Browsing by Subject "epilepsia"
Now showing items 1-9 of 9
-
(2022)Hippokampuksella on keskeinen rooli muistiin liittyvissä prosesseissa. Hippokampuksen vaurio heikentää työmuistia. Histaminerginen neuronijärjestelmä säätelee epileptisten kohtausten voimakkuutta ja kohtauksiin liittyvää neuronikuolemaa. Histamiini 1 (H1) ja 3 (H3) reseptoreilla on keskeinen rooli tässä säätelyssä. H1-reseptorin puuttuminen lisää nuorilla hiirillä epileptisten kohtausten voimakkuutta ja hermosoluvaurioita useilla aivoalueilla, joista hippokampus on yksi pahimmin vaurioituvista aivoalueista. Työssä on kirjallinen osuus, jossa perehdytään tämänhetkiseen tietoon koirien epilepsiasta, hippokampuksesta, histamiinista ja H1-reseptorin aivoja suojaavasta vaikutuksesta epileptistyyppisissä kohtauksissa. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää tarkemmin aivojen histaminergisen hermojärjestelmän säätelyvaikutusta epileptisen aktiivisuuden aikana sekä siihen liittyvässä hermosoluvauriossa kehittyvien aivojen hippokampuksessa. Hypoteesina on, että H1-reseptori (H1R) agonisti vähentää epileptistyyppistä hermoverkkoaktiivisuutta ja näin myös hermosoluvaurioita. Tutkimuksemme tehtiin 7 päivän ikäisillä rotan hippokampusleikkeillä, joita viljeltiin monielektrodialustalla viikon ajan. Leikkeistä mitattiin spontaania hermoverkkoaktiivisuutta 64 elektrodin välityksellä ja tämän jälkeen leikkeet altistettiin kuudeksi tunniksi 2 µM kainiinihapolle (KA:lle), joka aiheuttaa epileptistyyppisen hermoverkkoaktiivisuuden. Mittauksen pituus oli jokaisena mittausajankohtana 30 minuuttia. Kuuden tunnin jälkeen KA huuhdeltiin pois ja leikkeen toipumista seurattiin 2 vuorokautta, jolloin tehtiin kolme mittausta. Tämän jälkeen tehtiin Spike2-ohjelmalla analyysejä, joissa tutkittiin epileptistyyppisen aktiivisuusjakson osuus koko mittausjaksosta, epileptistyyppisen aktiivisuusjakson pituus, aktiivisuuspiikkien taajuus, yksittäisen sähköisen tapahtuman kesto ja muoto sekä aktiivisuuden eteneminen hippokampuksen osa-alueelta toiselle. Tutkimuksessa verrattiin kahdenlaisia leikkeitä: 1. leikkeet, jotka käsiteltiin ainoastaan KA:lla ja 2. leikkeet, joille oli ensin laitettu 1 µM H1R-agonisti ja siitä puolen tunnin kuluttua KA. H1R-agonistilla ja KA:lla 30 min käsitellyillä leikkeillä (n=11) esiintyi tilastollisesti merkittävästi vähemmän iktaali-tyyppistä aktiivisuutta koko tallennusjakson aikana (P=0.023) kuin kontrollileikkeillä (n=14). Lisäksi H1R-agonistilla ja KA:lla 30 min käsitellyillä leikkeillä aktiivisuuspiikit olivat pienempiä kuin kontrollileikkeissä niiden aktiivisuus aktiivisuuskartalla oli fragmentoituneempaa eikä levinnyt tasaisesti koko leikkeisiin kuten kontrollileikkeissä. Leikkeissä, joita oli käsitelty 6 tuntia KA:lla yhdessä H1R-agonistin kanssa ja annettu sen jälkeen toipua 24 tuntia (n=12), esiintyi tilastollisesti merkittävästi pienempi taajuus eli vähemmän aktiivisuutta (P=0.0052) juuri ennen iktaali-tyyppisen jakson alkua kuin leikkeillä, joita oli käsitelty pelkästään 6 tuntia KA:lla toipumisajan ollessa sama (n=12). Tutkimuksen perusteella H1R-agonisti vähentää epileptistyyppistä aktiivisuutta hippokampuksessa ja näin myös suojaa hermosoluvaurioilta. Tätä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa uudentyyppisen epilepsialääkkeen kehityksessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Idiopaattinen epilepsia (IE) pidetään yhtenä yleisimmistä neurologisista ongelmista koirilla. On arvioitu että 1-2 % koirapopulaatiosta kärsii sairaudesta. Tämän työn kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan eri koiraroduilla esiintyvän IE:n periytymismalleja, vallitsevuutta, sairauden puhkeamisikää, sukupuolijakaumaa ja kohtauksiin vaikuttavia tekijöitä. Sairauden vallitsevuus suomenpystykorvilla on jo aikaisemmin todettu olevan keskimääräistä korkeampi. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää sairauden tämänhetkinen vallitsevuus rodussa. Lisäksi selvitettiin mm. sairauden puhkeamisikää, sukupuolijakaumaa ja ulkoisten tekijöiden merkitystä kohtausten puhkeamisiin. Tutkimus tehtiin kirjallisena kyselytutkimuksena suomenpystykorvien omistajille, jota täydennettiin puhelinhaastatteluin. Kyselylomakkeita lähetettiin kaikille Suomen kennelliiton rekisterissä oleville vuoden 1993 jälkeen syntyneiden suomenpystykorvien omistajille vuosina 2003 ja 2004. Kirjallisia vastauksia saatiin 2299 kpl ja vastausprosentti oli 38,6 %. Lomakkeiden perusteella sairaiksi luokiteltujen koirien omistajille soitettiin. Myös mikäli lomakkeet olivat epätäydellisesti täytetyt, vastaajille soitettiin. Sairaaksi luokiteltiin yhteensä 141 koiraa. Tutkimukseen osallistuneet koirat edustivat populaation normaalijakaumaa. Suomenpystykorvien IE:n vallitsevuudeksi saatiin 6 %. Koirat olivat keskimäärin kolmen vuoden ikäisiä saadessaan ensimmäisen kohtauksensa (vaihteluväli 6-120 kuukautta). Urokset olivat hieman narttuja sairaampia (suhteessa 1,6:1). Ulkoisista kohtauksiin vaikuttavista tekijöistä työllä, rasituksella tai muulla vastaavalla ärsykkeellä uskottiin olevan eniten vaikutusta. Jopa 35 % sairaiden koirien omistajista arvioi kohtausten liittyvän johonkin näistä. Suurin osa (45 % sairaiden koirien omistajista) eivät kuitenkaan olleet havainneet kohtausten puhkeavan missään tietyssä tilanteessa. Tutkimuksessa saatu vallitsevuus on yhtenäinen aikaisemmin saatujen tulosten kanssa. Sairauden keskimääräinen puhkeamisikä on suomenpystykorvilla sama kun usealla muulla rodulla. Sukupuolten välistä eroa sairastuvuudessa ei Suomessa ole suomenpystykorvilla aikaisemmin todettu. Taustatekijöiden merkitystä on muilla roduilla tutkittu hyvin vähän, ja myös suomenpystykorvien osalta lisätutkimuksille on tarvetta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)Epilepsia on koiran yleisin neurologinen sairaus ja belgianpaimenkoirarodulla uskotaan olevan selvästi korkeampi riski sairastua epilepsiaan kuin koirapopulaatiossa yleisesti. On todettu, että epilepsia lisää koirilla ennenaikaisen kuoleman riskiä. Koirien terveyden parantamisen lisäksi epilepsian tutkimus koirilla auttaa ihmisten epilepsian tutkimusta. Useimpien koirien perinnöllisten epilepsioiden epäillään periytyvän joko resessiivisesti tai polygeenisesti. Epilepsian kohtauskuva vaihtelee rotukohtaisesti, mutta mahdollisesti myös rodun sisällä. Koirien epilepsiakohtaukset luokitellaan paikallisiin kohtauksiin, paikallisalkuisiin sekundäärisiin yleistyneisiin kohtauksiin ja primaarisesti yleistyneisiin kohtauksiin. Tässä tutkimuksessa tutkittiin belgianpaimenkoiran epilepsian kliinistä kuvaa ja peritytymismallia, jotta voidaan arvioida onko taustalla yksi vai useita epilepsiaa aiheuttavia geenimutaatioita. Tutkimuksessa analysoitiin 79 epilepsiaa sairastavan belgianpaimenkoiran kyselylomake ja laadittiin tutkimukseen valituista koirista sukupuut periytymismallin selvittämiseksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, onko belgianpaimenkoiran rotumuunnosten välillä eroja kliinisessä kuvassa ja prevalenssissa. Oletuksena oli, että tervueren- ja groenendael-rotumuunnoksilla on korkeampi epilepsian prevalenssi aiempien tutkimusten perusteella. Tutkimuksessa mukana olevien koirien kohtauksista 47 % luokiteltiin paikallisalkuiseksi sekundäärisesti yleistyneeksi kohtaukseksi, 47 % primaarisesti yleistyneeksi kohtaukseksi ja 6 % paikalliseksi kohtaukseksi. Tervueren-rotumuunnoksella esiintyi enemmän primaarisesti paikallisia kohtauksia kuin groenendael-rotumuunnoksella. Tervueren-rotumuunnoksen kohtaustiheys oli korkeampi kuin groenendael-rotumuunnoksella. Belgianpaimenkoirien epilepsian periytymismallin arvioitiin olevan laadittujen sukupuiden perusteella monitekijäinen. Belgianpaimenkoirien tarkan periytymismallin selvittäminen vaatisi jatkotutkimuksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)Epileptinen kohtaus voidaan luokitella idiopaattiseksi, sekundaariseksi (symptomaattiseksi), luultavasti sekundaariseksi (kryptogeeniseksi) ja reaktiiviseksi. Epilepsia voidaan todeta idiopaattiseksi, jos taustalla ei todeta rakenteellista vikaa aivoissa, muuta neurologista tai kliinistä oiretta ja epilepsian voidaan olettaa olevan perinnöllinen ja ikäriippuvainen. Idiopaattinen epilepsia todetaan yleensä koiran ollessa 1-5-vuotias. Se on tyypillisempi sairaus puhdasrotuisilla kuin monirotuisilla koirilla. Tarkka anamneesi sekä kattavat kliiniset ja neurologiset tutkimukset ovat tärkeimpiä diagnoosiin johtavia tekijöitä. Epileptinen kohtaus voidaan koirilla luokitella kohtauskuvan perusteella kahteen luokkaan, jotka ovat paikallinen kohtaus ja yleistynyt kohtaus. Paikallisessa kohtauksessa kliiniset oireet viittaavat vain yhden aivopuoliskon yhden osan osallistumiseen kohtaukseen. Paikallinen kohtaus jakaantuu vielä yksinkertaiseen paikalliseen kohtaukseen (tajunnantaso on säilynyt ennallaan) ja kompleksiseen paikalliseen kohtaukseen (tajunnantaso on alentunut). Paikallinen kohtaus voi laajentua yleistyneeksi kohtaukseksi, jolloin puhutaan sekundaarisesti yleistyneestä kohtauksesta. Yleistyneen kohtauksen kliiniset oireet antavat syytä epäillä molempien aivopuoliskojen osallistumista kohtauksen syntyyn. Mikäli kohtaus kestää 30 sekuntia tai pidempään, potilaan tulee menettää tajuntansa taso jollain tavalla kohtauksen aikana, jotta kohtaus voidaan luokitella yleistyneeksi. Epilepsiatyyppien luokittelu koirilla perustuu ILAE:n (International League Against Epilepsy) julkaisemaan epilepsiatyyppien luokitteluun ihmisillä. Kohtaustyyppien luokittelu on kuitenkin muuttunut ihmisillä vuosituhannen alussa ja enää tiukkaa jakoa paikalliseen ja yleistyneeseen kohtaukseen ei pidetä merkityksellisenä. Nykyisen luokittelun mukaan epilepsian alkuperä on joko perinnöllinen/idiopaattinen, metabolinen/rakenteellinen tai tuntematon. Tämän lisensiaatin tutkielman kokeellisessa osassa selvitettiin pitkäkarvaisen pyreneittenpaimenkoiran, schipperken ja kääpiöpinserin idiopaattisen epilepsian kliinistä kuvaa ja periytymismallia. Pitkäkarvaisilla pyreneittenpaimenkoirilla idiopaattinen epilepsia puhkeaa tyypillisesti melko vanhalla iällä ja kohtaukset ovat suurimmaksi osaksi paikallisia. Schipperkeillä ja kääpiöpinsereillä idiopaattisen epilepsian puhkeamisikä on melko tyypillinen, noin 3 vuotta. Kohtaustyyppi näillä roduilla on paikallisalkuinen sekundaarisesti yleistyvä. Piirretyistä sukupuista havaitaan, että epilepsia toistuu kaikilla kolmella rodulla useissa sukupolvissa ja monissa pentueissa on useampi sairastunut yksilö. Näiden tietojen perusteella voidaan päätellä epilepsian olevan kyseisissä roduissa perinnöllinen. Sukupuissa on mukana vielä liian monia koiria, joiden terveystiedot ovat tuntemattomia. Perinnöllisyyden tarkempi selvitys vaatii lisätutkimuksia. Yhdellä rodulla voi esiintyä useita eri geenivirheitä epilepsian taustalla. Samanlainen kliininen kuva viittaa samaan geneettiseen taustatekijään ja näin ollen epilepsian kliinisen kuvan määrittäminen on ensiarvoisen tärkeää valittaessa yksilöitä geenitutkimuksiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Epileptiset kohtaukset ovat koirien yleisin neurologinen ongelma. Yleisin diagnoosi on idiopaattinen epilepsia. Idiopaattisessa epilepsiassa koirilla voi esiintyä useita erityyppisiä kohtauksia. Sairauden ilmenemisessä ja kliinisessä kuvassa voidaan havaita vaihtelua eri koirarotujen välillä. Suomenpystykorvilla on pitkään epäilty esiintyvän epilepsiaa enemmän kuin koirilla keskimäärin ja epilepsian uskotaan olevan rodun yksi vakavimmista terveysongelmista. Kyseessä olevan tutkimuksen tavoitteena oli selvittää idiopaattisen epilepsian vallitsevuus ja sairauden erityispiirteet suomenpystykorvalla. Tässä työssä keskitytään erityisesti kohtausten kliiniseen kuvaan osana laajempaa suomenpystykorvien epilepsiatutkimusta. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee yleisesti koiran idiopaattista epilepsiaa sekä erityisesti kohtausten kliinistä kuvaa ja aiheesta tehtyjä tutkimuksia eri koiraroduilla. Suomenpystykorvien epilepsiatutkimus toteutettiin laajan kyselytutkimuksen avulla. Yhteensä 5960 kyselylomaketta lähetettiin suomenpystykorvien omistajille vuosina 2003 ja 2004. Vastauksia saatiin 2299 kappaletta. Tutkimukseen otettiin mukaan 2143 koiraa. Epilepsiaa sairastavia koiria oli 141. Näiden koirien omistajille tehtiin puhelinhaastattelu. Haastattelujen tarkoituksena oli saada yksityiskohtaista tietoa sairauden kehityksestä ja epilepsiakohtausten kliinisestä kuvasta näillä koirilla. Epilepsiaa sairastavat koirat saivat ensimmäisen kohtauksen keskimäärin kolmen vuoden ikäisenä, mikä on tyypillistä idiopaattisessa epilepsiassa. Koirista 85 %:lla esiintyi osittaisia kohtauksia, jolloin kohtausten ensimmäiset kliiniset merkit viittasivat vain toisen aivopuoliskon osallisuuteen. Kohtaukset yleistyivät sekundaarisesti 54 %:lla koirista. Osittaisia kohtauksia saavista koirista 70 %:lla kohtaukset luokiteltiin monimutkaisiksi eli niihin liittyi heikentynyt tajunnan taso. Kohtausten alkuvaiheessa ja kohtausten jälkeen suurimmalla osalla koirista havaittiin poikkeavaa käyttäytymistä (mm. levottomuus, omistajan luokse hakeutuminen, piiloutuminen, sekavuus). Kohtausten aikana esiintyneistä motorisista oireista yleisimpiä olivat heikkous, tärinä sekä toonis-klooniset oireet (jäykkyys ja tahattomat lihasnykäykset). Koirista 75 %:lla esiintyi autonomisia oireita, joista yleisimpiä olivat kuolaaminen, oksentaminen ja virtsarakon kontrollin menetys. Kohtausten esiintymistiheys oli keskimäärin neljä kohtausta vuodessa ja esiintymistiheys nousi tutkimuksen aikana vain harvoilla koirilla. Pääosin epilepsiaa sairastavat suomenpystykorvat pystyivät siis elämään normaalia elämää.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Lisensiaatin tutkielmani keskeisin tarkoitus on kerrata epilepsian ensisijainen lääkehoito ja yleisiä hoitokäytäntöön liittyviä asioita sekä jakaa tietoa praktiikkaa tekeville eläinlääkäreille uusista lääkevaihtoehdoista vaikeahoitoisissa epilepsia tapauksissa. Koiran idiopaattisen epilepsian ensisijaisen lääkevaihtoehdon rinnalle on tullut uusia lääkevaihtoehtoja ihmisten epilepsialääkkeistä. Kuitenkaan kaikki ihmisten epilepsialääkkeet eivät sovellu koirille käytettäväksi esimerkiksi sopimattoman farmakokinetiikan tai sivuvaikutusten takia. Lääkehoito on idiopaattisen epilepsian tärkein hoitomuoto. Suosituksena on lääkehoidon aloittaminen, mikäli kouristuskohtauksia on enemmän kuin yksi kohtaus kahden kuukauden aikana tai jos koiralla on niin sanottu pitkittynyt kohtaus (yli 5min), jolloin kyseessä voi olla status epileptikus. Ennen lääkinnän aloittamista tulisi koiralta määrittää perusverenkuva sekä elinarvot ja tutkia virtsanäyte. Tämä on erityisen tärkeää, siksi että saamme koiran yksilölliset laboratorioarvot ennen lääkityksen aloittamista. Näihin tietoihin verrataan hoidon aikana saatavia tutkimustuloksia. Lisäksi alkutiedon perusteella voidaan arvioida, mikä olisi sopivin lääkevaihtoehto ja lääkeannos kyseiselle koiralle. Koirille epilepsian hoitoon Suomessa on rekisteröity Barbivet, jonka vaikuttava-aine on fenobarbitaali. Fenobarbitaalilääkitys on suhteellisen turvallinen ja sillä saavutetaan hyvä hoitovaste 70 – 80 %:lla epileptikkokoirista. Täydellinen kohtauksettomuus saavutetaan noin 40 %:lla koirista. Koiralla, joilla kohtauksia ei saada kontrolloitua pelkällä fenobarbitaalilla tai fenobarbitaali aiheuttaa koiralle merkittäviä haittavaikutuksia, voidaan siirtyä fenobarbitaalin ja kaliumbromidi yhdistelmähoitoon. Tämä yhdistelmähoito on erittäin tehokas. Yhdistelmähoito vähentää merkittävästi elintoksisuusriskiä, sillä lääkeaineilla on eri metaboliareitit. Mikäli kohtauksia esiintyy edelleen enemmän kuin kerran 6 – 8 viikossa, suositellaan tarkempia jatkotutkimuksia. Koiralle voidaan tarvittaessa kokeilla ihmisten epilepsialääkkeitä. Eniten käytetään topiramaattia ja levetirasetaamia. Topiramaatin käyttöä koiralla ei vielä ole juurikaan kliinisesti tutkittu, mutta kliinisessä käytössä siitä on havaittu olevan hyötyä. Levetirasetaamin teho on osoitettu koirilla tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa. Mikäli kouristuskohtaus kestää yli 5 min tai kohtauksia tulee useampi kuin yksi kohtaus vuorokaudessa, koira tulisi viedä eläinlääkäriin. Pitkittynyt kohtaus vaatii välittömästi hoitoa, sillä se voi olla hengenvaarallinen. Aktiivinen kohtaus pyritään pysäyttämään ensisijaisesti diatsepaamilla i.v.. Hoitoon kannattaa lisätä myös fenobarbitaalia i.v., sillä sen vaikutus kestää pidempään. Mikäli kohtaus edelleen jatkuu, voidaan potilaalle antaa hitaasti propofolia i.v..
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Tutkimuksessa on kartoitettu vuosina 1980 - 1990 Opaskoirakoululla syntyneillä labradorinnoutajilla esiintyneitä perinnöllisiä sairauksia ja verrattu ko. koiria Ruotsin labradorinnoutajapopulaatioon. Opaskoirakoululla syntyneistä labradorinnoutajista on lisäksi laskettu syntyneiden koirien määrät kunakin vuonna ja tutkittujen korien osuudet rekisteröidyistä Labradorinnoutajilta tutkitaan silmäsairauksista perinnöllistä harmaakaihia, progressiivista retinaaliatrofiaa ja retinualidysplasiaa. Perinnöllisistä nivelsairauksista tutkitaan kyynärnivelen osteokondroosia ja lonkkaniveldysplasiaa Opaskoirista on laskettu soveltuneiden ja soveltumattomien koirien osuuksia ja soveltumattomuuden syitä. Jalostustavoitteissa pyritään sekä luonteensa, että terveytensä ja fyysisen rakenteensa puolesta opaskoirana mahdollisimman ideaaliseen labradorinnoutajan, jonka eräs tärkeä ominaisuus on myös mahdollisimman pitkä käyttöikä, johon suurimpana tekijänä vaikuttaa koiran terveys. Kirjallisuuskatsauksessa on painotus kunkin sairauden jalostuksellisella merkityksellä perinnöllisyyden osalta olen pyrkinyt etsimään uusimmat tiedot ja käsitykset eri sairauksien osalta
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Tutkielma koostuu positroniemissiotomografiaa käsittelevästä kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosuudesta. Epileptisformiset kohtaukset ovat koirien yleisin neurologinen ongelma. Yleisin diagnoosi on idiopaattinen epilepsia. Epileptogeenisen fokuksen lokalisointi on eläinlääketieteellisen epileptologian suurimpia haasteita. Suomenpystykorvilla tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että koirilla, joilla on idiopaattinen epilepsia, ei löydy yleensä aivoista muutoksia tavanomaisilla kuvantamismenetelmillä, joita on esim. magneettikuvaus. Koirien elektroenkefalografia-muutosten tuntemus ei ole kovin hyvä ja menetelmän käytössä on useita rajoituksia, joten muita funktionaalisia tutkimusmenetelmiä tarvitaan epilepsian patomekanismin parempaa ymmärtämystä varten. Funktionaalisten kuvantamismenetelmien käyttö eläinlääketieteessä on ollut tähän mennessä vähäistä. Positroniemissiotomografia (PET) on lyhytikäisiä radioaktiivisia isotooppeja käyttävä leikekuvausmenetelmä. Menetelmän avulla on mahdollista saada tietoa elimistön aineenvaihdunnasta muodostamalla kudoksissa tapahtuvien prosessien nopeuksia kuvaavia kvantitatiivisia kuvia. 2-[18F]Fluoro-2-deoksi-D-glukoosi ([18F]FDG) on ihmisillä erittäin paljon käytetty epilepsiatutkimukseen soveltuva glukoosimetaboliaa kuvaava merkkiaine. Ihmispotilailla on todettu FDG-PET-menetelmää käyttäen heikentynyt interiktaalinen glukoosin metabolia aivoissa epileptogeenisen fokuksen alueella. Humaanitutkimuksissa on myös todettu korrelaatiota PET:n osoittaman hypometabolisen alueen ja elektroenkefalografian (EEG) osoittaman kohtauksen alkupesäkkeen purkauksellisen toiminnan välillä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää koirille soveltuva uusi funktionaalinen kuvantamismenetelmä epileptogeenisen fokuksen paikallistamiseksi. Päämäärä on tutkia korreloivatko aivojen glukoosimetabolian muutokset normaaleilla ja epileptisillä koirilla EEG- muutoksiin. Näin voidaan verrata myös EEG-tutkimuksen paikkansapitävyyttä. Tutkimukseen osallistui 11 epileptistä ja kontrolliryhmänä 8 kliinisesti tervettä suomen pystykorvaa. Yleis- ja neurologisessa tutkimuksessa, veri- ja virtsanäytteissä sekä aivojen magneettikuvassa ei havaittu mitään normaalista poikkeavaa yhdeltäkään tutkimukseen osallistuneista koirista. PET-tutkimuksessa havaittiin glukoosin metabolian epänormaaliuksia 9 epileptisellä ja neljällä kliinisesti terveellä koiralla. Tyypillisimmin glukoosin hypometaboliaa esiintyi temporaali- ja okkipitaalialueilla, mikä on yhteneväistä humaanitutkimuksiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että FDG-PET –tutkimuksen sensitiivisyys epileptogeenisten kortikaalisten alueiden paikallistamisessa on yhteneväistä interiktaaliseen EEG-tutkimukseen. Menetelmän avulla on mahdollista havaita aivojen glukoosin metabolian epänormaaliuksia koirilla, joilla on idiopaattinen epilepsia. Koirilla PET sopii kuitenkin paremmin tutkimuskäyttöön kuin kliinisten potilaiden tutkimukseen. Epileptogeenisen fokuksen tarkka paikallistaminen ei vielä tässä vaiheessa vaikuta koirien epilepsian hoitoon. Vaikka koirilla epileptogeenisen fokuksen lokalisointi ei ole yhtä tärkeää kuin ihmispotilailla, koska koirille ei tehdä leikkauksellisia epilepsiapesäkkeen poistoja, PET-kuvaus voi edesauttaa idiopaattisen epilepsian patofysiologian selvittämisessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Epilepsia on yksi yleisimpiä kohtauksia aiheuttavista kroonisista neurologisista sairauksista, johon eläinlääkärit törmäävät työssään. Epilepsian perinnöllisyyttä on tutkittu usealla eri koirarodulla, ja tähän mennessä on löydetty kymmenen rodun epilepsian aiheuttajageenit. Whippetien idiopaattisesta epilepsiasta ei löydy tieteellisiä julkaisuja, mutta rodun yksilöitä on ollut mukana yksittäisissä epilepsiatutkimuksissa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koirien epilepsiaa yleisesti, epilepsian perinnöllistä taustaa koirilla ja ihmisillä, perinnöllisten sairauksien geenitutkimusta sekä whippetiä rotuna ja lyhyesti myös rodun perinnöllisiä sairauksia. Kokeellinen osuus koostuu kolmesta erilaisesta osa-alueesta: kyselytutkimus, sukupuun arviointi sekä ehdokasgeenitutkimus. Kyselytutkimuksen avulla määritettiin 31 whippetin idiopaattisen epilepsian kohtauskuva. 77 % whippetien kohtauksista määriteltiin yleistyneiksi ja 23 % paikallisiksi epilepsiakohtauksiksi. Epilepsiaa sairastavissa whippeteissä esiintyi huomattavasti enemmän uroksia (65 %) kuin narttuja (25 %). Kohtausten keskimääräinen alkamisikä oli 3,2 vuotta, ja 32 % whippeteistä oli epilepsian pitkäaikaislääkityksellä. Yhdeksi mahdolliseksi whippetien idiopaattisen epilepsian periytymismalliksi arvioitiin sukupuun perusteella X-kromosomaalinen väistyvä periytyminen. Ehdokasgeenitutkimuksessa tutkittiin ihmisillä tunnetun X-kromosomaalisen epilepsiageenin SLC6A8:n assosiaatiota whippetien epilepsiaan. Tutkimukseen valittiin 24 epilepsiaa sairastavaa whippetiä ja näille 24 tervettä verrokkia. Assosiaatiota tutkittiin yhden emäsparin vaihteluiden (SNP) avulla. Assosiaatiota whippetien epilepsialla ja tutkituilla yhden emäsparin vaihteluilla ei havaittu. SLC6A8-geenin assosiaation tutkimiseksi seuraava mahdollinen tutkimus olisi koko SLC6A8-geenin sekvensointi. Whippetien epilepsian periytyminen voi mahdollisesti olla myös monitekijäistä, kuten monella muulla rodulla on todettu. Koska whippetien kohtaukset jakautuivat selkeästi kahteen eri kategoriaan, on sekin mahdollista, että epilepsian taustalla olisi kaksi geneettisesti täysin erilaista tautia. Whippetien idiopaattista epilepsiaa aiheuttavan geenin tai geenien löytämiseksi vaaditaan vielä lisätutkimuksia, esimerkiksi koko perimänlaajuista kartoitusta.
Now showing items 1-9 of 9