Browsing by Subject "local food control unit"
Now showing items 1-1 of 1
-
Ruokamyrkytysepidemioiden selvitystyöryhmien toiminta ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköissä (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Ruokamyrkytysepidemiaksi määritellään tapaus, jossa vähintään kaksi henkilöä on sairastunut oireiltaan samankaltaiseen tautiin nautittuaan samaa elintarviketta tai talousvettä ja jossa kyseinen ruoka tai vesi on tartunnan lähde. Vuonna 2007 laadittu sosiaali- ja terveysministeriön asetus elintarvikkeiden tai talousveden välityksellä leviävien ruokamyrkytysepidemioiden selvittämisestä velvoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaisen nimeämään ruokamyrkytysepidemioiden selvitystyöryhmän, johon on kuuluttava ympäristöterveydenhuollon ja terveydenhuollon asiantuntijoita. Ryhmän tulee suorittaa tarvittavat toimenpiteet epidemian leviämisen estämiseksi ja sen selvittämiseksi sekä laatia vaadittavat ilmoitukset eri tahoille. Selvitystyöryhmien tulisi toimia paikallisella tasolla elintarvikevalvonnasta ja muusta ympäristöterveydenhuollosta huolehtivan yhdestä tai useammasta kunnasta koostuvan valvontayksikön puitteissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka suuressa osassa ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköitä toimi vuonna 2008 sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen edellyttämä ruokamyrkytysten selvitystyöryhmä. Tavoitteena oli tutkia ryhmien kokoonpanoa ja toimintatapoja ja -valmiutta sekä analysoida valvontayksiköiden edustajien omia arvioita toiminnan laadusta. Ruokamyrkytysepidemioiden selvitystyöryhmien toiminnan tunteminen ja sitä kautta sen kehittäminen on tärkeää tehokkaan toiminnan varmistamiseksi epidemiatilanteissa. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Selvitystyöryhmien toiminnasta ei ole vastaavaa aiempaa tutkimustietoa. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena maaliskuussa 2009, jolloin kaikille 135:lle Suomen ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköille lähetettiin sähköpostitse linkki sähköiseen kyselylomakkeeseen (E-lomake®). Kysely sisälsi monivalinta- ja avoimia kysymyksiä. Vastaukset tallennettiin MS Office Excel 2003 -ohjelmistolla ja analysoitiin SPSS 17.0 for Windows -sovelluksella. Tulokset osoittavat, että yhteensä 94 %:ssa kyselyyn vastanneista 70 valvontayksiköistä toimi vuonna 2008 ruokamyrkytysepidemioiden selvitystyöryhmä. Selvitystyöryhmät vaikuttivat keskimäärin suhteellisen hyvin järjestäytyneiltä ja kokivat toimivuutensa ja voimavaransa melko riittäviksi. Kehitettävää ryhmien toiminnassa olivat etenkin säännöllisten kokoontumisten järjestäminen sekä toimintaohjeiden tai valmiussuunnitelmien päivittäminen. Erityishaasteita työryhmien toiminnalle asettivat uusien yhteistoiminta-alueiden muodostuminen, joiden myötä on syntynyt uusia selvitystyöryhmiä. Kaikissa valvontayksiköissä ei vielä varmasti toimi selvitystyöryhmää eikä ryhmien toiminta ei ole välttämättä vielä vakiintunutta, joten vastaavanlainen tutkimus olisi mielenkiintoista tehdä muutaman vuoden kuluttua.
Now showing items 1-1 of 1