Browsing by Subject "mahahaava"

Mahahaava on hyvin yleinen ongelma hevosilla; sen prevalenssi vaihtelee 48-100 % välillä. Mahahaava johtuu epätasapainosta mahalaukkua suojaavien tekijöiden ja mahalaukun limakalvoa ärsyttävien tekijöiden välillä. Tarkkaa syytä mahahaavan syntymiselle ei tunneta ja tietoa altistavista tekijöistä ja niiden merkityksestä on melko vähän. Liikunnan, ruokinnan ja stressin epäillään vaikuttavan mahahaavan syntyyn. Tutkimuksessa tähystettiin 45 Yliopistolliseen Hevossairaalaan mahahaavaan viittaavien oireiden vuoksi tutkittavaksi tullutta hevosta. Hevosilta tutkittiin mahalaukun eri alueet ja mikäli mahdollista, myös duodenum. Haavaumat pisteytettiin niiden syvyyden, laajuuden ja limakalvon ärtyneisyyden perusteella 0-4 asteikolla. Hevosista kerättiin perustiedot ja omistajia haastateltiin kyselykaavakkeen avulla hevosten elintavoista ja olosuhteista. Hevoset olivat iältään 1-22 vuotiaita ja mukana oli tammoja, ruunia ja oreja. Suurin osa hevosista oli puoliverisiä (47%), mutta mukana oli myös suomenhevosia, lämminverisiä ja poneja. Käyttötarkoitukseltaan hevoset olivat ratsuja, ravureita tai levossa olevia hevosia. Hevosista 29% oli kilpahevosia. 31% hevosista oli aiemmin hoidettu mahahaavan vuoksi. Kaikilta hevosilta yhtä lukuunottamatta löytyi mahahaava. Haavaumien vakavuus vaihteli 1. - 3. asteen välillä. Suurin osa haavaumista sijaitsi pyloruksessa ja siellä oli myös eniten vakavia haavaumia. Lievimmät muutokset olivat muulla rauhasalueella; siellä todettiin määrällisesti vähiten haavaumia ja suurin osa todetuista haavaumista oli lieviä. Yllättävän monelta (60%) hevoselta löytyi haavauma duodenumista. Antrumin ja pyloruksen välillä todettiin korrelaatio; mikäli antrumissa oli haavauma, löytyi haavauma todennäköisesti myös pyloruksesta. Samanlainen korrelaatio todettiin muun rauhasalueen ja duodenumin välillä; mikäli muulla rauhasalueella todettiin haavauma, niin myös duodenumista löytyi haavauma. Vakavuusasteen ja altistavien tekijöiden, kuten korsirehumäärän, ruokintakertojen tai ulkoilun välillä ei todettu yhteyttä, Tutkimuksen perusteella ei siis voida arvioida, mitkä tekijät vaikuttavat mahahaavan syntyyn. Myöskään oireiden ja haavaumien välillä ei todettu yhteyttä. Mikään tietty oire ei siis kerro haavauman sijainnista tai vakavuusasteesta. Tutkimuksen aineisto oli hyvin valikoitunutta; kaikilla hevosilla oli indikaatio tulla tähystykseen. Tutkimuksessa ei ollut mukana oireetonta vertailuryhmää. Lisäksi aineisto oli useiden ominaisuuksien suhteen hyvin monimuotoinen. Tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta mahahaavaan liitetyistä altistavista tekijöistä tai oireista voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä.

Juoksutusmahasairaudet ovat vaikeita diagnosoida elävältä vasikalta eikä niiden etiologiaa tunneta. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa yhteen tutkimustietoa juottoikäisten vasikoiden juoksutusmahan toiminnasta ja sairauksista. Työssä keskitytään mahahaavaan, tulehdukseen ja tympaniaan ja käsitellään niiden etiologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ehkäisemistä. Etiologiaa painotetaan, jotta ehkäisemiskeinoja voitaisiin ymmärtää paremmin. Edellä mainitut sairaudet ovat omia diagnoosejaan, mutta niitä esiintyy myös yhdessä ja työssä pohdintaankin näiden sairauksien yhtäläisyyksiä. Työssä pohditaan myös vasikan juoksutusmahasairauksien hoitoa Suomessa sekä lisätutkimuksen tarvetta. Mahahaavan etiologia on tuntematon, mutta todennäköisesti monitekijäinen. Mahahaavaa on neljää tyyppiä: pinnallinen, vertavuotava, rajoittuneen vatsakalvontulehduksen sekä yleistyneen vatsakalvontulehduksen aiheuttava mahahaava. Diagnoosi on vaikea, sillä vasikka voi kuolla ilman edeltäviä oireita tai oireet voivat olla lieviä. Mahahaavan hoito riippuu sen tyypistä ja se sisältää mikrobilääkkeitä, tukihoitoa, mahansuojalääkkeitä ja ruokinnan muutoksen. Spesifejä ehkäisemiskeinoja ei voida antaa, koska etiologia on tuntematon. Mahahaavoilta suojaaviksi tekijöiksi katsotaan kuitenkin muun muassa oikeanlainen ruokinta ja stressin välttäminen. Juoksutusmahan tympanian taustalla on vasikan ruuansulatuskanavassa oleva kaasua tuottava organismi, ruokinnalliset tekijät sekä ruuansulatuskanavan hidastunut liike. Tympania on vakava ja nopeasti etenevä sairaus, jossa juoksutusmahaan kertyy kaasua tai nestettä. Diagnoosi tehdään kliinisen kuvan perusteella. Hoitona on paineen poisto juoksutusmahasta, tukihoito ja mikrobilääkkeet. Ehkäiseminen tapahtuu ensisijaisesti ruokinnallisin keinoin. Juoksutusmahan tulehduksen taustalla on todennäköisesti mikrobit ja ruokinnalliset tekijät. Diagnoosi on haastava nopeasti etenevän taudinkuvan vuoksi, joten hoito aloitetaan oireiden perusteella. Hoitona käytetään mikrobilääkkeitä, ruokinnan korjaamista sekä tukihoitoa. Ehkäisemisessä kiinnitetään huomiota erityisesti ruokintakäytäntöihin ja hygieniaan. Juoksutusmahan haavoilla, tympanialla ja tulehduksella on yhteisiä piirteitä, ja kirjallisuudessa on ehdotettu edellä mainittujen sairauksien olevan saman oireyhtymän eri muotoja. Vielä ei ole perusteita diagnoosien yhdistämiselle, sillä etenkin tulehduksen ja mahahaavan hoidoissa on merkittäviä eroja. Suomessa mahahaavan lääkehoitona voidaan käyttää omepratsolia, sukralfaattia, magnesiamaitoa ja mikrobilääkkeitä. Tympanian hoito perustuu paineen poistamiseen sekä mikrobiylikasvun estämiseen mikrobilääkkein. Juoksutusmahan tulehduksen hoidon perustana ovat mikrobilääkkeet. Lisäksi juoksutusmahasairauksien hoitoon kuuluu tukihoito, stressin välttäminen ja tarvittaessa ruokinnan muutos. Non-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden kanssa tulee noudattaa varovaisuutta niiden aiheuttaman mahahaavariskin vuoksi. Juoksutusmahasairaudet ovat alidiagnosoituja, sillä diagnoosin varmistaminen vaatii vatsaontelon avauksen. Lisätutkimuksia tarvitaan juoksutusmahasairauksien etiologiasta sekä hoidossa käytetyistä lääkkeistä. Jatkossa on tärkeää tehdä enemmän raadonavauksia, jotta mahahaavat voidaan luokitella sijainnin perusteella. On todennäköistä, että mahanpohjukka- ja mahanporttihaavat eroavat etiologialtaan toisistaan.

Teurasemakoiden mahalaukkumuutoksia ei ole aiemmin tutkittu Suomessa ja ulkomaistakin tutkimustietoa on aiheesta tarjolla vähän. Mahalaukkumuutoksia ja niille altistavia tekijöitä on tutkittu enemmän lihasioilla. Emakot ovat erityisesti porsimisen aikaan alttiita mahalaukkumuutoksille. Porsimista seuraavalla imetyskaudella emakoilla esiintyviä ongelmia ovat liiallinen laihtuminen ja lapahaavaumat. Mahahaavat heikentävät emakoiden terveyttä ja hyvinvointia, lisäävät kuolleisuutta sekä aiheuttavat tuotantotappioita. Mahalaukkumuutosten arviointi elävältä emakolta on hankalaa, koska tähystystutkimuksen suorittaminen vaatii eläimen nukuttamisen. Tämä alkuperäistutkimuksen sisältävä tutkielma tehtiin tarpeesta saada tietoa kotimaisten emakoiden mahalaukkumuutoksista ja sen tavoite oli määrittää teurasemakoiden eriasteisten mahalaukkumuutosten esiintyvyys sekä selvittää mahahaavoille altistavia riskitekijöitä. Hypoteesina oli, että vakavien mahalaukkumuutosten esiintyvyys on teurasemakoilla Suomessa yhtä suurta kuin muissa maissa, joissa esiintyvyyttä on tutkittu. Tutkimme mahalaukkumuutosten esiintyvyydet yhdellä suomalaisella teurastamolla yhteensä 181 teurasemakolta ja -ensikolta. Näistä 178 tuli 30 eri tilalta ja kolmesta emakosta ei ollut saatavilla tarkempaa tilatietoa. Luokittelimme mahalaukkumuutokset silmämääräisesti neliportaisen arviointiasteikon avulla. Mahalaukun rauhasettomassa ruokatorviosassa, johon muutos tyypillisesti muodostuu, havaittiin hyvinvointiin vaikuttava muutos 58,6 prosentissa mahoista ja näistä 34,3 prosentissa oli vakava ja 24,3 prosentissa kohtalainen muutos. Lievä muutos havaittiin 27,1 prosentissa mahoista ja 14,4 prosentissa mahoista ei havaittu muutosta. Selvitimme mahahaavan riskitekijöitä 134 teurasemakosta. Riskitekijöiden selvittämisessä hyödynsimme tuottajille osoitetun kyselyn vastauksia, teurastamon tuotannonseurantaohjelman tietoja, lihantarkastuslöydöksiä sekä teurasemakoiden ulkoisesta havainnoinnista saatuja tietoja kuntoluokasta, lapahaavaumista sekä iho- ja jalkavaurioista. Testasimme riskitekijät yksittäin ja monimuuttujamallissa. Riskitekijöiksi osoittautuneet tekijät olivat emakon korkea porsimiskerta ja lyhyt porsimisesta teurastukseen kulunut aika. Näitä riskitekijöitä ei ole aiemmin tunnistettu. Tutkimuksessa havaittiin, että mahahaavoja esiintyy kotimaisilla teurasemakoilla paljon ja tulos oli hypoteesin mukainen. Teurasemakoilla tehdyn tutkimuksen tulokset eivät kerro mahahaavojen esiintyvyydestä tiloilla elävillä emakoilla. Koska mahahaavoja esiintyi teurasemakoilla paljon, voidaan kuitenkin olettaa, että niitä esiintyy emakoilla myös tiloilla. Otoskoko oli riittävä mahalaukkumuutosten esiintyvyyksien määrittämiseen, mutta riskitekijöiden luotettavampaa arviointia varten otoskoon ja tilakohtaisten teuraserien tulisi olla suurempia. Joidenkin emakoiden emakkokohtaisten tietojen puutteellinen yhdistettävyys pienensi sitä emakkomäärää, josta riskitekijät oli mahdollista selvittää. Mahalaukkumuutosten luokittelun osalta vielä tarkempaan tulokseen päästäisiin histopatologisella arvioinnilla. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että lievät mahalaukkumuutokset havaitaan silmämääräisesti melko tarkasti. Voimakkaampien muutosten havaitsemiseen silmämääräinen arvio on kuitenkin riittävä. Tämä työ antoi arvokasta ennen tutkimatonta tietoa kotimaisten teurasemakoiden terveydestä ja se osoitti tarpeen lisätutkimukselle koskien teurasemakoiden mahahaavoille altistavia riskitekijöitä.