Browsing by Subject "omavalvonta"

Omavalvontaohjelma on elintarvikkeen tuottajan oma valvontaohjelma, jonka tarkoituksena on varmistaa, että valmistettava elintarvike täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvontaohjelman laatiminen ja noudattaminen on ollut Suomessa vuodesta 1995 lakisääteistä. Elintarvikeyrityksen kirjallisen omavalvontaohjelman hyväksyy paikallinen valvontaviranomainen. Omavalvontaohjelma on jatkuvasti muuttuva järjestelmä, jota muutetaan laitoksen toiminnan muuttuessa. Kaikista valvontatoimenpiteistä ja muutoksista on pidettävä kirjaa, joka on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. Omavalvontaohjelma perustuu tuotannon elintarvikemääräysten kannalta kriittisten kohtien tunnistamiseen ja toimenpiteisiin näiden kohtien valvomiseksi. Omavalvontaohjelma voidaan laatia HACCP-riskinhallintajärjestelmän pohjalta, mutta omavalvontaohjelma voi sisältää myös yksityiskohtaisia ja laadullisia valvontapisteitä. HACCP keskittyy vain tuoteturvallisuuteen ja tämän kannalta olennaisiin kriittisiin valvontapisteisiin. Suomalaisten elintarvikeyritysten henkilöstölle suunnatun kyselyn suunnitteluun osallistuivat VTT Biotekniikka, EELA:n riskinarvioinnin tutkimusyksikkö ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos. Kysely suoritettiin postikyselynä kesällä 2001, kyselyn postittamisen suoritti EELA. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää henkilöstön valmiuksia ymmärtää ja toteuttaa omavalvontaohjelmaa. Tarkoitus oli vertailla eri tuotannon sektoreita (liha, kala, maito, leipomo) sekä työntekijöiden ja esimiesasemassa olevien mielipiteitä keskenään. Vastausprosentiksi muodostui 23%. Samasta yrityksestä saatiin enintään 10 henkilökohtaista vastausta. Vastauksia saatiin 35%:lta yrityksistä. Suomen elintarviketeollisuudessa työskentelevä henkilöstö on hyvin perillä oman yrityksensä omavalvonnasta. Selvästi suurin osa vastanneista osallistuu ohjelman toteuttamiseen ja kokee ohjelman parantaneen tuotettavan elintarvikkeen turvallisuutta. 94% vastanneista pitää omavalvontaohjelmaa välttämättömänä. Työntekijöiden ja esimiesasemassa olevien välille muodostui odotetusti eroja omavalvontaohjelman laatimista koskevissa kysymyksissä. Työntekijät eivät ole liioin laatimiseen osallistuneet. Muutamat omavalvontaan liittyvät termit olivat selvästi työntekijöille tuntemattomia, mikä vaikeutti vastaamista. Koulutusta toivottiin kaikilla tutkimusryhmillä lisää sekä omavalvonnasta että hygienia-asioista. Eri elintarviketeollisuuden sektorien välille ei saatu syntymään selviä eroja. Kala-ala erottui usein hieman toisista poikkeavilla vastauksilla, mikä selittynee alan erittäin alhaisella vastausprosentilla (9%). Kyselyyn osallistui vain 3 kala-alan laitosta.

Eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniaa koskeva laki (1195/1996) eli niin sanottu hygienialaki oli voimassa vuoden 2006 maaliskuuhun, jolloin uudistunut elintarvikelaki (23/2006) tuli voimaan. Uudistunut elintarvikelaki korvaa entisen elintarvikelain, hygienialain sekä terveydensuojelulain elintarvikehygieniaa koskevan luvun. Hygienialain tarkoituksena oli turvata eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieeninen laatu ja estää tartuntojen leviäminen elintarvikkeiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Hygienialakia sovellettiin eläimistä saatavien elintarvikkeiden käsittelyyn, elintarvikkeiden hygieenisiin laatuvaatimuksiin, valvontaan ja tarkastuksiin ennen niiden vähittäismyyntiä. Uudistunutta elintarvikelakia sovelletaan elintarvikkeisiin ja niiden käsittelyolosuhteisiin, elintarvikealan toimijoihin sekä elintarvikevalvontaan kaikissa elintarvikkeiden tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa. Uudistunut lainsäädäntö toi elintarvikevalvontaan useita muutoksia. Euroopan unionin jäsenvaltioiden on vahvistettava ja pantava täytäntöön monivuotiset kansalliset valvontasuunnitelmat ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tulee periä maksut virallisesta valvonnasta aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi. Lisäksi elintarvikealan toimijoiden vastuu on uudistuneessa elintarvikelainsäädännössä korostunut. Uudistunut laki ei muuta merkittävästi valvontaan osallistuvien viranomaisten asemaa. Tavoitteena on kuitenkin vahvistaa Elintarvikeviraston asemaa valvonnan ohjauksessa. Sekä entinen hygienialaki että uusi elintarvikelaki velvoittavat laitokset kustannuksellaan laatimaan ja toteuttamaan omavalvontajärjestelmän, jonka avulla estetään elintarvikehygieenisten epäkohtien syntyminen laitoksessa. Omavalvontajärjestelmään kuuluvat laitoksen laatima omavalvontasuunnitelma, joka koostuu erilaisista kirjallisista ohjelmista ja työohjeista sekä omavalvontasuunnitelman toteutus ja toteutukseen liittyvä kirjanpito. Hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omavalvonnan hyväksyminen ja paikallinen viranomaisvalvonta kuuluvat teurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien laitosten osalta valtion tarkastuseläinlääkärin ja muiden laitosten osalta kunnan valvontaviranomaisen tehtäviin. Valvonnan tulokset annetaan jokaisen laitoksen osalta lääninhallituksille vähintään kerran vuodessa täytetyllä laitoksen ja omavalvontajärjestelmän arviointilomakkeella Elintarvikeviraston ohjeen mukaan. Tässä tutkimuksessa analysoitiin kunnista saatuja hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omavalvontajärjestelmien arviointitietoja. Paikalliset valvontaviranomaiset olivat arvioineet valvomiensa laitosten tason vuosina 2003 ja 2004 keskimäärin hyväksi – tyydyttäväksi. Vuonna 2003 1323 laitoksesta oli arvioitu 264 eli 20 % ja vuonna 2004 1312 laitoksesta 239 eli 18 %. Ahvenanmaan maakunta ei ollut mukana tutkimuksessa. Arvioinneissa todettiin merkittäviä alueellisia ja laitostyyppien välisiä eroja. Sekä vuonna 2003 että 2004 maitoalan laitosten omavalvonta oli arvioitu usean arviointikokonaisuuden osalta merkittävästi paremmaksi kuin liha- ja kala-alan laitosten. Vuosien 2002, 2003 ja 2004 arviointien välillä todettiin myös tilastollisesti merkittäviä eroja. Arviointikeskiarvojen todettiin olevan parempia kaikkien laitostyyppien osalta vuonna 2004.

Clostridium botulinum on itiöitä muodostava anaerobinen, grampositiivinen, sauvamainen bakteeri, jota esiintyy maaperässä ja vesistöissä ympäri maailmaa. C. botulinumin tuottama neurotoksiini voi aiheuttaa eläimille fataalin rehumyrkytyksen eli botulismin. Eläimet sairastuvat botulismiin yleisimmin syömällä raakaa tai pilaantunutta rehua. Rehulaissa (396/1998) määrätään, että turkiseläinrehuun käytettävien rehuvalmisteiden tulee olla aitoja, hyvälaatuisia ja turvallisia sekä tarkoitukseensa sopivia. Turkiseläinten rehun eläintauti- ja hygieniavaatimusasetuksen (MMMa 34/EEO/2001) tarkoituksena on estää eläintautien leviäminen turkiseläinten rehun välityksellä ja turvata turkiseläinten rehun hygieeninen laatu. Rehulaissa ja -asetuksessa turkiseläinten rehun eläintauti- ja hygieniavaatimuksista velvoitetaan turkiseläinrehusekoittamoita laatimaan ja toteuttamaan omavalvontajärjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että turkiseläinrehu ja sen raaka-aineena käytettävä eläinjäte täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvontajärjestelmässä on tunnistettava ja luetteloitava erityisesti hygieenisen laadun kannalta kriittiset valvontapisteet, joissa valvontaa suorittamalla rehun haitallisten mikrobien tai niiden toksiinien esiintymistä voidaan ehkäistä, poistaa tai vähentää hyväksyttävälle tasolle. Tämän työn tarkoituksena oli tutustua Suomen turkiseläinrehukeittiöiden omavalvontaan ja sen käytännön toteutukseen sekä arvioida C. botulinumin aiheuttamia riskejä turkiseläinrehusekoittamoiden rehunvalmistuksessa. Tutkimuksessa oli mukana 14 turkiseläinrehusekoittamoa. Menetelminä tutkimustyössä oli käynnit 14 turkiseläinrehusekoittamolla ja siellä tehtävät haastattelut omavalvonnasta vastuussa olevan henkilön kanssa. Aineistona olivat 12 turkiseläinrehusekoittamon kirjalliset omavalvontasuunnitelmat ja rehusekoittamoilta kerätyt rehunäytteet pH-mittausta varten. Tutkimuksessa mukana olleista turkiseläinrehusekoittamoista oli 13 rehusekoittamolla kirjallinen omavalvontasuunnitelma. Omavalvontasuunnitelmat sisälsivät suurin piirtein laissa määrätyt asiat ja suunnitelmien käytännön toteutus oli useimmilla rehusekoittamoilla hyvä, mutta niissä oli kuitenkin myös parannettavaa. Puutteita löytyi mm. kriittisten valvontapisteiden valinnassa ja monitoroinnissa. Turkiseläinrehusekoittamot käyttivät rehunvalmistukseen raaka-aineita, jotka eivät täyttäneet niille asetettuja raja-arvoja. Rehuvalmistukseen käytettiin myös palautusrehua eli rehua, joka oli jäänyt yli turkistarhoille jaetusta päivän rehusta. Palautusrehua säilytettiin seuraavan päivän rehunvalmistukseen joko pakkasvarastossa tai huoneenlämmössä. Rehusekoittamot pesivät rehukeittiön päivittäin ainoastaan kylmällä vesipesulla. Nämä tekijät lisäävät botulismiriskiä ja heikentävät rehun yleistä hygieniaa. Rehunäytteiden pH-mittausten tulokset olivat niille asetettujen raja-arvojen sisällä.