Browsing by Subject "poro"

Suomessa kastroidaan vuosittain noin 2500 poroa, eikä toimenpiteessä yleensä käytetä kivunlievitystä. Kivunlievitystä tullaan kuitenkin vaatimaan, kun uusi eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan. Tästä syystä porojen kipukäyttäytymistä on tärkeä tutkia. Kipututkimusta voidaan tehdä käyttäytymistutkimuksen avulla, jonka tärkeä apuväline on etogrammi. Etogrammilla tarkoitetaan tietyn eläinlajin kaikkia tyypillisiä käyttäytymismalleja, ja niiden kuvauksia. Työn tavoitteena on luoda porolle etogrammi, jonka avulla voidaan tutkia sen akuuttia kastraatiokipua. Lisäksi kuvataan, kuinka tehdään etogrammi lajille, jolle sellaista ei ole aikaisemmin tehty. Oletuksena on, että etogrammi poikkeaa jonkin verran muille märehtijöille tehdyistä etogrammeista. Tutkimuksen aineistona oli 55 hirvasta eli urosporoa, jotka oli jaettu viiteen ryhmään. Ryhmistä yksi kastroitiin perinteisellä menetelmällä, yksi ryhmä sai tulehduskipulääkkeen, yksi paikallispuudutteen, yksi sekä kipulääkkeen että paikallispuudutteen ja yksi ryhmä toimi kiinnipitokontrollina. Porojen käsittelyt videoitiin. Etogrammin tekeminen aloitettiin alustavalla havainnoinnilla muutamasta kuvatusta videosta. Kun käyttäytymisten määritelmät oli tehty, koodattiin videot etogrammin avulla kahdessa osassa siten, että eläimen etu- ja takapää koodattiin erikseen samaan tiedostoon. Tuloksena oli porolle tehty etogrammi. Käyttäytymiset oli jaettu useampaan luokkaan (esimerkiksi jalat, pään ja kaulan liikkeet sekä abdomen) ja niille oli tehty tarkat määritelmät. Osa käyttäytymisistä etsittiin myös jälkikäteen CowLog-ohjelman avulla tuotetusta datasta, kuten esimerkiksi pään liikkeiden jaksot. Käyttäytymiset jaoteltiin myös kestonsa perusteella pitkäkestoisiin ja lyhytkestoisiin käyttäytymisiin. Työn tuloksena saatiin tehtyä porolle etogrammi akuutin kastraatiokivun tutkimiseen. Etogrammi oli pääpirteissään samanlainen kuin naudalle ja lampaalle tehdyt etogrammit. Tutkimusasetelma vaikutti siihen, että monet muilla lajeilla etogrammissa käytetyt asennot jätettiin pois. Käyttäytymisten määritelmät puolestaan erosivat siten, että porolla käytettiin kehon rakenteisiin/osiin perustuvia määritelmiä ja muilla määritelmät oli usein tehty käyttäytymisen kohteiden perusteella. Poron etogrammissa ollut vatsalihasten jännittyminen ei esiintynyt muiden märehtijöiden etogrammeissa. Jatkossakin etogrammia voidaan käyttää poron akuutin kastraatiokivun tutkimisessa ja tarvittaessa sitä voitaisiin kehittää myös toimenpiteen jälkeisen kivun tutkimiseen, lisäämällä siihen asennot ja niiden määritelmät.

Kokeessa yritettiin selvittää sitä, toimivatko kaupallisesti saatavilla olevat immunohistokemialliset vasta-aineet myös poroilla. Porojen keuhkokudosnäytteet oli formaliinifiksoitu ja valettu paraffiiniin. Kokeessa käytetyt näytteet olivat porojen keuhkokudosta. Värjäysmenetelmäksi valittiin avidiini-biotiini-kompleksi (ABC) -menetelmä sen sensitiivisyyden vuoksi. Menetelmä perustuu siihen, että avidiini kykenee sitoutumaan biotiinin neljään molekyyliin non-immunologisesti. Menetelmässä käytetään kolmea eri reagenssia. Ensimmäinen reagenssi on primaarivasta-aine, joka on spesifinen kulloinkin paikallistettavalle antigeenille. Toisena reagenssina on sekundaarivasta-aine. Sekundaarivasta-aine on konjugoitu biotiiniin ja kykenee sitoutumaan primaarivasta-aineeseen. Kolmas reagenssi on peroksidaasikonjugoidun biotiinin ja avidiinin kompleksi. Avidiinimolekyylin vapaat kohdat sitoutuvat sekundaarivasta-aineen biotiiniin. Peroksidaasientsyymi saadaan näkyviin sopivalla väriaineella ja samalla selviää myös alkuperäisen antigeenin sijainti kudoksessa. Tulosten perusteella useimmat kaupallisessa käytössä olevista immunokemiallisista vasta-aineista sopivat myös poron keuhkokudoksen sisältämien antigeenien paikallistamiseen. Positiivinen tulos saatiin aikaan von Willebrandin faktorin (endoteeli), CD 3:n (T-lymfosyytit), korkean molekyylipainon sytokeratiinin (värekarvaepiteeli), sytokeratiini 8:n (värekarvaepiteeli, rusto), sytokeratiini 1:n (basaalisolut), vimentiinin (endoteeli, basaalisolut, rusto, lymfosyytit, sileälihas), -sileälihasaktiinin (sileälihas), sytokeratiini 7:n (Clara-solut, värekarvaepiteeli) ja desmiinin (sileälihas) vasta-aineilla. S-100-vasta-aineella saatiin vain yksi positiivinen reaktio (rusto). Sytokeratiini 18:n, sytokeratiini 19:n ja makrofagivasta-aineilla ei saatu reaktioita.

Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti Dictyocaulus-suvun keuhkomatojen elinkiertoa, Dictyocaulus viviparus ja Dictyocaulus eckerti- loisten aiheuttamia patologisia muutoksia ja niiden taustalla olevia patofysiologisia ja immunologisia prosesseja sekä eosinofiilisen granulosyytin toimintaa parasiitti-infektioissa. Tutkimusosassa kuvataan poron keuhkomadon, D. eckertin eri kehitysmuotojen aiheuttamia histopatologisia muutoksia 32 poron aineistossa, joka on kerätty pääasiassa Lapista ja Siperiasta. Tärkeimmät muutokset on esitetty tutkielman kuvamateriaalissa. Histopatologisina muutoksina melkein kaikissa näytteissä nähtiin peribronkiaalisia lymfosyyttikeräytymiä. Osassa näytteitä bronkiolien seinämissä todettiin sileän lihaksen sekä epiteelinhyperplasiaa sekä hypertrofiaa. Interstitiumissa havaittiin ödeemaa, fibroosia, hyperemiaa, tulehdussolukeräytymiä (mononukleaarisoluja ja eosinofiilisiä granulosyyttejä). Alveoliepiteelissä todettiin hyperplasiaa, joka varmennettiin EM-tutkimuksella pneumosyytti II- solujen hyperplasiaksi. Lisäksi todettiin granuloomamuodostusta. Granuloomissa oli jättisoluja ja runsaasti eosinofiilisiä granulosyyttejä. Loisen eri kehitysmuotoja havaittiin osassa näytteitä. Muutoksia pleurassa ei todettukuin muutamalla eläimellä.

Tutkielmassa esitellään saatavilla olleen kirjallisuuden perusteella useimmat porolla esiintyvät loislajit tai -suvut. Tutkielma jakautuu neljään osaan: alkueläimet (Protozoa), laakamadot (Platyhelminthes), pyörömadot (Nemathelminthes) ja niveljalkaiset (Arthropoda). Jokaisen osan lopussa on kirjallisuusluettelo. Kunkin loislajin tai -suvun kohdalla kasitellään morfologiaa, esiintymistä, epidemiologiaa, patogeneesiä, kliinistä merkitysotä, immuniteettia, diagnosointia ja lääkitystä. Porolle merkittävimmät ja tutkituimmat lajit ovat saaneet eniten tilaa. Näita ovat kurmu eli ihosaivartaja (Hypoderma tarandi), saulakka eli nenäsaivartaja (Cephenemyia trompe), aivomato (Elaphostrongylus rangiferi) ja keuhkomato (Dictyocaulus eckerti).

Porotalouden tuotto riippuu vasatuotannon onnistumisesta. Poroemien tiinehtyvyyden, talven yli selviämisen ja vasonnan onnistumisen lisäksi vasatuotantoon vaikuttavat suoraan vasojen selviytyminen kesän yli ja vasojen kasvu kesän aikana. Vasojen selviytymiseen ja kasvuun puolestaan vaikuttaa osaltaan vasojen emältään ternimaidon kautta saama vastustuskyky taudinaiheuttajia vastaan, maternaalinen immuniteetti. Syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuusosassa selvitetään immuunijärjestelmän kehittymistä ja toimintaa yleisesti lähinnä märehtijöillä, sillä poron immunologiaa on tutkittu vähän. Vasatuotantoon vaikuttavista tekijöistä on selvitetty vaadinten tiinehtymistä ja vasontaa, maidontuotantoa sekä vasojen kasvua ja selviytymistä. Lisäksi on lyhyesti esitetty taustaa gammaglutamyylitransferaasin (GGT) käytöstä ternimaidon saannin osoittamisessa, seerumin amyloidi A:n (SAA) ja haptoglobiinin (Hp) käytöstä tulehdusindikaattoreina sekä giardioiden ja kryptosporidien merkityksestä isäntäeläimelle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää emältä saadun immuniteetin sekä kahden akuutin faasin proteiinin, seerumin amyloidi A ja haptoglobiini, yhteyttä vasojen kasvuun sekä giardioiden ja kryptosporidien esiintymiseen. Emältä saadun immuniteetin indikaattorina voidaan pitää vasan ternimaidon kautta saamia immunoglobuliineja seerumissa. Immunoglobuliinien määrittämiseksi otettiin vasoilta verinäytteitä, joiden seerumeista määritettiin kokonaisproteiini- ja albumiinipitoisuus. Vähentämällä kokonaisproteiineista albumiinimäärä saatiin selville globuliinien (suurimmaksi osaksi immunoglobuliineja) määrä. Seerumeista määritettiin SAA- ja Hp-pitoisuudet sekä GGT-aktiivisuus. Lisäksi määritettiin emien ternimaidon GGT-aktiivisuus. Naudoilla voidaan vasikalta otetusta verinäytteestä määrittää GGT-aktiivisuus ja osoittaa epäsuorasti vasikan saaneen ternimaitoa ja vasta-aineita. Tarkoituksena oli selvittää voitaisiinko samaa menetelmää käyttää myös poroilla. Giardioiden ja kryptosporidien esiintymisen tutkimista varten vasoilta kerättiin ulostenäytteitä. Vasat punnittiin näytteenoton yhteydessä ja syksyllä kasvun selvittämiseksi. Vasojen globuliinipitoisuudet laskivat ensimmäisten elinviikkojen aikana eli emältä saadut vasta-aineet vähenivät kuten oli odotettavissakin. Oman vasta-ainetuotannon tehostuminen ilmeni noin kolmen viikon iässä kohoavina globuliinipitoisuuksina. SAA- ja Hp-pitoisuudet puolestaan olivat korkeimmillaan siinä vaiheessa, kun globuliinipitoisuudet olivat laskeneet. Tämä kertoo ilmeisesti lisääntyneistä tulehduksista siihen aikaan, kun vastustuskyky on ollut alhaisimmillaan. Toisen elinviikon korkeammat Hp-tasot näyttäisivät olevan yhteydessä alhaisempaan alkuvaiheen (kaksi ensimmäistä elinviikkoa) päiväkasvuun (p = 0,015). Myöhempään kasvuun korkeammilla Hp-tasoilla ei näyttäisi olevan yhteyttä. Toisen elinviikon korkeilla SAA-tasoilla ja koko kasvukauden alhaisemmilla päiväkasvuilla oli myös tilastollisesti merkitsevä yhteys (p = 0,007). Kolmannen ja neljännen elinviikon korkeilla globuliinitasoilla havaittiin yhteys korkeampaan päiväkasvuun koko kasvukaudella (p = 0,019). Ensimmäisen ja toisen elinviikon globuliinitasoilla ei havaittu olevan yhteyttä päiväkasvuihin. Vasoilla havaittiin olevan eniten giardioita samaan aikaan, kun globuliinitaso oli alhaalla ja SAA- ja Hp-tasot olivat nousussa. Giardiat ovat saattaneet muiden tulehdustekijöiden ohella olla osasyynä SAA- ja Hp-arvojen nousuun. Kryptosporideja esiintyi tässä aineistossa hyvin vähän. GGT-aktiivisuudet olivat korkeat sekä emien ternimaidossa että vasojen seerumissa pian syntymän jälkeen. Vasojen seerumien GGT-aktiivisuus vaikuttaisi olevan riippuvainen emän ternimaidon GGT-aktiivisuudesta. GGT:n määrittäminen näyttäisi toimivan porolla menetelmänä selvittää vasan ternimaidon saantia ensimmäisen elinviikon, etenkin kahden ensimmäisen päivän aikana.

Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia koko ajan enemmän ympäri maailmaa. Vuoden 2015 lopussa eläinoikeusjärjestön salaa kuvaamat ja julkisuuteen vuotamat videot eri teurastamoilta osoittavat, että eläinten kohtelussa teurastamoilla on parantamisen varaa myös Suomessa. Uudet asiat tyypillisesti pelottavat eläimiä, erityisesti silloin, kun niille ei anneta aikaa tottua tilanteeseen. Eläinten teuraskuljetuksiin ja teurastamolla olemiseen liittyy tämän vuoksi runsaasti niitä stressaavia tekijöitä. Pelokas eläin on vaikea käsitellä – se saattaa ryntäillä holtittomasti tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta – mikä johtaa henkilökunnan runsaaseen voimankäyttöön tilanteen hallitsemiseksi ja aikatauluissa pysymiseksi. Teurastamoympäristössä eläinten hyvinvointiongelman takana on tyypillisesti kaksi perustavanlaatuista puutetta. Toisaalta eläintilojen, lastauslaitureiden tai kuljetusautojen suunnittelussa ei tavallisesti ole huomioitu riittävästi, miten eläimet havainnoivat ympäristöään, millaiset tekijät kiinnittävät niiden huomion ja mitä siitä seuraa. Ympäristön häiriötekijöiden runsas määrä johtaa eläinten pysähtelyyn, liikkumishaluttomuuteen ja muuhun vaikeaan käsiteltävyyteen. Toisaalta eläimiä käsitteleviä henkilöitä ei ole koulutettu tarkkailemaan ja ymmärtämään eläinten käyttäytymistä tai hyödyntämään niillä luonnostaan olevia käyttäytymismalleja rauhallisella ja järkevällä tavalla. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, mitä tällä hetkellä tiedetään eläinten luonnollisen käyttäytymisen huomioimisesta niiden käsittelyssä sekä eläintilojen suunnittelussa. Painopiste oli erityisesti teurastamoympäristöissä, mutta joiltakin osin hyödynnettiin tietoa myös muista sellaisista eläintiloista ja käsittely-ympäristöistä, joissa eläinten eläimet joutuvat epämiellyttäviksi kokemiensa hoitotoimenpiteiden kohteeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi lampaiden keritseminen tai lähes puolivillien ja jo ihmisten läheisyyttä kaihtavien nautojen rokotukset, punnitukset ja lääkinnät. Eläinten liikuttamisessa tulisi hyödyntää ensisijaisesti niiden pakoaluetta eli luontaista tarvetta säilyttää tietty etäisyys uhkaksi kokemaansa asiaan, kuten vieraaseen ihmiseen. Pakoalueen rajan tuntumassa pysyttelevä ihminen saa eläimen liikkumaan, mutta rauhallisesti ja kiihtymättä, kunhan se ei näe liikkumista estäviä tekijöitä tiellään. Tuotantoeläimet ovat erityisen herkkiä visuaalisille signaaleille sekä äkillisille äänille. Kulkureittien muuttaminen sellaiseksi, etteivät eläimet näe äkillisiä liikkeitä ympärillään tai odottavia ihmisiä edessään tai joudu kulkemaan muuttuvien lattiapintojen tai selkeiden saumojen yli vähentävät eläinten pysähtelyä ja vastaanhangoittelua. Useimpien eläinten käsittely on helpointa pieninä, 4–5 eläimen ryhminä, jolloin ne saavat tukea toisistaan, mutta eivät pääse pakkautumaan hankalasti hajotettaviksi tiiviiksi laumoiksi. Siipikarjan ja porojen ihmiskontaktien määrä ja pituus tulee pyrkiä minimoimaan. Sujuva eläintenkäsittely teurastamoympäristössä on monen pienen osatekijän muodostama kokonaisuus. Merkittäviä parannuksia voidaan kuitenkin hyvin usein saada aikaan jo henkilökunnan koulutuksella sekä pahimpien häiriötekijöiden poistamisella sekä eläinten hyvinvoinnin vaarantumisesta kertovien tapahtumien jatkuvalla seurannalla.