Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p16348"

Kääntäjän paratekstit ovat erityinen paratekstien laji, jonka tutkimus on viime vuosina lisääntynyt. Paratekstit eli kynnystekstit tarkoittavat kaikkia päätekstiä ympäröiviä tekstejä, jotka osallistuvat sen välittämiseen, esittämiseen ja tulkinnan ohjaamiseen. Tämä tutkielma, jonka aineistona toimii Leevi Lehdon vuoden 2012 suomennos James Joycen Ulysses-romaanista, keskittyy erityisesti kääntäjän alaviitteisiin. Paratekstien käsittelyn lähtökohtana tässä tutkimuksessa toimivat Gérard Genetten (1997) paratekstitutkimus ja sen sovellukset käännöstieteen puolella. Genetten katsaus on kattava, mutta sisältää myös määritelmiä, jotka ovat ongelmallisia ja rajoittavia käännöskirjallisuudesta puhuttaessa. Käännöstieteilijät kuten Şehnaz Tahir Gürçağlar (2002), Carmen Toledano Buendia (2013) ja Outi Paloposki (2010) ovat laajentaneet ymmärrystä siitä, miten paratekstit toimivat nimenomaan käännetyissä teksteissä. Erityisesti Genetten käsitys tekijästä on saanut osakseen kritiikkiä. Kysymys kietoutuu laajempiin hierarkkisiin ja dikotomisiin näkemyksiin kääntämisestä toissijaisena, ei-luovana toimintana. Pohdintaani kääntäjän tekijyydestä pohjustavat esimerkiksi Lawrence Venutin (1995) kääntäjän näkymättömyys ja esimerkiksi Riitta Oittisen (1995) edustama käsitys kääntämisestä uudelleenlukemisena ja uudelleenkirjoittamisena. Tutkimuksessani erittelen Lehdon Ulysseksen alaviitteitä aiheen ja funktion perusteella. Luon aineistolähtöisesti viisi aiheen mukaista yläkategoriaa, joissa esiintyviä erilaisia alaviitetyyppejä analysoin. Lisäksi hyödynnän Toledano Buendian (2013) jakoa selittäviin ja kommentoiviin alaviitteisiin. Valtaosa Lehdon alaviitteistä nimeää ja selittää erilaisia faktoja, intertekstuaalisia ja muita viittauksia, kielellisiä seikkoja ja Ulysseksen erityispiirteitä. Alaviitteissä viitataan myös Ulyssesta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen ja selitetään käännösvalintoja. Laajan informatiivisen sisällön lisäksi alaviitteissä esiintyy Lehdon kommentteja, tulkintoja ja mielipiteitä. Analyysin perusteella Lehdon alaviitteistö on hyvin monimuotoinen. Samalla kun sen laajuus itsessään tekee siitä visuaalisesti näkyvän osan teosta, alaviitteiden sisältö ja suhde päätekstiin sitovat sen poikkeuksellisen kiinteästi tekstiin myös taiteellisessa mielessä.

Tutkielmani käsittelee irreaalioiden kääntämistä. Etsin irreaalioita ja niiden käännöksiä Terry Pratchettin Kiekkomaailma-romaanista Going Postal (2004) ja Mika Kivimäen tekemästä käännöksestä Posti kulkee (2012). Kysyn, miten irreaaliat on käännetty ja miksi ne on käännetty kuten on. Kysyn myös, onko jokin käännösstrategia yleisempi kuin muut ja miksi. Käsittelen sekä tavallisia irreaalioita että erisnimiä, mutta tutkin jokaisesta irreaaliasta vain yhden esiintymän. Menetelmänäni oli se, että ensin etsin irreaaliat ja merkitsin ne, ja sen jälkeen etsin irreaalioille käännökset ja merkitsin sekä irreaaliat että niiden käännökset taulukkoon. Sitten luokittelin käännökset sen mukaan, millaista käännösstrategiaa irreaalian kääntämisessä on käytetty. Käytin muun muassa konteksti- ja genretietoa selittääkseni käännöksiä. Hyödyntämiäni käännösstrategioita ovat Leppihalmeen (2001: 141 & 2011: 129) laina, käännöslaina, kulttuurinen adaptaatio, eksplikointi ja poisto sekä Leppihalmeen (2001: 141) mainitsema uudelleen luova käännös ja Pedersenin (2007: 149 & 2011: 97) virallinen vastine. Näistä kaikkia Kivimäki on käyttänyt tavallisten irreaalioiden kääntämisessä, mutta erisnimikäännösten kanssa poisto ja virallinen vastine eivät ole relevantteja. Tavallisten irreaalioiden ja nimien käännöksissä ja niiden kanssa käytettyjen strategioiden yleisyydessä on havaittavissa sekä yhteneväisyyksiä että eroja. Esimerkiksi yleisin käännösstrategia koko aineiston kohdalla on käännöslaina, jota Kivimäki näyttää suosivan. Erisnimien kohdalla yleisempi on kuitenkin laina. Ero selittyy suureksi osaksi sillä, ettei kaikilla erisnimillä ole käännettäviä konnotaatioita. Kaiken kaikkiaan Kivimäen käännökset ovat kuitenkin usein varsin kotouttavia. Lisäksi monien irreaalioiden kirjoitusasuja on muokattu. Monesti Kivimäen käännösratkaisut myös sujuvoittavat tekstiä ja helpottavat lukemista. Käännösratkaisuihin näyttävät usein vaikuttaneen genre, konteksti, irreaalioiden merkitykset ja toiset käännösratkaisut.

Maisterintutkielmassani tutkin kvantitatiivisin metodein, miten suomenkielisten romaanijulkaisujen monimuotoisuus on kehittynyt viimeisen 50 vuoden aikana. Tutkimukseni perustuu Kirjasampo-tietokannan metadataan suomalaisten julkisten kirjastojen kokoelmasta, ja keskityn analysoi- maan tekstin ulkoisia piirteitä. Moninaisuuden indikaattoreina käytän kirjoituskieliä, kirjailijoiden kansalaisuutta ja sukupuolta sekä romaanien genreluokituksia. Lisäksi tarkastelen julkaisijoita ja pohdin, kuinka he toimijaryhmänä vaikuttavat kirjallisuuden monimuotoisuuteen. Kvantitatiivisten analyysien rinnalla kuljetan digitaalisille ihmistieteille tyypillisesti runsaasti kvalitatiivisia havaintoja taustoittamaan tuloksia. Lähestyn kirjallisuutta kansainvälisenä dynaamisena kokonaisuutena, jossa eri kirjalliset kulttuurit ovat vuorovaikutuksessa toisiensa kanssa, muodostaen kirjalliseen tilaan paikallisia keskuksia ja periferioita. Ylirajaisuuden käsitteen avulla kuvaan, kuinka globalisoituvaa kirjallista kenttää on mahdotonta rajata kokonaan erillisiin kirjallisuuksiin, vaan se kehittyy yli kansallisuus-, kieli- ja genrerajojen. Tulokset osoittavat, että romaanikirjallisuus on 1990-luvun jälkeen alkanut kehittyä monimuotoisemmaksi määrittelemieni indikaattoreiden perusteella. Silti kenttää hallitsevat kotimaisen kirjallisuuden osalta suomenkielinen ja käännöskirjallisuuden osalta angloamerikkalainen sekä pohjoismainen kirjallisuus. Kustantajien tarkastelu viittaa siihen, että kentällä on paljon erikokoisia toimijoita. Erityisesti vuosituhannen vaihteen jälkeen pienten toimijoiden sekä omakustannejulkaisujen osuus on kasvanut ja haastanut kustantajien perinteisen roolin kirjallisuuden portinvartijana. Tutkimus osoittaa, kuinka kirjastojen metadataa voidaan käyttää hyväksi digitaalisessa kirjallisuudentutkimuksessa. Runsaudessaan Kirjasampo osoittautui monipuoliseksi tietolähteeksi, jonka perusteella voi tehdä päätelmiä suomalaisen kirjallisuuden laajoista kehityskaarista.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu käännöstutkimuksen, nimistöntutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen piiriin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista lastenkirjallisuutta viron kielestä on suomennettu, miten virosta suomennetun lastenkirjallisuuden nimistöä on suomennettu, millaisia käännösmenetelmiä kääntäjä on käyttänyt ja millaisia nimiä virolaisessa lastenkirjallisuudessa sekä sen suomennoksissa esiintyy. Tarkasteltavana ovat kirjallisuusnimet ja tarkemmin: erisnimet eli proprit (mm. henkilönnimet eli antroponyymit, paikannimet eli toponyymit, eläinten nimet, kaupalliset nimet sekä muut aineistosta löytyvät nimet). Nimellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa propria. Appellatiivista käytetään sanaa nimitys. Nimiä ja niiden kääntämistä tarkastellaan kulttuurisidonnaisuuden näkökulmasta ja pohditaan, onko kulttuurisidonnaisuudella vaikutusta nimen käännökseen tai kääntäjän valitsemaan käännösmenetelmään. Aineistona ovat virolaisen lastenkirjallisuuden suomennokset vuosilta 1930–2020. Näinä vuosina lastenkirjoja ovat virosta suomeksi kääntäneet 33 eri kääntäjää. Aineistoon kuuluu 74 teosta suomennoksineen. Aineiston laajuus on yhteensä 9 515 sivua: lähdeteoksissa 4 876 sivua ja kohdeteoksissa eli käännöksissä 4 639 sivua. Nimiaineisto on laaja, noin 4 350 nimeä. Tässä tutkimuksessa koko aineistoa ei voida yksityiskohtaisesti tarkastella, mutta aineistosta tuodaan runsaasti esimerkkejä. Aineistossa esiintyy yhteensä 2 110 nimeä: 692 paikannimeä, 827 henkilönnimeä, 391 eläimennimeä, 85 kaupallista nimeä, 52 teoksen nimeä ja 61 muuta, luokitteluun sopimatonta nimeä sekä kaksi virhekategoriaan luokiteltua nimeä. Tutkimus toteutetaan vertailevana deskriptiivisenä tapaustutkimuksena eli analyysissä verrataan lähtötekstiä ja sen suomennosta, tai joissain tapauksissa mukaelmaa, kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti keskenään. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan, mitä virolaista, vironkielistä lastenkirjallisuutta on suomennettu ja ketkä teoksia ovat suomentaneet. Tämän jälkeen kerätystä aineistosta tutkitaan, millaisia nimiä se sisältää. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millaisia nimistön käännösmenetelmiä kääntäjät ovat käyttäneet: onko nimi käännetty esimerkiksi kokonaan, osittain, suorana lainana vai käännöslainana, onko siihen lisätty jotain, onko siitä poistettu jotain vai onko se kenties korvattu ylä- tai alakäsitteellä. Työssä hyödynnetään mm. Pällin (2002) tutkimusta paikannimistä, Ainialan (2008) tutkimusta kirjallisuudennimistä sekä Leppihalmeen, Kujamäen, Schmitzin ja Kiviniemen nimi- ja reaalialuokitteluita. Aineistossa esiintyy sekä fiktiivisiä että autenttisia nimiä. Näitä voivat olla paikannimien jaottelun mukaan kulttuurinimet ja luontonimet. Osa aineiston paikannimistä on endonyymejä, osa eksonyymejä. Henkilönnimien joukossa esiintyy etunimiä, sukunimiä, lempinimiä, lisänimiä sekä nimialluusioita. Osa kulttuurisidonnaisista henkilön-, paikan-, kaupallisista ja muista nimistä on reaalioita, ns. vastineetonta, kulttuurisidonnaista aineistoa, jolla ei ole vastinetta kohdekielessä tai -kulttuurissa. Tämä aiheuttaa kääntäjälle haasteita ja voi aiheuttaa kulttuuritöyssyjä tai jopa käännösongelmia. Usein nimi saa parikseen nimikemääritteen, jolloin nämä yhdessä muodostavat nimikekonstruktion. Nimikemäärite tarkentaa usein propria. Lastenkirjallisuuden nimet muodostavat erilaisia nimikejärjestelmiä, kuten reaalimaailmankin nimet. Aineistossa esiintyviä eläinten nimiä on usein myös personifioitu. Usein fiktiiviset nimet ovat semanttisesti läpinäkyviä, autenttiset nimet eivät niinkään. Semanttinen läpinäkyvyys alkuteoksen nimissä antaa myös suomentajalle vapauden hullutella nimillä – mm. Venla Vaatekoi, Keksijäkylän Lotta ja Ahti Suomenlahti ovat oivia esimerkkejä fiktiivisistä, semanttisesti läpinäkyvistä kirjallisuusnimien käännöksistä. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat, että nimien käännösmenetelmät saattoivat vaihdella tapauskohtaisesti, teoskohtaisesti ja kääntäjäkohtaisesti – jopa sanakohtaisesti. Kahdenkymmenen erilaisen aineistoanalyysissa sovelletun käännösmenetelmän perusteella voidaan todeta, että tyypillisimpiä virolaisen lastenkirjallisuuden nimien suomennosmenetelmiä ovat 1) käännöslaina eli sana-sanainen käännös, 2) suora laina eli sitaattilaina, 3) kulttuuriadaptaatio eli mukauttaminen kohdekulttuuriin ja erilaisten kulttuurianalogioiden käyttö, 4) kielellinen adaptaatio eli nimen mukauttaminen kohdekieleen sopivampaan kieliasuun ja 5) eksplikointi eli nimen selittäminen auki, selittävä käännös. Käännöslainaa käytetään useimmiten paikannimien kääntämiseen, suoraa lainaa henkilönnimien kääntämiseen, kulttuuriadaptaatiota henkilön- ja eläintennimien kääntämiseen sekä kulttuurisidonnaisten piirteiden kääntämiseen, kielellistä adaptaatiota henkilönnimien kääntämiseen ja eksplikaatiota paikannimien kääntämiseen. Teosten nimien, alluusioiden ja reaalioiden kääntäminen saattaa aiheuttaa kääntäjille haasteita tai vaikuttaa käännösmenetelmän valintaan.