Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p29293"

Sosiolingvistisessa pro-gradu -tutkielmassani tarkastellaan englannin kielen perinteisiä sukupuolittuneiksi koettuja kielenpiirteitä, niihin yhdistettyjä sukupuolistereotypioita ja niiden esiintymistä viimevuosien Hollywood -menestyselokuvissa. Tutkielmani selvittää, tunnistetaanko nämä perinteiset, vuosikymmeniä vallinneet uskomukset sukupuolittuneista kielenpiirteistä edelleen ja tutkii sitä, mihin sukupuoleen nämä kielen piirteet yhdistetään. Lisäksi tutkielma tarkastelee näiden kielellisten sukupuolistereotypioiden leviämistä Suomeen ja tämän leviämisen mahdollista yhteyttä Hollywood -menestyselokuvassa esiintyvään dialogiin. Tutkielman tulokset pohjautuvat verkossa toteutettuun kyselytutkimukseen. Tutkielmani teoriatausta perustuu ensisijaisesti kielitieteilijä Robin Lakoffin teoksessaan Language and a Woman’s Place (1975) esittämiin väittämiin spesifeistä kielipiirteistä, jotka voidaan katsoa perinteisiksi englannin kielen kielellisiksi sukupuolistereotypioiksi. Tutkielma pyrkii valottamaan massakulttuurissa käytetyn englannin kielen vaikutusta sukupuolittuneiden kielistereotypioiden muodostumiseen ja vahvistumiseen. Analyysin kohteeksi ovat valikoituneet Hollywood-menestyselokuvat elokuva-alalla vallitsevan sukupuoliepätasa-arvon sekä Hollywoodin mittavan vaikutusvallan vuoksi. Lisäksi Hollywood-elokuvien dialogia ei ole aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu näiden stereotyyppisten perinteisten kielipiirteiden näkökulmasta. Kyselytutkimuksessa pyydettiin osallistujia arvioimaan kymmentä vuorosanasitaattia, jotka oli valikoitu vuosina 2017–2018 tuotetuista Hollywood –menestyselokuvista ja jotka sisälsivät Lakoffin nimeämiä, sukupuolittuneiksi koettuja kielenpiirteitä. Kyselyn avulla tutkittiin, mitkä kielelliset piirteet vaikuttavat mielipiteen muodostumiseen puhujan sukupuolesta, kun vuorosanasitaattien puhujaa eikä kontekstia tiedetä. Osallistujien tuli valita mihin sukupuoleen he yhdistävät kunkin vuorosanasitaatin kolmesta vaihtoehdosta: nainen, mies ja en osaa sanoa. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus vastata vapaaehtoiseen avoimeen kysymykseen, jossa pyydettiin kommentoimaan annettua vastausta. Kyselyyn oli mahdollista osallistua, mikäli henkilö puhui äidinkielenään joko Amerikan englantia tai suomea. Kyselyyn osallistui 100 henkilöä ja sen tulosten analyysi toteutettiin vertaamalla saatuja vastauksia vastaajien iän, sukupuoli-identiteetin ja äidinkielen perusteella. Tutkielman päälöydöksiä olivat se, että perinteisesti sukupuolittuneiksi koetut kielen piirteet tunnistettiin pääosin hyvin, sekä se, että osallistujien vastaukset eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta eronneet merkittävästi toisistaan. Ensin mainittu löydös osoittaa, että osallistujat tunnistavat kielen piirteet ja yhdistävät ne siihen sukupuoleen, johon stereotypiat on perinteisesti liitetty. Jälkimmäinen löydös puolestaan merkitsee sitä, että englannin kielen sukupuolistereotypioiden tunnistaminen ei katso ikää, sukupuoli-identiteettia eikä äidinkieltä. Lisäksi kyselyn laadullisesta aineistosta nousi esille kiinnostava sivulöydös: vuorosanasitaattien semanttinen sisältö sekä kyselytutkimukseen vastanneiden sitaateille luomat kuvitteelliset kontekstit vaikuttivat suuresti siihen, mihin sukupuoleen vuorosanasitaatit yhdistettiin. Löydös on merkityksellinen, sillä se viittaa siihen, että kielelliset sukupuolistereotypiat pohjautuvat mahdollisesti enemmän kielen semanttisiin ja pragmaattisiin ominaisuuksiin kuin näihin vuosikymmeniä tutkittuihin, perinteisesti sukupuolittuneina pidettyihin kielen piirteisiin.

Työn tarkoituksena on selvittää saksan sananmuodostuksen kuvauksen historiaa erityisesti esimodernin ajan näkökulmasta. Lähtökohtana ovat antiikin kreikan- ja latinankieliset kieliteoriat, sillä niihin perustuvat myös varhaiset saksan kieliopit. Tutkielma perustuu lähinnä latinan- ja saksankielisiin primäärilähteisiin, kielioppeihin ja kielifilosofisiin teoksiin sekä aihetta jo käsitelleeseen moderniin tutkimuskirjallisuuteen. Sananmuodostuksen kuvauksen peruskäsitteet, yhdyssana ja johdos, ovat lähtöisin antiikin kieliteorioista. Kreikan ja latinan klassiset kieliopit eivät kuitenkaan tunne varsinaisesti sellaista käsitettä kuin 'sananmuodostus'. Toisaalta sananmuodostuksen piiriin kuuluvaa muoto-oppia luonnehditaan yleisesti epäsäännölliseksi, ei luonnon, vaan inhimillisten tottumusten aikaansaannokseksi. Myöhäisantiikin meille säilyneissä kieliopeissa – keskeisimpinä Donatuksen Ars maior ja Ars minor sekä Priscianuksen Institutiones – sanojen muoto-opillista käyttäytymistä luokitellaan tiukasti sanaluokista johtuvana 'aksidenssien' hierarkiana. Juuri sanojen, ei tätä pienempien yksiköiden, yhdistämistä käsitellään figuran eli hahmon aksidenssina, sanojen johtamista "loppukirjaimia muuttamalla" taas pääasiassa specieksen eli lajin aksidenssina. Nämä teoriat ovat perustana myös varhaisen uuden ajan kieliopille ja pohdinnoille kielestä. Renessanssi- ja humanistiset kieliopit pyrkivät kuvaamaan klassisia kieliä antiikin kieliopeille uskollisina. Vaikka antiikin kieliteorioissa johto-oppi mainitaan usein epäsäännöllisenä, 'anomalian' piiriin kuuluvana, 1400- ja 1500-luvun kieliopit (Perotti, Melanchthon, Camerarius) käsittelevät sitä säännöllisten taivutuskategorioiden kanssa samanarvoisena. Myös saksan varhaiset kuvaukset noudattavat antiikissa vakiintunutta jakoa kahdeksaan sanaluokkaan ja niiden aksidensseihin, mukaan lukien figuraan ja speciekseen. Niihin on omaksuttu myös kreikalle ja latinalle ominaiset muotokategoriat (esimerkiksi patronyymit), vaikka näitä ei varsinaisesti omina muotoinaan ole saksassa olemassa. Omaleimaista saksan kieliopeille niiden klassisiin esikuviin verrattuna on heräävän kieli-identiteetin ja kansallistunteen leimaama kielihistorian pohtiminen ja sananmuodostuskategorioiden sekä etymologisten tai saksan kielen historiaa koskevien teorioiden sulautuminen yhteen. Vaikka sananmuodostusta ('Wortbildung') ei saksalaisessa traditiossa nimetä omana käsitteenään tai kieliopin kategorianaan ennen 1800-lukua, jo Schotteliuksen ,Ausführliche Arbeit von der Teutschen HaubtSprache' (1663) käsittelee yhdyssanoja ja johtamista laaja-alaisesti ja erillään muusta muoto-opista. Schottelius pyrkii vielä kuvaamaan saksan kielen rakennetta sellaisena, kuin se on ollut raamatullisen Baabelin tornin rakentamisesta ja kielen synnystä lähtien, ja pitää siitä syystä erottelemiaan kantasanoja ja päätteitä 'alkuperäisinä'. Erityisen tärkeänä hän pitää kantasanojen yksitavuisuutta, mille on esikuvansa heprean kieliopissa. 1700-luvun kuluessa käsitys kielen historiasta ja sanojen muodostumisesta muuttuu. Vuosisadan alussa painetussa Bödikerin kieliopissa maailman kielet jaetaan vielä muutamaan eurooppalaiseen pääkieleen, jotka palautuvat Baabelin tornia seuranneeseen kielten erkanemiseen. Sananmuodostusta Bödiker ja hänen aikalaisensa käsittelevät pitkälti Schotteliuksen tavoin. Vuosisadan lopulla Adelungin 'Umständliches Lehrgebäude' painottaa ihmiskielten sanojen muodostuneen yksittäisistä onomatopoeettisista äänteistä, joiden yhdistyminen monimutkaisiksi käsitteiksi noudattelee länsimaista sivistyshistoriaa. Nykykielen johto-oppi on hänen mielestään kehitysaskel tästä alkuhämärästä, esimerkiksi umlaut- tai ablautjohdoksista (sinken : senken), jotka perustuvat 'hämärän kuulokuvan tuntemukseen' ('dunkle Empfindung des Hörbaren'). Looginen selitys näille ilmiöille esitetään lopulta muutama vuosikymmen myöhemmin historiallis-vertailevan kielitieteen avulla.

Tämä tutkielma käsittelee historiallisia kerrostumia Suomussalmen kunnan alueella sijaitsevien vesistöjen nimissä. Tavoitteenani on tarkastella, minkä verran alueella eri aikoina liikkuneiden väestöryhmien antamista vesistöjen nimistä on säilynyt nykypäivään asti. Tutkimukseni pyrkii tuomaan lisätietoa erityisesti saamelaisperäisen substraattikerrostuman nimiin. Olen määrittänyt kerrostumat kielen ja iän perusteella, mutta minun on täytynyt tarkastella nimiä myös niiden läpinäkymättömyyden kautta. Tutkimusaineistokseni valitsin vesistöjen nimet, sillä varsinkin suurten vesistöjen nimissä vanhaa ainesta säilyy verrattain hyvin. Aineisto on peräisin Kansalaisen karttapaikka -palvelusta ja olen koonnut sen itse. Aineisto kattaa noin viidenneksen Suomussalmen kaikista vesistönimistä. Olen jaotellut keräämäni nimet neljään ryhmään niiden kielen, iän ja läpinäkyvyyden perusteella: suomalaisperäiset nimet, karjalaisperäiset nimet, saamelaisperäiset nimet sekä selittämättä jääneet nimet. Tukeudun varsinkin saamelaisperäisen ja karjalaisperäisen kerrostuman määrittämisessä pitkälti Alpo Räisäsen tutkimuksiin Suomussalmen paikannimistöstä. Olen käynyt läpi Räisäsen esittämät karjalais- ja saamelaisperäiset nimet ja kommentoinut niitä tarvittaessa. Lisäksi olen ehdottanut muutamaa uutta etymologiaa saamelaisperäisten nimien kerrostumaan. Suomalaisperäisten nimien kerrostuma on odotuksenmukaisesti kerrostumista laajin, sillä se on ajallisesti tuorein ja nimien käyttäjiä on verrattain paljon. Karjalaisperäisessä kerrostumassa Räisäsen esittämien nimien lisäksi aineistossani on joitakin karjalaiseen henkilönnimeen pohjautuvia paikannimiä. Saamelaisperäisten nimien kerrostumassa Räisäsen ehdottamat etymologiat vaikuttavat edelleen pääosin päteviltä. Osan nimistä kohdalla on tosin melko varmaa, etteivät ne ole aitoja substraattinimiä, vaan pohjautuvat saamesta saatuun, alun perin appellatiiviseen lainasanaan. Saamelaisperäisiä nimiä näyttää aineistossani olevan hiukan enemmän kuin karjalaisperäisiä, vaikka suurta eroa kerrostumien laajuudessa ei ole. Tunnistetut karjalais- ja saamelaisperäisten nimien kerrostumat ovat toistaiseksi niin suppeita, ettei niiden systeemisyydestä voi tämän tutkimuksen puitteissa sanoa paljoa. Läpinäkymättömien nimien ryhmä on määrältään suppein, eikä se muodosta varsinaista kerrostumaa, sillä se todennäköisesti sisältää toistaiseksi tunnistamatta jääneitä nimiä edellä mainituista kerrostumista.

Tässä syventävien opintojen tutkielmassa tarkastellaan mielipidettä käsittelevien opetustekstien kokonaistunnelman rakentumista 8. luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa. Aineistona on kolmen kustantajan painetut ja digitaaliset oppikirjat: Kärki 8, Satakieli 8 ja Särmä 8. Oppikirjoista aineistoksi on rajattu luvut, joissa käsitellään pääasiallisesti kirjoittamalla ilmaistua mielipidettä ja sen muodostamista ja jotka temaattisesti vastaavat toisiaan. Tutkielmassa käsitellään sitä, miten mielipidettä käsittelevä opetusteksti rakentuu äidinkielen ja kirjallisuuden 8. luokan oppikirjoissa ja millainen ambienssi eli kokonaistunnelma mielipidettä käsittelevistä opetusteksteistä välittyy. Lisäksi tutkielmassa pohditaan, miten painettujen oppikirjojen ja digitaalisten oppikirjojen opetustekstit eroavat toisistaan. Tarkastelun kohteena ovat opetustekstit ja niistä välittyvät merkitykset. Digitaalisista oppikirjoista tarkastellaan lisäksi tehtävänantoja osana opetustekstistä välittyvän kokonaistunnelman analysointia, sillä ne hahmottuvat digitaalisissa oppikirjoissa opetustekstin osaksi. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana sovelletaan kognitiivista kielitiedettä ja erityisesti kognitiivista poetiikkaa. Tutkielman näkökulma kohdistuu opetustekstien kielellisten piirteiden analysointiin kokonaistunnelman luojina, ja samalla tarkkaillaan ambienssi-käsitteen soveltuvuutta suomenkielisen tietokirjallisuuden analysointiin. Analyysissa kiinnitetään erityisesti huomiota lause- ja virkerakenteisiin, kuvio/tausta-jakoon sekä semanttisiin rooleihin. Samalla pohditaan sitä, miten opetustekstiin rakennetaan toimijuutta ja miten toimijuuden rakentuminen vaihtelee painetuissa ja digitaalisissa oppikirjoissa. Havaintojen perusteella voidaan todeta, että opetustekstien syntaktisen tason samankaltaisuus ei tarkoita, että teksteistä välittyvät ambienssit olisivat samanlaisia. Kaikissa tarkasteltavissa opetusteksteissä esiintyy muun muassa oppikirjagenrelle tyypillisiä kopula-, nollapersoona- ja passiivirakenteita, ja lisäksi tekstien toimijoihin viitataan oppikirjoissa pitkälti yleisen tason nimityksillä, kuten käsitteillä kirjoittaja, lukija ja puhuja. Tarkasteltavissa opetusteksteissä korostuvat kuitenkin erilaiset piirteet, ja ambienssi muodostuu näin ennen kaikkea sanavalinnoista välittyvistä merkityksistä. Oppikirjoissa korostetaan erilaisia mielipiteen ilmaisuun liittyviä näkökulmia käsitteiden määrittelyillä, oletetun lukijan kuvaamisella ja tekstien laajuudella. Puolestaan painettujen ja digitaalisten oppikirjojen opetustekstit ovat pitkälti yhteneväiset. Ero muodostuu siitä, kuinka toimijuutta rakennetaan digitaalisissa oppikirjoissa hypertekstuaalisuudella, käsitteiden määritelmillä, tehtävänannoilla ja oppijoiden etsimillä esimerkeillä. Tutkielmassa tarkastellaan yksittäisiä opetustekstejä ja tehtävänantoja, ja toisenlainen tutkimusote saattaisi muodostaa ambienssin tulkinnasta hyvin erilaisen. Aineiston suppeuden ja ambienssi-käsitteen luonteen vuoksi laajoja yleistyksiä kirjasarjoista ei ole mahdollista tehdä.

Tutkielmassa tarkastellaan suomen kielen essiiviä ja sen venäjänkielisiä vastineita teksteissä. Tavoitteena on luokitella essiivin venäjänkieliset vastineet ja vertailla näiden merkityksiä ja käyttöä tutkimuskirjallisuuden sekä venäjää äidinkielenä tai kotikielenä puhuville suunnatun empiirisen kyselytutkimuksen pohjalta. Tutkielman avulla pyritään selkeyttämään essiivin kääntämistä koskevia kysymyksiä, mistä voi tulevaisuudessa olla hyötyä esimerkiksi kielenopetuksessa. Essiivi on hyvin monikäyttöinen sijamuoto, joka esiintyy erilaisissa konstruktioissa ja saa näissä erilaisia merkityksiä. Venäjän kielestä ei löydy essiiville yhtä absoluuttista vastinetta, ja tämän vuoksi sen kääntäminen on esimerkiksi opiskelijoille monesti hankalaa. Tutkielmassa essiiviä ja sen käyttöä tarkastellaan rakenteiden näkökulmasta. Näin ollen essiivin merkityksiä ja sen venäjänkielisiä vastineita ei tarkastella irrallisina yksikköinä, vaan osana erilaisia syntaktisia rakenteita. Rajaan tutkielmani lähinnä essiivisijaisten predikatiiviadverbiaalien vastineiden käsittelyyn, mutta luon silti yleiskatsauksen myös essiivin leksikaalistuneisiin merkityksiin. Tutkimuskirjallisuuden avulla esittelen essiivin erilaisia käyttöyhteyksiä ja merkityksiä, määrittelen tutkielman kannalta keskeiset käsitteet, teen alustavaa luokittelua essiivin venäjänkielisistä vastineista ja luon katsauksen essiivin kuvaukseen venäjänkielisissä suomen kieliopeissa. Havainnollistan essiivin ja sen vastineiden käyttöä tutkimuskirjallisuudesta, sanakirjoista ja rinnakkaiskorpuksista sekä kyselyn vastauksista poimittujen esimerkkien avulla. Tärkeimpänä lähdekirjallisuutena toimivat Ahti Nikunlassin artikkeli Об эквивалентах финского эссива в русском языке (1998) sekä suomen ja venäjän kielioppia sekä syntaksia käsittelevät teokset, kuten Iso Suomen kieliopin verkkoversio (VISK 2008) ja Russkaja grammatika II Синтаксис (АГ-80). Alustavan analyysin ja luokittelun pohjalta tehty kyselytutkimus toteutettiin Google Forms -alustalla ja kyselyyn vastasi yhteensä 153 venäjää äidinkielenä tai kotikielenä puhuvaa henkilöä. Kysely sisälsi monivalintatehtävän, avoimia käännöslauseita, aukkotäydennystä sekä lauseiden arviointitehtävän. Tavoitteena oli testata essiivin oletettuja käännösvastineita mahdollisimman monipuolisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että suomen essiivi voidaan kääntää ainakin 17 eri tavalla riippuen siitä, millaisen syntaktisen rakenteen osana essiivi esiintyy ja millainen on essiivin syntaktinen ja semanttinen suhde rakenteen muihin osiin sekä ympäröivään kontekstiin ylipäänsä. Tutkimus osoittaa myös, että suomen essiivin ja venäjän instrumentaalin välinen semanttinen yhteneväisyys vaikeuttaa usein oikean vastineen löytämistä. Tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että joissakin käyttöyhteyksissä essiivillä voi olla useampia samanmerkityksisiä tai hieman tyyliltään eroavia vastineita venäjän kielessä.

Tämä tutkielma käsittelee korsikan kieleen liittyvää kielipolitiikkaa kahdelta kannalta: ensinnäkin tarkoituksena on selvittää, mitä mieltä korsikalaiset ovat Ranskan valtiollisen tason kielipolitiikasta korsikan kieltä kohtaan. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Korsikan omaa kielipolitiikkaa suhteessa Ranskan valtioon. Keskeiset kysymykset liittyvät olennaisesti myös korsikalaisten kieli-identiteettiin sekä heidän kokemuksiinsa nykyisestä kielitilanteesta. Lopuksi tarkastellaan myös kielen rahoitusta. Korpuksena on neljä haastattelua sekä kaksi korsikan kielen kielipolitiikkaan ja sen rahoitukseen liittyvää dokumenttia. Haastateltavat ovat korsikalaisia poliitikkoja, yliopisto-opettajia tai he ovat muuten mukana Korsikan kielipolitiikassa. Dokumenteista ensimmäinen on vuoteen 2020 ulottuva sopimus Ranskan valtion ja Korsikan paikallishallinnon välillä toimeenpantavista kieleen liittyvistä tehtävistä ja niiden rahoituksesta. Toinen dokumentti on paikallishallinnon laatima kielipoliittinen toimintasuunnitelma vuosille 2015–2020. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielipolitiikan peruskäsitteistä muun muassa Chaudensonin, Boyer’n ja Calvet’n mukaan. Teoriaosuudessa käydään läpi tarkemmin myös Ranskan kielipolitiikan ominaispiirteitä sekä korsikan kielen ja paikallisen kielitilanteen kehitystä. Tutkimusmenetelmänä on haastattelu: puolet haastatteluista on tehty suoraan kirjallisina, loput on litteroitu sanatarkasti, jotta vastauksia voidaan verrata keskenään. Haastatteluista saatujen vastausten sisältöä analysoidaan myös suhteessa kahteen yllämainittuun dokumenttiin. Korsikan kieli näyttää olevan iso osa korsikalaisten identiteettiä, heillä on vahva halu käyttää kieltään ja sen koetaan olevan tärkeä osa kulttuuriperintöä. Haastattelut tukevat suurelta osin sitä käsitystä, jonka monet tutkijat, kuten esimerkiksi Arrighi, Blackwood, Quenot ja Noer, ovat esittäneet korsikan kielen tilanteesta ja asemasta yhteiskunnassa. Kielen tila ja status ovat parantuneet viime vuosikymmenten aikana ja sen käyttö ammatillisessa yhteydessä on lisääntynyt. Kieltä opetetaan kaikilla koulutusasteilla ja myös aikuiskoulutukseen on panostettu. Korsikalaisten huolena on kuitenkin, että Ranskan hallitus pitää korsikan kieltä ainoastaan koulukielenä, jonka kehitystä ei tarvitse tukea muulla tavoin. Korsikan kieli on vahvasti läsnä yhteiskunnassa, vaikka sen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle perheensisäisesti onkin vähentynyt merkittävästi. Paikalliset ovatkin huolissaan kielen tulevaisuudesta ja sen mahdollisesta kuolemasta, mikäli valtio ja Korsikan paikallishallinto eivät saa sovittua riittävistä toimenpiteistä. Tällä hetkellä korsikan kielen valtionrahoitus on noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, ja Korsikan paikallishallinto rahoittaa sitä samalla summalla. Ranskan kansallisen tason kielipolitiikka saa kovaa kritiikkiä, ja hallitusta moititaan siitä, ettei se noudata erinäisiä kansainvälisiä vähemmistökieliä suojelevia sopimuksia. Vastaukset heijastavat esimerkiksi Sibillen esiintuomaa käsitystä Ranskasta ääritasavaltalaisena ja vallan keskittymisen maana, joka haluaa demokratian ja tasa-arvon nimissä rajoittaa monikulttuurisuutta ja -kielisyyttä sekä kääntyä sisäänpäin. Korsikalaiset haluaisivat muokata ranskalaisten yhteiskunnallista mentaliteettia avoimempaan suuntaan ja vaativatkin ranskan ja korsikan kielten tasa-arvoa, la co-officialité, eli että ne ovat juridisesti yhtä valideja kaikissa julkisissa tilanteissa. Tämä mahdollistaisi korsikalaisten mielestä kansalaisoikeuksien suojelun, korsikan kielen säilyttämisen ja sen positiivisen kehityksen. Näin ollen voidaan sanoa, että korsikalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen kielitilanteeseen ja heidän pääasialliset vaatimuksensa liittyvät korsikan kielen arvostuksen lisäämiseen ja sen takaamiseen, että he voivat käyttää sitä vapaasti nyt ja tulevaisuudessa, sekä yksityisissä että julkisissa tilanteissa.

Tämä tutkielma käsittelee mediakasvatusta ja sen sisällyttämistä opetussuunnitelman kautta lukion ranskan kielen opetukseen. Tutkimuksen tavoite on selvittää, mitkä ovat yleisimmin hyödynnetyt mediat ranskan opetuksessa valitun oppikirjasarjan kautta ottaen huomioon mediakasvatuksessa korostuvat mediakäytön taidot. Hypoteesin mukaan valitut oppikirjat ottavat huomioon pääosin perinteisten medioiden muotoja uusien medioiden yleistymisen ja oppilaiden omien mediamaisemien laajuuksista huolimatta. Tutkimuksen teorialuvussa esitellään mediakasvatuksen perusteita ja luonteenpiirteitä mediataitojen näkökulmista. Onhan selvää, että eri medioiden arkipäiväinen kulutus on lisääntynyt merkittävästi kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla vuosituhannen alun sähköistymisen ja medioitumisen jälkeen. Nuorten mediakulutuksen räjähdysmäisen lisääntymisen seurauksena tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nuoret olisivat riittävän valveutuneita median vaaroista. Arkipäivän oikeasuhteiset mediataidot ja niiden kehittäminen tulisikin ottaa huomioon kaikessa koulun toiminnassa, myös ranskan opetuksessa. Koululla onkin tärkeä rooli vastatessaan mediakasvatuksen mahdollistamisesta opetuksessa. Suomessa etenkin lukioasteen koulutus on käynyt läpi suuren murroksen 2000-luvun alusta alkaen, jolloin digiloikka ja mediakasvatuksen sisällytys opetukseen tulivat ajankohtaisiksi. Valeuutiset, vihapuhe, nettikiusaaminen ja kyberväkivalta ovat vain pieni osa verkostoituneen mediakulutuksen kääntöpuolia. 1960-luvun valtamedioiden aikaan, vähitellen kehittynyt mediakasvatus pyrkii vastaamaan juuri näihin mediakäytön vastakkainasetteluihin ja antamaan apuvälineitä tunnistamaan, suojautumaan ja ehkäisemään mediakäytön ja sisältöjen ongelmia vastaan kriittisestä näkökulmasta. Mediakasvatus myös ohjaa etsimään, tuottamaan, jakamaan sisältöä eri medioissa ottaen myös huomioon eri yleisöt ja jokaisen aseman median kuluttajana. Mediakasvatus ottaa huomioon sekä perinteisen median muodot, että uudet mediat, mutta myös etenkin alati yleistyvän kansalaisjournalismin. Tutkielman korpuksena hyödynnetään Otavan J’aime oppikirjasarjaa, joka tarjoaa monipuolisesti sekä sähköisiä, että painettuja materiaaleja ottaen siten huomioon niin perinteisen kuin myös uusmedian. Tutkimuksen kautta tuotettiin oppikirjojen aktiviteetteja ryhmitteleviä frekvenssitaulukoita, jotka helpottavat analyysiä. Tutkimusta varten oppikirjoista on myös poimittu esimerkkiaineistoa. Aktiviteetteja, joiden avulla havainnollistetaan mediakasvatuksen toteutumista ja huomioon ottamista käytännössä. Analyysissä mediakasvatusta tutkitaan siten kolmelta eri tasolta analysoiden aktiviteetteja määrällisestä ja laadullisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa esitetty hypoteesi osoittautui todeksi. Lisäksi saimme selville, että mediakasvatuksen vähäinen huomioiminen ei johdu ainoastaan materiaalien riittämättömyydestä, vaan usein ranskan opettajien puutteellisesta koulutuksesta mediakasvatukseen ja sen kysymyksenasetteluihin liittyen. Vaikka oppikirjat tarjoavatkin laajasti eri media- ja tiedonhakuaktiviteetteja yleisimmät oppikirjoissa esillä olevat mediat ovat kuitenkin perinteisiä.

了 le on mandariinikiinan kieliopin keskeisimpiin käsitteisiin lukeutuva monimerkityksinen, usein käytetty ja vahvasti kontekstisidonnainen partikkeli, jolle ei ole vastinetta länsimaisissa kielissä. Aiheesta ei ole kirjoitettu aiemmin suomeksi kielitieteen näkökulmasta. Tätä aukkoa paikattiin selvittämällä narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla, mitkä ovat le-partikkelin kieliopilliset funktiot kiinan- ja englanninkielisen tutkimuskirjallisuuden mukaan. Tuloksia voidaan hyödyntää sekä kieltenopetuksessa että jatkotutkimuksessa. Aineiston näkemykset ovat hyvin monimuotoisia, osittain keskenään ristiriitaisia ja toisaalta eri näkökulmista partikkelia tarkastelevia. Yksimielisyyttä esiintyi lähinnä siitä, että ilmaisut saavat erilaisia merkityksiä le-partikkelin sijaitessa lauseen eri osissa. Lisäksi valtaosassa aineistoa merkityksen tulkinta nähtiin vahvasti kontekstisidonnaisena. Le ilmaisee pääasiassa ajallisia suhteita ja evaluoivia kielenpiirteitä (modaalisuus, miratiivisuus ja affektiivinen asennoituminen) sekä toimii suullisen vuorovaikutuksen koordinoinnin keinona – mutta myös muunlaisia funktioita tunnistettiin. Keskeisistä funktioista oli vähiten erimielisyyttä ajallisista suhteista: yleisimmän näkemyksen mukaan le ilmaisee lähinnä perfektiivistä (mutta melko usein myös imperfektiivistä) aspektia, joskin tästä ja perfektiivisyyden määritelmästä oli erilaisia näkemyksiä. Lisäksi osassa aineistoa le mainittiin myös perfektin tunnuksena. Aineisto jättää osittain epäselväksi, millaista modaliteettia tai asennoitumista le viestii, mutta tulkinnan nähtiin riippuvan pitkälti kontekstista, ja partikkelilla havaittiin myös modaliteetin intensiteettiä säätelevä rooli. Suullisessa vuorovaikutuksessa le toimii muun muassa puheenvuoron vaihdon vihjeenä. Partikkelin käytössä osoitettiin olevan yksilöllisiä eroja, jotka johtuvat sekä alitajuisista että tietoisista tulkintaeroista ilmaisujen rajattuuden suhteen ja sen käytöstä esimerkiksi kirjallisen ilmaisun tyylikeinona. Partikkelin käytön omaksumisesta tekee haastavaa se, ettei ole mitään tiettyä kontekstia, jossa sitä olisi välttämätöntä käyttää, vaan usein esimerkiksi tiettyjä ajallisia suhteita tai affektiivista suhtautumista voidaan ilmaista muillakin tavoilla. Kirjallisuuskatsaus osoitti, ettei le-partikkelin funktioista tai siitä, mihin kielellisiin kategorioihin se liittyy vallitse likimainkaan yksimielisyyttä. Lisäksi osaa aineistosta rajoitti keskittyminen lausetason analyysiin ja kirjalliseen ilmaisuun. Näistä syistä on tarvetta monipuoliselle jatkotutkimukselle, jossa huomioidaan niin syntaksi, semantiikka, pragmatiikka, kognitio kuin fonologiakin ja tarkastellaan sekä suullista että kirjallista viestintää. Analyysissa ei tule pitäytyä liialti länsimaisten kielten rakenteiden mukaisissa kategorioissa, vaan etenkin julkilausumattoman kielellisen ja ei-kielellisen kontekstin merkitys kiinassa on huomioitava selvemmin.

Maisterintutkielmani tarkoituksena on selvittää, minkälaisia kieliasenteita Helsingin yliopiston suomalaisilla opiskelijoilla on venäjän ja viron kieliä kohtaan. Tutkimushypoteesinani toimii oletus siitä, että kyselytutkimukseen osallistujat suhtautuvat myönteisemmin viron kieleen kuin venäjään, koska viro on suomen lähisukukieli. Tutkimusalana toimii siis kieliasenteidentutkimus. Hyödynnän nk. ”suoraa lähestymistapaa”, joka tarkoittaa sitä, että informanteilta kysytään suoraan, miten he suhtautuvat tutkimuksen kohdekieliin. Työ koostuu viidestä pääluvusta, joista ensimmäisessä tutustutaan tutkimuksen lähtökohtiin ja tavoitteeseen. Toisessa luvussa esittelen tutkimusmetodini, kyselytutkimuksen, sekä tutkimusaineiston, jonka keräsin kyselyn avulla. Tutkimusaineisto koostuu 798 vastauksesta. Kolmannessa luvussa esittelen Suomen maahanmuuton ja kielilainsäädännön erityispiirteitä. Ensimmäisessä alaluvussa esitellään venäjänkielisten ja virolaisten maahanmuuton historiaa Suomessa. Toisessa alaluvussa esitellään kielilainsäädäntöä ja kieltenopetusta, minkä avulla voidaan ymmärtää venäjän ja viron kielen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Neljännessä luvussa esitellään itse kyselylomake sekä kyselytutkimuksen tulokset. Luku koostuu kolmesta alaluvusta: ensimmäisessä tutkitaan, minkälainen suhtautuminen informanteilla on kohdekieliin eri osa-alueilla, ja toisessa taas vertaillaan joitakin kieliasennekysymyksiä informanttien taustatietoihin. Molemmissa alaluvuissa vertaillaan myös kohdekielten tuloksia toisiinsa. Kolmannessa alaluvussa esitellään tutkimuksen johtopäätöksiä, esimerkiksi se, täyttyikö tutkimushypoteesi. Tutkielman viimeisessä pääluvussa arvioidaan mm. sitä, minkälainen vaikutus Ukrainan sodalla on ollut tutkimustuloksiin sekä ehdotetaan myös muita mahdollisia lähestymistapoja tutkimusaiheeseen. Lisäksi tarkastellaan, minkälainen tulevaisuus venäjän ja viron kielillä mahdollisesti on Suomessa. Tutkielmani osoittaa, että kaiken kaikkiaan suomalaiset opiskelijat suhtautuvat myönteisemmin venäjän kieleen kuin viroon. Suhtautuminen venäjään osoittautui myönteisemmäksi mm. talouden osa-alueella sekä kielen hyödyllisyyden kannalta, kun taas viron kieltä pidettiin esimerkiksi luotettavampana. Kielteinen suhtautuminen venäjää kohtaan liittyi erityisesti Ukrainan sotaan, ja viron kohdalla taas esimerkiksi kielen vähäinen käyttöala aiheutti kielteistä suhtautumista.

Tarkastelen tutkielmassani, miten Nanjingin verilöylynä tunnetun tapahtuman kuvaus Japanin lukioasteen historian oppikirjoissa on muuttunut ideologisesti 1980-luvulta 2010-luvun oppikirjoihin verrattuna. Revisionistisen ideologian kannattajien mukaan Nanjingin verilöylyä ei joko tapahtunut ollenkaan tai sitä ei tapahtunut merkittävässä mittakaavassa, kun taas progressiivisen ideologian kannattajat korostavat Japanin taustaa imperialistisena valtiona ja pitävät Nanjingin verilöylyä tositapahtumana. Kerron tutkielmani alussa tarkemmin Nanjingin verilöylystä ja avaan myös tapahtuman tulkintaan vaikuttaneita historiallisia tekijöitä. Käyn muun muassa läpi, miksi tapahtuma on kiistelty tutkijoiden keskuudessa, minkälaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia tapahtumalla on ollut ja on vielä tänäkin päivänä ja minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet erilaisten Nanjingin verilöylyä tulkitsevien koulukuntien syntymiseen. Aineistonani tutkielmassa on 62 Japanin historian oppikirjaa, jotka ovat olleet käytössä Japanin historian ja maailmanhistorian oppitunneilla Suomen lukioastetta vastaavalla koulutusasteella Japanissa. 30 oppikirjoista on Japanin historian oppikirjoja ja 32 taas maailmanhistorian oppikirjoja. Historian oppikirjoista 15 on ollut käytössä 1980-luvun taitteessa, kun taas loput 15 ovat olleet käytössä 2010-luvulla. Maailmanhistorian oppikirjoista 15 on ollut käytössä 1980-luvun taitteessa, kun taas loput 17 ovat olleet käytössä 2010-luvulla. Analysoin tutkielmassa aineistoa neljän eri osakysymyksen kautta. Ensimmäinen näistä on "Kuinka paljon oppikirjoissa käsitellään Nanjingin verilöylyä?" Toinen kysymys on "Mitä kuvia näytetään Nanjingin tapahtumista puhuttaessa?" Kolmas kysymys on "Mitä sanamuotoja käytetään Nanjingista kerrottaessa?" Neljäs ja viimeinen kysymys on "Mitä nimitystä Nanjingin tapahtumista käytetään?" Tutkielman lopuksi vertailen 1980-luvun taitteen oppikirjoista tehtyjä huomioita 2010-luvun oppikirjoista tehtyihin huomioihin. Tuloksista ja vertailusta käy ilmi, että 2010-luvun oppikirjat sisältävät Nanjingin verilöylystä virkkeiden määrällä mitattuna enemmän tietoa kuin 1980-luvun oppikirjat, ja lisäksi 2010-luvun oppikirjat sisältävät myös laadultaan sellaista tietoa, jota ei esiinny 1980-luvun oppikirjoissa. Myös sellaiset virkkeet, jotka jättivät olennaisia asioita kertomatta Nanjingin verilöylystä 1980-luvun oppikirjoissa, ovat ilmaistuna selkeämmin 2010-luvun oppikirjoissa. Näillä perusteilla oppikirjat ovat muuttuneet ideologisesti progressiiviseen suuntaan. Toisaalta 2010-luvun oppikirjoissa on kuitenkin sanamuotoja, jotka antavat vaikutelman, että oppikirjojen ilmaisussa vaikuttaa edelleen myös revisionistinen ideologia. Koska 2010-luvun oppikirjoissa kerrotaan asioita, joita ei tullut esiin 1980-luvun taitteen oppikirjoissa, näkyy tämä ideologia myös uudella tavalla 2010-luvun oppikirjoissa.