Browsing by Subject "vuorovaikutus"

Tässä tutkimuksessa kuvataan samasta sukupuolesta kiinnostuneiden kokemuksia vuorovaikutustilanteista uskovaisten kanssa sekä tarkastellaan heidän käsityksiään supportiivisesta viestinnästä näissä tilanteissa. Tutkimusaineisto on äänitetty keskustelussa, joka käytiin hengellisistä asioista kiinnostuneiden seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien avoimessa ryhmässä. Aineistossa yhdeksän koehenkilöä kuvaa kaikkiaan 21 tilannetta, joissa heidän seksuaalinen suuntautuneisuutensa paljastuu tai muuten vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Aineisto on analysoitu fenomenografisesti. Lopputuloksena on kategoria-avaruus, joka paljastaa kaksi toisilleen vastakkaista näkemystä kiinnostuksesta samaan sukupuoleen: joillekin se on pahaa tai kiellettyä ja toiset suhtautuvat siihen myönteisesti. Molempia näkemyksiä on sekä samasta sukupuolesta kiinnostuneiden että uskovaisten joukossa. Näkemyksillä on suuri vaikutus heidän kohtaamisissaan. Kategoria-avaruus kuvaa näiden kohtaamisten kulkua ja vaikutusta koehenkilöiden elämään. Heteronormatiivisuus selittää kielteistä suhtautumista kiinnostukseen samasta sukupuolesta. Moni samasta sukupuolesta kiinnostunut kokee järkytystä, pahaa oloa ja tarvetta päästä puhumaan omasta seksuaalisuudestaan sekä jännittyneisyyttä tai pelkoa kohdata uskovaisia. Koehenkilöiden kokemus on, että monien uskovaisten on vaikea suhtautua asiallisesti samaan sukupuoleen suuntautuneisiin tai antaa näille tukea. He eivät osaa asettua samasta sukupuolesta kiinnostuneen asemaan vaan pyrkivät moralisoimaan ja ohjaamaan häntä omien käsitystensä mukaisesti. Koehenkilöiden käsityksiä saamastaan tuesta tarkastellaan Brant. R. Burlesonin supportiivisen viestinnän teorian avulla. Sen tarjoamien käsitteiden avulla tarkastellaan, miksi samasta sukupuolesta kiinnostuneet eivät koe kuvaamissaan kohtaamisissa uskovaisten viestintää kovin supportiivisena, vaikka osa uskovaisista pyrkiikin asennoitumaan myönteisesti. Tutkimus antaa näkökulman myös laajempaan yhteyteen, että vahvat asenteet eivät yleensä muutu yksittäisessä vuorovaikutustilanteessa, vaikka uudelleen asennoituminen olisikin tavoitteena. Tutkimuksen perusteella voidaan myös suositella, että kristillisten yhteisöjen jäseniä opetetaan kohtaamaan lähimmäisensä supportiivisesti silloinkin, kun näiden elämä ei ole uskovaisten oman normiston mukaista.

Tutkielman tavoitteena on selvittää uusien työntekijöiden ja perehdyttäjien käsityksiä ja kokemuksia asiantuntijaorganisaatioon perehdyttämisestä, sekä hiljaisen tiedon välittymisestä perehdyttämisprosessin aikana. Tutkimuksessa hiljainen tieto ymmärretään kokemukseen ja osaamiseen perustuvina tietoina ja taitoina työstä, työyhteisöstä ja organisaatiosta. Perehdyttäminen tässä tutkimuksessa käsittää puolestaan virallisen perehdytysmateriaalin ulkopuolelle jäävän perehdyttämisen työhön, työyhteisöön ja organisaation kulttuuriin. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia kokemuksia ja käsityksiä uusilla työntekijöillä ja perehdyttäjillä on asiantuntijaorganisaatioon perehdyttämisestä? Ja toisena tutkimuskysymyksenä: Millaisia kokemuksia ja käsityksiä uusilla työntekijöillä ja perehdyttäjillä on hiljaisen tiedon siirtymisestä perehdyttämisprosessin aikana? Laadullinen tutkimus tehtiin suomalaisessa koulutusalan kohdeorganisaatiossa. Tutkimusmenetelmänä oli teemahaastattelu ja tutkimukseen osallistui yhteensä yksitoista haastateltavaa. Kuusi haastateltavista oli aloittanut organisaatiossa enintään kaksi vuotta ennen haastatteluajankohtaa, ja viisi haastateltavaa osallistui perehdyttämiseen osana työtään. Tutkimus oli teoriasidonnainen ja haastattelut analysoitiin teemoittelemalla. Asiantuntijaorganisaatioon perehdyttämistä kuvaavat seuraavat teemat: kontekstisidonnaisuus, sosiaalistuminen, odotusten ja mielikuvien hallinta, tasapainoilu sopeutumisen ja kehittämisen välillä, resurssien luominen ja epävarmuuden sietäminen. Hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttaa tiedon luonne, sen tunnistaminen ja käytössä olevat resurssit. Hiljainen tieto perehdyttämisprosessin aikana välittyy erityisesti ongelmatilanteiden ratkaisemisessa ja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Asiantuntijatyöhön perehdyttäminen ja hiljaisen tiedon siirtyminen ovatkin tutkimuksen tulosten valossa osittain limittäisiä käsitteitä. Tutkimustulokset osoittavat, että perehdyttäminen on moniulotteinen ja vuorovaikutteinen prosessi, jossa uusi työntekijä sopeutuu työyhteisöön ja työyhteisö uuteen työntekijään. Työyhteisön jäsenet ovatkin merkityksellisessä roolissa hiljaisen tiedon välittämisessä ja organisaatioon sosiaalistumisessa. Hiljaisen tiedon välittymiseen organisaatiossa vaikuttavat vuorovaikutuskäytänteet sekä viestintäilmapiiri.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten suomalaiset englannin opettajat käyttävät draamaa opetuksessaan ja millaisia hyötyjä tai haittoja he kokevat draamametodin käytöstä olevan. Tutkimukseen haastateltiin kymmentä opettajaa, jotka kaikki kertoivat käyttävänsä draamaa metodina. Haastateltavista osa opetti alakoulussa, osa yläkoulussa ja osa lukiossa. Yksi haastateltava opetti ammattikoulussa. Kaksi haastattelua pidettiin kasvotusten ja muut etänä videopuhelun välityksellä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua ja haastattelut äänitettiin sekä litteroitiin. Tämän jälkeen aineisto analysointiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Kaikkien haastateltavien mielestä draamaan kielten opetuksessa kuului roolin ottaminen ja vuorovaikutus. Draamalle annettiin myös muita merkityksiä. Osalle draama oli erityisesti toiminnallisuutta, viestintää tai empatiataitojen harjoittelemista. Eniten draaman avulla opetettiin suullista kielitaitoa. Kielitaidon lisäksi haastateltavat opettivat draaman avulla myös muita taitoja kuten taitoa toimia tosielämän tilanteissa, vuorovaikutusta sekä ongelman ratkaisua. Haastateltavien eniten käyttämä harjoitustyyppi oli tosielämän tilanteen simulaatio, mutta opettajat käyttivät useita erilaisia harjoitustyyppejä. Oli myös tekijöitä, jotka saattoivat rajoittaa haastateltavien draaman käyttöä. Tällaisia tekijöitä olivat esimerkiksi opettajan taito käyttää draamaa, oppilaiden persoonallisuus, ryhmädynamiikka, oppilaiden taidot, oppilaiden kokemus, ryhmäkoko tai tilat. Haastateltavat kokivat yleisesti draaman hyödylliseksi metodiksi. Suurin osa opettajista kertoi draaman rohkaisevan oppilaita puhumaan. Draaman nähtiin myös vaikuttavan myönteisesti oppimiseen sekä oppilaiden ja opettajan hyvinvointiin. Draama metodin käytöstä ei koettu olevan erityisesti haittaa. Mahdollisina haittoina mainittiin esimerkiksi kiusaaminen, oppilaiden pelot ja stereotypioiden vahvistaminen.

Tutkielmassa tarkastellaan lukiolaisten minimipalautteiden (backchannels) käyttöä, joka tapahtuu valtakunnallisen englannin suullisen kielitaidon kokeessa. Tutkimuskysymyksiä on kolme: (1) Minkä tyyppisiä minimipalautteita näiden lukiolaisten puheesta löytyy? (2) Kuinka yleisiä ne ovat suhteessa toisiinsa? (3) Mikä voisi selittää mahdolliset erot minimipalautteiden käytössä eri oppilaiden välillä? Lähestyn kolmatta tutkimuskysymystä kolmen eri näkökulman kautta: selittääkö eron taitotaso, tehtävätyyppi vai onko kyse yksilöllisistä eroista? Tutkielmani tukena on Anni Sivukarin pro gradu -tutkielma vuodelta 2015, jossa hän tutki samaa ilmiötä HY-talk-projektissa kerätyllä aineistolla. Vertaan tuloksiani Sivukarin tuloksiin tutkielmani lopussa. Aloitan teoriaosuuden käsittelyn isommasta kokonaisuudesta vuorovaikutustaidot (interactional competence), minkä jälkeen käyn läpi vuorovaikutustaitoihin kuuluvaa vuorovaikutuksellista kuuntelemista (interactional listening), ja erityisesti minimipalautteita. Käsittelen minimipalautteiden jaotteluperusteita sekä eri kieliyhteisöjen eroja minimipalautteiden käytössä. Kuvaan lyhyesti myös puhutun vieraan kielen arviointia ja eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoja (EVK) vuorovaikutuksen näkökulmasta. Käytän aineistona FUSE-korpusta (Finnish upper secondary school corpus of spoken English), joka on kaikille avoin verkossa toimiva korpus. Korpus on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa, ja sen tarkoitus on kehittää puhutun englannin kielen opettamista ja arviointia. Korpus koostuu lukiolaisten valtakunnallisen englannin suullisen kielitaidon koesuorituksista. Analyysissa käytetään 20 kokeeseen osallistuneen parin koesuorituksen äänitettä, litteraattia ja oppilaiden suoriutumisesta tehtyä arviointia. Tuloksista käy ilmi, että kaikki minimipalautteiden eri tyypit (minimal responses, reactive expressions, collaborative finishes, repetitions, ja resumptive openers) löytyvät aineistosta. Näiden lisäksi analyysiin on otettu mukaan suomeksi tuotetut minimipalautteet (Finnish occurrences of backchannels). Minimipalautteiden tyypit yleisimmästä vähiten yleisimpään ovat: reactive expressions, minimal responses, resumptive openers, repetitions, collaborative finishes ja Finnish occurrences of backchannels. Selitettäessä oppilaiden eroja minimipalautteiden käytössä tulokset osoittavat, että suomeksi tuotetut minimipalautteet esiintyvät vain heikoimmiksi arvioiduilla puhujilla. Myös tehtävätyypillä näyttää olevan vaikutus siihen, kuinka paljon kukin puhuja tuottaa minimipalautteita: jos tuotettujen minimipalautteiden määrä puhujalla on 31 tai enemmän, on hän silloin ottanut osaa keskusteluun, jonka tehtävätyyppi on ollut ajatuskartta. Yksilölliset erot osoittavat, että alhaisemman taitotason opiskelijat tuottavat enemmän minimipalautteita kuin ylemmän taitotason opiskelijat, mikä on sekä alustavan hypoteesini että Sivukarin tuloksien vastainen. Tulokset liittyen kolmanteen tutkimuskysymykseen eivät osoita olevan kovin selväpiirteisiä.

Tutkimuksessa tarkastellaan ICT-yrityksen teknisen asiakastuen palvelupuheluita. Puheluiden osapuolina ovat viroa äidinkielenään, mutta suomea vieraana kielenään vähintään B2-tasoisesti osaavat teknisen tuen asiantuntijat ja suomea äidinkielenään puhuvat asiakkaat. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Miten palvelupuhelun sujuvuus ja epäsujuvuus ilmenevät, ja mitkä seikat puheluissa aiheuttavat sujuvuutta ja mitkä epäsujuvuutta? 2. Mitkä ovat asiakkaan odotukset teknisen asiakastuen puhelimitse suorittamassa ongelmanratkaisussa? Lisäksi tarkastellaan sitä, miten usein puheluissa sujuvuuden katkeaminen johtuu kakkoskielisen asiantuntijan suomen kielen taidosta. Työn tarkoituksena on löytää keinoja, joiden avulla palvelupuheluista saadaan sujuvampia ja tehokkaampia ja joiden avulla puhelinpalvelun asiakastyytyväisyys paranee, vaikka asiakkaiden antamat arviot ovat jo lähtökohtaisestikin hyviä. Tutkimusaineisto koostuu 162 suomenkielisestä palvelupuhelusta, jotka on tallennettu Tieto Oyj:lla kesällä 2018. Lisäksi käytössä on lähes 2500 asiakaspalautetta, joista tutkittiin tarkemmin niitä, jotka koskevat suomea vieraana kielenään puhuvien asiantuntijoiden hoitamia palvelupuheluita. Tutkimusmenetelmänä käytetään vuorovaikutustutkimusta ja tarkemmin keskustelunanalyysiä. Aineiston käsittelyssä noudatetaan GDPR-tietosuojalainsäädännön vaatimuksia. Tutkimuksessa on analysoitu sekä tilanteita, joissa vuorovaikutuksen eteneminen on epäsujuvaa tai ongelmallista, sekä tilanteita jotka etenevät sujuvasti. Analyysin perusteella puheluista erottuu kolme seikkaa, joihin kiinnitetään tarkemmin huomiota. Nämä ovat pitkät tauot puheluissa, ongelmat puheluiden johtamisessa ja asiantuntijan rooliodotusten vastainen toiminta. Työssä osoitetaan, että teknisen palvelupuhelun kaltaisissa institutionaalisissa keskusteluissa pitkätkin tauot puheessa ovat tavallisia, mutta keskeistä asiakaskokemuksen kannalta on se, miten ne valmistellaan. Kun asiantuntija ilmaisee jollain tavalla, että hän aikoo keskittyä ruututyöskentelyyn ja tulossa on tauko keskustelussa, asiakas hyvin harvoin häiritsee asiantuntijan aloittamaa taukoa ottamalla vuoroa itselleen. Hyvin valmistellut tauot voivat kestää usean minuutin ajan ilman, että asiakas pitää niitä ongelmallisena. Valmistelemattoman tauon aikana asiakas saattaa ilmaista epätietoisuutensa siitä, onko asiantuntija enää mukana puhelussa. Toinen merkittävä asia on puhelun johtaminen, johon liittyvät asiantuntijan puolelta myös puhelun tehokas haltuunotto heti tervehdysten jälkeen ja sujuva lopettaminen, kun ongelma(t) on käsitelty. Puhelun aikana asiantuntijan on johdettava puhelua aktiivisesti, jolloin puhelu etenee sujuvasti ja asiakkaan kokemus palvelusta paranee. Asiakkaan antaman tiedon, kysymysten ja pyyntöjen sivuuttaminen voi johtaa asiakkaan toistuviin palaamisiin niihin. Kolmas tarkemmin analysoitu asia on asiantuntijan käyttäytyminen rooliodotusten mukaisesti. Teknisen tuen asiantuntijalta odotetaan palautteiden perusteella hillittyä ja asiallista käytöstä. Mikäli asiantuntija toimii odotusten vastaisesti nauramalla asiakkaalle tai ylikorostamalla ongelman vakavuutta, asiakas menee hämilleen tai alkaa puolustautua. Näiden kolmen pääkohdan lisäksi tutkimuksessa osoitetaan, että Tiedon teknisen asiakastuen kakkoskielisten asiantuntijoiden suomen kielen taito on riittävällä tasolla suomea äidinkielenään puhuvien asiakkaiden kanssa toimimiseen puhelutilanteessa. Tutkielma lisää näköalaa suomenkielisten institutionaalisten puheluiden tutkimukseen niissä tapauksissa, kun asiantuntija ja asiakas toimivat epäsymmetrisessa asemassa toisiinsa nähden. Lisäksi tässä tutkielmassa monista muista Suomessa tehdyistä tutkimuksista poiketen kakkoskielinen osallistuja on asiantuntija ja äidinkielinen toimija asiakas, jolloin huomataan, että riittävällä kielitaitotasolla toimittaessa kakkoskielisen asiantuntijan kielitaito ei ole määräävässä asemassa puhelussa, vaan osanottajat toimivat asiantuntija-asiakas-rooliensa mukaisesti.

Long-distance romantic relationships (LDR’s) are under-studied area in research. LDR’s defy precise definition and differ from close-distance relationships (GCR’s) in multiple ways. LDR couples experience longer geographical distance within their relationship and their communication is more restricted. The aim of the study is to understand what meanings do informants attach to distance in their LDR and to understand what kinds of Turning Points (Bolton 1961) do they experience in the course of their relationships. This study follows the social constructionist research tradition and is qualitative in its methods. The interviews were conducted via video calls and they were thematic in nature. There were 9 informants all of whom where female university students or graduates from Finland. The data was analyzed inductively with qualitative content analysis. Results show that distance is experienced as opposite to being together in LDR’s. Informants described distance as negative and non-ideal in its meaning while being together was perceived positive and ideal. Even when distance was perceived negatively, it was described to be worth achieving personal goals. Distance was found to set challenges to relationship and it was seen to cause notable amounts of time alone. Meanings associated to distance were: challenges posed by geographical distance, attitude, comparison, mood, opinions of surrounding people and possibility to keep in touch. Following Turning Points were derived from the data: first meeting with family and friends, trips made together and moving in together, changes at work or school life, health problems and changes in technology-mediated communication. Multiple meanings were attached to the Turning Points. Results support previous research in many ways, but also bring further understanding about LDR’s. That being together was viewed so positively can be explained with LDR couples’ tendency to idealize moments spent together. Importance of personal goals may be related to LDR couples’ personal ambitious traits. Certain Turning Points are different in meaning in LDR’s and GCR’s. More research is needed to explain the idealization process related to being together in LDR’s, to understand LDR couples’ personal ambitions, and to obtain more holistic picture of Turning Points in LDR’s.

Tutkielman aiheena on kielenoppimisen mahdollisuudet monikielisen työyhteisön etäkokouksissa. Tarkemman tarkastelun kohteena on tilanteet, joissa kokouksen osallistujat suuntautuvat kielellisiin elementteihin tai kysymyksiin. Tutkimusaineisto on osa tutkimushankkeen Osallistumisen keinot monikielistyvässä työelämässä aineistoa. Aineisto sisältää tallennettuja työkokouksia. Tutkielman aineisto koostuu 38 etätyökokouksesta, joiden kesto on yhteensä yli 9 tuntia. Kokousten kesto vaihtelee alle kymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Kokouksissa käytetään kielinä suomea, venäjää ja englantia, ja osallistujien vahvin kieli on suomi tai venäjä. Aineiston analyysimenetelmänä on keskustelunanalyysi, jota voidaan hyödyntää oppimisen tutkimiseen, kun oppiminen mielletään sosiaaliseksi toiminnaksi. Menetelmä mahdollistaa sen, että huomio voidaan suunnata vuorovaikutustilanteiden pieniin yksityiskohtiin. Aineistosta nousee esille erilaisia tilanteita, jotka mahdollistavat kielenoppimista. Tilanteet jakautuvat puhumisen haasteisiin, ymmärtämisen haasteisiin ja ennakointiin. Puhumisen ja ymmärtämisen haasteissa kielenoppija orientoituu kielenoppimiseen esimerkiksi kutsumalla toisia osallistujia osallistumaan sananhakuun tai kysymällä, mitä vieras sana tarkoittaa. Ennakoinnissa aloitteen tekijänä on yleensä äidinkielinen puhuja, joka nostaa esille esimerkiksi jonkin sanan merkityksen ilman, että sitä olisi osoitettu ongelmalliseksi. Merkittävimmät kielenoppimista mahdollistavat tilanteet nousevat esille vapaammissa keskusteluissa joko ennen varsinaisen kokouksen alkamista tai kokouksen päättämisen yhteydessä. Näissä tilanteissa esille nousevat aiheet eivät liity suoraan työhön tai työssä tarvittavaan sanastoon, vaan ne ovat lähinnä sanoja tai ilmaisuja, joita liitetään usein suomalaisuuteen ja suomalaiseen kulttuuriin.

Tutkielma on tapaustutkimus, jossa käsitellään erään suomalais-unkarilaisen pariskunnan kahdenkeskistä kielenkäyttöä ja siinä esiintyvää koodinvaihtoa keskustelunanalyysin menetelmää hyödyntäen. Tutkimus valottaa unkarin ja suomen käyttöä vuorovaikutuksessa, jossa tutkittavat taitavat toistensa äidinkieltä. Tarkasteltavana on, milloin ja millä tavoin kielet vaihtuvat, mitä vuorovaikutuksellisia funktioita koodinvaihtokohdissa voi ilmetä, ja millä tavoin koodinvaihtovuoro vaikuttaa koodinvaihtovuoron vastaanottajan kielivalintaan. Tutkimusaineistona on viisi tuntia äänitallennetta. Tutkimusmetodina on keskustelunanalyysi: aineistoa tarkastellaan vuorottelun näkökulmasta. Lisäksi analyysissa hyödynnetään aiempia koodinvaihtotutkimuksia ja pyritään havainnoimaan, milloin koodinvaihto toimii kontekstivihjeenä ja milloin se on pikemminkin tutkittavien kiteytynyttä kielenkäyttöä. Analyysissa keskitytään havainnoimaan tutkittavien kielenkäytössä esiintyviä ilmiöitä ilman ennalta määrättyjä luokitteluja. Ensin tarkastellaan unkarinkielistä ilmausta izé ’t(u)ota’, joka on vakiintunut toisen puhujan suomeen, ja havainnollistetaan, kuinka monipuolisesti ilmaus toimii muuten suomenkielisessä puheessa. Toisessa analyysiluvussa käsitellään korjausjaksoja, joissa esiintyy koodinvaihtoa: ensin tarkastellaan unkarin kysymyssanaa mi ’mikä, mitä’ korjausaloitteena, ja sen jälkeen käsitellään ymmärtämisen ongelmallisuutta viestiviä korjausaloitteita. Korjausjaksoissa esiintyvistä koodinvaihtotapauksista osa näyttää olevan tyypillinen käytänne tutkittavien kielen-käytössä. Esimerkiksi mi-korjausaloite osoittautuu kiteytyneeltä ilmaisulta, eikä se automaattisesti synnytä kielenvaihtoa korjausvuoroissa. Lisäksi esimerkeistä näkyy, että mi-korjausaloite osin toimii merkitystä kantavana koodinvaihtona. Seuraavaksi käsitellään koodinvaihtokohtia, jotka toimivat kontekstivihjeenä. Ensin tarkastellaan koodinvaihtokohtia, jotka esiintyvät siirtymäkohdissa, kuten esimerkiksi uutta topiikkia aloitettaessa ja uuteen toimintaan siirryttäessä, jolloin koodinvaihdon funktioksi osoittautuu vastaanottajan huomion ohjaaminen kontekstissa tapahtuviin muutoksiin. Toisena tarkastelun kohteena ovat huudahduskäytänteissä ja tunneilmaisuissa esiintyvät koodinvaihtokohdat, joiden merkitys on toimia asennonvaihdoksen merkkinä. Viimeiseksi tarkastellaan koodinvaihtotapauksia, jotka liittyvät jollain tavalla tutkittavien kulttuuriin, kuten esimerkiksi henkilökohtaiseen historiaan tai kulttuurihistoriaan, jolloin koodinvaihdon funktioksi voi katsoa puhujan näkökulman muuttumisen merkitseminen. Tutkielman tulokset nostavat esiin jatkotutkimusaiheita. Osa koodinvaihtotapauksista, kuten esimerkiksi izén ja mi-kysymyssanan käyttö korjausaloitteena, osoittautuvat olevan vakiintuneita tutkittavien kielenkäytössä. Silti esimerkiksi avointen korjausaloitteiden tapauksessa olisi syytä lisätutkimuksiin: viestivätkö erikieliset korjausaloitteet esimerkiksi siitä, liittyykö ongelma kuulemiseen vai ymmärtämiseen. Aineiston muutamat tapaukset antavat viitteitä siitä, että mi-korjausaloite on lyhyt kiteymä ja se viestii mekaanisesti kuulemisongelmasta, kun taas mitä-korjausaloite vihjaa paitsi kuulemis- myös ymmärtämisongelmasta.

Käsittelen tässä tutkielmassa kirjoitetun kielen vuorovaikutusta tekstilajissa, jota kutsun verkkokurssiksi. Tarkastelen kirjoittajan ja lukijan välistä vuorovaikutusta metadiskurssikäsitteen avulla, jolla tarkoitetaan kirjoittajan oman tekstin kommentointia. Kommentointi on kuitenkin suunnattu lukijalle, joten oletukseni on, että tämän kielellisen ilmiön avulla on mahdollista tarkastella kirjoitettuun kieleen kirjoittuvaa kahden osallistujan, kirjoittajan ja lukijan, välistä vuorovaikutusta. Tavoitteenani on tutkia sitä, miten metadiskurssi yhtenä kielen keinoista auttaa kirjoittajaa ohjaamaan lukijan läpi verkkokurssin vuorovaikutteisesti ja tavoitteellisesti. Tutkimuskysymykseni ovat: • Millainen on verkkokurssin vuorovaikutus? • Miten se rakennetaan kurssin eri osissa? Tutkielmani aineistona on terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu Vanhusten lääkehoito -verkkokurssi, joka on osa Kustannus Oy Duodecimin www.oppiportti.fi-portaalia. Verkkokurssi koostuu 52 esitysdiasta, jotka jakaantuvat jaksoanalyysin perusteella neljään pääjaksoon: houkutus, herättelykysymys, aiheen käsittely ja loppukertaus. Koska verkkokurssi on tarkoitettu luettavaksi alusta loppuun annetussa järjestyksessä, on mielekästä tutkia vuorovaikutuksen syntyä ajallisena jatkumona verkkokurssin etenemisen myötä. Verkkokurssia tarkastellaan ajassa etenevänä kokonaisuutena, eli työssä asetutaan lukijan asemaan, ja analyysissa seurataan verkkokurssin etenemistä jakso jaksolta. Tavoitteenani on selvittää vuorovaikutuksen luonne verkkokurssin aloittamisesta sen päättämiseen. Toisin sanoen vuorovaikutusta halutaan katsoa sosiaalisen tapahtuman kaarena, joka sisältää alun ja lopun. Perustelen verkkokurssin rakenteen mukaista käsittelyä myös sillä, että tämä on se konkreettinen konteksti, jossa lukija kohtaa tekstin, ja suorittaessaan verkkokurssia hän rakentaa vuorovaikutusta tekstin eli kirjoittajan kanssa sitä mukaa kun etenee verkkokurssin tekstiä lukiessaan. Työni teoreettisena kehyksenä on metadiskurssin malli (Luukka 1992), jossa erotetaan interpersoonainen ja tekstuaalinen metadiskurssi. Mallia täydennetään Ken Hylandin (2005) kuvauksella. Tämän työn perusteella metadiskurssikäsite on osoittautunut käyttökelpoiseksi työkaluksi, jonka avulla olen päässyt pohtimaan vuorovaikutusta nimenomaan kirjoitetussa kielessä. Metadiskurssikäsitteen tukena käytetään Michael Hoyen (2001) kysymys–vastaus-mallia, joka havainnollistaa kirjoittajan tapaa tuoda lukija tekstiin ennakoimalla hänen esittämiään kysymyksiä. Mallissa on keskeistä odotuksen käsite, joka kuvaa lukijan mieleen nousevia kysymyksiä ja odotustiloja tulossa olevasta informaatiosta. Metadiskurssin avulla voidaan pureutua lausetason kielenpiirteisiin, kun taas kysymys–vastaus-mallilla tulkitaan metadiskurssin merkitystä osana laajempaa vuorovaikutustilannetta. Tutkielman keskeinen havainto on, että verkkokurssitekstissä käytetään lähes pelkästään interpersoonaista metadiskurssia. Sisällön kommentointi antaa kuitenkin kirjoittajalle paljon mahdollisuuksia lukijan epäsuoraankin ohjailuun ilman, että käytetään kielen varsinaisia direktiivejä. Tekstuaalinen metadiskurssi rajoittuu pääasiassa tiettyihin tapauksiin, kuten lisäinformaation antamiseen ja satunnaisiin viitteisiin tekstin muihin osiin. Verkkokurssin ominainen piirre on myös hypertekstuaalisuus, joka on tapa viitata paitsi tekstiin itseensä mutta myös muihin teksteihin. Tällöin verkkokurssin lukija on vuorovaikutuksessa tekstin kanssa hiiren osoittimen avulla. Tosin aineistona olevassa verkkokurssissa lukijalle annetaan vähän mahdollisuuksia tällaiseen vuorovaikutukseen, mikä tuntuu yllättävältä; pääasiassa lukija voi edetä kurssilla vain eteen- ja taaksepäin kuten painetun oppikirjan sivuilla. Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja nousee luonnollisista syistä vuorovaikutuksen näkyvimmäksi osapuoleksi, ja lukijan rooli jää epäselvemmäksi. Saman kaltaisia tuloksia ovat saaneet muutkin tutkijat. Lukijan asemaa voitaisiin tulevaisuudessa tutkia tarkemmin etnografisella tutkimusotteella, esimerkiksi haastatteluin. Verkkokurssien vuorovaikutuksen luonnetta olisi myös mielekästä tutkia multimodaalisuuden eli muiden semioottisten järjestelmien (kuva, ääni) näkökulmasta.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, missä tilanteissa läsnäolijan nimeä käytetään, mitä nimen käytöllä tehdään ja mikä on nimen tarkoitteen rooli tilanteessa. Tarkastelun kohteena ovat nimiviittaukset, nimellä puhuttelua ei käsitellä tässä tutkielmassa. Läsnäolijoihin kohdistuvia nimiviittauksia on tutkittu vähän, joten tutkimus antaa lisätietoa nimien käytöstä keskustelussa. Aineistona on neljä Helsingin yliopiston Keskusteluntutkimuksen arkistosta peräisin olevaa videoitua arkikeskustelutilannetta, joiden yhteiskesto on 4 tuntia ja 17 minuuttia. Aineistossa on 284 läsnäolijaan kohdistuvaa nimiesiintymää, joista nimiviittauksia on 153, puhutteluja 124 ja epäselviä tapauksia 7. Tutkimusmetodina käytetään keskustelunanalyysia, jota tuetaan kvantitatiivisella analyysilla. Kvantitatiivisen analyysin avulla suhteutetaan eri nimiviittaustapoja toisiinsa ja vertaillaan nimiviittausten ja nimellä puhuttelun eroja. Tutkimuksessa havaittiin, että nimiviittauksilla on kaksi päätehtävää: vastaanottajien joukon pitäminen avoimena ja tarkoitteen tunnistamisen helpottaminen. Vastaanottajien joukon avoimena pitäviä nimiviittauksia on sutkauksissa, keskustelun kommentoinnissa, kinastelussa ja kerronnassa. Kerrontatilanteissa nimen tarkoitteella on kaksoisrooli sekä puhetilanteen että puheenaiheena olevan tilanteen osallistujana. Lisäksi nimiviittaukset auttavat tarkoitteen tunnistamisessa tilanteissa, joissa läsnäolijat tekevät samaa toimintaa sekä auttavat tunnistamaan muita tarkoitteita ja selkiyttävät monikollisia persoonaviittauksia. Tulevaisuudessa läsnäolijoiden nimiin liittyvässä tutkimuksessa voisi keskittyä esimerkiksi jonkin nimenkäyttötehtävän yksityiskohtaiseen analyysiin tietynlaisissa tilanteissa. Tällainen tilanne voisi olla ruokailutilanne, joissa esiintyy tutkielman aineistossa runsaasti nimiviittauksia. Tilanne antaa myös mahdollisuuden analysoida nimiviittausten ja kehollisen toiminnan suhdetta. Toinen mahdollinen jatkotutkimusaihe olisi läsnäolijan nimien tarkastelun laajentamineen puhutteluun: missä tilanteissa nimellä puhutellaan ja mitä puhuttelun lisäksi nimellä niissä tilanteissa tehdään.