Browsing by Title

Tutkielmani tarkoituksena on löytää kehittyvässä yhteiskunnassa ilmeneviä muutoksen merkkejä. Hedelmällisen näkökulman tuo modernisoituvan yhteiskunnan tutkiminen suhteessa muuttumattomiin sääilmiöihin. Haluan löytää muutoksia niissä reaktioissa, joita ukkonen kehittyvässä ympäristössä herättää. Tutkimukseni pääasiallinen aineisto on Kansalliskirjaston digitoima sanomalehtikokoelma, jonka artikkelihaulla olen kerännyt ukkoseen liittyvää aineistoa. Aineisto koostuu 305 artikkelista, joiden tietoja olen täsmentänyt tarvittaessa pöytäkirjaottein. Aineiston artikkelit alkavat vuodesta 1834 ja päättyvät vuoteen 1910. Oletuksenani on, että suhtautuminen modernisaatioon on luettavissa sopivassa aineistossa. Tutkimuksessa sovellan grounded theory-menetelmää, joka jättää lopullisen teorian muotoutumisen aineiston varaan. Aineiston analysointiin olen käyttänyt diskurssianalyysin menetelmiä. Olen lukenut ja jaotellut ensin tekstin ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten julkaisuajankohtaan tai genreen liittyvin havainnoin, jonka jälkeen olen nostanut esiin artikkelien muutamia tärkeimpiä teemoja. Ukkonen ja ukkoselta suojautuminen ovat olleet toisaalta vitsien ja neutraalin uutisoinnin, mutta myös lukijain kirjeiden ja paikalliskirjeenvaihdon dialogin aiheina. Aineistosta käy ilmi ukkoseen liittyvien uskomuksien vähittäinen häviäminen sekä uskonelämän maallistuminen. Artikkeleissa käydään keskustelua ukkoselta suojautumisen eri keinoista sekä näiden keinojen oikeutuksesta ilmentäen lähinnä modernien näkökulmien suosimista, mutta nimeten myös innovaatioiden vastustuksen prosesseja. Havaittavissa on modernisaatioon liittyvää muutosvastarintaa, joka keskittyy nimenomaan kirkkorakennusten suojeluun ukkostuhoilta ja kietoutuu näin maallistumiseen mutta joka on toisaalta selitettävissä varojen taloudellisen käytön perusteella.

Tutkin työssäni, millaista suomalainen valmismökkien arkkitehtuuri oli 1970- ja 1980-luvuilla ja miten se muuttui, ketkä suunnittelivat valmismökkimalleja, millaisiin asioihin kiinnitettiin huomiota valmismökeistä kirjoitetuissa artikkeleissa ja millainen oli valmismökkien ja yksilöllisesti suunniteltujen mökkien suhde. Lähdemateriaalinani minulla on Avotakka- ja Arkkitehti-lehtien kesämökkiarkkitehtuuria ja kesämökkeilyä koskevat artikkelit ja mainokset vuosilta 1970-1989. Aineiston tarkastelussa keskityn hirsisiin valmismökkeihin. Tutkimusmetodinani käytän sisällönanalyysia. Tärkeimmät lähdemateriaalini ovat Avotakka-lehdistä löytyvät artikkelit, joissa esitellään valmismökkivalmistajien myynnissä olevia kesämökkimalleja. Kaiken kaikkiaan lehdistä löytyi 281 kesämökkiaiheista artikkelia ja 84 hirsimökkivalmistajan mainosta. 1970- ja 1980-luvuilla kesämökkejä rakennettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja melkein 40 prosenttia Suomen nykyisestä mökkikannasta on rakennettu näinä vuosina. Hirsisten valmismökkien teollinen tuotanto oli aloitettu 1950-luvun lopulla, mutta se kehittyi merkittävästi vasta 1970- ja 1980-luvuilla. Tutkimusajanjaksollani toimi useita kymmeniä pieniä hirsiveistämöjä ja suuria hirsitehtaita, ja materiaalissani mainitaan yhteensä 77 hirsisten valmismökkien valmistajaa. Valmistajat kopioivat toistensa tuotantoa, ja veistämöiden mökkimallistot olivat 1980-luvulle asti keskenään hyvin samantapaisia. 1970-luvun alussa monet veistämöistä olivat vielä pieniä, eikä niillä ollut varaa ammattisuunnittelijoihin. Suunnittelijoiden maininta artikkeleissa lisääntyy 1970-luvun loppupuolella, mutta edelleen 1980-luvulla moni valmismökkimalli suunniteltiin tehtaalla ilman ammattisuunnittelijan työpanosta. Nimekkäimmät hirsisiä valmismökkejä suunnitelleet arkkitehdit ovat aineistossani Kaija ja Heikki Sirén. Artikkelien toimittajat ja asiantuntijat kiinnittävät lehdissä huomiota niin mökkimallien ulkonäköön kuin toimivuuteen. Ulkonäössä keskitytään varsinkin mökkimallien runsaaseen koristeluun ja suomalaisen puurakennusperinteen vastaisiin vaikutteisiin. Lisäksi kesämökkien sopivuutta rakennuksen ympäristöön on käsitelty useammassa artikkelissa. Aineistostani selviää, että 1970-luvun alussa nelihenkisen perheen kesämökin perustyyppi oli pieni tuvan, keittokomeron ja saunan käsittävä rakennus, jossa oli pieni katettu terassi. Malli oli tullut suosituksi jo 1960-luvulla. Hirsiset kesämökit olivat joko suorakaiteen tai L-kirjaimen muotoisia, matalia ja satulakattoisia. Ne oli koristeltu näyttävillä pitkänurkkaisilla salvoksilla ja eripituisilla hirrenpäillä. Hirsisten valmismökkien mallit poikkeavat saman ajan yksilöllisesti suunnitelluista mökeistä ja elementtirakenteisista valmismökeistä, jotka olivat yksinkertaisempia, usein tasakattoisia ja pohjaratkaisultaan monimuotoisempia. 1970-luvulla kesämökit rakennettiin pääsääntöisesti vain kesäkäyttöön, mutta 1980-luvulle tultaessa niiltä vaadittiin ympärivuotista käyttömahdollisuutta. 1980-luvulla mökkien mallit suurenivat, ja vuosikymmenen lopussa materiaalissani näkyy hirsisissä mökkimalleissa uudenlaista arkkitehtuuria. Ensimmäinen parvellinen kesämökkimalli, Pohjalainen Jokisauna, esitellään materiaalissani vuonna 1970. Niin kutsuttu käkikello-mökki eli puolitoistakerroksinen parvekkeellinen päätymökkimalli kehittyi 1970-luvun lopulla, ja 1980-luvun aikana siitä tuli suosituimpia valmismökkimalleja. Nimensä mukaisesti se oli saanut ulkonäköönsä vaikutteita mm. alppitaloista. 1970- ja 1980-luvun valmismökkimallit ovat muokanneet mielikuviamme siitä, millainen on suomalainen “perinteisen” näköinen kesämökki. Mökkimallit olivat saaneet vaikutteita niin kansallisromantiikan ajan huviloista, alppitaloista, 1920- ja 1930-lukujen saunamökeistä kuin suomalaisesta talonpoikaisesta puurakentamisesta. Monet suositut 1970- ja 1980-luvun hirsiset valmismökkimallit ovat yhä edelleen valmistajien mallistoissa.

I december 1968 ingick i tidningen Nya Argus en längre insändare av författaren och producenten Jörn Donner (1933–2020). I insändaren spånade Donner kring orsakerna av att sändandet av TV -produktionen Sitsit stoppats på order från den hösta ledningen för Oy Mainos-TV-Reklam Ab. Programserien Sitsit var ursprungligen planerad som en femdelad serie där Jörn Donner tillsammans med författaren och journalisten Matti Kurjensaari för en mestadels finskspråkig TV-publik skulle presentera och diskutera finlandssvenskhet ur olika synvinklar. Flera dåtida akademiskt och politiskt framstående personer hade intervjuats för programserien, men efter att de två första avsnitten sänts meddelade en del av de för de kommande programmen intervjuade personerna ett deras intervjuer inte fick användas. De redan sända avsnitten föranledde en häftig debatt på både svensk- och finskspråkiga tidningars insändarsidor, vari Donner på svenskspråkigt håll mycket kraftigt anklagades för att bl.a. ha uppviglat till språkstrid. Avstampet till programserien Sitsit går att finna i Jörn Donners bok Nya boken om vårt land som utkom år 1967. Nya boken om vårt land var en reseskildring, analys och betraktelse över 1960-talets Finland, där samtiden pejlades gentemot landets historia. I ett stycke av boken belyste Donner finlandssvenskhet ur olika synvinklar: bl.a. den svenskspråkiga landsbygdsbefolkningen, det svenskspråkiga borgerskapet i städerna, koncentrationen av förmögenhet hos finlandssvenskarna och landets tvåspråkiga historia. Efter att boken blivit en kommersiell succé väcktes hos Donner en tanke om att producera ett TV-program som skulle behandla finlandssvenskhet. Ett av huvudmaterialen för den förestående avhandlingen pro gradu är de manuskript som Jörn Donner skrev för Sitsit. Materialet består manuskripten för avsnitten 1–3. Övrigt huvudmaterial består av det ursprungliga förslaget till programidén som Donner närmade sig MTV med, manuskriptet för Donners genmäle i Nya Argus, kontraktet mellan Donner och MTV, synopsis för den direktsända slutdiskussionen och ett sammandrag över innehållet för avsnitten 1–4. Brages pressklippsarkiv har varit en viktig källa för uppbringandet av tryckta källor för denna avhandling pro gradu. Efter som en av frågeställningarna handlar om hur frågan kring Sitsit behandlades i den svenskspråkiga pressen har dessa debatter rekonstruerats med material från nämnda arkiv. Jag hade möjlighet att intervjua Jörn Donner i cirka en timmes tid den 30 oktober år 2019 hemma hos honom på Norra Kajen i Helsingfors, för att ställa Donner frågor gällande Sitsit. Den 30 mars år 2020 gjorde jag en telefonintervju med minister Pär Stenbäck, som är den andra kvarlevande av personerna som deltog i den direktsända slutdebatten. I den förestående forskningen sökes framför allt svaret på frågeställningarna: Hur var programserien Sitsit uppbyggd strukturellt och tematiskt, och vad ville Jörn Donner och Matti Kurjensaari uppnå med programmet? Programmet genererade en häftig debatt, framför allt i den finlandssvenska pressen. Vilka var tongångarna och fick Donner endast bannor från svenskspråkigt håll? Vilket politiskt spel föranledde Sitsit? Hurudant politiskt påtryckande utövades det för att stoppa sändningen av programserien?

Eräs tarkkanäköisimmistä niistä valistuksen kriitikoista, jotka uskoivat selkeään kausaaliseen ketjuun ulottuen valistuksesta aina Ranskan vallankumouksen lopun terroriin ja yhteiskuntarauhan järkkymiseen, oli eurooppalaisen konservatismin oppi-isänä pidetty savoijilainen Joseph de Maistre. Hän esitti vallankumouksen olevan Jumalan rangaistus valistuksen synneistä. Näin ollen valistus merkitsi hänelle pimeyttä, tuhoa ja vertaansa vailla olevaa pahuutta – valistusajattelijoiden korostaman järjen, valon ja edistyksen sijaan. Maistre on tyypillisesti nähty antimodernina konservatismin, vastavalistuksen ja vastavallankumouksellisuuden henkilöitymänä – dogmaattisena väkivaltaa ja yhteiskunnallista hierarkiaa ihannoivana ajattelijana sekä periksiantamattomana katolisen uskon ja monarkian puolestapuhujana. Viimeaikaisessa tutkimuksessa tällainen perinteinen kuva on kuitenkin kyseenalaistettu ja sen sijaan on korostettu Maistren ajattelun maltillisia, jopa moderneja piirteitä. Provokatiivisimmin Maistren moderniudesta puhuessa on tämän jopa esitetty ennakoineen 1900-luvun postmodernismia. Tutkielma käsittelee Maistren poliittista ajattelua. Lisäksi työ tarkastelee kysymystä siitä, miten Maistren poliittinen ajattelu sopii tutkimuskirjallisuudessa esitettyihin näkemyksiin tämän väitetystä moderniudesta tai toisaalta sen vastakohdasta. Työn keskeiset alkuperäislähteet ovat kolme, aiheeni kannalta keskeisintä Maistren 1790-luvulla kirjoittamaa poleemista kirjoitusta. Niissä hän hyökkää paitsi Ranskan vallankumousta, myös sen taustalla hahmottamaa valistusta ja erityisesti sen poliittisia implikaatioita vastaan. Vaikka savoijilaisajattelijaa on tutkittu, ei hänen poliittista ajatteluaan ole systemaattisesti kartoitettu. Tämän työn tavoitteena onkin luoda tarkka ja perusteellinen syväanalyysi siitä, mistä Maistren poliittisessa ajattelussa oli pohjimmiltaan kysymys. Lisäksi tutkielma pyrkii hahmottamaan, mikä on Maistren potentiaalinen relevanssi nykyaikana leviävän konservatiivisen ja äärioikeistolaisen populismin suosion kasvussa ja sen syiden ymmärtämisessä. Tutkielmassa aihetta lähestytään tekstianalyysiä ja lähilukua hyödyntäen. Työn keskeinen ja edeltävään tutkimukseen nähden uusi teesi on se, että siinä missä viimeaikaisessa Maistren ajattelun maltillisuutta painottavassa tutkimuksessa on lähinnä korostettu tämän yllättävää samankaltaisuutta vasemmistoon ja postmodernisteihin, mitä tulee näkemyksiin historiasta tai järjen rajallisuudesta, voidaan tämän ajattelusta havaita yllättävästi myös poliittiselta sisällöltään pikemminkin vasemmistoon kuin konservatismiin tai vastavalistukseen tavallisesti yhdistettäviä argumentteja. Erityisesti Maistren näkemykset edustuksellisen demokratian puutteista ja kontrolloimattoman eliitin vallan vaaroista muistuttavat hämmästyttävän paljon niin Karl Marxin, Friedrich Engelsin kuin 1900-luvun eliittiteoreetikoiden ja 2000-luvulla radikaalidemokratiasta puhuneen Chantal Mouffenkin huomioita edustuksellisen demokratian ongelmakohdista. Lisäksi tutkimus esittää, että Maistren poliittista ajattelua määrittävä tekijä on dogmatistisen monarkian, katolisen uskon ja yhteiskunnallisen hierarkian itseisarvoisuuden puolustamisen sijaan pragmaattinen, poliittista realismia edustava pyrkimys turvata yhteiskuntarauha ja siten ihmisten onnellisuus. Vaikka tutkielmassa esitetään, ettei Maistrea voi rehellisyyden nimissä olla käsittelemättä muutoin kuin osana konservatiivista traditiota, osoitetaan siinä, ettei tämän ajattelu ole suinkaan itsestäänselvää. Lisäksi työ ehdottaa, että kenties Maistren ajattelun tutkiminen voisi myös tarjota paremman ymmärryksen vallitsevasta poliittisesta kahtiajaosta, jossa yhdellä puolella ovat ne, jotka vankasti luottavat, tai ainakin haluaisivat luottaa valistuksen optimismiin sekä liberaaleihin ideaaleihin – kun taas toisella puolella ne, jotka jakavat Maistren pessimistisen maailmankuvan ja kokevat, että valistuksen ja siitä kumpuavan liberalismin lupaukset jatkuvasti lisääntyvästä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta ovat olleet silmänlumetta ja hyödyttäneet vain harvoja. Maistren katkera valistuskritiikki toimii myös varoittavana historiallisena esimerkkinä siitä, kuinka rajuja ja epätoivoisiakin reaktioita voi ilmetä, kun ihmisten todellisia pelkoja ja huolia ei oteta huomioon, mistä ajankohtainen esimerkki on nykyisten populististen liikkeiden suosio.

Tutkielman tavoitteena on syventää tähänastisessa tutkimuskirjallisuudessa vallinnutta ymmärrystä 1700- luvulla eläneen anglikaanisen pappismiehen, Josiah Tuckerin (1711–1799) kriittisestä suhtautumisesta John Locken (1632–1704) yhteiskuntasopimusajatteluun. Tucker halusi 1700-luvun loppupuolen Britanniassa erottautua sekä liian skeptisenä pitämästään Locken metafyysisestä ja moraalifilosofisesta ajattelusta kuin myös liian radikaalina pitämästään yhteiskuntasopimusajattelusta. Locken yhteiskuntasopimusteoriaa pyrkivät edelleen hyödyntämään Tuckerin oman ajan ”lockelaiset”, jotka hänen mukaansa kaavailivat tasavaltaa Britannian sekoitetun hallintomuodon tilalle. Abstraktien luovuttamattomien kansalaisoikeuksien, kuten yleisen äänioikeuden, kannattajina Tuckerille näyttäytyivät etenkin Richard Price (1723–1791) ja Joseph Priestley (1733–1804). Tuckerin kannalta vaarallista oli lisäksi se, että 1700-luvun kuluessa koko inhimillisen moraalisuuden perustaa oli Britanniassakin alettu kyseenalaistaa yhä enemmän. Viljeltiin yltiörationaalisia tai jopa monistisia äänenpainoja. Tällainen kirkon moraaliopin kannalta vaarallinen spekulaatio oli Tuckerin mukaan seurausta juuri Locken noin vuosisataa varhaisemmasta metafyysisestä ja moraalifilosofisesta skeptisimistä. Tulkintaideana on lukea Tuckerin vuonna 1781 ilmestynyttä poliittisen ajattelun pääteosta (”A Treatise Concerning Civil Government”) sen vuoden 1778 esiversioon (”Notions of Mr. Locke and his followers”) sisältyvän Locke-kritiikin näkökulmasta. Tucker ei ystäviensä neuvosta sisällyttänyt kritiikkiä enää lopulliseen teokseensa. Ehkä siksi se on jäänyt tutkimuskirjallisuudessa tähän saakka suuremmin hyödyntämättä. Tuckerin Locken moraaliskeptisismiä korostavasta näkökulmasta tulkitsen hänen näkemystään poliittisen hallintoinstituution myötäsyntyisestä moraalisesta alkuperästä ja sen kohteidensa kanssa yhtä myötäsyntyisesti muodostuvasta kvasisopimuksellisesta suhteesta. Lockelaisen tietoisen yhteiskuntasopimuksen edellyttämät alamaisten abstraktit oikeudet ja velvollisuudet osoittautuvat Tuckerin käsittelyssä tarpeettomiksi. Jumalan alamaisiin asettama myötäsyntyinen moraalirakenne riitti aina takaamaan sen, että hallinnon mahdollinen mielivaltaisuus ei jää huomaamatta. Tuckerin sanattoman kvasisopimuksen mukaan alamaisten moraalisena velvollisuutena oli käytännössä totella aina kulloinkin voimassa olevaa hallintoa pelastaakseen itsensä viimeisellä tuomiolla. Tulosten kautta on paremmin ymmärrettävissä se, kuinka Tuckerin aikansa lockelaisiin kohdistama ankara kritiikki nousi paljon syvemmältä kuin pelkistä poliittisista tai teoreettisista ristiriidoista.

Tämä Pro gradu-tutkielma tarkastelee englanninkielisten sanojen ja sanontojen käyttöä suomalaisissa pelikeskusteluissa. Erilaiset video- ja konsolipelit kuten myös ei-digitaaliset pelit ovat kasvaneet suosituksi viihteen muodoksi maailmalla ja myös Suomessa. Useimmat suositut pelit ovat kokonaan englanniksi, ja niiden termistöt voivat sisältää sanoja, joille ei ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Englannin kielen rooli internetissä ja muissa median muodoissa on tullut ilmeiseksi, ja se herättää kysymyksen, miten tämä ilmiö näkyy pelikeskusteluissa. Tutkittaviin keskustelunaiheisiin kuuluvat digitaaliset pelaamisen muodot, kuten tietokone- ja konsolipelaaminen, sekä ei-digitaalinen pelaaminen erilaisten miniatyyripelien osalta. Tutkimuksen tavoitteina on selvittää, kuinka usein englanninkielisiä elementtejä esiintyy pelikeskusteluissa, miten ne on sovitettu suomenkieliseen ympäristöön ja mihin aiheisiin ne viittaavat. Hyödynnän tätä tarkoitusta varten teorioita koodinvaihtamisesta, anglismeista ja pelisuunnittelun ontologiasta. Koodinvaihdot luokitellaan kahteen ryhmään, perustuen Auerin jaotteluun ja Myers-Scottonin MLA-malliin. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat yksittäiset vieraskieliset sanat, jotka on istutettu keskustelua hallitsevan kielen kehykseen ja toiseen ryhmään kuuluvat kokonaiset vieraskieliset sanonnat ja lauseet. Anglismeiksi katsotaan vieraskieliset sanat, joiden perusmuodoissa esiintyy suomenkielisiä ortografisia ja morfologisia elementtejä. Lopuksi, peliaiheiden luokittelu perustuu Zagalin ym. esittämään peliontologiaan, joka jakaa pelien ainesosat viiteen elementtiin, perustuen pelaajan näkökulmaan: entiteetit, entiteettien manipulaatio, säännöt, tavoitteet ja käyttöliittymä. Koska tutkimukseen sisältyvät keskustelut on pidetty pelaajien kesken, tämä ontologia soveltuu hyvin analysoimaan, mihin pelillisiin osa-alueisiin englanninkieliset sanat viittaavat. Tutkimusta varten ontologiaan on keksitty kuudes ryhmä, ”tausta”, johon sisältyvät sellaiset pelitermistöjen sanat, joita ei voida lisätä muihin edellä mainittuihin ryhmiin. Tutkimuksen luonne on kvantitatiivinen ja se luokittelee tutkimusmateriaalissa havaittuja englanninkielisiä elementtejä niiden peliontologian mukaisen aiheen ja kielellisen sovitustavan perusteella. Tutkimusmateriaali koostuu vuonna 2017 pidettyjen pelikeskusteluiden sanoista, ja siihen sisältyy yhteensä noin 200000 sanan tekstimateriaali, joka on kerätty suomalaisista Sotavasara- ja Ylilauta-nimisistä internet-keskusteluforumeista, ja kahdesta 15 minuutin pituisesta litteroidusta äänitteestä, joista ensimmäinen on peräisin paikallisen suomalaisen pelikaupan keskusteluista ja toinen Twitch-nimiseltä videoiden suoratoistopalvelusivulta. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella englanninkielisiä elementtejä esiintyy suhteellisen usein pelikeskusteluissa, mutta nämä ovat suurimmaksi osaksi suomen kielen lauserakenteeseen istutettuja sisältösanoja, jotka viittaavat keskusteltavien pelien virallisiin termistöihin. Keskustelut sisälsivät myös anglismeja, mutta näiden määrä koodinvaihtoihin verrattuna oli vähäinen. Erilaisten peliontologian ryhmien jakautuma oli sidonnainen keskusteltavan pelin genreen ja luonteeseen, mutta yleisimmät ryhmät olivat entiteetit ja entiteettien manipulaatio. Muiden englanninkielisten elementtien aihepiireihin kuuluivat pääasiallisesti pelaaja- ja internet-slangi. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että pelien termistöjen lisäksi internet ja pelaajayhteisöt ovat suurimpia vaikuttajia englanninkielisten sanojen käytössä pelikeskusteluissa.

Tutkielmassa tarkastelen sitä, millainen sukupuolijärjestelmä rakentuu kolmessa sukupuoleen liittyvässä siirtymäriitissä: ulostulossa itselle, ulostulossa muille ja lääketieteellisessä sukupuolenkorjausprosessissa. Sukupuolenkorjausprosessia tarkastelen toisaalta sitä säätelevien virallisten dokumenttien, toisaalta kokemuskertomusten kautta. Kutsun työssä sukupuolijärjestelmää sukupuoliuskonnoksi korostaakseni sen yhteisöllisyyttä ja vaikutusta yksilöiden maailmankuvaan. Tutkimuksen teoriataustan muodostavat sosiokonstruktivismi, uskontososiologinen tutkimusperinne ja queerfeministinen, kriittinen tutkimusote. Työssä rakennan aiempaan tutkimukseen perustuvan kriittisen rituaalitutkimuksen analyysimallin, jonka avulla aineistoa analysoin. Tutkimuksessa käyttämäni sisällönanalyysin aineistona ovat seitsemän muunsukupuolisen henkilön ja yhden transsukupuolisen miehen yksilöhaastattelut, jotka toteutin teemahaastatteluna Helsingissä ja Tampereella joulukuussa 2013 ja tammikuussa 2014. Lisäksi käytän aineistona lakitekstejä (erityisesti vuoden 2002 translaki) ja niiden laatimisperusteita, sekä näihin liittyviä ministeriöiden raportteja ja järjestöjen (mm. Seta ry, Trasek ry, Amnesty International, YK) raportteja ja kannanottoja. Työn keskeinen tulos on, että virallisten dokumenttien sukupuoliuskonto ja haastatteluissa rakentuva vaihtoehtoinen tulkinta sukupuolesta ovat kaksi erilaista järjestelmää. Edellisen, “valtavirtasukupuoliuskonnon”, keskeisiä ajatuksia ovat sukupuolen kaksijakoisuus (mies-nainen), sukupuoli-identiteetin pysyvyys ja sukupuoliero yhteiskuntaa ylläpitävänä voimana. Jälkimmäiseen, “queer-sukupuoliuskontoon” kuuluvat sukupuolen moninaisuus (esim. mies-nainen-muu-ei mikään), sukupuolen itsemäärittämisoikeus ja pyrkimys vapauteen yhteiskunnan sanelemasta sukupuolesta. Erilaisuudestaan huolimatta järjestelmät eivät ole toisistaan täysin erilliset. Valtavirtasukupuoliuskonto ei tunnusta queer-sukupuoliuskonnon olemassaoloa vaan tekee muut sukupuolet näkymättömiksi; queer-sukupuoliuskonnon olemassaolon perusta on valtavirtasukupuoliuskontoa kohtaan osoitettava kritiikki. Yksi tutkielman keskeisiä metatasoisia teemoja on tutkimuksentekijän tasapainottelu toisaalta tutkijuuden ja aktivismin, toisaalta tutkijuuden ja sisäryhmäläisyyden välillä. Tutkimuksen julkilausuttu poliittinen tavoite on lisätä tietoa muunsukupuolisuudesta ja näin edistää vähemmistösukupuolten asemaa yhteiskunnassa. Työ on ensimmäinen suomalainen muunsukupuolisuutta käsittelevä opinnäyte.

Tutkielma käsittelee vuonna 1967 avattua Kontulan ostoskeskusta ja sen näkymistä 1960–1980-lukujen suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi Kontulan ostarille on muodostunut populaarikulttuurissa ja kansalaisten keskuudessa negatiivissävytteinen maine. Pääaineistona tutkielmassa on käytetty Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiä, joiden avulla on muodostettu kuvaa siitä, miten Kontulan ostoskeskusta käsiteltiin 1960–1980-luvuilla ja millaisia mielikuvia lähiöostarista syntyi uutisten perusteella. Tutkittujen sanomalehtien Kontula-aiheinen kirjoittelu painottuu uutisartikkeleihin, mielipidekirjoituksiin ja kolumneihin. Tutkimuksella pyritään selvittämään, miten vuosikymmeniä sitten tapahtunut uutisointi vaikuttaa nykyäänkin vallitseviin mielikuviin ja mielipiteisiin Kontulan ostoskeskuksesta. Kontulan ostoskeskukseen liittynyt uutisointi oli ennen ostoskeskuksen avaamista ja heti avajaisten jälkeen hyvin positiivista ja odottavaista. Ostoskeskusta oli odotettu jo pidemmän aikaa ja sen tuomat palvelut nopeasti kasvaneelle, väestöltään suurelle lähiölle olivat enemmän kuin toivottuja. Uutisointi muuttui kuitenkin varsin nopeasti 1970-luvulle tultaessa. 1970-luvulta lähtien pitkälle 1980-lukua uutisointi oli huomattavan negatiivista ja keskittyi lähinnä kritisoimaan koko aluetta ja sen asiakkaita. Paljoakaan kehuttavaa lähiöostarista ei tuntunut löytyvän. Uutisoinnissa on nähtävissä selkeät, toistuvat aiheet, jotka voidaan kategorisoida kolmeen kategoriaan: a) alkoholiin, b) nuorison käyttäytymiseen sekä c) yleiseen rauhattomuuteen. Alkoholiin keskittynyt kirjoittelu koski Alkon myymälän ja sieltä saatavien nautintoaineiden aiheuttamaa lisääntynyttä häiriökäyttäytymistä ostarin alueella. Nuorison turhautuminen heille suunnattujen palvelujen puutteeseen näkyi häiriökäyttäytymisenä ja siihen liittyvä uutisointi oli poikkeuksetta negatiivista. Kontulan nuoriso, ja heidän aiheuttamansa turvattomuus ostarin alueella värittävät vahvasti 1960–1970-lukujen uutisointia. Yleisellä rauhattomuudella tarkoitetaan ostarilla tapahtuneita murtoja, näpistyksiä, ilkivaltaa, pahoinpitelyjä, ahdistelutapauksia ja henkirikoksia. Uutisointi on vaikuttanut mielipiteisiin ostarista, ja kontulalaisten ja muualla asuvien näkemykset poikkesivat merkittävästi toisistaan.

Tässä maisterintyössä tarkastellaan Puolan sotienvälisen ajan huomattavinta poliitikkoa marsalkka Józef Piłsudskia koskevaa uutisointia Krakovassa ilmestyneessä juutalaisessa Nowy Dziennik -sanomalehdessä vuonna 1928. Näitä uutisia oli kaiken kaikkiaan 242 kappaletta. Suurin osa eli 152 uutisista koski Puolan sisäpolitiikkaa. Uutiset voidaan jakaa aihepiireittäin uutisointiin ennen maaliskuun 1928 parlamenttivaaleja, uutisiin vaalien jälkeen sekä uutisiin kesäkuun lopulla olleen hallituskriisin aikaan, jolloin hallituksen johdossa ollut marsalkka Józef Piłsudski ajautui konfliktiin parlamentin kanssa. Nowy Dziennikin marsalkka Piłsudskia koskevissa uutisissa muita merkittäviä aiheita olivat marsalkan vapaa-aika ja matkustelu, joista uutisia oli 37 kappaletta. Suhteiden hoitoa muihin valtioihin ja ulkopolitiikkaa puolestaan käsitteli 38 uutista. Perinteisesti on pidetty itsestään selvänä juutalaisväestön tukea marsalkka Piłsudskille. Marsalkka Piłsudski oli monietnisen Puolan puolestapuhuja. Sotienvälinen Puola oli monista kansalaisuuksista koostuva valtakunta, jossa oli isot juutalais- ukrainalais- valkovenäläis- ja saksalaisvähemmistöt. Juutalaisten osuus oli noin kymmenen prosenttia koko väestöstä. Tutkimuksen tärkein havainto oli Nowy Dziennikin tuki parlamentarismille kesän hallituskriisin aikana ja sen jälkeen. Nowy Dziennik ottaa uutisoinnissaan tiukasti kantaa parlamentarismin puolesta marsalkka Piłsudskia vastaan, mutta säilyttää silti arvostavan ja kunnioittavan uutisoinnin häntä kohtaan. Uutisista välittyy myös kuva juutalaisyhteisöstä, joka tunsi olevansa osa Puolan yhteiskuntaa.

Maisterin tutkielmani käsittelee saamelaisten noitarumpujen vasaroita eli päristimiä osana saamelaisten etnistä uskontoa ja saamelaiskulttuurin arkeologista tutkimusta. Tutkielmassani käyn läpi kaikki Suomen kaksitoista sarvesta valmistettua päristinlöytöä, mutta tutkimukseni keskiössä on kuitenkin Christian Carpelanin vuoden 1964 Sodankylän Juikentän kaivauksilta löydetty päristin ja toissijaisesti Inarin Nukkumajoki 2 talvikylästä löydetyt noitarummun vasarat. Tutkimukseni käy saamelaisten historian pääpiirteittäin läpi mesoliittiselta kivikaudelta keskiaikaan ja historialliseen aikaan saakka. Käsittelen saamelaisten etnistä uskontoa ja samanismia melko laajasti, että lukija voi ymmärtää noitarummun ja siihen liittyvien esineistöjen, kuten noitarumpujen vasaroiden ja -arpojen eli osoittimien, merkityksen saamelaisten etnisessä uskonnossa sekä siihen liittyvissä rituaaleissa. Tutkimukseni tarkastelee myös saamelaisten pyhiä paikkoja ja niihin liittyviä jumaluuksia. Hyödynnän tulkinnoissani antropologien, perinteentutkijoiden sekä uskontotieteilijöiden etnografista tietoa saadakseni käsityksen muun muassa siitä, mitä suullinen perimätieto kertoo päristimien käyttämisestä samanistisissa rituaaleissa. Analysoin Juikentän vuoden 1964 kaivauskertomusta tarkastellessani, onko Juikentän päristin mahdollisesti uhrattu maahan tarkoituksella. Pohdin myös Carpelanin tulkintaa siitä, että Juikentän kesäkylässä olisi ollut kylän keskelle rakennettu uhrikota osana kultillista tarkoitusta. Maisterin tutkielman loppuun olen kerännyt erillisen sanaston tutkimuksen keskeisitä käsitteistä. Tutkimus sisältää 46 kuvaa, joissa esiintyy kuvia tai piirroksia kymmenestä Suomen kahdestatoista päristinlöydöstä.