Browsing by Subject "Yhdysvallat"

Tämän historian pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltin (presidenttinä 1932–1945) ja paavi Pius XII:n (Eugenio Pacelli, paavina 1939–1958) välistä viestinvaihtoa vuosina 1939–1945. Viestinvaihto sisältää niin kirjeitä kuin sähkeitä ja se on kokonaisuudessaan talletettu Myron C. Taylorin toimittamaan Wartime Correspondence between President Roosevelt and Pope Pius XII -lähdekokoelmaan. Kokoelma on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1947. Ilmestymisen jälkeen kokoelmasta on otettu tasaisin väliajoin uusia painoksia, joista tässä tutkielmassa käytössä oli vuoden 2013 painos. Tutkielman tavoitteena on vastata seuraaviin kysymyksiin: millaisen kuvan viestinvaihto antaa Rooseveltin ja Pius XII:n suhteesta? Muuttuuko tämä suhde jollakin tapaa toisen maailmansodan edetessä? Millaiset tapahtumat tähän muutokseen vaikuttavat? Millaisiin asioihin heidän välinen viestinvaihtonsa keskittyy? Presidentin ja paavin välinen viestinvaihto käynnistyi joulukuussa 1939, kun Roosevelt lähetti Pius XII:lle ensimmäisen kirjeen. Rooseveltin kirje oli ensimmäinen virallinen yhteys Yhdysvaltojen ja Vatikaanin välillä sitten vuoden 1867. Jo Rooseveltin ja Pius XII:n ensimmäisissä kirjeissä ilmeni, että presidentin ja paavin välillä oli jännitettä. Molemmat nimittäin suhtautuivat epäluuloisesti viestinvaihdon toiseen osapuoleen. Tämä epäluuloisuus yritettiin kuitenkin kirjeissä peittää ystävällisen ja jopa toista osapuolta kosiskelevan kielen alle. Jo ensimmäisistä kirjeistä lähtien viestinvaihdon keskeinen teema oli rauha, sillä molemmat viestinvaihdon osapuolet halusivat lopettaa toisen maailmansodan. Lisäksi rauha pysyi keskeisenä teemana koko viestinvaihdon ajan. Vaikka niin Roosevelt kuin Pius XII halusivat luoda maailmaan rauhan, viestinvaihdosta ei kuitenkaan seurannut konkreettisia yhteisyrityksiä rauhan saavuttamiseksi. Rooseveltin ja Pius XII:n välinen suhde kuitenkin muuttui 1940-luvun ensimmäisinä vuosina. Roosevelt ja Pius XII alkoivat eriytyä toisistaan ennen kaikkea Yhdysvaltojen liityttyä toiseen maailmansotaan joulukuussa 1941. Tämän vuoksi kirjeissä käytetty kieli muuttui olennaisesti. Molemmat alkoivat seisoa ainoastaan omien näkemystensä takana, sillä Roosevelt tai Pius XII eivät tehneet kirjeissään ja sähkeissään juuri myönnytyksiä toisen osapuolen näkemyksiä kohtaan. Myös Rooseveltin ja Pius XII:n näkemykset rauhan luonteesta alkoivat olla hyvin erilaisia keskenään. Tutkielmassa tarkasteltu suhde koki seuraavan muutoksen särön vuonna 1944. Vaikka toinen maailmansota oli lähestymässä loppuaan ja rauha oli siten palaamassa maailmaan, Pius XII ja Roosevelt alkoivat kulkea molemmat omaa tietään. Viestinvaihto typistyi muutamiksi lyhyiksi sähkeiksi. Lopulta viestinvaihto loppui, kun Roosevelt kuoli huhtikuussa 1945.

Tutkielma tarkastelee demokraatti- ja republikaaniehdokkaiden käyttämää kieltä kuusissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vuosina 1996-2016 ja pyrkii arvioimaan tukeeko ehdokkaiden puheissa käyttämä kieli ja niissä esitetyt ajatukset Lakoffin moraalipolitiikkateorian ydinoletuksia. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on Lakoffin käsitteelliseen metaforaan perustuva moraalipolitiikkateoria, jonka mukaan konservatiivisessa ja liberaalissa maailmankatsomuksessa on perustavanlaatuisia eroja, joita voidaan selittää perustuen erilaisiin perhekäsityksiin pohjautuviin moraalimalleihin ideologioiden pohjana. Eriävät moraalimallit perustuvat kahteen perhemalliin: konservatiivinen ankaran isän perhemalli (Strict Father (SF) model) ja liberaali hoivavanhemman perhemalli (Nurturant Parent (NP) model). Tutkielmalla on kaksi keskeistä tavoitetta. Ensimmäinen tavoite on kehittää menetelmä tunnistamaan sellaisia ilmaisuja, joita käytetään perhemalleihin perustuvien ajatusten kommunikoimiseen. Menetelmä kehitetään perustuen aikaisemmissa tutkimuksissa käytettyihin menetelmiin ja sen tavoitteena on vastata aikaisemmissa menetelmissä havaittuihin puutteisiin. Tutkielman toinen tavoite on tarkastella käyttävätkö republikaani- ja demokraattiehdokkaat malleihin liittyviä ilmaisuja moraalipolitiikkateorian ydinolettamusten mukaisesti. Tutkielman aineistona käytetään demokraatti- ja republikaaniehdokkaiden puoluekokouksissa pitämiä puheita, joissa he ottivat vastaan puolueen presidenttiehdokkuuden, sekä vaalikausien aikana järjestettyjä televisioituja väittelyitä ehdokkaiden välillä kuusista presidentinvaaleista välillä 1996-2016. Aineiston seulomiseen käytetään semanttisia luokitteluja, joiden perusteella aineistosta nostetaan perhemalleihin liittyviä ilmaisuja. Ilmaisut luokitellaan sen mukaan ilmaisevatko ne perhemalleihin liittyviä teemoja sekä perustuen aiheeseen, jota niissä käsitellään. Tutkielmaa varten kehitetty menetelmä onnistuu suhteellisen hyvin tunnistamaan perhemalleihin yhteensopivien ajatusten viestimiseen käytettyjä ilmaisuja. Tutkielman tulokset osoittavat, että on olemassa kielellisiä ilmaisuja, jotka toimivat vahvoina perhemalleihin liittyvien ajatusten indikaattoreina. Tutkielman tulokset osoittavat, että tapa, jolla republikaani- ja demokraattiehdokkaat käyttävät malleihin liittyviä ilmaisuja vastaa moraalipolitiikkateorian ydinolettamuksia, minkä perusteella voidaan sanoa ehdokkaiden käyttämän kielen tukevan Lakoffin moraalipolitiikkateoriaa. Tulokset ovat pääpiirteissään linjassa aikaisempien vastaavien tutkimusten kanssa.

Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta. Tarkastelun kohteena on Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltojen itärannikolla, sijaitseva Delawaren laakso. Tutkielma keskittyy suomalaisperäisiin paikannimiin alueella, jolla on vuosina 1638–1655 sijainnut Uuden Ruotsin siirtokunta, jonka asukkaista huomattava osa on ollut suomalaisia. Tarkasteltava alue sisältää entisen Uuden Ruotsin siirtokunnan lisäksi alueen merkittävimmän joen, Delawaren, varret ja sivujoet. Alue ulottuu Delawaren, Marylandin, New Jerseyn, New Yorkin ja Pennsylvanian osavaltioihin. Tutkielmassa selvitetään, löytyykö Delawaren laaksosta suomalaisperäisiä paikannimiä ja pohditaan, mitä näistä nimistä voidaan päätellä. Paikannimien luokittelussa käytetään nimistöntutkimukseen vakiintunutta luokitusjärjestelmää, jossa nimet jaetaan kahteen pääryhmään, kulttuurinimiin ja luontonimiin. Pääryhmät jakaantuvat edelleen omiin alaluokkiinsa. Aineistona on useita teoksia, joissa on käsitelty Uuden Ruotsin siirtokuntaa. Laajin teos on Peter Lindeströmin Geographia Americae (1925). Aineistona ovat myös Yhdysvaltain liittovaltion nimistöluettelot ja -tiedostot, kartat ja karttapalvelut sekä Nimiarkiston Uuden Ruotsin nimistö. Tutkielmassa osoitetaan, että Delawaren laaksossa esiintyy suomalaisperäisiä paikannimiä. Valtaosa tarkastellun alueen suomalaisperäisistä paikannimistä on kulttuurinimiin kuuluvia artefaktinnimiä. Luontonimien osuus on vähäinen. Luontonimiä edustavat esimerkiksi vesistönimet Mullica River ja Mullica Hill Pond. Suomalaisperäisten paikannimien määrä ei ole suuri, joten jokainen säilynyt suomalaisperäinen paikannimi on arvokas kulttuuriperintö.

This thesis investigates the development of the visibility of slavery in the brochures of four Virginia plantations over a time period of 90 years. The four plantations are Monticello, Mount Vernon, Belle Grove, and Long Branch, all of different sizes but with similar pasts as sites of enslavement prior to the abolishment of slavery in 1865. The goal is to discover how and why the narrative of slavery has changed over the years, and if any larger societal changes may have contributed to this development. As tour brochures have the ability to affect a visitor’s interpretation of a site, it is important to understand what type of discourses and images are directing the visitor’s gaze in the brochures. It is equally vital to attempt to understand the reasoning behind those choices of language and imagery. In this thesis, Critical Discourse Analysis (CDA) is used to discover what is being said, what is left unsaid, and why those decisions were made. The primary sources for this thesis are the print brochures collected at each plantation and the plantation websites. The material is primarily analyzed using textual analysis although some image analysis is also included to give a more comprehensive understanding of the content of the brochures. In addition, secondary sources are used to support the historical and conceptual framework of the thesis. The main result of this thesis is that the visibility of slavery in plantation brochures has developed from non-existent or minimal to attempted integration. Until the late 1970s the institution of slavery and the experiences of the enslaved, if mentioned, are trivialized, marginalized, and/or segregated. Slow but steady progress in increasing the presence of slavery in the brochures can be witnessed throughout the years as the general opinion in the United States became more accepting, even demanding, of racial equality. No individual event or phenomenon has had a direct impact on the content of the brochures but a clear development into including slavery can be seen. Based on the results, it is the conclusion of this thesis that the main themes of the brochures have not changed very much since the 1920s. Owner families, prestigious guests, architecture, gardens, and the achievements of the wealthy owners have remained the main focus of attention although some new themes can be found in the more recent brochures. It is also evident that these themes persist at the expense of others, such as slavery, bringing about an interesting discussion of remembering and forgetting. In addition, these conclusions raise an important question about the roles of plantation museums as educators, entertainers, and research facilities.

Tutkielmani käsittelee yhdysvaltalaisen kirjailijan Paul Austerin (s. 1947) romaanituotannossa esiintyviä esteitä ja rajatiloja. Erityisesti olen kiinnostunut siitä, miten Auster liittää nämä "marginaalitilat" amerikkalaiseen vapauden ja laajentumisen ideologiaan sekä kieleen ja kirjoittamiseen. Austerin romaaneissa esteiden ja rajatilojen käsittely voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa henkilöt ovat vahvojen esteiden rajoittamia tai rakentavat niitä itse. Rajoittuneisuus ei kuitenkaan aina tunnu häiritsevän heitä - itse asiassa monet päähenkilöistä tuntevat itsensä onnellisiksi tai vähintäänkin tyytyväisiksi joutuessaan esteen takia pysähdyttämään vapaan liikkeensä. Toisessa vaiheessa henkilöt pyrkivät ylittämään tai rikkomaan esteen päästäkseen toiselle puolelle. Kuten amerikkalaiset esi-isänsä aikoinaan, he etsivät rajatonta, laajaa ja tyhjää tilaa - "suurta tuntematonta" valloitettavakseen. Tällaisen tilan kohdatessaan he joutuvat kuitenkin usein epävarmuuden valtaan. Kolmas vaihe on tutkielmani kannalta tärkein: välitila, josta käytän työssäni nimitystä "in-betweenity". Tähän vaiheeseen päästään kulkemalla ensin kahden muun vaiheen kautta. Juuri tietoisuus näistä kahdesta muusta vaiheesta synnyttää tämän kolmannen tilan, eräänlaisen rajatilan, jossa tajutaan sekä esteiden että esteettömyyden tärkeys. Tämä välitila on Austerille tyypillinen tila, joka kertoo paitsi amerikkalaisen unelman paradoksaalisuudesta myös (kaunokirjallisen) kielenkäytön prosessista. Monet Austerin kirjojen muurin rakentajista tai purkajista voidaan nähdä kirjailijahahmoina, joiden omituinen suhde esteisiin ja rajoihin kumpuaa juuri siitä rajatilasta, jonka asukkaita he kielentaiteilijoina väistämättä ovat. Tällaisen tilan/tilattomuuden kuvaaminen tekee Austerista oman postmodernin aikamme tärkeän kirjailijan - kirjailijan, joka sen sijaan, että pyrkisi eroon paradokseista, sijoittaa hahmonsa niiden sisään. Rajoihin ja esteisiin liittyvä problematiikka ei kuitenkaan ole pelkästään nykyajan ongelma vaan kysymys, joka ihmisen toisaalta rajoja kaipaavan toisaalta rajattomuutta kaipaavan luonteen vuoksi säilyy aina ajankohtaisena.

Tämä tutkielma käsittelee James R. Newmanin ydinaseita koskevaa kirjoittelua vuosina 1954-1962. Newman työskenteli Yhdysvaltain atomilainsäädännön parissa ja toimi myöhemmin Scientific Americanin kirja-arvostelijana. Hän profiloitui tiukkana ydinaseiden vastustajana ja kirjoitti aiheesta useita lukijakirjeitä The Washington Postiin. Pääasiallisena lähteenä tutkimuksessa on käytetty Newmanin sanomalehtiin lähettämistä kirjeistä koottua teosta The Rule of Folly. Tämän lisäksi lähteinä on käytetty muita hänen kirjoituksiaan. Tutkimuskirjallisuudesta tärkeimpinä Sharon Ghamari-Tabrizin The Worlds of Herman Kahn sekä Kenneth Rosen One Nation Underground. Newman oli omana aikanaan merkittävä henkilö, josta ei kuitenkaan ole tutkimusta juurikaan saatavilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida hänen ydinaseisiin liittyvää kirjoitteluaan teemoittain. Newmanin alkujaan valoisa näkemys ydinvoiman ja -teknologian mahdollisuuksista korvautui vuosien vieriessä pessimismillä. Hän näki maailmanrauhan tiellä seisovan monenlaisia vihollisia, jotka ammensivat voimansa kylmän sodan vastakkainasetteluista. Näitä vihollisia vastaan hän hyökkäsi kirjeissään rajusti pyrkien herättelemään ihmisiä näkemään ydinvarustelun vaarat.

Tämä tutkielma tarkastelee ihmisrotujen muodostamista ja kuvauksia sekä polygenesis-teoriaa Amerikkalaisen Samuel George Mortonin varhaista antropologista tutkimusta edustavassa teoksessa Crania Americana (1839). Tutkielman tarkoitus on nostaa esiin Mortonin rotumääritysten ja -kuvausten kulttuurihistoriallista taustaa, joka on aiemmin jäänyt vähälle huomiolle, sillä aiempi tutkimus on keskittynyt Mortonin kallonmittausaineiston analysointiin. Mortonin käsitystä ihmisroduista Crania Americanassa tarkastellaan kolmesta lähtökohdasta: ihmisrotujen muodostaminen, rotujen kuvaukset ja polygenesis-teoria, joka oli 1800-luvun alussa suosittu teoria, jonka mukaan ihmisrodut oli luotu erikseen eri puolille maailmaa. Kaikki nämä teemat liittyvät läheisesti tieteelliseen rasismiin, joka oli syntynyt kolonialismin ja orjuuden synnyttämästä tarpeesta luoda hierarkkisia eroja ihmisryhmien välille. Tämä kehitys muodostaa laajemman viitekehyksen tutkielmalle. Kutakin tutkielman päälähtökohtaa tarkastellaan erilaisilla metodeilla. Ihmisrotujen muodostamista tarkastellaan temaattisista näkökulmista, kuten rotujen muodostamisen historia, rotuhierarkiat, kallonmittausten ja frenologian vaikutus sekä matkakirjallisuus. Mortonin rotujen kuvauksia tarkastellaan puolestaan käymällä yksityiskohtaisesti läpi kunkin rodun kuvauksia ja poimimalla niistä keskeisiä kulttuurihistoriallisia teemoja. Lisäksi tarkastellaan Mortonin rotukuvauksissa käyttämiä lähteitä, ja luodaan alustava kuva niiden kirjoittajien kulttuurisista ja sosioekonomisista taustoista, joiden voi ajatella vaikuttaneen heidän kuvauksiinsa vieraista kansoista. Polygenesis-teorian ilmenemistä Crania Americanassa tarkastellaan aiemman tutkimuksen valossa. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että toisin kuin aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, Morton ei alkanut kannattaa polygenesistä yhtäkkiä pian Crania Americanan julkaisemisen jälkeen. Tutkielmassa nousee esiin, että Mortonin käsitykset ihmisroduista olivat kaikilta osin vahvasti sidoksissa aikansa kulttuurihistorialliseen kontekstiin, sekä luonnontieteilijöiden ja matkakirjailijoiden teksteihin. Mortonin rotujako pohjautui ennen kaikkea saksalaisen professori Blumenbachin 1795 esittämään rotujakoon, ja oli, kuten kaikki muutkin rotujaot, lähtökohtaisesti hierarkkinen. Mortonin rotukuvaukset sisälsivät lukuisia arvottavia stereotypioita, joista monet olivat johdettavissa eurooppalaisten kolonialistien tarpeeseen osoittaa omaa ylemmyyttään ja perustella muiden kansojen alistamista. Tähän liittyen, Mortonin lähteiden kirjoittajat olivat enimmäkseen hänen omia aikalaisiaan, ja brittiläistaustaisia tai ainakin eurooppalaisia, ylemmän tai keskiluokan miehiä. Polygenesis-teoriaa tarkasteltaessa nousi esiin, että Morton ei ollut Crania Americanan kirjoittamisen aikaan perehtynyt aiheeseen syvällisesti. Toisaalta monet polygenesis-teorian kannalta keskeiset ajatukset, kuten ihmisrotujen erillisyys hyvin varhaisista ajoista ja tämän todistaminen historiallisten lähteiden avulla, olivat esillä jo Crania Americanassa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin Montanan osavaltiossa sijaitsevaan Bannackin aavekaupunkiin liitettyjä narratiiveja. Eritoten Yhdysvaltain Lännessä sijaitsevat aavekaupungit muistuttavat populaarikulttuurista tutuksi tullutta ”Villiä Länttä”, ja aavekaupunkeihin matkustavia turisteja usein motivoikin mahdollisuus kokea minkälaista elämä ”Vanhassa Lännessä” aikanaan oli. Väitänkin, että Bannackin aavekaupunkia mainostavien esitteiden narratiivit yhdistettynä Instagramissa julkaistuihin vierailijakokemuksiin muodostavat voimakkaan kuvauksen siitä, minkälaiseksi tämä ”Vanha Länsi” tänä päivänä kuvitellaan. Tavoitteenani tässä tutkielmassa on tarkastella minkälainen paikan identiteetti kuvitellussa Lännessä vallitsee tämän päivän Yhdysvalloissa. Pyrin vastaamaan tähän kysymykseen analysoimalla niitä narratiivisia teemoja, jotka nousevat esiin Bannackiin liitetystä aineistostani. Työni sijoittuu kulttuurintutkimuksen ja eritoten Yhdysvaltain tutkimusperinteen alle, ja osallistuu kulttuurin muotoutumista sekä kulttuuristen merkitysten ja arvojen neuvotteluja käsittelevään laajempaan keskusteluun. Aineistoni koostuu seitsemästä Bannackin aavekaupunkia käsittelevästä esitteestä sekä yhteensä 315 Instagram-julkaisusta. Esitteet olen kerännyt vuonna 2015 aavekaupungin vierailijakeskuksesta, kun taas Instagram-materiaali muodostuu kaikista vuoden 2016 aikana julkaistuista kuvista, joihin on liitetty aihetunniste ”Bannack Ghost Town”. Tutkimusmenetelminäni hyödynnän sekä sisällönanalyysia että narratiivista analyysia. Tutkimuksessani keskeisimmät teoreettiset konseptit ovat paikan identiteetti, kollektiivinen muisti ja kulttuuriset narratiivit, Lännen myytti sekä välitetyt kokemukset. Tutkimukseni tulokset tukevat näkemystä, jonka mukaan kulttuuriset narratiivit, myytit ja kansakunnan kollektiiviset muistot uudelleen luovat ja vahvistavat myyttistä Länttä. Narratiiveista nousee analyysin perusteella esiin erityisesti neljä selkeää teemaa, jotka olen nimennyt menneeksi loistoksi, menetykseksi ja rappeutumiseksi, jännityksen tavoitteluksi sekä yliluonnolliseksi Länneksi. Tutkimukseni osoittaa, että aavekaupunkien kaltaiset historialliset kohteet, jotka ovat kietoutuneita tarinoihin ja myytteihin, ovat antoisia tutkimuskohteita kuvitellun Lännen paikan identiteetin tarkastelulle. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että Bannackin historiaa, ja sen myötä koko kuviteltua Länttä pidetään nostalgisesti parempana aikana kuin nykyaikaa ja sillä on voimakkaasti tunteisiin vetoavia piirteitä. Tämä yhdysvaltalaisten mielikuvitukseen sijoittuva Länsi on myös jännittävä paikka, joka tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia seikkailuille, ja sen paikan identiteetin eroteltavin piirre on aavemaisuus ja salaperäisyys. Länsi kuvitellaan yhä demograafisesti yhtenäisemmäksi kuin mitä se on koskaan todellisuudessa ollut, ja etniset vähemmistöt ovat tässä valkoisten amerikkalaisten dominoivassa paikan kuvauksessa sysätty sen reunoille.

Ympäristöpolitiikka Yhdysvalloissa on kehittynyt viime vuosikymmeninä aaltoliikkeenä. Ympäristöongelmia koskevan tietoisuuden lisääntymisen myötä syntynyt ympäristöpoliittinen liike johti Yhdysvalloissa 1970-luvulla uuden lainsäädännön, organisaatioiden ja instituutioiden syntyyn, kun taas 1990- ja 2000-luvuilla alussa kehitys on ollut vaihtelevampaa. Vaikka kongressin rooli on lainsäädännön osalta keskeinen ja osavaltioilla on valtaa säädösten toimeenpanossa, presidentti voi muun muassa nimitysoikeuden avulla vaikuttaa keskeisesti ympäristöpolitiikan ohjintaan ja toteutukseen. Perustuslaki määrittää presidentin ulkopoliittisen toiminnat rajat, mutta aikojen saatossa presidentit ovat kehittäneet lukuisia strategioita toimintamahdollisuuksiensa laajentamiseksi. Diskurssianalyysin, Chaïm Perelmanin uuden retoriikan analyysin ja sisällönanalyysin avulla keskityn selvittämään, millaisia ympäristöön tai ympäristöpolitiikkaan liittyviä teemoja presidentti Donald Trump on käsitellyt sosiaalisen median viestinnässään (@realDonaldTrump –Twitter-tilillä), millaista presidentti Trumpin argumentaatio ympäristöön ja ympäristöpolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä on ollut, millaisia retorisia keinoja hän on käyttänyt, onko ympäristöön liittyvässä Twitter-viestinnässä havaittavissa ulkopoliittisia näkökulmia ja jos on, millaista Yhdysvaltojen ulkopoliittista mallia nämä kannanotot edustavat. Seulottavan tutkimusaineiston koon (ns. twiittien määrä) vuoksi tutkimus on rajattu Trumpin presidenttikauden kahteen ensimmäiseen vuoteen – virkaanastujaisista 20.1.2017 senaatin välivaaleihin 6.11.2018, jolloin republikaanit menettivät enemmistön edustajainhuoneessa mutta säilyttivät sen senaatissa. Tutkimuksen teoreettinen tausta ja yhteiskunnallinen konteksti muodostuvat sosiaalista mediaa vaikuttamisen välineenä tarkastelevista keskusteluista, Yhdysvaltojen ympäristöpolitiikan historiasta, ulkopolitiikan perusteista ja presidentti Trumpin ympäristö- ja ulkopoliittisista linjauksista. Trumpin keskeisiä tavoitteita oli Obaman aikana kehitetyn sääntelyn purkaminen, Keystone XL- ja Dakota Access –öljyputkihankkeiden salliminen sekä Yhdysvaltojen irrottaminen Pariisin ilmastosopimuksesta, mikä toteutui 4.11.2020. Tarkastelen aineistossa käsiteltyjä ympäristöteemoja ulkopoliittisina diskursseina professori Glenn P. Hastedtin kuvaaman Yhdysvaltojen ulkopolitiikan mallien − unilateralismi, moraalinen pragmatismi ja legalismi − pohjalta. Aineiston analyysi osoittaa, että Trumpin twiiteissään käsittelemät ympäristöteemat ovat liittyneet vähemmän kansainväliseen politiikkaan kuin esimerkiksi energiaan, luonnonilmiöihin sekä sisäpoliittisiin kysymyksiin, vaikkakin useissa twiiteissä yhdistyvät eri teemat. Aineiston perusteella ympäristöön liittyvät teemat voidaan jakaa viiteen temaattiseen kokonaisuuteen: kansainväliset kysymykset, ilmastonmuutoskritiikki, energiapolitiikka, sisäpoliittiset kysymykset ja luonnonilmiöt. Trump käyttää vivahteikasta kieltä ja klassisia, puhuttelevia ilmaisuja, huumoria ja ironiaa sekä erilaisia retorisia keinoja käsitellessään ympäristöön liittyviä teemoja. Näitä retorisia keinoja ovat muun muassa erojen ja ristiriitaisuuksien osoittaminen, rinnastaminen, ongelman purkaminen osiin, eron tekeminen ”meidän” ja ”muiden” välille sekä symbolit kuten reiluuden ja oikeudenmukaisuuden käsityksiin vetoaminen. Useissa twiiteissä korostuu Amerikka ensin –strategia, hallinnon saavutusten kehuminen sekä ohjeiden antaminen kongressille ja muille toimijoille. Trumpin ympäristöpolitiikkaa koskevista diskursseista peilautuu myös kansallisen edun käsite. Ympäristöteemojen käsittely heijastelee sekä isolationistista että valikoivan internationalistista ulkopolitiikkaa. Vaikka suoraan ulko- tai kansainväliseenpolitiikkaan liittyviä twiittejä on määrällisesti vähän, niissä luoduissa diskursseissa heijastuvat Hastedtin kuvaaman kolmijaon mallit erilaisina yhdistelminä.