Browsing by Title

Tutkielmani käsittelee todellisuuden rakentumista J.R.R. Tolkienin teoksessa Taru Sormusten Herrasta. Tutkielman lähtökohtana on Tolkienin legendaarion synkroninen luenta, jonka tarkoituksena on osoittaa, että Tolkienin fiktiomaailmaa käsitteleviä tekstejä on mielekästä lukea yhtenä suurena, toisiaan täydentävänä jatkumona. Tutkielma osoittaa, että legendaarion yksittäiset tekstit, kuten Taru Sormusten Herrasta, rakentavat sisäistä todellisuuttaan usein viittaamalla omien tekstirajojensa ulkopuolelle. Tarkoituksena on osoittaa, miten kokonaisymmärrystä Tolkienin fiktiomaailman todellisuudesta ja sen toiminnasta on mahdollista laajentaa ulottamalla legendaarion yksittäisen tekstin luenta kattamaan myös legendaarion muihin osiin, kuten Silmarillioniin ja Hobittiin, suuntautuvat viittaukset. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on Benjamin Harshav'n konstruktiivisen poetiikan teoria. Konstruktiivinen poetiikka mahdollistaa Tolkienin fiktiomaailman tutkimisen systemaattisesti useiden eri todellisuuden tasojen yhteensulautumana. Osoitan tutkimuksessa, että käyttämällä Harshav'n teoriaa teoksen Taru Sormusten Herrasta todellisuus on mahdollista erottaa systemaattisesti kolmeksi eri todellisuuden tasoksi, joille pystytään määrittämään omat narratiiviset funktionsa ja todellisuuden hahmottamisen tapansa. Liikkumalla analyysissä yksittäisen teoksen tekstirajojen yli legendaarion laajempaan luentaan on mahdollista ymmärtää, miten Tolkien rakentaa romaanin syvän ja monitasoisen todellisuuskäsityksen käyttämällä hyväkseen legendaarion muodostamaa laajaa intratekstuaalista kenttää. Tutkielma osoittaa, miten analysoimalla teoksen eri todellisuudentasoja, tasojen muodostamia todellisuuskäsityksiä, niitä välittäviä romaanihahmoja ja näiden hahmojen välistä kanssakäymistä on mahdollista ymmärtää Taru Sormusten Herrasta -romaanin todellisuuden rakentumista uudessa valossa.

Pro gradu -tutkielma käsittelee neuvostoliittolaisessa naistenlehti Rabotnitsassa käytyä keskustelua naisten rooleista vuosina 1987–1991. Siinä on keskitytty artikkeleihin, jotka kommentoivat naisten rooleja äiteinä, työläisinä ja vaimoina, sekä kaksoistaakan ongelmien ratkaisuihin, jotka nousivat artikkeleissa esille. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten kaksoistaakan ongelmaa käsiteltiin lehdessä, millaisia ratkaisuja sille esitettiin ja millaisia naisten rooleja artikkelit suosivat. Lisäksi tutkielma tarkastelee naistenlehti Rabotnitsaa tämän keskustelun keskusteluareenana ja selvittää, dominoivatko tietynlaiset näkemykset keskustelua sekä muuttuivatko lehdessä esitetyt näkemykset ajan myötä. Rabotnitsa oli kerran kuukaudessa ilmestyvä, Neuvostoliiton laajalevikkisin aikakauslehti ja sen kohdeyleisö oli kaupunkilaiset työläisnaiset. Lehteä alettiin julkaista jo vuonna 1914 ja sitä julkaistaan edelleen Venäjällä. Neuvostoliittolainen sukupuolijärjestelmä, jossa naiset huolehtivat kotitöistä sekä lastenhoidosta kokopäivätyön ohella, oli johtanut naisten kaksoistaakkaan. Kaksoistaakka sekä uuvutti naisia että haittasi heidän urakehitystään. Iso osa Rabotnitsassa käydystä keskustelusta käsittelikin juuri näitä teemoja. Rabotnitsan artikkelit olivat osa laajempaa keskustelua, jota Neuvostoliitossa käytiin naisten ongelmista ja rooleista 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Glasnost ja sensuurin lakkauttaminen teki julkisesta keskustelusta vapaampaa sekä mahdollisti ongelmista puhumisen ja raportoimisen. Tämä tarkoitti myös naisten yhteiskunnalliseen asemaan liittyvien kysymysten kriittistä käsittelyä. Avainkäsitteitä tutkielmassa ovat sukupuolen (gender) ja sukupuolijärjestyksen (gender order) käsitteet, joita on käytetty apuna alkuperäislähteiden analysoinnissa. Neuvostoliittolainen sukupuolijärjestelmä, jossa naisten tehtäviin kuului sekä kotitöistä ja lapsista huolehtiminen että kokopäivätyö kodin ulkopuolella, kyseenalaistettiin ja sitä alettiin tarkastella yhä kriittisemmin 1980-luvun lopulla. Tutkielmassa sukupuolijärjestyksen käsitettä käytetään sekä kuvailtaessa neuvostoliittolaista sukupuolijärjestystä että artikkeleissa ehdotettuja vaihtoehtoisia tapoja määrittää ja järjestää naisten ja miesten tehtävät ja roolit yhteiskunnassa. Nämä vaihtoehtoiset tavat nähdään tutkielmassa myös ehdotuksina ratkaista kaksoistaakan ongelma. Tutkielmassa käy ilmi, että Rabotnitsassa julkaistiin erilaisia näkemyksiä naisten rooleista sekä ratkaisuja kaksoistaakan vähentämiseksi. Ensinnäkin jotkut keskustelun osanottajista kannattivat naisen perinteistä sukupuoliroolia, joka määrittää kodin ja siihen liittyvät toiminnot naisten tehtäviksi ja velvollisuuksiksi. Näissä näkemyksissä oli osin samanlaisia elementtejä kuin 1970-luvulta lähtien Neuvostoliitossa vallalla olleissa näkemyksissä, jotka korostivat naisellisuutta ja naisten roolia äiteinä. Nämä keskustelijat tarjosivat neuvostoliittolaisen sukupuolijärjestyksen vaihtoehdoksi sukupuolijärjestystä, jossa naisella olisi pääasiallinen vastuu kodista ja lapsista mutta he eivät välttämättä samassa määrin osallistuisi työelämään. Kaikki naisellisuutta ja äitiyttä korostaneet eivät kuitenkaan nähneet, että naisten sulkeminen työelämän ulkopuolelle olisi kannattavaa. Toiseksi Rabotnitsassa julkaistiin artikkeleita, joiden kirjoittajat ja haastateltavat haastoivat näkemyksen siitä, että naisten paikka olisi kotona. He vaativat, että naisten ongelmat otettaisiin paremmin huomioon yhteiskunnassa ja heidän asemaan parannettaisiin esimerkiksi tarjoamalla parempia julkisia palveluita. Sekä konservatiiviset näkökannat että feminismiin kallellaan olevat artikkelit voimistuivat 1990-luvulla Rabotnitsassa käytiin myös keskustelua käytännön keinoista naisten kaksoistaakan selättämiseksi. Näitä olivat osa-aikatyö, valinta uran ja perheen perustamisen välillä, tasa-arvoisemmin jaettu vanhemmuus ja kotityöt, työolojen parantaminen sekä pidempi äitiysloma. Suurin osa keskusteluun osallistuneista kannattivat näitä keinoja. Jotkut keskustelijoista kuitenkin olivat sitä mieltä, että sukupuolirooleja tulisi tarkastella kriittisemmin. Useimmissa yllä mainituista keinoissa olettamuksena olikin, että yhteiskunta oli rakennettu miehiselle normille ja naiset äiteinä olivat erityisryhmä työvoiman sisällä, jonka osallistuminen työelämään aiheutti tarvetta erityisjärjestelyille. Vaikka Rabotnitsassa käytiin kriittistäkin keskustelua naisten rooleista, lehdessä julkaistiin myös esimerkiksi reseptejä, vaatekaavoja, kodinsisustusohjeita ja lapsille tarkoitettua materiaalia. Tutkielmassa tämä nähdään esimerkkinä siitä, että Rabotnitsan sisältö samaan aikaan haastoi ja vahvisti naisen traditionaalista sukupuoliroolia, joka määritti kodinhoidon ja lapset naisten velvollisuuksiksi.

Tutkielma käsittelee senaattori Otto Wilhelm Klinckowströmiä (1778 1850) ja hänen elämänsä skandaaleita. Klinckowström muistetaan taideharrastuksistaan ja erityisen pittoreskista elämäntavastaan, johon kuuluivat olennaisena osana hänen naissuhteisiinsa liittyneet kohut. Otto Wilhelm Klinckowström kuului ruotsalaisen aristokratian kermaan ja oli osa von Ferseneiden sukupiiriä. Tutkielmassa pohditaan, mitkä senaattori Klinckowströmin elämänkäänteistä ovat luonnehdittavissa skandaaleiksi ja mitä skandaalikertomusten takana todella tapahtui. Klinckowströmin skandaaleiksi voidaan lukea esiaviolliset suhteet, lehtolapsi, epäsäätyinen avioliitto ja avioero. Klinckowströmin kautta on mahdollista tarkastella, mikä oli tuon ajan aatelismiehelle sallittua ja mikä ylitti joustavuuden rajan. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka tyypillistä Klinckowströmin käytös oli ylhäisaatelin miesten keskuudessa. Tutkielmassa kuvataan yleisemmin, miten ja millaisiin tapakulttuurin piirteisiin tai kulttuurivirtauksiin Klinckowströmin tapaukset liittyvät. Vaikka kollegat ja seurapiirit Helsingissä paheksuivat toistuvasti Klinckowströmin käytöstä tämän Suomen vuosina, eivät tapaukset vaikuttaneet Klinckowströmin asemaan yhteisössä ja työtehtävissä. Menschikoffin (1787 1869) ja A. Armfeltin (1794 1876) ystävyys takasi Klinkowströmille pysyvän ja vakaan paikan huipulla. Tutkielmassa suurehko rooli on myös Klinckowströmin ensimmäisellä vaimolla Sarah Cuthbert-Brooke-Klinckowströmillä (1772 1738). Cuthbert oli orpo, joka oli perinyt isältään Arthur Cuthbertilta (1734 1788) huomattavan omaisuuden. Sarah Cuthbert muutti ensimmäisen avioeronsa jälkeen Napoliin, jossa hän kohtasi ruotsalaiset ystävykset Wilhelm Klinckowströmin ja Hans Wachtmeisterin. Tutustumista seurasi valeraskaus, kolmiodraama ja lopulta muutto Ruotsiin ja lehtolapsi 1807. Sarahin käytös oli ajoittain holtitonta eikä hänestä pidetty Tukholman aristokraattisissa seurapiireissä. Sarah Cuthbert taisteli omaisuudestaan ja asemastaan vahvasti niin sukunsa kuin Klinckowströmin kanssa. Pari päätyi eroon 1825. Sarah Cuthbert eli Suomen suuriruhtinaskunnan seurapiirien ytimessä ja hänen tyttärensä avioitui Armfeltien sukuun. Klinckowströmin elämänvaiheet osuvat mentaalisen muutoksen solmukohtaan. Klinckowströmin käytöksessä on nähtävissä piirteitä 1700-luvulle tyypillisestä aristokraattisen erottautumisen ja nautintojen kulttuurista. Samalla Klinckowströmin ihmissuhteissa ja varsinkin ensimmäisessä avioliitossa on nähtävissä piirteitä, jotka liittyvät avioliiton uudelleenajatteluun tavalla, joka toi parin keskinäiset lämpimät tunteet tärkeämmäksi osaksi avioliittoa. Klinckowströmiä ja tämän elämänvaiheita koskeneet muistelut on nähtävä siinä valossa, jonka 1840-luvulta alkanut eliitin murros toi suomalaiseen politiikkaan. Viimeistään 1840 1850-luvuilla selkeät muutokset moraalikoodistossa olivat jo nähtävissä. Klinckowströmin 1830-luvun loppuvuosina alkanut ja 1800-luvun loppupuolella yhä kiihtynyt julkinen kritisointi johtui eliitin murroksesta 1840-luvun Suomessa: Nousevan keskiluokan koodistossa ulkoisen ja sisäisen hyveellisyyden piti olla tasapainossa keskenään. Mennyttä maailmaa ja vanhaa eliittiä edustavat tahot kohtasivat vahvaa paheksuntaa ja Klinckowström joutui lemmenseikkailujensa vuoksi osaksi tätä paheksunnan sävyttämää tarinointia. Klinckowströmin arvostelu on osa 1800-luvun loppupuolella käytyä suomalaisen kansan identiteetin ja moraalikoodistojen uudelleenmuotoilua, ei niinkään aikalaisten tuomiota hänen elämästään taikka teoistaan. Klinckowströmin teot olivat muisteluissa ja tarinoissa esitetty todellisuutta pahemmaksi ja kuolemansa jälkeen Klinckowströmistä muodostui paheellisen aatelismiehen stereotypia.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen muistelukerrontaa lähteenä käyttäen kaupungin arkielämää yhden näkökulman, maitokauppakokemuksien kautta. Tutkielmani aineisto muodostuu 1930–1960-luvun Helsinkiin sijoittuvista maitokauppamuistoista, jotka olen koostanut kahden eri arkiston kilpakyselymateriaaleista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston laajasta Ruokamuistoja lapsuudesta -kyselystä aineistooni rajautui 20 kyselyvastausta. Lisäksi aineistoni muodostuu 19 kyselyvastauksesta Museoviraston kansatieteellisen arkiston kyselystä nro 40 Ostotottumusten muuttuminen. Aineistoni Ruokamuistoja lapsuudesta -kyselyn kertojista suurin osa on 1940-luvulla syntyneitä ja Ostotottumusten muuttuminen -kyselyn kertojista 1920-luvulla syntyneitä naisia. Maitokauppamuistoissa eletty arki ei näyttäydy vain tavanomaisena rutiinina, vaan muistelun kautta merkityksen saaneina erityisinä asioina ja tapahtumina. Tutkielmani tavoitteena on tarkastella, miten muistilla ja muistamisella tuotetaan kaupunkilaisen arkielämään liittyviä merkityksiä 1930-luvulta 1960-luvun lopulle, ja miten maitokauppamuistot osana arkea heijastavat kaupunkilaista elämätapaa. Kaupunki, arjen toiminnan ympäristönä ja kohtaamispaikkana, ohjaa osaltaan aineistoni tulkintaa. Ajatuksena on, että kaupunki, rakennettuna ympäristönä tuottaa yksilöissä tietynlaisia tapoja toimia. Näin ollen se muovaa yksilön roolia sosiaalisena toimijana, jolloin myös ympäristö muotoutuu sosiaalisen elämän kautta. Aineistossa kertojat kiinnittävät muistojaan tiloihin ja paikkoihin, joissa merkitykset rakentuvat. Tutkielmani tavoitteena on nostaa esiin yksilön kokemuksia liittyen muistoissa esiintyviin paikkoihin. Paikat esiintyvät tutkielmassani ennen kaikkea muistojen kiinnittymispisteinä. Tulkitsen menneisyyttä käsittelevää muistitietoa huomioiden dialogin kertojien ja tulkitsijan välillä. Lopputulos ei ole menneisyyden aukoton selitys, vaan tavoitteena on saavuttaa ihmisten yksilölliset tulkinnat menneisyydestään. Käytän analyysin menetelmänä tulkitsevaa lähilukua, jossa tekstejä luetaan useampaan kertaan ja pyritään avaamaan teksteihin sisältyviä merkityksiä suhteessa niiden konteksteihin. Lähiluennan edetessä lukeminen muuttuu jokaisella kerralla analyyttisemmaksi, jolloin analyysin teemat alkavat hahmottua. Lähiluentaan kuuluu tekstin eri osien vertailu ja rinnastaminen toisiinsa, kunnes muistiinpanot etenevät tulkintaan. Maitokauppamuistoissa muistelijat palaavat vuosikymmenten taakse menneisyyteen. Keskiössä ei ole pelkästään kertoja itse, vaan kerronta laajenee aiheen mukaisesti maitokauppoihin, siellä tavattuihin ihmisiin ja myös heidän elämäänsä. Muistellaan perheen jäseniä ja heidän ajan kuluessa vaihtuvia arjen roolejaan. Muistoissa mennyt aika saa kiintopisteen maitokaupoista, joiden ympärille kertomus rakentuu. Maitokaupoissa asiointi liittyi kaupunkilaisten jokapäiväisiin arjen tehtäviin 1930–1960 -luvun Helsingissä. Arkiset askareet ja niistä huolehtiminen ovat perinteisesti kuuluneet naisten vastuulle, ja naisten kokema arki on analyysini yksi keskeinen osa. Lasten osallistuminen arjen tehtäviin koettiin perheen arjen sujuvuuden kannalta erityisesti merkitykselliseksi, kun naisten ansiotyössäkäynti yleistyi. Lapsuuden muistoissa kerrottu ja koettu arki on tutkielmani analyysin toinen keskeinen osa. Muistoissa arjesta muodostuu monimuotoinen kuva, joka tulee näkyväksi naisten ja lasten kokemuksien kautta. Keskityn tutkielmassani enemmän kertomusten sisältöihin kuin rakenteisiin. Lisäksi tutkielmani keskiössä ei ole tiettyä kokemusta tai tapahtumaa, vaan pidemmällä aikavälillä koettuja tapahtumia. Lähemmin tarkasteltuna arkisen elämän taustalta löytyy päivittäin toistuva, mutta monimuotoinen sosiaalisten suhteiden ja rakenteiden verkosto, jota tarkastelen muistitietotutkimuksen avulla.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimukseni tavoitteena on selvittää arkeologia-alan kilpailutilannetta, siinä näyttäytyviä kilpailua haittaavia tekijöitä, niiden poistamiseksi tehtyjä toimenpiteitä, sekä tehtyjen muutosten vaikutusta kilpailutilanteeseen. Muinaismuistolaki (MML), sekä maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) edellyttävät kulttuuriperinnön huomioimista maankäyttöhankkeissa. Arvion hankkeen vaikutuksesta kulttuuriperintöön tekee Museoviraston tai maakuntamuseon museoviranomainen. Kulttuuriperinnön suojelun toteuttamiseksi museoviranomainen voi edellyttää hakkeen toteuttajan kustannuksella tehtäväksi arkeologisia tutkimuksia. Näitä ns. toimeksiantotutkimuksia toteuttavat sekä yksityiset yritykset, että Museovirasto ja maakuntamuseot. Tästä muodostuu arkeologia-alalla tilanne, jossa yksityiset yritykset kilpailevat julkishallinnollinnon kanssa samoilla markkinoilla. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, julkishallinnon toimijalla on tilanteessa kilpailuetuja, toimijat eivät ole kilpailutilanteessa tasavertaisia. Vuodesta 2001 lähtien yksityinen yritys on pyytänyt Kilpailuvirastoa, Apulaisoikeuskansleria ja Valtiontalouden tarkastusvirastoa selvittämään arkeologia-alan kilpailutilannetta ja muinaismuistohallinon roolia toimeksiantotutkimuksissa. Näiden selvitysten perusteella asiasta on annettu lausuntoja. Tutkimuksessani tarkastelen lausuntoja vuosilta 2002–2017. Lopuksi tarkastelen arkeologia-alalla valitsevaa tilannetta vuonna 2019. Lausunnoissa tulee esiin viranomaisten näkemyksiä alan kilpailutilanteesta, siinä näyttäytyvistä epäkohdista, sekä toimista asian korjaamiseksi. Keskeisimmiksi seikoiksi lausunnoista tulee esiin tavoite kilpailun mahdollistamiseksi arkeologia-alalle, näkemys hallinnon ja liiketoiminnan eriyttämisen tärkeydestä, sekä eriytymisen näyttäytymistä muille toimijoille. Lausuntojen seurauksena muinaismuistohallinnon toiminnassa on tehty muutoksia kilpailua haittaavien seikkojen korjaamiseksi. Muutoksilla on luotu yrityksille lisää toimintamahdollisuuksia toimeksiantotutkimuksissa, mutta tehtyjen muutos myötä ei ole saavutettu toimijoiden tasavertaisuutta kilpailutilanteessa. Keskeiseksi syyksi arkeologia-alan kilpailutilanteessa ilmeneviin epäkohtiin, on katsottu vanha Muinaismuistolaki, uuden suunnitteilla olevan Muinaismuistolain katsotaan ratkaisevan myös arkeologia-alan kilpailutilanteen ongelmat.

Tutkielmassa käsitellään arkeologisten kenttätöiden dokumentointia sekä pohditaan sen vuorovaikutusta kaivausmenetelmiin ja raportointiin. Keskeinen osa tutkielmaa on menetelmäkokeilu. Tutkielman tavoitteena on selvittää, voiko tasokarttoja tuottaa suoraan ortokuvista eri kuvaluokittelumenetelmillä ja mikä menetelmistä voisi soveltua tähän käyttötarkoitukseen parhaiten. Tutkielmassa pohditaan lisäksi kehittyvien dokumentointimenetelmien vaikutuksia tulevaisuuden työtapoihin ja muihin alan käytäntöihin. Menetelmäkokeilun aineistona on käytetty kuvia, jotka ovat peräisin neljältä eri arkeologiselta tutkimuskohteelta ja joista on tuotettu fotogrammetrialla 3D-malli. Kyseisistä malleista on puolestaan tuotettu ortokuvat, joihin luokittelutyökalujen toimivuutta on testattu ja lopputuloksia vertaillaan visuaalisesti. Menetelmäkokeiluun on valittu kolme eri kuvaluokittelumetodia: ohjattu luokittelu, ohjaamaton luokittelu ja oliopohjainen kuva-analyysi. Jokaiseen neljään ortokuvaan on testattu näitä kolmea eri luokittelumenetelmää. Menetelmät perustuvat algoritmeihin, jotka hyödyntävät kuvapikseleiden sävyarvoja ja niiden perusteella kuvista voidaan tuottaa rasterikarttoja. Tutkielman analyysien perusteella luokittelutyökaluja voidaan hyödyntää tasokarttojen tekemiseen suoraan ortokuvista. Lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan ja lisätutkimuksella tulisi etenkin selvittää vielä tarkemmin, mikä luokittelumenetelmistä voisi parhaiten soveltua arkeologisten kenttätöiden dokumentointiin. Dokumentointitapojen kehitys tulevaisuudessa vaikuttaa arkeologisiin kenttätyömenetelmiin ja raportointiin. Kuvaluokittelutyökalujen etuna on niiden toistettavuus ja nopeus verrattuna perinteisiin dokumentointimenetelmiin, kuten karttojen piirtämiseen käsin millimetripaperille kenttätyötilanteessa. Kehittämällä kenttätöiden dokumentointimenetelmiä voidaan parantaa arkeologisten tiedon laatua ja hyödynnettävyyttä tulevaisuudessa

Arbetets fokus är Svenska social- och kommunalhögskolans (SSKH) byggnad i kvarteret Geten i Kronohagen, ett resultat av arkitekt Juha Leiviskäs vinnande förslag "Trio" i Helsingfors universitets och Senatsfastigheters arkitekturtävling 2003−2004. En målsättning har varit att granska händelseförlopp och aktörer, arkitektur och historisk stadsmiljö av betydelse för byggnadens förverkligande. Den viktigaste aktören akademiker Juha Leiviskä har tidigare varit känd främst för sin kyrkoarkitektur, fick sitt genombrott med Myrbacka kyrka 1984, och blev internationellt erkänd 1995 genom Carlsberg priset i arkitektur. I det inledande kapitlet redogörs för arbetets problemformulering, val av metoder samt arbetets teoretiska referensram. Juha Leiviskäs arkitektur, särskilt Svenska social- och kommunalhögskolans byggnad i Kronohagen, diskuteras i arbetet med utgångspunkt i den teoretiska referensramen kritisk regionalism, som den utvecklats av Alexander Tzonis, Liane Lefaivre och Kenneth Frampton. Andra kapitlet ägnas i sin helhet arkitekten Juha Leiviskä med motiveringen att lära känna hans arkitektprofil inför det aktuella uppdraget i Kronohagen. Uppväxt- och studieår, forskning om Leiviskä och hans arkitektur, Leiviskäs ställning inom modern arkitektur, liksom även diskussion om hans tidigare arkitektoniska verksamhet, utgör olika infallsvinklar vilka kompletteras av en bilagd förteckning över Juha Leiviskäs förverkligade arkitektoniska arbeten och projekt. Tredje kapitlet innebär en historisk återblick över processer som lett fram till att Svenska social- och kommunalhögskolan etablerat sig mitt i universitetets centrumcampus. Här redogörs å ena sidan för högskolans institutionella och akademiska utveckling ända från grundandet av Svenska medborgarhögskolan 1943. Å andra sidan diskuteras de s.k. klinikkvarteren som en del av centrumcampus. En utredning som gjordes 1982−1983 över universitetsområdet i centrum har lyfts fram som speciellt intressant med tanke på placeringen av Svenska social- och kommunalhögskolans nya byggnad. Fjärde kapitlet inleds med en redogörelse för kvarteret Geten som historiskt krävande miljö för planeringen av Svenska social- och kommunalhögskolans byggnad. Byggbeståndet i kvarteret representerar sinsemellan olika arkitektur, funktion och tidsanda. En redogörelse för händelseförlopp som följer på varandra omfattar arkitekturtävlingen i vilken Trio utsågs till vinnande förslag, år av vidareutveckling och detaljplanering, byggnadens uppförande, samt erfarenheter av den färdiga byggnaden. Den arkitektoniska helheten och byggnaden i dess omgivning analyseras utgående från kritisk regionalism. Byggnadens arkitektoniska inre rum och speciellt användarnas upplevelse av rummet diskuteras. I det avslutande kapitlet görs en sammanfattande analys av arbetet som helhet. I huvudsak överensstämmer Leiviskäs arkitektur i Kronohagen med kriterierna för kritisk regionalism. Leiviskä utvecklade tidigt sin arkitektoniska vision och har sedan envist hållit fast vid den. Byggnaden i Kronohagen representerar en unik och ändå kännspak arkitektur av Leiviskä.

Työssä on lähestytty kalevalamittaista runoa laulamisen tapojen ja laulutilanteiden kautta. Inkeriläiseen laulukulttuuriin sisältyi mahdollisuus luoda viittaussuhteita genrejen, laulutilanteiden ja runojen välille myös esitystapoihin liittyvien piirteiden (sävelmät, laulutavat, tekstuaaliset rakenteet, tanssi tai muu fyysinen toiminta) kautta. Tämä on runonkeruiden teksteihin painottumisen vuoksi jäänyt hankalasti tarkasteltavissa olevaksi laulukulttuurin osaksi. Kuitenkaan runojen merkitykset laulajilleen ja kuulijoilleen eivät muotoutuneet pelkästään tekstuaalisten piirteiden pohjalta. Analyysin pääkohteena on Armas Launiksen vuonna 1906 Länsi-Inkerin Soikkolassa äänittämä vahalieriö- eli fonogrammikokoelma. Vallitsevat tieteelliset ja kansalliset ideologiat vaikuttivat teknisten innovaatioiden ja kerääjien henkilökohtaisten mieltymysten rinnalla siihen, minkälaisia kommunikoinnin tapoja perinteeksi laskettiin ja miten niitä pyrittiin tallentamaan. Paikkakunnan ja runonkeruun historian sekä Launiksen keruutoiminnan lähdekriittinen tarkastelu antaa välineitä myös kerääjien usein kontekstitiedottomien mainintojen tulkitsemiseen. Laulutapojen tarkastelussa pohjana on klassinen kalevalamitan teoria. Aineiston litteraatiossa on näkyviin merkitty inkeriläisen laulun olennaisia, mutta runonkeruutilanteissa ja runomitan analyyseissä useimmiten pois jääneitä tai jätettyjä piirteitä. Näkökulmaa onkin laajennettu etnopoeettisilla ja etnomusikologisilla malleilla, esimerkiksi laulun rytmi on otettu runomitan tulkinnassa huomioon. Laulutapojen kytkeminen laulutilanteisiin, runoihin, sävelmiin ja laulajien itsensä hahmottamiin sävel-kategorioihin liittää työn laajempiin esitystilanteita sekä muodon ja merkityksen välisiä yhteyksiä koskeviin keskusteluihin. Monet aineiston ensi kuulemalla mittavirheiltä vaikuttavat piirteet näyttäytyvät laulutapojen tarkemmassa analyysissä tietoisesti käytettyinä laulamisen tyylipiirteinä. Näiden käyttö muokkasi osaltaan runon laulutilanteessa saamaa rakennetta ja sävyä. Runojen laulaminen edellytti runomitan ja -aiheiden hallitsemisen lisäksi myös laulutapoihin liittyvien säännöstöjen taitamista. Laulutapojen, runojen, melodioiden ja laulutilanteiden välisestä verkostosta hahmottuu tässä tarkasteltujen häälaulujen suhteen merkityksellisiä yhteyksiä: runoa ei tietyssä tilanteessa laulettu millä hyvänsä melodialla vaikka ehdottomia tai ääneen lausuttuja sääntöjä ei olisikaan ollut. Aineiston häälaulujen joukosta on löydettävissä kaksi selkeää vaikkakaan ei poikkeuksetonta tiettyihin laulutilanteisiin ja runoaiheisiin liittynyttä melodiaryhmää. Selkeiden luokittelumallien sijasta aineisto tarjoaakin mahdollisuuksia ihmisten välisen kommunikaation hienovaraisten ja vaihtelevien keinojen tarkasteluun.

Tutkielma käsittelee ärsyttäviä sanoja ja sanontoja kieli-ideologioiden näkökulmasta. Aihe on rajattu kahden kieli-ideologian, standardi-ideologian ja purismin, tarkasteluun. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten standardi-ideologia ja purismi näkyvät ärsyttävistä sanoista ja sanonnoista puhuttaessa ja millaisia sosiaalisia merkityksiä standardi-ideologisiin ja puristisiin kommentteihin liittyy? Tutkielman lähtökohtana on konstruktiivinen kielikäsitys ja ymmärrys variaatiosta sosiaalisena toimintana. Tutkielman teoria ankkuroituu kieli-ideologiseen tutkimukseen. Kieli-ideologian lisäksi keskeisiä käsitteitä ovat kielen indeksisyys ja semioottiset prosessit. Tutkielman aineisto on osa vuonna 2013 kerättyä asennekyselyä. Kyselyyn vastattiin verkossa ja se tavoitti 1517 vastaajaa. Kyselyssä vastaajilta kysyttiin: ärsyttävätkö sanat tai sanonnat heitä, millaiset sanat ja sanonnat heitä ärsyttävät ja miksi? Tutkielmassa keskitytään analysoimaan kysymyksen perusteluosuutta, joka koostuu 374 kommentista. Aineiston lukutapa perustuu kriittisen diskurssianalyysin metodiin. Tutkielman lähtöoletuksena on, että sanoihin ja sanontoihin ärsyyntymisen taustalla on kieli-ideologinen konflikti. Ärsyttävä sana tai sanonta on jollain tavalla vastaajan jakaman kieli-ideologian vastainen. Analyysin perusteella voidaan todeta, että standardi-ideologiassa tällaiset sanat ja sanonnat ovat vastaajien mielestä kieliopin, suomen kielen tai kielitajun vastaisia. Ne voivat olla myös merkitykseltään vääriä tai ne ovat uusia, kieleen tulleita, sanoja. Standardi-ideologinen käsitys kielestä on ehdoton ja vahvan normatiivinen. Standardi-ideologian vastaisiin sanoihin ja sanontoihin liitetään puhujan yksinkertaisuutta, moraalittomuutta tai sosiaalista pyrkyryyttä ilmentäviä indeksisiä merkityksiä. Tutkielmassa purismi ymmärretään laajasti epämiellyttävinä koettujen kielimuotojen vastustamisena. Epämiellyttäviä kielimuotoja voivat olla kielen ulkoiset kielet eli vieraat kielet ja kielen sisäiset kielimuodot. Analyysin mukaan ulkoisen purismin mukaiset kommentit vastustavat englannista lainattuja sanoja. Ärsyttäviksi koetaan niin muodoltaan (sitaatti- ja erikoislainat) kuin merkitykseltään (käännöslainat) vierasperäiset sanat ja sanonnat. Vierasperäiset sanat indeksoivat laiskuutta ja pätemistä. Kielen sisäisistä kielimuodoista vastustetaan politiikan ja talouden kieltä, nuorison kieltä, hellimispuhetta sekä slangia ja murteita. Kielen sisäinen purismi rakentuu monenlaisen ideologisuuden varaan. Ideologisuutta selittävät muun muassa semioottiset prosessit, joiden avulla sosiaalinen merkitys on jäsentynyt. Tutkielmassa purismin laaja määritelmä osoittautuu liian väljäksi käsitteeksi analyysin tekemiselle. Tutkielmasta käy ilmi, että kieli-ideologiat rakentavat ja ylläpitävät monenlaisia sosiaalisia merkityksiä. Standardi-ideologia ja purismi ovat usein niin luonnollistuneita, että niiden sisältämät käsitykset näyttävät itsestään selvyyksiltä. Molemmat ideologiat usein myös limittäytyvät ja ovat läsnä yhtäaikaisesti. Semioottisten prosessien tutkimisen kannalta aineisto osoittautuu paikoitellen hieman ohueksi, ja moni standardi-ideologiaan ja purismiin liittyvä sosiaalinen merkityssuhde jää odottamaan syventäviä jatkotutkimuksia.

Unguentariumit (yks. unguentarium, mon. unguentaria) ovat savesta valmistettuja keraamisia pulloja, joita tunnetaan Välimeren alueella hellenistiseltä kaudelta roomalaisaikaan saakka, karkeasti välillä 300 eaa.–100 jaa. Yleisesti unguentariumeja on tutkittu suhteellisen vähän, ja suomalaisessa arkeologiassa ei juuri lainkaan. Suurin osa tutkitusta ja julkaistusta aineistosta on peräisin hautakonteksteista. Artemis oli yksi antiikin maailman tärkeimmistä jumalista ja tämän kulttipaikat sijaitsivat kaupunkikeskusten ulkopuolella villin luonnon ympäröiminä. Tähän liittyvä kulttitoiminta yhdistetään usein tyttöjen ja naisten initaatioriitteihin, joka heijastuu myös kohteiden arkeologiseen materiaaliin. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia Artemis Lykoatiksen pyhäkön vuosien 2010–2022 välillä suoritettujen arkeologisten kaivausten tuottamaa unguentaria-aineistoa. Tavoitteena on selvittää mitä tämänkaltaisesta, ennalta tutkimattomasta ja fragmentaarisesta aineistosta on mahdollista saada selville perinteisen typologisen tutkimuksen kautta, aiempia julkaisuja ja tutkimuskirjallisuutta apuna käyttäen. Tämän lisäksi tutkitaan aineiston spatiaalista sekä stratigrafista levinneisyyttä takymetrimittausdatan perusteella valmistettujen karttojen ja esineistön löytökontekstitietojen pohjalta. Tutkimukseni tuottamien havaintojen perusteella on tarkoitus selvittää mitä fragmentaarisesta unguentaria-aineistosta voidaan saada selville typologis-kronologisen ja kontekstuaalisen tutkimuksen kautta, ja mitä tämän pohjalta voidaan kertoa ihmistoiminnasta Artemis Lykoatiksen pyhäkössä.