Browsing by Title
Now showing items 2858-2877 of 4848
-
(2018)This study is an analysis of British media coverage of the 2015 migration crisis. I analyse press reporting in the UK during the two week period surrounding the death of Alan Kurdi in September 2015, as this is when media interest in the migration crisis was at its highest. I study reporting in three different media outlets — The Guardian, The Times, and The BBC. Taken together these three cover the political spectrum of mainstream British media. I use critical discourse analysis to do a qualitative study of reporting of three key news events during this two week period, to understand how each of these three different media outlets report on each event, the discursive devices they use, and what effect this has. This is of interest not only with regards to the 2015 migration crisis, but also the wider political context in the UK at the time. There was considerable political and social upheaval, which culminated in the UK’s decision to leave the EU the following year. Immigration was one of the most salient discussion points in this Brexit referendum, which gives the narratives around it even greater importance. My results show that, overall, the way each media outlet reports on the migration crisis and migrants is in keeping with their political ideology — be it right wing, left wing or neutral. My analysis shows that a mixture of explicit and implicit devices are used. In particular, by highlighting the tacit techniques, I am able to show the power the UK media has, not only to inform, but also to influence people, their decisions and their world views.
-
Numérisation et nouvelles pédagogies : Impact sur l'enseignement du FLE dans les lycées finlandais (2017)Tämä tutkielma käsittelee sitä, miten Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 (LOPS2015) ja sen yleisen osan sisältämät digitalisaatio, kuten sähköiset oppimateriaalit ja sähköinen ylioppilaskoe, sekä uudet opetusmenetelmät tutkiva oppiminen ja yhteisöllinen oppiminen muuttavat ranska vieraana kielenä -opetusta suomalaisissa päivälukioissa. Onko kyseessä perustavanlaatuinen pedagoginen uudistus vai koskeeko uudistus enemmän opetuksen muotoa kuin sisältöjä? Tutkimus tehtiin aivan opetussuunnitelmamuutoksen alkumetreillä, minkä vuoksi erityisesti sähköiseen ylioppilastutkintoon liittyvät tulokset ovat erittäin alustavia. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii kaikkea lukio-opetusta ohjaava LOPS2015 ja sen mainitsemat uudet opetusmenetelmät: sähköisyys opetuksessa, sekä tutkivan ja yhteisöllisen oppimisen periaatteet. Tutkimusmetodina on käytetty sähköistä kyselytutkimusta (taustatiedot ja kymmenen avokysymystä), joka osoitettiin päivälukion ranskan kielen (lyhyt ja/tai pitkä oppimäärä) opettajille ympäri Suomen. Kyselyvastaukset on analysoitu kvalitatiivisesti ja komparatiivisesti, tutkimuskysymys kerrallaan (I Sähköiset oppimateriaalit, II Tutkiva ja yhteisöllinen oppiminen, III Sähköinen ylioppilaskoe). Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten lukion ranskanopetuksen todellisuus vastaa LOPS2015:n ja uusien opetusmenetelmäteorioiden käsityksiä opetuksesta. Kyselytutkimuksesta saatuja tuloksia verrataan näiden dokumenttien ja teorioiden lisäksi myös omiin hypoteeseihin, koska edeltävää tutkimusta aiheesta ei ole. Tutkimuksessa selviää, että tärkein sähköisten oppimateriaalien tuoma lisäarvo on niiden monipuolisuus – se mahdollistaa LOPS2015:n vaatiman entistä suuremman opetuksen eriyttämisen opiskelijoiden henkilökohtaisten tarpeiden mukaan. Uudet opetusmenetelmät, tutkiva oppiminen ja yhteisöllinen oppiminen, eivät vielä LOPS2015:n siirtymävaiheen alussa ole muuttuneet osaksi lukion ranskanopetuksen peruspedagogiikkaa. Vain viidesosa opettajista on ottanut tutkivan oppimisen opetuksensa lähtökohdaksi. Yhteisöllisen oppimisen tilanne on vielä heikompi: vain kaksi kahdestakymmenestäneljästä informantista on opettanut oppiainerajat ylittäviä aihekokonaisuuksiin tai teemaopintoihin liittyviä kursseja. Useimmiten mainittu syy näiden uusien opetusmenetelmien käyttämättömyyteen on resurssien (erityisesti lisäkoulutuksen) puute. Eniten lukion ranskanopetusta on muuttanut sähköinen ylioppilaskoe ja siihen valmistautuminen. Suurin pedagoginen muutos on toistaiseksi ollut kuullun ymmärtämisen tehtävissä käytettävät videot. Muita uudistuksia ovat hypertekstien mahdollinen käyttö luetunymmärtämisen tehtävissä, sekä oppilaan entistä suurempi autonomia kokeen suorittamisessa. Nämä uudistukset tuovat tutkijoiden mukaan opiskelijalle lisää kognitiivisia haasteita ja vaativat tältä entistä enemmän itsesäätelyä ja monilukutaitoa. Puolet informanteista suhtautuu tutkimuksen tekovaiheessa skeptisesti LOPS2015:n uudistuksiin. On siis suositeltavaa tehdä jatkotutkimus lähitulevaisuudessa. Lisäksi olisi aiheellista tutkia, miten lukio-opiskelijat kokevat em. uudistukset.
-
(2018)Tutkin japanilaisissa tyttöjen ja naisten sarjakuvissa esiintyviä sukupuolittuneita nörtti-identitteejä ja niiden representaantioita. Japanissa on useita erilaisia nörtti-identitteettejä, jotka on jaoteltu pääosin sukupuolen ja kiinnostusten kohteiden mukaan. Tutkielmassani tarkastelen otaku, fujoshi ja fudanshi -tyyppien edustajia. Otaku on kattotermi nörteille, mutta viittaa stereotyyppisesti heteroseksuaalisesti epäonnistuneeseen ja sosiaalisesti kyvyttömään miesnörttiin. Termi voi myös viitata naisnörtteihin. Fujoshi viittaa japanilaisesta naisille suunnatusta homoeroottisesta viihteestä kiinnostuneeseen naiseen ja sen suora käännös on mätä tyttö. Fudanshi on johdettu fujoshista ja viittaa biologiseen mieheen, joka harrastaa edellä mainittua stereotyyppisesti naisten viihteeksi miellettyä homoerotiikkaa, sen suora käännös on mätä poika / mies. Kaikki nämä erilaiset nörtit ovat kärsineet huonosta maineesta japanilaisessa valtavirta-ajattelussa ja stereotyyppisesti heidät on nähty poikkeavina ja sukupuolensa epäonnistuneina edustajina, joiden on vaikea päästä naimisiin tai saada töitä. Tutkimus perehtyy näiden kategorioiden kuvaukseen ja niiden kautta ilmeneviä mahdollisia muutoksia niin ajattelussa nörttejä kohtaan kuin normatiivisessa sukupuolellisessa käytöksessä ja odotuksissa. Aineisto koostuu kuudesta 2000–2010 luvuilla ilmestyneestä, suositusta naisten tai tyttöjen mangasta: Kuragehime (Akiko Higashimura), Watashi ga motete dōsunda (Junko), Wotaku ni koi ha muzukashii (Fujita), Fudanshi kōkō seikatsu (Atami Michinoku), Sasaki to Miyano (Shō Harusono) ja Mashita no fudanshi-kun (Chihaya Kuroiwa), joiden kaikkien pää- ja sivuhahmoina esiintyy erilaisten nörttikategorioiden hahmoja. Sarjakuvien tarinat ovat luonteeltaan romanttisia, Fudanshi kōkō seikatsu'a lukuun ottamatta, sillä naisten ja tyttöjen manga on pääsääntöisesti rakkaustarinoihin nojaavaa, minkä lisäksi romanttiset suhteet paljastavat seksuaalisesti kyvyttöminä pidettyjen nörttikategorioiden konfliktin heteronormatiivisen yhteiskunnan kanssa. Tutkimus keskittyy eritysiesti naisnäkökulmaan, vaikka kaikki tutkimusaineiston nörtit eivät ole naisia, tutkimus keskittyy erityisesti nais-otakuihin fujoshien ohella. Fudanshit asettuvat stereotyyppisesti feminiiniseksi miellettyyn kategoriaan, joten he paljastavat osaltaan heteronormatiivisen yhteiskunnan rakenteita. Teoreettinen perusta tutkimukselle on Judith Butlerin teoria sukupuolen performatiivisuudesta, sukupuolen toisin toistamisesta ja sukupuolellisesta ymmärrettävyydestä. Japanilaiset nörttikategoriat paljastavat ulkopuolisuudellaan sukupuolen rakentuneen ja epä-essentiaalisen luonteen. Tämän lisäksi heteronormatiivisen yhteiskuntarakenteen kanssa konfliktissa olevat nörtti-identiteetit vastustavat valtavirtaiseen sukupuoliperformanssiin osallistumista. Tutkimuksen tuloksena on, että valtavirtayhteiskunnan kanssa konfliktissa olevat nörtit eivät parane poikkeavasta identiteetistään rakkauden voimalla ja assimiloidu valtavirtaan, vaan he pystyvät yhdistämään poikkeavan identiteettinsä ja suhteet toisiin ihmisiin. Nähtävissä on myös normatiivisen avioliittokeskeisyyden rapautumista ja parisuhderakeneteiden monipuolistumista. Suurin osa nörteistä joutuu kuitenkin pitämään identiteettinsä salaisuutena laajemmalta yhteiskunnalta.
-
(2014)Eino Ruutsalon (1921–2001) oli Suomen taidekentällä poikkeuksellisen monipuolinen hahmo, joka vuosina 1952–1998 teki yli 40 elokuvaa ja yli 2000 muuta teosta (grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, valokineettisiä teoksia, kuvarunoja jne.). Hän oli eri taiteenlajien välillä työskentelevän nykytaiteilijan prototyyppi, joka liikkui sujuvasti myös kansainvälisillä kentillä. Tässä tutkielmassa olen pyrkinyt selvittämään, missä määrin Ruutsalo oli nykytaiteen konventioiden edelläkävijä Suomessa. Tutkimusmetodinani on biografinen tutkimus, jota perustelen sillä, että Ruutsalon persoonasta ja urasta on saatava ensin kattava kokonaiskuva, ennen kuin hänen tuotantoaan voidaan lähestyä pelkän teosanalyysin kautta. Biografista tutkimusmetodia täydennän kuuden Ruutsalon vuosien 1957–1961 maalauksen lähiluvulla, jonka avulla pyrin hahmottamaan Ruutsalon taiteellista kehitystä ja irtautumista esittävyydestä. Tutkielmani tavoitteena on tuoda uutta tietoa paitsi Eino Ruutsalosta myös Suomen nykytaiteen juurista. Käsittelen myös Ruutsalon vuosina 1952–1961 tekemät elokuvat. Olen saanut perikunnalta käyttööni Eino Ruutsalon yksityisarkiston, jota kukaan ei ole aiemmin käynyt läpi. Se sisältää muun muassa Ruutsalon julkaisemattoman muistelmakäsikirjoituksen, kirjeenvaihtoa, muistiinpanoja, lehtileikekansioita, valokuvia, näyttelyluetteloita jne. Muu lähdeaineistoni koostuu julkisista arkistoista ja kirjastoista (Kuvataiteen keskusarkisto, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Kansalliskirjasto jne.) löytyvästä materiaalista, haastatteluista, lehtiartikkeleista sekä tietenkin Ruutsalon teoksista. Lähtemällä taidekouluun New Yorkiin vuonna 1949 Ruutsalo osoitti, että aloitteleva kuvataiteilija voi hakea oppia muualtakin kuin Pariisista. Ruutsalo kasvoi taiteilijaksi vuosina 1956–1959 työskennelleessään Brondan vintin ullakkoateljeessa. Toimeliaisuutensa ja idearikkautensa vuoksi hänestä tuli Brondan vintin taiteilijaryhmän johtohahmo. Järjestämällä ullakkoateljeessaan omia näyttelyitä Ruutsalo ja muut Brondan vintin ryhmän jäsenet näyttivät esimerkkiä siitä, että taiteilijat voivat toimia myös virallisten taideinstanssien ulkopuolella. Se, että Brondan vintistä tuli Ruutsalon taitavan kampanjoinnin ansiosta lyhyessä ajassa käsite, havainnollisti viestinnän merkitystä taiteilijan tai taiteilijaryhmän lanseerauksessa. Ruutsalon ja Brondan vintin ryhmän näkökulma oli kansainvälinen. He pitivät alusta lähtien näyttelyitä myös ulkomailla ja saivat siellä paremman vastaanoton kuin kotimaassaan. Ruutsalo todisti myös, että taiteilija voi työskennellä vapaasti eri välineillä ja jopa yhdistää niitä. Yhdistämällä kuvataiteen keinoja liikkuvaan kuvaan Ruutsalo raivasi tietä suomalaiselle video- ja mediataiteelle. Ruutsalo siis sovelsi jo 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa monia nykytaiteen konventioita, joten näiltä osin häntä voidaan pitää edelläkävijänä Suomessa. On väitetty, että Ruutsalo olisi perehtynyt New Yorkissa abstraktiin ekspressionismiin ja tuonut sen sieltä Suomeen. Tutkielmassani kumoan tuon väitteen, paitsi Ruutsalon julkaisemattomaan muistelmakäsikirjoitukseen nojautuen, myös sillä perusteella, että Suomeen palattuaan Ruutsalo etsi vielä pitkään omaa tyyliään ja irtautui esittävyydestä vasta 1950-luvun lopulla. Siirryttyään pois esittävyydestä vuosina 1958–1959 Ruutsalo vei maalauksissaan abstraktin ilmaisun äärimmilleen kunnes katsoi vuonna 1961 käyttäneensä kaikki maalauskankaan mahdollisuudet loppuun saamatta teoksiinsa silti riittävästi liikettä ja ulottuvuutta. Siihen asti Ruutsalo oli tehnyt maalauksia ja elokuvia rinnakkain osaamatta yhdistää niitä. Ryhtymällä maalaamaan kankaan sijaan filmille hän pääsi ulos taiteellisesta umpikujastaan. Ruutsalo koki suoraan filmikalvolle maalattujen elokuvien olevan kiinteä osa hänen maalaustaiteeseen lukeutuvaa tuotantoaan. Aloitettuaan 1950-luvulla elokuvantekijän uransa melko perinteisillä dokumenttifilmeillä Ruutsalo teki 1960-luvun alussa irtioton ”esittävyydestä” (kertomuksellisuudesta) myös filmituotannossaan ja suuntautui kohti nonfiguratiivista, kuvalliselle ilmaisulle rakentuvaa, puhdasta, itsenäistä filmitaidetta. Vaikka Ruutsalo hylkäsi maalauskankaan pitkäksi aikaa vuonna 1961, hän jatkoi informalismiaan, abstraktia ekspressionismiaan ja rytmimaalaustaan tekemällä liikkuvia maalauksia valkokankaalle 1960-luvun kokeellisissa lyhytelokuvissaan.
-
(2020)Tässä syventävien opintojen tutkielmassa tarkastellaan ilmastoaktivisti Greta Thunbergiin liittyvää keskustelua sosiaalisen median mikroblogipalvelu Twitterissä. Aineisto on kerätty Twitteristä lokakuun 2019 alussa. Aineiston haussa kriteereinä on ollut suomen kieli ja aihetunniste #gretathunberg. Lisäksi aikarajauksena on ollut 1.8.2019–1.10.2019, eli ainoastaan tällä aikavälillä julkaistut suomenkieliset tviitit ovat päätyneet tarkasteluun. Näillä rajausehdoilla aineisto koostuu 132 tviitistä. Tarkastelun kohteena on erityisesti se, miten Thunbergista ja keskustelun muista osapuolista puhutaan, miten heitä luonnehditaan ja se, mitkä tekijät nousevat nimityksissä keskeisiksi. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten näillä nimityksillä rakennetaan ryhmiä, ja millä muilla keinoilla ryhmittymät rakentuvat. Myös se, millaisissa toiminnoissa Thunberg ja keskustelun muut osapuolet esitetään, on tutkimuskohteena. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat diskurssintutkimuksessa ja kognitiivisessa lingvistiikassa. Erityisesti tutkimuksessa hyödynnetään J.R. Martinin & P.R.R. Whiten (2005) suhtautumisen teoriaa, Pekka Pällin (2003) teoriaa sisä- ja ulkoryhmistä sekä Toini Rahtun (2006) ironian teoriaa. Myös Liisa Tainion (2001) näkemys sukupuolesta kulttuurisena kategoriana kielenkäytössä on olennainen tutkimukselle. Keskeisiä käsitteitä tutkimukselle ovat asennoituminen, konteksti, kategorisaatio, näkökulma, sisä- ja ulkoryhmä ja taustakehys. Tutkimus osoittaa, että tviiteissä rakennetaan sisä- ja ulkoryhmiä erilaisten kielellisten keinojen, kuten affektiivisten sanojen, monipuolisten ja vahvojenkin luonnehdintojen ja toiminnan arvottamisen kautta. Ryhmittymiin liitetään erilaisia ominaisuuksia, joiden avulla omaa sisäryhmää ja erilaisia ulkoryhmiä rakennetaan. Keskustelun osapuolia arvotetaan ja kuvataan erityisesti iän ja sukupuolen luonnehdintojen kautta. Nämä luonnehdinnat saavat monesti myös vahvistavia tai pehmentäviä edussanoja. Thunbergin saamat luonnehdinnat ja häneen kohdistuva arvottaminen liittyvät iän ja sukupuolen lisäksi monesti myös muihin tekijöihin, kuten hänen puhetyyliinsä. Suhtautumista keskustelun muihin osapuoliin kuvataan myös esimerkiksi toiminnan arvottamisen kuvauksen kautta. Tutkimuksen myötä ei voida tehdä laajempia yleistyksiä Twitter-diskurssista. Voidaan kuitenkin huomata, että aineistoesimerkeissä ryhmiä luodaan välillä myös epätavanomaisin keinoin: esimerkiksi ikänsä ja sukupuolensa puolesta oletettuun ulkoryhmään kuuluvat henkilöt kannustavatkin Thunbergia. Tviiteissä esiintyy osin myös epätavanomaisia vastakohtapareja, joiden avulla tviittaajat luovat vastakkainasettelua. Tietyt nimitykset saavat myös ympärilleen uusia taustakehyksiä. Näistä merkittävimmät ovat setä ja erityisesti setämies. Molempien nimitysten taustakehykset laajenevat tviiteissä merkittävästi, ja molemmat saavat suurimmaksi osaksi negatiivisia konnotaatioita osakseen.
-
(2021)Mallinnan pro gradu -tutkielmassani nuorten ilmastoahdistuksen käsittelyä äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Tutkielmani lähtökohta on ilmastoahdistuksen käsite, mutta kehotan opettajia puhumaan yleisemmin ilmastotunteista. Olen selvittänyt tutkimuskirjallisuuden avulla: 1) mikä on opettajan rooli nuoren ilmastotunteiden kohtaajana, 2) mitkä olisivat parhaat metodit käsitellä aihepiiriä opetuksessa ja 3) millaisia mahdollisuuksia ilmastonmuutosta käsittelevä kirjallisuus antaa nuorille ilmastotunteiden kohtaamiseen. Tavoitteeni on tarjota käytännön pedagoginen opetuskokonaisuus äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille. Tutkielmaani sisältyy lukioon suunnattu opetuskokonaisuus, joka perustuu Emmi Itärannan ekodystopiaromaani Teemestarin kirjaan (2012). Opetuskokonaisuuden pedagogiset lähtökohdat ovat draamakasvatus ja kontemplatiivinen pedagogiikka. Draamakasvatuksen toiminnallisilla ja kehollisilla menetelmillä eläydytään teoksen maailmaan. Kontemplatiivisen pedagogiikan harjoituksilla vahvistetaan läsnäolo- ja tunnetaitoja sekä luontosuhdetta. Opetuskokonaisuuden teoreettisena perustana toimivat ilmastotunteiden käsittelyn kolmiportainen malli ja kokonaisvaltaisen ilmastokasvatuksen malli. Opetuskokonaisuuden voi mieltää käytännönläheiseksi malliksi, joka yhdistää ilmastotunteet ja kokonaisvaltaisen ilmastokasvatuksen. Taustoitan opetuskokonaisuutta analysoimalla Teemestarin kirjaa ekokriittisestä näkökulmasta. Analyysi nostaa esiin teoksen keskeisiä ympäristöteemoja. Nuortenkirjallisuuden ekodystopiat herättävät nuoret pohtimaan ilmastonmuutosta ja omaa toimijuuttaan. Ilmastonmuutoksen käsitteleminen kaunokirjallisin keinoin tekee monimutkaisesta ilmiöstä ymmärrettävämmän. Kirjallisuus tarjoaa paikan reflektoida tunteita ja se voi myös ehdottaa mahdollisia ratkaisuja. Opettajan tärkein tehtävä on olla vähättelemättä tai lietsomatta nuorten ilmastoahdistusta. Opetuksessa tulee mahdollistaa turvallinen ympäristö kaikenlaisten ilmastotunteiden käsittelyyn. Samaan aikaan kun opetus auttaa käsittelemään vaikeita ilmiöitä, on tärkeää korostaa toivon näkökulmaa. Esittelen tutkimuksessani ajankohtaisia hankkeita ja verkkomateriaalia ilmastotunteiden käsittelystä opettajien tueksi. Ne auttavat opettajaa oppiainerajat ylittävässä ilmiöpohjaisessa opetuksessa ja esittävät myös ratkaisuja kompleksisen aihepiirin käsittelyyn.
-
(2023)Det har länge varit vanligt att finlandssvenskar flyttar till Sverige, men migrationen sker också andra vägen. Det vill säga att sverigesvenskar flyttar till Finland. Det gemensamma språket, svenska gör flytten smidig. Svenskan är ett pluricentriskt språk och är således ett nationellt respektive officiellt språk i både Sverige och Finland (Norrby m.fl. 2020). Det här har i sin tur lett till att det av naturliga orsaker har uppstått två olika nationellt förankrade språkvarieteter, finlandssvenska och sverigesvenska. De största skillnaderna mellan de svenska språkvarieteterna handlar om uttal, ord och uttryck (Reuter 2015; Språkinstitutet u.å). Tidigare forskning har visat att det finns en tendens att finlandssvenskar i Sverige anpassar sitt språk till sverigesvenskan. Däremot har samma företeelse inte studerats bland sverigesvenskar i Finland. Utgångspunkten i den här avhandlingen är att sverigesvenskan karakteriseras av att vara en dominant varietet medan finlandssvenskan är en dominerad varietet (se t.ex. Tandefelt 2014:16). Laureys (2014) hävdar dessutom att det finns en klar tendens att språkbrukare i den dominanta varieteten inte anpassar språkbruket. Genom en intervjustudie som analyserats genom en kvalitativ innehållsanalys undersöks sverigesvenskars självupplevda språkliga anpassning till finlandssvenska. Resultatet tyder på att språklig anpassning även förekommer bland sverigesvenskar i Finland. Huvudsakligen tillämpar sverigesvenskar finlandssvenska ord och uttryck i sitt språkbruk eftersom de anser att de här språkdragen berikar deras språk. I lägre grad förekommer också anpassning av uttal, samtalstempo och kommunikativa mönster. Syftet med avhandlingen är att undersöka språklig anpassning bland sverigesvenskar som är eller har varit bosatta i Finland under en längre tid för att kunna avgöra hur de tenderar att anpassa sitt språkbruk i en finlandssvensk miljö. Dessutom bidrar avhandlingen till att beskriva sverigesvenskars erfarenhet av att leva i Svenskfinland samt deras tankar om finlandssvenska både före och efter flytten till Finland.
-
(2023)Syftet med den här magisteravhandlingen är att göra en posthumanistisk analys av Johanna Holmströms novellsamling Handbok i klardrömmar. Jag frågar om Handbok i klardrömmar kan tolkas som ett ställningstagande i samhälleliga frågor som berör människans förhållande till det icke-mänskliga och sin djuriskhet, till exempel 1) är människan överställd naturen eller en del av den? och 2) kan människan överstiga sin djuriskhet utan att förlora sin mänsklighet? Därtill frågar jag vilken påverkan, om någon alls, skönlitterära verk har på sina läsare. Analysen bygger på en grund av ekokritik och posthumanism. Nyckelbegrepp är kuslighet, vildhet, empati samt populär och kritisk posthumanism. Jag undersöker också hur verket på klimatfiktionens vis försöker påverka läsaren genom att väcka känslor, i synnerhet obehag. Obehaget som väcks hos läsaren orsakas av den kuslighet som är ständigt närvarande i verket. Jag undersöker i vilken mån verket kännetecknas av en ideologisk konflikt mellan populär och kritisk posthumanism med sina oförenliga synsätt på teknologi, samhällelig empati och mänsklig djuriskhet. Därtill undersöker jag i vilken mån verket i de litterära dystopiernas anda försöker påverka läsaren genom att dramatisera nutiden och visa på möjliga framtider.
-
(2017)Tutkielmani tavoitteena on selvittää, minkälaisia opetusmenetelmiä ja työtapoja kotitalousopettajat käyttävät yläkoulun kotimaisten kielten kielikylpyopetuksessa. Pyrin selvittämään, miten kotitalousopettajat huomioivat kielikylpymenetelmän kielelliset tavoitteet opetuksessaan ja millä tavoin he tukevat kielikylpyoppilaiden kielellistä kehitystä. Lisäksi kuvailen haasteita, joita kotitalousopettajat kohtaavat kielikylpyryhmien opetuksessa. Teoriaosassa käsittelen kielikylvyn asemaa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, varhaisen täydellisen kielikylvyn menetelmällisiä periaatteita sekä kielellisiä välineitä, joita pedagogi voi hyödyntää kielikylpyopetuksessa. Aiempi tutkimustieto on vahvistanut käsitystäni aineenopetuksesta kielikylvyssä yläkoulussa: aineenopettajat keskittyvät oppiainesisältöjen opettamiseen mutta kiinnittävät vähemmän huomiota oppilaiden kielellisten valmiuksien edistämiseen. Tutkimus on laadullinen, ja sen aineisto koostuu neljästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Tutkimuksen informantteina toimi neljä kotitalousopettajaa, jotka opettavat kielikylpyryhmiä yläkoulussa. Tein haastattelut yksilöhaastatteluina kevään 2017 aikana. Nauhoitin haastattelut, purin aineiston ja analysoin sen teemoittelun avulla käyttäen teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Tutkimukseni osoittaa, että kielikylpyoppilailla ei opettajien mukaan ole vaikeuksia ymmärtää kotitalouden oppiainesisältöjä ruotsiksi. Opettajat opettavat oppiainekohtaista sanastoa perinteisten sanakokeiden ja mobiilipelien avulla tai luonnollisten kommunikaatiotilanteiden kautta. Demonstraatio on tärkeä opetusmuoto uusien taitojen opetustilanteissa. Teemaopetus ja lähiympäristön hyödyntäminen näyttäytyvät heikosti kotitalouden kielikylpyopetuksessa. Kotitalousopettajan tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat koulun muut kielikylpyopettajat. Opettajat käsittelevät opetuksessaan sekä suomenruotsalaista että suomalaista kulttuuriperinnettä, jotta oppilaan kulttuurintuntemus edistyisi molemmissa kotimaisissa kielissä. Opettajat huomioivat kielikylvyn kielelliset tavoitteet puhumalla oppilaille ainoastaan ruotsia ja rohkaisemalla heitä ruotsin kielen käyttöön. Opettajat suhtautuvat eri tavoin oppilaan kielellisten valmiuksien edistämiseen: osa huomioi tietoisesti opetuksessaan oppilaan kielitaidon kehittymisen, kun taas osa vaatii oppilailta huomattavasti vähemmän osaamista kielikylpykielessä. Kotitalousopettajat eivät ole kokeneet erityisiä haasteita opettaessaan kielikylpyryhmiä vaan he pitävät kotitaloutta hyvänä kielikylpyaineena sen käytännönläheisen luonteen ansiosta. Tutkimustulosteni perusteella esitän, että yläkoulun aineenopettajille tulisi järjestää ainekohtaista jatkokoulutusta sekä lisäkoulutusta vieraan kielen opettamisesta. Näin opettajilla olisi enemmän tietoa siitä, miten oppilaat parhaiten omaksuvat sekä sisällölliset että kielelliset tavoitteet opetuksessa. Kielikylvyn käytänteitä ja opettajien koulutusta tulisi yhtenäistää, jotta laadukasta ja tasavertaista kielikylpyopetusta voidaan tarjota myös yläkoulussa.
-
(2023)Früher erworbene bzw. gelernte Sprachen haben einen Einfluss auf die Sprachlernprozesse von neuen Sprachen und können dabei eine Hilfe sein. Die SchülerInnen der Klassenstufen 7–9 der finnischen Gesamtschule haben bereits Kenntnisse in mindestens drei Sprachen. Dem Lehrplan nach soll die Mehrsprachigkeit der SchülerInnen im Fremdsprachenunterricht genutzt und gefördert werden. Für die Umsetzung dieser Lehrplanziele ist es erforderlich, dass die LehrerInnen sich des mehrsprachigen Repertoires der SchülerInnen sowie der Mehrsprachigkeitsdidaktik bewusst sind. Das Ziel der vorliegenden Arbeit ist es herauszufinden, inwieweit sich die FremdsprachenlehrerInnen darüber bewusst sind, über welche Sprachreserven ihre SchülerInnen verfügen, wie sie zur Mehrsprachigkeit der SchülerInnen eingestellt sind und inwiefern sie die Mehrsprachigkeit der SchülerInnen in ihrem Unterricht nutzen und fördern. Die Forschungsfragen sind die folgenden: Wie bewusst sind sich die FremdsprachenlehrerInnen der sprachlichen Ressourcen ihrer SchülerInnen? Wie ist die Einstellung der FremdsprachenlehrerInnen zur Mehrsprachigkeit ihrer SchülerInnen? Wie wird die Mehrsprachigkeit der SchülerInnen durch die FremdsprachenlehrerInnen im Fremdsprachenunterricht genutzt und gefördert? Um die Forschungsfragen zu beantworten, wurde ein Online-Fragebogen erstellt und an FremdsprachenlehrerInnen der 7.–9. Klasse der finnischen Gesamtschule verschickt. Insgesamt haben 43 FremdsprachenlehrerInnen aus Schulen rundum Finnland den Fragebogen beantwortet. Die Antworten auf den Fragebogen sind bezüglich allen drei Aspekten (Bewusstheit, Einstellung sowie Nutzung und Förderung) überwiegend positiv. Es lässt sich aber eine gewisse Diskrepanz zwischen der befürwortenden Einstellung und der tatsächlichen Nutzung bezüglich der Mehrsprachigkeit der SchülerInnen im Unterricht erkennen. Außer der Einstellung zur Mehrsprachigkeit spielen unter anderem die Lehrmaterialen und die Sprachkenntnisse der LehrerInnen dabei eine Rolle, inwieweit die Mehrsprachigkeit der SchülerInnen im Fremdsprachenunterricht genutzt und gefördert wird. Für weitere Untersuchungen wären daher Lehrwerke bezüglich der Berücksichtigung von Mehrsprachigkeit ein interessantes Untersuchungsobjekt.
-
(2020)Tutkielmassani tavoitteenani on selvittää, kuinka vuonna 2016 suomalaisissa peruskouluissa käyttöön otettu opetussuunnitelmauudistus on vaikuttanut suomenkielisten peruskoululaisten asenteisiin ja motivaatioon pakollisia ruotsin kielen opintoja kohtaan. Ruotsin opetussuunnitelmauudistuksen päätavoitteena on ollut ruotsin opiskelumotivaation kohottaminen. Tutkielmassa tutkitaan oppilaiden asenteiden ja motivaation muutosta aiempiin tutkimustuloksiin verrattuna. Lisäksi tarkastellaan, onko opetussuunnitelmauudistus tasoittanut asenteiden ja motivaation vaihtelua ikä- ja sukupuoliryhmien välillä. Tutkimus on luonteeltaan määrällinen ja se toteutettiin oppilaskyselyn muodossa yhdessä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa koulussa. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 89 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisen oppilaan vastauksista. Aineistossa tutkittavien ikä- ja sukupuolijakaumat ovat suhteellisen tasaisia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, ettei opetussuunnitelmaan tehdyistä uudistuksista huolimatta peruskoululaisten asenteissa ja motivaatiossa ruotsin opintoja kohtaan ole tapahtunut suurtakaan muutosta. Erot ikä- ja sukupuoliryhmien välillä asenteissa ja motivaatiossa ruotsin opiskelua kohtaan ovat yhä suuria: iältään vanhemmat oppilaat, ja erityisesti poikaoppilaat, suhtautuvat ruotsin kieleen ja sen opintoihin edelleen huomattavasti negatiivisemmin. He ovat myös epämotivoituneempia opiskelemaan sitä koulussa.
-
(2020)Sananvapauden rajoja ja määritelmiä arvioidaan yhteiskunnassa jatkuvasti – ja hyvä niin, sillä se on samalla sananvapauden toteutumisen ydintä. Siinä missä sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta, on se toisaalta myös vahvasti yksilön näkemyksistä riippuvainen aihe. Tässä tutkielmassa tarkastelen kymmentä eri kolumnia, jotka käsittelevät sananvapautta. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia argumentointistrategioita sananvapauskolumneissa käytetään? Miten eri tavoin sananvapauteen asennoidutaan? Millaisissa argumentatiivisissa yhteyksissä tietyt kielelliset ilmaukset korostuvat? Tutkimukseni teoreettinen lähtökohta on diskurssianalyysissa ja kriittisessä lingvistiikassa. Keskeistä on ajatus kielen ideologisuudesta. Argumentaatioteoriaan ammennan uuden retoriikan ajatuksia Perelmanin (1996) mukaisesti. Hyödynnän myös Kakkuri-Knuuttilan (1998) näkemyksiä argumentoinnista sekä Mäntysen ja Sääskilahden ajatuksia uuden retoriikan ja genretutkimuksen yhdistämisestä. Lisäksi teoriataustaa tukee Martinin ja Whiten (2005) suhtautumisen teoria. Tuloksista erottuu seitsemän erilaista argumentointistrategiaa. Vastakkainasetteluissa (1) hyödynnetään myönnyttelyrakennetta ja aikajaottelua, lisäksi oma sisäryhmä arvotetaan positiivisesti ja “muiden” muodostama ulkoryhmä negatiivisesti. Ryhmien kategorisointiin käytetään myös nimeämisen (2) eri resursseja. Lisäksi molemmilla strategioilla luodaan jännite poliittisesti erilaisten ryhmien välille: tällöin sananvapaus ja vihapuheeseen liittyvä keskustelu koetaan uhkana omaa puoluetta kohtaan. Uhkakuvien ja yksioikoisuuden (3) tuntua luodaan esimerkiksi passiivilla, teonnimillä ja predikatiivilauseilla. Sananvapauskolumnien moniäänisyys (4) on lähinnä kiistämiseen pohjautuvaa dialogista supistamista. Kiisto toimii myös vastakohtaistavana keinona. Lainausmerkeillä paitsi referoidaan myös irtisanoudutaan väitteestä, jolloin esimerkiksi vihapuhe tai sananvastuu arvottuu negatiivisesti. Auktoriteettiin vedotaan (5) niin henkilöiden kuin yleisten uskomusten tai ajankohtaisuuden nojalla. Inhimillisen toiminnan arvottaminen (6) linkittyy muihin strategioihin, ja sen avulla tuodaan esiin etenkin sananvapauden moraaliargumentoinnin aspektia. Ajallista jaottelua (7) esiintyy kolumneissa kattavasti ja sen avulla perustellaan lukijalle, miksi sananvapauden määrittely on nykyisin vaikeaa. Tutkielma osoittaa, että sananvapauden määrittely on monimutkaista, sillä aihe määrittyy suhteessa yksilön arvoihin, ideologiaan ja kokemuksiin. Samalla nuo elementit heijastuvat sananvapauden tosiasiallisen toteutumisen tasoon eli siihen, millainen sananvapausnäkemys sen hetken yhteiskunnallisessa ilmapiirissä vallitsee.
-
(2016)Tutkimuksessa tarkastellaan kiinalaisten käsityksiä sielun kuolemanjälkeisyydestä. Tarkemmin ottaen siinä pohditaan käsityksiin vaikuttavia tekijöitä ja niiden syvällisempää luonnetta. Tutkimuksen teoriatausta perustuu uskontotieteen, sosiaalitieteiden ja kulttuurintutkimuksen sekä Kiinan uskonnollisuutta koskevien tutkimusten tuomiin näkökulmiin. Tutkimuksen primääriaineisto koostuu teemahaastatteluista, jotka suoritettiin Kiinassa kesällä vuonna 2013. Haastatteluihin osallistui 11 eri-ikäistä kiinalaista kaupunkilaista. Tutkimuksen analyysi perustuu sen aineiston systemaattiseen luokitteluun ja teemoitteluun. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään uskontotieteellisiä ja etnografisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimus osoittaa, että haastateltavat käsittivät sielun yhtenä kokonaisuutena, joskin siihen viitattiin eri konteksteissa eri tavoin. He viittasivat sieluun kuolemanjälkeisyyden kontekstissa lähinnä joko sanoilla ”sielu” (灵魂 linghun) tai ”henki” (鬼 gui). Tällöin he käsittivät sielun ja hengen viittaavan ihmisen henkisen tai aineettoman osa-alueen olemassaolon muotoon tai jatkumoon. Henkiin yhdistettiin enemmän negatiivisia mielikuvia kuin sieluun. Henki oli kuitenkin käsitteenä tutttavallisempi kuin sielu, ja siihen myös liitettiin omakohtaisia kokemuksia. Tutkimuksen perusteella voidaan myös päätellä, että pohdittaessa kiinalaisten käsityksiä sielusta on sielun ominaisuuksien erittelyn lisäksi myös tuotava esille käsitysten luonne, joka on riippuvainen niiden kontekstista. Käsitysten merkitys ja niihin uskomisen tavat vaihtelevat yksilöllisesti. Haastateltavien käsityksiin vaikuttavia sisäisiä tekijöitä olivat esimerkiksi päättelyn logiikka, tunteet, kokemukset ja oman tai läheisen henkilön kuoleman ajankohtaisuus. Ulkoisesti käsityksiin vaikuttivat esimerkiksi oma elinympäristö, perinne, yhteisö, kasvatus ja politiikka. Tutkimuksen näkökulmasta katsottuna esimerkiksi kaupungissa asuminen ja tieteen päättelytapoihin tutustuminen näyttäytyivät sielun kuolemanjälkeiseen olemassaoloon uskomista sekä siihen keskittymistä vähentävinä tekijöinä. Henkiin uskominen yhdistettiin joskus taikauskoisuuteen ja se koettiin usein negatiivisena asiana, sillä haastateltavat kokivat tähän elämään keskittymisen olevan tärkeämpää. Tutkimus antaa lisätietoa kiinalaisten sielun kuolemanjälkeisyyteen liittyvistä käsityksistä niin yleisen kuin henkilökohtaisenkin näkökulman kautta, ja sen kautta voidaan saada tietoa niin yksilön ajatuksista kuin ympäröivästä yhteiskunnastakin. Tutkimus osoittaa, että käytännön näkökulmasta katsottuna kiinalaisten käsitykset sielusta ovat luonteeltaan merkityksellisiä, kontekstisidonnaisia käsityksiä, joihin uskominen ja suhtautuminen vaihtelee yksilöllisesti.
-
(2009)Tutkimus tarkastelee analyyttisen psykologian isän C. G. Jungin teorian sekä jungilaisten ja postjungilaisten teorioiden soveltuvuutta nykykuvataiteen tarkasteluun. Tutkimus esittelee jungilaista estetiikkaa kattavasti suomeksi ja soveltaa sitä postjungilaisesti nykykuvataiteen tulkintaan. Kumpaakaan ei ole aiemmin tehty estetiikan alalla Suomessa. Tutkimusaineistona on käytetty painettujen lähteiden lisäksi esimerkiksi haastatteluita ja aiheeseen liittyviä seminaareja. Jung ei itse muodostanut yhtenäistä taiteen tulkintateoriaa. Sekä psykologian että taidefilosofian puolella on viitattu yleisellä tasolla joihinkin jungilaisiin tulkintamahdollisuuksiin, mutta jungilaista estetiikkaa ei ole kehitetty kuvataiteen tulkintaan eikä varsinkaan nykykuvataiteen tulkintaan soveltuvaksi välineeksi. Kirjallisuuden tutkimuksen puolella jungilaisen näkökulman soveltaminen tulkintaan on yleisempää, myös Suomessa. Suomessa Jung-tutkimus on kuitenkin vähäistä ja pintapuolista sekä yleisesti ottaen että erityisesti työn aiheen kannalta. Työn alussa esitellään tutkimuksellinen ja teoreettinen kansainvälinen ja kansallinen viitekehys. Tämän jälkeen esitellään tutkimuksen kannalta tärkeät jungilaiset käsitteet, kuten arkkityyppi, kollektiivinen tiedostamaton ja symboli. Aiheelle keskeistä jungilaista symboli-käsitettä tarkastellaan laajasti ja pohditaan tämän sijoittumista taiteen tutkimuksen kentällä suhteessa esimerkiksi muihin estetiikan symbolikäsityksiin. Tutkielmassa yhdistellään jungilaisten ja postjungilaisten ajattelijoiden teorioita ja tutkimusmetodeja ja sovelletaan tästä ajattelumatriisista johdettua postjungilaista taiteen tulkintavälinettä kulttuurisidonnaisen nykykuvataiteen tulkintaan. Tässä tutkimuksessa postjungilaista estetiikkaa sovelletaan taiteen tulkintaan innovatiivisesti ja tieteellisesti tukeutumatta vain mielleyhtymiin. Työssä kehitellään erityisesti myös terapiassa käytettyä jungilaista amplifikaatio-menetelmää nykykuvataiteen tulkintavälineeksi, minkä jälkeen amplifikaatio-menetelmän sovelluksella tulkitaan Maaria Wirkkalan Vakain aikein (2006) -installaatioteosta. Työssä keskitytään yhteisölliseen ja kollektiiviseen näkökulmaan teostulkinnassa. Taiteesta voidaan tätä kautta löytää jotain ajatonta ja yhteistä. Postjungilaisen nykytaiteen tulkinnan avulla voi tunnistaa ja nostaa näitä asioita keskusteluun. Amplifikaatiota ei ole aiemmin sovellettu samalla tavalla. Lopuksi käsitellään tämän postjungilaisen taideteostulkinnan tuloksia ja jäsennetään niitä suhteessa teoreettisen viitekehyksen käsitteisiin sekä tarkastellaan jatkotutkimusmahdollisuuksia. Tutkimus osoittaa, että esitelty postjungilainen tarkastelu sopii nykykuvataiteen tulkintavälineeksi erityisesti kun halutaan järjestelmällisesti etsiä ja tarkastella nykykuvataideteosten yliyksilöllisiä viittausmahdollisuuksia.
-
(2011)Tutkielmassani tarkastelen nykykuvanveiston ominaislaatua ja suhdetta modernismin jälkeen syntyneisiin uusiin taiteen tekemisen muotoihin, kuten installaatioon ja performanssiin. Uudet taidemuodot mursivat modernistisen käsityksen välineestä, joka keskittyi taideteoksen fyysiseen olemukseen. Autonomisen veistosobjektin ihanteen sijaan uusissa taiteen tekemisen muodoissa teoksen suhde tilaan ja katsojaan muuttui merkitykselliseksi. Tutkielman tavoitteena on pohtia välineissä tapahtuvaa muutosta kuvanveiston näkökulmasta. Analysoin kolmen suomalaisen nykytaiteilijan, Markus Copperin, Markus Kåhren ja Kimmo Schroderuksen, teoksia ja avaan niiden kautta näkökulmia kuvanveistossa modernismin jälkeen tapahtuneisiin muutoksiin. Taiteilijoiden ammatti-identiteetti on kytköksissä kuvanveistoon. Tutkielman lähtökohtana on ajatus siitä, että kuvanveisto ei ole pysähtynyt modernistisen veistoksen tai monumentaalikuvanveiston perinteisiin. Veistoksen suhde tilaan ja katsojaan voi olla uusien ilmaisumuotojen tavoin merkityksellinen. Tutkielma selvittää nykyveistoksen olemisen tavan piirteitä. Keskeinen tutkimuskysymys on miten teoksen vuorovaikutteinen suhde tilaan ja katsojaan ilmenee ja mikä on sen merkitys teokselle. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on Rosalind Kraussin käsitys välineestä postmodernissa viitekehyksessä. Aineiston analysointia tukevat myös Kraussin malli kuvanveiston laajentuneesta kentästä sekä installaatiota ja paikkasidonnaista taidetta käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Tutkielmassa analysoitavaan aineistoon kuuluvat Copperin, Kåhren ja Schroderuksen teokset ovat pääosin 2000-luvulta. Tarkastelen niitä kolmesta näkökulmasta: ensin teoksen materiaalisuuden, toiseksi teoksen tilallisuuden ja kolmanneksi teoksen ja katsojan välisen suhteen kautta. Tutkielman aineistona on käytetty myös taiteilijoiden haastatteluja. Haastatteluaineisto perustelee teoksissa tehtyjä valintoja ja kertoo taiteilijoiden toiminnan motiiveista. Nykykuvanveisto näyttäytyy tutkielmassa monimuotoisena ja sisäisesti heterogeenisenä taiteen tekemisen käytäntönä. Tutkielman johtopäätöksissä totean, että taiteilijoiden teokset problematisoivat käsityksen veistoksesta tilassa sijaitsevana erillisenä objektina. Teokset määrittyvät eri tavoin suhteessa tilaan ja katsojaan: suhde voi olla riippuvuussuhde tai kieltävä. Katsojasta saattaa tulla etäisen tarkkailijan sijaan teokseen osallistuja. Teoksen, tilan ja katsojan välistä rajaa voi olla vaikea määritellä. Tällöin vuorovaikutteisuus katsojaan ja tilaan määrittää teoksen olemusta, jolloin tämän suhteen huomioiminen on edellytys teoksen olemuksen ymmärtämiselle.
-
(2024)Tutkielma on kvantitatiivinen ja keskustelunanalyyttinen katsaus kahden Ylen aamun Jälkiviisaat-ohjelman jakson kielensisäisen suoratekstityksen partikkeleihin kohdistuneisiin täydellisen tiivistämisen valintoihin. Tutkimuskysymykset pyrkivät vastaamaan siihen, miksi partikkeleita poistetaan suoratekstityksen prosessissa, kuinka paljon poistoja tapahtuu suoratekstitysmetodeittain ja miten poistot vaikuttavat puheen sisällön välittymiseen. Kielensisäinen ohjelmatekstitys on saavutettavuuspalvelu, jonka tarve lisääntyy jatkuvasti saavutettavuuslainsäädännön kehittyessä. Varsinkin suorien televisiolähetysten tekstittäminen eli suoratekstitys on yhteiskunnallisesti tärkeä resurssi, joka mahdollistaa television kautta välittyvän informaation saavuttamisen katsojille, jotka eivät syystä tai toisesta kuule lähetyksen ääntä tarpeeksi hyvin. Suoratekstityksessä suoran televisiolähetyksen puheesta tuotetaan tekstitys joko sanelutekstittämällä tai käsin kirjoittamalla. Puheen muuttaminen tekstiksi on prosessi, jossa tekstittäjätyöntekijä joutuu tekemään monenlaisia valintoja pysyäkseen ohjelman puheen rytmissä ja turvatakseen katsojille tarpeeksi aikaa tuotetun tekstin lukemiseen. Tällaisia valintoja ovat esimerkiksi erilaiset tiivistämisen ratkaisut, joita tässä tutkielmassa tarkastellaan sanoina pienten, mutta merkityksiltään ja funktioiltaan moninaisten partikkeleiden näkökulmasta. Aineiston analyysin perusteella partikkeleita poistetaan huomattavan paljon molempien suoratekstitysmetodien prosessissa. Poistot motivoituvat esimerkiksi suoratekstityksen väistämättömistä aika- ja lukunopeusrajoitteista, puhutun kielen ja kirjoitetun kielen normien eroavaisuuksista, ohjelmatekstitystyön laatusuositusten linjauksista ja puheen tekstiksi siirtämisen prosessin taustalla tekstittäjää ohjailevasta yleiskielisyyden tendenssistä. Parhaiten tekstityksessä säilyivät kirjoitetussakin kielessä luontevasti esiintyvät, merkitykseltään ja funktioltaan selkeimmät partikkelit, kun taas eniten poistoja kokivat vahvemmin puhutun kielen ilmiöksi luettavat tai merkitykseltään vaikeaselkoisemmat partikkeliryhmät. Eniten puheen kokemuksen välittymiseen vaikuttivat puhujan asennoitumista ja tiedon varmuusastetta ilmentävien partikkeleiden, kuten modaali-, intensiteetti- ja dialogipartikkeleiden poistot. Partikkeleiden tiivistämisen kysymyksessä keskeistä on se, toivotaanko suoratekstityksen välittävän ohjelman informaatiota muoto vai sisältö edellä. Tekstityksen vastaanottajien laaja kirjo ja tekstitysprosessin realiteetit tekevät kuitenkin ”oikean vastauksen” antamisesta hankalaa.
-
(2021)Tutkielmani aiheena on Suomen Nuorison Iskujoukkojen Helsingin osasto. Suomen Nuorison Iskujoukot harjoittivat Helsingissä lasten ja nuorten vapaaehtoista talkootyötä, joka kehitettiin välirauhan aikana ja jatkosodan alussa kesällä 1941. Iskujoukkojen toimintaan osallistui Helsingissä 10–20-vuotiaita suomen- sekä ruotsinkielisiä tyttöjä ja poikia. Iskujoukkojen toimikausi kesti vain puoli vuotta ja sen seuraajaksi perustettiin jo vuonna 1942 Nuorten talkootoimikunta ja Nuorten Työkeskus. Päätutkimuskysymykseni on, miksi Suomen Nuorison Iskujoukot perustettiin. Tähän kysymykseen selvitän vastausta Iskujoukkojen Helsingin osaston kautta. Muita keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat, mitä töitä lapset ja nuoret tekivät Helsingin osastossa. Miten Helsingin osaston talkoolaisten ikä, sukupuoli tai äidinkieli vaikuttivat työtehtävien luonteeseen? Hyödynnän tutkielmassani määrällisiä ja laadullisia menetelmiä. Alkuperäislähteinä käytän Suomen Nuorison Iskujoukkojen Helsingin Osaston arkistoa. Tutkimukseni keskeisin aineisto on osaston talkoolaisista kootut kortistot. Toinen olennainen aineistokokonaisuus on Iskujoukkojen vuonna 1941 julkaisema lehti Iskunuoriso. Lisäksi hyödynnän painettuja lähteitä, kuten Helsingin kaupungin tilastollisia vuosikirjoja, kertomuksia Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta ja Helsingin kaupunginhallituksen mietintöjä vuodelta 1941. Suomen Nuorison Iskujoukkojen perustamiseen vaikutti partioliikkeen 1930-luvulla heikentynyt asema ja sen yhdistymispyrkimykset muiden nuorisojärjestöjen kanssa. Iskujoukkojen järjestäytyminen liittyi Suomen pojat -hankkeen kaatumiseen. Iskujoukkojen perustaminen pohjautui Suomea riivanneeseen elintarvikepulaan. Helsingin osaston talkoolaisten suorittamat työtehtävät liittyivät ennen kaikkea elintarvikkeiden korvikkeiden raaka-aineiden keräämiseen luonnosta tai maatalouden tukemiseen. Toinen keskeinen syy Iskujoukkojen perustamiselle oli työvoimapula. Sodan vuoksi valtavat määrät työvoimaa siirtyi tukemaan sotateollisuutta, eikä nuorten kykyä työntekoon kyseenalaistettu. Kaikkein olennaisimmin talkoolaisten suorittamiin työtehtäviin vaikutti nuorten sukupuoli. Talkoolaisten ikä ja äidinkieli puolestaan vaikuttivat työtehtävien luonteeseen vähemmän. Helsingin osastossa tytöt työskentelivät enemmän maataloustöissä Helsingin ulkopuolella. Selkeästi tyttöjen suorittamia työtehtäviä olivat maatalous- sekä puutarhatyöt, keittiöapulaisen ja lastenhoitajan tehtävät. Iästä huolimatta pojat työskentelivät pääasiassa Helsingissä ja sen lähialueilla. Pojat toimivat Helsingin osastossa poiminnan ja keräyksen työtehtävien lisäksi paljon lähetteinä sekä jakoivat julisteita.
-
(2023)Tutkimus tarkastelee Tommi Liimatan Hautajaiskengät-romaanin (2021) intertekstuaalisuutta. Tutkimuksen pääasiallisena metodina on subtekstianalyysi, jonka avulla tutkimuksessa osoitetaan intertekstuaalisten kytkentöjen ulottuvan viitauksia syvemmälle. Tutkimus osoittaa, että Hautajaiskengät-romaani sisältää runsaasti intertekstuaalisia kytkentöjä, jotka tuovat uusia näkökulmia romaanin tulkintaan, kuten esimerkiksi kehyskertomukseksi muodostuvan suomalaisen elinkeinorakenteen muutoksen. Romaani pohdiskelee tapaa, jolla puhumme vainajistamme sekä elämäntarinamme kirkolliseen retoriikkaan verhoamisen tarpeellisuutta. Tutkimus osoittaa näiden teemojen korostuvan entisestään subtekstien myötä. Analyysin kohteiksi on valittu kolme keskeisiksi katsottua tekstiä, joita tutkimuksessa kutsutaan subteksteiksi. Subtekstit ovat Kari Aronpuron romaani Aperitiff – avoin kaupunki (1965), Sirkka Turkan runo ”Jään alla savinen ranta” (1978), sekä katkelma ministeri Ahti Karjalaisen vävyn puheesta, jonka tämä lausui appensa hautajaisissa vuonna 1990. Subtekstien keskeisyyteen ovat vaikuttaneet niiden selkeä jäljitettävyys sekä romaanissa esiintyvä toisteisuus. Analyysi osoittaa romaanin kasvavan kokoaan suuremmaksi ja käsittelevän runsaasti erilaisia teemoja, jotka tulevat subtekstianalyysin myötä esiin. Romaani käsittelee ihmisen jäljen jättämisen tematiikkaa, sovitusta sekä juurettomuutta. Tutkimus osoittaa Hautajaiskengät-romaanin kehyksen rakentuvan suomalaisen elinkeinorakenteen muutoksesta ja siitä, miltä tämä muutos on eri sukupolvea edustavien silmissä näyttänyt. Romaani myös linkittyy kotimaisen kirjallisuuden historiaan sekä subtekstien että primääritekstissä esiintyvien, konventionaalisten henkilöhahmojen sekä teemojen myötä.
Now showing items 2858-2877 of 4848