Browsing by Title

Korjausjäsennys on yksi keskustelunanalyyttisen tutkimuksen pääteemoista. Korjausaloite on keino osoittaa esimerkiksi kuulemis- tai ymmärtämisongelmaa keskustelussa, ja avoin korjausaloite on yksi korjausaloitetyypeistä. Se osoittaa koko edeltävän vuoron ongelmalliseksi ja jättää ongelman paikallistamisen ongelmavuoron tuottajalle. Puhutun suomen kielen yleisin avoin korjausaloite on "mitä?", joka viittaa useimmiten kuulemisongelmaan mutta joskus myös ymmärrysongelmaan. Tutkielma käsittelee avoimia korjausaloitteita kirjoitetussa, reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa, jossa kuulemisongelmia ei voi syntyä. Pääpaino on korjausjaksojen tarkastelussa, mutta IRC-keskustelun ominaispiirteet ja tärkeimmät eroavaisuudet puhuttuun keskusteluun tulevat niin ikään käsitellyiksi. Keskustelunanalyyttinen tutkimus perustuu siihen, että keskustelijat rakentavat vuorovaikutusta yhdessä. Vuoroja tarkastellaan aina kontekstissa, ja tulkintoja tehdään sen perusteella, miten keskustelijat itse niitä käsittelevät. Työssä käsitelläänkin vain sellaisia avoimia korjausaloitteita, joita seuraa korjaus tai uusi korjausaloite. Koska keskustelu on kirjoitettua, viestin lähetysajat ovat olennainen osa vuorottelun tarkastelemista. Avoimia korjausaloitteita käytetään IRC:ssä harvoin, minkä vuoksi aineisto on huomattavan suuri (noin 18 300 sivua tekstiä). Tarkasteltavia korjausjaksoja on kuitenkin yhteensä vain 168 – ne ovat peräisin kolmesta eri keskusteluryhmästä ja pieniltä osin IRCQuotes-sivustolta. Esimerkit ovat pääosin ystävysten välisestä monenkeskisestä keskustelusta, ja kaikki keskustelijat ovat noin 20–30-vuotiaita. Tutkielmasta käy ilmi, että avoimia korjausaloitteita käytetään IRC:ssä monipuolisesti ja monilta osin samoin kuin puhutussakin keskustelussa. IRC:n avoimia korjausaloitteita ovat entuudestaan tunnetut "mitä(h)", "tä(h)", "hä(h)" ja "anteeks(i)" sekä uudet, kirjoitettuun keskusteluun syntyneet "?", hymiö, akronyymi "wtf" ja yksilölliset, interjektiomaiset korjausaloitteet. Yleisimmin käytetty on "?". Sen sijaan puhutussa keskustelussa runsaslukuisin "mitä(h)" tulkitaan IRC:ssä harvemmin korjausaloitteeksi vaihtelevan ja interjektiomaisen kirjoitusasunsa vuoksi. Puhutussa keskustelussa tylynä pidetty "hä(h)" on IRC:ssä hyvin yleinen ja neutraali avoin korjausaloite. "tä(h)":llä on yleensä pelkistetty, neutraali kirjoitusasu, mikä kertoo sen vakiintuneesta asemasta korjausaloitteena. Prosodisia keinoja ei voi käyttää kirjoitetussa keskustelussa; erilaisista kirjoitusasuista löytyy säännönmukaisuuksia, joista voi tehdä päätelmiä eri korjausaloitteiden määristä. Affektiltaan neutraalit korjausaloitteet ovat IRC:ssä yleisempiä kuin herkästi interjektioiksi tulkittavat, huutomerkein ja hymiöin korostetut korjausaloitteet – vilkkaassa, nopeatempoisessa keskustelussa selkeästi korjausaloitteen näköiset vuorot käsitellään herkemmin korjausaloitteiksi kuin enemmän tulkintaa vaativat, interjektiomaisemmat vuorot. Kaikki korjausaloitteet paitsi "anteeks(i)" ovat keskustelussa kuitenkin samoissa tehtävissä: IRC:ssä avoimella korjausaloitteella voidaan osoittaa sekventiaalista tai topikaalista ongelmaa ja säädellä osallistumiskehikkoa. Useiden päällekkäisten keskusteluiden limittyminen hankaloittaa kontekstin hahmottamista ja motivoi avoimia korjausaloitteita. Korjaus voi olla ongelmavuoron toisto myös IRC:ssä, vaikka kuulemisongelmia ei olekaan – sekventiaalinen ongelma saatetaan ratkaista kopioimalla katkelma aiemmasta keskustelusta. Avoimella korjausaloitteen näköisellä vuorolla voidaan IRC:ssä lisäksi kehottaa toista jatkamaan ja vastata puhutteluun tai merkitä seuraava, moniviestisen vuoron jälkimmäinen viesti affektiseksi tai ongelmalliseksi. Työssä todetaan, että puhutussa keskustelussa harvinainen ja formaali korjausaloite "anteeks(i)" on harvassa myös IRC:ssä ja että sillä on muista korjausaloitteista poikkeavia tehtäviä. Spontaanissa keskustelussa "anteeks(i)" osoittaa ongelmavuoron olevan epäkorrekti, vaikea hyväksyä tai mahdoton. Englannin kielestä tehdyistä havainnoista poiketen pahoitteleva korjausaloite ei osoita korjausaloitteen tekijän ottavan vastuuta ongelmasta. Lisäksi tutkielmassa sivutaan IRC:ssä kerrottuja kertomuksia, jotka sisältävät referoitua dialogia. Avoin korjausaloite "anteeks(i)" on IRC-kertomuksissa kerronnallinen keino, jolla osoitetaan referoidussa dialogissa kertomuksen huippukohta

Tutkielman aiheena on transkription ja esityksen autenttisuus. Aihetta lähestytään J.S. Bachin alkuperäisen sävellyksen ja Ferruccio Busonin transkription kautta. Ferruccio Busoni (1866–1924) oli italialainen säveltäjä ja pianovirtuoosi. Busoni teki useita merkittäviä transkriptioita J.S. Bachin teoksista. Vuosina 1888–90 hän opetti pianonsoittoa Suomessa Helsingin musiikkiopistossa. Transkriptio muodostaa mielenkiintoisen haasteen autenttisuuden näkökulmasta, koska siinä eri aikakausilla eläneiden säveltäjien näkemykset samasta materiaalista asettuvat vuorovaikutukseen. Tutkimus lähtee ajatuksesta, että autenttisuus on suhteellinen käsite, jonka toteutumiseen vaikuttavat useat tekijät. Tarkoitus ei ole selvittää transkription ja esitysten autenttisuuden astetta, vaan tutkia minkälaisia autenttisuuksia niistä on löydettävissä. Hyödynnän autenttisuuden etsimisessä soveltuvilta osin Stephen Daviesin esittämiä ajatuksia. Analyysi preludin ja fuugan esityksistä pohjautuu Daviesin (2003) artikkelissa "Authenticity in Musical Performance" esittämään malliin. Mallissa käsitellään ominaisuuksia, joita esitykseltä vaaditaan ollakseen autenttinen. Auditiivisen analyysin materiaalina Bachin urkusävellyksestä käytän Helmut Walchan levytystä vuodelta 1970. Busonin pianotranskription esitys on Sergio Fiorentinon levytys vuodelta 1996. Tutkittavan transkription esitys paljasti lukuisia tehtyjä muutoksia Busonin nuottikuvaan. Fiorentino myös hyödynsi esityksessään sekä säveltäjän että transkriboijan ajan konventioita. Tutkimuksen valossa autenttisuus-käsite näyttäytyi ennen kaikkea käyttökelpoisena kattoterminä, jonka läpi koko musiikillista ketjua säveltämisestä esittämiseen ja kuuntelemiseen voidaan tarkastella.

Tässä maisterintyössä analysoidaan Baltian maiden EU-parlamentaarikoiden esittämiä kysymyksiä vuosina 2004–2014. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan siihen, minkälaisista teemoista Baltian maiden EU-parlamentaarikot esittivät kysymyksiä vuosina 2004–2014 muista entisen Neuvostoliiton maista puhuessaan ja minkälaisia eroja jäsenmaiden temaattisissa painotuksissa on havaittavissa. Kysymyksiä tarkastellaan turvallistamisteoreettisesta näkökulmasta. Analyysin tuloksille pyritään löytämään selityksiä muuta tutkimuskirjallisuutta käyttämällä. Työn tutkimusmenetelmänä käytetään temaattista analyysiä, minkä avulla Baltian maiden EU-parlamentaarikoiden kysymykset Venäjästä ja muista EU:n itäisistä naapureista osittuivat kuuteen eri teemalliseen sektoriin. Baltian maiden EU-parlamentaarikoiden kysymykset keskittyivät vuosina 2004–2014 erityisesti energiasektoriin, raja- ja liikkuvuuskysymyksiin sekä demokratia- ja ihmisoikeuskehitykseen muissa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itsenäistyneissä valtioissa. Turvallistamisteoreettisesta näkökulmasta tarkasteltaessa erityisesti energiasektoriin sekä rajoihin ja liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä käsiteltävää aihetta on turvallistettu kysymyksien retoriikalla. Liettualaiset EU-parlamentaarikot olivat vuosina 2004–2014 aktiivisempia parlamentaaristen kysymysten esittäjiä kuin latvialaiset ja virolaiset kollegansa. Vuosina 2004–2009 Viron, Latvian ja Liettuan EU-parlamentaarikot kiinnittivät jäsenmaatasolla huomionsa eri temaattisiin kokonaisuuksiin, mutta vuosina 2009-2014 jokaisen Baltian maan mielenkiinto keskittyi energiasektorille. Merkittävä ero parlamenttikausien välillä on myös siinä, että jälkimmäisenä parlamenttikautena kysymyksiä kysyttiin yhteistoiminnallisesti, kun parlamenttikaudella 2004–2009 EU-parlamentaarikot kysyivät kysymyksiään yleisemmin yksittäisinä parlamentaarikoina.

Vid sekelskiftet 1900 emigrerade ca. 70 000 finlandssvenskar till Amerika i hopp om ett bättre liv. Där talade de svenska hemma och engelska ute i samhället. Emigranterna blev successivt tvåspråkiga och deras modersmål färgades av kontakten med engelskan. I den här avhandlingen analyseras sju finlandssvenska amerikaemigranters talspråk med fokus på engelsk interferens. Syftet är att lyfta fram de språkkontaktfenomen som kan urskiljas i emigranternas talade språk samt genom en jämförelse med talare från andra generationen beskriva skillnader och likheter. Dessutom görs jämförelser med en emigrant som efter emigrationen hade betydligt mindre kontakt med svenskan. Materialet består av sammanlagt sju inspelade intervjuer på svenska. Fem av intervjuerna är gjorda med emigranter och två med amerikafinlandssvenskar från andra generationen. Intervjuerna är gjorda av Amerikaexpeditionen 1971 och är publicerade av Svenska litteratursällskapets arkiv på webbresursen Finna. Analysen fokuserar på ord och uttryck som kan härledas till engelskan och hur dessa används i svenskan. Resultatet jämförs med tidigare forskningsresultat om amerikafinlandssvenskan samt studier om amerikasvenskan. Resultatet visar att den svenska som emigranterna talar har många likheter med den amerikasvenska som beskrivs i tidigare studier. I informanternas tal förekommer både tillfälliga lån, lånord som integrerats i svenskans grammatiska system samt en varierande mängd sambands- och samtalssignaler. De engelska inslagen i emigranternas tal är i huvudsak enstaka ord som är nära anknytna till vardagen i Amerika. Andra generationen använder färre lånord och verkar mer måna om att hålla sig till svenska. De frågar efter svenska ord då de är osäkra och då de använder engelska, korrigerar de genast med den svenska motsvarigheten.

Tutkielmassa tarkastellaan laskennallista näkökulmaa kaunokirjallisuuden analysoimiseen kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ja bayesiläisen tilastotieteen lähtökohdista ja sovelletaan näiden synteesiä Aleksis Kiven romaanin Seitsemän veljestä (1870) analyysiin. Keskeisenä teoriakehyksenä tutkielmassa on kognitiivinen kirjallisuudentutkimus, erityisesti Karin Kukkosen (2020) esittämä todennäköisyysrakenteiden (probability designs) analyysi. Kukkosen lähestymistapa liittyy läheisesti kognitiotieteen ennustavan käsittelyn hypoteesiin, joka puolestaan kytkeytyy bayesiläiseen tilastotieteeseen. Tutkielmassa tehdään tämä yhteys näkyväksi ja rakennetaan sen pohjalta kytkentä konkreettisiin laskennallisiin malleihin. Sovelluskohteena tutkielmassa käytetään Seitsemästä veljeksestä johdettua sekundääristä aineistoa, puhujasekvenssiä, joka perustuu teoksen dialogeihin ja sisältää tietoa vain repliikkien esittäjistä. Tämän puhujasekvenssin analysoimiseen esitellään räätälöity laskennallinen malli, joka tunnistaa puhujasekvenssistä muutoskohtia. Mallin antamien tulosten pohjalta tutkielmassa erotetaan Kiven romaanista kahdeksan osin päällekkäistä jaksoa, jotka voidaan motivoida lähilukemisella ja aiemman tutkimuksen kautta. Tutkielma osoittaa, että kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ennustavan käsittelyn mallin pohjalta voidaan rakentaa laskennallisia apuvälineitä kaunokirjallisen teoksen analysoimiseen, ja että tällaisella lähestymistavalla voidaan tuottaa mielekästä ja hyödyllistä informaatiota Seitsemästä veljeksestä.

Tutkielmassa käsitellään ruotsin suullisen kielitaidon kriteeripohjaista arviointia Eurooppalaiseen viitekehykseen perustuvan arviointiskaalan avulla arvioijan näkökulmasta. Tutkielmassa analysoidaan seitsemän arvioijan arviointiprosessin reflektointia. Arvioijat osallistuvat poikkitieteelliseen HY-TALK-pilottitutkimukseen Helsingin yliopistossa. Tutkielman tavoitteena on eritellä, miten arvioijat kokevat peruskoulu- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmiin sisältyvän kriteeripohjaisen kielitaidon skaalan käytön ruotsin kielen suullisen taidon arviointityön pohjana. Erityisesti painotetaan arvioijien subjektiivista kokemusta skaalan avulla arvioinnista. Lisäksi analysoidaan kyseisten arvioijien arviointitulosten reliabiliteettia HY-TALK-tutkimuksessa. Aineistona käytetään arvioijien avoimilla haastatteluilla kerättyjä kommentteja skaalan käytöstä ja arvioinnista, sekä samojen arvioijien oppilasarviointituloksia HY-TALK-pilottitutkimuksesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen kokeenjälkeinen tapaustutkimus. Tutkielman teoriatausta nojautuu suullisen kielitaidon arvioinnin tutkimukseen. Suullisen kielitaidon arvioinnin perustana voidaan pitää Bachman ja Palmerin (1996) teoriaa kommunikatiivisesta kielitaidosta. Kielitaito jaetaan organisatoriseen ja pragmaattiseen kompetenssiin. Kokeen reliabiliteetti ja validiteetti nousevat tutkielmassa keskeisiksi käsitteiksi. Suullisen kielitaidon mittaamisessa ongelmana on kommunikaation arviointi. Koetyyppinä suorituskoe, jossa kokelas arvioidaan kommunikatiivisessa tilanteessa, ei yleisen käsityksen mukaan vastaa autenttista kielenkäyttötilannetta. Kokeen perusteella halutaan kuitenkin tehdä yleistys kokelaan kielitaidosta ja selviytymisestä oikeissa kielenkäyttötilanteissa. Arvioinnissa tehdään ero analyyttisen ja holistisen arvioinnin välille. Kriteeripohjaisessa arvioinnissa pyritään pitäytymään analyyttisessa arvioinnissa, jolloin arvioija kiinnittää huomiota monipuolisesti kokelaan kielitaidon eri osa-alueisiin. Tutkielman tuloksena seitsemän analysoidun arvioijan välillä on suuria eroja arvioinnin lähtökohdissa ja subjektiivisissa painotuksissa. Osa arvioijista painotti organisatorista kompetenssia, ja osa taas pragmaattista kompetenssia. Interaktion ja kommunikaation roolista suullisen kielitaidon arvioinnissa oli suuria mielipide-eroja. Osa arvioijista painotti arvioinnissa kommunikaation tärkeyttä ja muita pragmaattiseen kompetenssiin kuuluvia osa-alueita, kun taas osa mainitsi esimerkiksi oikeakielisyyden ja rakenteiden hallinnan. Kolme arvioijaa painotti pragmaattista kompetenssia, kaksi mainitsi piirteitä molemmista, ja kaksi painotti organisatorista kompetenssia. Osa eroista selittyy arviointitapahtumien eroilla sekä arvioijien kokemuksella. Toisaalta, nämä erot arvioinnin subjektiivisissa painotuksissa eivät suuresti näy itse pilottitutkimuksen viitekehyspohjaisen arviointiskaalan avulla saaduissa oppilasarviointituloksissa. Arvioijien välisiä eroja oppilasarvioinnissa kuitenkin esiintyy. Organisatorista kompetenssia painottavat antoivat osalle oppilaista hieman muita parempia arvosanoja. Tutkielman päätelmä on, että tässä tapaustutkimuksessa arviointityössä oli subjektiivisia painotuksia, ja että jonkin verran eroja kriteeripohjaisessa oppilasarvioinnissa löytyi. Erot eivät kuitenkaan yleisesti ottaen olleet kovin suuria.

Tutkielmani tarkastelee sukupuolistereotypioita ja niiden esiintymistä nykyajan televisiomainonnassa Isossa-Britanniassa. Aiempien tutkimusten tulokset sukupuolistereotypioiden esiintymisestä mainoksissa ovat olleet ristiriitaisia: osa toteaa stereotypioiden vähentyneen, osa taas vahvistaa mainosten toistavan edelleen perinteisiä sukupuolirooleja. Aikakaudellemme tyypillistä on perinteisten sukupuoliroolien murtuminen etenkin länsimaisessa kulttuurissa. Täten tutkimuksen tavoitteena on selvittää, ovatko perinteiset sukupuoliroolit vielä vahvasti esillä tämän päivän mainoksissa ja kuinka ne niissä esiintyvät. Naisten ja miesten kielenkäytön ja puheenaiheiden väitetään eroavan toisistaan, ja tutkimuksessa onkin pyritty selvittämään, toteutuuko tämä myös mainosten kielessä. Tutkimus on toteutettu multimodaalisesti, eli on tutkittu rinnakkain sekä mainosten kieltä, kontekstia, että visuaalisia piirteitä. Tutkitut mainokset ovat Ison-Britannian isoimpien supermarkettien ruoka-aiheisia mainoksia. Mainoksia oli yhteensä 36, joista vertailun vuoksi puolessa päähenkilö oli nainen (18) ja puolessa mies (18). Mainoksista analysoitiin neljää eri sukupuolittuneen kielen piirrettä ja neljää eri sukupuolistereotypiaa. Ruoka on teoriassa hyvin sukupuolineutraalia, sillä kaikkien ihmisten on syötävä. Ruoka tarjoaakin mielenkiintoisen aihealueen sukupuoliroolien ja sukupuolittuneen kielen tutkimiseen, sillä näennäisestä neutraaliudestaan huolimatta ruokaan, ja etenkin ruuanlaittoon, liittyy selkeästi sukupuolittuneita käsityksiä: ruuanlaittoa on jo pitkään pidetty naisten tehtävänä. Tutkimus vahvisti pääosin aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan naiset esitetään mainoksissa erilaisissa tilanteissa ja rooleissa kuin miehet. Naiset esitettiin useimmiten äiteinä, lasten seurassa kotioloissa ruuanlaitossa, kun taas miehiä kuvattiin enemmän kodin ulkopuolella miesseurassa. Naiset olivat lähes poikkeuksetta naimisissa olevia perheenäitejä, kun taas miehet kuvattiin päinvastoin naimattomina ja lapsettomina. Hypoteesin vastaisesti miehet nähtiin ruokaostoksilla naisia useammin, mutta on korostettava, etteivät he tehneet ostoksia naisten tavoin perheelle, vaan pelkästään itselleen oletettavasti yhden ihmisen talouteen. Naisten ja miesten kielenkäyttö mainoksissa erosi myös toisistaan. Miehet vitsailivat mainoksissa naisia enemmän ja perustellessaan jonkin tietyn tuotteen ostoa miehet pohjasivat väitteensä faktoihin, naiset taas omiin mielipiteisiinsä. Myös naisten ja miesten puheenaiheet erosivat toisistaan. Naiset keskustelivat useimmiten lapsista, ruuanlaitosta ja siihen liittyvästä stressistä ja paineista sekä ruuan laadusta. Miehet eivät juurikaan kantaneet tuskaa ruuanlaitosta tai perheen ruokinnasta, vaan keskittyivät enemmän ruuan laatuun, alkuperään ja hintaan. Naisten väitetään yleisesti kysyvän kysymyksiä miehiä enemmän, mutta yllätyksellisesti tämä ero ei noussut esiin tutkimusaineistossa. Itse asiassa miehet kysyivät määrällisesti enemmän kysymyksiä kuin naiset. Yhdeksi vahvimmista vastakkainasetteluista nousi kysymys siitä, kenen vastuulla ruuanlaiton tulisi olla. Mainokset viestivät voimakkaasti perinteisiä sukupuolirooleja, joissa ruuanlaitto lankeaa yksinomaan naisen harteille. Kun miehiä kuvattiin laittamassa ruokaa, tekivät he sen yleensä palveluksena tai lahjana vaimoilleen. Siinä missä naiselta odotetaan ruuanlaittoa osana feminiinisyyttä, on kokkaava mies ylpeyden- ja ihailunaihe, sillä silloin hän tekee jotain sukupuolelleen poikkeuksellista.

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin Yhdysvaltain suosituimpien naisille ja tytöille suunnattujen lehtien verkkosivuilla esiintyviä naismetaforia. Näitä naismetaforia analysoimalla voidaan tarkastella sitä kuvaa naiseudesta, jota metaforilla aktiivisesti konstruoidaan. Vaikka naistenlehtien naismetaforien konstruoima naiseus kytkeytyy yhteiskunnan näkemyksiin naiseudesta, sillä on tulosteni mukaan myös omat erityispiirteensä. Kognitiivisen metaforateorian mukaan metaforat ovat keskeisiä ajattelun välineitä. Metaforia tarkastelemalla voidaan paljastaa niiden taustalla toimivia ideologioita, sillä kieli kantaa kulttuuriin kuuluvia arvoja ja asenteita. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että kieli vaikuttaa ajatteluumme silloinkin kun emme ole siitä tietoisia. Metaforien välittämät arvot ja asenteet ovat erityisen piileviä metaforien luonteen tähden ja siksi tutkimuksen kohteina antoisia ja tärkeitä. Aineistossani naisia ymmärretään elottomien objektien, kasvien, ruokien, eläimien, lapsien, äitien, kuninkaallisten ja yliluonnollisten olentojen kautta. Naismetaforien analysoiminen paljastaa, millaisia uskomuksia yhteiskunnallamme on naisista ja naiseudesta. Naismetaforia sekä naistenlehtiä on tutkittu paljon sekä kielentutkimuksen että feministisen tutkimuksen saralla. Niin naistenlehtien kuin naismetaforienkin on osoitettu vaikuttavan siihen, millaisena naiset ja naiseus koetaan ja nähdään. Aiemmassa naismetaforien tutkimuksessa näen ongelmallisena naiseuden universalisoimisen siten, ettei erilaisten naisten kokemusta naiseudesta ja siihen liittyvistä vaatimuksista oteta huomioon. Pyrin tässä pro gradu -tutkielmassa ottamaan naisten moninaisuuden huomioon intersektionaalisuuden teorian avulla. Koska naistenlehdet kertovat pääasiallisesti tietynlaisista naisista, kuvaavat myös tutkielman naismetaforat vain tietynlaisia naisia, pääosin valkoisia, cis-sukupuolisia, heteroita, nuoria, kyvykkäitä ja ylä- tai keskiluokkaisia. Analysoin 38 naismetaforaa Seventeen.com- ja Cosmopolitan.com -sivustoilta keräämistäni 420 artikkelista. Analyysissa vertailen keskenään sanakirjojen ja Metalude-metaforatietokannan määritelmiä käytetyistä sanoista, käytön kontekstia sekä aiempaa tutkimusta. Lisäksi pohdin metaforien kuvaamien naisten risteäviä identiteettejä intersektionaalisuuden käsitteen avulla ja vertaan analysoimiani naismetaforia yleisimpiin miesmetaforiin. Aineistossa käytetyt naismetaforat konstruoivat naiseutta, jolle keskeisiä ominaisuuksia ovat fyysinen viehättävyys, seksuaalinen haluttavuus, passiivisuus sekä tottelevaisuus. Miesmetaforat puolestaan korostavat aktiivisuutta, älykkyyttä ja seksuaalista halukkuutta. Naismetaforien korostamat ominaisuudet ovat ristiriidassa lehtien virallisesti edustaman naiskuvan sekä useiden omien artikkeleidensa sisällön kanssa. Naismetaforien ulkonäkökeskeisyyttä sekä edellä mainittua ristiriitaa saattavat selittää yhteiskunnallisten tekijöiden lisäksi lehtien mainostajien intressit, joista johtuen naistenlehdissä ulkonäkö ja menestys esitetään kuluttamisen kautta saavutettuina etuina. Naistenlehdet ja nuortenlehdet ovat keskeisiä kulttuurisia tuoteitta. Näin ollen lehdillä on valtaa vaikuttaa siihen, millaiseksi naiseus käsitetään. Jos lehtien tavoitteena tosiaan on naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen, olisi lehtien omankin edun mukaista, että niiden käyttämä kieli tukisi tätä päämäärää. Tutkimukseni osoittaa, ettei näin ole ainakaan naismetaforien osalta.

Serbian pääkaupungista Belgradista löytyy paljon niin visuaalista katutaidetta kuin sanallisenkin viestin sisältäviä graffiteja. Tutkielmassa selvitetään, mitä Belgradin sanallisen viestin sisältävät graffitit ilmaisevat ja millaisia viestejä ne välittävät. Lisäksi pohditaan, ketkä Belgradissa tekevät graffiteja ja käyttävät niiden avulla kaupunkitilaa sekä millaisia tulkintoja graffitien perusteella voidaan tehdä yhteiskunnasta, jossa ne ilmenevät. Tutkimusaineisto koostuu 623 valokuvatusta graffitista. Analyysissa graffitien viestit on litteroitu tekstimuotoon ja luokiteltu pääosin aineistolähtöisesti työstetyn luokitusjärjestelmän luokkiin. Sisällönanalyysi on tehty teemoittelun avulla. Lisäksi on käytetty erilaisia tekstianalyysin menetelmiä. Serbian aiemmat graffititutkimukset toimivat tutkielman viitekehyksenä. Tutkimusaineiston graffiteissa ilmaistut viestit taustoitetaan tutkielmassa ja asetetaan yhteiskunnalliseen kontekstiinsa. Graffiteissa ilmaistuja suvaitsemattomia viestejä peilataan erilaisista teoreettisista näkökulmista. Belgradin sanallisen viestin sisältävissä graffiteissa käsitellään laajasti eri aihepiirejä. Tutkimusaineiston perusteella voidaan kuitenkin todeta, että suvaitsemattomat sisällöt ja jalkapalloaiheiset graffitit korostuvat muiden aiheiden kustannuksella. Suvaitsemattomat graffitit ovat kansallismielisiä, rasistisia ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan vihamielisiä, ja niitä levittää kansallismielisten järjestöjen blokki. Suvaitsemattomat graffitikampanjat ovat ammattimaisesti suunniteltuja ja toteutettuja. Suvaitsemattomien graffitien suuri määrä on todettu myös muissa Serbian graffiteja tarkastelleissa tutkimuksissa. Suvaitsemattoman aineiston vastavoimana voidaan nähdä sekä yhteiskuntakriittiset että anarkistien ja vasemmiston graffitit. Tämän aineiston levittäminen ei kuitenkaan ole järjestäytynyttä eikä laajalle levinnyttä. Anarkististen ja vasemmistograffitien taustalla on selvä poliittinen ideologia, kun taas yhteiskuntakriittiset graffitit kommentoivat serbialaisen yhteiskunnan tilaa henkilökohtaisista lähtökohdista ilman taustalla vaikuttavaa ideologiaa. Tämän vuoksi aiheiden kirjo on laaja ja hajanainen. Poliittisten ja yhteiskuntakriittisten graffitien täydellisenä vastakohtana näyttäytyvät epäpoliittiset elämän tarkoitusta ja ihmisenä olemista pohdiskelevat graffitit, rakkaudentunnustukset sekä erilaisia populaarikulttuuriviittauksia sisältävät graffitit. Monista tutkimusaineiston graffiteista käy ilmi sen tekijä järjestö- tai ryhmätasolla. Tekijöistä kertovat myös katutaiteilijoiden nimimerkit. Rakkaudentunnustuksissa kommunikoidaan etunimillä tai hellittelynimillä. Suvaitsemattomissa graffiteissa uusinnetaan tehokkaasti serbialaisen uskonnollis-kansallisen mytologian etnisiä stereotypioita. Suvaitsemattomat graffitit voivatkin kertoa yhteiskunnan suvaitsemattomasta arvopohjasta, mutta toisaalta ne voivat myös olla reaktioita yhteiskunnan asenneilmapiirin alkaneeseen muutokseen. Valtarakenteiden horjuessa ilmenee usein konservatiivisia vastareaktioita. Toisaalta selitystä serbialaisen yhteiskunnan tilaan voi etsiä myös oletettavasti vastakkaisten toimijoiden, demokraattisen valtionhallinnon ja kansallismielisten järjestöjen, retoriikan ja visuaalisten kampanjoiden yhteneväisyyksistä.

Pitkärannan kaivokselle Laatokan Karjalaan saapui vuonna 1880 24 ruotsalaista vuorimiestä perheineen käynnistääkseen sen uudella teholla, tekemään siitä modernin ja johtamaan sen toimintaa. Heidät oli rekrytoinut sinne pietarilainen kansainvälisten liikemiesten omistama pankki suomalaisen vuoriteollisuuden asiantuntijan Hjalmar Furuhjelmin avulla. Pankki oli hankkinut lupaavalla malmialueella sijainneen kaivoksen omistukseensa muutamaa vuotta aikaisemmin. Ruotsalaisten saapumisesta käynnistyi 25 vuotta jatkunut ketjusiirtolaisuus Ruotsin vuoriteollisuuden keskusalueelta Bergslagenista Pitkärantaan, mikä oli pituutensa ja toimintansa vuoksi merkittävä. Vaikka Pitkäranta sijaitsi periferiassa, oli se hyvin kansainvälinen paikka, jossa oli myös muutamia muunmaalaisia työntekijöitä. Pitkäranta eli ruotsalaisten johdossa teollisen kultakautensa. Sieltä louhittiin pääasiassa kuparia, mutta loppuaikoina toiminta keskittyi rautamalmiin, jota rikastettiin. Kaivoksen yhteydessä toimi eri aikoina myös muuta teollisuutta kuten pullotehdas. Monet Pitkärannan ruotsalaisista olivat siirtolaisina perheensä kanssa. Naimattomista muutamat solmivat avioliiton suomalaisen kanssa ja kaksi kaivoksen saksalaisen johtajan O. G. Trüstedtin tyttärien kanssa. Ruotsalaiset siirtolaiset olivat Pitkärannassa johtavassa asemassa niin tehtäviensä pohjalta kuin sosiaalisestikin. Pitkärannan ruotsalaiset eivät pääsaantöisesti integroituneet Suomeen, vaan säilyttivät ruotsalaisen identiteettinsä ja palasivat jossain vaiheessa takaisin Ruotsiin - jopa sellaiset, jotka olivat Suomessa yli kymmenen vuotta. Vain muutama ruotsalainen vuorimies jäi Suomeen. Ruotsalaiset loivat Pitkärannassa ollessaan tiiviin suhdeverkon, johon kuului keskeisesti myös Trüstedtien perhe. Verkosto toimi tiiviisti muutama vuosi Pitkärannan jälkeen perustetun Outokummun kaivoksen alkutaipaleen aikana. Pitkärannan ruotsalaiset liittyivät vielä Petsamon nikkelinkin löytymiseen. Pitkärannan ruotsalaisuus kuului kolmeen historialliseen kontekstiin. Taustalla oli vuosisatoja Ruotsista Suomeen jatkunut vuoriammattilaisten siirtolaisuus, joka ei ollut loppunut, vaikka maiden valtiollinen side oli päättynyt vuonna 1809. Tästä syytä rekrytoijien kannalta Ruotsi oli luonnollinen kohde. Rekrytoidut taas elivät Ruotsin suurinta siirtolaisuusaaltoa, jolloin suuret siirtolaisvirrat suuntautuivat Pohjois-Amerikkaan ja siirtolaisuus kosketti lähes jokaista ruotsalaista. Kolmas taustalla vaikuttanut historiallinen kehitys oli Pietarin nopea kasvu ja kansainvälistyminen sekä sen imussa tapahtunut vaikutusalueiden ja koko Suomen teollistuminen. Pitkärannan kaivos oli Pietarin kansainvälisten liikemiesten omistama ja sen tuotanto palveli täysin Pietaria, jonka laajaan vaikutusalueeseen Pitkäranta kuului hyvin voimakkaasti. Monessa mielessä ruotsalaisten vuorimiesten siirtolaisuus Pitkärantaan olikin enemmän siirtolaisuutta Pietarin vaikutusalueelle kuin Suomeen. Pitkärannan side Suomeen oli lähinnä vain sen fyysinen sijainti, muuten sitä täytyy arvioida kiinteästi osana Pietarin vaiheita. Pitkäranta oli Amerikan siirtolaisuuteen ja vähän myöhemmin alkaneeseen Norrbotteniin muuttoon verrattuna vain pieni sivujuonne ruotsalaisessa 1800-luvun lopun siirtolaisuudessa. Suomeen ja Venäjälle tapahtuneen ruotsalaissiirtolaisuuden joukossa se oli kuitenkin aikanaan merkittävä, monimuotoinen ja kauaskantoinen tapahtuma.