Browsing by Title

Osakeyhtiöiden osakassopimuksiin ja yhtiöjärjestyksiin liittyy paljon osakevaihdantaa koskevaa terminologiaa, jolle voi olla vaikea löytää vastineita eri kielten välillä. Tässä tutkielmassa keskitytään terminologiseen vertailuun suomen ja ranskan kielen välillä Suomen ja Ranskan juridisessa viitekehyksessä ja sopimuskulttuurissa. Tutkielmassa luodaan kääntäjälle tarkoitettu suomi-ranska-sanasto osakevaihdantaa ja pääomasijoittamista koskevista yleisistä sopimuslausekkeista ja yhtiöjärjestysmääräyksistä. Tutkielman rakenne perustuu sanastomallinen tutkielmaan, jonka teoreettisena viitekehyksenä toimii käsiteanalyysiin ja eri kielisten vastineiden välisiin suhteisiin liittyvä teoria. Itse tutkielma toimii sanaston kommenttiosana. Sanaston laatimisessa pyritään normatiivisuuden sijasta deskriptiivisyyteen niin pitkälti kuin se käytännön syistä on mahdollista. Pääomasijoittamisella tarkoitetaan pääomasijoitusrahastojen ja muiden institutionaalisten sijoittajien tekemiä oman pääoman ehtoisia investointeja julkisesti noteeraamattomiin yrityksiin. Pääomasijoittaja tarjoaa kohdeyritykselle pitkäaikaista pääomaa ja sitoutunutta yhteistyötä. Siihen liittyvistä rakenteista ja osakkeiden vaihdannansääntelystä voidaan sopia osin sekä osakassopimuksessa että yhtiöjärjestyksessä. Osakassopimus on osakkaiden välinen muotovapaa sopimus, josta ei ole erityislainsäädäntöä, kun taas yhtiöjärjestys on yhtiön olemassaolon kannalta pakollinen normisto. Asiakirjoissa sovitaan tyypillisesti sijoituksen arvonnoususta ja järjestelyistä, joiden avulla sijoittaja irtautuu yhtiöstä, sekä yleisestä osakesiirtojen kontrolloinnista. Käsiteanalyysissa käytetään perinteisen terminologian käsitteiden (käsite, termi, määritelmä ja tarkoite) lisäksi niin kutsutun sosiokognitiivisen terminologian menetelmiä. Sosiokognitiivinen terminologia korostaa perinteisen terminologian loogisuusvaatimusten sijaan inhimillistä kokemusta ja ymmärrystä prosessina. Sosiokognitiivisessa terminologissa terminologian perusyksikkö ei ole käsite, vaan ymmärrysyksikkö. Ymmärrysyksikkö voi olla joko tarkkarajainen (käsite) tai epätarkka (kategoria). Tutkielman lopussa nostetaan esiin joitakin huomioita, joita sanastotyön aikana syntyi. Havaitaan, että valitun erikoisalan ranskankielisessä terminologiassa esiintyy paljon polysemiaa ja synonymiaa. Synonymiaa ylläpitää myös molemmissa kielissä käytetyt pääomasijoitusalan englanninkieliset käsitteet. Deskriptiivisen lähestymistavan ja sosioterminologian oppien nojalla tätä synonymiaa ei ryhdytä karsimaan – sen sijaan osa polyseemisista termeistä jätetään sanastosta pois. Johtopäätöksenä todetaan myös, että sopimuslausekkeet ovat tyypillisesti kategorioita käsitteiden sijaan. Terminologin tai kääntäjän olisi hyödyllistä ottaa tämä vastinetyössä huomioon, sillä siitä on apua käsitteen ymmärtämisessä ja määrittelyssä.

Tutkielmassani tarkastelen nykypäivän länsimaisten buddhalaisten vegaanien kertomuksia omasta elämänpolustaan, jossa yhdistyvät veganismi, eläinoikeusaktivismi sekä buddhalainen vakaumus ja harjoitus. Tutkielmassa yhdistyvät kääntymysteoreettiset ja psykologiset lähestymistavat, sillä työn fokuksessa ovat yksilön identiteetissä, ajattelussa ja toiminnassa tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset elämään. Tarkoituksenani on narratiivisen juonianalyysin keinoin selvittää millaiset yksilötekijät, elämäntapahtumat ja elämän käännekohdat ovat merkityksellisiä vegaanibuddhalaisten vegaaniksi sekä buddhalaiseksi kääntymisessä. Tutkimusintressi on siten kaksijakoinen: Yhtäältä kiinnostuksenkohteena ovat länsimaisten buddhalaisten vegaanien ruokavalinnat, niiden taustatekijät ja motiivit sekä valintoihin johtaneet kehityskaaret. Toisaalta vegaanibuddhalaisten elämänkaarta tarkastellaan myös buddhalaisen kääntymyksen ja buddhalaisena vegaanina elämisen osalta. Samalla tutkielmassa havainnoidaan, millaisia yhteyksiä veganismin ja buddhalaisuuden välille muodostuu vegaanibuddhalaisten kerronnassa. Tutkielman aineistona on kaksitoista “Buddhism & Veganism” -kokoomateoksessa (2018) julkaistua esseekirjoitusta, jotka sisältävät eri koulukuntiin kuuluvien buddhalaisten vegaanien pohdintaa buddhalaisen opin, henkisen harjoituksen ja veganismin välisestä suhteesta sekä henkilökohtaisia kertomuksia omasta elämänpolusta vegaaniksi ja buddhalaiseksi. Aineiston järjestämisen apuneuvona ja tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat Barbara McDonaldin teoria vegaaniksi tulemisen vaiheista sekä Lewis Rambon kääntymysteoria. Tulosten perusteella kertomusten buddhalaisten vegaanien ruokavalintoihin vaikuttivat etupäässä yksilölliset eläinten oikeuksiin ja hyvinvointiin liittyvät motiivit. Useimmat buddhalaiset vegaanit olivat alkaneet kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi ennen kääntymistään buddhalaisuuteen, tosin kahdessa kertomuksessa muutos tapahtui vasta buddhalaisuuden myötä. Useimmissa tapauksissa ”kääntymys” vegaaniseen ruokavalioon ja elämäntapaan ei ollut pelkkä yksittäinen tapahtuma, vaan prosessi, johon vaikuttivat niin yksilölliset ja ympäristötekijät kuin yksilön oma aktiivinen panos. Elämäntapamuutos eteni vaiheittain läpi eri elämäntapahtumien ja käännekohtien kulminoituen lopulta vegaaniksi sitoutumiseen. Muutoksen keskeisiä komponentteja olivat persoonallisuustekijät, kuten usein jo lapsuudesta juontuvat eläimiä koskevat asenteet ja ihmisen ja eläimen samankaltaisuutta ja tasa-arvoisuutta korostava eläinkuva sekä eläinten kärsimyksen oivaltamiseen liittyvä voimakas katalyyttinen kokemus, joka johti maailmankuvan ja käyttäytymisen muutokseen. Maailmankuvassa tapahtunut muutos ja persoonallisuustekijät saattoivat osaltaan myötävaikuttaa myöhempään buddhalaiseen kääntymykseen. Buddhalaisuus nivoutui osaksi muutosprosessia monin eri tavoin. Buddhalaisuudesta osa vegaaneista löysi omaa maailmankuvaansa vastaavan uskonnon ja filosofian. Toisaalta lihaa syövä buddhalainen saattoi saada kimmokkeen kasvissyönnille ja veganismille buddhalaisuuden kautta. Buddhalaisesta harjoituksesta haettiin myös apuvälineitä niin omaan asennemuutokseen kuin eläinoikeustyössä jaksamiseen. Veganismin avulla kertojat pystyivät myös toteuttamaan buddhalaisia ihanteita omassa elämässään, ja veganismi nousi keskeiseksi välineeksi buddhalaisten vapautuksen päämäärien tavoittelussa. Osalle buddhalaisista veganismi voikin muodostua sekä uskonnollisten ihanteiden toteuttamisen että yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavaksi.

Twelve-bar blues progression is a commonly used basis for, not only blues, but also jazz tunes and improvisation. During swing and bebop eras, many influential jazz musicians composed their own theme based on the blues progression. Duke Ellington (1899 - 1974) recorded the tune "C Jam Blues" in 1942. It inspired many other jazz musicians to create their own version of this simple and mind-bending tune. This study examines jazz pianist Oscar Peterson's (1925 - 2007) style on his "C Jam Blues" recordings and describe how Peterson's style developed during the bebop era. My primary target of interest is the version of "C Jam Blues" that was released in 1962 on the Oscar Peterson Trio's success album Night Train, and my secondary interest is Oscar Peterson Quartet's "C Jam Blues" that was recorded in 1945. My hypothesis is that on the 1962 recording Oscar Peterson combined elements that he had inherited from blues, swing and bebop. In addition, I presume that compared to his 1945 version of the tune, he had abandoned certain elements that had became obsolete due to the bebop revolution. The study is divided into two main sections. First I define the context of these recordings by reviewing the history of jazz, starting from early blues and ragtime. I emphasize the perspective of the development of the jazz piano. In the second part, I analyze the C Jam Blues recordings. I have made a transcription of the 1962 recording (Peterson's solo line) and analyzed it in detail using the concepts of music theory. The previous recording of 1945 is analyzed auditively with less detail. My conclusion is that by the year 1962, Oscar Peterson had adapted new elements, for instance bebop-styled comping with left hand, into his style in 12-bar blues. His melodic lines were still based on scales that are typical to blues and swing, but some of his elements represented modern jazz. Compared to the Peterson's earlier version of "C Jam Blues", several elements had disappeared.

Tutkimuksen tavoitteena on luoda kattava kokonaiskuva suomalaisten kauppakeskusten nimistä, joista tutkimuksessa käytetään termiä kauppakeskusnimi. Tutkimus jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä tarkastellaan kauppakeskusnimien rakennetta, merkityksiä ja funktioita. Lisäksi tarkastellaan kauppakeskusnimien kielellistä alkuperää ja ortografiaa sekä sitä, kuinka usein ja millä tavoin kauppakeskusnimet ilmentävät paikallisuutta. Toisessa osassa paneudutaan nimenkäyttäjien näkemyksiin kauppakeskusnimistä. Tutkimusaineisto koostuu 112 kauppakeskusnimestä, jotka on listattu Suomen Kauppakeskusyhdistys ry:n vuosittaisessa Kauppakeskukset-julkaisussa vuonna 2016. Lisäksi aineistona toimivat vastaukset kyselytutkimukseen, joka toteutettiin keväällä 2016. Vastauksia kyselyyn kertyi 135 kappaletta. Kyselyssä selvitettiin, millaisia kauppakeskusnimiä vastaajat pitävät miellyttävinä tai vähemmän miellyttävinä ja mitä ominaisuuksia he toivovat hyvältä kauppakeskusnimeltä. Kyselyvastausten ohella nimenkäyttäjien näkemyksiä kauppakeskusnimistä on kerätty myös internetin keskustelupalstoilta. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa aineiston analyysin pohjalla käytetään funktionaalis-semanttista analyysimallia. Ensin tarkastellaan kauppakeskusnimien rakennetta jakamalla nimet nimenosiin: liikeideaa ilmaisevaan nimenosaan, yksilöivään nimenosaan sekä selventävään täydennysosaan. Tämän jälkeen perehdytään nimien ja niiden sisältämien nimenosien merkityksiin ja funktioihin. Myös kauppakeskusnimien nimeämisperusteisiin on perehdytty mahdollisuuksien mukaan. Kauppakeskusnimet ovat rakenteeltaan pääosin varsin yksinkertaisia: 71 % nimistä koostuu pelkästä yksilöivästä nimenosasta. Yleisimmin yksilöivä nimenosa koostuu leksikaalista merkitystä kantavasta ilmauksesta (esim. Ainoa). Myös paikannimi on varsin yleinen osa yksilöivää nimenosaa, sillä sellainen esiintyy 27 %:ssa kauppakeskusnimistä (esim. Lielahtikeskus). Kauppakeskusnimet ovat tarkoitteeseensa yleensä suorassa tai epäsuorassa merkityssuhteessa. Kauppakeskusnimet ilmaisevat usein suoraan tarkoitteensa sijaintia, toimialaa tai molempia (esim. Kamppi, Martinlaakson Ostari, Matkus Shopping Center, Retail Park Veska). Myös epäsuora merkityssuhde on yleinen: nimellä voidaan viitata esimerkiksi paikkaan (esim. Iso Omena, Mansikkapaikka) tai tunnettuun henkilöön (esim. Columbus). Muutamat kauppakeskusnimet koostuvat tekosanoista, jolloin niiden suhde tarkoitteeseensa on pakattu (esim. Epstori) tai katkaistu (Entresse). Kauppakeskusnimillä on monia funktioita, joista korostuu erityisesti nimen informatiivinen ja käytännöllinen funktio. Funktio toteutuu usein suorassa merkityssuhteessa tarkoitteeseensa olevien nimien kohdalla, sillä tällöin kauppakeskusnimi yleensä kertoo eksplisiittisesti jotain tarkoitteensa sijainnista tai toimialasta, ts. kertoo kyseessä olevan kauppakeskus. Joidenkin nimien, kuten Rajalla På Gränsenin, kohdalla houkuttelevuus lienee koettu käytännöllisyyttä tärkeämmäksi funktioksi. On kuitenkin syytä huomata, että nimellä voi olla yhtä aikaa useita erilaisia funktioita, eivätkä nämä sulje toisiaan pois. Kauppakeskusnimissä ilmennetään paikallisuutta varsin usein ilmaisemalla suoraan tarkoitteen sijainti joko kaupungin tai kaupunginosan virallisella nimellä tai slangimuodolla (esim. Ogeli, Palokan Kotikeskus). Implisiittisesti paikallisuutta voidaan ilmaista esimerkiksi paikallisen vaikuttajan nimellä (esim. Goodman, Minna) tai viittaamalla muuhun alueelliseen nimistöön, kuten tunnettuun rakennukseen tai yritykseen (esim. Willa). Oman tulkintani mukaan 46 % kauppakeskusnimistä ilmentää paikallisuutta jollakin tavalla. Tutkimuksen toisessa osiossa selvitetään nimenkäyttäjien näkemyksiä kauppakeskusnimistä. Vastaajat ovat varsin yksimielisiä siitä, mikä tekee kauppakeskusnimestä onnistuneen: nimen toivotaan olevan ennen kaikkea käytännöllinen. Käytännöllinen nimi on yleensä lyhyt ja helppo lausua ja muistaa. Hyvä kauppakeskusnimi myös kuvaa ympäristöään jollakin tavalla. Suosikeiksi kyselyvastauksissa nousivat esimerkiksi nimet Kaari, Koskikeskus ja Jumbo. Epämiellyttävinä pidetään erityisesti monimutkaisia, englanninkielisiä nimiä, joiden merkityssuhde jää hämäräksi.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Haaga-Helia ammattikorkeakoulun markkinointitekstien kieltä. Tutkimus on rajattu markkinointimateriaaleihin, joita laitos käytti kampanjassaan kevään 2018 korkeakoulujen yhteishaun aikana. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä vaikutuskeinoja markkinoinnissa on sovellettu, kuinka niillä pyritään yleisön vaikuttamiseen ja millaista kuvaa markkinoinnissa rakennetaan Haaga-Helian toiminnasta ja siellä opiskelusta. Samalla selvitetään, kuinka analysoidut markkinoinnin osat sopivat mainonnan genreen. Aineistona tutkimuksessa on käytetty Haaga-Helian kolmea markkinoinnin välinettä: iskulauseita, hakijoille tarkoitettua opaskirjasta ja laitoksen Facebook-tilillä julkaistuja päivityksiä, joiden tekstit käsittelevät Haaga-Heliassa opiskelua, työelämää tai yhteishakua. Iskulauseita kuuluu aineistoon yhteensä viisi erilaista, hakijan oppaan tekstejä 45 ja Facebook-julkaisuja 19. Niitä on analysoitu sillä ajatuksella, että ne ovat mainostekstejä. Tutkimuksessa on hyödynnetty aikaisempaa retoristen ilmiöiden ja mainonnan vaikutuskeinojen tutkimusta. Analyysissa on sovellettu retorista diskurssianalyysia. Sen avulla on pyritty selvittämään, mitä markkinoinnissa käytetyillä retorisilla keinoilla on tilanteisesti haluttu tavoitella. Tutkimuksesta käy ilmi, että Haaga-Helia on hyödyntänyt markkinoinnissaan retoristen keinojen kirjoa laajasti. Runsaimmin esiintyy metaforien, narratiivien ja me-muotoisen puheen käyttöä, sekä yksikön toisessa persoonassa olevaa puhuttelua käskevine ja kysyvine lauseineen. Näiden piirteiden lisäksi tutkimuksessa on analysoitu rinnastettuja sanapareja sekä erikseen iskulauseita ja niiden tehtäviä. Tutkimuksen tuloksena on, että retorisilla keinoilla on pyritty lukijan huomion kiinnittämiseen, suostutteluun, samastamiseen ja vakuuttamiseen. Niillä rohkaistaan myös opiskelijaksi hakemiseen ja tehdään esitettyjä abstrakteja asioita konkreettisiksi. Tavoitteineen ja keinoineen iskulauseet, Facebookin päivitykset ja hakijan opas osoittautuvat tyypilliseksi mainonnaksi. Yhteenvedossa käydään läpi sitä, mitä tulokset kertovat Haaga-Helian markkinoinnista: minkä tyylistä mainontaa se oikeastaan on, ja minkälaisena ammattikorkeakoulumaailma siinä esitetään. Oppilaitoksen arvoina erottuvat dynaamisuus, nuorekkuus, käytännönläheisyys ja hyvä yhteishenki.

Tutkielmassa tarkastellaan yhdeksäsluokkalaisten mielipideteksteissään käyttämiä otsikoinnin, aloittamisen ja lopettamisen keinoja. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, hallitsevatko yhdeksäsluokkalaiset tekstin kokonaisrakenteen otsikoinnin, aloittamisen ja lopettamisen osalta. Tutkielman tavoitteena on myös kuvata, millaisia otsikoinnin, aloittamisen ja lopettamisen keinoja yhdeksäsluokkalaiset kirjoittavat käyttävät. Tutkielma kuuluu tekstilajitutkimuksen alaan. Tutkielman aineisto muodostuu neljästäkymmenestä mielipidetekstistä, jotka on laadittu osana kansallisen oppimistulosten arviointihankkeen esitestauskoetta. Aineiston tekstejä analysoidaan suhteessa tekstilajin rakennepotentiaaliin. Analyysin kohteena ovat tekstien otsikot, aloitusjaksot ja lopetusjaksot, joita pidetään sekä mielipidetekstille että koulukirjoitelmalle välttämättöminä jaksoina. Tutkieman tulokset osoittavat, että yhdeksäsluokkalaiset hallitsevat tekstin kokonaisrakenteen otsikoinnin ja aloittamisen osalta, mutta lopettaminen on oppilaille hankalampaa. Kaikilla analysoiduilla teksteillä on selkeä otsikko, joskin viisi kirjoittajaa on käyttänyt tehtävänantoa otsikkonaan. Kolmea tekstiä lukuun ottamatta kaikissa analysoiduissa teksteissä on selkeä aloitusjakso. Lopetusjakso puuttuu hieman useammasta kuin joka viidennestä tekstistä. Yleisimpiä otsikkotyyppejä ovat aiheotsikko ja väiteotsikko, joita käyttää teksteissään yhteensä miltei neljä viidestä oppilaasta. Aloituskeinoista yleisimpiä ovat tekstin pohjustaminen ja oman pääväitteen esittäminen. Erilaisia lopetuskeinoja – tulevaisuuteen suuntautuvaa lopetusta, kokoavaa lopetusta ja johtopäätöslopetusta – oppilaat käyttävät teksteissään jokseenkin samoissa määrin.

Tämä pro gradu -tutkimus yhdistää kognitiivisen lingvistiikan kriittiseen diskurssianalyysiin outsourcing-sanan merkityksen ja käyttöyhteyksien muutoksen monimenetelmällisessä tarkastelussa. Tutkimuksen tavoitteena oli (1) yhdistää kognitiivisen lingvistiikan käsitys kielestä monimenetelmällisen lähestymistavan avulla kriittisen diskurssianalyysiin (CDA) sekä (2) testata luotua menetelmällistä kehystä käytännössä luomalla kattava näköala outsourcing-lekseemin muutokseen. Ensimmäisellä tavoitteella on teoreettista ja käytännöllistä arvoa diskurssianalyysiin pohjaavissa tutkimusasetelmissa (ks. esim. O’Halloran 2003, Wodak 2006, Wodak & Chilton 2005), joiden on nähty painottavan liiaksi tutkijan tulkintaa ja näkökulmaa (O’Halloran 2003). Toinen tavoite pyrkii operationalisoimaan ensimmäisen ja kuvaamaan lekseemiä, mutta saadut tulokset valottavat lisäksi muun muassa ulkoistamisen ilmiöitymistä, työn ja yritysmaailman globalisoitumista sekä me vs. ne -vastakkainasettelujen toimintaa kognitiivisella tasolla. Menetelmällisesti lekseemin kehitystä havainnoitiin useiden, toisiaan tukevien ratkaisujen avulla (mixed-methods approach) sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Päämateriaalina käytettiin The New York Times -lehden artikkeleita (1511 kappaletta) ja out+sourc*-sanavartalon sisältäviä lehtiotsikoita (136 kappaletta) vuosilta 1981-2007. Tämän lisäksi tutkimusasetelmaan kuului sanan herättämiä konnotaatioita ja assosiaatioita luotaava kyselytutkimus. Lehtiartikkeleita ja -otsikoita lähestyttiin diakronisesti intertekstuaalisen diskurssianalyysin, kognitiivis-semanttisen metafora-analyysin (Lakoff & Johnson 1980 ja 1999, Lakoff 1987) sekä korpusmenetelmien keinoin, kun taas kyselytutkimus toi mukanaan synkronisen näkökulman. Lisäksi lekseemin OUT+SOURCING toimijoita ja prosesseja kuvattiin ECG-mallinnuksen (Embodied Cognitive Grammar, ks. Feldman 2006) ja blending-teorian avulla (Fauconnier 2003). Tutkimuksen lopputuloksena todetaan useiden menetelmien käytön sekä kognitiivis-lingvistisen analyysin vahvistavan ja rikastavan diskurssianalyyttisen lähestymistavan sisältöä ja luotettavuutta, vaikkakin kognitiivis-lingvistisen ja perinteisesti sosiologisemman kriittisen diskurssianalyysin teoriatason täydelliseksi yhdistämiseksi tarvitaan laajempaa traditioiden filosofis-teoreettisten taustojen yhteensovitusta. Teoreettis-metodologisen ensimmäisen tavoitteensa lisäksi tutkimus luo diakronisen kuvan ulkoistamisen diskursseista. Muutos ja outsourcing-lekseemin ilmiöityminen kulki 1980-luvun alun autoteollisuudesta kohti laajempaa liiketaloudellisesta ja kansallista viitekehystä sivuten teemoissaan työttömyyttä, globalisoituvaa työtä, sodan yksityistämistä ja yleisemmin Yhdysvaltain hallituksen harjoittamaa yksityistävää sisä- ja ulkopolitiikkaa tultaessa 2000-luvulle. Kognitiiviselta kannalta ulkoistamisen diskurssissa BUSINESS-kehys yhdistyy NATION-kehykseen luoden nationalistista me vastaan ne -jännitettä. Lekseemiä uudemmat neologismit kuten insourcing, upsourcing ja downsourcing noudattelevat orientaationaalisia tai topologisia skeemoja, jotka kumpuavat organisaation käsitteistämisestä ontologisena oliona. Teoreettisen viitekehyksen hiomisen lisäksi myös ulkoistamisen kuvauksen sekä sen kognitiivisen perustan tarkentamiseksi kaivataan jatkotutkimusta.

Tiivistelmä Tutkielmani pääkysymys on: Ovatko videopelit taidetta? Yksinkertaisen myöntävän tai kieltävän vastauksen sijaan pyrin tarkastelemaan ja pohtimaan kysymystä eri näkökulmista. Metodinani on pääasiassa kirjallisuuskatsaus. Aluksi pyrin määrittelemään taiteen käsitteen tekemällä yhteenvedon siitä, mitä estetiikankirjallisuudessa ja tiedeartikkeleissa on viime vuosikymmeninä kirjoitettu taiteenmäärittelemisestä. Päädyn siihen, että kaksi keskeisintä taiteen määrittelyn tapaa ovat nykyaikana olleet institutionaalinen taidemääritelmä ja esteettinen taidemääritelmä, jotka toimivat kahden ensimmäisen luvun teoriataustana. Analysoin videopelien ja institutionaalisen määritelmän suhdetta ja tuloksena on, että näkemys videopeleistä taiteena on vain osittain yhteensovitettavissa institutionaalisen määritelmän kanssa. Luvussa 3 analysoin videopelien ja esteettisen taidemääritelmän suhdetta syvemmin. Tarkastelen esteettiseen taidemääritelmään liittyvää esteettisen kokemuksen teoriaa, sekä sen perinteistä versiota että uudempaa pragmatismin filosofiaan perustuvaa versiota ja pohdin voivatko videopelit tarjota yleisölleen esteettisen kokemuksen. Vastaus on pragmatismin tapauksessa myöntävä. Perinteisen esteettisen kokemuksen osalta sen sijaan argumentteja löytyy sekä puolesta että vastaan. Luvussa 4 otan käsiteltäväksi videopelien pelimäisyyden ja leikkimäisyyden. Taidetta sen sijaan pidetään usein arvokkaan vakavahenkisenä toimintana, joten tutkin tarkoittaako tämä sitä, että videopelit on suljettava taiteen käsitteen ulkopuolelle? Tukeudun tarkastelussa Friedrich Schillerin, Johann Huizingan ja Hans-Georg Gadamerin teorioihin taiteen läheisistä yhteyksistä peliin ja leikkiin. Näin osoitan, että ainakaan nämä ajattelijat eivät ole pitäneet peliä ja leikkiä taiteelle millään tavalla vieraana tai vastakkaisena. Luvussa 5 kyseenalaistan populaarikulttuurin ja taiteen välisen rajanvedon ja pyrin osoittamaan sen muuttuvaksi ja osittain keinotekoiseksi. Yksi pääargumenteista videopelien taiteen asemaa vastaan on epäilemättä se, että videopelit helposti luetaan pikemminkin populaarikulttuuriin kuin taiteeseen kuuluvaksi. Metodina tässä luvussa on tutustuminen eri taiteenlajien historiaan ja sitä kautta tavoitteena on osoittaa populaarikulttuurin ja taiteen rajan häilyvyys ja liikkuvuus. Monien taiteenlajien arvostus on aikojen kuluessa vaihdellut hyvin paljonkin taidelajin kehittyessä ja taidemaailman virtausten muuttuessa. Loppupäätelmänä on se, että vaikka videopelejä ei vielä toistaiseksi kovin yleisesti pidettäisikään taiteena, tilanne voi tulevaisuudessa hyvinkin muuttua yhä vielä melko nuoren pelialan kehittyessä.

Tutkielman tavoitteena on tutkia, millaisia käännösstrategioita kääntäjä käyttää kohdatessaan tekstissä kulttuurisidonnaisia käännösongelmia eli realioita. Lisäksi tarkastellaan, onko tietyt realiat käännetty säännönmukaisesti tiettyä käännösstrategiaa käyttäen. Tutkimusaineisto koostuu Jens Lapiduksen ruotsinkielisestä rikosromaanista Snabba Cash ja sen suomenkielisestä versiosta Rahalla saa. Tutkimusmateriaalina on käytetty romaanin sataa ensimmäistä sivua. Tutkimusmateriaali sisältää runsaasti kulttuurisidonnaisia käsitteitä ja se sopii siten erinomaisesti realioiden tutkimukseen. Esittelen työssäni Jens Lapiduksen kirjailijana ja myös hänen teoksensa Snabba Cash. Myös suomenkielisen version kääntäjä Anu Koivunen esitellään. Tutkielman teoriatausta muodostuu kääntämisen, kulttuurin ja realioiden teorioista. Lisäksi esitellään eri tapoja kategorisoida realioita ja erilaisia käännösstrategioita realioiden kääntämiseen. Pohdin kääntämistä kulttuurisidonnaisena toimintana ja kääntäjän roolia kulttuurienvälisen viestinnän välittäjänä. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen ja deskriptiivinen, mutta tukena käytetään myös kvantitatiivisia menetelmiä. Analyysissani poimin realiat Snabba Cashin sadalta ensimmäiseltä sivulta ja kategorisoin ne Nedergaard-Larsenin realiajaottelun mukaisesti. Tämän jälkeen luokittelen realioiden käännökset Leppihalmeen käännösstrategioiden mukaisesti. Eniten käytetty käännösstrategia materiaalissani on suora käännösvastine, vähiten puolestaan käytetään poisjättöä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että eri käännösstrategioiden välillä on eroja siinä, milloin ja miten usein niitä käytetään. Eri realiatyypeille käytetään myös eri strategioita. Kääntäjä vaikuttaa suosivan ensisijaisesti vieraannuttavia käännösstrategioita. Realia on tärkeä elementti lähtötekstissä ja kääntäjä pyrkii mahdollisuuksien mukaan säilyttämään sen myös kohdetekstissä.

Feministisessä teoriassa on vuosikymmenten ajan keskeisesti pohdittu ihmisruumista ja se, miten tulkitsemme ihmisen biologisuutta, hakee edelleen laajemminkin kulttuurissa paikkaansa osana itseymmärrystämme. Oyèrónkẹ́ Oyěwùmín vuonna 1997 ilmestynyt esikoisteos The Invention of Women – Making an African Sense of Western Gender Discourses käsittelee ihmisen biologisuutta ja argumentoi, että ”biologisten faktojen” tulkitseminen niiden syntykulttuurien ulkopuolella on ongelmallista, koska ruumiista löytyvää ”todistusaineistoa” käytetään eri kulttuureissa eri tavoin. Lisäksi Oyěwùmín mukaan länsimaista ajattelua hallitsee bio-logiikan (bio-logic) eetos: biologia, erityisesti ruumiin ulkomuoto, toimii perustana kategorioille, joilla sosiaalinen maailma järjestetään. Tältä pohjalta hän kritisoi sukupuolentutkimuksessa usein hyödynnettyä sex/gender-erottelua, sukupuolen jakoa biologiseen ja sosiaaliseen/kulttuuriseen. 1990-luvulla tätä erottelua kyseenalaistettiin feministisessä teoriassa esimerkiksi Judith Butlerin ja Donna Harawayn toimesta. Oyěwùmín teos tuo omana lisänään tämän aikakauden sex/gender-ajattelun kritiikkiin dekoloniaalin ulottuvuuden ja Oyěwùmí lähestyy sukupuolta sekä sen teoretisointia omaleimaisesta näkökulmastaan käsin hyödyntäen bio-logiikan ajatustaan. Lisäksi liitän tutkielmassa Oyěwùmín teoksen dekoloniaaliin projektiin, joka pyrkii purkamaan länsimaisten, luonnontieteellisten ihmiskäsitysten valta-asemaa. Katson teoksella myös olevan vielä paljon annettavaa niin sukupuolentutkimukselle kuin muillekin keskusteluille 2020-luvun maailmassa, jossa sukupuolen – biologisen ja sosiaalisen – vartiointia peräänkuuluttavat äänet ovat voimistuneet. Tutkielma asettuu osaksi feministisen tutkimuksen biologisen sukupuolen, ruumiillisuuden, dekoloniaalisuuden ja episteemisen vallankäytön keskusteluja. Taustalla on vaikuttamassa suurempi filosofinen kysymys käsityksistämme ihmisenä olemisesta ja biologian roolista tässä ihmisyyden ymmärtämisessä.