Browsing by Title

Pro gradu-tutkielmani takastelee tapoja, joilla naisista ja naiseudesta puhutaan miesten kirjoittamassa ja esittämässä suomenkielisessä rap-musiikissa. Rap-musiikki eli rytminen puhelaulu on maskuliinisena pidetyn hiphop-kulttuurin osa. Tutkielmani selvittää, minkälaisia naisiin kohdistuvia sukupuolidiskursseja ja sitä kautta asenteita ja arvoja miespuolisten suomirap-artistien lyriikat välittävät ja näkyykö hiphop-kulttuurin maskuliinisena pidetty perinne nykypäivän suomenkielisten rap-sanoitusten naiskuvastossa. Lähestyn tutkimusaihettani yhdysvaltalaisten kielitieteilijöiden George Lakoffin ja Mark Johnsonin kehittelemän kognitiiviseen metaforateorian kautta. Kognitiivisessa metaforateoriassa metafora ymmärretään koko ihmisen ajattelun läpäisevänä mielen ja kielen välineenä. Metafora on siis enemmän kuin vain harkittu, kielellinen vertauskuva – se on aivoissamme tapahtuva ympäröivän maailman jäsentämisen prosessi. Kielikuvat, joita rap-artistit valitsevat puhuessaan naisista, kertovat heidän tavastaan suhtautua naisiin. Metaforilla on Lakoffin ja Johnsonin mukaan myös kyky laajentaa käsitystämme maailmasta ja luoda asioille uusia merkityksiä, joten rap-lyriikoiden metaforat voivat osaltaan muokata kulttuurissa vallitsevia sukupuolidiskursseja eli sukupuoleen liittyviä tarkoituksia ja arvoja välittäviä väitteiden systeemejä. Erilaisia metaforia ja sitä kautta erilaisia sukupuolidiskursseja valitsemalla rap-artistit voivat joko vahvistaa ja toisintaa kulttuurissa vallitsevia tarkoituksia ja arvoja tai haastaa vallalla olevia näkemyksiä ja luoda uusia. Pohjaan näkemykseni sukupuolesta yhdysvaltalaisen filosofin ja feminismin teoreetikon Judith Butlerin teoriaan sukupuolesta representaationa. Butlerin vuonna 1990 ilmestyneen klassikkoteoksen Hankala sukupuoli pääväite on, ettei sukupuoli ole pelkkä biologinen tosiasia, vaan se suoritetaan tai esitetään (engl. perform) toistamalla kulttuurissa vallitsevia sääntöjärjestelmiä. Rap-lyriikat ovat osa tällaisten sääntöjärjestelmien synnyttämis- ja ylläpitoprosessia. Käsitän analysoimani suomirap-lyriikat systeemis-funktionaalisen kielitieteen mukaisesti tekstilajiksi, jossa tilannekonteksti määrittää aina tekstin sisällön eli sen, mistä tekstissä on kysymys. Tässä tutkielmassa rap-lyriikoita tarkastellaan siis osana hiphop-kulttuurissa vallitsevia kulttuurin sisäisiä sääntöjä ja koodistoja, joita voidaan kutsua esimerkiksi tekstin genreksi tai rekisteriksi. Aineistoni käsittää yhteensä yksitoista vuonna 2007–2015 julkaistua suomenkielistä hiphop-albumia joukolta Suomen tämän hetken suosituimpia hiphop-artisteja: Cheekiltä, Elastiselta, Fintelligensiltä, Ruudolfilta ja JVG:ltä. Olen valikoinut albumeilta lähempään tarkasteluun muutamia kappaleita, joiden aiheena tai teemana on nainen, naiseus tai suhde naiseen. Olen etsinyt lyriikoista naiseuden metaforia ja tulkinnut niitä suhteessa kappaleen muuhun sisältöön. Tutkielmassani erotan viisi useimmin rap-lyriikoissa toistuvaa sukupuolidiskurssia, jotka ovat 1) naiseen suhtautuminen halveksien, 2) naiseen suhtautuminen ihaillen, 3) naisen pitäminen outona tai vieraana, 4) naisen näkeminen kodin ja pysyvyyden symbolina sekä 5) naisesta puhuminen matkakumppanina. Tutkielmani osoittaa, että naisia halveksuva sukupuolidiskurssi liittyy rap-lyriikoissa useimmiten joko naisen seksuaalisuuteen tai tämän vilpillisiin tai epärehellisiin tarkoitusperiin suhteessa mieheen. Naista ihailevan sukupuolidiskurssin puolestaan aktivoi useimmiten naisen ainutlaatuisuus ja erityisyys tai naiseen kohdistuva voimakas rakastumisen tai ihastumisen tunne. Diskurssin, jossa naista pidetään outona tai vieraana, aktivoivat aineistoni perusteella useimmiten parisuhteen sisäiset erimielisyydet. Diskurssi, jossa nainen nähdään kodin ja pysyvyyden symbolina, voidaan esittää joko positiivisessa tai negatiivisessa valossa: pysyvyys voi olla rauhoittavaa tai tukahduttavaa. Löytämistäni sukupuolidiskursseista tasa-arvoisin on naisista puhuminen matkakumppanina. Kaiken kaikkiaan tutkielmani osoittaa, että suomirap-lyriikoiden sukupuolidiskurssit korostavat miesten ja naisten välistä sukupuolieroa, alleviivaavat biologisen sukupuolen merkitystä ja asettavat miehet ja naiset kulttuurisesti erilaisiin asemiin.

Väinö Raitio (1891 1945) is a Finnish modernist composer whose 1920 s works consist mainly of tone poems for symphony orchestra. Raitio s early compositions were relatively well received by the critics and audience until the first public performance of his three-part orchestral work Antigone op. 23 (1921 1922). The highly negative reviews of Antigone caused Raitio to become considered as a composer of obscure and difficult style. In this thesis I analyze the thematics, form, orchestration and harmony of Raitio s Antigone. In addition to that I also take a review of 1920 s Finnish music modernism, Raitio s image as a composer, his composing style and the history of Antigone s reception. The analysis shows that Finnish 1920 s music modernism is generally seen as a mixture of traits of impressionism and French/Russian expressionism and that the works considered as modernistic were mainly received negatively. Raitio s Antigone s reviews in the course of time show that the modernistic and in it s time even cacophonous style becomes less difficult for the modern audience to approve. The analysis also shows that Antigone is a very typical Finnish modernistic work of the early 20th century. There are traits to be found of both impressionism and the composing style of the Russian expressionist Alexandr Scriabin. The thematics of Antigone are highly uniform, because nearly all the themes and motifs in the work have the same core motif as a basis. However, the uniform thematics together with unique form, dissonant harmony and thick orchestration cause lack of contrast, which in it s own way may have caused the composition s reputation as difficult to understand.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin kahta runokokoelmaa, Pauli Tapion Varpuset ja aikaa (2017) sekä Stina Saaren Änimlingiä (2018) väkivallan affektiivisuuden ja representaation näkökulmasta. Molemmissa runoteoksissa on runsaasti sellaisia väkivallan esittämisen keinoja, joita runoilijat käyttävät tietoisesti luodakseen runoihinsa voimakkaan väkivaltaisen tunnelman. Tutkielmani pohjautuu Anna Helteen kirjoittamaan artikkeliin ”'On olemassa kivun alue minne vitsi ei yllä' – Harry Salmenniemen Texas, sakset ja väkivaltaiset affektit” (2016) sekä monografiaan Todellisuus pahoinpiteli runon: Yhteiskunnallisuus ja tunteet suomenkielisessä kokeellisessa nykyrunoudessa (2019). Helteen tutkimuksia hyödyntäen pyrin selvittämään Tapion ja Saaren runojen väkivaltaisen sisällön lähteitä ja niitä affektiivisia piirteitä, joita käsittelemäni runoteokset omaavat. Helteen tutkimukset nojaavat Marco Abelin kulttuurintutkimukselliseen teokseen Violent Affect. Literaure, Cinema, and Critique after Representation (2007). Pro gradu -työssäni käyttämäni käsitteet pohjautuvat siis lopulta myös Abelin tutkimuksiin. Aluksi tutkielmassani hahmottelen, kuinka yleinen väkivallan aihe runoudessa on, ja jaan väkivaltaa ruumiilliseen, henkiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Väitän, että runoudessa alettiin käsitellä väkivallan aihetta 2010-luvulla entistä laajemmin, mutta muutamaa esimerkkiä lukuun ottamatta ruumiillisen ja seksuaalisen väkivallan kuvaukset ovat nykyrunoudessa edelleen harvinaisia. Totean, että Tapion ja Saaren runokokoelmien yhteisenä piirteenä on väkivaltaisuus, jota kummatkin teokset avaavat omilla tavoillaan. Tutkielmani johdannossa esitän, että Helteen (2016) ja Abelin (2007) mukaan väkivallan tutkimukseen on kaksi lähestymistapaa: väkivaltaisten affektien (affect) sekä väkivallan representaation (representation) tutkimus. Nämä ovat tutkimusalueina erottamattomat, joten tutkielmassani käsittelen kummankin runoteoksen väkivaltaista affektiivisuutta ja niissä esiintyviä väkivallan representaatioita samassa luvussa. Tutkielmani analyysiosuudessa paneudun valitsemieni kaunokirjallisten teosten affektiivisuuteen sekä väkivallan representaatioon niissä. Tapion Varpuset ja aika -teoksen Inferno-osiossa kuvataan järkyttäviä kidutus- ja teloituskohtauksia ja historiallisten henkilöiden kärsimyksiä. Tutkimuksessani tuon esille, että Tapion useammalla runolla on extremekirjallisuudelle ominaisia piirteitä. Näitä piirteitä analysoidessani käytän apuna Tero Eljas Vanhasen väitöskirjaa Shock Tactics and Extreme Strategies: Affectivity and Transgression in Late Twentieth-Century Extreme Fiction (2016). Varpuset ja aika -teoksessa tiettyjen runojen keskinäinen vuorovaikutus herättää lukijassa affektiivisia tuntemuksia. Väkivaltaiset rangaistustoimenpiteet ihmiskehoa kohtaan vertautuvat 2010-luvulla alkaneen Euroopan pakolais- ja siirtolaiskriisin ongelmiin. Runot kannustavat lukijaa pohtimaan muun muassa sitä, miten väkivaltaan suhtaudutaan ja muuttuuko väkivallan luonne ajan kuluessa. Tutkielmani kolmannessa luvussa analysoin Saaren Änimlingissä esiintyviä lukuisia väkivallan esittämisen keinoja: erilaisia populaarikulttuuriviittauksia sekä viittauksia seksuaalirikollisiin ja sarjamurhaajiin. Änimlingissä väkivaltaisia affekteja synnyttävät lisäksi hajotetut kirjaimet, tavut ja sanat, seksuaalissävyttäiset ja uhkaavat ilmaisut sekä teoksen musiikillisuus ja äänteellisyys. Jälkimmäiset ominaisuudet kytkeytyvät runojen kokeellisuuteen. Teemoiltaan Änimling sijoittuu 2010-luvun kulttuuriseen kontekstiin, jolloin seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta alkoivat saada entistä enemmän huomiota länsimaisessa yhteiskunnassa.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Idi Aminin hallinnon harjoittaman valtioterrorismin ja Aminin suhdetoiminnan ja esiintymisen rooleja Aminin vallankäytössä Aminin hallitessa Ugandaa vuosina 1971–1979. Valtioterrorismin tutkimuksessa lähdeaineistona käytetään Ugandassa Aminin valtakaudella asuneiden Henry Keymban ja Semakula Kiwanukan Aminin hallinnosta kirjoittamia kirjoja, International Comission of Jurists-järjestön raporttia ”Violations of human rights and the rule of law in Uganda” ja Amnesty Internationalin raporttia ”Human rights in Uganda report.” Suhdetoiminnan analyysissa hyödynnetään Idi Aminin televisioituja puheita ja haastatteluja, jotka on julkaistu YouTube-videopalvelussa. Työn tutkimusmetodina on laadullinen tutkimus. Tutkielmassa selvitetään, millaista Aminin hallinnon käyttämä valtioterrorismi oli, miten hallinnon käyttämä väkivalta muuttui Aminin valtakauden aikana ja miten väkivallasta rakennettiin Aminin hallinnossa yhteiskunnallinen instituutio. Lisäksi työssä hahmotetaan hallinnon käyttämän väkivallan pitkäaikaisia rakenteita ja käytetyn väkivallan muotoja. Aminin suhdetoiminnan tarkastelulla työssä vastataan siihen, miten diktaattorin julkinen persoona toimi ohjailevana, piilottelevana ja hälventävänä tekijänä suhteessa hallinnon valtioterrorismiin. Kokonaisuutena työssä vastataan siihen, miten valtioterrorismi toimii autoritaarisen hallinnon työkaluna ja millaisessa roolissa diktaattori toimii suhteessa hänen väkivaltakoneistoonsa. Terrorismin historian tutkimuksen osalta työn teoreettisena pohjana toimivat Emma Leonard Boylen artikkelissa ”Was Idi Amin’s government a terrorist regime?” (2015) ja Randall D. Law’n kirjassaan ”Terrorism: A History” (2016) esittämät terrorismin ja valtioterrorismin määritelmät. Terrorismi määritellään näissä teoksissa erityisesti välineeksi, jota voivat käyttää sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat. Tältä osin työn teoreettinen pohja poikkeaa perinteisistä terrorismin määritelmistä, joissa terrorismi määritellään erityisesti ei-valtiollisten toimijoiden tekemäksi, kun taas valtiohallintojen tekemänä on käytetty nimitystä valtioterrori. Terrorismin teorian lisäksi autoritaaristen hallintojen toiminnan logiikan hahmottamisessa käytetään Milan Svolikin kirjassaan ”The Politics of Authoritarian Rule” (2012) määrittelemiä autoritaarisen kontrollin- ja autoritaarisen vallanjaon ongelmia. Autoritaarisen kontrollin ongelma tarkoittaa keinoja, joilla diktaattori ja tämän kanssa hallitseva eliitti pitävät hallitsemansa massat kurissa. Autoritaarisen vallanjaon ongelma puolestaan koskettaa diktaattorin ja tämän kanssa hallitsevan eliitin välistä vallanjakoa. Näiden ongelmien sisällyttäminen työn teoreettiseen pohjaan auttaa ymmärtämään syitä Aminin hallinnon väkivallan ja Aminin suhdetoiminnan taustalla. Työn johtopäätöksiä ovat, että Idi Aminin hallinnon käytössä väkivallasta tuli valtioterrorismia vuoden 1972 aikana, jonka jälkeen väkivallan rooli hallinnon käytössä kasvoi räjähdysmäisesti. Tämän kehityksen taustalla vaikuttivat Aminin hallinnon tekemät lainsäädännön muutokset ja asevoimien tekemä siviilihallinnon ja Ugandan liike-elämän haltuunotto. Valtioterrorismista tuli lopulta käytännössä ainoa työkalu, jolla hallinto kykeni ylläpitämään valtaansa. Lähdemateriaalissa esiintyvä väkivalta on jaoteltu analyysissa sen piirteiden ja käyttötavan pohjalta systemaattisen-, satunnaisen-, valta-asemaa osoittavan-, reaktiivisen-, ja äärimmäisen väkivallan kategorioihin, joilla kullakin oli oma roolinsa valtioterrorismin toiminnassa ja hallinnon vallankäytössä. Tätä jaottelua ei ole aiemmin tehty Aminin hallinnon käyttämästä väkivallasta. Esiintymisissään Amin pyrki vahvistamaan omaa valta-asemaansa ja kiillottamaan hallintonsa julkisuuskuvaa populistisen puheen avulla. Aminin julkinen esiintyminen ja suhdetoiminta toimivat työkaluna, joka vähensi hallinnon kohtaamaa vastarintaa ja kansainvälistä kritiikkiä.

Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa suomalaista väkivallan parissa tehtävää työtä niin viranomaisten kuin kolmannen sektorin toimijoiden puolesta. Tarkastelen kirjallisuuskatsauksen muodossa COVID-19-pandemian mahdollisista vaikutuksista väkivaltaan, sen määrään ja ilmenemismuotoihin. Selvitän myös eri toimijoiden merkitystä väkivaltatyölle, sekä pohdin mahdollisia syitä, joiden ajattelen voivan olla osa erityisesti suomalaiselle yhteiskunnalle tyypillisen väkivaltakulttuurin perintöä katsastamalla niitä feministisesti orientoituneen väkivaltatutkimuksen linssin läpi. Erilaisia aineistoja hyödynnettyäni olen saanut selville ainakin seuraavanlaisia tuloksia: 1) Lainsäädäntöön on tehty muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana, joka on tehnyt rikosoikeudellisesti rangaistavaksi myös uusia lähisuhdeväkivallan muotoja. 2) Turvakotipalvelut siirtyivät julkisen rahoituksen piiriin ja niiden toimintaa alettiin seurata myös systemaattisesti. Rahoitusta on lakimuutoksen jälkeen kasvatettu. Kuitenkin 3) palvelujen tarjonta jää Suomessa edelleen merkittävästi siitä mitä kansainvälisesti suositellaan. Aineistoni ei kuitenkaan riitä todentamaan merkittäviä vaikutuksia, joita koronapandemialla olisi väkivaltatyön näkökulmasta tai rikosseuraamusten osalta.

Tutkielmassa tarkastellaan sairauskuluvakuutuksien vakuutusehtotekstejä ja niiden kehityskaarta 1990-luvun teksteistä 2020-luvun teksteihin. Tarkemman huomion kohteena on miten vuoden 2020 vakuutusehtotekstit eroavat 1990-luvun vakuutusehtoteksteistä ja miten asiakasystävällisyys on huomioitu vuoden 2020 vakuutusehtoteksteissä. Aineisto koostuu neljän eri vakuutusyhtiön sairauskuluvakuutuksien vakuutusehtoteksteistä. Näitä tekstejä verrataan aiempaan tutkimukseen 1990-luvun vakuutusehtoteksteistä, ja erityisesti aiemmassa tutkimuksessa raportoituihin havaintoihin asiakasystävällisyyden diskurssin lisääntymisestä. Vakuutusehtotekstien kontekstia tarkastellaan vakuutusehtotekstien tekstiperheen ja vakuutusehtotekstien kirjoitusprosessin näkökulmasta. Vakuutusehtotekstien tekstiperhe on laajentunut 1990-luvun painetuista vakuutusehtovihkosista niin, että tekstiperheen muodostavat nykyään vakuutusehtoteksti, tuoteseloste ja avaintietoasiakirja. Vakuutusehtotekstien analyysissa tarkastellaan vakuutusehtotekstien tyypillisimpiä piirteitä aiemman tutkimuksen pohjalta: tekstin kokonaisrakennetta, tekstissä esiintyviä määritelmiä, vakuutusehtoa lupauksena, spesifin ja epäspesifin rinnastuksia sekä kuluttajan kokemusmaailmaa. Vuoden 2020 vakuutusehtotekstien analyysia vertaillaan aiemman tutkimuksen analyysistä saatuihin tuloksiin. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, mitkä 1990-luvun asiakasystävällisyyden tendenssit ovat säilyneet vuoden 2020 ehtoteksteissä. Tutkielma osoittaa, että vakuutusehtotekstien asiakasystävällisyyttä on kehitetty luomalla kokonaan uusia tekstilajeja, kuten tuoteseloste. Aiemman tutkimuksen havainnoimat asiakasystävällisyyttä kehittävät keinot ovat periytyneet vaihtelevasti vuoden 2020 ehtoteksteihin laajentuneen tekstiperheen vuoksi. Vakuutusehtotekstien muokkaaminen asiakasystävälliseksi on hankalaa, sillä vakuutusehtotekstillä on tiivis suhde vakuutussopimuslakiin, ja laajentuneen tekstiperheen myötä vakuutusehtoteksteille on 2020-luvulla sallittu suurempi lakitekstimäisyys.

Tämä tutkielma käsittelee valehtelun vuorovaikutteisuutta eli sitä, miten valheelliset puheenvuorot rakentuvat puhutussa keskustelussa osallistujien yhteistoiminnassa. Aineistonkeruussa on käytetty Coup-korttipeliä, jossa valehtelu on sallittua ja täten luonnollinen osa pelin vuorovaikutusta, joten lisäkehykseksi hahmottuu pelivuorovaikutus. Tavoitteena on selvittää, millaisista syistä pelaajat epäilevät toistensa sanomisia ja millaisin keinoin valehtelemalla pyritään vaikuttamaan toisten pelaajien toimintaan. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään keskustelunanalyysia. Tavoitteena on myös osoittaa, että valehteluntutkimuksessa olisi laajemminkin otettava huomioon vuorovaikutteisuuden ja kontekstisidonnaisuuden näkökulmat. Tutkimus on tähän mennessä hyödyntänyt keinotekoisia asetelmia, joissa koehenkilöitä on voitu erikseen pyytää valehtelemaan, tai valehtelu tapahtuu monologisesti. Yhtenäisiä valehtelun tunnusmerkkejä on löydetty harvakseltaan. Luvussa 2 tarkastelen valehteluntutkimuksen nykytilannetta ja suhdetta vuorovaikutuksen-tutkimukseen. Luku 3 kartoittaa keskustelunanalyysin perusolettamuksia ja niiden sopivuutta valehtelun ja pelivuorovaikutuksen tutkimiseen. Luvussa myös esitellään aineisto ja Coup-pelin perusmekaniikka sekä nimetään pelivuorovaikutuksesta erotettu epäilysekvenssi, jonka kuluessa pelaajat käsittelevät ja kyseenalaistavat vuorossa olevan pelaajan puheen todenperäisyyttä. Luvussa 4 analysoin aineistoni litteroituja esimerkkikatkelmia ja osoitan niiden avulla, kuinka yksittäinen valheellinen vuoro voi suhteutua moneen tekijään, kuten pelin sääntöihin ja jäsentymiseen, aiempiin pelikierroksiin, aiemmin tuotettuihin vuoroihin ja muiden pelaajien keholliseen toimintaan. Epäilysekvenssien kautta osoitan, että pelaajat epäilevät toisiaan moninaisista syistä, joita voivat olla toisen pelaajan toiminnan osatekijät, mutta myös pelin kokonaistilanne, jonka pohjalta tehdään päätelmiä. Osoitan, että yksittäiset valheelliseen viestintään viittaavat piirteet, kuten epäröinti-ilmaukset, eivät välttämättä johda oikeaan tulkintaan toiminnan luonteesta. Kokonaisuudessaan tutkielmani vahvistaa käsitystä siitä, että valheellisen vuoron analysoimiseksi vuoron itsensä lisäksi on otettava huomioon myös sitä ympäröivä kehys: viestintätilanne, siinä tapahtuva toiminta sekä vuorot, jotka on esitetty aiemmin ja vuorot, jotka valheellista puhetta seuraavat.

Tutkielmassa tutkitaan Turkin ulkopoliittista viestintää koskien maan asemaa Välimerellä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, voidaanko Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin puheista tulkita hänen mielikuvansa Turkin roolista lähialueellaan. Tutkielman teoreettinen tausta on sosiologiasta K. J. Holstin kansainvälisten suhteiden tutkimukseen soveltama rooliteoria. Tutkimusmateriaalina käsitellään vuosina 2020–2021 Turkin tasavallan presidentin Recep Tayyip Erdoğanin pitämiä Välimereen liittyviä puheita. Tutkielmassa sovelletaan teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmiä. Tutkimusmateriaalista etsittään menetelmän mukaisesti tutkimusaineistoa analyysirungon avulla. Puheista poimittaan ilmaisuja analyysirungon ennalta määrättyihin neljään alaluokkaan, jotka edustavat alueellisten suurvaltojen luokitteluun käytettävää kategorisointia. Alaluokat ovat kognitiivinen, suhteellinen, interaktiivinen ja tuotannollinen taso. Analyysirungon alaluokkiin jakamisen jälkeen aineisto redusoidaan, eli niistä muodostetaan pelkistettyjä ilmaisuja helpottamaan poimittujen ilmaisujen keskeisen viestin tulkitsemista. Lopulta aineistoa analysoidaan alueellisten suurvaltojen kriteerien valossa. Alueellinen suurvalta määritellään tutkielmassa Miriam Prysin kehittämän typologian mukaan. Typologia jakaa alueelliset suurvallat kolmeen, ja asettaa kullekin kriteerit niiden toiminnasta analyysirungon neljällä tasolla. Nämä kolme alueellisen suurvallan tyyppiä ovat alueellinen hegemonia, alueellinen eristyjä, sekä alueellinen dominoija. Viimeiseksi pohditaan, täyttääkö presidentti Erdoğanin puheista välittyvä kuva Turkista alueellisen suurvallan kriteerit valitun typologian vaatimusten mukaisesti. Tutkielman tuloksena puheista ei voida tulkita Turkkia alueellisena suurvaltana. Tutkimuksen kohteena olleissa puheissa Turkki esiintyy Osmanien valtakunnan perillisenä, jota muut alueen toimijat kohtelevat epäreilusti ja laittomasti. Turkista syntyy kuva itsensä haavoittuvaksi ja uhatuksi tuntevasta yksinäisestä valtiosta, joka on katkera jouduttuaan syrjään sille historiallisesti kuuluvasta asemasta Välimerellä. Sen sotilaallisista operaatioista huolimatta sillä ei ole alueelliselta suurvallalta odotettavaa vaikutusvaltaa alueellaan, eikä se puheiden perusteella kykene toimimaan johtavassa asemassa alueen poliittisessa ympäristössä. Tutkielman lopuksi esitetään ajatuksia tutkimuksen tekemisestä, ja pohditaan ehdotuksia valtioiden rooliin keskittyvään tutkimukseen.

Tavoitteenani on selvittää, soveltuisiko darwinistinen kulttuurievoluutio evoluutioestetiikkaan ja olisiko sovellus hedelmällinen evoluutioestetiikan tutkimussuuntauksen kannalta. Tarkemmin sanottuna pohdin, sopiiko Peter Richersonin ja Robert Boydin (2005) geenien ja kulttuurien yhteisevoluutioteoria taidemaailman tarkasteluun. En muotoile kattavaa teoriaa vaan valotan sovelluksen mahdollisuutta yleisellä tasolla. Hyödynnän evoluutioajattelua, biologista ihmiskuvaa ja institutionaalista taidekäsitystä. Vaikka tutkielmani teoriatausta on naturalismissa, nostan esiin nykyisen evoluutioestetiikan ongelmia. Kartoitan evoluutioestetiikassa käytettyjä evoluutiobiologian selitysmalleja. Käy ilmi, että evoluutioestetiikan teoriat pohjaavat viime kädessä joko luonnonvalinnan tai sukupuolivalinnan ajatukseen. Näin siitä huolimatta, että estetiikan metodein ei voida kerätä biologian kannalta riittävää todistusaineistoa teorian tueksi. Ehdotan ratkaisuksi kulttuurievoluutiosta tehdyn tutkimuksen huomiointia. Kulttuurievoluutioteorian avulla selitetään kulttuurin tuotteiden yleistymistä. Yhteisevoluutioteorialla puolestaan avataan tilannetta, jossa geenien ja kulttuuriympäristön vuorovaikutus on johtanut siihen, että kulttuurin tuotteet välittyvät määrätyllä tavalla tietyissä sosiaalisissa ympäristöissä. Osoitan, että yhteisevoluutioteorian innoittama selitys taidemaailmasta on mahdollinen, koska sosiaalinen oppiminen kannattaa taidemaailmassa, taidemaailmassa on yhteisevoluutioteorian mukaisia opettajia ja tunnevalinta näyttäisi suosivan taiteen yleisiä sisältöjä. Sovelluksen etuna on, että epämääräisemmästä valinnan prosessista siirrytään tutkimaan kulttuurista välittymistä, josta on olemassa tutkimustietoa. Samalla evoluutioestetiikkaan voidaan sisällyttää kokonaisvaltaisemmin biologiaa ja ihmistieteitä. Sovelluksen vaaranpaikkana taas on, että selityksestä tulee tautologinen. Jotta sovellus lisäisi itseymmärrystämme, se tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä sekä biologian että filosofian kanssa.

Tutkimuksen aiheena on kristillinen Israel-ystävyys, joka tulkitsee Raamatussa, etupäässä Vanhassa testamentissa, kerrotun Israelin kansan jumalallisen valinnan jatkuvan oman ajan Israelissa. Tavoitteena on retorisen metodin avulla analysoida suomalaisen, kristillisen Karmel-lehden artikkeleissa esitettyjä Israelin ja Raamatun puolesta -kannanottoja ja selontekoja. Päätehtävänä on vastata kysymykseen, minkälaista uskonnollista, Raamatun teksteillä perusteltua, retoriikkaa löytyy kristillisen suomalaisen Israel-ystävyys -järjestön, Karmel-yhdistyksen, teksteistä. Miten ja minkälaisen Israel-näkemyksen puolesta argumentoidaan ja minkälaista Israel-kuvaa teksteillä rakennetaan. Miten kielellisellä retorisella argumentoinnilla luodaan uskottavuutta ja merkityksiä, joilla tavoitellaan yleisön/lukijoiden hyväksyntää. Retorisen tutkimusotteen lisäksi näkökulmana on Karmel-lehdessä esitetyn Israelin valintaideaa käsittelevän argumentoinnin peilaaminen maailmanlaajuisen evankelikaalisen kristillisen sionismin käsitteellisessä ja ideologisessa kontekstissa. Löytyykö Karmel-lehden argumentoinnista yhtymäkohtia kristillisen sionismin raamatuntulkintoihin ja niihin perustuviin Israel -kannanottoihin. Metodisena työkaluna on Tuula Sakaranahon Kenneth Burken teorian pohjalle rakentama retorisen argumentoinnin analyysimalli. Mallin keskeiset käsitteet ovat identifikaatio ja erottaminen. Valintaidean rakentamista ja muokkaamista tutkittaessa tarkastellaan nimenomaan, minkälaisiin Israel-kannanottoihin identifioidutaan ja minkälaisista näkemyksistä ohjataan erottautumaan. Minkälaisin kielellisin retorisin työkaluin ja keinoin lehden kirjoittajat teksteissään rakentavat ja muokkaavat Israel- ja Raamattu -näkemystä, jolle pyritään saamaan hyväksyntää ja kannatusta. Keskeisiksi lehden argumentoinnin työvälineiksi osoittautuivat raamatulliset, pääasiallisesti vanhatestamentilliset, metaforat. Tällainen on muun muassa Siionin vuori -metafora, johon pohjautuen valintaideaa rakennetaan ja kehitetään ja jonka avulla osoitetaan, mikä on oikeiksi tulkittujen arvojen mukaista, omaksumisen arvoista, Hyvää ja mikä taas Pahaa, josta on erottauduttava. Yllä mainitun Sakaranahon analyysimallin antamin käsittein tarkastellaan edelleen, minkälaisia kumoamattomia jumalatermejä , joihin argumentointi tukeutuu ja joilla argumentit halutaan tehdä vastaansanomattomiksi, löytyy kirjoittajien teksteistä. Entä minkälaisten silmälasien läpi Raamatun tekstejä ja Israelia tulkitaan. Mitkä ovat analyysimallin mukaiset käsitteelliset linssit , tulkintamallit, jotka ohjaavat ja rajaavat tulkintoja. Sisällönerittelyssä Karmel-lehden aineistosta erottui neljä pääteemaa, joiden ympärille argumentointi keskittyy. Kyseiset neljä teemaa vastaavat pääpiirteittäin teologisia korostuksia, jotka tulivat esille kristillisen sionismin yleispiirteitä käsittelevässä kirjallisuustutkimuskatsauksessa. Karmel-lehden Raamatun ja Israelin puolesta -artikkeleista esiin nousseet pääteemat ovat: 1) Aabraham ja Valittu kansa Raamatun lupausten perillisenä. 2) Israelin maa (Erets Israel) valittuna jumalallisten lupausten maana ja airuena eskatologisten lopputapahtumien etenemisestä 3) Jerusalem rauhan ja pelastuksen valtakunnan keskuksena. 4) Jerusalemin merkitys eskatologisissa pelastuspäämäärissä. Päätavoitteeksi, mihin pyritään, osoittautui halu vakuuttaa Suomen kirkollinen luterilainen taho siitä, että Aabrahamille annetut lupaukset valinnasta ja siunauksesta, kuuluvat edelleen Israelille eikä kristillinen seurakunta ole perinyt niitä. Aabrahamille annetut siunauslupaukset on tulkittava, samoin kuin koko Raamattukin, kirjaimellisesti ( käsitteellinen linssi ) ja liberaaliteologiset allegorisoivat ja hengellistävät tulkinnat on hylättävä. Argumentoinnilla pyritään systemaattisesti rakentamaan Israelille merkittävää, hierarkkisen maailmanjärjestyksen ylimpänä olevaa roolia. Karmel-lehden kirjoittajien retorisessa merkityksenannossa on yhtymäkohtia yleisen evankelikaalisen kristillisen sionismin retoriikkaan. Niistä keskeisimpänä on Siionin vuori -metaforan ympärille rakennettu Jerusalem-idea, joka vähitellen muokataan ja muokkautuu -vaihdellen Israelin historiallispoliittisten tilanteiden mukaan- itse jumalatermiksi , joka selittää ja oikeuttaa Israelin tavoitteet. Kirjoittajien literalistiseen raamatuntulkintaan perustuvan näkemyksen mukaan Jerusalem kuuluu yksinomaan Israelille. Palestiinalaisten Jerusalemia koskevat vaatimukset ovat uhka kristitylle sionistille ja hänen maailmankuvalleen, jossa Israel on avaintekijä. Uhasta erottaudutaan tekstien eksplisiittisellä tasolla, mutta myös implisiittisesti on luettavissa erottautumista omaa identiteettiä ja Israel-keskeistä maailmankuvaa uhkaavista palestiinalaisten vaatimuksista. Palestiinalaiselta vastapuolelta tulevat uhkakuvat ovat kuitenkin välttämättömiä rakennettaessa omaa Israel-ideologiaa. Nimenomaan paljastamalla vasta-argumenttien raamatunvastaisuus ja niiden virheellisyys vahvistetaan yleisön/lukijan identifioitumista oman Israel-näkemyksen puolelle.