Browsing by Title

Maisterintutkielmani käsittelee baskin kielen siirtymistä seuraavalle sukupolvelle Suomessa ja Baskimaassa. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten perheenjäsenet neuvottelevat kielen käytöstä, millaiset kieli-ideologiat vaikuttavat kielen käyttöön kotiympäristössä ja miten nämä aspektit eroavat Suomessa ja Baskimaassa asuvien perheiden välillä. Aineisto koostui puolistrukturoiduista haastatteluista kymmenen baskia lastensa kanssa puhuvan vanhemman kanssa, joista viisi oli muuttanut Suomeen ja viisi asui Baskimaassa. Baski oli jokaisen haastateltavan äidinkieli. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu perheen kielipolitiikan, kielellisen sosialisaation ja kieli-ideologioiden tutkimuksen ympärille. Tutkielmassa perhe nähdään kielipoliittisena kokonaisuutena, jossa eri perheenjäsenet tekevät kieleen liittyviä päätöksiä. Kielellinen sosialisaatio (Schieffelin & Ochs 1986) näkee kielen ylläpidon perheessä moniulotteisena prosessina, johon niin vanhemmat kuin lapsetkin osallistuvat aktiivisesti. Kieli-ideologioiden tarkastelu mahdollistaa lisäksi kielikäytäntöjen ymmärtämisen laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa. Päästäkseni käsiksi perheen kielipolitiikan kolmeen osa-alueeseen, käytäntöihin, käsittelyyn ja ideologioihin (Spolsky 2004), käytin haastattelumateriaalin analy-sointiin temaattista analyysia (Braun & Clarke 2006). Tutkielma osoittaa, että perheen kielipolitiikka rakentuu vanhempien ja lasten yhteistyönä. Vanhempien kertomuksissa heidän toimijuutensa korostui lasten ollessa pieniä, kun taas lasten kasvaessa nämä alkoivat toimia aktiivisemmin perheen kielellisessä arjessa. Lapset osoittivat toimijuuttaan käyttäytyessään perheen kielellisten sääntöjen mukaan sekä torjuessaan niitä puhumalla suomea tai espanjaa. Suomessa lasten suomen kielen käytöstä ei oltu huolissaan, kun taas Baskimaassa lasten espanjan kielen käyttö nähtiin tahallisena provosointina vanhempia kohtaan. Tutkimuksessa vanhemmat kokivat baskin kielen pakottamisen yleisesti negatiivisena asiana, mikä sai heidät pohtimaan rooliaan auktoriteettina ja turvautumaan aika ajoin sallivampiin kielikäytäntöihin. Löysin aineistosta neljä kieli-ideologiaa, jotka vaikuttivat baskin kielen ja sen eri murteiden siirtymiseen kotona: äidinkielen ideologia, kielen elvytyksen ideologia, autenttisuuden ideologia ja puristinen ideologia. Äidinkielen siirtämistä pidettiin itsestäänselvyytenä, sillä se koettiin yhtäältä tunteiden kielenä ja toisaalta luonnollisena ja ilmiselvänä. Baskin kielen siirtäminen nähtiin osana kielenelvytysprosessia ja sen siirtämistä pidettiin merkkinä hyvästä kansalaismoraalista. Autenttisuuden ideologia sai kahdeksan vanhemmista siirtämään lapsilleen omaa murrettaan, kun taas kaksi vanhemmista Baskimaassa kallistui standardibaskin siirtämiseen pitäen yllä puristista ideologiaa. Kaikki haastateltavat pitivät baskin murteita ja niissä käytettäviä espanjankielisiä lainasanoja autenttisina epämuodollisissa keskusteluissa, ja ne liitettiin vahvasti käsityksiin autenttisesta syntyperäisestä baskista. Baskimaassa käytettiin huoletta lainasanoja, kun taas Suomessa hyödynnettiin lasten kanssa omakantaisia uudissanoja haluten näin minimoida espanjan kielen vaikutus. Tutkielma osoittaa baskin kielen siirtyvän seuraavalle sukupolvelle niin Baskimaassa kuin diasporassa ja tuo ilmi uutta tietoa kielikäytännöistä sekä niitä ylläpitävistä kieli-ideologioista.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee puhutun englannin kielen sanaston vaihtelevuuden ja roolin mieluisuuuden keskinäistä korrelaatiota sekä niiden yhteyttä oppilaan arviointiin. Tutkimuksen on tarkoitus selvittää onko HY-Talk ja FUSE-korpus -aineistojen tehtävien välillä epätasa-arvoa, mikä johtuisi oppilaalle määrätystä roolista. Viime aikoina on keskusteltu suullisen englannin kielen kokeen lisäämistä ylioppilaskirjoituksiin. Sen lisäksi ylioppilaskokeen merkitys tulee kasvamaan lähivuosina, koska ylioppilaskokeen arvosanoja voidaan jatkossa käyttää suorana kulkuväylänä jatkokoulutukseen. Yleistä mallia puhutun kielen arviointiin ei kuitenkaan ole olemassa, minkä johdosta on tärkeä tutkia puhutun kielen arviointiin vaikuttavia tekijöitä. Sanaston vaihtelevuutta on arvioitu jakamalla oppilaiden käyttämien erilaisten sanojen määrä oppilaiden käyttämällä kokonaissanamäärällä. Roolin mieluisuus paritehtävissä on puolestaan määritetty kyselylomakkeen perusteella. Tutkielman aineistona toimiva HY-Talk-korpus sisältää 20 eri parin keskustelut neljästä eri tehtävästä. FUSE-korpus puolestaan sisältää 14 keskustelua. Roolin mieluisuus on määritetty kyselylomakkeen perusteella. Lomake lähetettiin kahteen eri kouluun ja siihen vastasi 58 lukiolaista. Tulokset on taulukoitu ja niitä on tulkittu kvantitatiivisesta näkökulmasta ja täydennetty kvalitatiivisen analyysin kautta HY-Talk-korpuksen arviointikeskusteluja tutkimalla. Tutkielma osoittaa selkeän yhteyden roolin mieluisuuden ja oppilaan saamien arvosanojen välillä. Sanaston vaihtelevuuden merkitystä ei kuitenkaan kyetty osoittamaan aineiston välisten tulosten ristiriitaisuuksien vuoksi.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Suomen kielen alaan kuuluvassa tutkielmassa eritellään ja kuvataan sitä, millaiset kielelliset piirteet luonnehtivat lääkäreille tarkoitetun Akuuttihoito-oppaan (Kustannus Oy Duodecim, 2018) tekstilajia, sekä analysoidaan oppaassa lukijan ohjailuun käytettyjä kielellisiä keinoja. Akuuttihoito-opas koostuu 288 erillisestä artikkelista, joista tekstin aiheeseen liittyvän karkean lajittelun perusteella analyysin kohteeksi on rajattu 32 tekstiä. Tutkielma on luonteeltaan deskriptiivinen ja kvantitatiivinen. Tutkimuksen teoriakehyksenä toimii systeemis-funktionaalinen teoria, ja tutkimuksessa käytetään tekstintutkimuksen ja diskurssianalyysin keinoja. Ohjailukeinojen analyysissa hyödynnetään myös kieliopin perinteisiä kuvaustapoja modaalisuuden jäsentämisessä. Analyysissa käy ilmi, että teksteistä ei pääsääntöisesti ole osoitettavissa vakiomuotoista kokonaisrakennetta, mutta tekstit rakentuvat asioiden tyypillisen esittämisjärjestyksen varaan. Luetelmamuotoisten tekstien koherenssi nojaa vahvasti otsikointiin ja luetelmamuotoon, ei niinkään eksplisiittisesti ilmaistuihin koheesiokeinoihin, ja ilman täydentävää kontekstuaalista tietoa sen tulkitseminen koherentiksi on vaikeaa. Tällainen rakenne kuitenkin mahdollistaa ekonomisen kirjoittamisen silloin, kun lukija jakaa riittävästi yhteistä tietoa kirjoittajan kanssa. Analyysissa havaitaan, että kieliopillisten metaforien käyttö kytkeytyy oleellisesti lauseiden informaatiorakenteeseen sekä diskurssiyhteisön tapaan käsitteistää ympäröivää todellisuutta. Kieliopilliset metaforat myös mahdollistavat informaation ilmaisemisen tiivisti. Toisaalta myös aineistossa ilmenevä passiivin ja muiden yksipersoonaisten rakenteiden runsas käyttö vaikuttaa informaatiorakenteeseen. Analyysissa havaitaan myös, että modaalisuuden eri lajien suhteen vallitsee selvä työnjako ainakin modaaliverbien osalta: suurin osa dynaamisesta ja episteemisestä modaalisuudesta viittaa mahdollisuuteen pikemmin kuin varmuuteen, ja välttämättömyyttä ilmaiseva deonttisuus on huomattavasti yleisempää kuin luvallisuutta ilmaiseva. Tutkielmassa nimitetään ohjailun keinojen kahtalaisuutta harkintaan ohjaamiseksi ja toimintaan ohjaamiseksi. Nesessiivisiä rakenteita käytetään erityisesti ilmaisemaan kliinisen työn normeja, ja tällainen käyttö viittaa lääkärin työn institutionaaliseen luonteeseen. Kielellisen ohjailun keinojen valinta selittyneekin oppaassa annettujen ohjeiden taustalla vaikuttavan tieteellisen tiedon ja kirjoittajan siihen suhteuttaman oman käytännön kokemuksensa yhteisvaikutuksesta. Kirjoittaja poimii tieteellisestä tiedosta oman ymmärryksensä ja käytännön kokemuksensa perusteella relevantiksi katsomansa osan ja sen jälkeen asettaa tiedon kielellisten ohjailukeinojen avulla joko harkittavaksi tai toimintaan velvoittavaksi.

Tutkimuksen aiheena on myönnyttelymuotti. Myönnyttelyllä tarkoitan sitä, että äänessäolija ilmaisee (heikohkoa) samanmielisyyttä esitetyn mielipiteen tai ehdotuksen kanssa. Muotilla tarkoitan kielellistä kehikkoa, joka muodostuu 1) mahdollisuutta ilmentävästä ja subjektittomasta, indikatiivi- tai konditionaalimuotoisesta modaaliverbistä (voi, saa, sopii tai passaa), johon liittyy partikkeli -hAn, 2) sävypartikkelista sitä tai tuota sekä 3) A-infinitiivin perusmuodosta. Myönnyttelymuotin toteumia ovat siten lausumat kuten Sopiihan sitä yrittää, Saahan sitä aina toivoa, Voishan tuota vaikka tullakin ja Passaahan sitä naureskella. Muotti on vapaan arkikeskustelun (tai siihen vertautuvan kirjoitetun kielimuodon) ilmaisu. Aineistoni koostuu yhteensä 667 esimerkistä, joista pääosa on Internetistä. Tutkin, kuinka muottia käytetään, minkälaisia tehtäviä se toteuttaa ja kuinka erimuotoiset muotin toteumat poikkeavat käytöltään toisista. Lisäksi tarkastelen rakenteeseen liittyvää affektia sekä sivuan sen kieliopillistumista kohti muotoa, jossa sitä tai (murteellinen) tuota on partikkeli. Pääasialliset tutkimusvälineet ovat kognitiivinen kielioppi sekä keskustelunanalyysi. Tutkimuksestani käy ilmi, että muotin käytön keskeisiä funktioita ovat puheenalaisen asian tarkoituksellinen avoimeksi jättäminen sekä suopeamman vastaanoton hakeminen myönnyttelyn jälkeen esitetylle omalle näkemykselle. Myönnyttelymuotin ilmentämä samanmielisyys on heikkoa, näennäistä tai jopa ironista. Indikatiivimuotoiset konstruktiot enteilevät myönnytellylle asialle kontrastiivista osaa, kun taas konditionaalimuotoiset ovat aidommin mahdollisena pitäviä. Verbien välinen partikkeli sitä liittyy usein geneeriseen mahdollisuuteen, kun taas tuota liittyy lausumiin, jotka kertovat äänessäolijan omista tai puheenalaisen henkilön mahdollisuuksista.

Tutkimus käsittelee slangisanaston käyttöä yhdeksän helsinkiläisnuoren puheessa Helsingin puhekielen pitkittäiskorpuksen haastatteluaineistossa. Työ kuuluu sanastontutkimuksen alaan ja siinä hyödynnetään myös sosiolingvistista slangintutkimusta sekä kansanlingvistiikkaa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää käyttävätkö tutkimusaineiston informantit slangisanoja ja millaisia nämä käytetyt slangisanat ovat sekä muodostuuko niistä merkitysryhmiä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, vastaavatko nuorten omat mielikuvat heidän slanginkäytöstään haastattelusta syntyvää vaikutelmaa. Tutkimuksen aineisto koostuu vuosina 2012-2013 nauhotetuista haastatteluista. Haastattelut on litteroitu sosiolingvistisia käyttötarkoituksia varten. Tutkimuksen informantteina on yhdeksän 16 19-vuotiasta helsinkiläisnuorta. Kaikki nuoret ovat syntyperäisiä helsinkiläisiä ja heidän äidinkielensä on suomi, kolmella nuorista on myös toinen äidinkieli. Seitsemän nuorista opiskelee lukiossa ja kaksi ammattioppilaitoksessa. Tutkimus osoittaa, että Stadin slangi on edelleen elinvoimainen, helsinkiläisten oma kielimuoto. Helsinkiläisnuoret käyttävät monipuolisesti erilaisia slangisanoja, myös jo vanhaan Stadin slangiin kuuluneita slangi-ilmauksia. Slangisanat muodostavat selvästi omia merkitysryhmiään, kuten kulkuvälineiden, kaupunginosien ja koulujen nimitykset; eri ihmisryhmiä ja ammatteja kuvailevat ilmaukset; perheenjäseniä tarkoittavat ilmaukset; tekemistä ja olemista, kielteistä tai epätoivottua tekemistä, tapahtumaa tai tilaa tarkoittavat ilmaukset; tupakkaa ja sytytysvälineitä tarkoittavat ilmaukset; kivaa ja hienoa tarkoittavat ilmaukset sekä ikävää, tyhmää tai muuta kielteistä ominaisuutta tai tilaa tarkoittavat ilmaukset. Tutkimuksen perusteella nuorten oma suhtautuminen slanginkäyttöön vaihtelee: osa nuorista kokee slangin stadilaisten omaksi yhteiseksi kieleksi, jota tulee käytettyä luontaisesti erityisesti muiden stadilaisten kanssa kommunikoitaessa. Osa nuorista taas kokee slangin käytön väkinäiseksi ja epätoivotuksi. Osalle slangi kuvastaa enemmän omien isovanhempien ja vanhempien käyttämää kielimuotoa kuin nuorille ominaista puhetta. Nuorten omat arviot heidän slanginkäytöstään poikkeavat heidän puheensa antamasta vaikutelmasta haastatteluaineistossa. Syynä tähän saattaa olla se, etteivät nuoret luokittele käyttämäänsä kielimuotoa slangiksi vaan tavalliseksi puhekieleksi. Nuorista hahmottuu muutamia toisistaan poikkeavia slanginkäyttäjätyyppejä, jotka olen nimennyt seuraavasti: paljasjalkainen stadilainen, keskiverto helsinkiläinen sekä puhekielinen pääkaupunkiseutulainen. Tyypit eroavat toisistaan käytettyjen slangisanojen ja niiden määrän osalta, esimerkiksi paljasjalkainen stadilainen on slangin suurkuluttaja, joka käyttää sulavasti monia erilaisia slangisanoja tavanomaisimpien ilmausten lisäksi.. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin se, kuinka vaikeaa on vetää raja slangin ja puhekielen välille.

Tässä tutkielmassa tarkastelen, millaisia representaatioita sukupuolesta ja parisuhteesta on nähtävissä kahdessa Midsommar – Loputon yö -kauhuelokuvasta tehdyssä populaarianalyysissa, Caitlin Kennedyn Screen Queens -sivustolla julkaistussa kirjoituksessa Monstrous Womanhood and the Unapologetic Feminism of ‘Midsommar’ (2019) ja Ryan Hollingerin omalla YouTube-kanavallaan julkaisemassaan videoesseessä Why Midsommar Broke Me (2019). Käyn representaatioanalyysia hyödyntäen läpi näiden arvioiden tekijöiden argumentteja ja pyrin muodostamaan kuvan heidän esittämistään representaatioista. Hyödynnän sen jälkeen tieteellisiä artikkeleita Midsommariin ja elokuvatutkimukseen liittyen erotellessani, miksi aineistoni esittämät väitteet ja representaatiot ovat ongelmallisia kriittisen feministisen elokuvatutkimuksen näkökulmasta. Tutkielmani lähtökohtana on ottaa elokuvan sijaan tarkasteltavaksi elokuvasta tehtyjä arvioita ja tarkastella niitä yhtä lailla kulttuurin tuottamisen välineinä. Teoriaosuudessa pohjustan Midsommaria osana kauhuelokuvien perinnettä ja sen sijoittumista erityisesti folk-kauhun jatkumoon sekä osaksi niin kutsuttua event-kauhun kategoriaa. Alustan hieman myös kauhuelokuvien asemaa laajan yleisön keskuudessa sekä sen vaikutusta niiden vastaanottoon. Pohjustuksena aineistoni tarkastelulle tuon esille kosto- ja väkivaltafantasioiden asemaa ja merkitystä elokuvalajina. Representaation kannalta olennaista on myös sosiaalisen median alustojen ja algoritmien merkitys sille, miten käyttäjiin vaikutetaan heille ehdotetun sisällön perusteella. Tuon esille tämän hetkisen audiovisuaalisen kulttuurin piirteitä ja esitän näkemyksiäni erityisesti lyhytmuotoisen videoformaatin vaikutuksista populaarianalyyseihin. Tutkielman pääkysymyksenä on selvittää ”Millaisia representaatioita populaarianalyysit esittävät?” ja hypoteesinani on näiden representaatioesitysten olevan yksipuolisia tai pinnallisia. Vaikuttavina tekijöinä tähän tarkastelen muun muassa populaarianalyyseihin liittyvän mahdollisen rahallisen hyödyn tavoittelun näkökulmaa. Tavoitteenani on tuoda esille näkökulmaa kriittisestä medialukutaidosta ja sen tärkeydestä, että katsojat olisivat tietoisia tavoista, joilla heihin voidaan yrittää vaikuttaa. Tutkielmassa on nähtävissä, että tarkasteltu aineisto esittää elokuvan tapahtumat tavalla, joka asettavat päähenkilön loppuratkaisun onnelliseen valoon ja luovat voimaantumisen narratiivin tämän liittymisestä kultin jäseneksi. Oma tulkintani ja tieteelliset lähteeni asettavat tämän esityksen kyseenalaiseksi osoittamalla elokuvan kultin kytkökset valkoisen ylivallan aatteisiin sekä tarkastelemalla kultin yhteisöllisyyttä välittävän sijaan tukahduttavana. Tämän tapausesimerkin pohjalta teen päätelmän, että populaarianalyysien representaatioita ja vaikuttamista olisi hyvä tutkia laajemmin.

Tutkimuksessani analysoin yhdysvaltalaisen raskaan rockin yhtyeen In This Momentin musiikkivideota Sex Metal Barbie. Tarkastelen videossa musiikkivideon kuvan, äänen ja tekstin yhdessä muodostamia sukupuolen representaatioita. Tutkimukseni selvittää, millä tavalla 1990-luvun lopulla Yhdysvalloista alkunsa saaneen postfeministisen aatesuuntauksen keskeinen käsite "voimaantuminen" (engl. empowerment) toteutuu musiikkivideossa. Viitekehyksenä analyysilleni toimii metallimusiikin kulttuuri sellaisena, kuin viimeaikaiset metallitutkijat ovat sen määritelleet. Lähestyn metallimusiikin kulttuuria kulttuurintutkimuksellisen käsitteen, skenen avulla. Tutkimukseni vastaa kysymykseen, millaista potentiaalia musiikkivideon tarjoamilla sukupuolen representaatioilla on haastaa metallitutkimukseen juurtunut käsitys metalliskenestä maskuliinisena ja heteronormatiivisena. Analyysini jakautuu neljään osioon postfeminististen ydinteesien, toimijuuden, seksuaalisuuden, ruumiillisuuden ja kuluttajuuden, sekä ironian mukaan. Sex Metal Barbie -musiikkivideo sisältää selkeitä viittauksia postfeministiseen voimaantumiseen ja metalliskenen taipumukseen hylkiä poikkeavia tapoja esittää sukupuolta. Video pysyy kriittisenä myös suhteessa postfeminismiin. Musiikkivideo jäsentyi osaksi postfeminististä kulttuuri-ilmiötä, joka jatkaa mm. sukupuoleen liittyvien ongelmakohtien ja stereotypioiden esille tuomista saamastaan kritiikistä huolimatta. Metallimusiikin kulttuuri mahdollistaa lähes rajattoman sukupuolella leikittelyn sen miespuolisille jäsenille, mutta muunlaisia sukupuolisia esityksiä sen piirissä arvostellaan ankarasti. Tutkimus osoittaa, ettei postfeminismin oletettua seksistisyyttä sen enempää kuin metallimusiikin maskuliinisuuden suhdetta sukupuoliinkaan tulisi pitää annettuna totuutena.

Tutkin pro gradu -työssäni Mariaana Jäntin toistaiseksi ainoaa romaania Amorfiaana vuodelta 1986. Romaanista on verrattain vähän aiempaa tutkimusta ja se on yleisemminkin kirjallisuuden piirissä jäänyt ilmestymisensä jälkeen pienten piirien kulttiromaaniksi. Työni tavoitteena on tutkia Amorfiaanan toimintaa sen tulkitsemisen sijaan. Työni ei kyse, mitä teos tarkoittaa, vaan miten teos toimii. Hyödynnän tähän kysymykseen laajalti ranskalaisten filosofien Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin yhdessä ja erikseen kirjoittamaa teoriaa, ja sitä seuraavaa kotimaista ja kansainvälistä tutkimusta. Esitän työssäni Amorfiaanan olevan rakenteeltaan rihmastokirja. Rihmasto on Deleuzen & Guattarin käsite, jolla he tarkoittavat rakennetta jossa on useita sisään- ja uloskäyntejä ja jonka mistä tahansa pisteestä voidaan kulkea mihin tahansa toiseen pisteeseen. Romaanin yhteydessä tämä tarkoittaa sitä, että siitä ei ole löydettävissä yhtä hallitsevaa aihetta, johon koko teos voitaisiin palauttaa. Yhtenä esimerkkinä tästä rihmastosta sen hahmot sekoittuvat jatkuvasti toisiinsa niiden saadessa toistensa ominaisuuksia. Kutsun tällaisia hahmoja koosteiksi. Koosteen käsite tarkoittaa erilaisten todellisuuden prosessien kasautumisina tiettyihin hetkiin ja tiloihin. Amorfiaanassa on työni mukaan kaksi tärkeää toimintatapaa. Ensimmäinen niistä on tuleminen. Tuleminen tarkoittaa kahta objektia lähestymässä toisiaan , jossa kumpikin osapuoli tulee joksikin mitä se ei ole ikinä ollut. Objektia tarkastellaan tässä sen vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta, eli kysymys on mitä se voi tehdä, eikä mitä se on. Tulemisella romaani purkaa representaatiosuhteita. Tämä tuo sen vähäkirjallisuuden piiriin. Vähäkirjallisuudella on kolme piirrettä ovat kielen korkea deterritorialisaatio, kaikki siinä on poliittista ja kaikki saa siinä yhteisöllisen arvon. Tällainen kirjallisuus asettuu “suurta” kanonisoitua kirjallisuutta vastaan, ja etenkin sen selkeitä pysyviä identiteettejä vastaan. Yksi vähäkirjallisuuden selkeimmistä piirteistä on valtakielen oudoksi-tuleminen, tämä toteutuu Amorfiaanassakin. Tuleminen saa kielen etääntymään merkityksestä, ja lähestymään äänien moneutta. Tämä tuo esiin kielen jonakin yhteisenä ja jaettuna, joka edeltää sitä käyttäviä yksilöitä. Toinen tärkeä toimintatapa Amorfiaanalle on kerrostaminen. Romaani kuvaa itseään horjuvaksi kirjapinoksi ja maatuvaksi kompostiksi. Tällaista rakennetta kutsun kerrostumaksi. Amorfiaana eroaa tavanomaisesta intertekstuaalisuudesta siinä, että sen hyödyntämä aines saa ehdottoman materiaalisia piirteitä. Se ei jää vain tekstuaaliseksi vaan tekee yhteyksiä maailmaan. Käsittelen sitä, kuinka se toisaalta kasaa ainetta ja toisaalta saa sen hajoamaan muodostaen alustan jollekin aivan uudelle. Tämä uusi saavutetaan tulemisen avulla.

Tutkimuksen aiheena on Suomessa asuvien virolaisten puhuman suomen kielen vokaalien keston variaatio. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten viron kieli vaikuttaa suomen kielen vokaalien keston ääntymiseen ja miten keston edustuminen varioi informanteilla. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat kontrastiivisessa kielentutkimuksessa ja sen siirtovaikutuksena (transfer) tunnetussa käsitteessä sekä toisen kielen variaation tutkimuksessa ja sosiolingvistiikassa. Kestoa tutkitaan tarkastelmalla kahden virossa ja suomessa kestoltaan toisistaan poikkeavasti ääntyvän piirteen edustumista virolaisten suomenkielisessä puheessa. Tutkittavat piirteet ovat diftongien jälkikomponentin ja jälkitavun pitkien vokaaliainesten pituus. Työssä tarkastellaan myös A-loppuisten vokaaliyhtymien edustumista jälkitavujen pitkän vokaaliaineksen edustumisen näkökulmasta. Tutkimusaineistona on yhdeksän Virosta Suomeen muuttaneen aikuisen kanssa käydyt keskustelut. Informantit on pyritty valitsemaan siten, että aineistossa olisi esimerkkejä kummankin sukupuolen edustajien sekä eripituisia aikoja Suomessa asuneiden, koulutustaustaltaan erilaisten ja eri puolilla Suomea asuvien muuttajien kielenkäytöstä. Työn voi jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa selvitetään, miten ja missä määrin viron kieli vaikuttaa virolaisten suomen kielen diftongien jälkikomponentin pidentymiseen ja jälkitavujen pitkien vokaaliainesten lyhentymiseen. Tarkastelun fokuksessa on siirtovaikutus, jonka esiintymistä ja esiintymisen ehtoja selvitetään tutkimalla kielenpiirteiden edustumisessa esiintyvää variaatiota erilaisissa äänne- ja leksikaalisissa ympäristöissä. Tarkastelu on pääasiassa kvantitatiivista, mutta kvantitatiivisen tarkastelun tuloksia täydennetään kvalitatiivisilla havainnoilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että viron kielen siirtovaikutus on melko yleinen vokaalien keston ääntämiseen vaikuttava ilmiö. Tutkimuksen keskeisin tulos on se, että fonologisen tason siirtovaikutus kytkeytyy leksikaalisen tason ilmiöihin siten, että siirtovaikutuksen esiintyminen on todennäköisintä silloin, kun virossa ja suomessa kestoltaan eri tavoin ääntyvä vokaaliaines esiintyy viron sanamuotoa muistuttavassa sanamuodossa. Työn toisessa osassa tarkastellaan viron- ja suomenmukaisen edustuksen variaatiota taustoiltaan erilaisilla informanteilla. Tarkastelun näkökulma on sosiolingvistinen, ja tarkoituksena on selvittää, miten muun muassa Suomessa asutun ajan pituus, informanttien sukupuoli ja koulutustausta vaikuttavat informanttien välillä esiintyvään variaatioon vokaalien keston edustumisessa. Variaation rakennetta verrataan suomea äidinkielenään puhuvien tuottamaan variaatioon silloin, kun se on mahdollista. Tutkimuksen tulosten mukaan informanttien väliseen variaatioon vaikuttaa ennen kaikkea Suomessa asutun ajan pituus siten, että eniten suomen kielen mukaisesta edustuksesta poikkeavia variantteja esiintyy lyhimmän aikaa Suomessa asuneilla informanteilla. Virolaisilla esiintyvän variaation rakenne myös poikkeaa suomea äidinkielenään puhuvien variaation rakenteesta. Tutkimuksessa todetaan, että puhesuomen virotaustainen variantti on oma erityinen suomen kielen muotonsa, joka varioi sille ominaisella tavallaan ja jonka muotoutumiseen vaikuttavat suomen yleiskielen lisäksi niin viron kieli kuin erilaiset puhesuomen muodotkin. Kiinnostavaksi jatkotutkimuskohteeksi todetaan tarkempi perehtyminen virolaisilla esiintyvän (äänne)variaation vertaamiseen suomea äidinkielenään puhuvilla esiintyvään variaatioon.

Tavoitteet: Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kuultua vokaalia edeltävä vokaalikonteksti vaikuttaa vokaalien luokitteluun etu- ja takavokaaleiksi suomenkielisillä koehenkilöillä. Suomen kielen vokaaliharmonian mukaan /i/- ja /e/-vokaaleja lukuun ottamatta etu- ja takavokaalit eivät esiinny samassa sanassa, kun sana ei ole yhdyssana eikä vierasperäinen. Tämä saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, missä kohdassa suppeusasteeltaan samankaltaisten etu- ja takavokaalien havaittu raja on. Toinen vaikuttava tekijä on mahdollisesti havaintokompensaatio, jossa kahden äänteen väliset erot korostuvat, jotta pystymme helpommin erottamaan äänteet toisistaan koartikulaation aiheuttamasta äänten samankaltaistumisesta huolimatta. Koartikulaatiolla tarkoitetaan äänteiden mukautumista ominaisuuksiltaan lähemmäksi sitä ympäröiviä äänteitä. Menetelmät: Tutkimus koostui kuuntelukokeesta ja aineiston tilastollisesta analyysista. Kuuntelukoe oli kahden vaihtoehdon pakkovalintatehtävä. Koehenkilöille esitettiin nauhoitetuista tavuista muodostettuja kaksitavuisia pseudosanoja, joiden jälkimmäiset tavut olivat välimuotoja kahdesta tavusta, joista toinen päättyi takavokaaliin ja toinen etuvokaaliin. Koehenkilön tuli valita kunkin ärsykkeen jälkeen, oliko viimeinen äänne takavokaali vai etuvokaali. Ensimmäisen tavun vokaalikontekstin vaikutusta jälkimmäisen kohdevokaalin kategorisointiin analysoitiin sekamallin logistisella regressiolla. Tulokset ja johtopäätökset: [ɒ] ja [æ]-äänteiden välisen jatkumon keskivaiheen epäselvät vokaalit luokiteltiin todennäköisemmin takavokaaleiksi, kun ne esiintyivät etuvokaalin [i] tai [æ] jälkeen kuin niiden esiintyessä takavokaalikonteksteissa. Tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusta havainto-kompensaatiosta ja vokaalien välisestä koartikulaatiosta sekä siitä, miten konteksti voi vaikuttaa vokaalien havaitsemiseen. Lisäksi [ɒ–æ]-jatkumon vokaalit luokiteltiin kahteen muuhun vokaalijatkumoon verrattuna merkitsevästi todennäköisemmin takavokaaleiksi, kun ne esiintyivät [æ]-vokaalikontekstissa. Tämä liittyy mahdollisesti siihen, että kun erot peräkkäisten vokaalien välillä ovat pieniä, havaintokompensaation vaikutus on suurempi.