Browsing by Title

Tutkin väkevien alkoholijuomien mainontaa Yhdysvaltalaisissa aikakauslehdissä. Lähdeaineistona käytän lehtiä Life ja Ebony, joista ensimmäinen edustaa valtavirran valkoista amerikkalaisuutta ja tälle kohderyhmälle suunnattua mainontaa, ja jälkimmäinen mustalle vähemmistölle kohdennettua alkoholimainontaa. Tutkimuk-sen mielenkiinnon kohteena on väkevien alkoholijuomien printtimainonta: miten mainonta eroaa kyseisissä lehdissä ja tapahtuuko tässä muutosta tarkastelujakson, vuosien 1960–1968 välillä. Tutkielmani aineistona ovat pääasiassa suuret, kokosivun mainokset. Käytän tutkielmassani laadullisia menetelmiä, sisällönanalyysiä ja historiallista laadullista lähestymistapaa joiden pohjalta teen tulkintoja kuvallisesta mainosaineistosta. Vertailen Lifen ja Ebonyn antamaa kuvaa siitä, millaisia juomia ajanjaksona kulutettiin ja millaisen kuvan mainostajat halusivat tuotteistaan välittää. Otan huomioon historiallisen ajanjakson erityispiirteet, keskittyen erityisesti mustan väestön erikoisasemaan ja kansalaisoikeustaistelun etenemiseen. Pääpaino tutkimuksessa on kuitenkin mainosten välittämässä kuvassa 1960–luvun yhteiskunnasta. Väkevien alkoholijuomien mainonta erosi toisistaan, kun vertailin kahta eri aikakauslehteä. Eroja oli juomien laadussa ja mainosten sisällössä. Valkoisille keskiluokkaisille kuluttajille suunnatussa lehdessä ei näkynyt juurikaan vähemmistöjen edustajia, ei myöskään mustia amerikkalaisia. Usein sama mainos oli tehty uudes-taan vähemmistön lehteen, luoden eri mallien avulla samaistuttavia kohteita mustille kuluttajille. Kansalaisoikeustaistelu ja mustien poliittisen ja yhteiskunnallisen aseman paraneminen näkyi mainosaineis-tossa hitaasti. Muutamat integroidut mainokset, siis mainokset joissa esiintyi sekä mustia että valkoisia, olivat poikkeuksia joita esiintyi vasta käsittelemäni ajanjakson loppupuolella. Näitä mainoksia esiintyi sekä Lifessä että Ebonyssä. Mainostajat muuttivat toimintatapojaan hitaasti, taustalla tähän vaikuttivat sekä taloudelliset että yhteiskunnalliset syyt. Poliittiset edistysaskeleet mustien kansalaisoikeuksien paranemisen suhteen nä-kyivät tutkimassani aineistossa vain vähäisissä määrin.

Tutkin tässä pro gradu -työssä ihmisen ja luonnon suhteen kuvausta kolmessa postapokalyptiseen fiktioon lukemassani teoksessa. Tutkittavat teokset ovat Cormac McCarthyn vuonna 2006 ilmestynyt teos The Road, J.G. Ballardin vuonna 1962 ilmestynyt The Drowned World sekä vuonna 1949 ilmestynyt George R. Stewartin Earth Abides. Tutkielman menetelmänä on ekokriittinen luenta, jolle on ominaista luontokeskeinen lähestymistapa tutkittaviin teoksiin, se, minkälaisia merkityksiä annamme luonnolle, ja se, miten tämä merkityksenanto vaikuttaa siihen, miten luontoa kohtelemme. Ekokriittinen analyysi nivoutuu työssä kriittiseen posthumanismiin, filosofiseen suuntaukseen, jonka tavoitteena on ihmisen kategorian suhteellistaminen. Hahmottelen ensiksi postapokalyptisen fiktion määritteleviä piirteitä. Esitän, että dystopiasta postapokalyptisen fiktion erottaa se, ettei apokalypsitapahtuman jälkeisessä maailmassa ole olemassa toimivaa yhteiskuntaa. Näin teosten pelkistetyissä maailmoissa korostuukin ihmisen ja luonnon välinen suhde. Muita postapokalyptisen fiktion piirteitä ovat äkillinen tapahtuma (apokalypsi), joka on romahduttanut ihmisten lukumäärän niin vähäiseksi että lajimme sukupuutto on vääjäämättä edessä, sekä keskittyminen apokalypsin jälkeisen tilanteen kuvaukseen. Väitän, että postapokalyptinen fiktio on omiaan ihmisen ja luonnon välisen suhteen tarkastelulle, koska teosten maailmoissa tuohon suhteeseen vaikuttavien elementtien joukko on pienentynyt, ja suhdetta voi siksi tarkastella ikään kuin laboratorio-olosuhteissa. Tarkastelen ihmisen ja luonnon välistä suhdetta kolmella eri tasolla: miten ihmisen vaikutus maisemaan hiipuu, mikä on ihmisen merkitys toisille lajeille ja minkälaiset ihmisen lajiominaisuudet osoittautuvat arvokkaiksi teosten postapokalyptisissä maailmoissa. Analyysi paljastaa postapokalyptisessa fiktiossa ilmenevän ihmisen merkityksettömyyden maapallon muulle ekosysteemille, mutta myös ihmisen ainutlaatuisuuden lajina, jolla on mahdollisuus joko kokonaan tuhota maapallonlaajuinen ekosysteemi tai pelastaa se. Teoksista käy myös ilmi ihmisen inhimillinen tarve olla karuimmissakin olosuhteissa toiveikas oman tulevaisuutensa suhteen. Tulosteni perusteella postapokalyptisten teosten ekokriittiseksi funktioksi nouseekin se, kuinka kirjallisuuden keinoin voidaan näyttää, miltä ihmislajin äkillinen tuho näyttäisi, varoittaa sen nykytoiminnastamme kumpuavista syistä ja osoittaa mahdollisen sukupuuttomme seuraukset niin yksilöille, lajillemme kuin koko maapallolle. Postapokalyptinen fiktio kertoo, että me olemme laji, joka pystyy ottamaan vastuun teoistaan tällä planeetalla, jos niin haluaa. Me olemme myös laji, joka pystyy kuvittelemaan, miten voi käydä, jos emme tuota vastuuta ota.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää millaisia ovat asenteet naispelaajia kohtaan verkossa sijaitsevilla, pelaamiseen keskittyneillä keskustelufoorumeilla. Tutkielma lähestyy aihetta pyrkimällä selvittämään kohdellaanko naispelaajia huonosti keskustelufoorumien sisällä tapahtuvassa diskurssissa. Tutkielman teoriatausta käsittelee verkkokeskustelun tyypillisimpiä piirteitä sekä eri sukupuolten käyttämien diskurssityylien eroavaisuuksia. Näiden lisäksi tutkielma käsittelee Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteoriaa sekä Bousfieldin esittämää teoriaa epäkohteliaisuudesta, jonka pohjalta tutkielmaan valittu aineisto analysoidaan. Tutkielman aineisto koostuu verkon keskustelufoorumeilta kerätyistä viidestä keskustelusta kokonaisuudessaan. Keskustelut analysoidaan käymällä ne läpi keskittyen naispelaajiin kohdistuvaan epäkohteliaaseen käytökseen. Aineisto osoittaa verkkokeskustelun sisältävän merkittävän määrän naispelaajiin kohdistuvaa epäkohteliasta käytöstä, jonka yleisin esiintymismuoto on etäännyttäminen. Tämä ilmenee käytännössä usein vastakkainasetteluna nais- ja miespelaajien välillä, joista osa ei koe naispelaajien olevan oikeita pelaajia. Tutkielman aineiston perusteella voidaan siis sanoa, että verkkokeskustelut sisältävät käytöstä, jonka koettaisiin olevan epäsopivaa tavanomaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Tämä käytös saattaa osaltaan johtua verkon tarjoamasta anonymiteetistä.

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen pragmaattisia fraseologismeja ja sitä, kuinka ne pitäisi esittää elektronisessa saksa suomi-erikoissanakirjassa. Tutkielman tavoite on hahmotella sanakirja-artikkelin malli. Sanakirja on semasiologis-onomasiologinen, ts. käyttäjä voi etsiä siitä sekä tiettyä ilmaisua että tiettyä kommunikaatiotilannetta. Sanakirjan pääasiallinen kohderyhmä ovat kääntäjät, mutta se soveltuu myös kielenopiskelijoiden ja muiden saksan kielen kanssa tekemisissä olevien käyttöön. Tutkielman teoriaosuudessa käsittelen fraseologiaa, pragmaattisia fraseologismeja, niiden erityispiirteitä ja kääntämistä sekä työn kannalta merkityksellisiä leksikografian käsitteitä, sanakirjatyyppejä ja sanakirjojen rakenteita. Lisäksi esittelen elektronisten sanakirjojen ominaisuuksia. Onhan melko varmaa, että niiden käyttö yleistyy entisestään tulevaisuudessa mm. niiden helppo- ja nopeakäyttöisyyden vuoksi. Omassa kappaleessaan käsittelen pragmaattisia fraseologismeja leksikografisesta näkökulmasta ja nostan esille niiden esittämiseen liittyviä ongelmia, joista annan olemassa oleviin yksi- ja kaksikielisiin sanakirjoihin perustuvia esimerkkejä. Lopuksi hahmottelen parannusehdotuksiin perustuvan sanakirja-artikkelin teoreettisen mallin ja havainnollistan sitä kolmella esimerkkiartikkelilla. Fraseologian piiriin lukeutuvat pragmaattiset fraseologismit ovat suhteellisen uusi tutkimuskohde. Kontrastiivisia tutkimuksia kieliparissa saksa suomi on erittäin vähän, ja pragmaattisten fraseologismien kääntämistä ei myöskään ole juuri tutkittu. Pragmaattiset fraseologismit jaetaan yleensä kahteen ryhmään: rutiini-ilmaisuihin ja keskustelukiteytymiin. Rutiini-ilmaisut ovat tilannesidoksisia, kiteytyneitä ja pääsääntöisesti lauseenveroisia ilmaisuja, jotka toistuvat arkipäiväisissä kommunikaatiotilanteissa. Ne ovat syntaktisesti ja semanttisesti heterogeenisia, ja niiden funktiot ovat moninaisia: Rutiini-ilmaisuihin kuuluu monia kohteliaisuussanontoja, kuten tervehdyksiä ja toivotuksia, mutta myös hämmästystä, pelkoa, iloa, torjuntaa ym. ilmaisevia fraseologismeja. Keskustelukiteytymät sen sijaan ovat ei-idiomaattisia, esiintyvät epäitsenäisinä, ts. vain lausumaan upotettuina, eivätkä ne ole tilannesidoksisia. Keskustelukiteytymillä on monia kommunikatiivisia tehtäviä, kuten puheen jäsennys, puhekumppanin huomion kohdentaminen tai epävarmuuden ilmaiseminen. Ne ovat yleensä polyfunktionaalisia ja niitä voi usein varioida paljonkin. Kieltä käyttävien on hallittava sekä rutiini-ilmaisujen että keskustelukiteytymien käyttö kommunikaation sujuvuuden takaamiseksi ja kulttuuristen yhteentörmäysten välttämiseksi. Pragmaattisten fraseologismien esittäminen sanakirjoissa on monien tutkijoiden mukaan yhä nykyäänkin osin puutteellista. Perinteisen leksikografian metodit eivät riitä kuvaamaan pragmaattisia fraseologismeja riittävän tarkasti. Parannettavaa on sekä mikro- että makrostruktuurissa, ts. sanakirja-artikkeleissa, hakusanojen valinnassa ja järjestyksessä sekä siinä, minkä hakusanan alta ilmaisu on löydettävissä. Lisäksi ongelmia on sanakirjojen alku- ja lopputeksteissä ja hakusanojen välisissä viittaussuhteissa. Perehdyn tutkielmassani erityisesti mikrostruktuurien ongelmakohtiin. Löytämistäni esimerkeistä käy ilmi, että pragmaattisia fraseologismeja ei yleensä ole varustettu vastaavalla merkinnällä, ne on sijoitettu sanakirja-artikkeliin epäsystemaattisesti ja epäloogisesti eikä rutiini-ilmaisuja ja keskustelukiteytymiä ole erotettu toisistaan. Ilmaisusta ei aina ole annettu sitä muotoa, jossa se todellisuudessa toteutuu, mikä esim. hankaloittaa kielenoppijan mahdollisuutta oppia aktiivisesti käyttämään ilmaisua. Myös syntaktis-semanttiset tiedot ovat ajoittain liian niukkoja, samoin kuin pragmaattis-kommunikatiiviset tiedot, mikä on erittäin vakava puute. Pragmaattisten fraseologismien käyttöä on mahdotonta kuvailla ilman kyseisiä tietoja. Hahmottelemassani sanakirja-artikkelin mallissa jokainen ilmaisu on löydettävissä oman hakusanansa alta. Kääntäjiä ajatellen ilmaisulle annetaan mahdollisimman monia ekvivalentteja ja myös tietoa niistä. Artikkelissa selitetään tarkoin, mitä ilmaisu tarkoittaa ja miten sitä käytetään. Ilmaisun tyylistä, konnotaatioista, tekstispesifisyydestä, ajallisesta ja alueellisesta jakautuneisuudesta ja kommunikatiivisesta funktiosta annetaan yksityiskohtaisia tietoja. Linkeistä on mahdollisuus päästä katsomaan synonyymisten tai samaan tilanteeseen liittyvien ilmaisujen sanakirja-artikkeleita. Ilmaisuille annetaan esimerkkejä, jotka ovat peräisin sekä sanakirjoista ja autenttisista teksteistä että fiktiivisistä dialogeista ja niiden käännöksistä. Pragmaattisten fraseologismien kääntäminen on hankalaa monesta syystä, mm. siksi, että ne ovat kieli- ja kulttuurisidonnaisia ja polyfunktionaalisia. Kääntäjällä on oltava erittäin hyvän kielitaidon ja kulttuuritietämyksen lisäksi tietoa myös sekä lähde- että kohdekielen fraseologiasta. Pragmaattisten fraseologismien erikoissanakirja helpottaisi kääntäjien työtä merkittävästi.

This thesis explores how William Goldman’s The Princess Bride (1973) engages its readership with the use of an autofictional frame story. The frame story involves a narrator-character with the author’s name (referred to as Bill for clarity) abridging a fictional author’s book, which acts as a story within the story. The approach used in this thesis is a combination of close reading and the application of narratological theory relating to autofiction, narrative as rhetoric, reader engagement, metafiction and fictionality. I assert that these various methods of engaging and communicating with the reader are not only effective but intentional. The analysis begins by examining the book’s background, providing a synopsis of the relevant events of the story, as well as a brief biography of the author, William Goldman, whose contrasting life experience with the narrator-character Bill is an important point of analysis. Mention is also given to the lack of prior academic research on Goldman’s body of work and The Princess Bride in particular. This is followed by a thorough examination of the frame story and the ways in which it is constructed to appeal to readers. This is accomplished through application of Seymour Chatman’s narrative communication model, an analysis of Bill’s character arc and how Goldman wields autofiction to tell a heartfelt and personal story in the face of the “death of the author” and New Criticism. The analysis is then turned towards the high adventure fantasy story within the frame, and how it interacts with the frame story to create a novel and engaging whole. This is accomplished through an exploration of the central themes of the fantasy story and how they are paralleled in the frame story, an exploration of Goldman’s use of cliffhangers and, finally, the metafictional elements of the narrative that directly ask for the reader’s participation in the autofictional lore of book. In addition to the above findings, I conclude that Goldman’s novel is a complex and enthralling work deserving of academic analysis, despite prior lack of such. My thesis shows that The Princess Bride should be of particular interest to scholars currently researching autofiction, as it uses its autofictional framing in unique and engaging ways.

Tutkielman aiheena on oopperalaulajatar Ida Basilier-Magelssenin (1846–1928) ura. Tutkielma kuuluu esittävän säveltaiteen historian tutkimuksen alaan. Näkökulma on toimijakeskeinen, biografinen ja mikrohistoriallinen. Pääkysymyksenä on, millainen Basilier-Magelssenin ura oli pääpiirteissään. Tarkastellaan, miten hänestä tuli laulaja, missä hän esiintyi, mitä muuta ammatillista toimintaa hänellä oli ja kuinka merkittävänä häntä voidaan pitää laulajana. Metodeina käytetään musiikin historian tutkimusmenetelmiä. Primäärilähteinä on arkistomateriaalia, kuten sanomalehtiä, kirjeitä, konserttiohjelmia, apurahahakemuksia, sopimuksia ja teatterin roolikirja. Sekundäärilähteinä on muun muassa eri teattereiden ja oopperoiden historioita, erityisesti Eliel Aspelin-Haapkylän Suomalaisen teatterin historia (1906–1910). Ida Basilier syntyi Nivalassa musiikkia harrastavaan perheeseen. Hän kävi vuoden Kokkolan tyttökoulua ja vuoden Oulun tyttökoulua, josta valmistui keväällä 1863. Hän opiskeli laulua Helsingissä Emilie Mechelinin johdolla vuonna 1867, Pariisissa Jean Jacques Masset’n johdolla yksityisesti kesällä 1867 ja Pariisin konservatoriossa syksystä 1867 kevääseen 1870 sekä Pietarissa Henriette Nissen-Salomanin johdolla keväällä 1871. Laulunopetus oli ranskalaisen koulukunnan mukaista. Todennäköisesti hän opiskeli konservatoriossa myös kieliä, näyttämöilmaisua, musiikin teoriaa ja musiikin historiaa. Basilier rahoitti opintojaan apurahoilla, joita hän sai Senaatin talousosastolta (1867, 1868 ja 1869) ja ilmeisesti myös Venäjän keisarinnalta (1869 ja 1871). Basilier esitti Helsingin Suomalaisessa Oopperassa 1870-luvulla ja satunnaisesti myöhemminkin naispääosarooleja yhteensä 15 teoksessa. Hän oli tähtilaulaja, jonka maine houkutteli yleisöä esityksiin. Hänen poikkeukselliset kykynsä mahdollistivat sen, että voitiin ottaa ohjelmistoon teoksia, joissa oli vaativa pääosa. Basilier esiintyi Suomalaisessa Oopperassa ilmeisesti paljolti sen vuoksi, että hän halusi edistää suomen kielen asemaa. Hän teki menestyksekkään uran myös Tukholman kuninkaallisessa oopperassa vakinaiseksi solistiksi kiinnitettynä vuosina 1872–1874 ja vierailijana 1871, 1875 ja 1876. Hän vieraili myös Norjassa Christiania Theaterissa useasti 1870- ja 1880-luvulla ja Tivolin oopperassa vuonna 1884, Saksassa Lyypekin kaupunginteatterissa vuosina 1875–1877 ja Münchenin hoviteatterissa vuonna 1875 ja Ruotsissa Göteborgissa Mindre Teaternissa Bjarne Lundin seurueen kanssa vuonna 1887. Basilier-Magelssenin oopperaroolit olivat koloratuurisopraanon rooleja, kuten Rossinin Sevillan Parturin Rosina, Gounod’n Faustin Margareta, Donizettin Lucia di Lammermoorin Lucia ja Rykmentin tyttären Marie sekä Verdin La Traviatan Violetta. Basilier-Magelssen oli suosittu konserttilaulaja Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Hän konsertoi myös Tanskassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Hänen pianisteinaan olivat esimerkiksi Ina Forstén (Lange), Fanny Flodin, Selma Kajanus, Ragna Goplen ja Agathe Backer Grøndahl. Basilier-Magelssenilla oli useita laajoja konserttikiertueita, ja hän osallistui ranskalaisen mezzosopraanon Zelia Trebellin konserttikiertueeseen Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa loppuvuodesta 1877. Laulajattaren konserttiohjelmistossa oli aarioita, pohjoismaisia ja suomalaisia yksinlauluja, saksalaisia liedejä, romansseja ja kansanlauluja. Suosituimpia kappaleita oli Venzanon Grande valse. Ohjelmistoon kuului paljon hyvin vaikeita kappaleita, joista laulajatar selviytyi lehtikritiikkien mukaan erinomaisesti. Erityisesti koloratuuritaitoja, tulkinnan hienostuneisuutta ja intonaation puhtautta kiitettiin. Näitä seikkoja ilmeisesti korostettiin koulutuksessa. Basilier-Magelssen teki ainakin kaksi levytystä, mutta levyjen mahdollisesta nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa. – Basilier-Magelssen toimi laulunopettajana Oslon konservatoriossa 25 vuotta ja antoi myös yksityistunteja. Hänen oppilaistaan menestyneimpiä olivat oopperalaulajat Sophie Apenes Zela ja Magna Lykseth-Skogman sekä laulunopettaja Marna Bielenberg. Ida Basilier-Magelssen oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomalaisia laulajia niin ooppera- ja konserttilaulajana kuin laulunopettajanakin.

Tämä pro gradu-työ käsittelee naisten toimijuutta uusassyrialaisessa imperiumissa. Toisin sanoen työssä tutkitaan naisten vaikutusmahdollisuuksia assyrialaisessa, patriarkaalisessa yhteiskunnassa – aihe, johon ei aiemmin ole juurikaan kiinnitetty huomiota. Täydennän työssä assyriologista näkökantaa kulttuuritieteiden ja antropologian käsitteistöllä ja teorioilla. Työn teoreettinen viitekehys liittyy yksilön, yhteiskunnan ja vallan välisiin suhteisiin, jotka kohtaavat toimijuuden käsitteessä. Vaikka työssä esittelen toimijuuden käsitettä laajemminkin, päädyin aineiston asettamien rajoitusten takia määrittelemään toimijuuden seuraavasti: toimijoita ovat ne naiset, jotka toimivat aktiivisina subjekteina yhteiskunnassa. Näin määritellyt toimijat jaoin vielä kahteen ryhmään, eksplisiittisiin (explicit agents) ja implisiittisiin (implicit agents) toimijoihin. Ensimmäisen ryhmän jäsenet selkeästi toimivat teksteissä jollain tavalla, jälkimmäisen ryhmän jäsenten toimijuus on pääteltävä asiayhteydestä. Pro graduni perustuu laajan tekstiaineiston analyysiin. Jaan imperiumin toimijanaiset kolmeen laajaan ryhmään: palatsissa, temppelissä ja niiden ulkopuolella toimineisiin naisiin. Jokaisen näistä kolmesta ryhmästä jaan vielä useisiin alaryhmiin, useimmiten ammattinimikkeen tai arvonimen mukaan. Suurimmaksi ryhmäksi osoittautuivat palatsissa toimineet naiset. Heistä erityisen aktiivisia olivat šakintut, jotka hoitivat vastuullisia hallinnollisia tehtäviä palatseissa. Myös kuningatarten ja muiden kuninkaallisten naisten rooli toimijoina oli uusassyrialaisella kaudella merkittävä. Temppeleissä toimineista naisista merkittävin ryhmä toimijuuden kannalta olivat naispuoliset profeetat, jotka toimivat aktiivisissa rooleissa ainakin toimittaessaan jumalallisia sanomia. Palatsien ja temppelien ulkopuolelle jäi vain vähän naistoimijoita: omaksi selkeäksi ryhmäkseen erottuivat ainoastaan harimtut, prostituoidut. Lopuksi pohdin jokaisen ryhmän toimijuutta ensin taulukkomuodossa (taulukot 9, 10 ja 11) sitten lyhyessä analyysikappaleessa.

Wonders or prodigies – unusual events such as strange births, apparitions, comets, and natural disasters, often understood as divine signs and warnings – were the subject of intense fascination and religious and political commentary in late 15th and 16th-century Europe. Works describing, collecting, and interpreting wonders circulated widely in different editions and translations. In the present study, I examine the works of two Elizabethan translators: Abraham Fleming, who translated two Latin treatises on comets and earthquakes by the Catholic bishop Friedrich Nausea in 1577 and 1580, and Stephan Batman, who published a translation and continuation of the Reformed Conrad Lycosthenes’s lengthy chronicle of prodigies in 1581. These influential Latin wonder books and their translations provide a varied look into 16th-century writings on wonders, which crossed linguistic and confessional borders alike and were linked to various discussions, from Reformation polemics to scientific and theological considerations about the natural and supernatural causes of unusual phenomena in nature. As translators, Fleming and Batman not only made their sources available in English but also made them their own by making various alterations, omissions, and additions to the texts. Previous studies of wonder literature have tended to either underappreciate this active role of early modern translators or be imprecise in identifying the nature and extent of the changes made by them. By analysing and comparing the translations by Fleming and Batman to their source texts, it is possible to gain a more accurate and detailed understanding of how and for what purposes they appropriated and transformed the works they translated. Fleming and Batman were able to both develop themes originally present in their sources and introduce new material and aims for the works. Fleming translated Nausea’s treatises to comment on two contemporary wonders and, wanting to emphasise their supernatural nature, first subtly altered and later directly criticised Nausea’s discussions of natural causes while praising his supernatural interpretations and translating additional writings by Nausea that focused further on apocalyptic themes. Meanwhile, Batman was able to tailor Lycosthenes’s wonder chronicle to a specifically English Protestant audience by supplementing it with anti-Catholic material and entries on English history. By developing Lycosthenes’s themes of divine judgement and having this augmented chronicle build up to the reign of Elizabeth I, Batman utilized it as a foundation for his Elizabethan continuation of the work, in which he called for stricter measures against religious nonconformism in England.

Tutkielmassani tarkastelen miten Terry Pratchettin satiirinen fantasiasarja Discworld (suom. Kiekkomaailma) rakentaa fiktiivisen maailmaansa kuvailun, kerronnan ja genren avulla, ja miten nämä eri ominaisuudet toimivat yhdessä. Käyn läpi maailman eri osia, esimerkiksi taian ja teknologian käyttö ja kehitys sekä hahmojen suhteet toisiinsa ja maailmaan. Lisäksi käsittelen fiktiivisen maailman politiikkaa ja historiaa sekä fantasian ja satiirin vaikutukset kerrontaan ja maailman ontologiseen perustaan. Keskityn ensisijaisesti neljään romaaniin. Nämä ovat sarjan 13. romaani Small Gods (suom. Pienet jumalat), 23. romaani Carpe Jugulum, 25. romaani The Truth (suom. Totuuden torvi), sekä 34. romaani, Thud! (suom. Muks!). Käsittelen kuitenkin myös lyhyesti sitä, miten sarja toimii kokonaisuutena. Terry Pratchett luo maailmanrakentamisen keinoin uskottavan tarinamaailman, joka perustuu lukijoille tuttuihin fantasian ja todellisen maailman ominaisuuksiin. Romaanit rakentavat maailmaa tarkastelemalla kerronnoissaan eri maita, kulttuureja ja maailmankuvia. Vaikka sarjan maailma on sinänsä absurdi, johdonmukaiset yksityiskohdat ja kertomukset tekevät siitä ymmärrettävän ja kiinnostavan. Lukijat pystyvät näin ollen päättelemään maailmasta enemmän kuin romaanit siitä kertovat, joka puolestaan saa tarinamaailman tuntumaan yhtenäiseltä ja itsenäiseltä kokonaisuudelta. Tutkielmassani osoitan, ettei kerronta välttämättä ole maailmanrakentamisesta irrallinen prosessi, toisin kuin jotkut maailmanrakentamisen teoreetikot ovat esittäneet. Kerronta, kuvaus ja lajityypin eri keinot vaikuttavat vahvasti toisiinsa ja muodostavat yhdessä maailmanrakentamisen prosessin.

This thesis explores press bias in the US and UK news coverage of the final 2020 US presidential debate between Joe Biden and Donald Trump. An integral part of the US presidential election campaigns, the debates are televised events where the presidential candidates discuss controversial topics, and the press reports about the debates in real time. The goal of this thesis is to analyse whether a bias towards one of the candidates can be identified in the press coverage, and whether there is a difference between the coverage in the two countries. While the topic of press bias in elections has evoked academic interest in other fields, linguistic research has been minimal. Previous studies have found that the press coverage of presidential debates is sometimes biased or inaccurate, which might have the potential to influence voter behaviour. In this thesis I analyse whether a linguistic approach can offer new insight on how these biases manifest. The data comes from 8 US and 10 UK newspapers and consists of 69 newspaper articles. These countries were chosen, because their media systems have been found to share many similarities in the past, and they can give a general idea of the press coverage in the English-speaking world. More than just bias, this study analyses something called evaluation, an area of linguistics that deals with how writers express their views, how they build discourse with the readers and how they reflect the values of their community. Appraisal Framework (Martin and White, 2005) was used in the analysis, as it has been specifically designed for analysing evaluation and has been applauded for its ability to recognise implicit attitudes of the writers. The framework consists of three categories: ATTITUDES of the writer, ENGAGEMENT with the reader and GRADUATION, the degree of the attitudes. The collected data was analysed and classified manually in a close reading. The differences between the countries were found to be small, and a consistent bias favouring Biden was identified in the press coverage of both countries. In the ATTITUDE category, Trump was more often evaluated negatively than positively in both countries, especially regarding his moral standing (PROPRIETY) and his skills and capabilities (CAPACITY). Biden, on the other hand, was not evaluated negatively as much as Trump, and in the US, there were more positive than negative evaluations of him. He was most often applauded for his successes in the debate (CAPACITY). ENGAGEMENT was most often used by the journalists to oppose Trump’s views and to support Biden’s. The framework made it possible to build a more detailed description of how the biases manifest in the presidential debate news coverage and especially excelled in recognising implicit attitudes. At the same time, the framework had some issues regarding replicability of the study due to the subjectivity in identifying implicit attitudes. Some of these issues have been brought up by researchers in the past and adjustments for the framework have been suggested. Future studies using the Appraisal Framework could benefit from using one of these adjustments and seeing how that affects the results.