Browsing by Title

Tutkielmassani käsittelen dialogisuutta ja sen merkitystä esteettisten luontokokemusten kannalta. Pyrin tuomaan esille ihmisten luovan toiminnan, ihmissuhteiden ja luontosuhteiden kauneuden välisiä yhteyksiä. Keskeisenä lähteenäni on Luce Irigaray ja laajennan tarkastelua Pierre Hadotin, Henry David Thoreaun ja Arnold Berleantin kirjoitusten avulla. Aloitan tutkielmani käsittelemällä Irigarayn feministisen filosofian keskeisiä kohtia, koska ne ovat perusta myös hänen dialogisuus -käsitykselleen. Irigaray kirjoittaa esimerkiksi feminiinisen universaalin luomisen tehtävästä ja jokaisen feminiinisen subjektin yksilöllisestä, oman identiteetin luomistyöstä. Tutkielmani toisessa luvussa tarkastelen puheen dialogisuutta ja erityisesti Irigarayn käsitystä siitä. Irigarayn lisäksi viittaan paitsi Hadotin myös Hans-Georg Gadamerin kirjoituksiin dialogista sekä Emmanuel Levinasin käsitykseen toiseudesta. Esille nousee dialogiselle filosofialle ominaisia piirteitä ja huomioita liittyen esimerkiksi dialogin eettiseen tehtävään sekä dialogin eksistentiaaliseen kontekstiin ja luonteeseen. Tutkielmani kolmannessa luvussa siirryn tarkastelemaan esteettisiä luontokokemuksia ja sitä, kuinka dialogisuus ilmenee niissä myös sanattomasti. Tutkin muun muassa sitä, millä tavalla luonto on välittäjä itsen ja toisen kohtaamisessa. Yhdistän ja rinnastan Irigarayn ajatuksiin dialogisuudesta Thoreaun ja Berleantin kirjoituksia esteettisistä kokemuksista luonnossa. Kuvailen filosofisen ajattelun fenomenologista virettä ja luonnon esteettisessä kohtaamisessa ilmeneviä arvokokemuksia ja vuorovaikutusta, joiden myötä subjektin itseymmärrys syventyy ja identiteetti ja elämänmotivaatio uudistuvat. Lopuksi tarkastelen luonnonkauneuden ihailua ja ihmetystä, mimesistä ja aistihavaintoa Irigarayn ja Berleantin näkemyksissä. Esille tulee heidän kriittinen suhtautumisensa totalisoivaan, perfektionistiseen, dualistiseen ja objektivoivaan ajatteluun sekä heidän aistivalle ruumiille antamansa merkitys ja arvo. Irigaray tuo esille itsetutkiskelun ja itseen palaamisen tärkeyden toisen lähestymisen ja dialogin mahdollistumisen kannalta, sekä luonnon tarjoaman paikan tälle. Irigarayn filosofian valossa totean, että suhteen muodostaminen itsen ja toisen kanssa tarvitsee tietyllä tapaa vapaata, ennalta täyttämätöntä ja määrittelemätöntä tilaa; sen avoimuutta ja aistikylläistä hiljaisuutta. Luonto on tällainen tila, joka ei ole kenenkään omaisuutta. Irigarayn filosofiassa on tarkkaavaista toiseuden lähestymisen ja suhteen muodostamisen tapojen etsintää, mikä on tärkeää paitsi itsen ja toisen ihmisen, myös luonnon esteettisessä kohtaamisessa. Yhdessä toiseutta kuuntelemaan herkistyvän dialogisuuden kanssa esteettiset luontokokemukset voivat auttaa ihmisiä arvostamaan luontoa, omaa ruumistaan ja toista ihmistä.

Tässä tutkielmassa tutkitaan neljän kirjallisuuden hahmon kohteliaisuusstrategiaa neljässä kirjan kohtauksessa. Teoreettinen tausta käsittelee fiktiivisen kirjallisuuden stilistiikkaa, Dickensin tyyliä sekä kohteliaisuuden tutkimusta pragmatiikan näkökulmasta. Neljä kirjallisuudenhahmoa on tunnetun kirjailija Charles Dickensin teoksesta Loistava tulevaisuus (Great Expectations). Hahmot rakentuvat gradun aineistossa puhutun kielen keinoin. Kohteliaisuusstrategiaa analysoidaan suhteessa kielen ja kohtauksen olosuhdetekijöihin (suhteellinen valta puhujan ja kuulijan välillä, heidän sosiaalinen etäisyytensä, ilmaisun tunkeilevuus/määräävyys). Ne vaikuttavat puhunnoksen uhkaavuuteen kuulijaa kohtaan. Tulokset osoittavat, että hahmoilla on tiettyjä toistuvia kohteliaisuusstrategioita. Hahmoista Joelle on tavanomaista lähikohteliaisuus, jonka tavoite on lähentää viestijöitä. Tyypillistä lähikohteliaisuudelle on arvostuksen ja kiinnostuksen osoittaminen kuulijan arvoja ja kiinnostuksenkohteita kohtaan. Joen hahmo rakentui kohtauksessa vahvasti lähikohteliaisuuden kautta. Erityisesti lähikohteliaisuudessa erottui strategian numero 7 mukainen toisen näkökulman erityisyyden huomioiminen. Keskustelun maksiimien eli periaatteiden rikkomisesta seuraa ylimääräistä päättelytyötä kuulijalle. Estella-hahmolle toistuvaa aineistossa on sarkasmi määrän ja laadun maksiimeja rikkomalla. Erityisesti hahmo rakentui strategian numero 4:n (liioittelu) ja 8:n (ironia) mukaisten epäsuorien ilmaisten kautta. Magwitch käyttää ainoastaan suoraa strategiaa eli suoraa ilmaisua. Keskeisenä ominaisuutena Pipin hahmolle oli kuulijan kasvojen suojaaminen fraasiutuneiden lauseiden muodossa – näin vaikutus kuulijaan on kevyempi. Hänen hahmollensa oli tyypillistä myös arvonannon ilmaisut kuulijaa kohtaan. Joen kanssa Pipille tavanomaista oli myös direktiivi-puheaktit kysymysten muodossa. Magwitchin kanssa hänellä oli taipumus suoraan ilmaisuun, ei kuulijan kasvojen suojaamiseen eikä toisaalta direktiivi-puheaktien käyttöön. Hänen seurassansa ei kasvojen uhkausta (face-threat) ollut havaittavissa. Hahmo siis rakentui välittömyydessä, joka raottuu kohtauksessa vankikarkurin kanssa kontrastina muiden hahmojen seurassa esiintyvälle kohteliaisuudelle.

Pro Gradu -tutkielmassa tarkastellaan monikielisyyttä ja sitä, miten monikielisten oppilaiden ensikielet huomioidaan vieraan kielen opetuksessa. Teoriaosuuden alussa avataan ensin yleisesti monikielisyyden ja kielitietoisuuden käsitteitä sekä selvitetään, mitä ensikielellä tarkoitetaan. Työssä tarkastellaan monikielisyys- ja kielitietoisuustutkimusta, sekä tutkimusta ensikielten huomioimisesta vieraan ja toisen kielen opetuksessa. Eurooppalainen viitekehys sekä peruskoulun (2014) että lukion (2015) opetussuunnitelmat painottavat kielitietoista opetusta ja monikielisyyden vahvistamista. Tutkimuksen painopiste on saksan kielessä, joten teoriaosuuden jälkeen työssä tarkastellaan lähemmin saksa toisena ja saksa vieraana kielenä -opetuksen materiaaleja ja sitä, miten monikielisyysdidaktiikka ja ensikielten huomioiminen niissä toteutuu. Kielitietoisesta ja aiemmat kielet huomioivasta opetuksesta on tutkitusti hyötyä uuden kielen oppimisessa. Kieliä vertaileva ja kielirajojen ylittävä opetus vahvistaa kielitietoisuutta ja lisää monikielisyyttä. Tutkimuksessa selvisi, että vieraan kielen opettajilla ei ole tarpeeksi tietoa ja edellytyksiä monikielisyyden edistämiseksi, vaan monikielisyys nähdään usein haasteena. Kieli liittyy vahvasti myös sosiaaliseen statukseen ja varsinkin maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kielitaito jää vähälle huomiolle. Suomalaisessa saksan oppikirjassa ei käsitelty suomen, ruotsin ja englannin lisäksi muita kieliä. Saksalaisissa monikielisyysoppaissa keskityttiin joko saksan kielen oppimiseen tai kielellisen moninaisuuden esille tuomiseen mutta oppilaiden kielitaitoa ei hyödynnetty uuden oppimisessa. Teoreettisen tutkimustiedon perusteella ja suomalaista opetussuunnitelmaa seuraten laadin kahdeksan monikielisyyttä ja ensikielet huomioivaa tehtävää saksan kielen opetukseen. Tehtävät soveltuvat kaikille oppilaille mutta huomioivat erityisesti ne, joiden ensikieli on muu kuin suomi tai ruotsi.

Tutkielmani käsittelee lukion uutta suullista kurssia “Puhu ja ymmärrä paremmin” saksan kielen opetuksessa. Opetushallituksen määräyksen (2009) myötä toinen vieraiden kielten A- ja B1-oppimäärien vapaaehtoisista syventävistä kursseista muutettiin vuonna 2010 suullisen kielitaidon kurssiksi, ja osana kurssia otettiin käyttöön suullisen kielitaidon koe. Opetussuunnitelman perusteissa suullisen kurssin sisältökuvaus on kuitenkin hyvin yleispiirteinen ja epämääräinen, eikä kurssia varten ole ainakaan saksan opetuksessa tarjolla oppikirjaa tai muuta valmista materiaalia. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suullisen kurssin osallistujia, toimeenpanoa sekä osallistujien ja opettajien suhtautumista kurssiin kolmessa helsinkiläisessä lukiossa. Tutkimuskysymyksiä on neljä: Ensinnäkin tarkastellaan, minkälaiset oppilaat ottavat osaa suulliselle kurssille (esim. eritasoiset oppilaat vai ainoastaan sellaiset, jotka ovat jo valmiiksi hyviä saksassa). Toiseksi tutkitaan, miten kurssin sisältökuvaus on tulkittu kussakin lukiossa ja miten kurssi käytännössä toteutetaan (esim. millaisia opetus-materiaaleja ja työmuotoja kurssilla käytetään, missä suhteessa kurssilla käytetään kohde- ja äidinkieltä). Kolmanneksi selvitetään, miten suullisen kurssin osallistujat ja opettajat suhtautuvat kurssiin (esim. miten tarpeellisena he pitävät kurssia ja tulisiko sen olla yksi pakollisista kursseista). Viimeisenä tarkastellaan, saavuttavatko suullisen kurssin osallistujat kurssin päätteeksi opetus-suunnitelman perusteisiin kirjatun tavoitetason (B1.1) puhumisessa. Tämän kysymyksen käsittelyn yhteydessä annetaan myös esimerkkejä osallistujien suullisen kielitaidon tasosta. Voidakseni vastata tutkimuskysymyksiin observoin suullisen kurssin opetusta kolmessa helsinkiläisessä lukiossa, toteutin kurssin oppilaille ja opettajille kirjallisen kyselyn sekä tallensin oppilaiden suulliset loppukokeet ääni- tai videonauhalle. Tutkielman johdannon jälkeen esitetään toisessa luvussa uusinta tilastotietoa lukion kielivalinnoista ja erityisesti saksan kielen asemasta. Kolmannessa luvussa määritellään käsitettä suullinen kielitaito osana laajempaa kielitaidon käsitettä. Neljäs luku on lyhyt historiallinen katsaus suullisen kielitaidon asemasta eri opetusmetodien valtakausina, ja luvun lopussa esitellään, millaisia tavoitteita Lukion opetussuunnitelman perusteissa asetetaan suulliselle kielitaidolle. Tutkimusaineistoni koostuu oppituntiobservointien (yht. 20 x 75 min) muistiinpanoista, 16 oppilaan ja 3 opettajan kirjallisten kyselyiden vastauksista sekä suullisten kokeiden tallenteista. Tallennetuista kokeista osa valittiin ja litterointiin tarkempaa analyysia ja vertailua varten. Tutkimuksen metodit ovat näin ollen oppituntiobservointi, kyselylomaketutkimus sekä suullisten kokeiden eksemplaarinen analyysi opetussuunnitelman perusteiden kielitaidon tasojen kuvausasteikkoa hyödyntäen. Tutkittavien ryhmien pienestä koosta johtuen tutkimustulokset pätevät vain näihin ryhmiin, eikä niiden pohjalta voi esittää yleistyksiä. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikissa kolmessa koulussa suullisen kurssin tyypillinen osallistuja oli oppilas, joka hallitsee kielen jo valmiiksi hyvin ja joka on tekemisissä kielen kanssa myös vapaa-ajallaan. Kurssin osallistujien korkeasta tasosta kertovat myös suullisen loppukokeen tulokset: kaikki oppilaat saavuttivat vähintään opetussuunnitelman perusteissa asetetun tavoitetason B1.1 (arvosana 8), ja kolme neljäsosaa ylsi arvosanaan 9 tai 10. Olisi tärkeää pohtia, miten kurssia tulisi muuttaa, jotta se olisi houkuttelevampi myös heikommille oppilaille. Kaikissa kolmessa koulussa kurssi toteutettiin pääasiassa opettajan työstämän ja tuottaman materiaalin avulla. Tutkimuksen kolme kokenutta opettajaa eivät pitäneet oppikirjan ja muun valmiin materiaalin puutetta ongelmallisena, mutta tulevan opettajan näkökulmasta tilanne saattaa vaikuttaa huolestuttavalta. Kurssilla eniten käytetyt työmuodot olivat pari- ja ryhmäkeskustelut, ja yhdessäkään koulussa ei juurikaan annettu kotitehtäviä, sillä kurssin vapaaehtoisuuden vuoksi opettajat eivät halunneet enempää rasittaa jo muutenkin suuren työtaakan alla olevia abiturientteja. Tuntikeskustelujen pohjina käytettäviin vaativiin teksteihin tutustuminen jo kotona saattaisi kuitenkin tehdä keskusteluista syvällisempiä ja kielellisesti haastavampia, eikä tekstien kääntäminen veisi aikaa itse puhumiselta. Kurssin opettajat käyttivät tunneilla lähes koko ajan saksaa, kun taas oppilaat turvautuivat suomeen mm. kysyessään neuvoa opettajalta tai toisiltaan. Koska koulun jälkeisessä elämässä tarvitaan enemmän suullista kuin kirjallista kielitaitoa, oppilaat pitivät erillistä suullisen kielitaidon kurssia ”hyödyllisenä” ja opettajat ”erittäin hyödyllisenä”. Myös kurssin ajoitusta pidettiin onnistuneena, sillä vasta tällä tasolla kielen hallinta on tarpeeksi hyvää, jotta sen avulla pystyy keskustelemaan. Sekä oppilaiden että opettajien mielestä kurssin tulisi kuitenkin säilyä vapaaehtoisena, sillä pakollisia kursseja on jo muutenkin tarpeeksi eikä heidän mielestään ketään voi pakottaa puhumaan. Kurssin pakollisuutta voisi kuitenkin perustella sillä, että niin kauan kuin suullista kielitaitoa ei mitata ylioppilas-kirjoituksissa, kielen muiden osa-alueiden harjoittelu menee aina suullisen harjoittelun edelle.

Oheisessa maisterintutkielmassa pyritään oppikirja-analyysin avulla tutkimaan kuulunymmärtämistehtäviä kahdessa lukion alkavan saksan (B3) oppikirjassa (Plan D 1-2, Sanoma Pro, 2021 ja Magazin.de 1, Otava, 2020). Ensimmäinen mainituista soveltuu lukion opetussuunnitelman mukaiseen kahteen ensimmäiseen moduuliin (ennen näitä nimitettiin kursseiksi) ja toinen yhteen. Teoreettinen tausta on kuulunymmärtäminen kieltenopetuksessa, kuulunymmärtämistehtävät sekä suurempana viitekehyksenä konstruktivismi ja sosiaalinen konstruktivismi. Kyseessä on kaiken kaikkiaan sisällönanalyysi näistä oppikirjoista. Konstruktivismi kuvaa oppimista aktiivisena prosessina, jossa oppija itse on keskiössä. Sosiaalinen konstruktivismi pohjaa myös tähän ajatukseen, mutta siinä korostetaan oppimisen olevan vuorovaikutuksellista toimintaa. Näiden oppimiskäsitysten valikoituminen tämän tutkimuksen taustaksi juontuu lukion opetussuunnitelmasta (viimeisin LOPS on vuodelta 2019). Siinä konstruktivismiin ja ennen kaikkea sosiaalinen konstruktivismi ovat sen oppimiskäsitysten pohjana. Tämä käy myös ilmi tutkielmassa. Molempia näitä tarkastellaan sekä teoriaosassa että analyysissä. Teoriaosuus alkaa konstruktivismin kuvailulla ja siinä mm. kerätään lähdekirjallisuudesta kohta, joilla konstruktivismin oppimiskäsitystä voi käytännössä sovittaa luokkahuoneeseen. Tutkielmassa esitellään kirjallisuuteen nojaten periaatteet, joilla oppikirjojen kuulunymmärtämistehtäviä tutkitaan. Näin muokataan kategorioita, joiden pohjalta annetaan esimerkkejä oppikirjojen kuulunymmärtämistehtävistä. Kuulunymmärtämistehtävien määrät oppikirjoissa myös lasketaan näiden kategorioiden mukaan. Konstruktivismia oppikirjoissa analysoidaan niiden kohtien avulla, joita teoriaosuudessa esitettiin. Lisäksi sosiokonstruktivistinen näkemys oppimiseen otetaan huomioon analyysissä niin, että sille muodostetaan lähdekirjallisuuden perusteella omat kriteerit, joilla kuulunymmärtämistehtäviä voi tutkia tästä näkökulmasta. Oppikirjoja myös verrataan toisiinsa. Analyysiosiossa kävi muun muassa ilmi, että oppikirjoista Magazin.de 1 on ikään kuin ”keskustelevampi”. Joissakin sen tehtävissä opiskelija saattoi pohtia kuulemaansa. Analyysin perusteella selvisi myös, että oppikirjoissa tulee vain vähän esille sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys, mutta samalla huomautetaan, että oppimistilanteiden keskusteluja ei voi todentaa.

Tutkielma tarkastelee saksan kielen pertinenssidatiivia erottamattoman omistuksen ilmaisukeinona. Yhtenä tyypillisimmistä erottamattoman omistuksen suhteista pidetään osa-kokonaisuussuhdetta ruumiinosan ja sen omistajan välillä, minkä vuoksi tutkielmassa keskitytään pertinenssidatiivin käyttöön ruumiinosaa kuvaavien sanojen yhteydessä. Koska tälle saksan omistajaa merkitsevälle datiiville ei suomen kielessä ole suoraa vastinetta, on tutkielman tarkoituksena kartoittaa saksan pertinenssidatiivin suomenkieliset vastineet ja tuoda näin esiin mahdolliset kielten väliset erot ja yhtäläisyydet. Kyseessä on siis kontrastiivinen tutkimus. Apuna suomenkielisten vastineiden kartoituksessa on pääosin kaunokirjallisista teoksista koottu korpus, joka sisältää yhteensä 570 saksankielistä esimerkkiä ja 845 suomenkielistä vastineetta. Tutkimustuloksista käy ilmi, että saksan pertinenssidatiivilla on suomen kielessä yhteensä kymmenen mahdollista vastinetta. Selvästi yleisin vastine on genetiiviattribuutti ja/tai possessiivisuffiksi. Genetiiviattribuutilla ja possessiivisuffiksilla pystytään ilmaisemaan omistussuhde ruumiinosan ja omistajan välillä, mutta ei erottamattomaan omistukseen liitettyä omistajan elollisuutta ja osallisuutta tapahtumaan. Korpuksessa esiintyy kuitenkin myös viisi vastinetyyppiä, joiden avulla suomen kielessä voidaan tuoda esiin pertinenssidatiivin ilmaisema ruumiinosan ja omistajan välinen erottamaton omistussuhde.

Tutkielma käsittelee saksalaista siirtomaakirjallisuutta ja postkoloniaalisen kritiikin pääsuuntia. Pääkirjallisuutena tutkielmassa toimivat Frieda von Bülowin Tropenkoller: Episode aus dem Kolonialleben sekä Alex Capus’n Eine Frage der Zeit. Tutkielma tutkii Saksan siirtomaahistorian jälkeisen ajan kirjallisuuden ja kulttuurin menetelmiä käsitellä siirtomaakirjallisuuden tematiikkaa ja vastata tärkeisiin käsitteisiin, kuten nationalismiin, identiteetin rakentumiseen sekä vieraannuttamiseen. Työ tutustuu sekä Saksan historiaan että interkulturellin kirjallisuuden peruskäsitteisiin. Teoriaosio avaa Dirk Göttschen, Michael Hofmannin ja Andrea Leskovecin teorioita siirtomaakirjallisuuden tavoitteista ja teemoista sekä postkoloniaalisen katsantotavan vaikutuksesta muutokseen modernissa siirtomaadiskurssissa. Teorialähtökohtien myötä luodaan malli menetelmistä, joita nykykirjallisuudessa käytetään siirtomaafantasian rikkomiseksi. Tähän sisältyy kerronnallisia keinoja, kuten ironia, pastissi, groteski ja liioittelu. Lisäksi työssä keskitytään vierauden käsitteen ilmenemiseen sekä siirtomaakirjallisuudessa osana rasistista retoriikkaa että Saksan valtion kasvuprosessia eurooppalaisena suurvaltana, ja menetelmiin, joilla tätä käsitellään postkolonialistisessa diskurssissa. Vastaukseksi tähän tutkielma nostaa esiin toisen maailmansodan jälkeisen siirtomaaretoriikan, neokolonialistisen ajatusmallin ja nykyaikaisen postkolonialistisen diskurssin siitä, mikä on siirtomaita käsittelevän tutkimuksen ja taiteen tärkein tehtävä. Työ vertailee keskenään kahta kirjaa ja rakentaa viitekehyksen, jonka avulla postkoloniaalisen kirjallisuuden menetelmät Capus’n Eine Frage der Zeit ovat tunnistettavissa, sekä luokittelee kirjan osaksi 2000-luvun siirtomaakriittistä kirjastoa. Samalla tutkielma ottaa kantaa siihen, mikä on modernin saksankielisen postkolonialistisen romaanin merkitys ja asema siirtomaahistorian käsittelyssä ja sen korjaamisessa.

Tämän nimistöntutkimukseen liittyvän pro gradu -tutkielman tavoitteena on esitellä ja luokitella saksalaisia henkilönnimiä Suomessa. Tutkielman aineistona toimii Helsingin saksalaisen evankelis-luterilaisen seurakunnan ensimmäinen kirkonkirja vuosilta 1858–1889. Tuosta kirkonkirjasta on kirjoitettu ylös noin 200 ensimmäisen siihen kirjatun henkilön etu- ja sukunimet sekä syntymäaika ja -paikka. Tutkielman ensimmäisessä osassa kerrotaan lyhyesti Helsingin saksalaisen seurakunnan historiasta ja nimistöntutkimuksen perustermistöstä. Sen jälkeen perehdytään saksalaisen kielialueen etunimistön syntyyn ja historiaan. Saksalaisen etunimistön kehitys voidaan jakaa yhtäältä jo kantagermaaniselta ajalta alkaneeseen kehityskulkuun ja toisaalta vieraista kielistä vuosisatojen aikana saatuun vaikutukseen. Nämä kehityskulut ovat vuorotelleet merkittävyydessä ja myös vaikuttaneet toisiinsa. Myös kristinuskolla ja sen nimistöllä on ollut merkittävä asema etunimistön muotoutumisessa. Aineiston kaikkien noin 120 etunimen tausta ja historia esitellään niin laajasti kuin mahdollista. Käsittelyjärjestyksenä on sukupuoli ja nimien esiintyvyys. Ensin käsitellään miesten nimet, koska suuri osa naisten nimistä on johdettu niistä. Nimiaineisto on sekoitus sekä kantagermaanisesta sanastosta muodostuneita että vieraista kielistä tulleita nimiä. Suomen vaikutusta etunimistöön ei ole havaittavissa, koska suurin osa seurakunnan jäsenistä on syntynyt ulkomailla. Seuraavassa osassa kerrotaan sukunimistön historiasta ja kehityksestä sekä niiden yleisesti vakiintuneesta luokittelusta. Kaikki aineiston sukunimet pyritään sen jälkeen luokittelemaan ja niille annetaan lyhyt kielihistoriallinen selitys. Sukunimistön kohdalla tämä ei kuitenkaan aina ole aukotonta, sillä aikojen saatossa nimissä on tapahtunut mm. ortografisia muutoksia, eikä etymologian selvitys ja luokittelu ole aina yksiselitteistä. Aineistossa on mukana myös ei-saksalaisia sukunimiä, jotka jäävät varsinaisen luokittelun ulkopuolelle. Helsingin 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon saksalainen yhteisö oli varsin kansainvälinen, minkä vuoksi tutkielman lopussa esitellään lyhyesti tuon ajan Euroopan valtiollista jakoa ja saksankielisen alueen laajuutta. Lisäksi kerrotaan kirkonkirjoista saatujen syntymäpaikka- ja aikatietojen perusteella, mistä päin Eurooppaa seurakunnan jäsenet ovat Suomeen tulleet.

Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta ja sen aiheena on koirien erisnimet Suomessa ja Saksassa. Tutkimuksessa selviää minkälaisia nimiä koirille annetaan ja millä perusteella nimiä annetaan. Teoriaosuus esittelee yleisesti nimistöntutkimusta tutkimusalana sekä määrittää käsitteet erisnimi ja yleisnimi. Teoriaosuudessa esitellään myös erisnimien nimikategorioita ja perehdytään tarkemmin eläinten erisnimien nimenantoperiaatteisiin. Lisäksi teoriaosuudessa käsitellään koirien nimenantoon liittyviä periaatteita Suomessa ja Saksassa, sekä perehdytään Eva Schaabin koiranimitutkimukseen. Tutkimusaineisto koostuu 200 suomalaisesta ja 200 saksalaisesta koirannimestä ja nimenantoon liittyvistä lisätiedoista. Aineisto kerättiin verkkokyselynä maaliskuussa 2018. Tutkimusosuus jakautuu kolmeen eri osaan. Ensimmäisessä osassa analysoidaan nimien esiintymisfrekvenssiä ja esitellään kunkin aineiston nimet, jotka esiintyvät useammin kuin kerran. Tässä osiossa myös verrataan, löytyykö saksankielisistä ja suomenkielisistä aineistoista samoja nimiä. Toisessa osassa aineiston nimet jaotellaan eri nimikategorioihin ja selvitetään, mitkä nimikategoriat ovat yleisimpiä. Tuloksia verrataan Eva Schaabin tutkimustuloksiin. Kolmannessa osassa tutkitaan koirien nimenantoperiaatteita ja selvitetään, mitkä ovat yleisimmät nimenantoperiaatteet. Aineistojen tutkimustulokset ovat suomalaisen ja saksalaisen aineiston välillä kaikissa kolmessa osatutkimuksessa melko samankaltaisia. Suomalaisen aineiston suosituimmat nimet ovat Luna, Sulo ja Urho ja Saksan Balou ja Lilly. Kukin nimi esiintyy kolme kertaa. Luna on viidellä nimellä suosituin, kun aineistoja tarkasteltiin yhdessä. Suurimman nimikategorian muodostavat molemmissa aineistoissa erisnimet (Suomi 70,5 %, Saksa 70 %). Merkittävin ero esiintyy henkilönimissä (Suomi 52,5 %, Saksa 40,5 %). Nimenantoperiaatteet jaoteltiin vastauksien perusteella 24 eri kategoriaan. Suurin saksalaisen ja toiseksi suurin suomalaisen aineiston nimikategoria on koiran ulkonäköön tai ominaisuuksiin viittaava kategoria (Saksa 49 nimeä, Suomi 29 nimeä). Suurin kategoria (30 nimeä) suomalaisen aineiston koiranimissä on kategoria, jonka mukaan koiralle valittiin vain jokin sopivalta kuulostava nimi.

I min Pro Gradu -avhandling undersöker jag fel i placering av negationer i satser i svensk- och finskspråkiga abiturienters uppsatser i studentexamensprovet för tyska i Finland. Syftet med undersökningen är att få reda på huruvida felen i placeringen av negationer kan ses som interferenser, det vill säga fel som uppkommer då strukturer från modersmålet överförs till det främmande språket. Studentuppsatser skrivna under 2010-talet och 1990-talet analyseras. Svensk- och finskspråkiga abiturienters fel analyseras och jämförs inom de båda tidsperioderna och tidsperioderna jämförs med varandra. Typen av fel samt mängden fel i placeringen av negationer jämförs och felen analyseras kvalitativt för karteringen av interferenser. Analysen görs med hjälp av avhandlingens teoridel som utgörs av en kontrastiv analys mellan språken tyska och svenska samt tyska och finska. Negationens placering i satsen jämförs mellan språken. I teoridelen framförs även de olika faserna i en felanalys. Denna avhandling koncentrerar sig dock på interferensfel som betingas av modersmålet. Andra möjliga orsaker till fel nämns endast. Materialet utgörs av studentuppsatser i tyska från 2010-talet och 1990-talet. Uppsatser av 30 svenskspråkiga och 30 finskspråkiga abiturienter från båda tidsperioderna analyseras. Resultatet av analysen visar att interferenser beroende på modersmålet är svåra att fastställa. Speciellt hos finskspråkiga abiturienter kunde knappt några interferenser observeras då språken tyska och finska är mycket olika i fråga om negationens placering i satsen. För fastställandet av interferenser borde modersmålet och det främmande språket vara problemfritt jämförbara. Hos de svenskspråkiga abiturienterna kunde interferenser däremot observeras något enklare då språken tyska och svenska liknar varandra i många hänseenden. Likväl är interferenser svåra att fastställa även hos de svenskspråkiga abiturienterna då det inte är bekant huruvida de använder sitt modersmål vid producerandet av text. I genomsnitt presterade de finskspråkiga abiturienterna något bättre än de svenskspråkiga i den riktiga placeringen av negationen i satsen. Då tidsperioderna jämförs med varandra presterade abiturienterna från 1990-talet i genomsnitt bättre än abiturienterna från 2010-talet. Detta kan bero på en möjligtvis bättre presentation av likheter och olikheter mellan modersmålet och det främmande språket i undervisningen tidigare. En kontrastiv främmandespråksinlärning är viktig för minimerandet av interferenser.