Browsing by study line "Nordiska språk"

De mest betydande skillnaderna mellan sverigesvenskan och finlandssvenskan hittas förmodligen i ordförrådet. I finlandssvenskan är det ofta finlandismerna som ställer till besvär för en sverigesvensk (Reuter 2014), medan till exempel slangord som uppstår i Sverige kan vara obekanta för en finlandssvensk. Vissa sverigesvenska slangord blir dock med tiden mer eller mindre normaliserade och tas upp i standardspråket. Det här kan påstås vara fallet för orden tjej och kille. De har under de senaste årtiondena så gott som ersatt flicka och pojke i Sverige (Andersson 1981, Allén 1982, Kotsinas 2004 & Magnusson 2013). Det här innebär dock inte att situationen automatiskt är den samma i Svenskfinland. Därför undersöker jag i min avhandling vilka könsbenämningar finlandssvenskar faktiskt använder med hjälp av inspelat material där informanterna enskilt svarar på olika frågor som är avsedda att få dem att spontant använda könsbenämningar. Jag undersöker också hur informanterna uppfattar könsbenämningarna med avseende på åldern på den person som avses. De flesta informanterna har ursprung i Österbotten, men en stor del av Svenskfinland finns representerat. Studien visar bland annat att både flicka och pojke och kvinna och man förekommer betydligt oftare än tjej och kille i alla åldersgrupper. Det här visar att flicka inte har genomgått samma semantiska förändring i Svenskfinland som i Sverige (Magnusson 2013). Informanterna över 50 år använder tjej och kille klart mer sällan än de yngre informanterna, och dessutom används tjej generellt mer av manliga informanter, medan kille generellt används mer av kvinnliga informanter. Min studie visar också att tjej och kille förknippas starkt till Sverige och att ett flertal informanter verkar förknippa flicka och pojke till sin finlandssvenska identitet.

Det har länge varit vanligt att finlandssvenskar flyttar till Sverige, men migrationen sker också andra vägen. Det vill säga att sverigesvenskar flyttar till Finland. Det gemensamma språket, svenska gör flytten smidig. Svenskan är ett pluricentriskt språk och är således ett nationellt respektive officiellt språk i både Sverige och Finland (Norrby m.fl. 2020). Det här har i sin tur lett till att det av naturliga orsaker har uppstått två olika nationellt förankrade språkvarieteter, finlandssvenska och sverigesvenska. De största skillnaderna mellan de svenska språkvarieteterna handlar om uttal, ord och uttryck (Reuter 2015; Språkinstitutet u.å). Tidigare forskning har visat att det finns en tendens att finlandssvenskar i Sverige anpassar sitt språk till sverigesvenskan. Däremot har samma företeelse inte studerats bland sverigesvenskar i Finland. Utgångspunkten i den här avhandlingen är att sverigesvenskan karakteriseras av att vara en dominant varietet medan finlandssvenskan är en dominerad varietet (se t.ex. Tandefelt 2014:16). Laureys (2014) hävdar dessutom att det finns en klar tendens att språkbrukare i den dominanta varieteten inte anpassar språkbruket. Genom en intervjustudie som analyserats genom en kvalitativ innehållsanalys undersöks sverigesvenskars självupplevda språkliga anpassning till finlandssvenska. Resultatet tyder på att språklig anpassning även förekommer bland sverigesvenskar i Finland. Huvudsakligen tillämpar sverigesvenskar finlandssvenska ord och uttryck i sitt språkbruk eftersom de anser att de här språkdragen berikar deras språk. I lägre grad förekommer också anpassning av uttal, samtalstempo och kommunikativa mönster. Syftet med avhandlingen är att undersöka språklig anpassning bland sverigesvenskar som är eller har varit bosatta i Finland under en längre tid för att kunna avgöra hur de tenderar att anpassa sitt språkbruk i en finlandssvensk miljö. Dessutom bidrar avhandlingen till att beskriva sverigesvenskars erfarenhet av att leva i Svenskfinland samt deras tankar om finlandssvenska både före och efter flytten till Finland.

Syftet med denna avhandling är att ta reda på hur språk- och kulturbundna element översätts i skönlitteratur. Mer specifikt tar jag reda på hur idiom, kulturella fenomen och egennamn översätts mellan grannspråken svenska och finska i jämförelse med hur de översätts mellan svenska och katalanska. Jag utreder också hur översättningsresultatet påverkas av de språkliga och kulturella skillnaderna mellan käll- och målspråken. Materialet består av Tove Janssons roman Pappan och havet och dess översättningar till finska och katalanska. Ur materialet excerperas översättningsbelägg av kulturella fenomen, idiom och egennamn. Analysen är i första hand kvalitativ, men kvantitativa beräkningar anges också. Undersökningen bygger på följande forskningsfrågor: Vilka metoder har använts för att översätta idiom, kulturella fenomen och egennamn i den finska och den katalanska översättningen av Pappan och havet? Finns det skillnader i användningen av översättningsmetoder mellan språkparen svenska-finska och svenska-katalanska och hur kan de eventuella skillnaderna förklaras? Materialet analyseras ur en skoposteoretisk synvinkel och utifrån Rune Ingos (1990) samt Lena Segler-Heikkiläs (2009) anpassningsmetoder. Analysen visar att det finns stora skillnader i användning av översättningsmetod mellan den finska och den katalanska översättningen samt att översättningens skopos möjligen påverkar valet av metod. Av analysen framgår att alla kulturella fenomen förutom ett översätts i den finska översättningen med metoden -AD+mot, vilket kan anses vanligt i intrakulturell översättning. Metoden innebär att bibehålla fenomenet eftersom målspråkets läsare kan förstå det. Däremot används en blandning av anpassnings- och icke-anpassningsmetoder i den katalanska översättningen. Vad beträffar översättning av idiom används översättningsmetoderna på ett balanserat sätt i den finska översättningen. I den katalanska översättningen är den mest använda metoden däremot att ett normalt uttryck översätts med ett idiom. Gällande översättning av egennamn visar analysen att de översätts på liknande sätt i båda översättningarna. Analysen tyder i allmänhet på att det förekommer mindre adaptation i intrakulturell översättning än i interkulturell översättning, även om käll- och målspråket i intrakulturell översättning tillhör avlägsna språkfamiljer.

Tutkielmassani tarkastellaan reseptiivisesti monikielisiä suomi-ruotsi keskusteluja. Tavoitteenani on tutkia, millaisia korjausjaksoja keskusteluissa esiintyy sekä selvittää, miksi kyseessä olevaa kommunikointitapaa käytetään keskusteluissa. Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan sitä, että keskustelukumppanit käyttävät omia äidinkieliään, mutta omaavat kuitenkin tarvittavia taitoja keskustelukumppanin äidinkielessä voidakseen ymmärtää toisiaan. Reseptiivisen monikielisyyden käyttö kommunikointitapana voi perustua kielten väliseen ymmärrettävyyteen niiden samankaltaisuudesta johtuen tai opittuihin taitoihin, kun kyseessä ovat ei-lähikielet, kuten esimerkiksi suomi ja ruotsi. Korjaus on yksi keskustelun mahdollisista prosesseista, joka tulee ajankohtaiseksi, kun intersubjektiivisuus keskustelijoiden välillä uhkaa katketa. Korjausjaksojen aikana keskustelun osallistujat pyrkivät korjaamaan puheen tuottamiseen, kuuluvuuteen tai kielen ymmärtämiseen liittyviä ongelmia. Korjausjaksojen tutkiminen reseptiivisesti monikielisissä keskusteluissa on tärkeää, koska keskusteluissa käytetään samanaikaisesti vähintään kahta kieltä, jolloin keskusteluissa saattaa esiintyä erityisesti kielen ymmärtämiseen liittyviä haasteita. Tutkimusmenetelminä käytän keskustelunanalyysiä sekä sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistoni koostuu neljästä reseptiivisesti monikielisestä suomi-ruotsi keskustelusta sekä kahdesta haastattelusta. Keskusteluista kaksi on ryhmäkeskusteluja ja kaksi dialogeja. Ryhmäkeskusteluista toinen on järjestetty keskustelu, jossa keskustelunaihe sekä aikarajoite on annettu. Muut keskustelut ovat arkipäiväisiä vapaita keskusteluja ilman annettua aihetta tai aikarajoitetta. Keskustelunanalyysini tulokset tukevat Schegloffin et al. (1977) itsekorjauksen preferenssiä. Riippumatta siitä, kuka teki korjausaloitteen, johti aloite useimmiten itsekorjaukseen sekä ryhmäkeskusteluissa että dialogeissa. Yleisimmät korjauksen aloituskohdat olivat ongelmallisen vuoron sisällä sekä kolmannessa vuorossa. Korjausaloitteina käytettiin sekä leksikaalisia että ei-leksikaalisia elementtejä. Keskusteluissa, jotka käytiin perheenjäsenten kesken, esiintyi yleisesti enemmän korjausjaksoja, kuin keskusteluissa, jotka käytiin ystävien kesken. Ongelmat, jotka merkittiin korjausaloitteilla, liittyivät erityisesti puheen tuottamiseen. Kuuluvuuden ongelmat olivat yleisiä keskusteluissa, jotka käytiin etänä. Aineistossani ei esiintynyt yhtäkään korjausjaksoa, joka olisi liittynyt ongelmiin kielen ymmärtämisessä. Sisällönanalyysin tuloksena voidaan todeta, että tutkimushenkilöt käyttävät reseptiivisesti monikielistä kommunikointitapaa, koska he kokevat äidinkielen käytön helpommaksi ja luonnollisemmaksi kuin toisen kielen käytön. Itsensä tai toisen korjaaminen perheenjäsenten kesken käydyissä keskustelussa koetaan enemmän hyväksyttävämpänä kuin ystävien kesken käydyissä keskusteluissa. Tämän ja aiemman tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että korjausjaksot, joissa korjataan kielen ymmärtämisen ongelmia eivät ole tavallisia reseptiivisesti monikielisissä keskusteluissa. Haastateltavat käyttävät keskenään kommunikointitapaa, jonka avulla voivat ilmaista itseään vapaammin äidinkielellään sekä samalla ylläpitää kielitaitoaan toisessa kotimaisessa kielessä.

Tutkielmassa tarkastellaan modaalisten lauseadverbiaalien esiintymistä oppijanruotsissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä modaaliset lauseadverbiaalit esiintyvät kielenoppijoiden teksteissä eri taitotasoilla, ja miten lauseadverbiaalien käyttö eroaa L1- ja L2-ruotsissa. Kielenoppijoiden tekstejä verrataan kahteen eri ensikielen aineistoon: oppikirjateksteihin ja blogiteksteihin. Vertailulla pyritään havaitsemaan modaalisten lauseadverbiaalien mahdollista yli- tai alikäyttöä kielenoppijoiden teksteissä. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan automaattisesti annotoitujen korpusten soveltuvuutta tämän tyyppiseen tutkimukseen. Tutkimus on korpuspohjainen, ja analyysin teoreettisena pohjana toimii kontrastiivinen välikielianalyysi. Tutkimusmateriaali koostuu yhteensä 25:ä Göteborgin yliopiston Språkbankenin korpuksesta. Taitotasoa tutkimuksessa mitataan Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen (CEFR) mukaisesti. Tutkimus osoittaa, että modaalisten lauseadverbiaalien käyttö alkaa oppijankielessä taitotasolla A2 sanan kanske käytön alkamisen myötä. Suuremmissa määrin modaalisten lauseadverbiaalien käyttö alkaa kuitenkin vasta taitotasolla B1. Kielitaidon kehittyessä paitsi modaalisten lauseadverbiaalien esiintyvyys, myös niiden leksikaalinen variaatio teksteissä kasvaa. Kanske on selvästi yleisin modaalinen lauseadverbiaali oppijanruotsissa, minkä voidaan olettaa johtuvan ennen kaikkea sanan monikäyttöisyydestä. Myös ju esiintyy yleisesti kielenoppijoiden teksteissä tasolta B1 lähtien, mikä selittynee sanan runsaalla esiintyvyydellä sekä oppikirjateksteissä että puhekielessä. Muista modaalisista lauseadverbiaaleista erityisesti verkligen, naturligtvis ja egentligen esiintyvät yleisesti kielenoppijoiden teksteissä. Vertailu ensikielen aineistoihin osoittaa, että mahdollista modaalisten lauseadverbiaalien alikäyttöä esiintyy kielenoppijoiden teksteissä sanojen väl ja gärna osalta, kun taas sanaa naturligtvis voidaan materiaalin perusteella epäillä ylikäytettävän. Varmojen johtopäätösten tekeminen tämän tutkimuksen materiaalin pohjalta ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan edellyttää lisää tutkimusta aiheesta, sillä mahdollinen lauseadverbiaalien yli- tai alikäyttö saattaa selittyä eri tekstityyppien välisillä eroavaisuuksilla. Tutkimuksessa osoitetaan myös automaattisen annotoinnin vaikuttavan vääristävällä tavalla tutkimuksen lopputuloksiin, minkä johdosta tuloksiin täytyy suhtautua kriittisesti. Tutkimuksessa todetaan, että tutkimusmateriaalin edustavuuteen, eri materiaalien keskinäiseen vertailukelpoisuuteen sekä automaattiseen annotointiin liittyvät ongelmat vaikuttavat merkittävästi tulosten luotettavuuteen. Tämän vuoksi varmoja johtopäätöksiä modaalisten lauseadverbiaalien käytöstä oppijanruotsissa ei tämän tutkimuksen perusteella voida tehdä, vaan tulokset tulee nähdä suuntaa antavina. Tutkimus luo kuitenkin hyvän pohjan jatkotutkimuksille aiheesta ja tarjoaa myös hyödyllistä tietoa automaattisen annotoinnin tämänhetkisistä mahdollisuuksista ja haasteista.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka suomenruotsalaisuutta käsitellään lukion B1-tason ruotsin oppikirjoissa. Tarkemmat tutkimuskysymykseni ovat kuinka kirjat tarkalleen määrittelevät suomenruotsalaisuuden, millaista kulttuurillista tietoa kirjat välittävät, millaisia eroavaisuuksia kirjat mainitsevat suomen- ja ruotsinkielisten välillä sekä minkälaisia eroja kirjojen välillä on. Suomenruotsalaisuuden käsittely kuuluu ainoastaan lukion kolmannen kurssin sisältöön ja oppimistavoitteisiin, minkä vuoksi tämän tutkimuksen materiaalina on käytetty pelkästään kolmannen kurssin kirjoja. Ensisijaisena materiaalina käytän tutkimuksessani kahta kirjaa, Precis- ja Fokus-sarjan kirjoja, jotka on julkaistu uusimman lukion opetussuunnitelman (LOPS 2015) jälkeen. Vertailen tutkimuksessani näitä kahta uudempaa kirjaa myös kahden vanhemman saman kurssin kirjan kanssa selvittääkseni, onko suomenruotsalaisuuden käsittelyssä tapahtunut muutosta käytössä olevan opetussuunnitelman vaihtumisen jälkeen. Vanhemmat kirjat ovat Magnet- ja Galleri-sarjojen kolmannen kurssin kirjat, jotka on julkaistu ennen uusinta lukion opetussuunnitelmaa. Aineistoa rajatakseni keskityn tutkielmassa ainoastaan kirjojen leipäteksteihin ja luetunymmärtämistehtäviin. Pois analyysistä jäävät siis kuvat, kuullun ymmärtämistehtävät ja kirjoitustehtävät. Luodakseni laadulliselle tutkimukselle tyypillisen kokonaiskuvan kirjojen sisällöstä ja pystyäkseni paremmin vastaamaan tutkimuskysymyksiin, olen käyttänyt tutkimusmetodina teemoittelua. Olen aikaisemman tutkimuksen ja käyttämäni teorian pohjalta luonut kuusi kategoriaa, joiden avulla käyn läpi kirjat ja millaista kulttuurillista tietoa ne välittävät suomenruotsalaisista ja suomenruotsalaisuudesta. Tämän jälkeen analysoin tietoa tuloksia tarkemmin aikaisemman teorian pohjalta. Tulokset osoittavat, että kirjat tarjoavat varsin kapean kuvan suomenruotsalaisuudesta. Suomenruotsalaiset määritellään kirjoissa lähinnä äidinkielensä perusteella, ja esimerkiksi identiteetin merkitystä ei juuri mainita. Suomenruotsalaista kulttuuria esitellessä kirjoissa käytetään ilmauksia, kuten ”kaikki suomenruotsalaiset”. Kirjat myös antavat lukijalle helposti kuvan, että suomenruotsalaiset perinteet ovat yhtä tärkeitä kaikille suomenruotsalaisille. Samalla kirjat tulevat luoneeksi selkeän eron suomenruotsalaisten ja suomenkielisten välille. Selkeitä eroja suomenruotsalaisuuden käsittelyyn uudempien ja vanhempien kirjojen välillä ei voida osoittaa. Näyttäisi siltä, että kirjan tekijöiden omat näkemykset kulttuuriin vaikuttavat enemmän kirjan sisältöön, kuin käytössä oleva opetussuunnitelma.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka paljon ja millaisia määräisyysvirheitä arvosanan M (magna cum laude approbatur) saaneet abiturientit tekevät ruotsin ylioppilaskokeeseen sisältyvässä kirjoitelmassa. Lisäksi vertaan pitkän ja keskipitkän oppimäärän kokeen tehneiden kirjoitelmista löytyviä virhemääriä ja -tyyppejä keskenään. Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä 60 Ylioppilastutkintolautakunnalta saamastani satunnaisesta kirjoitelmasta, joista 30 on pitkän oppimäärän (A-ruotsi) kokeesta ja 30 keskipitkän oppimäärän (B-ruotsi) kevään 2020 kokeesta. A-ruotsin kirjoitelmat (700–1100 merkkiä) ovat kaksi kertaa pidempiä kuin B-ruotsin kirjoitelmat (400–550 merkkiä). Analysoin kirjoitelmia Corderin (1974) luoman virheanalyysin avulla, lukuun ottamatta virheiden selittämistä tai arviointia. Etsin kirjoitelmista kaikki määräisyysvirheet, jonka jälkeen jaottelin ne pää- ja alakategorioihin. Jaottelin jokaisen määräisyysvirheitä sisältävän nominaalilausekkeen vain yhteen kategoriaan, vaikka lausekkeessa olisikin ollut useampi taivutusvirhe. Ruotsin kielen määräisyys ja artikkelien käyttö luo tunnetusti haasteita ruotsinoppijoille, sillä se eroaa huomattavasti esimerkiksi englannin ja suomen kielistä. Käyn läpi teoriaa ruotsin kielen määräisyydestä sekä esittelen aiempaa tutkimusta aiheeseen liittyen. Vaikka määräisyys koostuu sekä merkityksestä että muodosta, keskityn tässä tutkielmassa vain muotoon, sillä sitä painotetaan kouluopetuksessakin. Lisäksi selitän eron toisen ja vieraan kielen oppimisen välillä ja pohdin virheiden merkitystä kielenoppimisessa. Kielenoppimiseen liittyy Pienemannin (1998) prosessoitavuusteoria, jonka mukaan kielenoppiminen koostuu viidestä tasosta, joista edeltävä täytyy aina hallita siirtyäkseen seuraavalle tasolle. Määräisyys ja nominaalilausekkeiden taivutus kuuluvat tasoille 2 ja 3, jotka liittyvät sanojen taivutukseen sekä lausekkeiden sisäiseen kongruenssiin. Aineistosta löytyi yhteensä 160 määräisyysvirhettä, joista 107 on pitkän ruotsin ja 53 keskipitkän ruotsin kirjoitelmista. A-ruotsissa virheitä on keskimäärin neljä per kirjoitelma, B-ruotsissa kaksi. Pääkategorioita on neljä ja alakategorioita 15. Suurin pääkategoria on epämääräinen muoto määräisen muodon sijasta (58), toisiksi suurin määräinen muoto epämääräisen muodon sijasta (49), kolmanneksi suurin artikkelivirheet (27) ja pienin kongruenssivirheet (26). Yleisimpiä alakategorioita eli virhetyyppejä olivat epämääräinen muoto aiemmin mainituista asioista puhuttaessa, määräinen muoto epämääräistä muotoa vaativien attribuuttien jälkeen, artikkeliton muoto määräisen muodon sijasta sekä epämääräinen muoto prepositioilmauksissa. Aineistosta käy ilmi, että opiskelijat käyttävät useimmiten yksinkertaisimpia muotoja eli epämääräistä tai artikkelitonta muotoa. Muodon valitsemisen lisäksi vaikeuksia tuottaa sellaisten nominaalilausekkeiden muodostus, joihin sisältyy attribuutti. Tällaiset kongruenssivirheet olivat selvästi yleisempiä B-ruotsissa, mikä kertoo heikommasta nominaalilausekkeiden määräisyystaivutuksen osaamisesta. Määrällisesti A- ja B-ruotsin kirjoitelmissa oli saman verran virheitä suhteessa tekstien pituuteen, ainoastaan eri kategorioiden välillä oli eroja. Toisaalta A-ruotsin pidempiä ja haastavampia tekstejä kirjoittaessa tulee luonnollisesti enemmän virheitä kuin B-ruotsin lyhyissä teksteissä. Tulosten perusteella nämä opiskelijat ovat vielä prosessoitavuusteorian tasolla 2, sillä he eivät hallitse substantiivien määräisyysmuotojen käyttöä.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen asema ruotsin kielellä on julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla Suomessa vuoden 2019 lopussa ja mitä muita kieliä tarvitaan suomalaisilla työmarkkinoilla. Aineistona käytetään työpaikkailmoituksissa esitettyjä kielitaitovaatimuksia. Aiemmat tutkimukset ja kirjallisuus ovat keskittyneet tarkastelemaan ruotsin kieltä ja sen käyttöä julkisissa ja yksityisissä organisaatioissa (ks. esim. Tandefelt 2003; Lassus & Tanner 2019). Tietääkseni ruotsin kielen asemaa ei ole tutkittu aiemmin kolmannen sektorin organisaatioissa. Ruotsin kielen asemaa on perusteltua tutkia sektoreittain, sillä kielitaitovaatimusten taustalla voidaan nähdä eri tekijöitä eri sektoreilla, kuten taloudellisia syitä ja kielilainsäädännön velvoitteita (ks. laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (423/2003)). Tutkielma on määrällinen sisällönanalyysi, jossa tutkitaan eksplisiittisiä kielitaitovaatimuksia 88 työpaikkailmoituksessa Uudeltamaalta ja 14 Pohjanmaalta. Tutkielmassa tutkitaan myös 30 työpaikkailmoituksen avulla, mitkä taitotasot ja kielitaidon osa-alueet esiintyvät ruotsin kielen vaatimusten ohessa. Analyysi perustuu työpaikkailmoituksissa esiintyvien, taitotasoja kuvaavien adjektiivien ja kielitaidon osa-alueisiin viittaavien ilmaisujen ryhmittelystä valtionhallinnon kielitutkinnoissa (ks. valtioneuvoston asetus 481/2003) määriteltyihin taitotasoihin (tyydyttävä, hyvä, erinomainen) ja kielitaidon osa-alueisiin (suullinen, kirjallinen, ymmärtäminen). Tutkielmassa tutkitaan myös erikseen 14 ruotsinkielistä työpaikkailmoitusta. Tarkoitus on selvittää, millainen suhde kirjoittajan ja lukijan välillä on ja esitetäänkö ruotsin kielen taito ilmoituksissa vaatimuksena vai etuna. Aineistoa tutkitaan pääasiassa systeemis-funktionaalisen kieliteorian ideationaalisen (tässä tutkimuksessa: osallistujaroolit) ja interpersoonaisen metafunktion (tässä tutkimuksessa: modaliteetti) avulla. Aineistoa tutkitaan myös perinteisen kieliopin avulla. Tutkielman tulokset osoittavat, että suomalaisilla työmarkkinoilla tarvitaan kolmea kieltä, suomea, ruotsia ja englantia. Erityisesti englannin kielen asema korostuu tutkielmassa niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Ruotsin kielellä on tulosten mukaan suhteellisesti vahvin asema julkisella sektorilla. Vertailtaessa Uudenmaan kielitaitovaatimuksia Pohjanmaan kielitaitovaatimuksiin, voidaan havaita viitteitä siitä, että ruotsin kielen asema vaihtelee alueittain, sillä ruotsin kieli mainitaan suhteellisesti useammin Pohjanmaalla. Tutkielmassa käytetyn aineistonkeruumenetelmän myötä kolmannen sektorin työpaikkailmoitusten määrä osoittautui vähäiseksi, minkä vuoksi tämän tutkimuksen avulla ei voida vetää suuria johtopäätöksiä kolmannen sektorin kielitaitotarpeista. Työpaikkailmoitusten (30 kpl) avulla voidaan havaita viitteitä siitä, että ruotsin kielen taitotasovaatimus vaihtelee sektoreittain. Julkisen sektorin ilmoituksissa mainitaan useimmiten vaatimuksena tyydyttävä ruotsin kielen taito, yksityisen sektorin ilmoituksissa erinomainen kielitaito ja kolmannen sektorin ilmoituksissa hyvä kielitaito. Materiaalin pienen koon ja kvalitatiivisten aineistonkeruumenetelmien valossa on kuitenkin syytä suhtautua kriittisesti tähän tulokseen. Tulokset osoittavat myös, että ruotsin kielen taitoa ei suurimmassa osassa ilmoituksista määritellä viittaamalla erikseen suulliseen tai kirjalliseen kielitaitoon, tai kykyyn ymmärtää sitä. Tämä voi johtua siitä, että vaatimus ruotsin kielen osaamisesta sisältää itsessään nämä kielitaidon osa-alueet, jolloin näitä ei erikseen mainita. Ruotsinkielisten ilmoitusten analyysi osoittaa, että suhde kirjoittajan ja lukijan välillä on etäinen. Havainto tukee Helgessonin (2011 a & b) toteamusta siitä, että työpaikkailmoituksessa osapuolet ovat lähtökohtaisesti tuntemattomia toisilleen, ja niille on tyypillistä kohteliaisuus ja etäisyys. Vain osassa ilmoituksista käytetään kielellisiä keinoja, joiden avulla lähennetään kirjoittajan ja lukijan välistä suhdetta, kuten persoonapronominin ”me” (på svenska ”vi”) käyttö, kun organisaatio viittaa itseensä ja lukijan sinuttelu. Molemmat on aiemmissa tutkimuksissa esitetty lisäävän läheisyyttä kirjoittajan ja lukijan välillä (Lassus 2010; Norrby, Nilsson & Nyblom 2007). Modaalianalyysi osoittaa, että velvoittavuus ilmoituksissa on korkea eli ruotsin kieli voidaan nähdä vaatimuksena. Tämä johtuu mitä todennäköisimmin siitä, että ilmoitukset ovat ruotsinkielisiä ja jo niiden ymmärtäminen vaatii ruotsin kielen taitoa.

Syften med avhandlingen är att studera det lingvistiska landskapet i Jakobstads centrum och svenskans synlighet i förhållande till andra språk. Jakobstad valdes som forskningsort för att den är en tvåspråkig stad med svenskspråkig majoritet samt att den representerar mindre orter, vilka har mer sällan utforskats inom forskningsfältet. Analysen bygger på bilder av 120 skyltar, vilka har tagits med mobiltelefon i november 2022 samt på en anonymiserad enkät. Skyltarna i materialet är kommersiella skyltar som representerar den s.k. Bottom-Up dimensionen. Den största delen av de officiella skyltarna och kommunala skyltarna som hör till Top-Down -dimensionen har utelämnats. Skyltarna har kategoriserats enligt språk och aktörer. Som kvalitativ metod användes en anonymiserad enkät med flervalsfrågor och öppna frågor. Sammanlagt 16 personer från Jakobstad med omnejd svarade på enkäten. Utifrån analysen framgår att svenskan står först i största delen av skyltarna. Restauranger och caféer hade flera enspråkigt engelska skyltar jämfört med andra aktörer. Det enda minoritetsspråk som var representerat i skyltmaterialet var arabiskan, vilket förekom i en annons i samband med svenskan. Svaren i enkätundersökningen inkluderade kommentarer om att svenskan har blivit utmanad av finskan såväl som engelskan i Jakobstads gatubild.

Tämän tutkielman tavoitteena on esitellä miten keinokieli folksprakin eri varianttien substantiivi- ja adjektiivitaivutus toimii ja tutkia, jos ruotsin kieli on vaikuttanut folksprakin substantiivi- ja adjektiivitaivutukseen. Folksprak on niin kutsuttu alueellinen apukieli, jota kehitetään germaanisten kieltenpuhujien yhteiseksi kommunikaatiovälineeksi. Folksprakia kehitetään monen eri henkilöiden toimesta ja täten folksprakista on kehitetty monia eri vaihtoehtoisia variantteja. Tutkielman aineisto on koottu folksprak.org -sivustolta löytyvistä kielioppikuvauksista ja -ehdotuksista siinä määrin, kun niitä on saatavilla. Tutkimuksessa käytettävien varianttien kielioppikuvauksissa ja -ehdotuksissa folksprakin eri varianttien kehittäjät esittelevät oman näkemyksensä siitä, millainen folksprakin pitäisi olla. Tässä tutkimuksessa keskitytään kuvauksissa ja ehdotuksissa esiteltäviin substantiivi- ja adjektiivitaivutuksiin. Esittelen tutkielmassa jokaisen käytetyn variantin substantiivi- ja adjektiivitaivutuksen eri ominaisuudet, jonka jälkeen vertailen kyseisiä ominaisuuksia ruotsissa esiintyviin ominaisuuksiin. Adjektiivien taivutukseen liittyen vertailun kohteena on myös perifrastiset apusanat, joita käytetään joidenkin adjektiivien vertailumuotojen korvikkeena. Ominaisuuksissa keskeisimmät osat ovat taivutuspäätteiden kirjoitusasu ja käyttö, sekä ääntäminen siinä määrin, kun sitä pystyy aineiston perusteella vertailemaan. Vertailun tukena käytetään vertailutaulukoita, joissa ruotsin sekä folksprakin taivutusmuodot ovat vierekkäin. Tutkielmassa ilmenee, että ruotsin ja folksprakin yhteys substantiivien ja adjektiivien taivutuksessa on vähäinen. Samankaltaisuuksia ruotsin ja folksprakin varianttien välillä löytyy, mutta samankaltaisuudet ovat pääosin pieniä. Folksprakin samankaltaisuudet kohdistuvat myös pääosin ruotsin harvinaisempiin taivutusmuotoihin, jolloin on oletettavissa, etteivät samankaltaisuudet todennäköisesti johdu ruotsin vaikutuksesta folksprakiin. Poikkeuksena samankaltaisuuksiin on substantiivien genetiivimuodot, jotka ovat ruotsissa ja folksprakin varianteissa hyvin samankaltaisia ja ruotsin vaikutus folksprakiin on tässä suhteessa mahdollinen. Tutkielman laajuuden valossa ei voida kuitenkaan esittää varmoja johtopäätöksiä, sillä samankaltaisuuden ruotsin ja folksprakin välillä saattavat olla vain germaanisten kielten yhteisten ominaisuuksien ilmentymiä. Tämän takia jatkotutkimuksia, joissa tarkastellaan muiden germaanisten kielten vaikutusta folksprakiin, tarvitaan ruotsin ja folksprakin todellisen yhteyden määrittelemiseksi.