Browsing by Title

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kolmea Yhdysvaltojen presidentin pitämää puhetta ja analysoidaan presidenttien käyttämiä diskursiivisia legitimaatiostrategioita ja sitä, miten ne ovat kielellisesti rakentuneet aineistossa. Legitimaatiostrategioiden luokittelun perusteena käytetään Van Leeuwenin viitekehystä legitimoivan kielen analysointiin, mikä sisältää neljä pääkategoriaa: auktoriteettiperustaisen, moraaliperustaisen, rationaalisuusperustaisen ja tarinaperustaisen legitimoinnin. Jokainen Van Leeuwenin määrittelemistä pääluokista sisältää lisäksi useamman alakategorian, jotka pyritään myös tunnistamaan. Van Leeuwenin typologian lisäksi tutkielman laajempana teoreettisena viitekehyksenä toimii kriittinen diskurssianalyysi. Aineisto, jota käytetään presidenttien legitimaation tutkimuksen pohjana, muodostuu kolmesta ulkopolitiikkaa käsittelevästä puheesta, jotka ovat George W. Bushin, Barack Obaman ja Donald Trumpin pitämiä. Puheita yhdistää niiden aihepiiri ja kohdeyleisö: Jokainen presidenteistä perustelee puheessaan Yhdysvaltojen kansalaisille välttämättömyyttä muuttaa toimintaa Lähi-Idän valtiota vastaan ankarammaksi kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi joukkotuhoaseiden asettamalta uhalta. Bush käsittelee puheessaan Saddam Husseinin aseistariisumisen välttämättömyyttä, Obama perustelee tarpeellisuutta suorittaa ilmaisku Syyriaan, ja Trump argumentoi aggressiivisemman Iran-politiikan ja akuutin Iranin ydinasesopimuksen uudelleentarkastelun puolesta. Jokainen presidenteistä pyrkii puheessaan saamaan kansalaiset vakuuttuneeksi epäsuositun poliittisen päätöksen tarpeellisuudesta, mikä tarkoittaa aineiston kannalta legitimaatiostrategioiden määrän runsautta. Tutkielman keskeinen löydös oli moraali- ja tarinaperustaisen legitimoinnin päällekkäisyys ja niiden muodostaman kokonaisuuden merkittävyys presidenttien legitimoinnissa: niin Bush, Obama kuin Trump antoivat oikeutuksen Yhdysvaltojen potentiaalisille toimille Irakia, Syyriaa ja Irania vastaan kuvaamalla vahvasti moralisoiden kyseisten valtioiden menneitä tekoja Yhdysvaltoja, omia kansalaisiaan ja/tai muuta maailmaa kohtaan. Obama ja Bush oikeuttivat Yhdysvaltojen toimet myös vetoamalla maan menneen ja tulevan toiminnan moraalisuuteen. Tämä amerikkalainen ekseptionalismi taas puuttui Trumpin retoriikasta; hän kuvasi Yhdysvaltojen menneisyyttä neutraalimmin. Rationaalisuusperustaisen legitimaation suhteen presidentit käyttivät useimmiten instrumentaalista legitimointia: Erityisesti toiminnan tavoitteisiin viittaaminen oli yleistä. Auktoriteettiperustaisen legitimoinnin tyypillisin muoto oli enemmistön konformisuuteen viittaaminen: Presidentit esittivät niin kohdemaihin kohdistuvat syytöksensä kuin toimenpide-suosituksensa laajan enemmistön hyväksymiksi. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tekemiä päätelmiä ei voi yleistää aineiston ulkopuolelle: Aineiston suppeudesta johtuen tutkielma ei ota kantaa kysymyksiin presidenttien tyypillisestä legitimaatiostrategioiden käytöstä, eikä sen tekemistä havainnoista voi myöskään tehdä päätelmiä Bushin, Obaman ja Trumpin diskursiivisen legitimaation eroavaisuuksista yleisellä tasolla.

Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin diskurssit, joilla japanilaisesta bukatsu-urheilutoiminnasta eli japanilaisten yliopistojen urheilukerhotoiminnasta ja sen harrastamismotivaatiosta puhutaan haastattelutilanteissa. Ilmenevät diskurssit avaavat samalla tärkeimpiä motivaatiosyytä bukatsu-harrastukselle. Tarkoituksena on myös tarkastella minkälaisia identiteettirooleja harrastajat luovat itselleen ja bukatsu-toiminnalle puheenvuoroillaan. Tarkastelun kohteena on lisäksi henkilökohtainen suhde, jonka harrastajat rakentavat itsensä ja harrastuksensa välille. Teoreettinen viitekehys nostaa esille japanilaiset yhteiskuntakulttuurilliset ilmiöt ja erityispiirteet sekä Herzbergin ja Vroomin motivaatioteoriat, joita analyysiosuudessa heijastellaan haastateltavien sanomisiin ja näiden puheissa ilmeneviin diskursseihin. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan sosiaalista todellisuutta, jota puheella rakennetaan. Aineisto koostuu toukokuussa 2015 Japanin eri yliopistoissa kerätystä nauhoitetusta vain tätä tutkimusta varten tehdystä kuudesta teemahaastattelusta, jotka on tehty japanin kielellä. Yksipuolisten tulosten välttämiseksi haastateltavat ovat kaikki keskenään eri opiskeluvuoden opiskelijoita, eri asemassa harrastuskerhossaan tai eri lajin edustajia. Analyysin ja siitä tehtyjen tulkintojen jälkeen aineistossa on havaittavissa kaksi päädiskurssia: ihmissuhdediskurssi sekä traditiodiskurssi. Näiden alaisuudessa ilmenee useita tulkintarepertuaareja, mutta tutkimus nostaa esille vain kaikissa haastattelukatkelmissa esiintyneet repertuaarit. Tutkimus osoittaa, että ihmissuhdediskurssiin liittyvät repertuaarit kertovat harrastamismotivaation syiksi tiedostamattomat aspektit, jotka kumpuavat haastateltavien sisäisistä sosiaalisista tarpeista ja niiden tyydyttämisestä sekä ylläpitämisestä. Traditiodiskurssin repertuaareissa haastateltava vetoaa harrastusmotivaatiosta puhuttaessa perinteisiin sekä sisäisesti tiedostamiinsa seikkoihin, jotka toteuttamalla haastateltava voi korostaa esimerkiksi japanilaisuuttaan ja asetettujen normien mukaan elämistä. Ihmissuhdediskurssi nousee traditiodiskurssia yleisemmäksi, mistä voidaan päätellä bukatsu-toiminnan harrastusmotivaation olevan pääasiassa yksilöltä tiedostamatonta. Haastateltavat konstruoivat kuitenkin puheellaan bukatsu-toimintaa tärkeäksi osaksi yliopistoelämää diskurssista ja repertuaarista riippumatta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että bukatsu-toiminnan harrastusmotivaation taustalla ei ole vain yhtä selkeää syytä, ja motivaatio on moniulotteinen rakenne, johon vaikuttavat niin yksilön taustatekijät kuin tilannekonteksti kuten aika ja paikka. Myöskään bukatsu-toiminta ei ole yksisuuntainen ilmiö, jolloin tutkimuksen teoriaosuudessa esitellyt teoriamallit voivat harrastajasta ja tilanteesta riippuen joko päteä tai olla pätemättä bukatsun ja motivaation laajalla tutkimuskentällä.

This thesis focuses on sauna-going activities, also called sakatsu, to look at how contemporary Japanese sauna enthusiasts distinguish themselves from nonenthusiasts and each other. The current Japanese sauna boom is much more massive in scale compared to the earlier developments regarding saunas in Japan. Nevertheless, the boom has been left largely understudied in academic research. This is especially true when considering its social nature. Therefore, there is an enormous research gap to be filled. A case study of 67 semi-structured interviews was done between June 2022 and March 2023 to generate new data on the subject. The interviews were performed both online and locally in several locations across Japan. In this study, Bourdieu’s ideas of distinction and cultural capital are utilised as a theoretical basis. Prior research has been supplemented with contemporary commentaries and critiques, particularly Consalvo’s theorisations of gaming capital, to recontextualise the concept of cultural capital and apply it to the field of sauna-going. The author develops sauna-going capital as a theoretical approach to examine the social dimension of Japanese sauna enthusiasts. Through grounded theory, the study inductively unveils the five core categories of health and wellbeing, conduct, locality, connectedness and masculinity to show how saunas are discussed in different ways within each of these themes. The findings suggest that sauna enthusiasts have some commonly shared values based on which distinctions to nonenthusiasts are made. However, sauna enthusiasts are also very diverse as a group, which is seen in the contrasting opinions and assumptions concerning how sauna spaces should be utilised for enjoyment. This shows that there is not only one but multiple, diverging ways of accumulating sauna-going capital. Some of these ways are partly delineated according to the demographic lines of age and gender.

Pro gradu -tutkielmani koskee Coca-Cola Companyn monikielisen mainoksen Yhdysvalloissa saamaa vastaanottoa 2014, ja aineistona on Coca-Colan verkkosivuille mainosta koskevan uutisen alle lähetetyt 318 kommenttia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia kieli-ideologioita kommenteissa tuotetaan, miten nämä kieli-ideologiat rakennetaan, ja liittyykö aineistosta tunnistettuihin kieli-ideologioihin moraalisen paniikin tunnuspiirteitä. Kieleen liittyvää moraalista paniikkia on tutkittu vain vähän, eikä sitä ole aiemmin yhdistetty kieli-ideologioiden tutkimukseen. Tutkimuksen relevanssia lisää se, että aineisto on tuotettu verkossa, jossa ideologioita voi nykyään viestiä lähes rajattomalle yleisölle nopeasti ja helposti. Tutkimuksen ensimmäisessä teorialuvussa esitellään Yhdysvaltain kielitilannetta huomioiden erityisesti maahanmuuton vaikutukset sekä maan kielipolitiikka. Toisessa osiossa perehdytään ideologian ja kieli-ideologian käsitteiden määrittelyyn Kathryn A. Woolardin yhteenvetojen mukaisesti, ja kolmas osio avaa moraalisen paniikin käsitettä ja tutkimusta niin sosiologiassa kuin kielitieteessä. Tämä osio nojaa vahvasti Stanley Cohenin määrittelemiin moraalisen paniikin tunnuspiirteisiin. Tämä tutkimus on kvalitatiivinen analyysi, jonka ensimmäisessä vaiheessa aineistosta etsitään Woolardin esittelemiä ideologian tunnuspiirteitä: subjektiivisuus ja ideat, sosiaalisen aseman vahvistaminen, pyrkimys epäsymmetrisiin valtasuhteisiin sekä tiedon vääristäminen. Toisessa vaiheessa aineistosta etsitään Cohenin kuvaamia moraalisen paniikin tunnuspiirteitä: liioittelu ja vääristely, ennustaminen sekä symbolien käyttö. Tutkimuksen perusteella aineisto ilmentää sekä monikielistä että yksikielistä ideologiaa, mutta Woolardin ideologian tunnuspiirteet painottuvat näissä eri tavoin. Sekä monikielistä että yksikielistä ideologiaa on rakennettu nojaten subjektiivisiin lausuntoihin, mutta vain yksikielistä ideologiaa puolustavat kommentit sisälsivät tiedon vääristämistä. Yleisimmin molemmat kieli-ideologiat kuitenkin ilmensivät sosiaalisen ja valta-aseman kontrollia tai sen tavoittelua. Toisen osion tulokset osoittavat, että moraalisen paniikin tunnuspiirteitä ilmenee vain käytetyn aineiston yksikielistä ideologiaa edustaneissa kommenteissa. Koska aineisto on verrattain pieni, eivätkä tutkimusmenetelmät sisältäneet esimerkiksi tarkentavia haastatteluita, ei kummankaan vaiheen tuloksia voi yleistää. Tutkimus kuitenkin toimii hyvin keskustelun avaajana uudella tutkimusalueella ja tuottaa tietoa jatkotutkimusta varten.

Det adversativa satsadverbialet dock har en stark association till akademiskt språk, men förekommer också i mindre formella texttyper och i talspråk. Det har sin typplats i satsens mittfält, men särskilt i sverigesvenskt informellt språk kan man finna det också i slut- eller efterfältet. Satsadverbialet emellertid liknar dock, men verkar sällan förekomma i informella sammanhang eller finalt. En möjlig förklaring till det här är engelsk språkkontakt: det engelska ordet though som ofta placeras finalt i informellt språk liknar båda orden betydelsemässigt men endast dock ljudmässigt. Användningen av dock och emellertid och möjlig engelsk språkpåverkan undersöks med hjälp av korpuslingvistik och positionsgrammatik. Meningar där dock eller emellertid ingår excerperas ur korpusar bestående av akademiska texter, tidningstexter, bloggtexter och Twitterinlägg. De excerperade meningarna analyseras sedan med hjälp av ett positionsschema för att avgöra om satsadverbialet placerats i satsens förfält, initialfält, mittfält, slutfält eller efterfält eller i en icke-satsformad satsekvivalent. Möjlig engelsk påverkan på dock undersöks genom en jämförelse av resultaten för analyserna av dock och emellertid. Resultaten visar att dock förekommer oftare än emellertid i alla korpusar, men framför allt i bloggtexter och Twitterinlägg. Där uppvisar dock också mer variation i position i förhållande till satsen. Medan emellertid främst placeras i initial- och mittfältet och oftast används i samband med andra skriftspråkliga drag förekommer dock i fler olika positioner och framför allt finalt dock används ofta tillsammans med talspråkliga drag. Det här korrelerar med användningen av ordet though på engelska, och tyder därmed på engelsk språkpåverkan.

Tavoitteet. Sosiaalisten robottien ulkonäön vaikutuksia ihmisiin ei ole juuri tutkittu, vaikka sosiaaliset robotit yleistyvät jatkuvasti ammatillisessa, etenkin terveydenhuollon, kontekstissa. Tutkielman tavoitteena on tutkia ensin eroja ihmis- ja robottisairaanhoitajan suorittaman pakkolääkinnän moraalisessa tuomitsemisessa. Tämän jälkeen tarkastelen jatkotutkimuksella, onko sairaanhoitorobotin ulkonäöllä ja söpöydellä vaikutusta pakkolääkinnän moraaliseen tuomitsemiseen. Sairaanhoitorobotteja tarkastellaan söpöysskaalalla—söpöys valikoitui mielekkääksi muuttujaksi, koska suuri osa eri aloilla käytettävistä sosiaalisista roboteista on korostetun söpöjä. Aiempien tutkimusten perusteella viehättävä ulkonäkö ja söpöys vaikuttavat havaitsijan tekemään arviointiin ja päätöksentekoon. Tarkastelen tutkielmassa söpöyden ja ulkonäön vaikutuksia sosiaalisten robottien kontekstissa. Menetelmät. Tutkielmaan kerättiin kaksi kokeellista aineistoa, toinen pääkaupunkiseudulta ja toinen Internet-tutkimuksena. Kokeissa oli 135 ja 214 osallistujaa. Tutkimuksissa koehenkilöt lukivat tarinanpätkän, joka päättyi sairaanhoitajan suorittamaan pakkolääkintään tai potilaan tahdon noudattamiseen. Tarinan toimijan (ihmissairaanhoitaja tai robotti) päätöstä arvioitiin kysymysten avulla (kuinka loukkaava tai epäinhimillinen päätös oli, oliko päätös oikea tai tarpeellinen). Koehenkilöt arvioivat kysymyksiä porrastetulla Likert-asteikolla (“Täysin eri mieltä” – “Täysin samaa mieltä”). Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin ihmis- ja robottisairaanhoitajan pakkolääkintäpäätöstä neljällä satunnaistetulla koeasetelmalla. Toisessa tutkimuksessa tarkasteltiin vain sairaanhoitorobottia ja tarinanpätkään oli liitetty robotin kasvokuva, joka vaihteli skaalalla “ei söpö, keskivertosöpö, söpö”. Tarinanpätkistä ja robottien variaatioista muodostui kuusi koeasetelmaa, jotka oli satunnaistettu järjestyksen ja koehenkilöiden sijoittamisen osalta. Tulokset ja johtopäätökset. Ensimmäisen tutkimuksen perusteella havaittiin, että robotti- ja ihmissairaanhoitajiin kohdistuvat moraaliset arviot eroavat toisistaan paitsi silloin, kun sairaanhoitorobotti noudattaa potilaan omaa tahtoa. Toisen tutkimuksen perusteella suoraa ulkonäkövaikutusta moraalisiin arvioihin ei havaittu, joskin osa tuloksista oli lupaavia ja kiinnostavia lisätutkimusten kannalta.

Dogs are one of the most popular animal species to appear in ancient Egyptian art. This study examines a particular category of figured ostraca (limestone or pottery sherds with illustrations), those representing domestic dogs. It demonstrates how dogs have been represented in informal art in the Theban area during the New Kingdom (c. 1550–1069 BCE). The aim of the study is to define the iconography of dog representations on figured ostraca. A second aim is to compare dog representations on ostraca to surviving dog motifs in the decoration of Theban private tombs. For this study, 39 drawings of dogs on ostraca have been located in the research literature and in museum and other collections. This corpus of representations can be divided into four categories: hunting dogs (23 images), ‘pet’ dogs (4 images), dog caricatures (3 images) and anthropomorphic dogs doing human activities (9 images). Ancient Egyptian canine deities are not included in this study. The chosen method of study is stylistic analysis, utilising the traditional method of comparative visual analysis combined with the modern theory of iconography. Recurring motifs and ways of representation are identified and compared with other dog ostraca in the same category. These representations are further compared to scenes of hunting and ‘pet’ dogs in early New Kingdom (18th dynasty) Theban private tombs showing similar motifs. The study demonstrates that there exists an established iconography of dogs in New Kingdom Thebes. There are also notable similarities especially in the hunting dog category and partly also in the ‘pet’ category between ostraca and tomb decoration. Caricatures and anthropomorphic representations do not conform to this iconography and are not present in official tomb decoration. In conclusion, various interpretations are suggested for dog representations on ostraca. In the literature, figured ostraca with hunting imagery have been interpreted as exercises in draughtsmanship and rehearsal pieces for tomb art. However, they can also be seen as visual memory pieces, ie. copies of existing hunting scenes in Theban tombs, or as experiments in new forms of expression such as in the rendering of movement. On the other hand, anthropomorphic dog motifs are likely to be amusing parodies or illustrations of oral fables. Some dog ostraca are probably best interpreted as leisurely doodles. As a result, it will be shown how the domestic dog was represented in art during the New Kingdom. This contributes to our understanding of informal art and the relationship between animals and humans in ancient Egyptian culture.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kuudesluokkalaisten B-ruotsin opetuksen järjestämistä syksyllä 2016 käyttöön otetun uuden tuntijaon myötä. Tuntijakouudistuksessa kaksi vuosiviikkotuntia siirtyi yläkoulusta kuudennelle luokalle ja samalla luokanopettajat saivat muodollisen pätevyyden opettaa kuudesluokkalaisille ruotsia. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, miten kuudesluokkalaisten ruotsinopetus on järjestetty. Tutkielmassa tarkastellaan, keitä kuudesluokkalaisten ruotsinopettajina toimii: siinä vertaillaan luokanopettajia, aineenopettajia ja opettajia, joilla on sekä luokan- että aineenopettajan pätevyys. Lisäksi selvititetään, miten nämä erilaiset opettajat huomioivat kohderyhmän tarpeet ja toteuttavat opetussuunnitelman tavoitteet sekä kartoitetaan, millaista tukea tai täydennyskoulutusta heille on tarjottu ja millaisia tuen tarpeita heillä vielä haastatteluhetkellä on. Aineisto koostuu kuuden opettajan haastatteluista, jotka on kerätty helmikuussa 2016. Aineistoa analysoidaan sisällönanalyysin menetelmällä. Haastatellut opettajat työskentelevät eri puolilla Suomea ja heistä kolme on aineenopettajia, kaksi luokanopettajia ja yhdellä on kaksoispätevyys. Tutkielmassa käy ilmi, että luokanopettajilla ja aineenopettajilla on kuudesluokkalaisten ruotsinopetukseen liittyen molemmilla omat vahvuutensa ja haasteensa. Aineenopettajien kielididaktinen näkökulma on usein vahva ja tarjoaa oppilaille monipuoliset lähtökohdat ruotsinopintojen alkuvaiheeseen. Toisaalta luokanopettajien vahvuuksina ovat selkeä näkemys alakoulun toimintatavoista, oppilasryhmän tunteminen ja sen myötä syntyvä auktoriteetti sekä ikäryhmän tarpeiden huomioimisen luontevuus esimerkiksi pelejä ja leikkejä hyödyntäen. Kaksoispätevällä opettajalla ja kokopäiväisesti alakoulun puolella työskentelevällä kieltenopettajalla nämä ominaisuudet yhdistyvät. Aiheen tutkimisen jatkaminen on tärkeää, koska tilanteeseen liittyy epätasa-arvoistumisen uhkaa ja selvittämättömiä kysymyksiä. Jatkossa on tärkeää lisätä opettajien välistä yhteistyötä ja mahdollisuuksia saada vertaistukea ja osallistua tarvittaessa täydennyskoulutuksiin. Lisäksi on tärkeää parantaa mahdollisuuksia kaksoispätevyyden hankkimiseen.

Tutkielma käsittelee koodinvaihtoa historiallisessa fiktiossa. Erityisenä huomion kohteena on se, miten ja milloin muita kieliä (useimmiten Saksaa ja Ranskaa) esiintyy kolmessa englannikielisessä historiallisessa romaanissa joko koodinvaihdon tai muiden menetelmien kautta ja miten nämä vaikuttavat hahmojen karakterisointiin. Työssä tarkastellaan tekstin ominaisuuksiin stilistisen analyysin avulla. Teoreettisenä viitekehyksenä käytetään Carol Myers-Scottonin "tunnusmerkkisyyden mallia" (Markedness Model), jonka avulla analysoidaan koodinvaihdon funktiota suhteessa hahmojen välisiin valtarakenteisiin, ja Meir Sternbergin "käännösmimesistä" (translational mimesis), jota käytetään erilaisten teksissä esiintyviin kielten representaatioden luokitteluun. Tutkimuksen kohteena on kolme toisen maailmansodan aikaan sijoittuvaa kirjaa: Markus Zusakin The Book Thief (2005), Anthony Doerrin All the Light We Cannot See (2014) sekä Heather Morrisin Tattooist of Auschwitz (2018). Tutkimus osoittaa, että saksalaiset hahmot kuvataan yleisemmin negatiivisesti kuin muut hahmot. Saksankieliset koodinvaihdot liittyvät usein sotaan tai negatiivisiin tunteisiin, ja jopa The Book Thief:issä, jossa kaikki hahmot ovat saksalaisia, saksaa puhuvina esitetyt hahmot ovat useammin kovempia luonteeltaan, kun taas sympaattisina esitetyt hahmot puhuvat saksaa harvemmin. Vahvin vastakkainasettelu kansalaisuuksien välillä näkyy All the Light -kirjassa, jossa ranskalaiset hahmot ovat miellyttävämpiä, ja miellyttävänä esitetty saksalainen päähenkilö puhuu enemmän ranskaa kuin saksaa. Kirjoissa esiintyy monia erilaisia tapoja edustaa kieliä, joita hahmot puhuvat. Koodinvaihto on yleistä Book Thief sekä All the Light -kirjoissa, kun taas Tattooist-kirjassa vieraita kieliä edustetaan tyypillisesti eksplisiittisen attribuution kautta (esim. ”Hän kirosi ranskaksi.”). Kielten representaatiomenetelmät eivät ole vaikuttaneet siihen, miten kriitikot ja lukijat ovat ottaneet ne vastaan. Tähän todennäköisesti vaikuttaa se, että monikielisyys kuuluu luontevana osana historiallisen fiktion genreen, erityisesti toiseen maailmansotaan sijoittuvan fiktion kontekstissa, eikä koodinvaihto näin ollen yllätä tai häiritse lukukokemusta.

Tämä tutkielma käsittelee skotlantilaisten alakoululaisten skotin kielen tuntemusta. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, tunnistavatko skotlantilaiset lapset skotin sanoja, onko tunnistuksella alueellisia eroja ja onko sillä merkitystä, käyvätkö lapset yksityiskoulua tai valtionkoulua. Tutkin myös missä lapset kuulevat tai lukevat skottia ja pitävätkö lapset skottia omana kielenään. Tutkielman teoriaosassa käsitellään skotin määrittelyn ongelmallisuutta; tulisiko skottia käsitellä kielenä vai englannin murteena. Teoriaosassa käsitellään myös skotin historiaa, yleisiä piirteitä, asemaa Skotlannissa, asemaa opetuksessa sekä tulevaisuuden näkymää. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin keräämällä kyselylomakkeilla tietoa viidestä skotlantilaisesta alakoulusta. Koulut sijaitsivat kolmella eri alueella: yksi Glasgow’ssa, yksi Dundeessa sekä kolme Perth ja Kinrossin alueella. Yksi Perth ja Kinrossin alueen kouluista oli yksityiskoulu, kaikki muut olivat valtion kouluja. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 148 oppilasta iältään 9-11-vuotiaita. Kyselylomakkeet sisälsivät 10 skotin sanaa alakoululaisten tunnistettavaksi ja määriteltäväksi. Lisäksi heidän tuli kertoa, missä olivat sanan kuulleet/lukeneet ja käyttivätkö he sanaa itse. Lopuksi lasten piti kertoa minkä kielen sanoista oli kyse. Dundeessa 16 % sanoista tunnistettiin, Glasgow’ssa 44 %, Perth ja Kinrossin yksityiskoulussa 44 % sekä Perth ja Kinrossin alueen valtionkouluissa 33 %. Eri sanoja tunnistettiin paremmin eri alueilla ja joitain sanoja ei tunnistettu joillain alueilla ollenkaan. Tulos oli jokseenkin odottamaton, sillä yksityiskoulun odotettiin pärjäävän muita kouluja huonommin, koska skottia ei ole historiallisesti pidetty sopivana opetuskielenä ja yksityiskouluissa ajatellaan olevan korkeatasoisempaa opetusta. Pääasiassa lapset olivat kuulleet/lukeneet sanat kotona tai isovanhemmilta, mutta yksityiskoulussa pääosa sanoista oli tavattu koulussa. Aktiivisessa käytössä sanat olivat verrattain vähän. Dundeen koulua lukuun ottamatta enemmistö koululaisista tunnisti sanat skotiksi. Otanta ei ollut edustava, mutta kyselyn perusteella voisi sanoa, että lapset pitävät skottia kielenä. Alueiden ja eri koulutyyppien välillä löytyy suuria eroja ja skottia kuullaan yleensä kotioloissa.