Browsing by discipline "englantilainen filologia"

Teknologiaa on viime vuosikymmeninä alettu yhä enenevässä määrin käyttää kielitaidon arvioinnissa. Tämä trendi on havaittavissa myös Suomessa, jossa ylioppilaskokeiden sähköistyminen on viime vuosina puhuttanut paljon. Kielten ylioppilaskokeisiin on kaavailtu kirjallisen kokeen oheen myös suullista osiota, joka olisi tarkoitus toteuttaa lähivuosina sähköisenä. Tämä tutkielma pyrkii ottamaan selvää siitä, onko lukiolaisten suullisessa tuotannossa eroja riippuen siitä, suorittavatko he kokeen kasvotusten arvioijan kanssa vai tietokoneen avulla. Tutkielma pyrkii lisäksi selvittämään, millaisia asenteita ja mielipiteitä lukiolaisilla on eri suoritusmuodoista. Tutkimukseen osallistui 15 opiskelijaa yhdestä pääkaupunkiseudun lukiosta. He suorittivat ensin kasvokkain tehtävän kokeen ja kolmen viikon kuluttua tietokonepohjaisen kokeen. Tulosten verrattavuuden vuoksi kokeet suunniteltiin siten, että ne ovat mahdollisimman samanlaiset. Molemmat kokeet koostuivat neljästä eri tehtävästä. Opiskelijoiden suoritettua kokeet heitä pyydettiin vastaamaan kyselyyn, jonka tarkoituksena oli selvittää, kummasta koemuodosta he pitivät enemmän ja miksi ja kummassa he kokivat pystyvänsä antamaan paremman näytön suullisesta kielitaidostaan. Ryhmähaastatteluissa opiskelijoita pyydettiin täydentämään kyselyssä antamiaan vastauksia, minkä jälkeen keskustelu eteni suullisen kielitaidon testaamiseen ja kokeiden sähköistymiseen liittyviin kysymyksiin. Opiskelijoiden suoritukset kahdessa eri koemuodossa litteroitiin, jonka jälkeen transkriptiot analysoitiin sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin menetelmin. Suorituksissa verrattiin oikeakielisyyden (accuracy), kieliopillisen sekä sanastollisen kompleksisuuden (complexity) sekä sujuvuuden (fluency) näkökulmista. Kyselyvastaukset käytiin läpi kysymys kerrallaan ja haastatteluista litteroitiin ne osat, jotka olivat analyysin kannalta merkityksellisiä. Tulokset osoittavat, että lukiolaisten suullisessa tuottamisessa on eroja eri koemuodoissa, mutta nämä erot jäivät pieniksi. Tutkimuksen pohjalta on kuitenkin mahdotonta päätellä, johtuvatko erot koemuodosta vai joistakin muista seikoista. Lukiolaiset tuottivat keskimäärin virheettömämpää englantia kasvokkain suoritettavassa kokeessa, ja osallistujat pitivät kyseisessä kokeessa vähemmän taukoja. Suuri osa opiskelijoista kuitenkin tuotti kompleksisempaa puhetta tietokonepohjaisessa kokeessa. Yksilöllisiä eroja oli tosin havaittavissa jokaisen mittarin kohdalla. Tutkimuksen tuloksista selvisi myös, että osallistujat suosivat kasvokkain suoritettavaa koemuotoa sen vuorovaikutuksellisuuden vuoksi. He pystyivät mielestään myös antamaan siinä paremman näytön suullisesta kielitaidostaan, kokivat sen olevan helpompi ja olivat vähemmän hermostuneita sitä suorittaessaan. Tätä aihetta tulee tutkia jatkossa enemmän erityisesti siksi, että suullisen kielitaidon testaamisella on suuret vaikutukset kielten ylioppilaskirjoituksiin, mikäli suullinen osio lisätään ja se suoritetaan tietokonekokeena.

Tutkielma käsittelee nykykirjallisuuden keinoja hahmottaa ja arvottaa nykyistä globaalia kehitystä. Tutkielman kertomakirjallisena aineistona toimii brittiläisen nykykirjailijan, David Mitchellin (synt. 1969) romaanit Cloud Atlas (2004, suom. Pilvikartasto) ja The Bone Clocks (2014). Kyseiset teokset ovat mittakaavoiltaan maailmanlaajuisia, ja ne liikkuvat ajallisesti ja maantieteellisesti vaihtelevissa sekä tyylillisesti monenkirjavissa miljöissä. Tutkielma pyrkii osoittamaan, kuinka Mitchellin teokset valjastavat postmoderneja kerronnan välineitä ja trooppeja lajityypillisesti poikkeavilla tavoilla kuvaamaan toivoa vastuullisemmasta globaalista kehityksestä. Tutkimustehtävää lähestytään postmodernin viitekehyksen kautta sen eettispoliittisia ulottuvuuksia painottaen. Postmodernia katsomusta kuvastaa perinteisesti nihilismi ja yhdentekevyys, jotka ovat jäljitettävissä sen konstruktionistiseen todellisuuskäsitykseen. Tämän käsityksen mukaan todellisuus on pitkälti kielellisesti rakentunut, jonka vuoksi muun muassa yhteiskunnallisten rakenteiden katsotaan olevan pohjimmiltaan muutosalttiita. Postmodernin katsomuksen mukaan ihmisellä ei siten ole aitoa poliittista toimijuutta maailmassa. Postmarxilaisen hegemoniakäsitteen avulla tutkielma kuitenkin avaa näkemyksen siitä, kuinka samaiselle konstruktionistiselle todellisuuskäsitykselle voidaan rakentaa teoriaa toimijuudesta, joka mahdollistaisi myönteisen asennoitumisen poliittiseen muutokseen. Tutkielma soveltaa edellä mainittua hegemoniateoriaa analyyttisena mallina Mitchellin teosten temaattisessa tulkinnassa. Tutkimuksen perusteella Mitchellin teokset hyödyntävät postmodernismin konstruktionistista todellisuuskäsitystä ja tämän kirjallisia kuvantamiskeinoja puhuakseen globaalisti vastuullisemman kehityksen puolesta. Tämä kanta tulee ilmi niin muodollisesti kuin temaattisesti. Muodollisesti Cloud Atlas kuvaa yhteen linkitettyjen pastissien eli tyylijäljitelmien kautta sosiaalista vastuullisuutta ihmiskunnan monimuotoisuutta kohtaan. The Bone Clocks puolestaan paljastaa metafiktion eli kirjallisen itsetietoisuuden avulla kehitysnarratiivien sepitteellisen luonteen, jolloin moraalinen huomio kiinnitetään tarpeeseen ankkuroida yhteiskunnalliset narratiivit ekologisesti vastuullisemmalle perustalle. Temaattisesti ihmiskunnan kehitys jäsennetään molemmissa teoksissa vastuullisuuden ja itsekkyyden välisenä alituisena kiistana, jossa ihmistoimijuus tunnustetaan keskeiseksi globaalin kehityksen luonteen määrittäjänä. Ihmiskunnan kehitys hahmotetaan romaaneissa elimellisesti kulttuurisena prosessina ja täten eettispoliittisten valintojen aikaansaamana ja alaisena kehityskulkuna. Näin teokset muistuttavat mahdollisuuksistamme vaikuttaa globalisoituneen maailmamme kehityksen suuntaan: koska sosiaalisesti konstruoitu todellisuus on muutosaltis, on toimijuudellamme täten merkittävä rooli kehityksen luonteen määrittämisessä. Muodollisen luennan kautta tutkielma osoittaa, kuinka postmoderneja kerronnan välineitä voidaan käyttää eettispoliittista eheyttä korostavilla tavoilla. Postmodernismia kriittisesti soveltamalla Mitchellin teokset välittävät toiveikkuutta ja muutosmahdollisuutta nykypäivän globaalisti verkottuneessa kontekstissa.

Pro Gradu –tutkielmassani tutkin englannin kielen käyttöä vaikuttajamarkkinoinnissa keskittyen erityisesti sosiaalisen median kuvapalveluun Instagramiin. Vaikuttajamarkkinointi perustuu niin sanottuihin vaikuttajiin, joita ovat sosiaalisessa mediassa suuren määrän seuraajia keränneet käyttäjät. Vaikuttajamarkkinoinnissa yritykset maksavat vaikuttajille, jotta he markkinoisivat kyseisen yrityksen tuotteita sosiaalisen median tileillään. Suurin ero perinteiseen markkinointiin on se, että vaikuttajamarkkinoinnissa viesti ei tule suoraan yritykseltä itseltään, vaan sosiaalisen median käyttäjältä, jonka yleisö kokee vertaisenaan. Tutkimuskysymykseni on seuraava: kuinka englannin kielen käyttö Instagramin sponsoroitujen julkaisujen kuvateksteissä vaikuttaa julkaisun vetovoimaan ja yleisön tykkäyksiin ja kommentointiin? Tutkimustani varten olen koonnut 20 sponsoroidun julkaisun aineiston yhtä monelta eri käyttäjältä. Olen analysoinut julkaisujen kuvatekstit käyttäen pohjana Ken Hylandin teoriaa kirjoituksessa käytettävistä vuorovaikutuskeinoista sekä omaa malliani kuvatekstien elementeistä. Edellinen pohjautuu kirjoittajalähtöiseen stance –käsitteeseen sekä lukijalähtöiseen engagement –käsitteeseen. Olen laskenut kuinka monta stance- ja engagement –markkeria kussakin kuvatekstissä on ja verrannut niitä muuan muassa kuvatekstien kokonaissanamäärään ja ”vuorovaikutusasteeseen” (engl. engagement rate: osuus seuraajista, joka on vuorovaikutuksessa julkaisun kanssa; tälle termille ei ole standardoitua suomenkielistä vastinetta). Oma mallini kuvateksteistä puolestaan perustuu neljään eri elementtiin, jotka ovat Instagramin sponsoroitujen julkaisujen kuvateksteissä yleisiä. Olen verrannut myös näiden elementtien esiintyvyyttä vuorovaikutusasteen kanssa. Tämän tutkimuksen tuloksena olen tehnyt johtopäätöksiä kuvatekstien vaikutuksesta julkaisun vetovoimaan. Kun olen analysoinut laskelmiini perustuvat vertailut, en suurimmassa osassa ole havainnut olennaista korrelaatiota kielellisten ja narratiivisten tekijöiden sekä vuorovaikutusasteen kanssa. Merkittävin löydökseni on positiivinen korrelaatio kuvatekstien elementti D:n esiintyvyyden ja vuorovaikutusasteen kanssa. Elementti D:n määritelmä on ”kuvatekstin luova yhdistäminen kuvaan sekä markkinoituun tuotteeseen”. Tämän korrelaation perusteella olen päätellyt, että saadakseen vahvan vastakaiun yleisöltä tuotteen ja kuvatekstin tulee olla yleisesti hyvin yhteen nivoutuneet, ja että vaikuttajan yleisö arvostaa tuotteen tuomista osaksi julkaisun yhtenäistä kokonaisuutta. Väitän, että tämä saa julkaisun vaikuttamaan luontevammalta ja aidommalta eikä sellaiselta, jossa tuote antaa päälleliimatun vaikutelman koko julkaisuun nähden. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Influencer marketing, Social media, Instagram, Sociolinguistics, English Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Helsingin yliopiston kirjasto – Helda / E-thesis (opinnäytteet)

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään suomen ja englannin välistä kielikontaktia blogiteksteissä. Tavoitteena on selvittää, mitä funktioita englannin kielellä on suomenkielisissä blogiteksteissä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, vaikuttaako blogitekstien aihe niissä esiintyvien englanninkielisten sanojen ja ilmaisujen käyttöön. Tutkimus pohjaa laajasti kieltenvälisten kontaktien tutkimukseen koodinvaihdosta lainasanatutkimukseen. Kielikontaktia tarkastellaan monikielisyyden näkökulmasta: molemmat kielet nähdään resursseina, joista blogien kirjoittajat voivat valita kuhunkin tilanteeseen sopivimman vaihtoehdon. Tutkimusaineistona toimii suomenkielisissä blogiteksteissä esiintyvät englanninkieliset ainekset neljästä suomenkielisestä blogista: Pupulandia, WTD, Tickle Your Fancy sekä Notes on a Life. Blogitekstit edustavat neljää eri aihealuetta: muoti, sisustus, ruoka ja matkustus; aineistoon sisältyy kymmenen blogitekstiä kutakin aihealuetta kohden. Englanninkielisten ainesten käyttämisen syitä tarkastellaan luokittelemalla englanninkieliset ilmaisut kuuteen kategoriaan: (1) ilmaisulle ei ole suomenkielistä vastinetta, (2) jokin, esimerkiksi lentokentällä nähty kyltti, laukaisee englanninkielisen ilmaisun, (3) kirjoittaja käyttää sitaattia ja lainaa vaikkapa laulunsanoja, (4) sanomaa korostetaan englannin avulla, (5) kyse on vapaasti liikkuvista ilmaisuista, englanniksi tags (esimerkiksi interjektiot ja diskurssipartikkelit) (6) englanti, jolle ei löydy syytä edellä mainituista. Eniten englantia käytetään aineistossa muotia ja matkustamista käsittelevissä blogiteksteissä. Muoti-aiheisissa teksteissä korostuvat esimerkiksi vaatekappaleisiin liittyvät nimitykset, joille ei ole olemassa suomenkielistä vastinetta. Matkustamiseen liittyvät tekstit puolestaan sisältävät paljon esimerkiksi kylttien tai tapahtumien nimien laukaisemia englanninkielisiä ilmauksia ja ruokaan liittyvät tekstit esimerkiksi ruokalistoissa englanniksi esiintyvien nimien laukaisemia ilmauksia. Sisutusta käsittelevissä teksteissä englantia ei juurikaan aineistossa esiinny. Tutkimuksen perusteella englantia käytetään blogiteksteissä erityisesti kielellisenä resurssina, kiinnostavien ja kompleksisten tekstien kirjoittamisen apuvälineenä. Toisaalta englannin avulla osoitetaan omaa kielellistä tai kulttuurista osaamista erityisesti käyttämällä epämuodolliseen kieleen liitettyjä ilmaisuja, kuten lyhenteitä tai huudahdussanoja. Englanninkielisillä ilmaisuilla on myös tärkeä merkitys bloggaajien identiteetin rakentamisessa ja esilletuomisessa. Etnisyyden tai kansallisuuden sijaan tärkeimmäksi identiteetin osa-alueeksi aineistossa nousevat kuitenkin bloggaajien englanninkielisillä aineksilla ilmaisevat arvot ja elämäntavat. Kielten vaihtelulla ja sekoittamisella osoitetaan kuulumista tiettyihin ryhmiin ja toisaalta erottautumista joistain toisista, kutsuen samalla lukijat osaksi tiettyä yhteisöä, joka jakaa samanlaiset arvot ja kiinnostuksenkohteet.

Sanastolla on tärkeä merkitys niin kielen oppimisessa kuin kielen osaamisessa ja käyttämisessä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomea äidinkielenään puhuvien peruskoulun 7. luokan oppilaiden englannin kielen produktiivista suullista sanavarastoa. Tutkimuksen tavoitteena on mitata ja kuvata englannin opiskelun yleensä peruskoulun 3. luokalta aloittaneiden oppilaiden englannin kielen sanaston hallintaa suullisessa koetilanteessa sekä sanaston laajuuden että sanaston syvyyden eli laadun näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa pyritään tuottamaan kaivattua lisätietoa Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoilla A1 ja A2 olevien kieltenoppijoiden englannin sanaston osaamisesta eli leksikaalisesta kompetenssista. Tutkimusaineisto pohjautuu Helsingin yliopiston HY-TALK-tutkimushankkeessa kerättyyn korpukseen. Hankkeessa järjestettiin syksyllä 2007 suullisen kielitaidon kokeet useammassa kieliaineessa perusasteella ja lukiossa, ja oppilaiden koesuorituksista tehtiin video- ja äänitallenteet ja ne myös litteroitiin. Lisäksi joissain kielissä arviointipaneeli kokoontui arvioimaan oppilaiden puhesuoritukset. Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena on 16 samaa yläastetta käyvän 7.-luokkalaisen englannin kielen suullinen koesuoritus. Kokeessa oppilaat suorittivat neljä varsinaista koetehtävää, lämmittelykeskustelun ja lisätehtävän; he työskentelivät lähinnä pareittain keskustellen. Oppilaiden koesuorituksia analysoidaan erilaisin sanaston hallintaa mittaavin keinoin. Ensinnäkin niistä lasketaan erilaisten sanojen ja kaikkien sanojen suhde eli niin sanottu type-token-suhde, joka kuvaa oppilaiden suullisen englannin kielen leksikaalista variaatiota tai sanastollista monipuolisuutta. Toiseksi lasketaan oppilaiden puhutun englannin sanastollinen tiheys eli selvitetään heidän käyttämiensä kieliopillisten ja leksikaalisten sanojen suhde. Ja kolmanneksi määritetään oppilaiden koesuorituksissa esiintyvien englannin kielen yleisten eli frekventtien sanojen suhde harvinaisempiin sanoihin verrattuna. Tuloksista käy ilmi, että 7. luokan oppilaiden katsottiin pääsääntöisesti olevan englannin sanaston laajuuden suhteen A2-taitotasolla ja siten pystyvän suoriutumaan heille annetuista neljästä koetehtävästä ja lämmittelykeskustelusta, mutta ei vaativammasta lisätehtävästä. Puhutulle englannin kielelle ominaisesti oppilaiden puheessa esiintyi enemmän samojen sanojen toistoa kuin erilaisia sanoja; keskimäärin noin kolmannes oppilaiden kokeessa puhumista kaikista sanoista oli englanniksi tuotettuja eri sanoja. Myös sanastollisen tiheyden osalta oppilaiden puheen havaittiin noudattavan puhutulle englannille tyypillistä kieliopillisten ja leksikaalisten sanojen jakaumaa, jossa esiintyy enemmän kieliopillisia sanoja kuin leksikaalisia sanoja; sanojen luokittelutavasta riippuen oppilaiden puhe sisälsi vähintään 20 prosenttia mutta kuitenkin alle 50 prosenttia leksikaalisia sanoja. Keskimäärin 93,5 prosenttia oppilaiden puheessaan käyttämistä sanoista kuului englannin kielen 2.000 yleisimmän sanan joukkoon; kielen harvinaisemmat sanat oppilaiden puheessa olivat yleensä oppilaille itselleen merkityksellisiä ja tärkeitä osata. Neljän pääsanaluokan sanoista oppilaat käyttivät puheessaan eniten substantiiveja ja englannin kielen keskeisimpiä kieliopillisia verbejä sekä hieman pienemmässä määrin englannin yleisimpiä leksikaalisia verbejä sekä yksinkertaisia ja yhdyssana-adverbeja. Sen sijaan adjektiivien ja johdettujen adverbien osuus oppilaiden puheessa oli silmiinpistävän pieni.

The New-England Primer is one of the most influential children’s books in America and it was used as a school textbook for about a hundred years in the seventeenth and eighteenth centuries. The rise and fall of the Primer provides important insights into childhood ideology before the founding of America. This thesis studies the nation’s founding documents, decrees, seminal Christian works, sermons, literatures, biographies, diaries and medical records in relation to the Primer. Among the authors whose works included in the research are John Calvin, John Cotton, John Winthrop, Solomon Stoddard, Cotton Mather, John Locke, Benjamin Franklin and Noah Webster. In order to understand how childhood ideology was formed in New England, I first scrutinize The New-England Primer’s ABC and survey its origin, significance and impact. Then I contextualize several momentous events in American history, including the conflicts between Anne Hutchinson and John Winthrop in the seventeenth century and the contradictions between the doctrine of ‘Thou shalt not kill’ and the smallpox inoculation among the common people in the early eighteenth century. The New-England Primer is a vivid example of how the Puritan governance kept a tight rein on childhood ideology by severe punishments and rewards such as social mobility. My findings include that the literacy level among Puritans was due to learning the Catechism during the infancy and the centrality of death education for children. In an era of sin and infant mortality, people believed that salvation was the way to reach immortal life. At the time, The New-England Primer was a successful political tool to regulate the common people’s morals and behaviour. However, it lost its credibility along with the decline of the Puritan faith among the social elite. The clash with the emerging science, changes in the rhetoric of education from piety to happiness as well as the changes in the landscape of knowledge contributed to the establishment of the first knowledge-based English Academy in America in Philadelphia, which had an innovative curriculum. Finally the appearance of Webster’s patriotic The American Spelling Book gradually replaced The New-England Primer in the early nineteenth century. The contents and the ideas of The New-England Primer are clearly not suitable for the children in the twenty-first century. However, learning about the rise and fall of the Primer can also help us see today’s ideology. How are parents influenced by contemporary mass culture and in which way do they choose to teach their children? How is the world portrayed in children’s books? What is the current dominant knowledge and how will it influence life in the next generations? I believe that the answers to such questions are deeply concerned with educational policies.

Tutkielmassa tarkastellaan Lewis Carrollin lastenkirjan Liisan seikkailut ihmemaassa (Alice’s Adventures in Wonderland) fiktiivistä maailmaa tuoden esiin sen unenomaisia erityispiirteitä. Tutkielman tarkoitus on kartoittaa, mikä tekee tarinan fiktiivisestä maailmasta unen, ja samalla osoittaa unimaailman toimivuuden identiteetin teemojen käsittelyssä sekä yhteiskunnallisen satiirin välineenä. Tutkielma käyttää hyväkseen muun muassa Sigmund Freudin teoriaa unista sekä Allan Hobsonin unitutkimusta tuoden tutkielmaan näkökulman psykologisesta viitekehyksestä. Edellä mainittujen lähteiden käytön tarkoitus on osoittaa se, mikä tekee Liisan seikkailut ihmemassa -tarinan maailmasta unen. Tutkielman ensimmäinen luku käsittelee unille sekä Ihmemaalle tyypillisiä omituisia ja outoja piirteitä. Puhun ensin unien epäloogisesta sisällöstä ja sen järjestäytymisestä, joka näkyy eritoten, siinä kuinka erinäiset objektit ja kertomukselliset sisällöt heijastavat nukkujan todellisia kokemuksia. Puhun myös paikan, ajan ja persoonan epäjohdonmukaisuudesta unimaailmassa sekä kirjan fiktiivisessä maailmassa. Toisessa luvussa kuvataan kirjassa esiin tuotua identiteetin teemaa ja sen yhteyttä uniin. Liisan matka unimaailmassa osoittaa yhteyden Freudin teoriaan toiveiden täyttymisestä (wish-fulfilment in dreams) sekä selkounena tunnettuun tapaan nähdä unia. Käsittelen Liisan siirtymisiä Ihmemaassa, ja osoitan niiden yhteyden unimaailmassa tapahtuviin siirtymisiin paikan ja toiminnan vaihtuessa. Liisa tuntuu siirtyvän paikasta toiseen usein jonkin toiveen johdattamana, ja hänen osittainen tietoisuus Ihmemaan outoudesta viittaisi jonkinasteiseen selkounen kokemukseen. Unien erityispiirteinen suhde muistiin ja tunteisiin osoittavat myös identiteetin tärkeyden unien luonnissa ja näkemisessä. Idenititeetti teemana osoittautuu pureutuvan Liisan unimatkan ytimeen ja yhdistää samalla kirjan toisen suuren teeman, joka on yhteiskunnallisten sääntöjen kritisointi ja pilkka, sillä Liisan identiteetti kietoutuu vahvasti häntä ympäröivään sosiaaliseen maailmaan. Tutkielman kolmannessa luvussa käsittelen unimaailmaa ja sen toimivuutta yhteiskuntasatiirin kehyksenä. Luvussa käsitellään ensin fiktiivistä hahmoa nimeltään Herttuatar ja hänen kauttaan luotua yhteiskunnallisiin luokkaerotteluihin kohdistuvaa kritiikkiä. Herttuattaren henkilöhahmo luo humoristisen kuvan yläluokasta kuvaten sitä ylväyden ja runsauden vastakohtana. Herttuattaren hahmo tuo myös esiin kritiikkiä lastentarinoissa tyypillisille moraalisille opetuksille. Luku kolme käsittelee myös hahmoa Herttakuningatar ja hänen silmitöntä raivoaan, joka luo satiirisen kuvan valtaapitävistä. Kolmannen luvun viimeisessä osiossa tarkastellaan kirjan kahta viimeistä lukua, joissa Liisa päätyy keskelle oikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynti on satiirinen kuvaus oikeudesta, joka näyttäytyy valtaapitävien päähänpistojen impulsiivisena toteutumisena ja epäoikeudenmukaisena leikkinä. Tutkielmassa kävi ilmi, että Liisan seikkailut ihmemaassa mukailee unimaailmaa ja on siten erinomainen kehys satiirin käsittelylle, sillä molemmissa on liioittelua, vääristymiä ja epätodellisia elementtejä. Liisan seikkailut ihmemaassa -kirja on kuvaus identiteetistä ja tuo esiin sen yhteyttä uniin. Kirjan maailman voi sanoa muistuttavan unimaailmaa, sillä molemmissa on samoja piirteitä asioiden järjestäytymisestä ja epäloogisuudesta, sekä ajan, paikan ja persoonan epäjohdonmukaisuudesta.

Tutkielmani käsittelee selviytymistä Cormac McCarthyn romaanissa Tie (2006) ja Yann Martelin romaanissa Piin elämä (2001). Tutkimukseni tavoitteena on osoittaa, että päähenkilöt selviytyvät koettelemuksistaan pitkälti tarkoituksen tunteen avulla. Tarkastelen tutkimuksessani myös päähenkilöiden hyödyntämiä tarkoituksen lähteitä. Teoria-aineistonani toimivat pääasiassa Viktor Franklin, John Leachin ja Kenneth Pargamentin selviytymisstrategioihin keskittyvät psykologiset tutkimukset. Kyseisten tutkijoiden mukaan ihminen voi selviytyä vaikeistakin olosuhteista löytämällä elämästään ja kärsimyksistään merkityksen ja tarkoituksen. Keskeisiä tarkoituksen lähteitä ovat muun muassa uskonto ja hengellisyys, sosiaaliset suhteet, omien arvojen ja periaatteiden mukaan eläminen sekä erinäiset elämäntehtävät. Karuissa olosuhteissa selviytyjä voi myös käyttää mielikuvitustaan ja sävyttää kokemuksiaan fiktiolla merkityksellisyyden tunteen löytääkseen. Niin Pii kuin McCarthyn romaanin nimetön miespäähenkilökin kärsivät muun muassa nälästä, yksinäisyydestä ja haastavista luonnonvoimista voimatta juuri vaikuttaa olosuhteisiinsa. He voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka he tulkitsevat kokemuksiaan. Näitä tulkintoja ohjaa hahmojen tarkoituksen tarve. Molemmilla hahmoilla on seuranaan heistä riippuvainen kumppani, ja kumppanin suojelemisesta tuleekin heille tärkeä tarkoituksen lähde, samoin kuin kumppanuudesta itsestään. Myös hengellisyys on hahmoille keskeinen voimavara. Jumaluskon lisäksi hengellisyys ilmenee McCarthyn romaanissa uskona humaaniuteen. Tien miespäähenkilö kokee olemassaolonsa merkitykselliseksi elämällä arvojensa mukaisesti ja edustamalla hyvyyttä pahuuden riivaamassa maailmassa. Pii sen sijaan toimii usein moraalinsa vastaisesti, mutta rauhoittaa omaatuntoaan uskomusten ja mielikuvituksen avulla. Inhimillistämällä ympäristöään ja kohtaamiaan eläimiä Pii onnistuu luomaan illuusion elämää rikastuttavista sosiaalisista suhteista. Tiessä keskeiseen asemaan nousee myös miespäähenkilön suhde aikaan. Menneessä vellominen horjuttaa hänen elämänhaluaan, kun taas tulevaisuuden suunnittelu saa hänen kärsimyksensä tuntumaan merkityksellisemmiltä. Vaikka McCarthyn ja Martelin teosten hahmot ovatkin fiktiivisiä, heidän kokemuksissaan ja reaktioissaan on havaittavissa paljon yhteneväisyyksiä Leachin, Franklin ja Pargamentin havaintojen kanssa. Ihmisellä on taipumus tarkastella elämäänsä tarinana, jossa tarkoituksella ja merkityksillä on keskeinen asema. Aineistoni perusteella tämä psykologinen taipumus heijastuu myös kirjoittamaamme fiktioon. Fiktiivisyydestään huolimatta selviytymistarinat voivat auttaa meitä tunnistamaan tarkoituksen lähteitä omissakin koettelemuksissamme.

Tarkastelen tutkielmassani psykologisen rikoskirjallisuuden kognitiivista arvoa. Työssäni keskityn ensisijaisesti niihin tapoihin, joilla psykologisten rikoskertomusten lukeminen voi kehittää lukijan sosiaalista kognitiota. Lähestyn rikoskirjallisuutta rikos-teeman ympärille rakentuvien kertomusten lajityyppiristeytymänä eli genrehybridinä ja psykologista rikoskirjallisuutta yhtenä sen alalajeista. Psykologiseksi rikoskirjallisuudeksi luokittelen ne rikoskertomukset, jotka käsittelevät rikosten psykologisia syitä ja seuraamuksia, ts. rikoksen suhdetta ihmismieleen. Tutkielman tavoite on osoittaa psykologisen rikoskirjallisuuden kognitiivisen arvon perustuvan suurelta osin genrelle tyypilliseen mielenrakentamiseen (mind-building). Tutkielmani lähtökohtana on, että kaunokirjallisuus voi kerronnan keinoin tarjota lukijalle ns. taito-tietoa (knowledge-how) ja kokemuksellista tietoa (experiential knowledge), joiden piiriin sosiaalinen kognitio kuuluu. Tarkastelen psykologisen rikoskirjallisuuden kognitiivista arvoa paitsi lukijan olemassa olevaa tietoa vahvistavana myös uutta tietoa esittelevänä genrenä. Tarkastellakseni näitä funktioita rakennan teoreettisen viitekehyksen, joka perustuu Lisa Zunshinen ajatuksiin mielen teorian suhteesta kirjalliseen fiktioon, Brian McHalen malleihin ja ajatuskokeisiin perustuvaan lähestymistapaan sekä Alan Palmerin näkemyksiin fiktiivisten mielten tutkimuksesta. Tutkielmassani esitän, että psykologisen rikoskirjallisuuden kyky esitellä lukijalle uutta tietoa perustuu genrelle tyypillisiin, epätavallisiin fiktiivisiin mieliin (ab-normal fictional minds): siinä missä suuri osa kaunokirjallisuudesta rakentuu vain olemassa olevien kulttuuristen mallien mukaan toimivien, tuttujen fiktiivisten mielten (familiar fictional minds) varaan, esittelevät psykologiset rikoskertomukset tutkimukseni mukaan lukijan uusille ajattelun malleille. Esitänkin, että psykologiset rikoskertomukset suorittavat mielenrakentamisen ajatuskokeita, jotka lisäävät lukijan ymmärrystä ihmismielen toiminnasta. Tuttujen ja epätavallisten mielten rakentumista kerronnassa havainnollistan kolmen psykologisen rikosromaanin avulla. Kuten tutkielmassani osoitan, John Fowlesin Neitoperho, Ruth Rendellin Kova kuin kivi ja Karin Slaughterin Triptyykki tarjoavat kaikki lukijalle tapoja sekä vahvistaa olemassaolevia kognitiivisia taitojaan että oppia uusia mielen malleja (mind models). Tutkimukseni tuloksena totean, että malleihin ja ajatuskokeisiin perustuva lähestymistapa tuottaa tuloksia myös psykologisen rikoskirjallisuuden kognitiivisen arvon tutkimuksessa, kun sen yhdistää mielen teoriaan ja fiktiivisiin mieliin keskittyviin näkökulmiin. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että epätavallisten mielten konsepti laajentaa genrekirjallisuuden kognitiivisen arvon tutkimuksen keinoja laajemmaltikin.

Tässä tutkielmassa analysoin kulttuurisidonnaista materiaalia vanhoja suomalaisia metsiä käsittelevässä teoksessa Suomalaiset aarniometsät (2010) ja sen käännöksessä Primeval Forests of Finland: Cultural History, Ecology and Conservation (2014). Kirjan ovat kirjoittaneet Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen, ja sen on kääntänyt Pirjo Tikkanen. Kattavat taustatiedot taatakseni käsittelin tutkielman alussa suomalaisten ja suomalaisuuden suhdetta metsiin ja sen vaikutusta kulttuurisesta, historiallisesta, sosiopoliittisesta, ekologisesta sekä ekonomisesta perspektiivistä. Näistä lähtökohdista kumpuaa kulttuurisidonnaisia merkityksiä, joista osa on suoraan merkityksellistä ainoastaan lähtökulttuurissaan ja -kielessään. Tällaiset kulttuuriset sanat ja merkitykset asettavat haastavia asetelmia kääntäjille, joiden ensisijaiseksi työks kohteeksi voidaan katsoa kohdekielen lukijat. Teoreettiselta pohjalta utkielma pohjautuu pääosin Gideon Touryn teorioihin lähtö- ja kohdekielen vaikutuksista toisiinsa sekä Ritva Leppihalmeen teoriaan kulttuurisidonnaisuuksista ja alluusioista teksteissä sekä niiden vaikutuksista kääntäjän työhön. Nämä teoriat esitellään ennen varsinaista analyysiosuutta, joka on jaettu kahteen osaan. Analyysiosion ensimmäisessä osassa katsotaan yksittäisten kulttuurisidonnaisten sanojen ja käsitteiden kääntämisen haasteellisuutta, kun taas toisessa osiossa tarkastellaan tekstiä suurempina kokonaisuuksina. Analyysiosiot eivät ole toisensa poissulkevia, vaan niiden välillä löytyy päällekkäisyyksiä, mikä tekstiä käännettäessä on luonnollista. Ensimmäisessä osiossa keskityn erityisesti puihin ja niihin liittyviin sanoihin, sekä hyönteis- ja kasvimaailmasta kertoviin teksteihin, ja toisessa osiossa katsoin esimerkiksi halventavia ilmauksia, käännettyjä historiallisia ilmauksia sekä analysoin niiden merkityksiä. Tutkimuksessa käytin kvalitatiivista analyysia. Tutkielman tavoitteena oli myös tutkia, miksi juuri tämä teksti on käännetty, sekä pohtia, mikä tekee metsistä ja luonnosta kertovien tekstien kääntämisestä relevanttia juuri nyt. Näiden pohdintojen sekä analyysissa ilmenevien esitettyjen etymologisten, historiallisten ja sosiopoliittisten päätelmien perusteella voisi kulttuurisidonnaista käännösmateriaalia metsiä ja luontoa kuvailevissa ja käsittelevissä eri genrejä edustavissa teksteissä tutkia myös laajemmin.