Browsing by discipline "Ranskalainen filologia"

Tämä tutkielma käsittelee ranskan kielen kolmea yleisintä prepositiota, à, de ja en, suomea äidinkielenään puhuvien nuorten A-ranskan oppijoiden näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tarkoituksena on selvittää, miten oppijan äidinkieli (L1) ja/tai ensimmäinen vieras kieli (L2) mahdollisesti vaikuttavat toisen vieraan kielen (L3) prepositioiden oppimiseen. Oletuksena on, että jokaisen tutkimukseen osallistuneen oppijan L1 on suomi, L2 englanti ja L3 ranska, vaikka heistä suurin osa on opiskellut myös muita kieliä. Teoriaosiossa paneudutaan kielten välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Ranskan kielen prepositiorakenteita vertaillaan ensin suomen ja englannin vastaaviin rakenteisiin, jotta saataisiin selville, minkälaisissa rakenteissa muiden kielten vaikutuksia mahdollisesti ilmenee. Tutkimuskyselytilanteessa joka toiselle vastaajalle annetaan suomenkieliset ja joka toiselle englanninkieliset käännökset, joiden perusteella he valitsevat kuhunkin lauseeseen sopivimman preposition tai vaihtoehdon 0 (ei prepositiota). Näiden kahden ryhmän suoritusten välisten erojen avulla voidaan selvittää äidinkielen ja englannin kielen mahdollisia vaikutuksia vastauksiin. Tutkimukseen osallistuneista ranskan oppijoista 30 on lukuvuonna 2016–2017 peruskoulun kahdeksannella luokalla ja 17 lukiossa. Tutkielman toisena tavoitteena onkin tarkastella eroja yläkoululaisten ja lukiolaisten suoritusten välillä. Lisäksi selvitetään, miten hyvin ja mistä syistä nämä eri-ikäiset oppijat hallitsevat valittujen prepositioiden käytön erilaisissa syntaktisissa funktioissa. Syitä saaduille tuloksille haetaan muun muassa ranskan kielen alkeistason oppikirjoista Sur le vif Textes 1 (1994) ja Voilà ! 1 Textes (2004), joista molemmat ovat käytössä tutkittavien ranskan oppijoiden koulussa ja joiden tavoissa kääntää ja selittää prepositioita on paljon yhtäläisyyksiä. Oppikirjojen yksityiskohtainen tarkastelu kuitenkin osoittaa, että vuosikymmenen aikana on tapahtunut muutos siihen suuntaan, että prepositioiden eksplisiittinen selittäminen on vähentynyt. Tämä saattaa olla yhteydessä Eurooppalaisen viitekehyksen ja suomalaisten opetussuunnitelmien asettamiin kommunikatiivisiin tavoitteisiin, jotka eivät korosta yksityiskohtaista kielioppiopetusta. Lisäksi on mahdollista, että ranskaa opiskelemaan hakeutuvien lasten ja nuorten määrän huvetessa oppikirjojen tekijät haluavat keskittyä mahdollisesti mielekkäämpään asiasisältöön kirjoissaan. Tutkimuksen tulokset osoittavat lukiolaisten hallitsevan huomattavasti yläkoulun kahdeksasluokkalaisia paremmin ranskan kielen prepositioiden erilaiset käytöt. Yleisesti voidaan myös todeta, että sekä yläkoululaiset että lukiolaiset osaavat jokseenkin hyvin konkreettiset, suomen genetiiviä tai paikallissijoja vastaavat rakenteet, kun taas abstraktimmat käytöt tuottavat heille hankaluuksia. Oppikirjojen sisällön ja ranskan oppijoiden vastausten välillä näyttäisi odotusten mukaisesti olevan selviäkin yhteyksiä. Sen sijaan englannin kielen vaikutus näyttää jäävän suomen kielen varjoon, vaikka olettamuksena oli, että oppijat tukeutuisivat kyselyyn vastatessaan englannin kieleen ranskan ja englannin yhtäläisyyksien ja suomen ja ranskan eroavaisuuksien vuoksi. Lisäksi suomenkieliset käännökset saaneet oppijat menestyvät tutkimuksessa paremmin kuin englanninkieliset käännökset saaneet. Näin pienen tutkimuksen tuloksista ei voida tehdä yleistäviä päätelmiä, mutta vaikuttaa siltä, että oppijat tukeutuvat ranskan kielen prepositioita opiskellessaan enemmän äidinkieleensä kuin englannin kieleen.

Tämän tutkielman aiheena on identiteetin rakentaminen poliittisessa puheessa. Tutkielmassa tarkastellaan monikon 1. ja 2. persoonan pronominien eli puheaktipronominien "me" ja "te" ominaisuuksia sekä käyttöä tilanteessa, jossa puhujalla on mahdollisuus rakentaa tilannekohtaisia identiteettejä määrittelemällä suhdettaan puhetilanteen osapuoliin ja eri ryhmiin. Koska nämä pronominit sallivat lähes rajattomat viittausmahdollisuudet, tutkimusolettamana on, että poliittisessa puheessa esiintyvät "me"- ja "te"-ilmaisut ovat puhujalle tärkeitä identiteettien rakentamisen välineitä ja että ne heijastavat siten puhujan diskursiivista strategiaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää identiteetin rakentamista edellä mainittujen deiktisten elementtien avulla dialogisessa kontekstissa. Diskurssianalyysin kautta tutkitaan, käyttääkö puhuja "me"- ja "te"-pronominia, millä tavoin tämä käyttö ilmenee ja mitä viittauksia puhujan voidaan tulkita liittävän näihin ilmauksiin. Näitä kysymyksiä tarkastellaan tutkimusta varten muodostettavassa viitekehyksessä, jossa yhdistetään eri tutkijoiden esittämiä ajatuksia diskurssin dynamiikasta ja identiteetin vuorovaikutteisesta rakentumisesta. Tunnusomaista näille aihepiiristä tehdyille tutkimuksille on monitieteellisyys. Tutkielman aineistona on Ranskan vuoden 2012 presidentinvaalien toisen kierroksen televisioväittely, jossa keskustelijoina ovat Nicolas Sarkozy ja François Hollande. Tutkimuksessa analysoidaan kvalitatiivisesti François Hollanden puheessaan käyttämistä "me"- ja "te"-ilmaisuista yhteensä 128 esiintymää. Erityistä huomiota kiinnitetään ilmausten sisältämiin viittauksiin ja niiden kautta välittyviin representaatioihin, joita tarkastellaan aineistosta valittujen esimerkkien avulla. Konteksti muodostaa näiden esiintymien tulkintapohjan. Tutkielmassa hyödynnetään taulukointia, jotta havainnoista voidaan muodostaa johtopäätökset. Aineistoanalyysin taustamateriaalina käytetään Ipsos-tutkimuslaitoksen tutkimusta, jossa selvitetään äänestäjien ennakkomielikuvia kandidaateista. Tutkimusaineisto osoittaa, että François Hollande rakentaa identiteettejä vuorovaikutteisesti dialogisessa kontekstissa. Kielenkäyttäjänä hän hyödyntää puheaktipronomineja ja niiden ominaisuuksia. Tutkielman keskeinen havainto on, että François Hollande määrittää pronominien tarkoitteiden kautta puhetilanteessa mukana olijat: hän muuttaa puheenvuoroillaan väittelyn alkuperäistä osallistujakehikkoa ja tuo puheen varsinaisen kohteen, äänestäjän, poleemisen puhetilanteen osapuoleksi – yhdeksi "meistä". Tämän myötä hän alkaa määrittää, miten "me" näemme itsemme ja miten "me" näemme "teidät". Näin syntyy kollektiivinen "me"-puhe. Aineistoanalyysi osoittaa, että François Hollande rakentaa vastakkainasettelua samanaikaisesti sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti "meidän" ja "teidän" välille. Tarkasteltaessa lähemmin hänen kielenkäyttöään käy ilmi, että hän asemoi ja määrittää aktiivisesti itseään "me"-puheen kautta. François Hollanden "me"-ilmaisu on tilanteittain muuttuva. Hän käyttää satunnaisesti inklusiivista ja pääsääntöisesti eksklusiivista "me"-pronominia muodostaakseen tilanteisia ryhmiä: "meidän" eri merkityksillä François Hollande pyrkii luomaan sekä samaistavia että erilaistavia efektejä. Tutkimushavaintojen kautta voidaan päätellä, että François Hollanden tavoitteena on luoda todellisen ja simuloidun vuorovaikutuksen kautta kuva puhetilanteen osallistujista, näiden viiteryhmistä ja keskinäisistä suhteista. Tämän kuvan kautta hän rakentaa itselleen diskursiivista identiteettiä, joka on samanaikaisesti sekä yksilöllinen että kollektiivinen. Kilpakumppaninsa hän kuvaa ennen kaikkea presidenttikauden tuloksista vastuussa olevana henkilönä, jolla on hyvin vähän liittolaisia. Analysoiduista "te"-ilmaisuista 95 % ei ilmaise ryhmän jäsenyyttä, vaan teitittelyä. Puhetilanteessa François Hollande asemoi itsensä ohjaamalla diskursiivisesti osallistujakehikkoa ja haastamalla Nicolas Sarkozyn siten joko henkilökohtaisesti tai "me"-ilmaisuista muodostuvan moniäänisen "me"-puheen kautta, joka heijastaa tilanteittain muuttuvaa representaatiota hänen itse muodostamastaan liittolaisten ryhmästä.

Tutkielmassa tarkastellaan ranskan kielessä esiintyvän tuttavallisen, puhekielessä esiintyvän familier-rekisterin sanaston esiintymistä ja käyttöä ranskalaisissa viikkolehdissä. Työn tarkoituksena on kartoittaa, minkälaista sanastoa lehdissä esiintyy, mutta myös tutkia, miten ja millaisissa konteksteissa sanastoa käytetään. Koska ranskan kieltä on aina hallinnut tiukka kirjoitetun kielen normi, työssä tarkastellaan lisäksi kehityksen näkökulmasta ranskan kielen rekisterien suhdetta toisiinsa (standard vs. non-standard) ja niiden esiintymistä sanomalehdissä. Tutkittava aineisto on kerätty Ranskassa ilmestyvien viikkolehtien L’Obs, Le Point ja Les InRockuptibles marras- ja joulukuun 2014 aikana julkaistuista numeroista. Valituista lehdistä L’Obs ja Le Point edustavat yleislehtiä, kun taas Les InRockuptibles edustaa kulttuuri-ja musiikkilehteä. Lehdet on saatu käyttöön paperiversioina Ranskan kulttuuri-instituutin kirjastosta. Aineisto koostuu yhteensä 153 familier- rekisterin sanastoon kuuluvan sanan esiintymästä. Tutkielman lähteinä on käytetty esimerkiksi Rosier’n, Tuomarlan, Maingueneaun ja Fairclough’n sanomalehtiteksteissä esiintyvän suoran esityksen ja lainausmerkkien käyttöön keskittyviä teoksia, mutta myös sosiolingvistiikan teoksia (esimerkiksi Gadet: La variation sociale en français ja Henri Boyer: Introduction à la sociolinguistique), sekä tieteellisiä artikkeleita kielitieteen julkaisuista, kuten Applied Linguistics ja Communication & Langages. Analyysissä on vertailtu eri julkaisuissa esiintyvän familier- rekisterin sanaston määrää. Aineistossa on tutkittu kahdentyyppisiä sanoja: yleiskategoriana mots familiers ja niiden alaryhmänä lyhennetyt sanat, apocopes. Jotta työssä voitaisiin tarkastella yleisesti familier- rekisterin sanaston muodostamista ja esiintymistä, sanojen esiintymät on myös jaettu substantiiveihin ja adjektiiveihin. Analyysissä on tutkittu sanojen käyttöä eri konteksteissa ja tehty vertailua lehtien välillä. Lisäksi analyysin tarkoituksena on ollut tutkia toimittajien subjektiivisuutta – tai vastaavasti lehden toimituksellisen linjan objektiivisuutta ei-standardinmukaisen sanaston käytössä. Subjektiivisuutta on tarkasteltu analysoimalla lainausmerkkien käyttöä kunkin esiintymän kohdalla. Lehdistä eniten familier- rekisterin sanaston esiintymiä löytyi Les InRockuptibles- lehdestä. Toiseksi eniten esiintymiä löytyi L’Obs- lehdestä, ja vähiten Le Point- lehdestä. Apocope-esiintymät edustavat enemmistöä koko aineistosta, mikä saattaa kertoa niiden käytön olevan kirjoitetussa kielessä tavanomaisempaa kuin familier-rekisteriin kuuluvien sanojen, joita käytetään yleensä vain puhekielessä. Lehtien välillä lainausten käytössä nousee esiin suurin ero Les InRockuptibles- ja Le Point- lehtien välillä: kulttuuri- ja musiikkilehdessä suurin osa familier- sanastosta oli toimittajien käytössä, kun taas Le Point-lehdessä suurin osa poikkeavasta sanastosta esiintyy lainauksissa. L’Obs käyttää myös familier- sanastoa useammin toimittajan tai lehden omassa käytössä kuin lainattuna. Tuloksista voidaan päätellä, että yleislehdissä esiintyy toimittajien käytössä vähemmän puhekielen sanastoa, kuin kulttuuri-ja musiikkilehdessä. Se kertoo siitä, että lehden toimituksellisen linjan tulee vastata lukijoiden odotuksia, mikä saattaa vaikuttaa ei-standardin sanaston käyttöön.

Tutkielma käsittelee Euroopan unionin monikielisyyspolitiikkaa, sekä EU:n historian ainoan monikielisyyden komissaari Leonard Orbanin puheita. Euroopan unioni on täysin ainutlaatuisessa tilanteessa, jossa sillä on yhteensä 24 virallista kieltä, jotka on perussopimuksissa määritelty myös virallisiksi työkieliksi. Jäsenmaiden määrän kasvaessa myös virallisten kielten lukumäärä on kasvanut ja erityisesti 2000-luvun laajentumisten myötä kielikysymys sai uudenlaista painoarvoa. Vuonna 2007 Euroopan komissiossa luotiin ensimmäistä kertaa historiassa pelkästään monikielisyyteen keskittyvä komissaarin virka. Tavallisesti unionin monikielisyyteen keskittyvissä puheissa julistetaan kuinka kielten moninaisuus on rikkaus ja kuinka kielet ovat keskenään tasa-arvoisia. Tosiasiassa kuitenkin englannin asemasta on tullut yhä dominoivampi. Puheiden ja vallitsevien tilanteiden välillä on usein ristiriitoja, minkä takia päädyin tutkielmassani käsittelemään EU:n monikielisyyspolitiikkaa ja monikielisyyden komissaarin puheita. Leonard Orbanin toimikautta voidaan perustellusti pitää eräänlaisena kulminaatiopisteenä unionin monikielisyyden antamalle painoarvolle, mikä teki siitä merkityksellisen tutkimuskohteen. Aineisto koostuu Euroopan komission tietokannasta löydetyistä Leonard Orbanin ranskankielisistä puheista, joita oli kertynyt yhteensä 16 hänen toimikautensa ajalta. Tutkielmassa puheiden analyysi pohjautuu belgialaisen filosofi Chaïm Perelmanin teorioihin, jotka edustavat 1900-luvun puolessa välissä alkanutta retoriikan tutkimuksen koulukuntaa, jota kutsutaan uudeksi retoriikaksi. Perelmania pidetään yhtenä kyseisen koulukunnan perustajista ja hänen mukaansa uusi retoriikka nojautuu hyvin vahvasti argumentointiin ja yleisön asema on suuressa roolissa. Analyysissa pyritään mm. selvittämään minkälaisia argumentaatiotekniikoita Orban puheissaan käyttää ja onko eri tekniikoiden esiintymistiheydessä havaittavissa jonkinlaisia tendenssejä, sekä kuinka hän mukauttaa argumentaationsa suhteessa yleisöönsä. Tutkielmassa selviää, että erityisesti käytettävien argumentaatiotekniikoiden valinnan osalta tärkeää on se, pyrkiikö Orban vaikuttamaan universaaliyleisöön vai erityisyleisöön. Monin osin kuitenkin selkeiden johtopäätösten vetäminen osoittautui ongelmalliseksi Perelmanin teorioiden suuren monitulkintaisuuden tai määritelmien suppeuden vuoksi.

Tutkielmassa tarkastellaan 18 quebeciläisen yliopistoihmisen ääntämyksen piirteitä Youtube-videopalvelussa julkaistuissa haastatteluissa suhteessa paikalliseen eli endogeeniseen foneettiseen normiin. Quebec on Kanadan ainoa yksikielisesti ranskankielinen provinssi, jossa keskustelua ranskan kielen normatiivisuudesta on historiallisesti käyty paikallisten eli endogeenisten piirteiden puolustajien ja pariisilaisen standardiranskan eli eksogeenisen normin kannattajien välillä. Lisäksi quebecinranskan erityispiirteiden arvostusta on heikentänyt kielellisen turvattomuuden tunne (insécurité linguistique), joka on seurausta ranskankielisten alemmasta sosioekonomisesta asemasta englanninkielisiin nähden. Kielipoliittisilla toimilla ranskan kielen asemaa ja normatiivisuutta on Quebecissä kuitenkin parannettu 1960- ja 1970-luvuilta lähtien. Aiempi tutkimus on melko yhtä mieltä siitä, että endogeenisen normatiivisen ääntämyksen mallina Quebecissä toimivat paikallisen television uutistenlukijat, joiden puheen foneettisen normin kuvailevat artikkelissaan Bigot ja Papen (2013). Tähän pro gradu -tutkielmaan on valittu viisi quebeciläistä ääntämyspiirrettä, joiden yleisyyttä 18 yliopistoihmisen muodostamassa aineistossa verrataan piirteiden yleisyyteen Bigot’n ja Papenin kuvailemassa normissa. Jokaiselta puhujalta analysoidaan ääntämystä noin kahden minuutin ajan, joten aineiston yhteispituus on noin 36 minuuttia. Päätavoitteena on selvittää, mihin aineiston yliopistolaisten ääntämys sijoittuu suhteessa Quebecin endogeeniseen normiin ja eksogeeniseen Pariisin standardiranskan normiin. Johdannossa esitetään kolme hypoteettista vastausvaihtoehtoa: yliopistolaisten ääntämys voi joko (1) vastata endogeenista foneettista normia, (2) olla lähempänä pariisilaista ääntämystä kuin endogeeninen normi on tai (3) poiketa endogeenista normia enemmän Pariisin standardista. Analyysissa on sosiofoneettisen metodin mukaisesti kaksi osaa: ensiksi akustisen fonetiikan metodilla selvitetään kvantitatiivisesti viiden ääntämyspiirteen yleisyys yliopistolaisten puheessa ja toiseksi sosiolingvistisesti verrataan tuloksia Quebecin endogeeniseen foneettiseen normiin ja analysoidaan lähdekirjallisuuden, pääasiassa Ostiguyn ja Tousignantin (2008), pohjalta erojen sosiaalisia merkityksiä. Tutkielman perusteella quebeciläisten yliopistoihmisten ääntämys sisältää television uutistenlukijoita enemmän paikallisia foneettisia piirteitä. Aineiston yliopistolaisten ääntämys on siis quebeciläistä endogeenista foneettista normia kauempana Pariisin standardiranskasta. Eri puhujien normatiivisuudessa on kuitenkin suuria eroja, eikä tuloksista välity yhtenäistä ääntämysmallia analysoitujen piirteiden valossa. Koska aiempia tutkimuksia quebeciläisten yliopistoihmisten ääntämyksestä ei ole, voi tutkielman tuloksista tehdä vain alustavia johtopäätöksiä. Verrattaessa puhujien erityisalaa paljastuu, että kielitieteen ja kirjallisuuden alojen tutkijat käyttävät quebeciläistä normia lähinnä olevaa ääntämystä. Johtopäätöksenä voi siis sanoa, että ääntämyksen normatiivisuus riippuu puhujan tietoisuudesta quebecinranskan endogeenisesta normista.

Tekstitystä käsittelevässä gradussani tutkin voimakkaiden puhekielisten ilmaisujen kääntämistä ranskasta suomeksi. Aineisto on koottu Laurent Cantet’n elokuvan Entre les murs (suom. Luokka) ranskankielisestä ääninauhasta ja suomenkielisestä tekstityksestä, jonka on tehnyt av-kääntäjä Tytti Heikkilä. Elokuva on esitetty ensimmäistä kertaa Ylellä 2011. Koska kyseessä on elokuvakäännös, on työssä huomioitu tekstitykseen liittyvä lähtökohtainen asetelma suullisen dialogin muuntamisesta kirjalliseen muotoon. Lähestyn puhekielisyyksien tuomista kohdekielelle ekvivalenssin käsitteen kautta: käännös vastaa sitä paremmin alkuperäistä tekstiä, mitä uskollisemmin puhekielisyyttä käännöksessä viljellään. Puhekielisyydet on jaoteltu sen mukaan, millä kielen tasolla ne ilmenevät – syntaktisella, morfologisella vai leksikaalisella. Semanttinen taso on jätetty monitulkintaisuutensa vuoksi jaottelun ulkopuolelle ja foneettista tasoa ei ole huomioitu, koska aineisto on kirjallinen eikä äänteitä ole ollut mahdollista tutkia. Heikkilän tekstitystyö on ilmaisultaan rikasta, mutta se noudattaa kuitenkin valtakunnallisia tekstityksen normeja ja on kieleltään selkeää. Kuten työni teoriaosuudessa esittelemissäni käännöstutkimuksissa on osoitettu, myös tässä pro gradu –tutkielmassa lopputulos on, että käännöksen puhekielisyydet ovat pääasiassa leksikaalisia sekä morfologisia, kun taas ranskassa puhekielisyys ilmenee suurelta osin lauseen muodostuksessa eli syntaktisella tasolla.