Browsing by discipline "englannin kääntäminen"

Translation process research has a long tradition of viewing the translator as a ’black box’, an isolated agent focused on cognitive problem-solving. Recent approaches have expanded the view to include affects, emotions and even emotion management. The general framework of this study is to investigate affective and attitudinal elements and situational roles that influence a translator’s work process and task definition. To this end, the writer observes a practicing translator’s work self-reflexively using an autoethnographic approach and producing an introspective case study. The purpose of using an introspective and autoethnographic approach is to make the translator’s subjectivity visible and transparent in the study and to highlight the integral role of affect in translatorial action. An important part of this study is an attempt to relate a translator’s practice with current theory. The theoretical part summarizes linguistic and functionalist translation theories and translation process research, giving a review that briefly covers the most current research methods used in the study of cognitive processes in translation. The practical task described and accomplished in this study involves the investigation of two work processes related to the production of a didactic tool. The didactic tool is a word list containing 256 Finnish emotion words, which is used to practice emotional skills in the context of NVC (nonviolent communication). The pedagogical aim of the tool is to enable the users to expand their emotional vocabulary and learn to verbalize experienced feelings more accurately. Developed by Marshall Rosenberg, NVC (nonviolent communication) is a practical application of Mahatma Gandhi’s philosophy of nonviolence. The production of the didactic tool involves two work processes, one completed by the translator of the list and the other, a review process, completed by the writer. In the review phase, the aim is to modify the tool according to client specifications and provide a suggestion for a more user-centered tool. The practical result of this study is a new word list containing 170 emotion adjectives collected from Kielitoimiston sanakirja and categorized by basic emotions.

Tutkielmani käsittelee Roald Dahlin IKJ–nimiseen lastenkirjaan (1982) pohjautuvan elokuvan IKJ (2016) suomenkielisen tekstityksen ja dubbauksen eroja Roman Jakobsonin The Functions of Language –teorian ja kääntämisen konventioiden kannalta. Tutkimukseni aineistona käytän 26 esimerkkiä elokuvassa esiintyvistä standardista poikkeavista ilmaisuista. Jakobsonin teorian mukaan jokaisessa kommunikaatiotilanteessa on läsnä kuusi eri tekijää, joista jokainen liittyy johonkin kielen funktioon. Teorian tärkeimmät aspektit tämän tutkielman kannalta ovat poeettinen funktio (poetic function), ja teorian kaikki kuusi tekijää, eli lähettäjä (addresser), vastaanottaja (addressee), viesti (message), kontakti (contact), konteksti (context) ja koodi (code). Tavoitteenani on todistaa, että käännöksiin vaikuttavat konventiot ja niiden tekijät eroavat toisistaan, ja siksi niiden poeettiset funktiot ovat erilaiset. Määritän jokaiselle esimerkille ryhmän sillä perusteella, miten ilmaisu poikkeaa standardista. Nämä kuusi ryhmää ovat epätavalliset sanayhdistelmät, kirjainerot, neologismit, sananmuunnokset, standardista poikkeavat idiomit ja standardista poikkeavat taivutusmuodot. Esimerkit on jaettu seitsemään kategoriaan: ensimmäinen kategoria on varattu esimerkeille, joissa jotakin käännöksistä on muokattu sensuurin takia. Neologismia lukuun ottamatta kaikille ryhmille on myös omat kategoriansa. Lisäksi viimeisenä on kategoria, jossa tekstityksessä ja dubbauksessa on käytetty samaa ilmaisua. Esimerkkien perusteella käy ilmi, että vaikka molemmissa käännöksissä on standardista poikkeavia ilmaisuja, niitä on enemmän dubbauksessa. Tekstityksessä kieli on kirjakielisempää ja tiiviimpää, kun taas dubbauksen kieli on vapaamuotoisempaa. Dubbauksen keskeiset konventiot ovat isokronia, uskollisuus lähtötekstille, puhetapojen huomiointi, huulisynkroniikka sekä ilmaisujen lausuttavuus. Tekstityksessä keskeiset konventiot ovat tila, luettavuus ja kieliopin korjaaminen. Koodi on keskeinen tekijä molemmissa käännöksissä, mutta sen lisäksi dubbaukseen eniten vaikuttavat vastaanottaja ja konteksti, kun taas tekstityksen muut keskeiset tekijät ovat kontakti ja konteksti.

Tutkielman tarkoituksena oli tutkia sitä, miten nais- ja mieshahmoja on kuvailtu fyysisesti toimintaelokuvien kuvailutulkkauksissa ja eroavatko nämä kuvailut toisistaan. Kuvailutulkkauksessa kuvaillaan oleellisia asioita katsojan kannalta ja kuvailut sijoitetaan dialogin aukkoihin. Kuvailutulkkaus on tärkeä näkövammaisten oikeuksien edistämiselle, mutta se on silti altis saaman vaikutteita oikean maailman sukupuolittuneesta kielenkäytöstä. Aineistona käytettiin kahdeksan englanninkielistä Suomen Netflix-suoratoistopalvelun valikoimasta valittua elokuvaa. Elokuvat ovat vuosina 2010-2016 ilmestyneitä ja hyvin suosittuja. Se, että ne olivat toimintaelokuvia, todettiin tutkimuksessa saattavan olevan vaikuttava tekijä tulosten kannalta. Kuvailuissa keskityttiin vain fyysisiin kuvailuihin, joihin kuuluivat kehonkuvailut, hyvännäköisyyden kuvailut sekä hius- ja kasvonpiirteiden kuvailut. Tutkielmassa keskityttiin vain sellaisiin kuvailuihin, joissa oli adjektiivejä mukana. Tutkielmassa oli kaksi hypoteesia. Hypoteesi 1:n mukaan nais- ja mieshahmojen kuvailut ovat erilaisia toimintaelokuvien kuvailutulkkauksissa. Hypoteesi 2:n mukaan mieshahmoja kuvaillaan heidän kehojensa kautta, kun taas naishahmoja kuvaillaan heidän hyvännäköisyytensä kautta. Tutkielman teoriapohjana käytettiin kuvailutulkkaukselle tärkeitä aiheita subjektiivisuus ja objektiivisuus, olennaisuus ja henkilöhahmojen kuvailu. Lisäksi käsiteltiin kieltä ja sukupuolta, ja sitä, miten kielenkäyttö on sukupuolittunutta ja miten se näkyy kielenkäytössä. Kolmas aihe oli toimintaelokuvat ja sukupuoli, joka auttoi hahmottamaan, miksi kuvailut olisivat erilaisia sukupuolten välillä. Tutkielmassa käytettiin laajempaa, määrällistä vertailua kuvailujen välillä sekä tarkempaa, kohtausanalyysiin perustuvaa vertailua kuvailujen välillä. Näin voitaisiin selvittää, miten mahdolliset erot esiintyvät laajemmassa kontekstissa ja kuvailukohtaisesti. Käytössä oli neljä kysymystä, jotka liittyivät subjektiivisuuteen, olennaisuuteen, vertailuun ja biologisuuteen. Nämä auttoivat tarkan analyysin tekemisessä. Analyysissä selvisi, että hypoteesi 2 pitää paikkansa. Viidessä elokuvassa kahdeksasta oli kuvailtu mieshahmojen kehoja ja naishahmojen hyvännäköisyyttä. Lisäksi hahmojen kehonkuvailut olivat suurimmaksi osaksi mieshahmoille, ja vaikka melkein kaikki näistä olivat oleellisia kohtauksien kannalta, ero on silti nähtävissä. Hyvännäköisyys kuvailuissa oli sama, mutta toisin päin: suurin osa kuvailuista oli naishahmoille. Melkein puolet kuvailuista oli oleellisia kohtauksien kannalta, mutta silti ero mieshahmoihin verrattuna oli suuri. Hius- ja kasvonpiirteet kuvailuissa ei ollut eroja kuin yhdessä kohtaa: huulien kuvailuissa. Tutkimus voi antaa innostusta toisille tutkijoille ja aiheesta kiinnostuneille. Tämän tutkielman aineistona oli vain kahdeksan toimintaelokuvaa. Tulokset voisivat olla erilaiset eri elokuvagenreissä. Lisäksi tulokset voivat auttaa kuvailutulkkauksien tekijöitä olemaan tietoisia tästä asiasta ja olemaan tarkka siitä, miten he kuvailevat nais- ja mieshahmoja.

Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tarkastella käännöspalveluiden tuotantoprosessiin liittyviä teknisiä tukitehtäviä Suomessa toimivissa käännös- ja kielipalveluyrityksissä. Tutkimus pyrkii selvittämään minkälaisia nämä tehtävät ovat, miten ne sijoittuvat käännöspalvelun tuotantoprosessiin, mitä työkaluja ne vaativat, kuka tehtävistä on vastuussa ja minkälaisia kompetensseja teknisten tukitehtävien suorittaminen vaatii. Tutkimuksen aihe on käännösalan kannalta olennainen, sillä käännösalan toiminta on muuttunut yhä teknologiavetoisemmaksi. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tekniset kompetenssit ovat myös alan työnantajien keskuudessa toivotuimpien joukossa. Osana tutkimusta pyritäänkin näiden teknisten tukitehtävien yleisemmän tarkastelun lisäksi laatimaan käännöspalvelun tuotantoprosessin teknisten tukitehtävien taksonomia, josta käännösalan toimijat voisivat omassa työssään hyötyä. Tutkielman aineisto kerättiin haastattelemalla yhtä työntekijää kolmesta Suomessa toimivasta käännös- ja kielipalveluyrityksestä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja analyysissä sovellettiin aineistolähtöistä sisältöanalyysiä. Tutkimus tuotti ajankohtaista tietoa tarkastelun teknisten tukitehtävien luonteesta, niiden roolista ja näkyvyydestä osana käännöspalveluiden tuotantoa, sekä niistä kompetensseista, jotka näiden tehtävien suorittamisessa ovat olennaisia. Haastatteluaineiston pohjalta syntyi tutkielman tavoitteiden mukainen teknisten tukitehtävien malli, jossa tehtävät jaotellaan neljään ulottuvuuteen ja sijoitetaan käännöspalvelun tuotantoprosessin eri vaiheisiin. Tutkimustuloksista on hyötyä erityisesti käännösalan toimijoille, jotka voivat tuloksia ja niihin pohjaavaa jaottelua hyödyntäen paremmin huomioida tekniset tukitehtävät ja niiden vaatimat resurssit omissa prosesseissaan. Tämän lisäksi tutkimustulokset ovat hyödyllisiä kääntäjäkoulutuksen ja kääntäjille suunnattujen kompetenssimallien kehityksen kannalta, sillä niitä vasten voidaan tarkastella alalla tarvittavien teknologisten kompetenssien ja osaamisen muuttuvaa luonnetta.

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on selvittää, poikkeavatko Leena Lehtolaisen Luminainen-romaanin englannin- ja ruotsinkielisissä käännöksissä käytetyt kulttuurisidonnaisten elementtien käännösratkaisut toisistaan, ja jos poikkeavat, niin millä tavalla. Tutkimushypoteesini on, että maiden maantieteellisen ja kulttuurisen läheisyyden vuoksi ruotsinkielisessä käännöksessä on vähemmän selittäviä käännösratkaisuja kuin englanninkielisessä. Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostavat ennen kaikkea Ritva Leppihalmeen ja Jan Pedersenin käännöstieteelliset teoriat kulttuurisidonnaisten viittausten kääntämisestä. Tutkimusaineistona ovat Lehtolaisen romaani Luminainen (1996) ja sen käännökset Snow Woman (2014, käänt. Owen F. Witesman) ja Snöjungfrun (2002, käänt. Ann-Christine Relander). Keskityn tutkimuksessani vertaamaan ainoastaan käännösratkaisujen aiheuttamia sanastollisia eroavaisuuksia ja jätän rakenteelliset muutokset tutkimuksen ulkopuolelle. Käytän vertailevaa menetelmää, jossa luokittelen aineistosta poimimani esimerkit Leppihalmeen ja Pedersenin malleista muokkaamani jaottelun mukaisesti ja vertaan erilaisten käännösstrategioiden esiintymistä käännöksissä prosentuaalisten osuuksien perusteella. Jaan esimerkkini erisnimiin (119 kpl), reaalioihin (244 kpl), eli ilmaisuihin, jotka viittaavat erityisesti lähtökulttuurille ominaisiin ilmiöihin, ja kielensisäisiin elementteihin (193 kpl), joita ovat esimerkiksi erilaiset kielikuvat ja slangi-ilmaisut. Käytetyt käännösstrategiat jaan yhdeksään ryhmään sen perusteella, miten ne vaikuttavat käännetyn ilmaisun merkityssisältöön. Tutkimustulokseni osoittavat, että ruotsin- ja englanninkielisen käännöksen välillä on merkittävä ero kulttuurisidonnaisten ainesten kääntämisessä käytettyjen strategioiden määrällisessä jakautumisessa. Molemmissa kielissä eniten käytetyt strategiat ovat olemassa oleva käännösvastine ja eksplisitaatio eli selittävä käännös, mutta erot strategioiden käyttömäärissä ovat selvät. Ruotsinkielisessä käännöksessä on käytetty paljon vieraannuttavia menetelmiä, kuten suoraa siirtoa. Englanninkielisessä käännöksessä taas on käytetty huomattavasti enemmän kulttuurisidonnaisten viittausten mukauttamista kohdekulttuuriin (kulttuurinen adaptaatio). Tässä suppeassa aineistossa hypoteesini osoittautui paikkansapitäväksi. Ruotsinkielinen käännös sisältää vähemmän selittäviä tai muokkaavia käännösratkaisuja kuin englanninkielinen. Oletukseni on, että tämä liittyy maantieteelliseen ja kulttuuriseen läheisyyteen, koska esimerkiksi ilmaston ja yhteiskunnan samankaltaisuus tuottaa merkitykseltään samankaltaista sanastoa, ja suomalainen nimistö voi tuntua ruotsalaisesta lukijasta tutummalta kuin englanninkielisen käännöksen lukijasta.

Tutkielman aiheena on lintuoppaiden kotouttaminen. Aihetta tutkitaan tarkastelemalla yhtä alkuteos-käännösparia. Alkuteos on brittiläinen lintuopas, joka on käännetty suomeksi. Käännettyä tekstiä on käytännössä täytynyt kotouttaa, jotta se vastaisi kohdeyleisön odotuksiin ja olisi lukijoilleen hyödyllinen. Erityistä huomiota on kiinnitetty lajien kuvailujen kotouttamiseen sekä ulkonäön että ääntelyn osalta. Tutkielma on laadultaan kvalitatiivinen, sillä ainestossa esiintyy kotouttamista niin suuressa määrin, että yksittäisten tapausten laskeminen ei olisi mielekästä. Kotouttamista tutkitaan esimerkkien kautta. Kotouttamisen lisäksi tutkielman teoreettiseen viitekehykseen kuuluu erittäin tärkeänä osana skopos-teoria, jonka avulla kotouttaminen voidaan tässä yhteydessä perustella. Lintuoppaat on yleensä kirjoitettu juuri käytännöllisyyttä silmällä pitäen, joten funktion rooli on suuri myös kääntäessä. Oppaasta on oltava käytännön hyötyä sen lukijoille, sillä suomalaisia lukijoita tuskin kiinnostaa tietää Britannian lintutilanteesta. Teorialuvussa esitellään myös lintuoppaita tekstilajina, ja skopoksen liittyen pohditaan niiden funktiota. Lisäksi luvussa tarkastellaan multimodaalisuutta ja onomatopoetiikkaa lintuoppaiden kääntämisen näkökulmasta. Onomatopoetiikka nousee tutkielmassa esitelle, sillä se on yksi voimakkaimmin kotoutetuista asioista tarkastellussa materiaalissa. Tämä johtunee siitä, että eri kielissä myös onomatopoeettiset ilmaisut ovat erilaisia. Tämän vuoksi ei ole yllättävää, että lähes kaikki ainestoin onomatopoeettiset ilmaisut on kotoutettu jollakin tavoin. Tutkielman ainestona on Peter Haymanin The Birdwatcher’s Pocket Guide to Britain (2008) ja sen suomenkielinen käännös Suomen ja Euroopan linnut (2010), jonka on kääntänyt Pekka Nikander. Molemmat teokset ovat tyypillisiä lintuoppaita lajikuvauksineen ja tarkkoine piirroksineen.Jokaisella kirjan aukeamalla on esitelty kahdesta neljään eri lajia, ja jokaisesta lajista on sekä kirjoitettu kuvaus että kuvia ja kuvatekstejä. Käännöksen layout on täsmälleen sama kuin lähtötekstissä, joten kääntäjä on joutunut mukauttamaan käännöksen rajoitettuun tilaan. Tämä on osaltaan voinut vaikuttaa käännösratkaisuihin, vaikka ongelma on osittain ratkaistu fonttikoon pienentämisellä. Aineistoa on verrattu kahteen supisuomalaiseen lintuoppaaseen, jotka myös esitellään aineistoluvussa. Täten on voitu varmistaa, että kotoutetut ilmaisut todella vastaavat suomalaisia konventioita. Aineistoluvussa käsitellään myös asiatekstejä ylipäätään, sillä lintuoppaat kuuluvat tähän kategoriaan, ja sen tunteminen on oleellista kääntämisen kannalta. Varsinaisessa analyysiosiossa kotouttaminen on jaettu kolmeen eri kategoriaan. Nämä kategoriat ovat poisto, lisäys ja korvaus..Jokaisesta kategoriasta annetaan esimerkkejä, joiden kautta havainnoillistetaan, miten käännöstä on kotoutettu. Onomatopoeettisten ilmaisujen lisäksi käännöksessä on kotoutettu muun muassa ulkonäköön ja esiintymiseen liittyviä seikkoja. Kotoutetut elementit tekevät käännöksestä helpommin ymmärrettävän ja hyödyllisemmän suomalaiselle lukijalle, ja parhaimmillaan korjaavat kohdemaan kannalta virheellisiä tietoja lintujen esimerkiksi lajien yleisyydestä. Tutkielman perusteella voidaan havaita, että ainakin tässä tapauksessa lintuopasta on käännettäessä kotoutettu paljon. Vastaavia tutkimuksia ei ole tehty, mutta lintuoppaiden function kannalta on syytä olettaa, että kotouttaminen on niitä käännettäessä yleistä.

Tutkielmani käsittelee irreaalioiden kääntämistä. Etsin irreaalioita ja niiden käännöksiä Terry Pratchettin Kiekkomaailma-romaanista Going Postal (2004) ja Mika Kivimäen tekemästä käännöksestä Posti kulkee (2012). Kysyn, miten irreaaliat on käännetty ja miksi ne on käännetty kuten on. Kysyn myös, onko jokin käännösstrategia yleisempi kuin muut ja miksi. Käsittelen sekä tavallisia irreaalioita että erisnimiä, mutta tutkin jokaisesta irreaaliasta vain yhden esiintymän. Menetelmänäni oli se, että ensin etsin irreaaliat ja merkitsin ne, ja sen jälkeen etsin irreaalioille käännökset ja merkitsin sekä irreaaliat että niiden käännökset taulukkoon. Sitten luokittelin käännökset sen mukaan, millaista käännösstrategiaa irreaalian kääntämisessä on käytetty. Käytin muun muassa konteksti- ja genretietoa selittääkseni käännöksiä. Hyödyntämiäni käännösstrategioita ovat Leppihalmeen (2001: 141 & 2011: 129) laina, käännöslaina, kulttuurinen adaptaatio, eksplikointi ja poisto sekä Leppihalmeen (2001: 141) mainitsema uudelleen luova käännös ja Pedersenin (2007: 149 & 2011: 97) virallinen vastine. Näistä kaikkia Kivimäki on käyttänyt tavallisten irreaalioiden kääntämisessä, mutta erisnimikäännösten kanssa poisto ja virallinen vastine eivät ole relevantteja. Tavallisten irreaalioiden ja nimien käännöksissä ja niiden kanssa käytettyjen strategioiden yleisyydessä on havaittavissa sekä yhteneväisyyksiä että eroja. Esimerkiksi yleisin käännösstrategia koko aineiston kohdalla on käännöslaina, jota Kivimäki näyttää suosivan. Erisnimien kohdalla yleisempi on kuitenkin laina. Ero selittyy suureksi osaksi sillä, ettei kaikilla erisnimillä ole käännettäviä konnotaatioita. Kaiken kaikkiaan Kivimäen käännökset ovat kuitenkin usein varsin kotouttavia. Lisäksi monien irreaalioiden kirjoitusasuja on muokattu. Monesti Kivimäen käännösratkaisut myös sujuvoittavat tekstiä ja helpottavat lukemista. Käännösratkaisuihin näyttävät usein vaikuttaneen genre, konteksti, irreaalioiden merkitykset ja toiset käännösratkaisut.

Oikeustulkkaus on vaativa, ammattitaitoa ja koulutusta vaativa erikoisasiantuntijatehtävä. Huonosti suoritettuna se voi vaarantaa jopa oikeusturvan kokonaan, Hyvä tulkki varmistaa, että oikeudenkäynnissä tulkattavan oikeusturva toteutuu, ja että hän saa Suomen ja EU:n takaamien lakien ja asetusten mukaisesti reilun kohtelun ja tulee ymmärretyksi. Oikeustulkkauksen tasoa ja oikeusturvaa varmistamaan perustettiin 2016 oikeustulkkirekisteri Euroopan unionin direktiivin 2010/64/EU johdosta hallituksen esityksen HE 39/2015 pohjalta. Rekisteri on ollut nyt voimassa neljä vuotta. Tämä tutkielma selvittää rekisterin nykytilaa: rekisterin ja rekisteröintimenetelmän ongelmakohtia, tulkkien itsensä näkemyksiä siihen, miten hyvin rekisteri on onnistunut tavoitteissaan, ja tulkkien ja Helsingin käräjäoikeuden henkilökunnan kyselyn pohjalta saatuja mielipiteitä siitä, miten rekisteriä voisi kehittää tulevaisuudessa. Lisäksi tutkielma selvittää sitä, miten paljon rekisterin oletettu käyttäjäkunta, tulkkauksia tilaavat viranomaistahot, käyttävät rekisteriä tulkkien hankkimiseen. Tutkimuksen kyselyyn vastasi hiukan yli puolet tutkimushetkellä oikeustulkkirekisteriin kuuluvista tulkeista. Toiseen kyselyyn, joka lähetettiin Helsingin käräjäoikeuden työntekijöille, vastasi viisi työntekijää. Tulkit eivät ole tyytyväisiä rekisterin nykytilaan ja tutkimusaineiston pohjalta vaikuttaisi siltä, etteivät käräjäoikeudet käytä rekisteriä vaan pitäytyvät omissa tulkkilistoissaan. Rekisteri on kallis ja hankalasti löydettävissä ja siihen pääsy on monimutkaisen prosessin takana. Rekisteriä kehitetään, ja rekisteriä hallinnoivalla Opetushallituksella ongelmista ollaan kuitenkin tietoisia. Rekisteröinnin ongelmakohtiin pitäisi olla tulossa muutoksia ja parannuksia, ja rekisterin verkkosivut uudistetaan vuoden 2019 aikana.

Tutkielmani käsittelee puheen esittämisen keinoja ja dialogin kääntämistä kaunokirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on katkelmia Angie Thomasin nuorten aikuisten romaanista The Hate U Give (2017) ja sen suomenkielisestä käännöksestä Viha jonka kylvät (2017), jonka on suomentanut Kaijamari Sivill. Analysoin aineistoa erittelemällä lähdetekstissä ja suomennoksessa käytettyjä puheen esittämisen keinoja: sanastollisia, lauseopillisia, äänne- ja muoto-opillisia sekä muutamia muita puheen esittämiseen sopivia keinoja. Tutkielmani painottuu suomennokseen, sillä olen kiinnostunut erityisesti siitä, kuinka dialogi on käännetty ja miten puhetta esitetään suomen kielellä. Lähtökohtana tutkimukselleni on ajatus siitä, että kaunokirjallisella dialogilla pyritään luomaan puheen vaikutelma, joka syntyy tuomalla valikoituja puheen piirteitä kirjoitukseen. Kirjailijalle ja kääntäjälle tämä on haaste, sillä puhetta esitetään nimenomaan kirjoitetun kielen keinoin, ja puhutun ja kirjoitetun kielen eroista johtuen puheen piirteitä ei aina voi sellaisenaan siirtää kirjoitukseen. Kääntäjälle lisähaastetta tuo muun muassa se, että puheen esittämisen keinot ja konventiot voivat olla erilaisia eri kielissä ja kulttuureissa. Puheen esittämiseen ja kirjoitetun puheen kääntämiseen liittyvä teoriatausta pohjautuu vahvasti Tiittulan ja Nuolijärven tutkimuksiin (esim. 2013), joissa on laajasti käsitelty puhutun kielen esittämistä etenkin suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa. Lähdetekstissä ja suomennoksessa käytetyt puheen esittämisen keinot ovat monin paikoin samoja: esimerkiksi monet sanastolliset ja syntaktiset piirteet toistuvat sekä lähdetekstissä että suomennoksessa. Suomennoksessa käytetyille puheen piirteille löytyy usein heräte lähdetekstistä, mutta suomennokseen on lisäksi luotu puheen vaikutelmaa hyödyntämällä nimenomaan suomen kielelle ominaisia piirteitä, joille varsinaista herätettä ei ole. Esimerkiksi monia äänne- ja muoto-opillisia puheen piirteitä on tuotu dialogiin luomaan suomenkielisen puhutun kielen vaikutelmaa suomennoksessa.

Tutkielmani käsittelee eksplikointia englannista suomeen käännetyssä tieteiskirjallisuudessa. Lähtökohtana on selvittää, esiintyykö sitä merkittävän paljon. Lisäksi selvitän, miten eksplikointi vaikuttaa käännöksen luonteeseen nimenomaan tieteiskirjallisena teoksena. Tutkimukseni koostuu 8 englannista suomeen 2010-luvulla käännetystä kirjasta, joista vertailen noin yhtä lukua alkuperäistä tekstiä ja sen käännöstä. Tutkimukseni teoriataustana toimii Shoshana Blum-Kulkan jaottelu koheesion ja koherenssin eksplikointiin, johon yhdistän tarkentavia kategorioita Antoine Bermanin 12 deforming tendencies –teoriasta. Koheesion eksplikoinnin alle erottelen Bermanin kategorioita lainaten järkeistämisen, eli esimerkiksi välimerkkien muutokset, sekä selventämisen, eli esimerkiksi termien auki selittämisen. Koherenssin alle erottelen sisällöllisen ja määrällisen köyhtymisen, esimerkiksi synonymian poiston tai viittaukset reaalimaailmaan, sekä pidentymisen, jolla viittaan sisältöön, joka on lisätty käännöksen ilman minkäänlaista ärsykettä alkutekstissä. Tutkimukseni lopputulos on, että eksplikointia löytyi käännöksistä oletettua vähemmän. Odotetusti kuitenkin myös jopa välimerkkien muutoksilla voi olla vaikutusta teoksen tieteiskirjalliseen luonteeseen. Selittävä käännös saattaa muun muassa päättää lukijan puolesta jotain teoksen fiktiivisestä maailmasta, jonka alkuteksti jättää lukijan mielikuvituksen varaan. Totean eksplikoinnilla olevan myös vaikutusta esimerkiksi kognitiiviseen vieraannuttamiseen, joka on tieteiskirjallisuudelle varsin keskeinen ominaisuus. Tieteiskirjallisuutta käännettäessä olisi siis käytettävä eksplikointia muuhun kääntämiseen verrattuna harkitummin.