Browsing by Title

The cyclooxygenase-2 (COX-2) is a potent enzyme that converts arachidonic acid to prostaglandins (PG), including PGE2, a key mediator of inflammation and angiogenesis. Importantly, COX-2 is activated in response to inflammatory stimuli, where it is also believed to promote the development and progression of head and neck cancers (HNC). COX-2 can mediate its protumorigenic effect through various mechanisms, such as inducing cell proliferation, inhibition of apoptosis, and suppressing the host’s immune response. Furthermore, COX-2 can induce the production of vascular endothelial growth factors, hence, promoting angiogenesis. Indeed, the ability of COX-2 inhibitors to selectively restrict the proliferation of tumor cells and mediating apoptosis provides promising therapeutic targets for cancer patients. Thus, in this comprehensive review, we summarized the reported differential expression patterns of COX-2 in different stages of head and neck carcinogenesis—from potentially premalignant lesions to invasive carcinomas. Furthermore, we examined the available meta-analysis evidence for COX-2 role in the carcinogenesis of HNC. Finally, further understanding of the biological processes of COX-2 and its role in orchestrating cell proliferation, apoptosis, and angiogenesis may give therapeutically beneficial insight to develop the management plan of HNC patients and improve their clinical outcomes.

The purpose of this study is to assess if it is possible to reprogram cardiomyocytes from mouse embryonic fibroblasts by using one transgenic factor, Oct4, and a pool of small molecules added to growth medium. The Oct4 gene was conducted in mouse embryonic fibroblasts by lentiviral vectors. Samples were taken for analysis after 15, 20 and 41 days of growing the fibroblasts with small molecules. Compared to control group, no upregulation of cardiac progenitor or cardiomyocyte specific genes were observed. Concentration of Ctgf decreased in treatment cells compared to control cells, which implies that control cells continued functioning as fibroblasts more than treatment cells. The cell morphology of treatment cells changed in the direction of cardiomyocytes compared to control cells; more cylinder-like and branching compared to spindle-like fibroblasts. A different approach was also attempted, the STAP (Stimulus-Triggered Acquisition of Pluripotency) method, in which fibroblasts are exposed to acid treatment while growing. The pluripotent mRNA expression did not rise in this analysis.

Suomessa operoidaan noin 2000 pertrokanteerista lonkkamurtumaa vuosittain. Nämä murtumat kuormittavat huomattavasti terveydenhuoltojärjestelmää ja murtuman saaneita yksilöitä. Nykyisten suositusten mukaan lonkkamurtuman luutumista tulisi seurata kuuden viikon välein otetuilla röntgenkuvilla, kunnes luutuminen on tapahtunut. Murtumien rutiininomaista seurantaa on kuitenkin kyseenalaistettu useammassa eri murtumatyypissä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, onko intramedullaarisesti korjattujen pertrokanteeristen murtumien rutiininomaisesta seurannasta hyötyä. Analysoimme retrospektiivisesti kaikki 995 Töölön sairaalassa vuosina 2011-2016 intramedullaarisesti operoidut pertrokanteeriset murtumat. Potilaita seurattiin potilastietojärjestelmistä minimissään kaksi vuotta tai kuolemaan asti. Kaikki operaation jälkeiset lonkkamurtumaan liittyvät suunnitellut ja suunnittelemattomat käynnit analysoitiin. Aineiston potilaiden keski-ikä oli 81 vuotta ja heistä 67 % oli naisia. Potilaiden kolmen kuukauden kuolleisuus oli 14 % ja kahden vuoden 35 %. Kaikkiaan 9 potilaalla (0,9 %) suunniteltu seurantakäynti johti muutokseen potilaan hoitolinjassa. Näistä 6 johtui mekaanisista komplikaatioista, 2 murtuman luutumattomuudesta ja 1 periproteettisesta murtumasta. 64 potilaalla (6,4 %) tehtiin hoitolinjan muutos suunnittelemattoman käynnin takia. Näiden potilaiden käynneistä 28 johtui infektiosta, 15 mekaanisesta komplikaatiosta, 14 periproteettista murtumasta, 6 painehaavasta ja 1 avaskulaarisesta nekroosista. Rutiininomaiset seurantakäynnit ovat rasite sekä terveydenhuoltojärjestelmälle että potilaille. Lonkkamurtumapotilaat ovat keskimäärin huonokuntoisia ja seurantakäynneille saapuminen vaatii usein erityisjärjestelyjä. Silti alle 1 % suunnitelluista seurantakäynneistä johtaa muutoksiin hoitolinjassa. Ehdotuksemme on antaa potilaille ja kuntoutuslaitoksille kattavat ohjeet hoitoon hakeutumisesta rutiininomaisen seurannan sijaan.

Psyykkiseen kuormittuneisuuteen on viime vuosikymmeninä alettu kiinnittämään enemmän huomiota tieteellisessä tutkimuksessa. Psyykkisen kuormittuneisuuden on osoitettu olevan yhteydessä työttömyyteen, työkyvyttömyyteen, yksinäisyyteen ja yleisesti huonompaan elämänlaatun. Tämän vuoksi olisi tärkeä kartoittaa siihen yhteydessä ja mahdollisesti sille altistavat tekijät. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu että epäterveelliset ruokatottumukset ja ylipaino lisäävät psyykkisen kuormittuneisuuden todennäköisyyttä. Tässä tutkielmassa tavoitteena oli selvittää, onko ruokatottumuksilla ja painoindeksillä yhteyttä psyykkiseen kuormittuneisuuteen 19-40-vuotiaalla työssäkäyvällä väestöllä. Halusin myös tutkia, kuinka ruokatottumusten yhteys psyykkiseen kuormittuneisuuteen muuttuu eri painoindeksiryhmissä. Aineistona tutkielmassa toimi vuonna 2017 kerätty Helsinki Health Stydy -tutkimuksen nuorempi kohortti. Tähän kuului puuttuvien arvojen poiston jälkeen 4606 19-40-vuotiasta Helsingin kaupungin työntekijää. Painoindeksin mittarina käytettiin BMI arvoa, joka jaettiin WHO painoluokkien mukaan kolmeen luokkaan. Psyykkistä kuormittuneisuutta mitattiin GHQ-12 kyselyllä, jonka vastausten pisteet dikotomisoitiin. Ruokatottumuksia mitattiin HHS kyselylomakkeella josta laadittiin tätä tutkimusta varten indeksi, joka perustui suomalaisiin ja pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin. Taustamuuttujina huomioitiin eri sosiodemografisia tekijöitä, alkoholinkäyttö, fyysinen aktiivisuus, uni ja fyysinen terveys. Tässä tutkielmassa löytyi yhteys ruokatottumusten ja psyykkisen kuormittuneisuuden välillä naisilla ennen taustamuuttujien vakiointia. Viitteellisiä yhteyksiä löytyi myös normaalipainoisilla naisilla ruokatottumusten ja psyykkisen kuormittuneisuuden välillä. Muissa ryhmissä ei ilmennyt tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä. Viitteellisiä yhteyksiä esiintyi, jotka kuitenkin hävisivät taustamuuttujien vakioinnin myötä. Tämä voisi viitata siihen että yhteyttä selittävät taustamuuttujat vakioitiin. Kohortin ominaisuudet,sekä itseraportoidut arvot ja vaste voisivat myös osittain selittää yhteyden puuttumisen vakioiduissa malleissa. Tosin tulokset voisivat viitata myös siihen, että muuttujien välissä ei ole itsenäistä yhteyttä. Tämä tutkielma lisää tieteellistä näyttöä siitä ettei ruokatottumusten, painoindeksin ja psyykkisen kuormittuneisuuden välillä ei olisi yhteyttä taustamuuttujien vakioinnin jälkeen. Tutkimus ei kuitenkaan poissulje, että muuttujien välillä voisi olla yhteys esimerkiksi muilla aineistoilla tai eri mittareilla. Lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan isommalla osallistujamäärällä. Yhteydestä tarvitaan myös lisää pitkittäistutkimuksia, jotta yhteydestä saataisiin kattavampaa tietoa.

Denna postmortem studie gjordes för att utreda hur dödsfall med haemopericardiumtamponation som komplikation till rupturerad hjärtinfarkt uttryckt sig bland befolkningen i Nylands län i Finland under åren 1998 till 2006. Materialet erhölls från statistikcentralens nationella dödsorsaksregister och från obduktionsdatabasen Q-pati över patienter i Mejlans, Helsingfors. Med hjälp av materialet jämfördes fördelningar och räknades grundläggande karakteristiska drag ut baserat på kön, ålder, dödsdatum och infarktens anatomiska lokalisation i hjärtat. Tiden från hjärtinfarkt till död uppskattades enligt hjärtinfarktens histologiska utseende. Enligt resultaten dog kvinnor oftare och snabbare än män av haemopericardiumtamponation efter hjärtinfarkt. Rupturen skedde oftast i vänster kammare. Åldersintervallet 65-69 och äldre förknippades med ökad mortalitet. Dödsfallsfrekvensen var högst i maj samt under sensommaren. I undersökningen framkom att kvinnor över 65 år tillhör den största riskgruppen att dö i haemopericardiumtamponation efter hjärtinfarkt. Årstidsvariationer i mängden dödsfall påvisades där maj och sensommaren hade de flesta dödsfallen.

Nivelrusto on heikosti uusiutuvaa sidekudosta ja hoitamattomat nivelrustovauriot voivat johtaa nivelrikkoon. Nivelrikko on kansantauti, jota arvolta sairastaa n. 400 000 suomalaista. Nivelrikolla on yksilön elämänlaadun alenemisen lisäksi myös merkittävä kansantaloudellinen vaikutus. Varhainen nivelrustovaurioiden hoito voisi mahdollisesti estää nivelrikon kehittymisen ja vähentää kansantaloudellista rasitetta, sekä parantaa potilaiden työ- ja toimintakykyä merkittävästi. Nykyiset rustovaurioiden korjausmenetelmät ovat hyvin rajalliset ja rustovaurioiden korjaamisessa pyritään yhä enenemissä määrin käyttämään istutemateriaaleja tukemaan korjauskudoksen muodostumista. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää edesauttaako biohajoavan polylaktidin ja rekombinantti kollageenin yhdistelmäistute täydellisen rustovaurion paranemista sikamallissa. Tutkimuksessa verrattiin kyseisellä istutteella korjatun vaurion tulosta spontaaniin rustokudoksen parantumistulokseen, sekä näiden ryhmien eroa täysin terveeseen rustokudokseen. Jokainen ryhmä koostui yhdeksästä siasta. Rustovaurio tehtiin eläinten reisiluun sisempään nivelnastaan. Toimenpide uusittiin neljän viikon kuluttua, jolloin vaurio joko korjattiin istutteella tai puhdistettiin. Neljän kuukauden seurannan jälkeen eläimet lopetettiin. Eläimiltä poistettiin molempien takaraajojen reisiluun sisemmät nivelnastat tulosten makroskooppista tarkastelua varten. Tutkimuksessa saatujen tulosten mukaan istutteella korjatussa ryhmässä oli selkeästi nähtävissä paranemisprofiilissa muutosta verrattuna spontaaniin rustovaurion paranemisen. Makroskooppisesti tarkasteltaessa kiinnitettiin huomiota vauriokohdan paranemista edustavan uudisruston kokoon, pinnan muotoon ja kiinnittymiseen ympäröivään terveeseen rustokudokseen. Tarkastelussa korjauskudos näytti istuteryhmässä spontaaniryhmää paremmalta. Tuloksia tarkasteltaessa on kuitenkin otettava huomioon lyhyt seuranta-aika, sekä jatkoseurannan puute mahdollisen nivelrikon kannalta.

Objective. Speech sound errors are the most common speech disorders in children that, without proper treatment, can have far-reaching effects on an individual’s quality of life. Due to limited speech therapy resources, speech sound disorders are often left without adequate treatment. In Finland, efforts have been made to reduce the geographical inequality in the availability of rehabilitation services through various time-independent teletherapy solutions. For example, the mission of Äännekoulu is to help Finnish municipalities prioritize their limited resources and enable every child to have access to speech therapy services, regardless of their place of residence. There are only few studies focusing on the use of teletherapy practicies in the treatment of speech sound disorders in Finnish-speaking children. The aim of this study was to examine whether Äännekoulu’s online therapy is an effective way to rehabilitate children's /r/-errors and to describe possible factors influencing rehabilitation results. Methods. The data used in the study consisted of demographic information and speech therapist’s notes and records on children under 10 years of age (n = 109) who participated in a three-month training period at Äännekoulu’s online therapy aiming to rehabilitate existing /r/-errors in their speech during March 2019 - April 2020. The notes and records were collected from the patient database Diarium. Participation in the study was voluntary. The collected data were categorized and analyzed using the Mann-Whitney U test and the chi-square test. Results and conclusions. More than half of the children learned to produce alveolar trill /r/ at least in isolation during a training period at Äännekoulu’s online therapy. On average children learned to produce the tongue trill on the sixth contact with the speech therapist. Most of the children learned to produce tongue trill through the dn dn dn -exercise. There was no significant difference between sexes in learning to produce the alveolar trill. The quality and the type of the speech sound error, age, sex or the children’s skill level in the beginning of the training period did not affect the rehabilitation of /r/-error. The number of contacts with the speech therapist strongly correlated with the results achieved in teletherapy. Äännekoulu’s online therapy seems to be an effective way to treat children’s /r/-errors. Learning to produce the alveolar trill correctly is significantly affected by active collaboration with the speech therapist. Further research is needed to identify the factors influencing the rehabilitation of the /r/-errors. Future research should also concentrate on the at home practice needed to treat speech sound errors in teletherapy.

Aims: Finnish university students experience increased loneliness and elevated psychological symptoms compared to the general population. Although there are many studies on interventions that aim to reduce loneliness for the elderly, there is still uncertainty about effective methods for the younger population. This study examines whether a new intervention focusing on social connectedness, Groups 4 Health (G4H), could reduce students’ loneliness and psychological symptoms, as well as increase group memberships, general well-being and mental well-being. This study also examines whether changes are maintained at three-month follow-up. The purpose of this study is to examine the effectiveness of the G4H intervention and compare the results with group counselling which was provided by educational psychologists. Methods: The data for this study was collected in 2022 as part of the pilot phase of the University of Helsinki's IMAGINE research project. University students (age: 19-53) either participated in the G4H intervention (n = 29) or in group counselling (n = 29). This study used self-report questionnaires on participants' loneliness, active group membership, general well-being, mental well-being, depressive symptoms, anxiety symptoms and social anxiety symptoms. Participants' symptoms were assessed before the intervention, after the intervention and at one- and three-month follow-up. Changes in self report measures were examined using linear mixed models that adjusted for participants' gender, age, income, and total years of studying. Pairwise comparisons were performed as a further analysis. Results and conclusions: A statistically significant main effect of time was found in all questionnaires, with participants' ratings improving over the course of the study. Group-by-time interaction was found for the loneliness questionnaire, with G4H participants' loneliness decreasing more over time compared to group counselling. Active group memberships increased for G4H participants during the intervention, and the change was maintained at three-month follow-up. Positive changes in depressive symptoms, anxiety symptoms, general well-being and mental well-being occurred mainly between the end of the intervention and the last follow-up. Therefore, it is uncertain whether these changes were caused by the intervention or by other life events. Effect sizes measured from the beginning to the end of the study were at least medium (|d| = 0.6-1.64) in the G4H intervention. Overall, this study provided preliminary evidence for the effectiveness of the Groups 4 Health -intervention, particularly in reducing loneliness and increasing active group memberships. In addition, preliminary evidence was found for a gradual reduction in social anxiety symptoms over the course of the study. Due to small sample size, the results remain preliminary and further studies are needed.

Tausta: Vapaa-ajan aktiivisuuden (VA) tiedetään laskevan aivohalvausriskiä, mutta tutkimukset eri aktiivisuusmuotojen vaikutuksesta subaraknoidaalivuotoon (SAV) ovat vähäisiä ja ristiriitaisia. Menetelmät: Tutkimme prospektiivisesti aikuisväestöön perustuvan kansallisen FINRISKI-aineiston yli 65,000 osallistujaa vuodesta 1972 vuoteen 2014. Vapaa-ajan (VA), työmatkan (TMA) sekä työpaikan (TPA) aktiivisuudesta kerättiin tietoa seurannan alussa kyselylomakkeiden avulla. Seurannan aikana diagnosoitiin yli 500 SA-vuotoa, joista lähes 100 äkkikuolema-SA-vuotoa tapahtui sairaalan ulkopuolella. Liikuntamuodoille laskettavat riskisuhteet saatiin vakioiduilla Cox:n malleilla, jotka huomioivat kaikki tunnetut SAV-riskitekijät sekä osallistujien sosioekonomisen statuksen. Tulokset: Jokaista 30 minuutin VA:n nousua kohden SAV-riski laski usean prosentin verran säilyen kaikissa ikä- ja verenpaineryhmissä riippumatta merkittävästi sukupuolesta. Tupakoitsijoilla havaittu vaikutus oli vieläkin voimakkaampi. Lisäksi hieman yli 10% liikunnallisesti inaktiivisten tupakoitsijoiden SAV-tapauksista voitaisiin teoriassa ehkäistä nostamalla viikoittainen VA yli 90 minuuttiin. Yli 30 minuutin päivittäinen TMA oli myös lineaarisesti yhteydessä alhaisempaan SAV-riskiin, mutta tämä vaikutus näyttäisi häviävän ikääntymisen seurauksena. Kohtalainen ja korkea TPA liittyi kohonneeseen SAV-riskiin, jota voidaan ainakin osaksi selittää yleisemmän tupakoinnin sekä korkeamman verenpaineen vaikutuksella näissä ryhmissä. Yhteenveto: Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä alhaisempaan SAV-riskiin sekä näyttäisi heikentävän tupakoinnin ja korkean verenpaineen aiheuttamaa haitallista vaikutusta. Liikunta on maailmanlaajuisesti halpa, helposti saatava sekä suhteellisen tehokas tapa laskea SAV-riskiä etenkin tupakoitsijoilla.

Sarkoomat ovat mesenkymaalisista kantasoluista lähtöisin olevia pahanlaatuisia kasvaimia, joiden yhtenä harvinaisena aiheuttavana tekijänä on sädehoito. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sädehoidon jälkeen todettujen sarkoomien ilmaantuvuutta Suomessa vuosina 1987-2009 ja määrittää kyseisten sarkoomapotilaiden tarkat sädehoitotiedot sekä ennusteet. Potilaiden ensimmäiselle syövälle ei asetettu vaatimuksia tyypin suhteen, mutta toisen tai myöhemmän syövän tuli olla sarkooma. Suomen Syöpärekisterin tietokantaan pohjautuvaa aineistoa analysoitiin luokittelemalla kukin syöpädiagnoosi anatomisesti pallean suhteen sekä määrittämällä myöhempien sarkoomien histologialuokkien yleisyys. Potilaita, joilla myöhempi sarkooma oli diagnosoitu vuonna 1987 tai myöhemmin, havaittiin yhteensä 1070. Yleisimmät myöhempien sarkoomien histologialuokat olivat leiomyosarkooma (179 kpl), maligni fibroosi histiosytooma (150 kpl) sekä muuten määrittelemätön sarkooma (123 kpl). Tämä tutkimus toimii pohjustavana tutkimuksena myöhemmän väitöskirjan osatutkimuksille, joissa käydään ensimmäisen syövän diagnoosin perusteella yksityiskohtaisesti läpi potilasasiakirjoja, sädehoitotietoja ja histologialuokituksia sekä määritetään sädehoidon jälkeen todettujen sarkoomien keskeisiä tunnuslukuja.