Browsing by Title

Sydänsähkökäyrä eli elektrokardiogrammi (EKG) rekisteröidään tyypillisesti epäiltäessä tai seurattaessa sydänsairautta. Lisäksi EKG mitataan usein myös oireettomilta perusterveiltä terveystarkastuksien, leikkauskelpoisuutta arvioivien tutkimuksien tai urheilijoiden sydänterveyden arvioinnin yhteydessä. EKG:n normaalirajojen määrittäminen luo pohjan monien sydänsairauksien diagnostisten kriteerien luomiselle ja määrittämiselle. Tutkimuksessa käsiteltiin 1333 EKG-lyhytrekisteröintiä vapaaehtoisilta perusterveiltä täysi-ikäisiltä suomalaisilta. Rekisteröinnit tehtiin Orion Pharman lääketutkimuksien alkutarkastuksien yhteydessä vuosina 2003 - 2015. Toistomittauksien suodattamisen jälkeen käsiteltiin 898 EKG-rekisteröintiä, joista tarkasteltiin sekä käsin ECIMS- mittausjärjestelmällä mitattuja että EKG:n rekisteröintilaitteiden tulosteisiin määrittämiä automaattisen analyysin arvoja. Tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa terveiden suomalaisten lääketutkimuksiin vapaaehtoisesti osallistuvien henkilöiden EKG-lyhytrekisteröintien normaalit johtumisajat, tutkia iän ja sukupuolen vaikutusta johtumisaikoihin, vertailla saatuja tuloksia kirjallisuuteen ja pohtia terveen väestön EKG:n johtumisaikojen normaalirajoja sekä tarkastella poikkeamalöydösten esiintyvyyttä terveessä populaatiossa. Tutkimuksen tulokset vastaavat johtumisaikojen normaalirajojen suhteen oleellisilta osin aikaisempia aikuisväestölle tehtyjä tutkimuksia, joissa havaittiin ikääntymisen ja sukupuolen vaikuttavan johtumisaikoihin. Tulosten ja kirjallisuuden perusteella pitäisi jatkossa pohtia iän ja sukupuolen mukaisten viiterajojen luomista EKG:n johtumisajoille. Tässä tutkimuksessa tehtyjen havaintojen ja kirjallisuuden perusteella voitaisiin esittää esimerkiksi seuraavia viiterajoja: PR- aika 120 – 210 ms, QRS-aika 70 – 110 ms, QRS-akseli -30° – 90° ja QTcF-ajan ylärajaksi miehille 450 ms ja naisille 460 ms. QTcB-ajan käytöstä tulisi luopua. EKG-poikkeavuuksia löytyi perusterveiltä tutkittavilta jonkin verran, mutta niiden kliininen merkitys vaikuttaa kirjallisuuden perusteella pieneltä. Löydösten esiintyvyys vastaa oleellisesti aikaisempia havaintoja kirjallisuudessa. (205 sanaa)

Tämän tutkimuksen tavoite on selvittää sydänsarkoidoosin alueellista esiintymistä Suomessa. Sarkoidoosi on etiologialtaan tuntematon granulomatoottinen systeemisairaus. Taudin patofysiologiaa on immunologinen reaktio, jonka laukaisevaa tekijää ei tunneta, mutta todennäköisinä vaihtoehtoina pidetään infektiota tai muita ympäristötekijöitä. Sarkoidoosia esiintyy yleisimmin keuhkoissa, iholla ja silmissä. Sydänsarkoidoosi on sarkoidoosin vaikein muoto, koska sarkoidoosi voi aiheuttaa sydämen vaikean toiminnanhäiriön ja vaikeita kammioperäisiä rytmihäiriöitä lisäten siten kuolleisuutta. Sydänsarkoidoosissa tavallisimmat ensioireet ovat eteis-kammiokatkos, kammiotakykardia sekä sydämen vajaatoiminta. Sydänsarkoidoosin varmaan diagnoosiin vaaditaan histologinen näyttö osoittamalla granulomatoottinen tulehdus sydänlihaskudosnäytteellä. Sydänsarkoidoosi voidaan myös diagnosoida epäsuorasti siten, että kudosnäyte on muusta kudoksesta ja kuvantamistutkimuksilla näytetään sydämen rakenteiden vaurioituminen. Hoidon perustana on immunosuppressio toteutettuna pääasiallisesti kortikosteroidihoidolla ja hyödyntämällä kortikosteroidia säästäviä lääkkeitä kortikosteroidihoidon haittojen minimoimiseksi. Sydänsarkoidoosin manifestaatioita, eli rytmihäiriöitä ja sydämen vajaatoimintaa, hoidetaan hoitosuositusten mukaisesti laitehoitoja ja lääkitystä yhdistellen. Sydänsarkoidoosin aiheuttama vaikea-asteinen sydämen vajaatoiminta on indikaatio sydämensiirtoharkintaan. Ennuste on vuosikymmenien aikana parantunut johtuen todennäköisesti varhentuneesta diagnostiikasta ja hoidon aloituksesta. Kehittyneet kuvantamismenetelmät ovat olleet olennainen osa parantunutta diagnostiikkaa. Suomessa on tulehduksellisten sydänsairauksien kansallinen rekisteri. Rekisterissä oli 385 sydänsarkoidoosidiagnoosia vuosilta 1988-2015. Rekisterin tiedot yhdistettynä Väestörekisterikeskuksen synnyin- ja asuinpaikkakuntatietoihin tuottivat maakuntakohtaiset sydänsarkoidoosipotilaiden esiintymisluvut. Synnyinpaikkakuntien osalta sairauden esiintyvyys oli suurempaa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Tämä ilmiö oli asuinpaikkakuntien osalta lieventynyt: esiintyvyys oli tasoittunut koko Suomeen eikä esiintyvyys enää korostunut Itä- ja Pohjois-Suomessa. Sekä synnyin- että asuinpaikkakuntakohtaisissa esiintymisluvuissa esiin nousi sydänsarkoidoosin korkea esiintyvyys Etelä-Pohjanmaalla. Sydänsarkoidoosin harvinaisuuden vuoksi yksittäisten tautitapausten merkitys esiintyvyysluvuissa korostuu. Esiintyvyyslukujen taustalla voi täten olla myös alueellisesti aktiivinen kliinikko- ja diagnostiikkatyö.

Understanding early language development is crucial for identifying atypical developmental features. Syntactic development stages and typical characteristics in Finnish-speaking children at the end of their second year are not yet fully understood. Research data has been gathered, for instance, regarding the emergence of word combinations at the end of the second year and the mean lengths of utterances. The aim of this master's thesis is to examine the syntactic structures in the utterances of Finnish children at 18 and 24 months of age and to determine whether the utterances can be classified based on their syntactic characteristics. Additionally, the objective is to investigate the relationship between the development of morphology and the development of verbs and closed-class words in relation to a child's syntactic development stage. The participants in this study are 49 typically developing Finnish-speaking children learning Finnish as their first language. The sample for this thesis consists of participants from the Sanaseula research project. In this thesis, data collected through the Finnish version of the MacArthur Communicative Development Inventories (MCDI, 16–30-month version) is analyzed. Information was gathered from parents when the children were 18 and 24 months old. At both measurement points, the verbs and closed-class words acquired by the children, inflectional forms, and the three longest utterances produced by the children were collected. The utterances were classified using a syntactic development scale created for this thesis. Spearman's rank correlation coefficients and linear regression analyses were used to investigate relationships between variables. At both measurement points, there was significant variation in children's syntactic abilities, with the highest variation occurring at 24 months of age. At eighteen months, the combined number of verbs and closed-class words acquired significantly explained the variation in syntactic development stage determined at 18 months of age. The number of inflectional forms acquired at two years of age significantly accounted for the syntactic development stage at 24-months. The study generated new and detailed information on the variability of syntactic development. The observed wide variation in syntactic skills enhances our understanding of the dispersion of language skills at the end of the second year. The findings of the study also tentatively suggest a high explanatory value of inflectional form mastery, verb acquisition, and closed-class vocabulary in syntactic skill variation.

Background: Even though evidence for non-antibiotic treatment of uncomplicated diverticulitis exists, it has not gained widespread adoption. Objective: The aim of this prospective single-arm study was to analyze safety and efficacy of symptomatic (non-antibiotic) treatment for uncomplicated diverticulitis during a 30-day follow-up period. Design: Single-arm prospective trial (ClinicalTrials.gov ID NCT02219698). Settings: An academic teaching hospital functioning as both a tertiary and secondary care referral center. Patients: Patients, who had computer tomography verified uncomplicated acute colonic diverticulitis (including diverticulitis with pericolic air), were evaluated for the study. Patients with ongoing antibiotic therapy, immunosuppression, suspicion of peritonitis, organ dysfunction, pregnancy, or other infections requiring antibiotics were excluded. Interventions: Symptomatic in- or outpatient treatment consisted of mild analgesics (non-steroidal anti inflammatory drug or paracetamol). Main Outcome Measures: The incidence of complicated diverticulitis was the primary outcome. Results: Overall, 161 patients were included in the study and 153 (95%) completed 30-day follow-up. Four (3%) of these patients were misdiagnoses (abscess in the initial computer tomography scan). Total of 14 (9%) patients had pericolic air. Altogether, 140 (87%) patients were treated as outpatients and 4 (3%) of them were admitted to hospital during the follow-up. None of the patients developed complicated diverticulitis or required surgery, but antibiotics were given to 14 (9%, 6 per oral, 8 intravenous) patients 2 days (median) after inclusion. Limitations: This study is limited by the lack of comparison group and relatively short follow-up. Conclusions: Symptomatic treatment of uncomplicated diverticulitis without antibiotics is safe and effective.

Tyypin 1 etenevä myoklonusepilepsia (Unverricht-Lundborgin tauti, EPM1) on nuoruusiässä alkava, peittyvästi periytyvä autosomaalinen monogeeninen hermorappeumasairaus. Geenimutaation takia CSTB-geeni ei tuota riittävästi kystatiini B -proteiinia, ja seurauksena on oirekuvaltaan etenevä neurodegeneratiivinen sairaus. Tyyppioireina ilmenee lyhyitä ei-tahdonalaisia lihasnykäyskohtauksia (myoklonus), ataksiaa ja yleistyneitä epileptisiä kohtauksia. Tautiin ei nykyisellään ole saatavilla spesifiä hoitoa. Perustutkimus EPM1:n Cstb-puutteisessa (Cstb-/-) hiirimallissa pyrkii selvittämään taudinkulun keskeisiä mekanismeja. Tutkimuksessa haluttiin selvittää mikroglia-hermotukisolujen ja komplementtijärjestelmän klassisen reitin yhteisroolia synapsien karsimisprosessissa Cstb-/- -hiiren presymptomaattisessa vaiheessa tarkastelemalla Cstb-/- -hiiren ja villityypin hiiren isoaivoleikkeitä kahden ja neljän viikon iässä. Kudosleikkeistä tehtiin immunofluoresenssivärjäyssarjat eri presynaptisilla markkereilla (SYP, VGAT, VGLUT2) yhdessä komplementin klassisen reitin aloittajaproteiinin (C1q) ja mikrogliasolun vesikkeliproteiinin (CD68) vasta-aineiden kanssa. Värjätyt leikkeet kuvattiin konfokaalimikroskoopilla usean tarkennustason Z-stack-kuviksi, joita tarkasteltiin Imaris-kuva-analyysiohjelmalla. Kuukauden ikäisillä Cstb-/- -hiirillä havaittiin suuremmat määrät SYP- ja VGLUT2-markkereiden kanssa kolokalisoitunutta C1q-proteiinia ja suurempi VGLUT2-synapsien kokonaismäärä. Löydös tuo uutta näkökulmaa EPM1:n patofysiologian tutkimukseen, joka aiemmin on keskittynyt inhibitorisen signaloinnin häiriöön. Tämä eksitatorisiin synapseihin painottuva poikkeavuus Cstb-/- -hiiren varhaiskehityksellisessä synapsien karsimisprosessissa voi toimia taustatekijänä aikuisen Cstb-/- -hiiren aivossa havaitussa eksitatoris-inhibitorisen signaloinnin epätasapainossa ja epileptisen hermoverkostorakenteen kehittymisessä. (173 sanaa)

Synnynnäiset hammaspuutokset ovat varsin yleisiä, Suomessa synnynnäisesti puuttuvien pysyvien hampaiden prevalenssi on 8 %. Hammaspuutosten lukumäärän ja sijainnin mukaan vaikutukset voivat kohdistua potilaan estetiikkaan, puhumiseen ja purentafunktioon. Synnynnäisten hammaspuutosten lisäksi potilailla on havaittu samanaikaisesti esiintyviä erilaisia haammasanomalioita ja hammaspuutokset voivat liittyä erilaisiin syndroomiin. Synnynnäisten hammaspuutosten hoitovaihtoehtoja on useita ja hoitopäätökseen vaikuttavat muun muassa potilaan ikä, hampaiston kehitysvaihe, purenta, kraniofakiaalisen kasvun suunta ja ko-operaatio. Ortodontian lisäksi potilaan hoito vaatii usein myös niin pediatrista, proteettista kuin kirurgistakin erikoisosaamista ja hoito toteutuu usein moniammatillisena yhteistyönä. Hammaslääkärin on tärkeä olla tietoinen hampaiden puhkeamisjärjestyksestä ja -ajankohdasta sekä osata tunnistaa synnynnäiset hammaspuutokset ja ohjata potilas tarvittaessa jatkohoitoon. Lisäksi on tärkeä selvittää synnynnäisten hammaspuutosten mahdollinen periytyminen suvussa, sillä esimerkiksi AXIN2-geenin mutaatio voi altistaa suoliston syövälle.

Tarkastelimme vuosina 2006-2018 Lastenklinikassa hoidettuja synnynnäisiä palleatyräpotilaita. Potilaita oli 56, joista 50 oli Bochdalekin tyriä ja 6 Morgagnin tyriä. Bochdalekin tyrät sijaitsevat pallean takasivuseinällä ja Morgagnin tyrät pallean etuseinässä. Tyrät voivat olla joko vasemman- tai oikeanpuoleisia tai esiintyä molemmin puolin. Vatsaontelosta rintaonteloon työntyneet elimet häiritsevät potilaiden keuhkojen kasvua raskauden aikana. Näiden potilaiden keuhkot ovat usein syntyessä vajaakasvuiset eli hypoplastiset. Tämän johdosta potilaiden hengitystoiminta on vaikeutunutta. Keuhkojen kasvun turvaaminen ja keuhkotoiminnan vakauttaminen on hoitojen päätavoite. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella viimeisen 12 vuoden hoidon laatua ja potilaskantaa. Potilasteksteistä ja laboratoriojärjestelmistä kerättiin tietoa raskaudesta viimeisimpään hoitokertaan asti. Kerätty tieto luokiteltiin 9 ryhmään: perustiedot, hoito, tyrät, laboratorioarvot, hengityskoneet, tehohoidon lääkitys, ruokailu, lääkehoito kotiuduttua ja kasvu. Bochdalekin tyrät luokiteltiin tyrän koon mukaisesti luokkiin A-D. Luokan A tyrät ovat pienimpiä ja luokan D suurimpia. Potilaita tarkasteltiin neljässä ryhmässä: 1) Kaikki 2) Bochdalek kaikki 3) Bochdalek elossa ja 4) Bochdalek kuollut. Suurempi palleatyrä yhdistyi huonompaan ennusteeseen. Eri tyräluokkien ilmaantuvuus jakaantui tasaisesti potilaiden välillä. Palleatyräkuolleisuus aineistossamme on 23,2%. Pallea leikattiin 43 (76,8%) potilaalta. 28 (50%) potilaalta oli tieto palleatyrästä ennen syntymää. Tulevaisuudessa potilaiden raskaudenaikaista diagnostiikkaa tulisi parantaa ja suurin osa palleatyristä löytää ennen syntymää. Palleatyräpotilaiden hoitolinja tulisi valita palleatyrän koon mukaisesti. Raskaudenaikaiseen hoitoon toivotaan uusia keinoja, joilla voidaan parantaa potilaiden keuhkojen kasvua ennen syntymää. Keräämämme aineistoa voi käyttää tulevissa palleatyriin liittyvissä tutkimuksissa.

Yliaikaiseen synnytykseen liittyy useammin komplikaatioita kuin täysiaikaiseen. Aikaistamalla synnytyksen käynnistystä voidaan mahdollisesti vähentää mm. sikiökuolleisuutta, operatiivisia synnytyksiä, verenvuotoa ja synnytyskanavavaurioita. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää todellisen yliaikaisuuden (yli 42 raskausviikkoa) aiheuttamia ongelmia sekä käynnistetyillä että spontaanisti käynnistyneillä synnyttäjillä ja arvioida yliaikaisten nykyisten hoitokäytänteiden vaikutusta Kätilöopiston sairaalassa. Aineisto kerättiin 640 yli- tai täysiaikaisena synnyttäneen potilasasiakirjoista ja analysoitiin PASW Sta-tistics 17 –ohjelmaa käyttäen. Yliaikaisilla synnyttäjillä oli yli 1000 ml:n verenvuotoa (P=.021) ja heidän vastasyntyneensä tarvitsivat siirtoa tehohoitoyksikköön (P = .011) merkitsevästi useammin kuin heidän täysiaikaiset verrokkinsa. Keisarileikkausta koko aineistossa ennustivat synnyttäjän korkea ikä ja painoindeksi sekä ensimmäisen lapsen synnyttäminen. Vaikka synnytystapojen suhteen ei tilastollisesti merkitseviä eroja yliaikaisten ja täysiaikaisten välille muodostunut, olisi tämän tutkielman muiden tulosten perusteella hyvä arvioida yliaikaisten synnyttäjien hoitokäytäntöjen muuttamista.

Käynnistettyjen synnytysten osuus on jatkuvasti kasvussa, nykyisin Suomessa noin joka kolmas synnytys käynnistetään. Käynnistyksen syitä ei kerätä THL:n Perinataalitilastoon. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää synnytyksen käynnistämisen syyt ja synnytyksen kulku käynnistyksen jälkeen. Käynnistäminen aloitetaan äidistä tai lapsesta johtuvista syistä, kun riskit raskauden jatkamiseen ovat suuremmat kuin synnytyksen käynnistykseen liittyvät riskit. Aineistonamme oli HYKS:n vuoden 2017 kohortti käynnistetyistä synnytyksistä, joista poissuljettiin perätilasynnytykset, monisikiöiset raskaudet, kuolleina syntyneet ja ennenaikaisena käynnistetyt, sekä virheellisesti tilastoidut synnytykset. Lopullinen aineisto käsitti 2810 synnyttäjää. Tutkimuksessamme yleisimmät käynnistyksen syyt olivat yliaikaisuus (28,9%), lapsivedenmeno (27,5%), diabetes (9,2%) sekä verenpainekomplikaatiot (7,6%). Keisarileikkaukseen päätyi 21,1% synnyttäjistä, useammin ensi- kuin uudelleensynnyttäjä [29,9% (n=433) vs. 11,8% (n=161); p<0,001]. Ensisynnyttäjillä todettiin enemmän synnytyksen aikaisia [9,4% (n=136) vs. 2,5% (n=34); p<0,001], jälkeisiä [3,9% (n=59) vs. 1,2% (n=16); p<0,001] sekä vastasyntyneiden infektioita [8,8% (n=128) vs. 2,5% (n=34)]. Ylipainoisilla oli hieman enemmän keisarileikkauksia [24,9% vs. 20,3%; p=0,022], vastaavaa eroa ei ollut merkittävästi ylipainoisilla. Alle 164cm pituisille tehtiin enemmän keisarileikkauksia (26,6%) kuin pidemmille (17,8%); p<0,001. Tällaista tutkimusta ei ole aiemmin Suomessa tehty, joten tutkimuksestamme saatiin arvokasta tietoa synnytyksen käynnistyksistä, hoitomenetelmistä ja hoidon toteutumisesta. Tutkimuksemme selvitti käynnistyksen yleisimmät syyt HYKS:ssa. Lisäksi osoitettiin, että ensisynnyttäjillä oli korkeampi riski päätyä keisarileikkaukseen ja saada infektioita kuin uudelleensynnyttäjillä. Ylipaino ei lisännyt synnytyksen käynnistämisen riskejä. Tulevaisuudessa kuitenkin käynnistysten vuosittainen syiden, määrien ja menetelmien vaikuttavuuden seuranta olisi tärkeää.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella synnytyskokemuksen ja imetyksen onnistumisen välistä yhteyttä, erityisesti keskittyen siihen, miten synnytyskokemus vertautuu muihin kirjallisuudessa tunnistettuihin tekijöihin imetyksen onnistumisen taustalla. Tutkimus pyrkii myös arvioimaan, millaisia tukimuotoja ja interventioita on tarpeen kehittää parantamaan imetyksen onnistumista erityisesti niillä äideillä, jotka ovat kokeneet negatiivisen synnytyskokemuksen. Tavoitteena on auttaa terveydenhuollon ammattilaisia tunnistamaan ja tukemaan niitä äitejä, jotka ovat erityisen haavoittuvia imetyshaasteiden suhteen synnytyksen jälkeen. Menetelmät. Tutkimus on osa Tyyni-tutkimusta, johon kutsuttiin kaikki HUS:n synnytyssairaaloissa 10/2021–9/2023 välisenä aikana synnyttäneet äidit. Tähän tutkimukseen valikoitui 1251 tutkittavaa. Synnytyskokemusta mitattiin VAS-asteikolla ja lisätietoja kerättiin sähköisillä kyselylomakkeilla synnytyksen jälkeen sekä neljä kuukautta myöhemmin. Tämän osatutkimuksen aineistosta suljettiin pois ennen viikkoa 36 synnyttäneet, kaksosraskaudet ja virheelliset tiedot. Tiedot analysoitiin SPSS-, Excel- ja Python-ohjelmilla, käyttäen kuvailevaa analyysiä, X2- ja Kruskal Wallis -testejä sekä binääristä logistista regressiota, jossa keskityttiin arvioimaan eri tekijöiden vaikutusta imetyksen onnistumiseen. Tulokset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että synnytyskokemuksella on merkittävä yhteys imetyksen onnistumiseen neljän kuukauden kuluttua synnytyksestä. Erityisesti positiiviset ja negatiiviset synnytyskokemukset, sairaalassaolon pituus, äidin koulutustaso, aiempien synnytysten määrä ja synnytystapa, vaikuttavat imetyksen onnistumiseen. Lisäksi tutkimus korostaa tuen tarvetta erityisesti ensisynnyttäjille ja niille, jotka ovat synnyttäneet keisarinleikkauksella. Pohdinta. Laajemmassa mittakaavassa nämä oivallukset kannustavat parantamaan hoitokäytäntöjä pyrkimyksenä vähentää synnytyksen aikaista epämukavuutta ja ahdistusta. Lisätutkimusta tarvitaan syventämään ymmärrystä niistä juurisyistä, jotka estävät imetyksen toteutumisen.