Browsing by Title

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Meilahden sairaalan endoskopiayksikössä vuonna 2010 tehtyjen paksusuolen tähystysten indikaatioita, löydöksiä, komplikaatioita, onnistumisastetta, tähystysten yhteydessä tehtyjä toimenpiteitä ja esilääkityksen käyttöä. Tutkimus tehtiin käymällä läpi kymmenen prosentin poiminta kaikista vuoden 2010 tähystyksistä sekä kaikki kyseisen vuoden anestesiassa tehdyt tähystystutkimukset. Tähystysten lausunnoista kerättiin tietoa edellä mainituista muuttujista. Tutkimuksessa keskeisimmiksi tähystysindikaatioiksi osoittautuivat tulehduksellisten suolistosairauksien ja leikatun syövän seuranta sekä adenoomapolyyppiseuranta. Erilaisten vatsaoireiden, kuten ripulin ja veriulosteen, osuus indikaationa oli pienempi. Esilääkityksen käyttö oli tutkimuksen mukaan varsin vähäistä, noin kahdessa kolmasosassa tähystyksistä ei käytetty mitään esilääkitystä. Yleisimpiä löydöksiä olivat tulehdukselliset suolistosairaudet, polyypit sekä normaalilöydökset. Kymmenen prosentin poiminnan tähystyksistä noin kolmeen prosenttiin liittyi jokin komplikaatio.

Objectives: Early recognition of developmental challenges in infancy is central for being able to start interventions earlier with possible better outcomes. The aim of this study was to investigate the potential of using eye-tracking at seven months to predict adaptive behavior outcomes at two years. Adaptive behavior implies the child's adaptation to their specific living environment and it includes aspects of conceptual, social and practical adaptation. Here, I studied several eye-tracking based markers of visual attention in infancy for their possible association with adaptive behavior at two years, such as saccadic reaction time (SRT) and measures of attentional preference for faces and emotional facial expressions. SRT has been shown to be a general attentional marker in infancy associated with many developmental and clinical aspects while attentional preference for faces and emotional facial expressions are pronounced at seven months and have been hypothesized to play a role in socio-emotional development. Infants were also studied with respect to attentional behavioral tendencies based on their SRT measures. Methods: This study employed material from the Toibilas-study at BABA center at Helsinki University Hospital. The study consisted of 45 children of either typical development (n=26) or children of high developmental risk (n=19) due to their prior treatment at the neonatal intensive care unit. The high-risk group was assumed to increase variability of the sample. Infants participated in eye-tracking measurements at seven months old using two different eye-tracking paradigms; a SRT task and a task measuring attentional bias for facial vs. non-facial as well as emotional facial expressions vs. neutral facial expressions. The same children were assessed for adaptive behavior at two years of age by a parent filled-questionnaire. Associations between attentional behavioral markers at seven months and adaptive behavior at two years were analyzed using linear models. The models also accounted for behavioral attentional tendency as identified from a set of SRT measures. Results and conclusions: A bigger attentional preference for faces compared to non-faces was associated with better overall adaptive behavior score as well as adaptive behavior composites for conceptual and practical adaptive behavior. This is in line with the hypothesis that attentional bias for faces is important for socio-emotional development. A significant association between identified behavioral attentional tendencies and the conceptual composite score of adaptive behavior was found. This finding suggests that recognizing attentional tendency may be useful for predicting later developmental trajectories. The present work provides preliminary evidence for the proof of principle that eye-tracking based metrics may provide clinically relevant predictions in infants, however novel prospective datasets are needed for clinical validation.

Tutkielman tarkoitus on tuoda tunnettujen riskitekijöiden rinnalle tuore tieteellinen näkemys suuinfektioiden ja syövän yhteydestä. Tavoitteena on myös vahvistaa käsitystä suunterveyden merkityksestä ihmisen yleisterveyteen. Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Tutkielmassa havaittiin tilastollisesti suuinfektioiden lisäävän potilaan riskiä sairastua syöpään. Tutkielmassa tarkastelluista aineistosta voidaan todeta, että tilastollinen yhteys suuinfektioiden ja syövän välillä on havaittu, mutta mahdollisen kausaliteetin osoittaminen vaatii runsaasti lisätutkimuksia. Suuinfektiot ovat hoidettavissa ja ennaltaehkäistävissä, jolloin voidaan mahdollisesti myös alentaa potilaan riskiä sairastua syöpään.

Loppuvuonna 2019 Kiinan maakunnasta, Wuhanista, levinneen respiratorisen viruksen SARS-Cov- 2 käynnistämä Covid-19-epidemia vaikuttaa aiheuttavan miehille vakavampiasteisia hengitystieinfektioita ja huonontavan heidän prognoosiansa. Jo pandemian alussa huomattiin, että miehillä on suurempi kokonaiskuolleisuus ja aiheesta on kirjoitettu tähän päivään mennessä lukuisia artikkeleita. On arvioitu, että miesten huonommalla ennusteella olisi monia taustekijöitä. Esimerkiksi miesten haitalliset elintavat, age-adjusted co-morbidity sekä viivästynyt Covid-19- testiin ja sairaalahoitoon hakeutuminen vaikuttaisi olevan ilmiön taustalla. Tämän lisäksi miehillä vaikuttaisi olevan voimakkaampi tulehdusvaste infektion yhteydessä, mitä tässä tutkimuksessa osin pohditaankin. Tutkimuksessamme vertailimme vuonna 2020 helmi- ja kesäkuun välillä, HUS:in alueella sairaalahoidossa olleiden Covid-19:ta sairastavien miesten ja naisten inflammaatioparametreja ja kuinka ne ennustavat kuolleisuutta tai tehohoitojaksolle päätymistä. Tutkimusaineistona hyödynnettiin HUS:in keräämää laaturekisteriä HUS:in alueella sairaalahoidossa olleista Covid-19- potilaista. Tutkimukseen sisällytettiin 585 sairaalahoidon potilasta (54 % miehiä) ajalta ennen laajaa immunosuppressiivisten lääkkeiden käyttöä Covid-19-infektion hoidossa. Tutkimuksessa tärkeimpiä analysoitavia parametreja olivat perusverenkuvan muuttujat, D-dimeeri, ferritiini ja CRP. Inflammaatioparametreja analysoitiin ROC-, Kaplan-Meyer- sekä yksi- ja monimuuttuja-analyysin avulla. Näiden perusteella korkea CRP- ja D-dimeeri-arvo sekä matala lymfosyyttien määrä saattavat johtaa huonompaan ennusteeseen miespuolisten Covid-19-potilaiden joukossa. Koska tutkimuksemme lähtökohdat (vähäinen kuolleisuus ja suppea immunosuppressiivisten lääkkeiden käyttö) eroavat osittain muusta aiheen kirjallisuudesta, voitaisiin tutkimuksen tuloksia käyttää Covid-19-potilaiden sairaalahoidon prognoosissa Suomen terveydenhuollon piirissä. Tämä tutkimus voi myös laajemmin auttaa ymmärtämään, miksi tartuntataudeissa sukupuolten välillä voi olla vaihtelua sairastetun infektion vakavuudessa.

Sydänpysähdyksen jälkeiseen oireyhtymään liittyy oleellisesti systeeminen tulehdusvaste. Laadimme kartoittavan katsauksen julkaistusta kirjallisuudesta koskien tulehdusmerkkiaineiden käytettävyyttä sairaalan ulkopuolisesta sydänpysähdyksestä elvytettyjen potilaiden ennusteen ja elinhäiriöiden kehittymisen arvionnissa. Pohdimme myös mahdollisia patofysiologisia mekanismeja, jotka vaikuttavat tulehdusvasteen syntyyn sydänpysähdyksen jälkeen. Suoritimme haut MEDLINE, PubMed Central, Cochrane CENTRAL ja Web of Science Core Collection -tietokantoihin seuraavin hakutermein: (“inflammation” OR “cytokines”) AND “out-of-hospital cardiac arrest.” Lisäksi kaikista löydetyistä tulehdusmerkkiaineista tehtiin erikseen haut yhdistämällä hakutermeiksi tulehdusmerkkiaine ja “out-of-hospital cardiac arrest” AND-toiminnolla. Sisällytimme mukaan alkuperäisartikkelit, joissa oli mitattu tulehdusmerkkiaineiden tasoa aikuisilta sairaalan ulkopuolisesta sydänpysähdyksestä elvytetyiltä potilailta, ja joilla tulehdusmerkkiaineiden tasoa oli arvioitu suhteessa ennusteeseen tai elinhäiriöiden kehittymiseen. 59 tutkimusta täytti inkluusiokriteerit, ja näissä tutkimuksissa käsiteltiin yhteensä 65:tä erilaista tulehdusmerkkinainetta. Interleukiini-6 (IL-6), prokalsitoniini (PCT) ja C-reaktiivinen proteiini (CRP) olivat tutkituimmat tulehdusmerkkiaineet, ja ne assosioituivat huonoon ennusteeseen suurimmassa osassa niitä käsitelleissä tutkimuksissa (IL-6 13:ssa 15:sta, IL-6 13:ssa 14:sta, CRP 11:ssa 17:sta). Perustuen ROC-käyrän alle jäävään pinta-alaan (AUC) IL-6:n kyky erotella potilaat huonon ja hyvän ennusteen ryhmiin oli suurimmillaan teho-ostastolle sisäänottopäivänä (AUC:n mediaani 0.78, vaihteluväli 0.71-0.98). Vastaavasti PCT:n erottelukyky oli suurimmillaan ensimmäisenä sydänpysähdyksen jälkeisenä päivänä (AUC:n mediaani 0.84, vaihteluväli 0.61-0.98). CRP:n suhteen tutkimusten kesken oli runsaasti vaihtelua parhaan erottelukyvyn ajankohdasta, eikä mediaania ollut mielekästä määrittää tietylle ajankohdalle. IL-6:n ja PCT:n assosiaatio ennusteeseen oli voimakkaampi tutkimuksissa, joissa potilaat olivat keskimäärin sairaampia. Tulehdusmerkkiaineiden assoisaatiossa elinhäiriöiden vaikeusasteeseen oli runsaasti vaihtelua tutkimusten kesken. Erilaiset tulehdusmerkkiaineet ovat potentiaalisesti hyödyllisiä arvioitaessa sairaalan ulkopuolella sydänpysähdyksen saaneen ennustetta. IL-6:sta ja PCT:sta on kohtuullista hyötyä ennusteen arvioinnissa teho-osastolla jo ensimmäisen 24 tunnin aikana.

Tavoite: Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida eroa infektiosairastavuudessa ustekinumabin, vedolitsumabin, infliksimabin välillä tulehduksellista suolistosairautta (IBD) sairastavilla lapsilla. Tarkastelun kohteena oli erityisesti ns. merkittävät infektiot, eli sairaalahoitoa vaatineet-, endoskopiaa viivästyttäneet- ja lääkeinfuusioaikataulun muuttamiseen johtaneet infektiot. Metodologia: Tutkimuksessa tarkasteltiin kahta IBD:tä sairastavien, HUS:n rekisteristä poimittujen, lapsipotilaiden ryhmää. Kontrolliryhmässä potilaille aloitettiin vuosien 2015-2022 välillä infliksimabi (n=98), ja toisessa ryhmässä joko vedolitsumabi (n=76), tai ustekinumabi (n=35). Ryhmät kontrolloitiin lääkealoituksen vuodenajan mukaan. Ryhmien hoitoa seurattiin retrospektiivisesti ensimmäisen hoitovuoden ajan. Tulokset: Merkittäviä infektiotapahtumia rekisteröitiin infliksimabiryhmässä koko seuranta-aikana yhteensä 46 tapahtumaa 35:ssä (35,7 %) lääkealoituksessa, ja vedolitsumabiryhmässä seuranta-aikana yhteensä 19 tapahtumaa 18:ssa (23,7 %) lääkealoituksessa. Ustekinumabin osalta voitiin arvioida vain sairaalahoitoa vaatineita infektioita. Infliksimabiryhmässä monoterapian aikainen merkittävä infektiotapahtuma nähtiin 26:ssa (26,5 %) lääkealoituksessa (yhteensä 31 tapahtumaa). Vedolitsumabiryhmässä vastaavasti monoterapian aikainen merkittävä infektiotapahtuma nähtiin 10:ssä (13,2 %) lääkealoituksessa, yhteensä 10 tapahtumaa. Infliksimabin ja vedolitsumabin välillä ei nähty analyysissä tilastollisesti merkityksellistä eroa merkittävien infektioiden sairastavuuden suhteen monoterapian aikana (p=0,118), tai yhdistettynä muuhun immunosuppressiiviseen hoitoon (p=0,176). Sairaalahoitoisia infektioita esiintyi infliksimabiryhmässä yhteensä 6 tapausta (5,1 % aloituksista, 7,3/100PY) vedolitsumabiryhmässä 2 tapausta (2,6% aloituksista, 3,66/100PY ja ustekinumabiryhmässä 2 tapausta (5,7% aloituksista, 7,51/100PY). Suurin osa infektiotapahtumista oli hengitystieinfektioita. Tämän aineiston perusteella nuoren iän, sekä samanaikaisen muun immunologisen pitkäaikaissairauden nähtiin lisäävän infektioriskiä merkityksellisesti. Tutkimus antaa myös viitteitä siitä, että glukokortikoidin lisäys biologisen lääkehoidon rinnalle nostaa potilaan infektioriskiä. Päätelmä: Infliksimabin ja vedolitsumabin välillä ei todettu tilastollisesti merkityksellistä eroa merkittävien infektioiden riskin suhteen. Antibiootti- tai sairaalahoitoisen infektion riski ei poikennut tilastollisesti vedolitsumabin, ustekinumabin tai infliksimabin välillä tämän aineiston perusteella. Infektioriskiin todettiin vaikuttavan nuori ikä ja samanaikainen muu krooninen immunologinen sairaus. Prospektiivisia tutkimuksia tarvitaan jatkossa, jotta voidaan selvittää lääkeaineisiin liittyvä infektioriski tarkemmin IBD:tä sairastavilla lapsilla.

Tulehdukselliset suolistosairaudet (inflammatory bowel disease, IBD) ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet länsimaissa sekä aikuisilla että lapsilla. Myös Suomessa ilmaantuvuus kasvaa noin 6-8 % vuodessa. Lapsilla ja nuorilla IBD on usein diagnoosivaiheessa aikuisia laaja-alaisempi ja taudinkuva keskimäärin rajumpi. Perinteiset lääkehoidot ovat usein tehottomia ja kirurgiaa tarvitaan aikuisia useammin. Apua on kuitenkin saatu biologisista lääkkeistä, erityisesti tuumorinekroositekijä alfan (TNF-alfa) salpaajista, joita on tietyin rajoittein hyväksytty myös lasten IBD:n hoitoon. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko TNF-alfa-salpaajan infliximabin käytöllä ollut vaikutusta pediatristen IBD-potilaiden osastohoidon tarpeeseen. Aikaisempia tutkimuksia aiheesta on vähän ja tutkimustulokset ovat vaihtelevia. Rekisteritutkimuksen potilaat poimittiin Helsingin ja Tampereen lastenklinikoiden tietokannoista ja poimintakriteereinä olivat diagnoosikoodit K50 Crohnin taudille ja K51 ulseratiiviselle koliitille. Ajanjaksoksi valittiin 2003–2016 ja aineistoon poimittiin tällä aikavälillä toteutuneet osastojaksot ja poliklinikkakäynnit. Tiedot Helsingin lastenklinikan potilaiden TNF-alfa-salpaajien käytöstä saatiin HUS-rekisteristä. Potilaita kertyi 1237, joista 58 % oli Helsingin ja 42 % Tampereen potilaita. Infliximabia sai Helsingin potilaista 31 %. Tulokset osoittavat, että infliximabin käyttö on lisääntynyt reilusti tutkitulla ajanjaksolla. Samalla myös poliklinikkakäyntien määrät ovat lisääntyneet. Helsingissä osastovuorokaudet ovat kääntyneet laskuun, mutta osastojaksojen lukumäärät ovat pysyneet melko samalla vuosittaisella tasolla sekä Helsingissä että Tampereella. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että infliximabin käyttö ei ole vähentänyt osastohoidon tarvetta, mutta on mahdollisesti lyhentänyt osastojaksojen kestoa.

Intruusiotrauma on hampaan aksiaalisuunnassa kohtaaman voiman aiheuttama hampaan alveolikuoppaansa työntyminen. Useimmiten lapsilla esiintyvä trauma on erityisesti pysyvässä hampaistossa harvinainen, mutta vakava siihen liittyvien useiden komplikaatioiden vuoksi. Tutkielmaa varten on tutustuttu aiheesta tehtyyn tutkimukseen ja kirjallisuuteen. Kirjallisuuskatsauksena toteutetussa tutkielmassa käydään läpi ja kootaan yhteen tietoa tästä hankalasta ja harvinaisesta traumasta, siihen liittyvistä komplikaatioista sekä hoitovaihtoehdoista. Hoitovaihtoehdoista erityisesti perehdytään ortodonttiseen hoitoon ja sen toteutukseen. Yleisimmät pysyvien intrudoituneiden hampaiden hoitovaihtoehdot ovat passiivinen spontaanin reposition odottelu, sekä aktiiviset kirurginen reponointi ja ortodonttinen ekstruusio. Hoidon tavoitteena on intrudoituneen hampaan toiminnallisuuden säilyttäminen. Tähän pyritään palauttamalla intrudoituneen hampaan asema sitä ympäröiviin rakenteisiin nähden, sekä komplikaatioiden hoidolla ja seurannalla. Hoitovaihtoehdon valintaan vaikuttavat intrudoituneen hampaan kehitysaste sekä intruusion vaikeusaste, jotka ovat hampaan ennusteen kannalta merkittäviä muuttujia. Parhaasta hoitovaihtoehdosta ei ole päästy hammaslääkärien kesken yksimielisyyteen. Spontaanilla repositiolla on todettu olevan aktiivisiin hoitomenetelmiin verrattuna paremmat paranemistulokset sekä pienemmät komplikaatioriskit. Hampaan aseman korjautuminen spontaanisti on kuitenkin ennalta arvaamatonta, ja sitä suositellaankin vain niille intrudoituneille hampaille, joilla on katsottu olevan korkea potentiaali tähän. Aktiivisia hoitovaihtoehtoja suositellaan ensisijaisesti vakavammin intrudoituneille hampaille, eikä niiden välillä ole pystytty osoittamaan selvää eroa komplikaatioriskeissä tai paranemisessa toisiinsa nähden.

Integra (Integra LifeSciences, Plainsboro, New Jersey, USA) on kahdesta kerroksesta koostuva soluton keinoiho. Integra kehitettiin alun perin palovammapotilaita varten, joilla oli laajat, syvät vauriot eikä riittävästi tervettä ihoa jäljellä omaihonsiirrettä varten. Nykypäivänä Integraa käytetään pehmytkudoksen rekonstruktiossa trauman jälkeen, syövän poiston yhteydessä ja arpien revisioon kaikilla anatomisilla alueilla. Tutkimukseen kerättiin retrospektiivisesti tietoa potilasasiakirjamerkinnöistä Uranus-potilastietojärjestelmästä. Aineiston potilaat saivat Integra-tekoihonsiirteen Helsingin yliopistollisen sairaalan plastiikkakirurgian yksikössä vuosina 2015-2020 joko palovamman tai kasvojen tai päänalueen tyvisolu- tai okasolusyövän takia. Tutkimuksessa huomioitiin potilaan ikä, sukupuoli ja perussairaudet. Lisäksi kerättiin tietoa leikkausindikaatiosta, anatomisesta alueesta, leikatun alueen koosta, haavapohjasta ekskision jälkeen, haavan suojauksesta leikkauksen jälkeen, antibioottien käytöstä ja lopputuloksesta. Potilaita oli yhteensä 63, joista palovammapotilaita oli 25 ja ihosyöpäpotilaita 38. Leikattuja alueita, joille asetettiin Integra oli yhteensä 76. Peitetyistä alueista 47 parantui todistetusti, joista 44 sai autograftin ja 3 epitelisoitui spontaanisti. Palovammapotilaiden ja ihosyöpäpotilaiden parantumisen keston välillä ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa. Potilaan sukupuolella, iällä tai perussairauksilla ei ollut yhteyttä parantumisajan kanssa. Kirjallisuudessa Integran tavallisin komplikaatio on infektio. Tässä tutkimuksessa kaikista Integralla peitetyistä alueista 14,5% infektoitui. Infektiolle itsenäisesti altistavia tekijöitä ei todettu. Infektio korreloi tilastollisesti merkittävästi pidentyneen toipumisajan kanssa. Integran käyttö on perusteltua tapauksissa, jossa omaihonsiirre ei ole mahdollinen, potilaan iästä, sukupuolesta ja perussairauksista riippumatta. Integra on toimiva ratkaisu sekä palovamma- että ihosyöpäpotilailla, haavan sijainnista, syvyydestä tai pinta-alasta riippumatta.

High-grade serous ovarian cancer (HGSC) presents a complex clinical challenge as it is often diagnosed at advanced stages. Neoadjuvant Chemotherapy (NACT) is commonly used to treat advanced stage (III and IV) patients who cannot undergo primary debulking surgery. However, 80% of them experience relapse and develop resistance to platinum-based chemo therapies. While NACT alters the tumor immune microenvironment in a treatment response specific manner, its underlying mechanisms remain unclear. Understanding the effect of NACT on tumor microenvironment (TME) is crucial to identify novel biomarkers and develop effective therapeutic strategies. Emerging spatially resolved methodologies, including highly multiplexed-imaging and spatial gene-expression profiling approaches provide novel information regarding spatial interactions and mechanisms operating at single-cell level. However, neither of these methods can offer a comprehensive view of the tumor immune landscape while also revealing the molecular mechanisms behind it. To overcome this limitation, this thesis proposes a novel method integrating tissue cyclic immunofluorescence (tCycIF) and GeoMx DSP spatial transcriptomics. tCycIF is a high-throughput multiplexed imaging method, while GeoMx DSP offers sequencing information at near to single-cell resolution in well-defined regions of interest (ROIs), enabling the dissection of the underlying molecular mechanisms. Here I set out to explore the effect of NACT on tumor stroma interface (TSI) and the surrounding tumor and immune cells, particularly IBA1+ macrophages, and CD8+ T cells. HGSC patient-derived pre- and post-NACT FFPE blocks were acquired from Helsinki University Biobank. To preserve morphological and spatial features, adjacent tissue sections underwent tCycIF and GeoMx experiments. Potential regions for spatial transcriptomics (Pre ROIs) were successfully delineated based on tCycIF staining patterns, enabling the identification of IBA1+ macrophage and CD8+ T cell rich areas within the TSI. By overlaying a crop of the tCycIF image onto the GeoMx scan, areas with distinct similarity degrees between tCycIF and GeoMx were generated. The GeoMx-ROIs were ultimately selected based on the Pre-ROIs and their similarity degree with tCycIF scanned images. Tumor and stroma segmentation was performed through a custom segmentation method guided by tumor specific marker pan-cytokeratin staining in GeoMx images, defining distinct spatial compartments for sequencing. Finally, the image-derived data from both techniques was integrated in a single file, enabling a combined subsequent analysis. The novel pipeline developed in this study opens promising research possibilities, as tCycIF-guided ROI selection allows for precise targeting of cell neighborhoods and structures after performing a thorough microenvironment exploration. This approach can potentially be adapted for other uses in a wide range of biomedical fields, beyond the focus of HGSC.