Browsing by Title

Background: Even though evidence for non-antibiotic treatment of uncomplicated diverticulitis exists, it has not gained widespread adoption. Objective: The aim of this prospective single-arm study was to analyze safety and efficacy of symptomatic (non-antibiotic) treatment for uncomplicated diverticulitis during a 30-day follow-up period. Design: Single-arm prospective trial (ClinicalTrials.gov ID NCT02219698). Settings: An academic teaching hospital functioning as both a tertiary and secondary care referral center. Patients: Patients, who had computer tomography verified uncomplicated acute colonic diverticulitis (including diverticulitis with pericolic air), were evaluated for the study. Patients with ongoing antibiotic therapy, immunosuppression, suspicion of peritonitis, organ dysfunction, pregnancy, or other infections requiring antibiotics were excluded. Interventions: Symptomatic in- or outpatient treatment consisted of mild analgesics (non-steroidal anti inflammatory drug or paracetamol). Main Outcome Measures: The incidence of complicated diverticulitis was the primary outcome. Results: Overall, 161 patients were included in the study and 153 (95%) completed 30-day follow-up. Four (3%) of these patients were misdiagnoses (abscess in the initial computer tomography scan). Total of 14 (9%) patients had pericolic air. Altogether, 140 (87%) patients were treated as outpatients and 4 (3%) of them were admitted to hospital during the follow-up. None of the patients developed complicated diverticulitis or required surgery, but antibiotics were given to 14 (9%, 6 per oral, 8 intravenous) patients 2 days (median) after inclusion. Limitations: This study is limited by the lack of comparison group and relatively short follow-up. Conclusions: Symptomatic treatment of uncomplicated diverticulitis without antibiotics is safe and effective.

Tyypin 1 etenevä myoklonusepilepsia (Unverricht-Lundborgin tauti, EPM1) on nuoruusiässä alkava, peittyvästi periytyvä autosomaalinen monogeeninen hermorappeumasairaus. Geenimutaation takia CSTB-geeni ei tuota riittävästi kystatiini B -proteiinia, ja seurauksena on oirekuvaltaan etenevä neurodegeneratiivinen sairaus. Tyyppioireina ilmenee lyhyitä ei-tahdonalaisia lihasnykäyskohtauksia (myoklonus), ataksiaa ja yleistyneitä epileptisiä kohtauksia. Tautiin ei nykyisellään ole saatavilla spesifiä hoitoa. Perustutkimus EPM1:n Cstb-puutteisessa (Cstb-/-) hiirimallissa pyrkii selvittämään taudinkulun keskeisiä mekanismeja. Tutkimuksessa haluttiin selvittää mikroglia-hermotukisolujen ja komplementtijärjestelmän klassisen reitin yhteisroolia synapsien karsimisprosessissa Cstb-/- -hiiren presymptomaattisessa vaiheessa tarkastelemalla Cstb-/- -hiiren ja villityypin hiiren isoaivoleikkeitä kahden ja neljän viikon iässä. Kudosleikkeistä tehtiin immunofluoresenssivärjäyssarjat eri presynaptisilla markkereilla (SYP, VGAT, VGLUT2) yhdessä komplementin klassisen reitin aloittajaproteiinin (C1q) ja mikrogliasolun vesikkeliproteiinin (CD68) vasta-aineiden kanssa. Värjätyt leikkeet kuvattiin konfokaalimikroskoopilla usean tarkennustason Z-stack-kuviksi, joita tarkasteltiin Imaris-kuva-analyysiohjelmalla. Kuukauden ikäisillä Cstb-/- -hiirillä havaittiin suuremmat määrät SYP- ja VGLUT2-markkereiden kanssa kolokalisoitunutta C1q-proteiinia ja suurempi VGLUT2-synapsien kokonaismäärä. Löydös tuo uutta näkökulmaa EPM1:n patofysiologian tutkimukseen, joka aiemmin on keskittynyt inhibitorisen signaloinnin häiriöön. Tämä eksitatorisiin synapseihin painottuva poikkeavuus Cstb-/- -hiiren varhaiskehityksellisessä synapsien karsimisprosessissa voi toimia taustatekijänä aikuisen Cstb-/- -hiiren aivossa havaitussa eksitatoris-inhibitorisen signaloinnin epätasapainossa ja epileptisen hermoverkostorakenteen kehittymisessä. (173 sanaa)

Synnynnäiset hammaspuutokset ovat varsin yleisiä, Suomessa synnynnäisesti puuttuvien pysyvien hampaiden prevalenssi on 8 %. Hammaspuutosten lukumäärän ja sijainnin mukaan vaikutukset voivat kohdistua potilaan estetiikkaan, puhumiseen ja purentafunktioon. Synnynnäisten hammaspuutosten lisäksi potilailla on havaittu samanaikaisesti esiintyviä erilaisia haammasanomalioita ja hammaspuutokset voivat liittyä erilaisiin syndroomiin. Synnynnäisten hammaspuutosten hoitovaihtoehtoja on useita ja hoitopäätökseen vaikuttavat muun muassa potilaan ikä, hampaiston kehitysvaihe, purenta, kraniofakiaalisen kasvun suunta ja ko-operaatio. Ortodontian lisäksi potilaan hoito vaatii usein myös niin pediatrista, proteettista kuin kirurgistakin erikoisosaamista ja hoito toteutuu usein moniammatillisena yhteistyönä. Hammaslääkärin on tärkeä olla tietoinen hampaiden puhkeamisjärjestyksestä ja -ajankohdasta sekä osata tunnistaa synnynnäiset hammaspuutokset ja ohjata potilas tarvittaessa jatkohoitoon. Lisäksi on tärkeä selvittää synnynnäisten hammaspuutosten mahdollinen periytyminen suvussa, sillä esimerkiksi AXIN2-geenin mutaatio voi altistaa suoliston syövälle.

Tarkastelimme vuosina 2006-2018 Lastenklinikassa hoidettuja synnynnäisiä palleatyräpotilaita. Potilaita oli 56, joista 50 oli Bochdalekin tyriä ja 6 Morgagnin tyriä. Bochdalekin tyrät sijaitsevat pallean takasivuseinällä ja Morgagnin tyrät pallean etuseinässä. Tyrät voivat olla joko vasemman- tai oikeanpuoleisia tai esiintyä molemmin puolin. Vatsaontelosta rintaonteloon työntyneet elimet häiritsevät potilaiden keuhkojen kasvua raskauden aikana. Näiden potilaiden keuhkot ovat usein syntyessä vajaakasvuiset eli hypoplastiset. Tämän johdosta potilaiden hengitystoiminta on vaikeutunutta. Keuhkojen kasvun turvaaminen ja keuhkotoiminnan vakauttaminen on hoitojen päätavoite. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella viimeisen 12 vuoden hoidon laatua ja potilaskantaa. Potilasteksteistä ja laboratoriojärjestelmistä kerättiin tietoa raskaudesta viimeisimpään hoitokertaan asti. Kerätty tieto luokiteltiin 9 ryhmään: perustiedot, hoito, tyrät, laboratorioarvot, hengityskoneet, tehohoidon lääkitys, ruokailu, lääkehoito kotiuduttua ja kasvu. Bochdalekin tyrät luokiteltiin tyrän koon mukaisesti luokkiin A-D. Luokan A tyrät ovat pienimpiä ja luokan D suurimpia. Potilaita tarkasteltiin neljässä ryhmässä: 1) Kaikki 2) Bochdalek kaikki 3) Bochdalek elossa ja 4) Bochdalek kuollut. Suurempi palleatyrä yhdistyi huonompaan ennusteeseen. Eri tyräluokkien ilmaantuvuus jakaantui tasaisesti potilaiden välillä. Palleatyräkuolleisuus aineistossamme on 23,2%. Pallea leikattiin 43 (76,8%) potilaalta. 28 (50%) potilaalta oli tieto palleatyrästä ennen syntymää. Tulevaisuudessa potilaiden raskaudenaikaista diagnostiikkaa tulisi parantaa ja suurin osa palleatyristä löytää ennen syntymää. Palleatyräpotilaiden hoitolinja tulisi valita palleatyrän koon mukaisesti. Raskaudenaikaiseen hoitoon toivotaan uusia keinoja, joilla voidaan parantaa potilaiden keuhkojen kasvua ennen syntymää. Keräämämme aineistoa voi käyttää tulevissa palleatyriin liittyvissä tutkimuksissa.

Yliaikaiseen synnytykseen liittyy useammin komplikaatioita kuin täysiaikaiseen. Aikaistamalla synnytyksen käynnistystä voidaan mahdollisesti vähentää mm. sikiökuolleisuutta, operatiivisia synnytyksiä, verenvuotoa ja synnytyskanavavaurioita. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää todellisen yliaikaisuuden (yli 42 raskausviikkoa) aiheuttamia ongelmia sekä käynnistetyillä että spontaanisti käynnistyneillä synnyttäjillä ja arvioida yliaikaisten nykyisten hoitokäytänteiden vaikutusta Kätilöopiston sairaalassa. Aineisto kerättiin 640 yli- tai täysiaikaisena synnyttäneen potilasasiakirjoista ja analysoitiin PASW Sta-tistics 17 –ohjelmaa käyttäen. Yliaikaisilla synnyttäjillä oli yli 1000 ml:n verenvuotoa (P=.021) ja heidän vastasyntyneensä tarvitsivat siirtoa tehohoitoyksikköön (P = .011) merkitsevästi useammin kuin heidän täysiaikaiset verrokkinsa. Keisarileikkausta koko aineistossa ennustivat synnyttäjän korkea ikä ja painoindeksi sekä ensimmäisen lapsen synnyttäminen. Vaikka synnytystapojen suhteen ei tilastollisesti merkitseviä eroja yliaikaisten ja täysiaikaisten välille muodostunut, olisi tämän tutkielman muiden tulosten perusteella hyvä arvioida yliaikaisten synnyttäjien hoitokäytäntöjen muuttamista.

Käynnistettyjen synnytysten osuus on jatkuvasti kasvussa, nykyisin Suomessa noin joka kolmas synnytys käynnistetään. Käynnistyksen syitä ei kerätä THL:n Perinataalitilastoon. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää synnytyksen käynnistämisen syyt ja synnytyksen kulku käynnistyksen jälkeen. Käynnistäminen aloitetaan äidistä tai lapsesta johtuvista syistä, kun riskit raskauden jatkamiseen ovat suuremmat kuin synnytyksen käynnistykseen liittyvät riskit. Aineistonamme oli HYKS:n vuoden 2017 kohortti käynnistetyistä synnytyksistä, joista poissuljettiin perätilasynnytykset, monisikiöiset raskaudet, kuolleina syntyneet ja ennenaikaisena käynnistetyt, sekä virheellisesti tilastoidut synnytykset. Lopullinen aineisto käsitti 2810 synnyttäjää. Tutkimuksessamme yleisimmät käynnistyksen syyt olivat yliaikaisuus (28,9%), lapsivedenmeno (27,5%), diabetes (9,2%) sekä verenpainekomplikaatiot (7,6%). Keisarileikkaukseen päätyi 21,1% synnyttäjistä, useammin ensi- kuin uudelleensynnyttäjä [29,9% (n=433) vs. 11,8% (n=161); p<0,001]. Ensisynnyttäjillä todettiin enemmän synnytyksen aikaisia [9,4% (n=136) vs. 2,5% (n=34); p<0,001], jälkeisiä [3,9% (n=59) vs. 1,2% (n=16); p<0,001] sekä vastasyntyneiden infektioita [8,8% (n=128) vs. 2,5% (n=34)]. Ylipainoisilla oli hieman enemmän keisarileikkauksia [24,9% vs. 20,3%; p=0,022], vastaavaa eroa ei ollut merkittävästi ylipainoisilla. Alle 164cm pituisille tehtiin enemmän keisarileikkauksia (26,6%) kuin pidemmille (17,8%); p<0,001. Tällaista tutkimusta ei ole aiemmin Suomessa tehty, joten tutkimuksestamme saatiin arvokasta tietoa synnytyksen käynnistyksistä, hoitomenetelmistä ja hoidon toteutumisesta. Tutkimuksemme selvitti käynnistyksen yleisimmät syyt HYKS:ssa. Lisäksi osoitettiin, että ensisynnyttäjillä oli korkeampi riski päätyä keisarileikkaukseen ja saada infektioita kuin uudelleensynnyttäjillä. Ylipaino ei lisännyt synnytyksen käynnistämisen riskejä. Tulevaisuudessa kuitenkin käynnistysten vuosittainen syiden, määrien ja menetelmien vaikuttavuuden seuranta olisi tärkeää.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella synnytyskokemuksen ja imetyksen onnistumisen välistä yhteyttä, erityisesti keskittyen siihen, miten synnytyskokemus vertautuu muihin kirjallisuudessa tunnistettuihin tekijöihin imetyksen onnistumisen taustalla. Tutkimus pyrkii myös arvioimaan, millaisia tukimuotoja ja interventioita on tarpeen kehittää parantamaan imetyksen onnistumista erityisesti niillä äideillä, jotka ovat kokeneet negatiivisen synnytyskokemuksen. Tavoitteena on auttaa terveydenhuollon ammattilaisia tunnistamaan ja tukemaan niitä äitejä, jotka ovat erityisen haavoittuvia imetyshaasteiden suhteen synnytyksen jälkeen. Menetelmät. Tutkimus on osa Tyyni-tutkimusta, johon kutsuttiin kaikki HUS:n synnytyssairaaloissa 10/2021–9/2023 välisenä aikana synnyttäneet äidit. Tähän tutkimukseen valikoitui 1251 tutkittavaa. Synnytyskokemusta mitattiin VAS-asteikolla ja lisätietoja kerättiin sähköisillä kyselylomakkeilla synnytyksen jälkeen sekä neljä kuukautta myöhemmin. Tämän osatutkimuksen aineistosta suljettiin pois ennen viikkoa 36 synnyttäneet, kaksosraskaudet ja virheelliset tiedot. Tiedot analysoitiin SPSS-, Excel- ja Python-ohjelmilla, käyttäen kuvailevaa analyysiä, X2- ja Kruskal Wallis -testejä sekä binääristä logistista regressiota, jossa keskityttiin arvioimaan eri tekijöiden vaikutusta imetyksen onnistumiseen. Tulokset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että synnytyskokemuksella on merkittävä yhteys imetyksen onnistumiseen neljän kuukauden kuluttua synnytyksestä. Erityisesti positiiviset ja negatiiviset synnytyskokemukset, sairaalassaolon pituus, äidin koulutustaso, aiempien synnytysten määrä ja synnytystapa, vaikuttavat imetyksen onnistumiseen. Lisäksi tutkimus korostaa tuen tarvetta erityisesti ensisynnyttäjille ja niille, jotka ovat synnyttäneet keisarinleikkauksella. Pohdinta. Laajemmassa mittakaavassa nämä oivallukset kannustavat parantamaan hoitokäytäntöjä pyrkimyksenä vähentää synnytyksen aikaista epämukavuutta ja ahdistusta. Lisätutkimusta tarvitaan syventämään ymmärrystä niistä juurisyistä, jotka estävät imetyksen toteutumisen.

Raskausdiabeteksen esiintyvyys suomalaisessa väestössä on kasvussa, johtuen osaksi lisääntyneestä riskiryhmiin kohdistuvasta seulonnasta. Huono sokeritasapaino raskauden aikana liittyy vastasyntyneen kohonneeseen komplikaatioriskiin. Raskausdiabeteksen hoito perustuu ruokavalio-ohjaukseen ja tarvittaessa hoitoon liitetään insuliini- tai metformiinilääkitys, jotka voidaan tarvittaessa myös kombinoida. Myöskin käynnistettyjen synnytysten määrä on nousussa, liittyen todennäköisesti synnyttäjien iän kasvuun sekä muuttuneisiin hoitokäytäntöihin. Raskausdiabetes on yksi yleisimmistä käynnistyksen syistä. Ruokavaliohoitoisessa raskausdiabeteksessa synnytyksen käynnistymistä voidaan odottaa 7-10 päivää lasketun ajan jälkeen, kun taas lääkehoitoisessa raskausdiabeteksessa suositellaan synnytyksen käynnistämistä viimeistään laskettuun aikaan menneessä. Mikäli raskausdiabetesta sairastavan naisen lapsi uhkaa kasvaa selkeästi makrosomiseksi, tulee synnytys käynnistää kohonneen hapenpuuteriskin vuoksi. Aineistomme koostui 828 raskausdiabetesta sairastavasta naisesta, joiden synnytys käynnistettiin vuonna 2017 Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Naistentautien ja synnytysten klinikkaryhmän Naistenklinikalla (NKL), Kätilöopistollisessa sairaalassa ja Jorvin sairaalassa. Näistä potilaista 19,8 % sai lääkehoitoa ja 80,2 % ruokavaliohoitoa. Tutkimuspotilaista kerättiin esitiedot, tiedot synnytyksen käynnistämiseen liittyvistä toimenpiteistä ja synnytyksen kulusta sekä syntyneiden lasten voinnista. Tässä tutkimuksessa selvitimme raskausdiabeteksen vaikutusta käynnistettyjen synnytysten kulkuun ja tuloksiin, ja vertailtiin lääkehoitoa ja ruokavaliohoitoa saaneiden potilaiden tuloksia. Aineistomme perusteella totesimme, että keisarileikkausten ja infektioiden määrässä tai vastasyntyneiden voinnissa ei ruokavalio- ja lääkeryhmän välillä ollut eroa. Aineistomme potilailla oli enemmän komplisoituneelle synnytykselle altistavia tekijöitä, kuten ylipaino, ikä > 35 vuotta, ensisynnyttäjyys ja raskausdiabetes, kuin taustaväestössä vuonna 2017. Ruokavalioryhmässä todettiin enemmän keisarileikkauksia ja imukuppisynnytyksiä kuin lääkeryhmässä. Lisäksi ruokavalioryhmän synnytykset kestivät pidempään ja avautumisvaihe oli pidempi kuin lääkeryhmässä ja ruokavalioryhmän synnyttäjien synnytys käynnistettiin keskimäärin viikkoa myöhemmin kuin lääkeryhmän synnyttäjien.

Objectives. This study examines income level in adults with childhood ADHD and subthreshold ADHD associated with perinatal risks. Childhood ADHD has previously been linked with lower income level in adulthood. However, it´s still unclear whether this association is solely explained by lower educational level. Methods. This study is part of longitudinal research project examining long-term effects of perinatal risk factors. The cohort has been followed since 1970s and during the current study participants are in their 40s. The sample involves individuals with childhood ADHD (n=75) and subthreshold ADHD symptoms (n=124) associated with perinatal risks, individuals with perinatal risks without ADHD symptomatology (n=344) and healthy control individuals (n=112). The study participants filled a questionnaire at 40 years and the information of their income was requested from the tax administration. Statistical models included sex, childhood socio-economic status and highest achieved education. Results and conclusions. Childhood ADHD affects adulthood income differently in women and in men. Women with subthreshold childhood ADHD earned less than healthy controls. In men, childhood ADHD or subthreshold ADHD had no effect on income. Studying the long-term effects of ADHD and its sex differences are important for detecting those in need for support and guiding them to seek it.

Ohutsuolisyöpä on harvinainen ruoansulatuskanavan syöpä, jonka ennuste on huono, sillä se yleensä havaitaan vasta pitkälle edenneenä lievien ja epäspesifien oireiden vuoksi. Adenokarsinooma on toiseksi yleisin syövän histologinen alatyyppi, joka esiintyy ohutsuolessa. Useissa eri syövissä elimistön immuunipuolustusreaktion voimakkuutta on käytetty syöpien ennustetta arvioidessa. T-lymfosyyttien (CD3+, CD8+) määrästä ja sijainnista muodostettavaa Immune Cell Score (ICS)-pisteytysjärjestelmää voidaan käyttää syövissä, kuten paksusuolisyövässä, perinteisen TNM-luokituksen ohella, ennusteellisena työkaluna. Sen sijaan immuunivastetta hiljentävästä PD-1/PD-L1- reitin aktivaatiosta syövän ennusteellisena tekijänä on ristiriitaista näyttöä. Ohutsuolen adenokarsinoomassa immunologisten parametrien ennusteellista arvoa ei ole juuri aiemmin arvioitu. Tavoitteenamme oli arvioida syövän ympäristössä esiintyvien tulehdussolujen piirteiden korrelaatiota taudin ennusteeseen. Analysoimme syöpäkasvaimien sytotoksisten T-lymfosyyttien (CD3+, CD8+) tiheydet syöpäsolukossa sekä terveen kudoksen ja syöpäkudoksen rajalla. Näiden perusteella luokittelimme syöpäkasvaimet Immune Cell Score-luokkiin Vertasimme Immune Cell Scoren vaikutusta taudin ennusteeseen. Lisäksi analysoimme PD-1 ja PD-L1 ilmentymistä syöpään tunkeutuvien tulehdussolujen ja syöpäsolujen pinnalla. PD-1/PD-L1 ilmentymisen vaikutusta vertasimme taudin tautispesifiin- ja kokonaiselossaoloon. Muodostimme edelleen näistä kolmesta immunologisesta parametrista (ICS, PD-1 ja PD-L1) syövälle Immunoprofiilin ja arvioimme Immunoprofiili-luokan vaikutusta taudin ennusteeseen. Yksittäisinä muuttujina PD-1:n voimakas ilmentyminen, PD-L1:n runsas ilmentyminen syövän sisään tunkeutuvissa tulehdussoluissa ja korkea Immune Cell Score vaikuttivat myönteisesti tautikohtaiseen- ja kokonaisennusteeseen. Pelkästään voimakas PD-L1:n ilmentyminen syöpäsolukkoon tunkeutuvien tulehdussolujen pinnalla osoitti itsenäistä ennusteellista arvoa monimuuttuja-analyysissä. Lisäksi korkea Immunoprofiili-luokka antoi merkityksellistä informaatiota taudin ennusteesta.