Browsing by Title

Most clinically used opioids are mu-opioid receptor agonists. Therefore, genetic variation of the OPRM1 gene that encodes the mu-opioid receptor is of interest. An amino acid changing polymorphism 118A>G (rs1799971) within the OPRM1 gene affects the function of the receptor. We studied the association between the 118A>G polymorphism and oxycodone analgesia and pain sensitivity in 1,000 women undergoing breast cancer surgery. Preoperatively, experimental cold and heat pain sensitivity was tested. Postoperative pain was assessed at rest and during motion. I.v. oxycodone analgesia was titrated first by a research nurse and on the ward using a patient controlled analgesia device. The primary endpoint was the amount of oxycodone needed for the first state of adequate analgesia. The 118A>G polymorphism was genotyped using Sequenom MassArray. The association between this variant and the pain phenotypes was tested using linear regression. The 118A>G variant was significantly associated with the amount of oxycodone requested for adequate analgesia (P=0.001, β=0.016). Oxycodone consumption was highest in the individuals having the GG genotype (0.16 mgkg-1) , lowest in the AA-group (0.12 mg kg-¹) while the AG-group was in between (0.13 mg kg-¹). The G allele was also associated with higher postoperative baseline pain ratings (P=0.001, β=0.44). No evidence of association with the other examined pain phenotypes was seen.

Mål: Diabetes är en sjukdom som uppstår då bukspottkörteln inte kan producera tillräckliga mängder av insulin för att upprätthålla en fysiologisk nivå på blodsockret. Olika patofyisologiska mekanismer ligger bakom detta tillstånd och är beroende på typen av diabetes. För optimal vård av diabetes, är det viktigt att vid ett tidigt skede kunna utgöra vilken typ av diabetes en patient har insjuknat i. Metod: I denna studie undersökte vi vilka kliniska variabler är mest betydande för att skilja mellan typ 1 och typ 2 diabetes, vid tidpunkten av diagnos. Vi använder dessa variabler för att träna och validerar en CART maskininlärnigsmodell för att kunna skilja på typ 1 och typ 2 diabetes, speciellt i fall där det är oklart vilken subtyp patenten hör till. Resultat: Blodsockernivå, C-peptidnivå samt deras förhållande och BMI samt ålder vid insjunkning i diabetes visade sig vara de mest signifikanta kliniska variablerna. Vår modell klarade av att skilja på typ 1 och typ 2 diabetes med 91,8 % noggrannhet av testdatat som bestod av 1175 patienter. CART modellen är således en användbar modell för att differentiera diabetes typer vid tidpunkten av diagnos hos patienter över 16 år. (190 ord)

Johdanto. Kohdunkaulasyövän seulontamenetelmänä käytetyn papakokeen rinnalle on yleistynyt HPV-testi, joka otettiin Suomessa ensimmäistä kertaa käyttöön jo 2000-luvun alussa. Tarkastelimme HPV-testin käytön laajenemista ja arvioimme sen vaikutusta seulonnan lähete- ja löydösmääriin. Aineisto sisälsi kohdunkaulasyövän seulontaohjelmaan vuosina 2003–2015 osallistuneiden 30–69-vuotiaiden naisten testitulokset sekä niitä seuranneet kolposkopialähetteet ja diagnoosit seulontaohjelmassa ja sen ulkopuolella. Lähete- ja esiasteriskien eroja tarkasteltiin HPV- ja papaseulottujen välillä. Tulokset. HPV-testattujen henkilöiden todennäköisyys saada kolposkopialähete ja esiastediagnoosi oli noin kaksinkertainen verrattuna papakokeella testattuihin. Esiastediagnooseja tehtiin HPV-testatuille henkilöille etenkin riskiryhmäseulonnassa. Lähetteitä ja löydöksiä tehtiin testimenetelmästä riippumatta melko paljon myös seulontaohjelman ulkopuolella. Päätelmät. HPV-seulonnassa löytyy paljon itsestään paranevia esiastemuutoksia, joten pitkittyneeseen HPV-infektioon pohjautuvat lähetekriteerit aiheuttavat runsaasti ylidiagnostiikkaa. Terveydenhuollon resursseja voitaisiin säästää kehittämällä HPV-seulonnan lähetekriteereitä ja vähentämällä seulontaohjelman ulkopuolisia näytteitä.

Tutkielmassani esitän yksinkertaisen, luotettavan ja toistettavan 3D-sferoidimenetelmän suusyöpäsolujen invaasion mallintamiseen käyttäen sekä ihmis- että eläinperäisiä matriiseja. Tulokset on julkaistu artikkelissa: Naakka E ym. J Vis Exp. 2019. Protokollassa kuvaan kolmiulotteisen (3D) sferoidimallin lähtien soluviljelmän valmistuksesta aina solujen kuvaamiseen ja saatujen kuvien analysointiin Fiji ImageJ ja Ilastik ohjelmilla. Tämä 3D soluviljelymalli mahdollistaa syöpäsolujen tutkimisen olosuhteissa, jotka jäljittelevät in vivo ympäristöä todenmukaisemmin kuin perinteiset 2D soluviljelmät. Yksi merkittävä ero 3D ja 2D soluviljelmien välillä on soluväliaineen suurempi osuus 3D soluviljelmissä. Soluväliaineen on osoitettu vaikuttavan monimutkaisten mekanismien kautta esimerkiksi solujen ja kudosten kehitykseen ja erilaistumiseen geenejä säätelemällä, sekä syöpäsolujen invaasioon ja metastasointiin. Kaupallisesti on jo saatavilla useita mikroympäristöjä in vitro tutkimuksia varten, mutta yleisesti käytössä olevat eläinkudosperäiset matriisit (esimerkiksi hiirikudosperäinen Matrigel) eroavat kuitenkin proteiinikoostumukseltaan merkittävästi ihmisperäisistä matriiseista. Myogeelin, joka on valmistettu ihmisen kohdun myoomakasvaimesta prof. Salon työryhmässä Oulun yliopistossa, on osoitettu mallintavan hyvin kasvaimen mikroympäristöä. Esitettyä Myogeeli-sferoidi-metodia voidaan hyödyntää esimerkiksi lääkekehityksessä, sekä mahdollisesti tulevaisuudessa personoiduissa syöpäpotilaiden prekliinisissä hoitotutkimuksessa.

Tutkimus on ns. toiminnankehittämisprojekti, joka selvittää Meilahden päivystyspotilaiden hoidonrajauskäytäntöjä. Lisäksi se pyrkii pohtimaan miksi hoidonrajausten kysyminen potilailta on niin harvinaista ja haastavaa. Tutkimus ottaa myös kantaa huonokuntoisimpien potilaiden hoidonrajausten olemassaoloon ja niiden optimaaliseen tekohetkeen. Aineiston muodostavat Meilahden sairaalan päivystyspoliklinikan satunnaisotoksena valitut 501 potilasta. Tutkimukseen on otettu potilaita, jotka ovat saapuneet sekä arkipäivinä että viikonlopun päivinä lokakuu-joulukuu 2015 välisenä aikana. Potilaista 52 % on miehiä, ja aineiston keski-ikä on n. 55 vuotta. Päivystyspoliklinikan hoitajat kysyvät alkuhaastattelussa tarvittavat esitiedot ja kirjaavat ne Clinisoft-ohjelmaan. Clinisoftiin kirjataan myös erikoisala sekä päivystyksen tutkimukset ja toimenpiteet. Clinisoft-ohjelmaan lisättiin syyskuussa 2015 oma kohta hoitotahdolle ja verensiirroille. Kirjausvaiheessa potilaat luokiteltiin anestesiologiassa käytetyn ASA-luokituksen mukaan viiteen ryhmään. Kokonaisaineistosta poimittiin 66 huonokuntoista potilasta ASA IV-V luokkiin. Tästä ryhmästä Miranda-potilastietojärjestelmän jälkitar-kastelun perusteella karsittiin pois 18 potilasta (muutettiin ASA-luokitus IV luokkaan III) Clinisoftin puutteellisten tietojen, lievän taudinkuvan tai hyvän yleisvoinnin ja ennusteen vuoksi. Jäljelle jääneiden 48 potilaan asiakirjoista tutkittiin jatkohoitoa sekä hoidonrajauksia ja niiden tekotapaa ja –hetkeä. Vain kahdelle potilaalle kokonaistotoksesta (N = 501) oli tehty merkintä hoitotahdon kysymisestä Clinisoftin perusteella. ASA IV-V-luokkiin kuuluviksi katsottujen ryhmässä hoidonrajauksia oli jälkitarkasteluvaiheessa 29 potilaalla. Vuodeosastolle ryhmän potilaista otettiin 41/48. Leikkauksia tehtiin seitsemälle ja muita invasiivisia toimenpiteitä kuudelle potilaalle. Yleisin hoidonrajaus on DNAR-päätös. Hoitotahto/hoitotestamentti löytyy ryhmästä potilastietojärjestelmän mukaan vain kahdelta potilaalta. Ennen tutkimukseen liittyvää päivystyskäyntiä DNAR-päätös oli nähtävillä vain 11/48 potilaalla ja 2-4 kuukauden tarkastelujakson jälkeen se on nähtävillä 29 potilaalla. Kyseisistä potilaista 11 oli palliatiivisessa hoitolinjassa ennen tutkimukseen liittyvää päivystyskäyntiä ja neljälle palliatiivinen hoitolinja valittiin myöhemmin. ASA IV-V potilaiden ryhmästä tarkasteluvaiheessa helmikuussa 2016 oli kuollut 17 potilasta (35,4 %). Vuodeosastolle otettiin 25 epästabiilia potilasta ilman määritettyjä hoidonrajauksia sisäänottohetkellä. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että DNAR-päätöksiä ja muita hoidonrajauspäätöksiä tehdään vasta potilaan perussairauden edettyä terminaalivaiheeseen. Potilaiden itselaatimat hoitotahdot ovat väestössä hyvin harvinaisia eikä näistä ilmeisesti keskustella riittävästi eikä riittävän ajoissa.

Målet för avhandlingen är att undersöka sambandet mellan graviditetsdiabetes (GDM) och sekundär infertilitet, samt levnadsvanor som kan öka risken för sekundär infertilitet. Undersökningen gjordes på ett material som insamlats för The Finnish Gestational Diabetes Prevention Study (RADIEL), som är ett randomiserat livsstilsinterventionsprojekt som riktar in sig på kvinnor som befinner sig i riskgruppen för gestationsdiabetes. Informationen insamlades i huvudsak via frågeformulär, blodprov och kostdagböcker. Studien påvisade att GDM ökar risken för sekundär infertilitet. Av de undersökta faktorerna var det TNF-α, rökning, alkoholkonsumtion, förhöjt fasteglukos, lågt adiponektin och förhöjt LDL samt icke-optimala motionsvanor som inverkade mest på den sekundära infertiliteten. Undersökningen tyder alltså på att det finns ett samband mellan tidigare GDM, inflammation och sekundär infertilitet, och bekräftar alltså att det är viktigt att uppmuntra kvinnor som försöker bli gravida att hålla sig till hälsosamma levnadsvanor, i synnerhet om de befinner sig i riskgruppen för GDM.

Målet med avhandlingen är att undersöka hur kvinnor som insjuknade i graviditetsdiabetes (GDM) under den första trimestern skiljer sig från andra överviktiga kvinnor med hög risk för GDM. Undersökningen gjordes på ett material som insamlats för The Finnish Gestational Diabetes Study (RADIEL), som är ett randomiserat livsstilsinterventionsprojekt som riktar in sig på kvinnor som befinner sig i riskgruppen för GDM. Informationen insamlades i huvudsak via frågeformulär, blodprov och kostdagböcker. Studien påvisade att tidigare graviditeter och övervikt ökar risken för graviditetsdiabetes i ett tidigt skede. l laboratorieundersökningarna sågs att HDL-kolesterol var lägre, hs-CRP högre och adiponektin lägre i gruppen med GDM under den första trimestern. Förutom två timmars glukosbelastningsprovet (OGTT) kunde dessa laboratorieundersökningar användas vid sållandet av GDM. Förhoppningsvis skulle då flera högriskindividers GDM upptäckas i ett tidigt skede vilket skulle minska komplikationerna hos både mamman och barnet.

Tutkielmassa käytiin retrospektiivisesti läpi HUS Naistenklinikan yksikön kiireelliset ja hätäsektiot anestesioiden osalta vuoden ajalta 9/11 – 8/12 (n=850). Ensisijaisesti pyrittiin selvittämään sektioiden regionaalianestesioiden osuudet ja vertaamaan niitä The Royal College of Anesthesian laatimiin kansainvälisiin suosituksiin. Käytettyjä lääkeainemääriä ja aikamääreitä selvitettiin. Myös painoindeksin vaikutusta anestesiamuotoon selvitettiin. Kaikkiaan regionaalianestesiassa tehtiin 83,4 % sektioista, kun suositus on yli 85 %. Kiireellisyysluokassa alle 30 minuuttia regionaalianestesioiden osuus oli 77,0 %. Suositus on yli 50 %. Samassa ryhmässä yleisanestesiakonversioon päädyttiin 3,8 %:ssa, kun suositus on alle 15 %. Käytetyt lääkeainemäärät ovat tavanomaista kansainvälistä tasoa. Naistenklinikan omista sektioiden aikarajoista jäädään joidenkin potilaiden kohdalla. Hätäsektioiden keskiarvoinen viive synnytykseen on noin 8 minuuttia. Painoindeksillä ei ollut merkitystä anestesiamuotoon.

Tavoitteet. Kyselytutkimukseni tarkoitus oli selvittää huulioluvun kuntoutuksen, opetuksen ja arvioinnin nykytilaa ja tarvetta uudelle harjoittelumateriaalille usean kohderyhmän näkökulmasta. Tavoitteena oli myös tuottaa tietoa Kuuloliiton huuliolukumateriaalin kehittämishankkeelle. Huulioluvun harjoittelumateriaalia on kehitetty ja huuliolukua tutkittu Suomessa varsinkin 1990-luvulla, mutta kuntoutus- ja arviointikäytännöistä tai materiaalin tarpeesta ei ole ajantasaista tietoa. Menetelmät. Tutkimukseni jakautui kuuteen eri osakyselyyn, jotka oli suunnattu erikoissairaanhoidon puheterapeuteille, perusterveydenhuollon puheterapeuteille, Kuuloliiton jäsenyhdistyksille, kuulovammaisten järjestöille, aikuisille kuulovammaisille ja kuulovammaisten lasten vanhemmille. Kyselyt koostuivat suljetuista ja avoimista kysymyksistä, joilla kerättiin tietoa vastaajien kokemuksista ja näkemyksistä. Jaoin kyselyt erilaisilla internet-alustoilla ja sain niihin vastauksia vaihtelevasti yhdestä 70:een. Analysoin suljettujen kysymysten vastaukset määrällisesti laskemalla frekvenssit ja luottamusvälit ja avointen kysymysten vastaukset laadullisesti tyypittelemällä. Tulokset ja johtopäätökset. Huulioluvun arviointi ja kuntoutus on Suomessa epäjärjestelmällistä ja niissä käytetään vaihtelevia menetelmiä. Arviointiin ei ole normitettuja ja riittävän monipuolisia menetelmiä, lähes kaikki julkaistu kuntoutusmateriaali on vanhaa ja nykyaikaista itseharjoittelumateriaalia ei ole. Vain kolmannes kuulovammaisista vastaajista oli saanut huulioluvun kuntoutusta ja suurin osa Kuuloliiton jäsenyhdistyksistä ei ollut järjestänyt huulioluvun opetusta. Monilla puheterapeuteilla ei ole huulioluvusta, sitä tarvitsevista kliinisistä ryhmistä ja kuntoutusmateriaalistakaan ajantasaista tietoa. Suomessa tarvitaan huulioluvun tiedotuskampanjaa, uusia huuliolukutestejä ja uutta harjoittelumateriaalia. Kyselytutkimuksen tulosten perusteella verkkopohjaiseen harjoittelumateriaaliin tai mobiilipeliin suhtaudutaan myönteisesti. Monet vastaajat toivoivat kuitenkin myös painettua materiaalia ja perinteistä kasvokkaista kuntoutusta.

Hyponatremia on päivystyspotilaan yleinen löydös. Se tarkoittaa vesiylimäärää suhteessa plasman natriumpitoisuuteen. Tämä voi johtua liiallisesta veden saannista tai sen poikkeavasta poistumisesta. Vakavan hyponatremian oireita ovat oksentelu, voimakas päänsärky, kouristelu tai tajuttomuus. Hyponatremian oikeaoppinen hoito on tärkeää, sillä liian nopea tai hidas korjaaminen voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa potilaan kuoleman. Vakavasti oireilevan potilaan hoito aloitetaan välittömästi infusoimalla 100 ml 3 %:n vahvuista natriumkloridiliuosta. Oireiden jatkuessa voidaan tämä tarvittaessa toistaa 1–2 kertaa. Oireiden väistyessä aloitetaan syyn mukainen hoito, joka aiheuttajasta riippuen voi olla esimerkiksi nesterajoitus, ruoan antaminen tai isotoninen natriumkloridi-infuusio. Rauhallisessa tilanteessa hyponatremian aiheuttaja voidaan selvittää virtsan osmolaliteetin ja natriumpitoisuuden sekä kliinisten oireiden perusteella. Hyponatremian korjaamisessa on tärkeä noudattaa asiantuntijoiden asettamia turvarajoja. Tavoitteena on nostaa plasman natriumpitoisuutta 5 mmol/l ja enintään 8 mmol/l vuorokaudessa. Turvarajojen ylittäminen voi altistaa potilaan osmoottiselle myelinolyysille, joka voi aiheuttaa pysyvän aivovaurion tai kuoleman. Mikäli natriumpitoisuus lähestyy turvarajaa on nousua hidastettava infusoimalla potilaaseen 5 %:n vahvuista glukoosiliuosta. Jos voidaan varmuudella sanoa hyponatremian alkaneen muutaman tunnin sisällä, ei turvarajoja tarvitse noudattaa. Plasman kaliumpitoisuuden korjaus suurentaa myös plasman natriumpitoisuutta. Tämä on hyvä pitää mielessä, jotta vältyttäisiin liian nopealta natriumpitoisuuden nousulta ja osmoottiselta myelinolyysiltä.