Browsing by discipline "Klinisk hematologi"

Hemostasis is a highly regulated process, which enables the repair of damaged blood vessels by clotting but also keeps the blood fluid and removes blood clots when they are no longer needed. There is a variety of medical conditions that could lead to hemostatic malfunction, manifesting in thrombosis and/or bleeding. The aim of this study was to get acquainted with these conditions and the fundamental laboratory methods for screening hemostasis. Another goal was to study APAC variants in these selected test methods. APACs are semisynthetic molecule complexes consisting of human serum albumin (HSA) core and tailored number of covalently bound UFH chains. In several animal models, APACs have established both antiplatelet (AP) and anticoagulant (AC) functions. They target and act locally at the vascular injury site. We used 7 APAC variants differing at their coupling level of UFH (CL). We chose test methods to assess the intrinsic and common coagulation pathways, the activity and concentration of thrombin in clotting plasma, interactions between different agents in coagulation and the ability of collagen to induce platelet activation and aggregation. The chosen methods were Activated Partial Thromboplastin Time (APTT), thrombin time, Rotational Tromboelastometry (ROTEM), the Calibrated Automated Thrombogram (CAT) and Collagen-induced Platelet Aggregation in Platelet-rich plasma (Aggregometer, AggRAM). Generally, all studied APAC variants show dose-dependent inhibition of coagulation that is at least similar, but mostly more efficient compared with plain UFH. At the concentration corresponding to clinically relevant heparin concentration (3 µg/ml), APACs prolong the coagulation globally. At low concentrations they are more potent anticoagulants and thrombin inhibitors than UFH and also inhibit platelet procoagulant activity (PCA). Further studies are needed, however, the results support data that APACs are promising targets for the future drug development.

Kroonisen myeloisen leukemian molekyyligeneettiset mekanismit taudin syntyyn tunnetaan hyvin.Tarkempia taudin etenemiseen liittyviä geneettisiä muutoksia ja taudin kehittymiseen liittyviä lääkeresistansseja tunnetaan vain osittain. Tutkimuksessa neljän potilaan koko genomin eksomi sekvensoitiin. Sekvensointi datasta valittiin mutaatioita, joiden ajateltiin mahdollisesti liittyvän taudin kulkuun ja progressioon. Valitut mutaatiot seulottiin Sanger-sekvensoinnilla 65:ltä kroonista myeloista leukemiaa sairastavalta potilaalta. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suuri leukemiakantasolumäärä voi kertoa myös taudin aggressiivisemmasta biologiasta ja liittyä mahdollisesti lisääntyneeseen määrään muita geneettisiä poikkeavuuksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mutaatioiden määrää ja laatua kroonisen vaiheen potilailla. Tutkimuksessa potilailta löydettiin yksittäisiä hankinnaisia mutaatiota, jotka voitiin varmistaa Sangersekvensoinnin avulla, mutta laajemmasta 65 potilaan validaatiojoukosta mutaatioita ei seulonnalla löydetty. Tutkimuksen perusteella seulotut mutaatiot eivät ole yleisiä KML potilailla.

Syövän ja veren hyytymisen välillä on useita yhteyksiä. Erityisesti haimasyöpä, kuten duktaalinen adenokarsinooma (PDAC), lisää merkittävästi hyytymisaktiviteettia. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää syövän levinneisyyden, hoitojen ja preoperatiivisten biomarkkereiden yhteyttä haimasyövässä, verraten sitä hyvänlaatuiseen intraduktaaliseen papillaariseen musinoottiseen neoplasiaan (IPMN). Tutkimukseen otettiin 158 haimatuumorin vuoksi leikattua potilasta, joiden kasvain diagnosoitiin joko PDAC:ksi tai IPMN:ksi. Verenkuvaa, hyytymis- ja tuumorimarkkereita analysoitiin preoperatiivisesti. Potilaat jaettiin ryhmiin riippuen syövän levinneisyydestä ja neoadjuvanttihoidoista (NT). Hyytymistekijä VIII (FVIII:C) oli aktiivisempi PDAC potilailla kuin IPMN potilailla (p<0.05), paitsi paikallisilla NT-hoidetuilla PDAC potilailla. D-dimeeripitoisuus oli suurempi paikallista hoitamatonta PDAC:ta ja metastasoinutta NT-hoidettua PDAC:ta sairastavilla kuin IPMN potilailla (p<0.02). Tuumorimarkkeri CA 19-9 oli koholla PDAC potilailla, lukuun ottamatta paikallista NT-hoidettua PDAC:ta. Yhdistämällä FVIII:C, D-dimeeri ja CA 19-9-tulokset aikaansaimme paneelipisteytyksen, joka erotti kaikki PDAC ryhmät IPMN potilaista (p<0.05). Tutkimuksessamme CA 19-9 ei yksinään erottanut kaikkia PDAC ryhmiä IPMN:stä. Yhdistämällä CA 19-9:ään hyytymistä kuvaavat FVIII:C:n ja D-dimeerin syntyy paneelipisteytys, joka preoperatiivisesti ennustaa PDAC:a.

Tutkielman aiheena oli kroonista myeloista leukemiaa sairastavien potilaiden T-solujen aktiivisuus ja sytokiinituotanto. Potilasmateriaalina oli ns. STOP-tutkimuksen potilaat, joita on seurattu Hematologisessa tutkimusyksikössä vuodesta 2006. STOP- tutkimuksen yhtenä kiinnostuskohteena oli KML-potilaiden mahdollinen paraneminen ja molekylaarisen vasteen säilyminen tyrosiinikinaasi-inhibiittorilääkityksen loputtua. Tässä projektissa vertasin relapsoituneiden potilaiden valkosoluja remission säilyttäneiden potilaiden valkosoluihin. T-solujen aktivaation jälkeen tulokset analysoitiin virtaussytometrialla. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että remission säilyttäneillä potilailla sytokiinituotanto (IFN-γ ja TNF-α) on voimakkaampaa kuin relapsoituneilla potilailla. Tämä voi osin selittää, miksi remission säilyttäminen on joillain potilailla onnistunut pitkäaikaisesti. Tulokset tulee kuitenkin vahvistaa meneillään olevissa kliinisissä tutkimuksissa, joissa on suurempi potilasmäärä mukana.