Browsing by discipline "Forest Ecology and Management"
Now showing items 21-40 of 163
-
(2014)The effect of forest health and structure to the relative surface temperature captured by airborne thermal imagery was investigated in Norway Spruce-dominated stands in Southern Finland. Canopy surface temperature has long been recognized useful in monitoring vegetation water status. Recent studies have shown also its potential in monitoring vegetation health. Airborne thermal imagery, Airborne Light Detection and Ranging (LiDAR) and field measurements were acquired from the area of interest (AOI). The relative surface temperature correlated most negatively with the logarithm of stem volume, Lorey’s height and logarithm of basal area at resolution of 254m2 (9-m radius). In other words, taller and older stands had colder surface temperatures. In addition, LiDAR metrics, such as height percentiles and canopy cover percentage, were compared with surface temperature. Standard deviation of canopy height model, height features (H90, CHM_max) and canopy cover percentage were most strongly negatively correlated with the surface temperature. On average, higher surface temperatures were detected in defoliated canopies indicating that thermal images may provide some additional information for classifying forests health status. However, the surface temperature of defoliated plots varied considerably. It was also found that surface temperature differences between canopy and ground responses were higher in defoliated plots. Based on the results, forest health and structure affect to the surface temperature captured by airborne thermal imagery and these effects should be taken into account when developing forest health mapping applications using thermal imagery.
-
(2018)Tiivistelmä * * Abstract Biochar is a porous carbonaceous solid material produced by pyrolysis, the thermochemical conversion of biomass in anoxic conditions. Various studies suggest that biochar amendment has a postitive effect on soil pH, soil respiration, carbon/ nitrogen ratio, nitrogen mineralization, ammonifcation and nitrification. These measurements have been studied in agricultural systems but are poorly understood in boreal forests. The study was done to investigate the effects of different wood biochar application rates: 0 t ha-1, 5 t ha-1, 10 t ha-1 on soil pH, respiration and nitrogen mineralization. Replicated studies were conducted at field sites located in Juupajoki (61⁰ 48´ N, 24⁰ 18´ E), southern Finland in young pine forest stands. The measurements were taken one year after the addition of biochar. The soil respiration ( CO2 effluxes ) were measured in June and july with different biochar ( pyrolysis temperatures 500⁰ C and 650⁰ C) while N mineralization was measured in November with biochar produced at 650 C. Biochar amendment increased soil pH in plots having biochar 10 t ha-1. Nitrogen mineralization rate in the organic layer increased with the increasing amount of biochar addition but the increase was not statistically significant. The pyrolysis temperature had no significant impact on soil CO2 effluxes. The biochar also did not have any significant impact on soil CO2 effluxes. However, in June, the plots treated with 10 t ha-1 biochar produced at 650⁰ C had significantly higher CO2 effluxes than control plots. The soil respiration data showed that biochar did not have any negative effect on native soil C stocks. We conclude that biochar exhibits important charactertics that will help carbon sequestration and N cycling in boreal forests.
-
(2019)Overall warming of climate, causing drought and sometimes co-occurring with insect outbreaks poses a risk to tree health and has been linked to tree mortality in many areas. The drought of 2003 was particularly severe in many regions in Europe, including Finland. It exceeded many previous drought years in its severity and intensity. Also, in the summer of 2006, 25% of the permanent forest sample plots of Finland National Forestry Inventory showed symptoms of drought damages. The Finnish south-west archipelago is high-risk drought area, and dry summers becoming more frequent and severe may cause severe forest damages in the area. In this study we investigated forest damages in Kemiönsaari, South-West Finland, approximately 60° 11'N, 22° 33'E. The forest damages there were first discovered in 2009, by local forest society, and has been spreading in the area. The crowns of Scots Pines (Pinus sylvestris) in the area were partially or completely defoliated. The defoliation started from the top of the canopy and spread evenly downwards. The central research questions of this study were: 1. Has the past drought years affected the growth of Pinus sylvestris in Kemiönsaari? 2. How is the Pine bark bug, Aradus cinnamomeus, affecting the trees hydraulic conductivity? 3. How is the Crumenulopsis sororia affecting the trees hydraulic conductivity? The findings provide support for the first research question stating that there has been a notable reduction in growth of the trees in the study area. The superposed epoch analysis revealed that droughts occurred in the past 20 years, reduced the radial growth of Scots pines. However, the results from this were within the lower 95% bootstrapped confidence limit and are not statistically significant. The results indicated that the most limiting factor to radial growth of Pinus sylvestris was precipitation in June, and last year July. Water shortage during the growing season decreases photosynthetic production and causes physiological stress to tree and is known to promote outbreaks of many insect. This study showed that the hydraulic conductivity of Scots pines in this area is not decreased by the pathogen Crumenulopsis sororia or Aradus cinnamomeus, in contrary, there was a clear correlation with higher hydraulic conductivity in the top of the crown of Scots pine’s where Crumenulopsis sororia or Aradus cinnamomeus were present.
-
(2016)Due to anoxic conditions and slow decomposition, pristine peatlands are usually considered as sinks of carbon dioxide but sources of methane. After drainage for forestry purposes, carbon dioxide emissions usually start to increase and methane emissions decrease. Nowadays about 830 000 hectares of forestry drained peatlands in Finland are considered as low productive and non-suitable for commercial forestry as they are too nutrientpoor or too wet. Restoration has been seen one way to after-use these areas but its effects on greenhouse gas fluxes, especially on very nutrient-poor bogs, is mainly unknown. The aim of this thesis was to find out the effect of restoration on methane fluxes from low productive nutrient poor raised bogs. Methane fluxes were measured from 14 sites (7 restored, 6 drained, 1 pristine) near Sipoo, Tammela and Parkano during the summers of 2014 and 2015. Also water table level and peat temperature from 5 and 30 cm depth were measured. Vegetation of the gas measurement plots was surveyed using the Braun-Blanquet method in Sipoo and Tammela sites. Restoration (ditch blocking and/or tree removal) was done 4‒22 years before measurements. Restored sites were wetter than drained sites but drier than pristine sites. Peat temperature was higher in the ditches of restored sites and the coverage of cottongrass (Eriophorum vaginatum) increased a little. Both drained and restored sites were methane sources during the growing season. The annual flux of restored sites (4.02 ± 1.21 g m-2 yr-1) was little bit higher than drained sites (2.86 ± 1.57 g m -2 yr-1). The highest flux was measured from pristine sites (8.38 g m-2 yr-1). Methane fluxes from the ditches increased most and they were close to the fluxes from hollows of pristine site. The age of restored site did not affect the methane fluxes although the highest fluxes were measured from the youngest site. The results were not, however, statistically significant due the huge variation within and between the sites. The fluxes of restored sites were closer to the fluxes of pristine peatlands found from literature compared to drained sites, which means that restoration was successful and there was not a big problem for climatic point of view.
-
(2020)Tässä tutkielmassa selvitettiin ennallistamistoimenpiteiden vaikutusta boreaalisen metsän uudistumiseen. Tarkastelussa oli ennallistamispoltto ja lahopuun lisäys (tässä työssä jättöpuu). Jättöpuukäsittelyjä oli kolmea eri astetta: alhainen (5 m3/ha), keskimääräinen (30 m3/ha) ja korkea (60 m3/ha). Näillä ennallistamistoimenpiteillä pyrittiin luomaan luonnonmetsille tyypillistä rakennetta vanhoihin kuusivaltaisiin talousmetsiin ja jäljittelemään luonnollisten häiriötekijöiden aiheuttamaa sukkessiota. Uudistumista mitattiin ennallistamistoimenpiteiden suhteella taimien määrään ja puulajien monimuotoisuuteen koealoilla. Tarkastellut koealat sijaitsevat Hämeenlinnan ja Padasjoen alueella. Ennallistamispoltto oli tehokas tapa lisätä taimien määrää koealoilla. Etenkin mänty ja koivut hyötyivät ennallistamispoltosta. Puulajien monimuotoisuuden kannalta ennallistamispoltto ei ole välttämättä suositeltava vaihtoehto, sillä sen todettiin joissain tapauksissa pienentävän lajidiversiteettiä. Eri jättöpuukäsittelyillä ei pystytty todentamaan vaikutusta taimien määrään tai puulajidiversiteettiin. Jättöpuukäsittelyllä kokonaisuutena sen sijaan pystyttiin toteamaan olevan vaikutusta etenkin taimien määrään. Hakkaamattomilla koealoilla taimia oli vähemmän kuin hakatuilla jättöpuukäsittelyn koealoilla. Taimien vähyys voi johtua esimerkiksi siitä, että latvuskerrokseen ei muodostunut tarpeeksi aukkoja. Ennallistamistoimenpiteiden (polton ja jättöpuukäsittelyn) yhdistäminen voi olla uudistumisen kannalta hyvä tapa, mutta jatkotutkimusta aiheesta tarvitaan. Yhteenvetona todettakoon, että polttokäsittely on tehokas tapa lisätä taimien määrää, mutta se saattaa johtaa huonompaan lajidiversiteettiin. Taimimäärä ja lajidiversiteetti kasvavat, kun koeala jättöpuukäsitellään. Jättöpuun määrällä ei niinkään ole merkitystä uudistumiseen.
-
(2013)Sibbo storskog är ett enhetligt skogs- och jordbruksområde som täcker delar av Sibbo kommun samt Vanda och Helsingfors städer. Den privatägda marken på området används i huvudsak för aktivt jord- och skogsbruk. År 2011 inrättades Sibbo storskogs nationalpark på statsägd mark i Sibbo storskog. Nationalparken är splittrad till formen och dess läge skapar förutsättningar för stort rekreationstryck. Detta befaras leda till negativ inverkan på privatskogsbruket. Tidigare forskning om nationalparkers inverkan på omgivningen har främst fokuserat på lokalbefolkningen och närområdet som helhet. Målsättningen med denna undersökning var att ta reda på vilken inverkan Sibbo storskogs nationalpark har för specifikt de privata skogsägarna och deras verksamhet, samt hur konflikter mellan användning och skötsel av nationalparken och privatskogsbruket i Sibbo storskog kan förebyggas. Materialet samlades in med en enkät riktad till privata skogsägare i Sibbo storskog och med intervjuer med privata skogsägare i Sibbo storskog och vid Noux nationalpark. Syftet med intervjuerna i Noux var att få ett jämförande material från ett område vars läge och rekreationstryck är jämförbart med det i Sibbo storskog, men där nationalparken har existerat under en längre tid. Resultaten visar att inverkan från nationalparken förknippad med områdets användning för rekreation redan förekommit i Sibbo storskog. Hotbilder för framtiden var utöver dessa främst relaterade till utvidgning av nationalparken och planläggning av mark-användningen som ansågs försämra förutsättningarna för utövandet av normalt skogsbruk. Ca 40 % av skogsägarna ansåg att nationalparken kommer att påverka negativt på de egna skogsarbetena i framtiden. Genom att göra nationalparken enhetligare med markbyten inom Sibbo storskog eller med frivilliga skyddsavtal och försäljning av mark kan konflikter förebyggas. Ca 30 % av skogsägarna var under vissa förutsättningar intresserade av markbyten med staten. Ett förnuftigt styrande av rekreationen och information till nationalparkens besökare är andra metoder med vilka problem med områdets användning för rekreation kan förebyggas. En viktig del av konflikthanteringen utgörs av deltagande, information och kommunikation. Samarbetet mellan Forststyrelsen och privata skogsägare har kommit i gång. En stor del av konflikterna som hotar privatskogsbruket gäller dock markanvändningen utanför nationalparkens gränser och därför bör också samarbete med kommun och stad uppmuntras till.
-
(2014)Recreational use of forests promotes both health and well-being thus reducing health care costs, which in turn gains the whole national economy. When moving around in the forests the recreational users value the attractive landscapes and the facilities for outdoor activities provided by the forests. A great deal of the recreational use takes place in commercial forests, which means that in forest management planning there is a need to take into account the interests of different stakeholders. According to previous preference studies recreational users in Finland in general prefer open forest stands with old trees and dislike large clearcut areas, logging residues and tracks made by the logging machinery. Also the forest owners in Finland have been showing a growing interest towards uneven-aged (continuous cover) forestry and matters concerning forest landscape and recreational use of forests. In order to produce forests suitable for recreational use by means of forest management planning there is a need for better information on how and to what extent the recreational users notice the structural features of a forest stand (e.g. density, tree species etc.) when judging on the scenic beauty of the stand or it’s suitability for their leisure activities. This was the aim of this study as well as to find out how well the methods used in this study work in finding the answers to these questions. The study was done as a survey in Ruunaa hiking area where the respondents were asked to fill a questionnaire where they were met unlike in previous preference studies, where the interviews have been done in predefined places. According to the results the judgement of how attractive a forest stand is is affected not only by the structural features of that forest stand. This has also been the conclusion of many previous studies. In case of Ruunaa the lake scenes and the sounds of the rapids form an essential part of the landscape and this affected the valuations. Structural features were seen only in the landscape close to the beholder. When the respondents compared the interview site to a commercial forest of same age, they found that the commercial forests were suitable for various leisure activities as well as the interview site, thoug Ruunaa was considered to be better for activities related with nature (e.g. birdwatching or botanical interests). One of the original aims of the study was also to find out how the respondents related to the small scale gap felling experiments in Ruunaa. No respondents were met at these felling sites, but some of the respondents told they had seen them and that they didn’t seem to have anything against the gap fellings.
-
(2015)Vieraslajien on todettu olevan uhka erityisesti ympäristölle, mutta niillä on myös merkittäviä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. Vieraslajien haitallisten vaikutusten ja torjuntatöihin käytettävien resurssien on ennustettu kasvavan tulevaisuudessa huomattavasti. Tämän vuoksi Euroopan unionissa tarvitaan unionin laajuista säätelyä ja toimintaa haitallisia vieraslajeja koskien. Tässä työssä arvioidaan, kuinka EU:n vieraslajiasetus tulee vaikuttamaan Suomeen yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti. Arviot on tehty asiantuntijahaastatteluiden perusteella. EU:n vieraslajiasetuksen myötä EU-jäsenmaat alkavat seurata EU:n vieraslajiluettelon lajien levinneisyyttä, estää niiden leviämistä ja hävittää niitä. On odotettavissa, että luetteloon ei tule Suomessa merkittäviä lajeja, mikä merkitsisi vähäisiä vaikutuksia Suomessa nykyiselle ympäristölle tai yhteiskunnallisille toiminnoille ja toimijoille. Luettelon sisällöstä riippuen vaikutukset voivat kuitenkin olla myös erittäin merkittävät, tai ne voivat lisääntyä tulevaisuudessa esimerkiksi uusien invaasioiden myötä. EU:n vieraslajiasetuksen voimaantuloa seuraavina vuosina sen toimeenpano vaatii toimivaltaisilta viranomaisilta lisääntyvää työpanosta liittyen lajien seurantoihin ja selvityksiin. Tämän lisäksi saattaa tulla torjuntaan ja hävittämiseen liittyviä velvoitteita, jotka ovat riippuvaisia siitä, kuinka moni EU:n vieraslajiluettelon lajeista koskettaa Suomea. Toimivaltaisia viranomaisia lukuun ottamatta on todennäköistä, että asetuksella ei ole merkittäviä suoria vaikutuksia seuraavien vuosien aikana Suomessa. Vaikutukset integroituvat muihin tehtäviin ja toimintoihin. On todennäköistä, että joidenkin kasvien kasvatus ja myynti joudutaan lopettamaan, mutta vaikutus on tuottajille, myyjille ja kuluttajille kokonaisuutena pieni ja väliaikainen. Korvaavia lajeja otetaan käyttöön tarvittaessa. Kansalaiset osallistuvat enemmän vieraslajien vapaaehtoiseen torjuntaan ja hävittämiseen. Tiedotus vieraslajiasiasta lisääntyy monella tavoin, sekä virallisten kanavien että esimerkiksi elinkeinoelämän ja järjestöjen kautta. Jos EU:n vieraslajiluettelossa on Suomessa merkittäviä lajeja, vaikutuksia kohdistuu viranomaisten ohella esimerkiksi yrittäjille tai maanomistajille. Kustannuksia voi syntyä muun muassa hävittämisestä ja poikkeuslupakäsittelyistä. Hyödyt taas ovat esimerkiksi ympäristöllisiä ja taloudellisia. Suurin hyöty tulee ennaltaehkäistyjen ja torjuttujen haittojen kautta. Ympäristö (esimerkiksi elinympäristöt ja lajit) on merkittävin hyötyjä asetuksesta: haittojen ennaltaehkäisyllä torjutaan erityisesti monimuotoisuuden heikentymistä. Torjunnan avulla myös ekosysteemipalvelut säilyvät, ja kansalaiset hyötyvät torjutuista haitoista esimerkiksi elinkeinoelämän ja terveyden suhteen. Välillisesti hyödytään siitä, että muissa maissa tehdyt toimenpiteet vähentävät meihin kohdistuvia vieraslajiriskejä. Lisäksi tietoisuus ongelmasta ja valistus Suomessa ja ulkomailla vähentävät leviämisriskejä sekä lisäävät torjuntaa ja hävittämistä. Ajallisesti suurimmat varmat vaikutukset tulevat viiden vuoden sisällä EU:n vieraslajiasetuksen voimaantulosta. Nämä koostuvat valtion organisaatioiden valvonta- ja seurantatoimenpiteistä. Myös kokonaisuutena pieniä ja väliaikaisia haittoja voi kohdistua elinkeinoelämälle, erityisesti puutarha-alalle. Tämän lisäksi voi tulla vähäisiä hävittämis- ja torjuntatoimia. Suurimmat vaikutukset sekä ympäristöllisesti että yhteiskunnallisesti voidaan nähdä torjuttujen haittavaikutusten kautta. Yleensä etukäteen tehty torjunta on halvempaa ja helpompaa, minkä lisäksi lajeja ei välttämättä edes pystytä poistamaan enää leviämisen jälkeen. Näiden syiden vuoksi ennaltaehkäisty on erittäin tärkeää.
-
(2015)Field work is needed to obtain reliable estimates when forest inventories are carried out. Field measurements traditionally have been the main source of information for inventories. But nowadays, also remotely sensed data collected using active or passive sensors mounted on satellite and aerial platforms are used to help in the estimation of forest parameters. Although the use of remotely sensed data is of great help in forest inventories, field data still plays a very important role as reference data, for results calibration and accuracy assessments. Considering that time and budget required for field work are generally some of the main concerns in forest inventory planning, the development of faster, cheaper, simpler, more accurate or more reliable field inventory methods and tools is a topic of great interest. TrestimaTM is a forest inventory system based in the interpretation of images taken with a mobilephone. Its accuracy and efficiency in estimating forest parameters was studied using sample plots in Russian. A total of 156 field plots were measured. The forest parameters measured were: the plot basal area and sample trees’ diameters and heights. The data collected with Trestima was meant to replicate a typical relascope sample plot inventory (variable radius plot inventory). Measurements obtained using traditional tools were used as reference data. The data collected for the inventory included plots at forest stands with different structures: from young to mature stands; and mixed stands to stands dominated by different species (most often Norway Spruce, Picea abies, (L.) H. Karst). The plots’ basal areas ranged from 7 to 62 m2/ha, the tree diameters from 3 to 60 cm and the tree heights from 3 to 35 m. The time used to measure the plots with the Trestima and the reference methods were collected. The data for each forest variable and the time invested in taking the measurements were organized as paired samples and compared using the statistic estimators of bias and RMSE, as the paired Student's t-test. Compared to the reference measurements, Trestima underestimated the basal area with a bias of 1.2 m2/ha (3.7%), but the differences were not statistically significant. In mixed stands, Trestima overestimated spruce basal area (bias of 13.9%), but for spruce dominated stands underestimated it (bias of 4.9%). Trestima overestimated tree diameters with a root mean squared error (RMSE) from 5.5 to 7.9%, depending on the tree species. but underestimated tree heights with an average RMSE of 3.7m (17.5%). The Trestima sample plot measurements were done faster than with traditional tools. Trestima measurements were in average 1.6 minutes (14.8%) faster. The Trestima system provided results comparable to the reference method for all the measured forest parameters. The worse results were obtained for the measurement of the tree heights. The interpretation of the results for the basal area, indicated that the system could benefit from taking into consideration stand structure, especially for species specific estimations. Trestima provided faster measurements of the forest parameters. One important advantage, is that Trestima produces automatically geographically referenced data, which can be used during later analysis, for example, interpretation of remotely sensed data or forest planning.
-
(2018)The article shows the history of studies of DC, stresses the importance of lateral transport of DC, explores and reviews the factors (vegetation, soil, temperature and precipitation, discharge, pH, weathering, global change and human perturbations) affecting transport of DC from terrestrial to aquatic ecosystems and reveals many research gaps, which currently hinder a systematic understanding of lateral transport of DC from aquatic to ecosystems. The inclusion of DIC and DOC in the context of lateral transport of carbon offers more information on studies of DC. This article offers insight into the factors affecting the lateral transport of DC for future studies that focus on constructing models of the global carbon cycle and the estimate of terrestrial/global carbon budget. In addition, the factors affecting the transport of DC from terrestrial to aquatic ecosystems shed some light on the management of forests, peatlands, agricultural activities and land use changes.
-
(2013)Increasing fossil fuel prices, concerns about domestic energy security and demand for environmentally friendly, low carbon energy sources are renewing interest in using wood for energy. State and federal government have responded to increased interest with legislation that promotes renewable energy. Logging residues important role as an energy feedstock and environmental component has been a central topic of discussion for the growing forest energy sector in the United States. Over the last five years, I have studied forest harvest residues in the southern United States and abroad. My principle research focus has been the rapid inventory of residues, determination of their stocking and the identification of factors influencing that stocking. This composite report provides a detailed account of three studies based on five years of data in North Carolina, Georgia and southern Sweden. Provided in the report is an adapted method to inventory scattered and piled forest harvest residues, the relationship of harvest residues and harvest systems and a wood energy recovery rate for low end biomass within intensively managed loblolly pine forests. The goal of providing these studies is to contribute useful observations to the ongoing discussion about forest harvest residues and to provide a sampling framework others can employ to do similar studies.
-
(2017)Primary peat formation, infilling (terrestrialization) and paludification are the three main kinds of peatland formation processes. A peatland can develop over previously drier mineral soil if water table level rises or previously formed mire grows or expands. In Finland, the expansion of mires has been occasionally fast and in major part of ombrotrophic raised bogs it has occured while the mire has been in the minerotrophic fen stage. However, based on previous studies there have been different speculations whether the paludification still continues. Paludification study site at the edge of peatland and forested mineral soil was established in Häädetkeidas Strict Nature Reserve in year 1931. The study site, with a set of 4 transects, was studied in 1931, 1945, 1957 and 1997. Vegetation analysis on these permanent transects was repeated in 2016 as a part of this thesis. The aim of this study was to describe the variation of vegetation at the edge of the mire and forested mineral soil and study how the vegetation and plant species assemblies have changed between the years 1931–2016. A long-term vegetation study can reveal whether the species have changed from forest-dominated species to peatland-dominated species and does the paludification process still continue. The paludification process was studied by estimating the canopy-cover of ground layer and field layer vegetation and litter cover, measuring peat thickness, the thickness of aerated peat layer and anoxic peat layer and forest cover in four transects, consisting of 180 subplots. Non-metric multidimensional scaling (NMDS) was used to describe the data. Ground and field layer vegetation were examined by comparing the species’ average cover and frequencies. Environmental variables were studied by correlation analysis. Differences in peat thickness and in the coverage of Sphagnum-mosses between the examination years were studied with oneway variance analysis and t-test. In all four transects the coverage of Sphagnum-mosses had increased between the years 1931 and 2016. The coverage of forest mosses had decreased in two out of four transects. Succession related changes in species were observed in both vegetation layers. There was variation in the vegetation development between the transects and they seemed to be in different stages of the succession and paludification processes. In 93 percent of the study plots the thickness of peat layer had increased during the last 19 years. The changes in vegetation between the years 1931 and 2016 as well as the growth of the peat layer suggests that the paludification process still continues.
-
(2020)Tässä tutkimuksessa laadittiin haavalle (Populus tremula) puun rungon ja oksien tilavuuden käsittävä malli. Mallin luontia varten kerättiin 11 koepuun aineisto. Puista mitattiin Hyytiälän metsäasemalla erilaisia tunnuksia. Rungon ja oksien absoluuttiset tilavuudet selvitettiin käyttämällä dimensiometri-nimistä mitta-laitetta. Manuaalisesti koepuista mitattiin läpimittoja usealta eri korkeudelta rungosta ja oksista katkaisu-kohdasta. Myös oksien ja puun kokonaispituus mitattiin tarkasti puun kaadon jälkeen. Läpimittojen avul-la laskettuja pohjapinta-aloja analysoitiin korrelaatiokertoimien avulla. Koepuiden tilavuutta selitettiin lineaarisella regressioanalyysillä, jossa selittävinä tekijöinä olivat puusta mitatun rinnankorkeusläpimitan ja pituuden luonnolliset logaritmit. Lisäksi laadittiin yhdistetty malli, jossa olivat mukana kaikki aineiston koepuut. Viimeiseksi laadittiin vielä malli, jossa käytettiin vastaavia muut-tujia (neljä kappaletta) kuin Laasasenahon (1982) tilavuusmallissa. Rungon ja oksien pohjapinta-alojen välillä oli selvä korrelaatio puun suhteellisilla korkeuksilla. Korrelaa-tiokertoimet olivat rungon ja oksien yhteenlaskettujen pohjapinta-alojen osalta jopa puiden latvassa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta yli 0,9. Pelkkää rungon pohjapinta-alaa tarkasteltaessa latvuksen korrelaa-tiokertoimet olivat hieman alhaisemmat. Koko aineiston käsittävän tilavuusmalli korjattu selitysaste oli 2 ja 4 muuttujan versioissa 0,999 ja keski-virhe vastaavasti 0,062 ja 0,066. Koepuuaineistoon perustuva haavan tilavuusmalli tuotti vain 0,56 % suurempia tilavuuksia haavan rungon ja oksien tilavuudelle verrattuna upotusmittauslaitteella tehtyihin mittauksiin. Haavan biomassan jakautuminen erikokoisten puiden välillä on tämän tutkimuksen mukaan samankal-taista. Myös runkomuodot olivat aineiston puilla samankaltaisia: niiden rungon ja oksien yhteenlasketuil-la pohjapinta-aloilla puun suhteellisilla korkeuksilla oli selvä korrelaatio. Tutkimuksessa luodulla haavan tilavuusmallilla on korkea selitysaste ja pieni keskivirhe.
-
(2019)Boreal lakes and wetlands that are abundant in the world are vital breeding and resting areas for birds. However, a significant part of wetlands has been globally lost due to human activity. In the study area of this research, Evo, lake habitats are somewhat stable especially in landscape level, changes are mainly lake-specific. Habitat use and its stability have been studied earlier on other bird species, such as ducks (Anas spp.) but little research exists about the matter on wader or shorebird species. This study aimed to compare the patch-scale habitat use stability of two waders; Common Sandpiper (Actitis hypoleucos) and Green Sandpiper (Tringa ochropus). The comparison was also made between the pair densities of these species. Many species are known to benefit from beaver induced floods. However, previous studies have not measured the effect of beaver before, during and after beaver flooding. Therefore, this study aimed to investigate the presence and abundance of Green Sandpiper at different stages of beaver flood. This study showed that the habitat use of Common Sandpiper was more stable than that of Green Sandpiper, although both species showed variation. Pair density of Common Sandpiper was lower than Green Sandpiper’s nearly throughout the study period. Pair density of Common Sandpiper, on the contrary, showed more variation compared to Green Sandpiper’s pair density. Green Sandpipers were observed in nearly all of the beaver ponds in this study. Presence and abundance of Green Sandpiper were highest during the beaver flood, but the numbers stayed high also after the flood. It could be concluded that Common Sandpiper is a species of high site-fidelity and more prone to changes in the environment than Green Sandpiper, which seems to be able to utilize variable habitats, such as flowages regularly created by beaver in the Evo region. In previous studies, many species have been known to benefit from beaver activity, and Green Sandpiper can be seen as a species of plastic habitat use and being able to profit from surroundings altered by beaver. Therefore, this wader benefits notably from beaver floods.
-
(2018)Suomessa lähes kaikki teollisuuden käyttämä ainespuu hakataan koneellisesti ja metsäkoneet liikkuvat maastossa nykyisin yhä enemmän ympärivuotisesti. Raskaat metsäkoneet jättävät helposti jälkeensä pahojakin maastovauriota, jotka vaikuttavat metsän ekologiaan. Korjuujälkeen ja etenkin vaurioiden ennaltaehkäisyyn tulee siksi kiinnittää enemmän huomiota. Yksi keino on tarjota metsäkoneenkuljettajille ajantasaista ja luotettavaa kulkukelpoisuustietoa, jonka avulla he voivat toteuttaa korjuun mahdollisimman vähin maasto- ja puustovaurioin. Metsäkoneen, niin kuin muidenkin ajoneuvojen, moottorin tehoa käytetään etenemistä vastustavien voimien voittamiseen. Kulkuvastuksen voittamiseen tarvittava teho vastaa metsäkoneen moottorin tuottamaa tehoa sen liikkuessa tasamaalla tasai-sella nopeudella. Hakkuukoneen renkaan painuminen kasvattaa kulkuvastusta ja näin kantokyvyltään heikkojen kohtien pitäisi näkyä hakkuukoneen liikkumiseen tarvitseman tehon määrästä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voi-daanko hakkuukoneen CAN-väylädatalla tuottaa jatkuvatoimisesti hakkuukoneen kulkuvastukseen perustuvaa kulkukel-poisuustietoa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti hakkuukoneen telavarustuksen vaikutusta kulkuvastukseen. Tutkimuksessa käytettiin Ponsse ScorpionKing-hakkuukonetta, johon asennettiin tutkimusta varten datatallennin koneen CAN-väylään. Datatallentimella kerättiin GPS:llä paikkaan sidottuja koneen moottorin ja voimansiirron arvoja. CAN-väylä datalla laskettiin koneen kulkuvastus. Kulkuvastuksessa otettiin huomioon rinnevastus ja erilaiset mekaanisesta voimansiir-rosta johtuvat tehohäviöt. Tutkimuksen kokeet suoritettiin kahdella ajouralla, joiden maaperä vaihteli turpeesta melko kivi-seen hieta- ja hiekkamoreeniin. Hakkuukoneen jälkeen urilla ajettiin kuormatraktorilla kuormattuna. Hakkuukoneen kulku-vastustietoja verrattiin syntyneisiin urapainaumiin ja muihin mittaustuloksiin. Hakkuukoneen kulkuvastuksen ja syntyneiden ajourapainaumien välillä oli selvä riippuvuus. Kantavuudeltaan heikot kohdat, joissa syntyi yli 10 cm urapainaumia näkyvät selkeästi korkeampina kulkuvastusarvoina. Kantavilla aloilla hak-kuukoneen kulkuvastuskerroin oli 0,05–0,1 ja heikosti kantavilla aloilla 0,1–0,25. Telojen käyttö hakkuukoneessa näyttäisi tulosten perusteella vaikuttavan kulkuvastukseen. Kun hakkuukoneessa oli telat päällä, kulkuvastus on suurempi kuin ilman teloja ajettaessa. Tulosten valossa hakkuukoneen CAN-väylä tiedolla on mahdollista tuottaa hakkuukoneen normaa-lin työskentelyn yhteydessä maaston kulkukelpoisuustietoa. Tämän avulla esimerkiksi kuormatraktorin kuljettajan on mahdollista suunnitella työnsä niin, että maastoon syntyy mahdollisimman vähän vaurioita.
-
(2017)Kuviotason metsävaratietoa tarvitaan Suomessa yksityismetsätalouden suunnittelua ja metsäteollisuuden puunkorjuun suunnittelua varten. Hakkuukoneet mittaavat ja tallentavat kaadetuista rungoista useita läpimittoja sekä käyttöosan pituuden. Lisäksi jokaiselle kaadetulle puulle määritetään puulaji ja sijainti. Hakkuukonemittausten hyödyntäminen voisi tehostaa metsävaratiedon tuottamista ja parantaa sen laatua. Tällä hetkellä hakkuukoneella kerätyn puutiedon hyödyntämistä rajoittaa aineistojen saatavuus ja heikko yksittäisen kaadetun puun sijaintitarkkuus. Hakkuulaitteen paikannuksen vaikutusta yksittäisen puun sijainnin määrittämisen tarkkuuteen tutkittiin vertaamalla puun todellista sijaintia estimaatteihin, jotka perustuivat hakkuukoneen ja hakkuulaitteen sijainteihin puun kaatohetkellä. Hakkuulaitteella kerätyn puutiedon käyttöä aluepohjaisen puustotulkintamenetelmän aputietona tutkittiin käyttämällä kaukokartoitusaineistoihin perustuvien puustotunnusten ennustemallien opetusaineistona Uudenmaan alueelta kerättyyn hakkuukoneaineistoon muodostettuja ympyräkoealoja sekä maastokoealoja. Yksittäisten puiden paikannustavan, koealakokoon sekä tavallisten maastokoealojen määrä vaikutuksen selvittämiseksi puustotunnusten ennustamalleja laadittiin erilaisilla opetusaineistoilla. Vertailtavina tunnuksina olivat puustotunnusten keskineliövirheen neliöjuuret (RMSE) ja harhat, jotka laskettin leimikkotason puustotunnusten ennusteiden ja vertailukohtana käytettyjen leimikkotason hakkuukonemittausten erotuksista. RMSE-arvot ja harhat laskettiin myös suhteutettuna vertailuaineiston puustotunnusten keskiarvoihin. Tulosten perusteella hakkuulaitteen paikannus parantaa yksittäisen puun sijaintitarkkuutta 2,93 metriä, päästen yksittäisen puun tasolla 7,86 metristä 4,93 metrin sijaintitarkkuuteen. Säteeltään yhdeksän metrin koealoille lasketun pohjapinta-alan poistuman RMSE tarkentui 35 prosentista 23 prosenttiin, kun koealalta hakatut puut paikannettiin hakkuukoneen sijasta hakkuulaitteen sijaintiin. Kun hakkuulaitteen paikannuksen avulla kerätyistä puutiedoista muodostettiin opetuskoealoja, niin aluepohjaisella menetelmällä ennustettujen leimikkokohtaisen pohjapinta-alan, runkoluvun, kokonaistilavuuden ja tukkitilavuuden RMSE tarkentui 4,1 – 18,1 prosenttiyksikköä kun koealojen pinta-ala oli 254 tai 509 neliömetriä ja verrattavana olivat ennusteet, jotka perustuivat koealoihin, joissa yksittäiset puut oli paikannettu hakkuukoneen sijaintiin. Koealakoon ollessa 763 neliömetriä tai enemmän ei paikannusmenetelmällä enää ollut vaikutusta puustotulkinnan tarkkuuteen. Hakkuukoneaineistoon muodostettujen koealojen käyttö yhdessä tavallisten maastokoealojen kanssa tuotti kaikilla puustotunnuksilla pienimmän RMSE:n, mutta ero pelkkien maastokoealojen avulla tuotettuun tarkimpaan ennusteeseen oli vähäinen. Tarkimmat pohjapinta-alan, runkoluvun, tilavuuden ja tukkitilavuuden ennusteet saatiin joko hakkuukoneen sijaintia ja yli 509 neliömetrin koealakokoa käyttämällä tai hakkuulaitteen sijaintia ja alle 763 neliömetrin koealakokoa käyttämällä. Keskipituuden ja keskiläpimitan tarkimmat ennusteet saatiin hakkuukoneen sijaintia käyttämällä, mutta koealakoon vaikutus oli vähäinen. Hakkuukonekoealojen käyttö aluepohjaisen puustotulkinnan opetusaineistona tuotti kuviotasolla yliarvioita pohjapinta-alan, runkoluvun, tilavuuden ja tukkitilavuuden ennusteisiin, mutta hakkuulaitteen paikannus pienensi ennusteiden yliarviota 254 ja 509 neliömetrin koealakoilla.
-
(2019)Peatlands are significant pools of carbon and nitrogen. Forestry-drained peatlands have lower methane emissions than undisturbed peatlands, but emissions of carbon dioxide and nitrous oxide increase after ditching. The effect of ditching on the emissions of peat is stronger on nutrient-rich peatlands than on nutrient-poor peatlands. However, the growing vegetation and wood production form a large carbon sink. So far, forestry-drained peatlands have mainly been carbon sinks in Finland. There are 4.6 million hectares of forestry-drained peatlands in Finland. Ditching peatlands for forestry started in the beginning of the 20th century, and was on its height from 1960s to 1980s. Forestry-drained peatlands are reaching maturity now, but there is little knowledge about the effect of forest management practices on greenhouse gas emissions from forestry-drained peatlands. The purpose of this study is to investigate the effect of logging residues on emissions of carbon dioxide, methane and nitrous oxide from forestry-drained peatlands. Greenhouse gas emissions were measured from the nutrient-rich peatland Lettosuo in Tammela that was drained for forestry in 1969. In early spring of 2016, dominant pine trees were harvested to make room for spruce undergrowth. During the harvest, the harvester formed piles of logging residues on its tracks to avoid erosion of the soil. Five plots were established and measurements taken with the closed-chamber method during 2016-2017. On each of the five plots, two chamber collars were installed on the machine’s tracks, full of logging residues, and other two collars were installed outside of the tracks with little to no logging residues. In addition to greenhouse gas emissions, the dry mass of the logging residues, temperature and groundwater level were measured. Carbon dioxide emissions from residue-covered collars was measured at 0.81–0.88 g m-2 h-1. The fluxes were 1.5-2 times larger than on the control collars (0.40–0.54 g m-2 h-1). A kilogram of logging residues raised the emissions by 0.10 ± 0.01 g m-2 h-1. Compared to the dry mass of branches, the dry mass of needles increased the emissions fourfold. On plots 1-4, the collars installed in the groove of the harvester’s tracks were the only sources of methane by 0.0055 mg m-2 h-1. The methane flux of the other collars varied between -0.0035 and 0.0136 mg m-2 h-1. A kilogram of logging residues raised methane fluxes by 0.003 ± 0.001 mg m-2 h-1. Again, the effect of needles was quadruple as compared to branches. Plot #5 was investigated separately due to the Eriophorum vaginatum that had grown inside the collars. On all plots, nitrous oxide emissions didn’t significantly differ from collar to collar, even though emissions measured from logging-residue covered collars (0.20–0.30 mg m-2 h 1) were two to three times larger than on the other collars (0,10 mg m-2 h-1). Logging residues and the mechanical impact of the harvester on the peat soil increase emissions of carbon dioxide and methane. Emissions of nitrous oxide also increase, but the variance of measured emissions and the small sample size rendered the results statistically insignificant.
-
(2018)Tiivistelmä Kasvillisuus vaikuttaa voimakkaasti ekosysteemin toimintaan veden ja energianvaihdon kautta. Koska hiilen dynamiikan ja muiden ilmastoon liittyvien prosessien tiedetään vaihtelevan suuresti suon eri kasvillisuustyyppien välillä, on ratkaisevan tärkeää tietää eri kasvillisuustyyppien suon sisäinen alueellinen jakauma. Muutosten, kuten ilmaston muutoksen vaikutusten, ennustaminen eliöyhteisön kokoonpanoon ja ekosysteemin dynamiikkaan edellyttää parempaa ymmärrystä nykyisen kasvillisuuden rakenteesta ja fenologiasta. Kasvillisuuden seuraaminen ja aineiston kerääminen maasto-olosuhteissa on työlästä, siksi on tärkeää selvittää menetelmiä, joilla kasviyhteisöjen rakenteet saataisiin kuvattua hyödyntämällä kaukokartoitustekniikkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Sodankylässä sijaitsevan aapasuon, Halssiaavan kasvillisuus ja lehtialaindeksi niin funktionaalisten tyyppien, kasvillisuuden koostumukseen perustuvien kasviyhteisöjen, kuin ekosysteemin tasolla. Lehtialaindeksi on muuttuja, joka selittää hyvin suon tuotantoa. Alueellisen vaihtelun lisäksi lehtialaindeksi vaihtelee kasvukauden aikana, ja tämä vaihtelu eroaa kasviyhteisöittäin. Kasvillisuuden alueellinen vaihtelu ekosysteemitasolla saadaan kuvattua erittäin korkean resoluution kaukokartoituskuvilla, joiden spatiaalinen tarkkuus on riittävä. Suon kenttäkerroksen kasvillisuuden fenologian kehitystä seurattiin kasvukaudella 2016, 3.6.–14.9. välisenä aikana seuranta-aloilta viikoittain. Nämä seuranta-alat perustettiin eri suotyypeille ravinteisuuden ja kosteuden perusteella. Aloilta arvioitiin kasvilajien peittävyys ja laskettiin putkilokasvien lehtialaindeksi. Eri putkilokasvilajien lehtialaindeksin kehitystä kasvukauden aikana seurattiin kasvillisuuden toiminnallisissa ryhmissä. Lisäksi suon kasviyhteisöt luokiteltiin lajistoaineiston perusteella kaksisuuntaisella (TWINSPAN) indikaattorianalyysillä eri kasviyhteisötyyppeihin. Seuranta-alojen lisäksi perustettiin näytealoja tukipisteille suon maanpeiteluokitusta varten. Tukipisteiltä kuvailtiin kasvillisuus ja kasvupaikka. Maanpeiteluokittelu tehtiin käyttämällä objektiperustaista menetelmää ja luokittelun pohjana käytettiin eri kaukokartoitusaineistoja. Perustuen kasvillisuuden rakenteeseen, kasvillisuus Halssiaavalla luokiteltiin kymmeneen eri kasviyhteisötyyppiin. Kasviyhteisöjen lehtialaindeksi eli yhteyttämispinta-ala saavutti huippunsa heinäkuun keskivaiheilla. Kaikki putkilokasvit osoittivat selvää kasvukauden aikaista dynamiikkaa, mutta kasvukauden huippu vaihteli toiminnallisten ryhmien välillä. Halssiaavan maanpeiteluokittelun kokonaistarkkuus kaukokartoitusaineiston perusteella oli noin 70 % maastossa tehtyyn luokitteluun verrattuna, josta rimpien osuus oli 57.6 %, välipintojen 20.3 % ja jänteiden 22.2 %. Kenttäkerroksen putkilokasvien lehtialaindeksi oli kasvukauden huipussa 15.7. suurin välipinnoilla 0.92, seuraavaksi suurin jänteillä 0.88 ja pienin rimpipinnoilla 0.61. Tämän työn tulosten avulla voidaan arvioida suon lehtialaindeksi eri ajanhetkinä.
-
(2019)Soilla on merkittävä rooli hiilen (C) varastoinnissa sekä kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin (CO2) vaihdossa. Suoekosysteemeissä kasvit sitovat yhteytyksessään ja vapauttavat hengityksessään hiilidioksidia. Hiilidioksidia vapautuu takaisin ilmakehään lisäksi hajottajien hengityksen tuotteena. Nettomääräisesti luonnontilaiset suot sitovat hiilidioksidia, koska korkea pohjavedenpinnan taso rajoittaa maahan kertyvän orgaanisen aineen, eli turpeen hajotusta. Turpeesta vapautuvan hiilidioksidin määrä on kuitenkin muuttunut olennaisesti soiden ojituksen seurauksena, kun pohjavedenpinnan lasku on lisännyt hapellisen hajotuksen määrää turpeessa. Suomessa tehtiin runsaasti metsäojituksia erityisesti 1960–1970-luvulla. Nämä ojitetut turvemaat ovat tänä päivänä harvennushakkuiden ja kunnostusojituksen tarpeessa, mutta mittaustieto näiden toimenpiteiden välittömistä vaikutuksista hiilikaasujen vaihtoon on yhä vähäistä. Tietoa suometsien käytön ilmastovaikutuksista eri metsänhoitotoimien yhteydessä tarvitaan lisää. Tämän tutkielman tarkoitus oli selvittää vaikuttavatko harvennushakkuu ja kunnostusojitus metsäojitetulla suolla hiilidioksidivuohon ja sitä sääteleviin ympäristötekijöihin (pohjavedenpinnan taso, turpeen lämpötila). Tutkimusaineisto kerättiin Hyytiälän metsäasemalla Juupajoella sijaitsevalta metsäojitetulta suolta vuosina 2010–2013 ja 2015. Hiilidioksidivuota mitattiin suljetun kammion menetelmällä kasvillisilta mittauspisteiltä kokonaishengityksenä (RTOT) ja kasvittomilta heterotrofisena hengityksenä (RHET) seitsemällä koealalla. Harvennushakkuu tehtiin joulukuussa 2011 ja kunnostusojitus elokuussa 2012. Harvennushakkuulla ja kunnostusojituksella oli selvä vaikutus pohjavedenpinnan tasoon erityisesti ohutturpeisella koealalla. Harvennushakkuu nosti pohjavedenpintaa ja kunnostusojitus laski sitä hakkuuta edeltävälle tasolle tai sen alle. Turpeen lämpötilan suhteen toimenpiteiden vaikutus jäi vähäiseksi ja epäselväksi. Turpeen lämpötilassa ei ollut merkittäviä eroja vuosien tai koealojen välillä. Sekä turpeen lämpötila että pohjavedenpinnan taso säätelivät hiilidioksidivuota. Pohjavedenpinnan tason muutokset vaikuttivat kuitenkin voimakkaammin hiilidioksidivuohon kuin turpeen lämpötilan muutokset etenkin rehevämmillä kasvupaikoilla. Hiilidioksidivuo reagoi selvästi toimenpiteisiin rehevämmillä kasvupaikoilla. Vuotuiset ennustetut hiilidioksidivuot vaihtelivat vuosina 2011–2014 välillä 711–2414 g CO2 m-2 v-1 (RHET) ja 1604–3519 g CO2 m-2 v-1 (RTOT) kasvupaikasta riippuen. Vuotuisissa CO2-voissa oli selvää vaihtelua kasvupaikkojen välillä: rehevämmillä turvekangastyypeillä CO2-vuon määrä sekä vuosien välinen vaihtelu olivat suuremmat kuin karummilla. Harvennushakkuu ja kunnostusojitus yhdessä toteutettuna voivat tämän tutkimuksen perusteella lisätä merkittävästi hengityksestä aiheutuvaa hiilidioksidivuota metsäojitetulla suolla erityisesti rehevillä ja ohutturpeisemmilla kasvupaikoilla. Karummilla ja paksuturpeisilla kasvupaikoilla toimenpiteiden vaikutus näyttää sen sijaan jäävän vähäiseksi. Harvennushakkuu yksinään voi kuitenkin vähentää hiilidioksidivuota suon pinnasta nostaessaan pohjavedenpinnan tasoa.
-
(2018)Hieskoivu (Betula pubescens) on Suomen kolmanneksi yleisin puulaji, ja sen osuus puuston tilavuudesta on noin 12 %. Soistuneilla kivennäismailla ja turvemailla viihtyvä hieskoivu sopii parhaiten kuitu- ja energiapuun tuottamiseen, koska sen tukit eivät yleensä täytä vanerin tai sahatavaran laatuvaatimuksia. Kansainväliset ja kansalliset uusiutuvan energian käyttötavoitteet pyrkivät nostamaan erityisesti metsähakkeen käyttöä Suomessa. Hieskoivun korkea lämpöarvo ja metsähakkeen tuorepoltosta saadut lupaavat tulokset voisivat laskea logistiikka- ja varastointikustannuksia, jolloin hakkeen käyttö energiantuotannossa olisi kannattavampaa. Tutkielman tavoitteena oli laatia kuorellisen kokonaistilavuuden biomassamallit hieskoivulle. 11 koepuun aineisto mitattiin Hyytiälän tutkimusasemalla huhtikuussa 2017. Puun rungon ja oksien tilavuus määritettiin pätkä kerrallaan veteen upottamalla. Koepuista mitattiin lisäksi manuaalisesti pätkien pituudet sekä ristiläpimitat oksista ja rungon katkaisukohdista. Rungon sekä rungon ja oksien yhteenlaskettujen pohjapinta-alojen korrelaatioita vertailtiin rungon suhteellisilla korkeuksilla. Biomassamalleja varten koepuille tehtiin koepuukohtainen lineaarinen regressioanalyysi, jonka avulla estimoitiin elävän latvuksen kokonaistilavuuden lineaarista riippuvuutta selittävistä tunnuksista. Mallien muuttujat muunnettiin logaritmimuotoon, jotta muuttujien väliset pienet epälineaarisuudet saatiin korjattua. Selittävänä muuttujana oli ensin pelkkä elävän latvuksen rajan läpimitta, ja sen jälkeen myös elävän latvuksen pituus. Koepuukohtaisten mallien lisäksi laadittiin yksi kaikki koepuut sisältävä malli. Lopuksi omasta aineistosta laadittiin vielä kokonaistilavuuden malli, jossa käytettiin samoja tunnuksia kuin Laasasenahon koivun läpimittaan ja puun pituuteen perustuvassa tilavuusyhtälössä. Koepuiden runkojen sekä rungon ja oksien yhteenlaskettujen pohjapinta-alojen välillä oli korkea lähellä yhtä oleva korrelaatio suhteellisilla korkeuksilla tarkasteltuna. Ainoastaan puun latvassa korrelaatiot olivat alle 0,9. Oksat sisältävien pohjapinta-alojen korrelaatiot olivat pelkkää runkoa suurempia puun latvassa. Jokaisen koepuukohtaisen elävän latvuksen biomassamallin korjattu selitysaste parani ja suhteellinen keskivirhe pieneni, kun malleissa oli mukana selittävänä tekijänä läpimitan lisäksi elävän latvuksen pituus. Koko aineistoon perustuvan mallin korjattu selitysaste oli 0,998 ja suhteellinen keskivirhe 7,8 %. Pelkälle rungolle laaditun mallin kertoimet olivat hyvin lähellä Laasasenahon tilavuusyhtälön vastaavia kertoimia. Rungon biomassamallin selitysaste oli 0,999 ja suhteellinen keskivirhe 4,5 %. Omaan aineistoon perustuva malli antoi rungolle keskimäärin 4 % suuremman tilavuuden verrattuna Laasasenahon tilavuusmallilla laskettuun runkotilavuuteen. Kokonaisbiomassan mallin selitysaste ja keskivirhe olivat samat kuin pelkälle rungolle laaditussa. Kokonaistilavuuden mallilla laskettu tilavuus oli keskimäärin 8 % pienempi Repolan koivun biomassamalliin verrattuna. Tutkimustulosteni mukaan pienellä koepuuaineistolla saadaan laadittua biomassamalleja, joilla on korkea selitysaste ja pieni suhteellinen keskivirhe, kun hieskoivun biomassaa selitetään läpimitalla ja pituudella. Hieskoivujen runkomuodot olivat samansuuntaisia erikokoisilla puilla, ja oksien sekä rungon yhteenlasketuilla pohjapinta-aloilla oli suhteellisilla korkeuksilla tilastollisesti merkitsevä korrelaatio, minkä perusteella hieskoivun biomassan pystysuuntainen jakaantuminen on erikokoisten puiden välillä samankaltaista. Pohjapinta-alojen korkeat korrelaatiot vahvistavat johtopäätöstä siitä, että runkokäyrätekniikkaa hyödyntämällä saadaan käyttökelpoisia tuloksia aikaan jo muutamalla koepuulla.
Now showing items 21-40 of 163