Browsing by Title

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kuluttajien valintapäätökset muodostuvat matalan sidonnaisuuden tuotteiden, jauhojen ja hiutaleiden, markkinoilla. Lisäksi selvitettiin, miten ja millä perustein tuotteet päätyvät harkintajoukkoon ja sitä kautta ostoskoriin. Tutkimusmenetelmä valikoitui kvalitatiiviseksi, koska haluttiin selvittää valintojen taustalla vaikuttavia mielikuvia ja asenteita. Tutkimukseen osallistui kymmenen pääkaupunkiseudulla asuvaa nuorta, jotka ovat vastuussa kotitalouksiensa ruokahankinnoista. Haastatteluissa käytettiin apuna tuotekuvia, joiden perusteella vastaajia pyydettiin määrittelemään heille hyväksyttävä harkintajoukko. Tuotekuvissa olivat esillä kaupoista yleisimmin löytyvät jauhot ja hiutaleet. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui kuluttajakäyttäytymisen perusteista, erilaajuisista ostopäätösprosesseista, harkintajoukon muodostumisesta sekä heuristiikkojen vaikutuksesta harkintajoukon syntyyn ja valintaan. Teorian avulla pyrittiin löytämään ne tekijät, jotka vaikuttavat matalan sidonnaisuuden päätöksenteossa. Tutkimuksen perusteella jauhot ja hiutaleet edustavat vastaajille erilaisia tuotekategorioita. Jauhojen valintaan vaikuttaa se, ettei tuotteiden välillä koeta olevan merkittäviä eroja. Pienet aistittavat laatuerot ja matala sidonnaisuus johtavat siihen, että hinta ratkaisee valinnan. Hiutaleet ovat tulosten perusteella tärkeämpi tuotekategoria, jossa informaation etsintään ja vaihtoehtojen vertailuun ollaan herkemmin valmiita panostamaan. Erityisesti hiutaleita valitessa korostui ajatus niiden terveellisyydestä. Pakkausselosteita pyritään myös lukemaan huolellisesti. Kotimaisuutta, terveellisyyttä ja kuitupitoisuutta pidetään hiutaleiden tärkeimpinä ominaisuuksina. Tulosten perusteella tärkeimpiä tekijöitä harkintajoukon muodostamisessa ovat aiemmat kokemukset. Kokemukset ohjaavat valintaa usein siten, että tarve johtaa tuotteen hankintaan suoraan. Toistuvien kokemusten seurauksena positiiviset mielikuvat saattavat johtaa ainakin jonkin asteiseen merkkiuskollisuuteen. Tuotteen tuntemattomuus on myös tekijä, joka voi rajoittaa tuotteen pääsemistä harkintajoukkoon. Tutkimuksen perusteella täysin tuntemattomat tuotteet pääsevät vain harvoin harkintajoukkoon. Lisäinformaatio, tarjoukset ja markkinointitoimenpiteet voivat vaikuttaa siihen, että uusia tuotteita harkitaan. Sidonnaisuus ja tuotteiden tärkeys vaikuttavat siihen, kuinka paljon tuotteita vertaillaan ja arvioidaan. Myös ostouseus voi toimia selittävänä tekijänä siihen, miksi osa valinnoista tehdään rutiininomaisesti osan vaatiessa laajempaa ostopäätösprosessia.

The aim of this Master’s Thesis was to develop a method for determining iodine from food. The method was developed and validated for the Finnish Food Safety Authority Evira. The literature review focused on the chemistry of iodine and its occurrence in nature and food as well as its physiological importance to humans. Different methods used in iodine analyses were also discussed with emphasis placed on ICP-MS. Sample matrices used in the experimental study were milks with different fat contents, egg, cheese and fish. Two different milk powders (BCR®-150 and BCR®-063R) and fish muscle (ERM BB®-422) were used as certified reference materials. Milk and cheese samples were dissolved in 0.5 % ammonium hydroxide, left overnight and shaked for two hours before the analysis. Cheese and fish samples were prepared using microwave digestion with ammonium hydroxide as the reagent. After both sample preparation methods the samples were in 0.5 % ammonium hydroxide which was also used as the rinsing solution of the ICP-MS-instrument. Tellurium was used as an internal standard. Validation parameters determined were method specificity, selectivity, repeatability, reproducibility, accuracy, measuring range, linearity, LOD and LOQ. Measurement uncertainty of the method was also estimated. The method was proven to be specific and selective to measure iodine. The accuracy of the method for egg and milk samples was 90.3% and the recovery of added iodine in these samples was 98.7%. For the fish and cheese sample method these results were 86.9% and 102.3%. Both sample preparation methods gave repeatable and reproducible results. LOQ for the milk and egg sample method was 0.02 mg kg-1 and for the fish and cheese method 0.06 mg kg-1. The expanded measurement uncertainty for all matrices was 10–29%. The validation proved the method to be fit for purpose and reliable. The method will be used for measuring the iodine content of actual food samples.

Iodine is an essential nutrient for humans and it is needed for the synthesis of thyroid hormones. Approximately 1,5 billion people in the world are suffering from iodine deficiency. In Finland, mild iodine deficiency has occurred in adults according to national surveys. The recommendation of iodine intake is 150 µg/day for adults. According to the National FinDiet 2017 survey, iodine intake of men was at the recommended level, but women had mild iodine deficiency. The most important sources of iodine are cereal products and dairy products. Iodized table salt is the most important source of iodine as a single ingredient. Iodized salt is added to several foods, but iodine loss may occur. Loss of iodine can be caused by several factors, for example heat treatments, storage conditions and processing. The objective of this thesis was to investigate the use of iodized salt in Finnish food industry and find out the amount of iodine in food products that contain iodized salt. The stability of iodine was also studied. The iodine intake in Finnish population was estimated. The use of iodized salt in Finnish food industry was investigated mostly with Foodie-website and food manufacturers’ websites. Iodine concentrations from 112 food products in different food categories were analyzed by inductively coupled plasma mass spectrometer (ICP-MS) at Finnish Food Authority. The iodine intake in 2012 and 2017, was estimated for different population groups. The consumption data of different food groups were from the National FinDiet 2012 and 2017 surveys. The iodine content of different foods were from analyzed food samples and Fineli-database. Two kinds of calculations were done: with and without iodized salt. There are many categories, where most of the manufacturers use iodized salt: breads, convenience foods, sauces, cold cuts and sausages. The amount and stability of iodine varied between different food products. Calculated and analyzed iodine content varied between different food products and food categories. There was big difference in iodine intake, depending on if calculations were done with or without iodized salt. For example, for 18–44 years old women in 2017, the iodine intake was 228 µg/day with iodized salt and 88 µg/day without iodized salt. The use of iodized salt in the Finnish food industry seems to be at a good level, but there are differences between categories. The amount and stability of iodine in food products varies a lot, but it was seen that there is still significant amount of iodine in processed food products. Iodized food products have a major effect on the iodine intake of Finnish population. There is still no concern about excessive iodine intake at the iodine concentration 25 mg/kg NaCl. Finnish food industry should continue using iodized salt, because it is an efficient way to prevent iodine deficiency in Finnish population.

Jogurtin valmistuksessa ultrasuodatus (UF) on mahdollinen vaihtoehto maitojauhe- tai maitoproteiinilisäykselle. Tutkielman kirjallisuusosiossa perehdyttiin maidon ultrasuodatusprosessiin ja jogurtin proteiinipitoisuuden nostamisen eri vaihtoehtoihin. Kokeellisessa tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, voidaanko jogurtin proteiinipitoisuutta säädellä hallitusti hyödyntämällä valmistuksessa ultrasuodatettua maitoa. Kiinnostuksen kohteena oli se, että aiheuttaako maitoproteiinijauheen korvaaminen ultrasuodatetulla maidolla muutoksia jogurtin laadussa. Kokeellisen tutkimuksen aikana valmistettiin rasvattoman maidon ultrasuodatuksella saaduista retentaatista ja permeaatista rasvatonta ja 2 % rasvaa sisältäviä sekoitejogurtteja. Jogurtit valmistettiin eri proteiinipitoisuuksilla niin, että ne vastasivat konsentraatiokertoimia 0,9, 1,1, 1,2, 1,4 ja 1,6. Näiden lisäksi valmistettiin vertailutuote, jossa tarvittava maitoproteiinipitoisuus saavutettiin lisäämällä rasvatonta maitoproteiinijauheetta. Jogurttimaidot fermentoitiin kolmen kaupallisen hapatteen, A1, A2 ja A3, avulla. Näytteet valmistettiin kahtena tutkimussarjana. Ensimmäisessä sarjassa jogurtit valmistettiin kolmella eri proteiinipitoisuudella (konsentraatiokertoimilla 1,1, 1,2, 1,4) ja toisessa sarjaan lisättiin 0,9 sekä 1,6 konsentraatiokertoimet. Valmistetuista jogurteista mitattiin synereesi, pH-arvo ja konsistenssi vuorokauden, 1 viikon ja 2 viikon kylmäsäilytyksen (6 °C) aikana. Näytteitä seurattiin myös aistinvaraisesti ja toiseen tutkimusvaiheeseen sisältyi tuotteiden fermentointiaikainen pH-arvon seuranta. Maitoproteiinijauhelisäyksellä valmistettu ja samalla proteiinipitoisuudella ultrasuodatuksen jakeista valmistettu jogurtti eivät eronneet merkittävästi aistinvaraisessa arvostelussa. Jogurttimassojen laktoosipitoisuudessa ennen fermentointia esiintyi eroja niin, että maitojauhelisäyksellä valmistetussa jogurttimaidossa oli enemmän laktoosia kuin jakeista valmistetuissa jogurttimassoissa. Niin rasvattomien kuin 2 % rasvaa sisältävien jogurttinäytteiden kohdalla nopeiten fermentoitui kaikilla kolmella hapatteella maitojauhelisäyksellä valmistettu massa. Korkeammalla proteiinipitoisuudella olevat massat (konsentraatiokertoimilla 1,4 ja 1,6) saavuttivat tavoite pH-arvon 5 ja 5,5 tunnissa. Kylmävarastoinnin aikaisen heran erottumisen mittauksista havaittiin, että niin rasvattoman kuin 2 % rasvaa sisältävän jogurttimassan 4 (konsentraatiokerroin 1,4) heran erottuminen oli pienintä verrattuna muihin massoihin kaikilla kolmella hapatteella valmistetuissa jogurteissa. Sama massa erottui myös jogurttien konsistenssimittauksissa.

Tutkielmassa tarkastellaan parisuhteessa tapahtuvaa rahankäytön jakautumista ja kulutuspäätöstentekoa. Aihetta lähestytään mieselättäjyysmallin kehityksen, rahan korvamerkitsemisen, sekä perheiden rahankäyttöön liittyvien tutkimusten kautta. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestatoista avo- tai avioliitossa elävän suomalaisen yksilöhaastattelusta. Teemahaastattelun aiheena oli kokemukset rahankäytöstä parisuhteessa, sekä suhtautuminen toisistaan eriäviin kulutusarvoihin ja niiden yhdistämiseen. Aineiston analysointiin on käytetty teemoittelua sekä tyypittelyä. Tutkimuksen mukaan parisuhteessa elävät pitävät omat rahansa erillään, vaikka he kokevatkin useimmiten yhteisen kotitaloutensa rahat yhteiseksi omaisuudeksi. Tilien yhteishallinnointi on suomalaisilla pareilla harvinaista, joskin omien henkilökohtaisten tilien rinnalle otetaan usein yhteinen niin sanottu taloustili. Kotitalouden yhteiset menot jaetaan tutkimuksen mukaan tasa-arvoisesti tuloihin suhteuttaen ja niistä pidetään useimmiten kirjaa. Parit haluavat päättää suurimmista yhteisistä menoista yhdessä, mutta henkilökohtaisista menoista vastaajat eivät koe olevansa tilivelvollisia toisilleen. Tutkimuksessa selvisi, että pariskunnat haluavat ottaa taloudellisen vastuun omasta elämästään, eivätkä he pidä toisen siivellä elämistä vaihtoehtona. Ostosten tekeminen ja niistä päättäminen näyttävät tutkimuksen mukaan jakautuvan sukupuolen ja kiinnostuksen kohteen mukaan. Naiset päättävät ja tekevät hankinnat toistuvista pienistä arjen ostoksista, kun miehet päättävät harvemmin tehdyistä, kalliimmista ostoksista. Erikoistuminen ostostenteossa tulee esille muun muassa naisten tavassa käydä useammin kaupassa kuin miehet. Kulutuksen avulla voidaan toteuttaa omia, itselle tärkeitä arvoja. Tämän tutkimuksen mukaan puolisot pyrkivät muuttamaan toistensa arvoja lähemmäs itselle tärkeiksi koettuja arvoja. Eroavaisuuksia pariskuntien kulutusarvoissa esiintyy pääosin säästeliäisyyden ja ekologisen kuluttamisen saralla. Erilaiset kulutustottumukset- ja arvot aiheuttavat tutkimuksen mukaan riitaa parisuhteessa. Riitaa ostoksista ja rahasta pyritään kuitenkin välttämään vähättelemällä sekä piilottelemalla ostoksia puolisolta.

Sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen suosio on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja tämän rahoitusmuodon kautta kerätään yhä suurempia rahoituskierroksia. Sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen monia eri ominaisuuksia on selvitetty aikaisemmissakin tutkimuksissa, mutta tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään mitkä ovat joukkorahoittajien sijoituskriteerit sekä vertaamaan näitä sijoituskriteereitä bisnesenkelien ja pääomasijoitusyhtiöiden sijoituskriteereihin. Lisäksi haluttiin selvittää, poikkeavatko panimoihin sijoittaneiden joukkorahoittajien sijoituskriteerit muihin sijoitusmuotoisiin joukkorahoituskohteisiin sijoittaneiden joukkorahoittajien sijoituskriteereistä ja millä tavalla. Tutkielman kirjallisuusosiossa käytiin läpi pääomasijoitusyhtiöiden ja bisnesenkeleiden sijoituskriteereitä selvittäviä tutkimuksia sekä niiden valintaa selittävää agenttiteoriaa. Tutkimus suoritettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena, ja strukturoituun kyselylomakkeeseen saatiin vastauksia 20:ta joukkorahoittajalta. Tutkimusaineiston sijoituskriteereitä analysoitaessa sijoituskriteerit asetettiin tärkeysjärjestykseen niiden saaman keskiarvon mukaan. Varianssianalyysin avulla selvitettiin, että poikkeavatko joukkorahoittajien sijoituskriteerien keskiarvot tilastollisesti merkitsevästi pääomasijoitusyhtiöiden ja bisnesenkelien sijoituskriteerien keskiarvoista. Sijoittajaryhmien välisiä tilastollisesti merkitseviä eroja sijoituskriteereissä tarkasteltiin kontrastien avulla. Panimoihin sijoittaneiden joukkorahoittajien sijoituskriteerejä verrattiin muihin kohteisiin sijoittaneiden joukkorahoittajien sijoituskriteereihin ja niiden eroja selvitettiin Mann-Whitney U -testillä. Tutkimustulosten perusteella joukkorahoittajille tärkeimmiksi sijoituskriteereiksi nousivat yrittäjään liittyvät sijoituskriteerit. Verrattaessa joukkorahoittajien sijoituskriteereitä bisnesenkelien ja pääomasijoitusyhtiöiden sijoituskriteereihin löydettiin eroja taloudellisten sijoituskriteerien tärkeydestä, jotka eivät olleet joukkorahoittajille yhtä tärkeitä kuin muille sijoittajaryhmille. Joukkorahoittajien ja bisnesenkelien erot sijoituskriteerien tärkeydessä eivät olleet yhtä suuria kuin joukkorahoittajien ja pääomasijoitusyhtiöiden välillä. Panimohankkeisiin osallistuneiden joukkorahoittajien sijoituskriteerit olivat muihin joukkorahoitushankkeisiin osallistuneita yhteneväisemmät. Joukkorahoitushankkeen talouteen liittyvät kriteerit eivät olleet tutkimuksen aineiston perusteella joukkorahoittajille tärkeitä. Myöskään taloudellisia tuotto-odotuksia ei juurikaan laskettu. Tutkimuksen aineiston perusteella 25 % joukkorahoittajista oli ammattimaisia sijoittajia, mikä poikkeaa aikaisemmasta näkemyksestä, jonka mukaan joukkorahoittajat nähdään kokemattomina sijoittajia. Panimohankkeisiin osallistuneiden joukkorahoittajien muita joukkorahoittajia yksimielisemmät näkemykset sijoituskriteereistä voisivat kuvastaa sitä, miten paljon sijoituskriteerien tärkeydessä voi olla vaihtelua eri joukkorahoitushankkeiden kesken. Samat sijoittajat saattaisivat pitää eri sijoituskriteereitä tärkeinä riippuen rahoitushankkeesta.

Ilmastonmuutoksen hillintä, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, kansanterveydelliset haasteet ja globaalisti kasvava väestö vaativat suuria muutoksia ruokajärjestelmässä ja kulutustottumuksissa. Länsimaissa, joissa syödään paljon lihaa, ruokajärjestelmän haasteisiin voidaan vastata siirtymällä kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota. Miehet syövät selvästi enemmän lihaa, vähemmän kasviksia ja ovat vähemmän kiinnostuneita kasvisruoasta kuin naiset. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoutta miesten lihansyönnin vähentämisestä eli fleksauksesta ja erityisesti maskuliinisuuden toteuttamisen roolista siinä. Tähän liittyy läheisesti miesten fleksaukseen liitettävien merkitysten tutkiminen. Tutkimuksen viitekehys muodostuu hegemonisen maskuliinisuuden teoriasta sekä käytäntöjen teoriasta. Viitekehyksessä huomioidaan myös maskuliinisuuden toteuttamisen valtaulottuvuus. Tutkimusotteena on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua ja analyysimenetelmänä hermeneuttista kehää. Aineisto on kerätty harkinnanvaraisella otannalla, ja se koostuu yliopistossa opiskelevista, lihansyöntiään vähentäneistä miehistä. Miehet yhdistivät lihaan kylläisyyden, lihasten kasvattamisen sekä palkintoruoan merkityksiä. Kasvisruokaan puolestaan liitettiin edelläkävijyyden, sivistyksen, vastuullisuuden, reiluuden mutta myös miehekkyyden merkityksiä. Fleksauksen käytäntö näyttäytyy joustavana maskuliinisuuden toteuttamisen strategiana, jossa huomioidaan kussakin tilanteessa vallallaan oleva käsitys hegemonisesta maskuliinisuudesta. Yliopistoympäristössä miesten kasvissyönti sopii hegemoniseen maskuliinisuuteen, kun taas konservatiivisemman mieskuvan ympäristöissä se ei välttämättä sovi. Kasvissyönti ei tee siis miehistä vähemmän miehiä yliopistolla tai kotona. Toisaalta konservatiivisemmissa konteksteissa miehisyys voi horjua, ja sitä voi joutua puolustelemaan. Miehet poikkesivat lihansyönnistä lähinnä sellaisissa konteksteissa, joissa se oli jo muutenkin hyväksyttävää – kotona ja opiskelijaravintoloissa. Muissa, mahdollisesti konservatiivisemman mieskuvan konteksteissa, kuten juhlistaessa jotain tai sukulaisten kanssa ruokaillessa, miehet pyrkivät välttämään leimautumista ideologisista tai muista periaatteellisista syistä kasvisruokaa syöviksi miehiksi, kuten vegaaneiksi tai kasvissyöjiksi. Tutkimukseni mukaan yliopiston ilmapiiri sekä kasvisruoan runsas tarjonta tekevät miesten fleksauksesta helppoa. Kasvissyöntiä tukevat sosiaaliset ja materiaaliset rakenteet näyttäisivät johtavan siihen, etteivät miehet kokeneet kasvissyönnin olevan sukupuolikysymys tai liittyvän heidän miehisyyteensä. Vasta poistuttaessa yliopistoympäristössä vallitsevasta maskuliinisuus-käsityksestä toiseen ympäristöön, jossa vallitsi konservatiivisempi käsitys miehenä olemisesta, tämä sukupuoliulottuvuus tuli näkyväksi esimerkiksi vitsailemisena miehen kasvissyönnistä.

Julkinen rakentaminen on yksi tärkeimmistä kokonaisuuksista, joista kunnissa päätetään. Puurakentaminen on viime aikoina yleistynyt julkisessa rakentamisessa erityisesti koulu- ja päiväkotihankkeissa, joten tässä tutkimuksessa julkista puurakentamista käsitellään puukoulu- ja päiväkotihankkeiden avulla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kunnallisen päätöksenteon taustalla vaikuttavia tekijöitä puukoulujen ja -päiväkotien rakennuspäätösten taustalla sekä myönteisiin että kielteisiin puurakentamispäätöksiin yhdistettäviä merki-tystekijöitä. Tutkimuksen keskeinen tutkimusongelma muodostuu julkisen puurakentamisen edistämisestä kunnallisessa päätöksente-ossa. Tutkimus toteutettiin julkisen puurakentamisen edistämisen näkökulmasta. Tutkimusaihetta taustoitetaan raporttiin sisällytetyllä kirjallisuuskatsauksella kansallisen puurakentamisen nykytilaan ja puun ominaisuuksiin rakentamisessa. Tämän tutkimuksen tieteenfilosofiset lähtökohdat ovat pragmatistiset ja käsittelytavaksi valittiin laadullisen menetelmän hyödyntämi-nen ja vertaileva mutta kriittinen näkökulma. Tutkimusongelmaan ratkaisua haettiin tapaustutkimuksen ja teoriaohjaavan lähestymisen keinoin. Otantatutkimukseen valittiin 20 kuntaa tai kaupunkia, joissa oli viimeisen viiden vuoden aikana päätetty uuden koulun tai päi-väkodin rakentamisesta tai rakennushanke oli tutkimuksen aikaan keskeneräinen. Kyselytutkimuksella muodostettiin kuva kunnan päätöksentekijöiden käsityksistä puurakentamisen nykytilasta sekä puurakentamiseen liittyvistä asenteista kunnissa. Kyselytutkimuk-sella kerättyä aineistoa täydennettiin Imatran kaupungin virkamiesjohdolle suunnatuilla haastatteluilla. Aineisto analysoitiin laadullisesti luokittelun ja erittelyn keinoin pyrkimyksenä muodostaa ilmiöstä mahdollisimman yhtenäinen ja totuudenmukainen kuvaus. Tutkimuk-sen teoreettinen perusta rakentuu puurakentamisen nykytilaa, kunnallista päätöksentekoa ja puuraaka-aineen ominaisuuksia rakenta-misessa käsittelevän kirjallisuuskatsauksen varaan. Pragmatistiselle tutkimukselle tunnuksenomaisesti myös tutkija osallistuu tulosten tarkasteluun ulottaen oman kokemuspohjansa tutkimusaiheeseen. Puurakentamisen asenneilmapiiri kunnissa on myönteinen. Valtaosa vastaajista suhtautui myönteisesti sekä puurakentamiseen että puun käytön lisäämiseen julkisessa rakentamisessa. Puu mielletään ympäristöystävälliseksi ja terveelliseksi rakennusmateriaaliksi, jonka uskotaan tarjoavan ratkaisun esimerkiksi julkista rakennuskantaa vaivaaviin sisäilmaongelmiin. Puurakentamisesta kaivataan kunnissa kuitenkin lisää tietoja erityisesti puurakentamisen kustannuksista, toteutuneiden julkisten puurakennushankkeiden rakennus-teknisistä yksityiskohdista ja rakentamisprosessista yleisesti. Kunnissa arvostetaan puurakentamisen positiivista imagoa sekä sen terveysvaikutuksia ja sisäilmaa edistäviä ominaisuuksia. Kunnissa halutaan lisäksi tukea kotimaan taloutta ja paikallista elinkeinoa. Vaikka vastaajat kokivat puurakennuksen turvalliseksi ja ilmaisivat arvostavansa puun käytännöllisiä, ekologisia ja terveyttä edistäviä ominaisuuksia, he totesivat puurakentamiseen ja puuhun rakennusmateriaaliina liittyvän runsaasti ennakkoluuloja ja asennekapeikkoja ihmisten keskuudessa. Erityistä huolta ihmisten keskuudessa aiheuttavat puurakennuksen paloturvallisuus ja puuhun rakennusmateri-aalina liitettävät homeongelmat. Lisäksi myös puurakentamisen osaaminen koetaan kunnissa riittämättömäksi. Asiantuntijoiden hyö-dyntäminen koettiin puurakentamista edistävänä tekijänä päätöksenteossa. Tutkimus osoitti tarpeen kokonaan ulkopuolisen tahon tuottamalle objektiiviselle asiantuntijatiedolle, jonka keinoin voidaan vaikuttaa ihmisten keskuudessa esiintyviin vallitseviin virheellisiin käsityksiin ja ennakkoluuloihin puurakentamisesta. Puurakentaminen on suurten julkisten rakennushankkeiden osalta Suomessa vielä alkuvaiheessa ja suotuisan toimintakulttuurin raken-taminen vielä kehitysasteella. Julkisen sektorin asema rakentamisen markkinoilla on keskeinen, sillä mitä enemmän kunnissa rakenne-taan toimitiloja, päiväkoteja ja kouluja puusta, sitä enemmän se luo kysyntää myös yksityisillä markkinoilla. Tutkijalle muodostuneen käsityksen mukaan kunnissa on myönteinen tahtotila rakentaa puusta. Toiminnassa olisi kuitenkin otettava askel eteenpäin ja siirryttä-vä voimakkaammin hankkeiden myötä konkretiaan. Haasteita puurakentamisen yleistymiselle aiheuttavat päätöksentekijöiden keskuu-dessa esiintyvät ennakkoluulot ja asennekapeikot, jotka vaikuttavat puurakentamisen hankepäätöksiin.

Lypsylehmän insuliiniresistenssi on lopputiineyteen ja alkulaktaatioon liittyvä sopeutumismekanismi, jolla lehmä säästää veren glukoosin kehittyvän sikiön ja maitorauhasen käyttöön. Lihavuus, korkeatuotostaso ja ummessaoloajan yliruokinta voimistavat poikimisen jälkeistä insuliiniresistenssiä. Voimistuneeseen insuliiniresistenssiin liittyy lisääntynyt poikimisen jälkeisten aineenvaihduntasairauksien riski. Ihmisillä ja rotilla tehtyjen tutkimusten perusteella monityydyttymättömien rasvahappojen saannin lisääminen on ehkäissyt insuliiniresistenssin kehittymistä. Pellavaöljyinfuusion on todettu heikentävän ei-tiineiden ummessaolevien lehmien insuliiniresistenssiä, mutta camelinaöljyn vaikutusta lehmien insuliiniresistenssiin ei ole aiemmin tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka ummessaoloaikana tiineille lehmille juoksutusmahaan infusoitu camelinaöljy ja tali vaikuttavat lehmien insuliiniresistenssin kehittymiseen. Tali on naudan omaa rasvaa, joten se soveltuu rasvahappokoostumukseltaan mallintamaan kudoksista mobilisoituvaa rasvaa. Tutkimus tehtiin Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa 15.9.-14.10. 2008. Koe suoritettiin toistettuna 3 x 3 latinalaisen neliön kokeena viiden päivän koejaksoilla, joiden välissä oli viiden päivän tauko. Koekäsittelynä lehmien juoksutusmahaan infusoitiin camelinaöljyä tai talia. Kontrollikäsittelynä juoksutusmahaan infusoitiin vettä. Infuusiot suoritettiin pötsifistelistä juoksutusmahaan vievällä letkulla. Kokeeseen osallistuvat lehmät olivat toista kertaa poikivia pötsifistelöityjä ayshirelehmiä. Lehmien ruokinta oli rajoitutettu kokeen ajaksi 95 %:iin laskennallisesta energian tarpeesta. Lehmien ruokinta koostui heinä-nurmisäilörehuseoksesta sekä ummessaoloajan kivennäisestä. Rasvainfuusioiden päivittäinen annos oli 430 g (500 ml), joka annosteltiin 50 ml erissä kahden tunnin välein 10 kertaa päivässä. Koejakson viidentenä päivänä lehmille tehtiin glukoosirasituskoe ja insuliinivastekoe insuliiniresistenssin arvioimiseksi. Glukoosirasituskokeen ja insuliinivastekokeen tulokset analysoitiin SAS:n mixed- ja NLIN-ohjelmilla Rasvakäsittelyt nostivat odotetusti veren vapaiden rasvahappojen (NEFA) pitoisuutta. Rasvakäsittelyt madalsivat insuliinin perustasoa, mutta käsittelyillä ei ollut vaikutusta glukoosin perustasoon. Glukoosirasituskokeessa rasvakäsittelyt hidastivat glukoosin poistumisnopeutta ja pidensivät glukoosin puoliintumisaikaa. Insuliinivastekokeessa rasvakäsittelyt hidastivat glukoosin poistumisnopeutta, pidensivät glukoosin puoliintumisaikaa ja suurensivat glukoosin pitoisuus-aika käyrän alle jäävän alueen pinta-alaa. Tulosten perusteella sekä talilla että camelinaöljyllä on lehmien insuliiniresistenssiä voimistava vaikutus. Insuliinivastekokeessa camelinaöljy hidasti insuliinin poistumisnopeutta ja pidensi insuliinin puoliintumisaikaa taliin verrattuna. Muiden tulosten osalta camelinaöljyn vaikutus ei eronnut talikäsittelyn vaikutuksesta. Camelinaöljyllä ei ollut insuliiniresistenssin kehittymistä ehkäisevää vaikutusta, mikä on osittain ristiriidassa aiempien tyydyttymättömiä rasvahappoja ja insuliiniresistenssiä tutkivien kokeiden kanssa. Tämä tutkimus kuten aiemmatkin tutkimukset vahvistavat, että korkea veren NEFA-pitoisuus voimistaa lehmien insuliiniresistenssiä.

RNA-sequencing is used to measure gene expression levels, characterize alternative splicing, identify SNPs and to study fusion genes. By using this information it is possible to understand function of different genetic elements and to understand embryogenesis as well as disease. The aim of this study was to compare new strand specific RNA sample preparation methods for next generation sequencing (NGS). The new method should have for example the following features: quick library preparation, smaller amount of starting material and strand specificity. Strand specificity is essential if there is no reference genome available or for example when the overlapping antisense transcripts are studied. Two different samples were prepared exactly according to each of four protocols that were tested. One of the samples was an RNA sample extracted from human blood and the other one was a BT474 cell line sample. The methods that were tested were NEXTflex Directional RNA-Seq Kit (Bioo Scientific), NEBNext Ultra Directional RNA Library Prep Kit (New England BioLabs), ScriptSeq v2 RNA-Seq Library Preparation Kit (Epicentre) and TotalScript RNA-Seq Kit (Epicentre). Laboratory’s non-strand specific method, Nextera (Illumina, New England BioLabs), which is custom modified to be applied for RNA, was used as a control method. Prepared RNA libraries were sequenced and the data compared for instance by using dendograms, strandedness and read coverage. After the comparison of the results and the usability of the methods it was found out that the ScriptSeq v2 RNA-Seq Library Preparation Kit was the most suitable of the methods for the laboratory’s usage.