Browsing by Title

Suomalaisilla on Pohjoismaiden suurin ekologinen jalanjälki ja päästöt per henkilö ovat yhdeksänneksi suurimmat koko maailmassa. Kotitalouksien kulutusperusteisista päästöistä noin 25 % liittyy asumiseen. Jotta pysyttäisiin 1,5 asteen ilmaston lämpenemistavoitteessa 2030 vuoteen mennessä, tulisi suomalaisen keskimääräisten kulutusperusteisten päästöjen laskea yhteen neljäsosaan nykyisestä. Asumisen päästöjä tulee siis vähentää merkittävästi. Kuluttajien mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen on tärkeää tutkia. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kerätä tietoa haja-asutusalueiden asukkaiden toimijuudesta asumisensa ilmastoviisauden edistämisessä. Tutkimuksessa tarkastellaan asukkaiden toimijuuden mahdollisuuksia ja haasteita sekä sitä, millaisten asioiden asukkaat kokisivat edistävän heidän toimijuuttaan asumisensa ilmastoviisauden edistämiseksi. Lisäksi selvitetään ilmastoviisaan asumisen käsitteen määrittelyä asukkaan näkökulmasta. Asumisen kestävyyden tutkimuksessa keskitytään usein asunnon energiatehokkuuteen tai asukkaiden kulutustottumuksiin. Moni aiempi tutkimus listaa ilmaston kannalta auttavia asumisen toimia, mutta ei ota huomioon asukkaiden näkökulmia. Tässä tutkimuksessa ilmastoviisaan asumisen tutkimuskentälle tuodaan toimijuuden käsite. Sen avulla asukasta ei niinkään tarkastella rationaalisena, päätöksiä tekevänä yksilönä, vaan toimijana, jonka toimijuuden mahdollisuuksia voi edistää tai heikentää moni tekijä. Tämän tutkimuksen aineistoksi on kerätty kymmenen etnografista teemahaastattelua haja-asutusalueiden asukkaiden kanssa eri puolilla Suomea. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ilmastoviisaan asumisen käsite herättää kysymyksiä asukkaissa. Asukkaat liittävät siihen energian ja veden säästämistä, mutta tarkempi määritelmä mietityttää, samoin kuin se mikä olisi viisain tapa toimia asumisen kysymyksissä. Ilmastoasioista puhutaan asukkaiden mielestä ristiriitaisesti ja monet kokevat, että eritoten kaupunkiasuminen vastaan maaseutuasuminen -jako on latautunut keskustelunaihe, jossa haja-asutusalueiden asukkaita syyllistetään monista asioista heidän parhaista pyrkimyksistään huolimatta. Yleisimpinä toimijuutta määrittävinä tekijöinä asukkaat mainitsevat taloudellisen tilanteen sekä motivaatiotekijät. Toiset kuitenkin näkevät taloudellisen tilanteen ilmastoviisautta rajoittavana ja toiset edistävänä tekijänä. Toisaalta rahan puutteen koetaan rajoittavan erilaisten ilmastolle parempien ratkaisujen hankintaa, esimerkiksi aurinkopaneeleita tai ilmanlämpöpumppuja, kun taas toisaalta rahan vähyys koetaan kuluttamista rajoittavana tekijänä positiiviseksi, sillä kuluttaminen lisää päästöjä. Motivaatio samaten koetaan kasvatuksen ja muista välittämisen kautta yhdeksi suurimmaksi ilmastoviisautta edistäväksi tekijäksi, mutta toisaalta mahdollisten asuinkumppaneiden motivointi sekä tiedon hankinta paremmista valinnoista koetaan rajoitteiksi. Toimijuutensa edistämiseksi asukkaat toivovat kaikki ilmastoviisaisiin asumisen ratkaisuihin taloudellista avustusta, joko hintojen laskun, verohelpotusten tai tukien muodossa. Toisena toimijuutta edistävänä tekijänä esiin nousee, että yhteiskunnan tulisi tehdä yksilön ilmastoviisaat valinnat aiempaa helpommiksi, sillä vaikeiden päätösten tekeminen ja epätietoisuus vaikeuttavat niitäkin, jotka yrittävät toimia ilmastoviisaasti. Yleisesti asumisen ilmastoviisaudessa asukkaat tuntuvat keskittyvän asioihin, joihin he eivät pysty itsestään riippumattomista syistä vaikuttamaan, vaikka teoreettisen tutkimuksen valossa jokaisen olisi merkittävämpää keskittyä asioihin, jotka ovat oleellisia juuri nykyisen asumistilanteen puitteissa.

Canopy interactions and their effects on the chemical composition of throughfall were studied in three plots within two forests of Taita Hills, Kenya over a period of one year. The two forests studied are hilltop forest fragments at the elevated peak of Vuria and northern and southern Ngangao. The stands represent lower evergreen rainforest and upper montane rain/cloud forest ecosystems, which are becoming increasingly vulnerable to degradation by human population growth in the area and the effects of climate change. The forest plots have recently been placed under government protection and the data in this study has been collected as part of the TAITAWATER project of the Academy of Finland. The objective of this thesis is to quantify and chemically analyze rainfall and throughfall in order to compare the canopy interactions occurring in the three study plots. Hemispherical photographs of the canopy were also taken to assess leaf area index. Tree mapping and species identification were also carried out. In an attempt to evaluate the influence that indigenous forests in the region have on fresh water availability and quality the amount, pH, and electrical conductivity of collected rainfall or throughfall was recorded weekly. Additionally, water samples were taken and analyzed for their chemical content (Total N, NH4-, NO3-, S, Cl, Ca, Mg, K, P, Na, Si, B) in a laboratory using ICP. In agreement with previous studies the data exhibits a few trends, which indicate that canopy interception and cloud drip result in higher throughfall amounts in cloud forests, particularly during drier parts of the year when heavy rain events are scarce. Canopy interactions can also alter the chemical composition of precipitation as it passes through the canopy towards the forest floor. The canopy interactions in Taita Hills enriched throughfall with nearly all solutes leading to significant increases in EC while maintaining lower pH. The canopy with a higher presence of bryophyte and lichen species showed a greater propensity to influence the nutrient fluxes of total nitrogen and phosphorus despite containing less biomass.

The purpose of this study is to understand how to utilize forests as a climate change mitigation method. This thesis introduces practical forest management methods that increase the carbon sink of forests in Finland. The perspective of this thesis is market-based and voluntary-based. The research method of this thesis was to simulate two forest estates from different regions of Finland. The forest estate data consisted of two forests, one of which is located in Eastern Finland and the other in Western Finland. Both forests are pine dominated, although the one in Western Finland contains quite a lot of spruce as well. The forest in Eastern Finland is sub-xeric and the one in Western Finland is mesic. The changes in increment, harvesting, growing stock, carbon sink and the cost of carbon sink were analyzed comparing different scenarios. The best practice guidelines by Tapio were used as a baseline and two carbon cases were created for both forest estates. The changes in forest management included altering the rotation and the amount, timing and volume of thinnings. For example fertilization and planting density were not included in creating the two carbon scenarios. The result is that it is possible to increase the carbon sink in forests. The yield from total harvesting over the analysis period of 80 years increased compared to the baseline, however the changes in assortment distribution were considerable. The rotations were shorter, which decreased the harvesting yield of logs and increased the harvesting yield of pulpwood. It takes decades for the benefits of forest carbon management to start to show, which is a long time period to commit to. The results depend on the state of the forest, i.e. the development and age class distribution. As this thesis compares different cases, no generalized practice guidelines can be derived based on the results of this study. How the results change in different forests should be examined. The cost of the forest carbon management depends on the payment method, but in these forest estates it was possible to keep the cost reasonable: under 50 euros. The main conclusion of this thesis is that CO2 sequestration can be increased cost-efficiently in Finland. The benefits begin to show after decades, which is a long time to commit to. Some market mechanisms to increase CO2 sequestration in forests have emerged at a global level, but so far in the Nordics only some private companies have taken voluntary action to mitigate climate change.

Pesäpredaatio eli pesien ryöstely kuuluu luontaisena osana peto–saalis vuorovaikutukseen. Se ohjaa lintujen elinkiertojen evoluutiossa muun muassa pesäpaikan valintaa, munamäärää, pesäpoikasajan pituutta sekä monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat lisääntymismenestykseen. Riistakameroiden avulla pystytään luotettavasti tutkimaan, mitkä eläimet pesiä predatoivat, kun taas aiemmissa menetelmissä pesän ryöstäjä on yleensä jäänyt epäselväksi. Maassa pesivien lintujen, kuten metsäkanalintujen, pesä on alttiina niin maa- kuin lintupedoille. Yleisesti on tiedossa, että suuret hakkuualat elättävät suuremman määrän jyrsijöitä, jolloin ne voivat elättää myös suuremman määrän petoja. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että predaatio on suurinta reuna-alueella. Reunavaikutus syntyy, kun osa predaattoreista käyttää esimerkiksi hakkuuaukkoa ja osa metsää saalistusalueenaan, mutta näiden kahden rajapinnalla, reunavaikutusalueella, oleva pesä altistuu molemmille predaattoreille yhtenäistä metsää tai avointa aluetta herkemmin. Tutkimukseni käsittelee metsäkanalintujen pesäpredaatiota erikokoisissa hakkuuaukoissa ja niiden ympärillä metsän puolella. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Kosteikkoekologian ryhmän pesäpredaatiohanketta, jossa selvitetään pesien predaatioriskiin liittyviä tekijöitä erilaisissa ympäristöissä. Tässä työssä tutkitaan koepesien ja riistakameroiden avulla pesiä ryöstäviä petoja ja mitkä tekijät uudistusalojen koossa tai sijainnissa suhteessa erilaisiin ympäristömuuttujiin, kuten sähkölinjoihin ja metsäteihin, mahdollisesti altistavat pesiä predaatiolle. Tutkimuksesta saatavien tulosten avulla voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa minimoida avohakkuualueita suunniteltaessa maassa pesivien lintujen, kuten metsäkanalintujen, pesäpredaatioriskiä. Tutkimuksen aineiston keräys toteutettiin Metsähallituksen omistamilla maa-alueilla kaukana asutuksesta, joten voitiin olettaa, että pesät saavat olla rauhassa ihmisiltä. Tutkimuksessa mukana olevat kohteet sijaitsivat Suomenselällä, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa. Tutkimuksessa käytettiin fasaanin (Phasianus colchius) munia, joita laitettiin neljä kappaletta yhteen pesään. Pesät tehtiin maahan luonnollisen kaltaiseen pesimäpaikkaan siten, että kullakin koealalla yksi pesä oli hakkuuaukossa, toinen aukon ja metsän reunalla ja kolmas metsässä noin sadan metrin päässä aukon reunasta. Jokaisella pesällä oli riistakamera kuvaamassa pesää viikon ajan. Kaikkiaan koealueita oli 52, joista kussakin sekä aukossa, reunalla ja metsässä oli yksi pesä (koepesiä yhteensä 156). Aineiston analysoimiseen käytettiin R-ohjelmistoa. Ajankohdan vaikutuksen mallintamiseen käytettiin yleistettyä lineaarista mallia (GLM; Generalised linear model), selviytymisanalyysi tehtiin binaarisen logistisen regression avulla ja ympäristöanalyysiin käytettiin yleistettyjä lineaarisia sekamalleja (GLMM; Generalised linear mixed model). Aineistoa analysoitaessa uudistusalat luokiteltiin pinta-alan mukaan kuuteen luokkaan, jotka ovat 0,1-2,0 ha, 2,1-4,0 ha, 4,1-6,0 ha, 6,1-10,0 ha, 10,1-15,0 ha ja >15,1 ha. Pienin mukana oleva hakkuuaukko oli 0,3 ha. Tutkimus osoittaa, että nisäkäspedot eivät ole karuilla laajoilla metsäalueilla suurena uhkana metsäkanalintujen pesinnälle. Sen sijaan toiset linnut ovat, sillä korppi (Corvus corax), talitiainen (Parus major), närhi (Garrulus glandarius) ja käpytikka (Dendrocopos major) olivat eniten pesiä ryöstäneitä lajeja. Nisäkäspedoista pesiä tuhosi kettu (Vulpes vulpes) ja hirvi (Alces alces). Hieman yllättävää oli, että supikoira (Nyctereutes procyonoides) ei tuhonnut ainuttakaan pesää. Supikoira on ollut yleisin pesien saalistaja monissa rehevimmissä ympäristöissä tehdyissä kokeissa, joten tulokseni viitannee supikoiran olevan yleisesti ajateltua harvalukuisampi karuilla laajoilla metsäalueilla. Pesiä ryöstettiin lukumääräisesti eniten aukossa ja reuna-alueella ja vähiten metsässä. Analyyseissä pesien selviytymiseen vaikutti eniten 250 metrin säteellä pesästä olevat tiet ja sähkölinjat. Analyysien perusteella pesän etäisyys reunaan selittää yhtä hyvin pesän kohtaloa metsäisessä ympäristössä kuin se, millaista ympäristöä 250 metrin säteellä pesästä on. Aukon koolla ei suoranaisesti ollut merkitystä pesän selviytymiseen. Pesän selviytymisto-dennäköisyys oli yli 99 % ensimmäisenä ja seitsemäntenä koevuorokautena, joten ajallakaan ei ollut vaikutusta pesän selviytymiseen syrjäisellä metsäalueella. Matalan pesäpredaation tulokset viittaavat, että yksittäisen pesän löytämisen todennäköisyys ei ole kovin suuri, kun kyseessä on syrjäinen, kaukana asutuksesta oleva yhtenäinen metsäalue, vaikka se on tavanomaisten metsänhoitotoimien kohteena.

Raakapuun autokuljetus edustaa merkittävää kaukokuljetusmuotoa teollisuuden ainespuulogistiikassa, sillä autokuljetus edustaa noin 98,5 % kaikista metsäteollisuuden raakapuun kaukokuljetuksista. Teollisuuden ainespuun autokuljetustoiminta on suurien haasteiden edessä, sillä toiminnan korkeat tehokkuusvaatimukset, pula ammattitaitoisista kuljettajista sekä rapautuva tieverkko pakottavat etsimään uusia ratkaisuja toiminnan jatkuvuuden ylläpitämiseksi. Automaatiolla on arveltu olevan mahdollisuus paran-taa ainakin tehokkuutta, sillä ihmisen oman toiminnan tehokkuutta on vaikea enää parantaa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin automaatiolla tavoiteltavia hyötyjä ainespuun eli pyöreän kuorellisen raakapuun sekä sivutuote-hakkeen (sahahake) autokuljetusketjuissa, ainespuun autokuljetusketjujen automaation kehitysnäkymiä sekä automaation haas-teita ja kehitystarpeita ainespuun autokuljetustoiminnan toimintaympäristössä. Tarkastelu kohdistui pääasiassa ainespuun kuljetus-ajoneuvoihin sekä puutavaranostureihin, mutta jonkin verran myös ainespuun tehdasvastaanotto- ja purkutoimintoihin. Automaati-olla tavoiteltavia hyötyjä tarkastellaan erikseen tehokkuuden, kustannusten, turvallisuuden, ympäristövaikutusten sekä kuljettajien työssä viihtyvyyden ja kuljettajatyövoiman saatavuuden suhteen. Tutkimus perustui kirjallisuuskatsaukseen sekä teemahaastatte-luihin. Kirjallisuuskatsauksen painottuessa yleisemmin tieliikenteen automaatioon, syvennettiin tietoutta ainespuun autokuljetusket-jun automaatiosta teemahaastatteluilla, joissa haastateltiin 18 asiantuntijaa, jotka edustivat erilaisia suhteita ainespuun autokulje-tustoiminnan automaatioon. Kirjallisuuskatsauksen rooli tässä tutkimuksessa oli teoriaohjaava, eli se ohjasi haastattelututkimusta ja tulosten tulkintaa. Kirjallisuuskatsaus ei toiminut hypoteesina eli haastattelututkimuksella ei pyritty testaamaan kirjallisuudessa esitettyjä teorioita. Ainespuun autokuljetus ja eritoten raakapuun autokuljetus, joka suuntautuu tienvarsivarastolta tehtaalle, edustaa aivan ääriesi-merkkiä tieliikenteen automaatiosta. Raskaan liikenteen automaation pääpainopiste on maanteille suuntautuvassa kappaletavara-liikenteessä. Maanteillä olosuhteet automaation toiminnalle ovat suotuisammat kuin metsäteillä, joiden kunto vaihtelee huomatta-vasti. Seuraavan 3–5 vuoden kuluessa ajoneuvojen automaatio painottuukin maantieajamiseen ja täten metsäteille automaatiota ei ole sovellettavissa. Ajoneuvojen puutavaranosturit tulevat kehittymään ja kärkiohjausautomaatio yleistyy. Merkittävimmät kehitys-askeleet ajoneuvon sekä kuormanpurkukoneiden osalta tullaan kuitenkin saavuttamaan suljetuilla tehdas- ja terminaalialueilla, joskaan ei aluksi laajassa mittakaavassa. Puutavaranosturin täysautomatisointiin liittyy paljon haasteita, joten täysautomatisointi ei ole tarkastelluilla aikahorisonteilla todennäköistä. Yli viiden vuoden kuluttua suljetuilla alueilla nähtiin olevan laajasti käytössä korkealle automatisoituja ajoneuvoja sekä kuorman-purkukoneita. Maanteillä korkea automaatio on mahdollista ja erilaiset letka-ajamisen muodot eritoten vakioreiteillä sivutuotehak-keen kuljetuksessa arvioitiin olevan operatiivisessa käytössä. Yli viiden vuoden päästä jonakin ajankohtana nähtiin myös metsä-tieajamiseen suunnattu automaatio mahdollisena, joskaan ajankohtaa ei osattu määrittää. Automaation arviotiin kohtaavan paljon haasteita ainespuun autokuljetuksen toimintaympäristössä, ehkä merkittävimpinä teknolo-giset haasteet, tieverkon kunto sekä vastuukysymysten epäselvyydet. Vastuiden epäselvyydet osin myös haittaavat automaation hyväksyttävyyden syntymistä. Mikäli automaatiojärjestelmien ja kuljettajan väliset vastuut eivät ole selviä ja yksiselitteisiä, eivät kuljetusyrittäjät halua ottaa automatisoituja ajoneuvoja käyttöönsä. Automaatiolla kuitenkin arvoitiin olevan saavutettavissa hyötyjä tehokkuuden, kustannusten, turvallisuuden, ympäristövaikutusten ja kuljettajien työssä viihtyvyyden ja kuljettajatyövoiman saata-vuuden suhteen. Hyödyt arvioitiin olevan helpoiten saavutettavissa suljetuissa tehdas- ja terminaaliympäristöissä, joissa muuta liikennettä on mahdollisuus rajoittaa. On kuitenkin otettava huomioon, etteivät kaikki hyödyt ole täysin yksiselitteisiä, vaan niiden tavoittelulla automaation keinoin saattaa olla myös kääntöpuoli. Esimerkiksi turvallisuuden parantuminen automaattisin ajamis- ja kuormaustoiminnoin voi vähentää inhimillisistä virheistä johtuvia onnettomuuksia, mutta voi tuoda uusia riskejä tullessaan, esi-merkkeinä ohjelmointiperäiset virheet sekä älykkäiden järjestelmien toiminnan ennakoimattomuus.

Puumala orthohantavirus (PUUV) is a single stranded negative sense RNA virus, carried by the bank vole (Myodes glareolus). Like other orthohantaviruses, it does not cause visible symptoms in the host species, but when transmitted to humans, it can cause a mild version of hemorrhagic fever with renal syndrome (HFRS) called nephropathia epidemica (NE). PUUV is the only pathogenic orthohantavirus that is endemic to Finland, where it has a relatively high incidence of approximately 35 in 100 000 inhabitants or 1000 to 3000 diagnosed cases annually. Here we describe a miniaturized immunofluorescence assay (mini-IFA) for measuring antibody response against PUUV from bank vole whole blood and heart samples as well as from patient serum samples. The method outline was based on the work done by Pietiäinen et al., (2022), but it was adapted for the detection of PUUV antibodies. Transfected cells expressing the PUUV structural proteins (N, GPC, Gn and Gc) were used instead of PUUV infected cells, which allowed for performing all steps outside of bio-safety level 3 (BSL3) conditions. This method also enables the simultaneous measurement of IgM, IgA and IgG antibody response from each sample in a more efficient and higher output manner, when compared to traditional immunofluorescence methods. Our results show that the method is effective for testing large amounts of samples for PUUV antibodies and it allows for quick and convenient access to high-quality images that can be used for both detecting interesting targets for future studies, as well as producing a visual archive of the test results.

Vaikka kirjallisuudessa ei ole olemassa ainutlaatuista määritelmää monikanavaisuudelle eli omnikanavaisuudelle, nämä lähestymistavat ja strategiat on otettu huomioon keskeiseen rooliin modernissa markkinoinnissa. Kaikissa määritelmissä tulkitaan niitä kuitenkin markkinointiviestinnän ja jakelun useiden eri kanavien erilaisen käytön ja integroitumisasteen mukaan. Esitetyssä työssä tutkitaan syitä, mitkä ovat niitä avaintekijöitä, jotka tuovat monikanavaisuudelle kilpailukykyä ja sitä kautta onnistumisen elintarvike- ja kosmetiikan teollisuudessa. Edellä mainitun valinnan perusteella, monikanavaisuutta pidetään asiakaskokemuksen ja integroitumisen tason vaikutuksena. Viitattu käsite otetaan huomioon ymmärrettäessä yritysten monikanavaisuutta läpi kosketuspisteiden sekä haluavatko yritykset parantaa niiden integraatiota eri kosketuspisteissä. Lisäksi kokemusta tarkastellaan yritysten näkökulmasta sen ymmärtämiseksi, tulisiko tähän panostaa myös tulevaisuudessa. Tutkimus perustuu yritysten kvalitatiiviseen analyysiin. Siksi yrityksistä valittuja informantteja haastatellaan puolistrukturoidulla haastattelulla. Tutkimuksessa esitetään viiden yrityksen puolistrukturoitua haastattelua haastattelulomakkeen pohjalta. Yrityksiltä kysytään online- ja offline-ympäristöistä, kokemuksista ja tyytyväisyydestä monikanavaisuuteen, kanavan valinnasta ja kanavien integroinnista ja kilpailukyvystä. Lopulliset tulokset ja havainnot osoittavat, että kivijalkamyymälät ovat edelleen keskeisessä roolissa yrityksissä, vaikka niiden merkitys onkin muuttunut monikanavaisuuden myötä. Havainnot tarjoavat useita oivalluksia monikanavaisuuden hallinnasta. Tulosten mukaan yritykset kertovat, että heidän asiakkaansa odottavat online- ja offline-kanavien saumattomuutta. He käyttävät mobiililaitteitaan vieraillakseen verkkokanavissa ollessaan fyysisissä myymälöissä, verraten hintoja ja tuotteita sekä odottavat näkevänsä samat tuotteet ja hinnat molemmissa kanavissa. He haluavat kokemuksensa olevan saumatonta, mutta kokevat tietyn kosketuspisteen tunnistamisen ja mittaamisen haasteellisena. Tulokset korostavat myös kanavien integroinnin merkitystä positiivisten asiakasmatkojen parantamisessa ja sitä myötä tärkeydestä sen panostamiseen ja investoimiseen entisestään.

This thesis deals with public opinion of the decision making concerning forest policy in Finland. The data used was part of a nationwide mail survey examining the perceptions of the legitimacy of forest policy and its predictors in Finland. The data comprised of the answers to the question “What would you like to focus on in the decision making concerning forest use?”. The answers were analysed using inductive content analysis. The topics from the data were categorised under four themes: values, political decision-making, actors and practises. Based on the answers forests are regarded as multifunctional and the different value conceptions are equally respected. However, the existing value conflict between economic and ecological values was evident. The forest policy cannot be legitimised only on the basis of economic use of the forest resources. The biodiversity, nature protection and the recreational benefits of the forests must also be taken into account according the citizens. The results were analysed in the light of the goals and procedures set in the main documents of the Finnish forest policy. The aim was to compare the similarities and differences between current forest policy and citizens’ perspectives, and to find out if one can make any judgements about the acceptability and legitimacy of the forest policy. In general, citizens know what is included in forest policy decisionmaking, and the opinions are consistent with current policy. Certain forestry actions and forest owners’ decision-making power are the main points of conflict. Clear cuttings and especially the objection of them was the most essential topic in the data. This is against the prevailing forestry practises, since clear cuttings are the most used method in final felling. Citizens suggest alternative forestry practises like thinning and uneven-age management to be used in the felling of timber. According to the results concerning political decision making the main conflict arises from forest owners’ participation possibilities and the distribution of power. The procedural justice of the forest policy is not fully justified and legitimate, since citizens feel forest owners have too little decision-making power on their own forest property.

Tämän työn tarkoituksena oli selvittää, onko mahdollista avoimia paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistoja hyödyntäen luoda kasvupaikkatyyppiä ennustava malli, jonka ennuste olisi tarkempi kuin saatavilla oleva, koko Suomen kattava Luonnonvarakeskuksen tekemä kasvupaikkamalli. Viime vuosikymmenen aikana avointen paikkatietoaineistojen saata-vuus on lisääntynyt moninkertaisesti. Taustalla on EU:n säätämä INSPIRE-direktiivi 2007/2/EC (EU 2007), jonka tavoit-teena on yhteiskäyttöiset paikkatiedot ja yhteinen paikkatietoinfra-struktuuri. Tässä työssä hyödynnetään useita paikka-tieto- ja kaukokartoitusaineistoja, jotka ovat tulleet avoimeen käyttöön maksutta INSPIRE-direktiivin ansiosta. Aineistojen pohjalta on tunnistettu viisitoista mahdollista muuttujaa, jotka voisivat selittää kasvupaikkatyyppiä. Kaksitois-ta muuttujaa kuvaa topografiaa ja pohjautuvat suoraan tai välillisesti korkeusmalliin, yksi muuttuja kuvaa kasvukauden kokonaissadantaa, yksi muuttuja kuvaa maaperää ja yksi muuttuja on valtapituuden kasvuun pohjautuva kasvupaikka-tyyppiennuste. Valtapituuden kasvuun pohjautuvalle kasvupaikkatyyppiennusteelle kehitettiin malli, joka perustuu mänty-, kuusi- ja koivumetsiköiden kasvatusmalleihin. Näiden muuttujien pohjalta sovitettiin regressioanalyysiä hyödyntäen kasvupaikkatyyppiä ennustavia malleja. Referenssiaineistona käytettiin Suomen metsäkeskuksen kaukokartoituskoealo-ja pohjoisen napapiirin eteläpuolelta. Koealoihin on merkitty kasvupaikkatyyppi, johon malli sovitettiin. Tässä työssä kehitetty paras malli ennustaa mittareiden mukaan kasvupaikkatyyppiä tarkemmin kuin Luonnonvarakes-kuksen kasvupaikkamalli. Paras malli käyttää selittäjinä valtapituuden muutokseen perustuvaa kasvupaikkatyyppiennus-tetta, maalajia, korkeutta merenpinnasta, topografista sijainti-indeksiä (TPI), ”cartographic depth-to-water” -indeksiä (DTW) sekä kasvukauden kokonaissadantaa. Toiseksi paras malli ei hyödynnä maalajia selittäjänä, sillä Geologian tutkimuskeskuksen tuottama maaperäkartta ei kata koko Suomea. Malli käyttää selittäjinä valtapituuden muutokseen pe-rustuvaa kasvupaikkatyyppiennustetta, maalajia, korkeutta merenpinnasta, topografista sijainti-indeksiä (TPI), ”carto-graphic depth-to-water” -indeksiä (DTW), topografista kosteusindeksiä (TWI), kasvukauden kokonaissadantaa sekä auringon potentiaalista kokonaissäteilytystä. Selitysvoimaltaan paras muuttuja perustuu valtapituuden kehityksen tarkasteluun useamman ajankohdan laserkeilausai-neistoja hyödyntäen. Muuttujasta saatavat kasvupaikkatyyppiennusteet ovat sitä tarkemmat, mitä enemmän havaintoja aikasarjassa on. Tämän takia tässä työssä kehitettävän mallin parantamisen ja jatkokehittämisen kannalta olennaista on useamman ajankohdan laserkeilausaineistojen saatavuuden lisääminen. Malli hyödyntää 1970-luvulla kehitettyjä kasva-tusmalleja. On viitteitä siitä, että Suomessa puusto kasvaa nykyään nopeammin kuin 30–40 vuotta sitten. Tulevissa tutki-muksissa tätä kasvun muutosta olisi syytä tutkia tarkemmin ja huomioida se kasvupaikkatyyppiä ennustavien mallien jatkokehittämisessä.

Conservation of the genetic diversity enables population adaption to climate and production system changes and prevents harmful consequences of inbreeding. The aim of this study was to investigate the state of genetic diversity in Finnish Ayrshire and Finncattle breeds (Western, Eastern and Northern Finncattle) based on pedigree information. The data were received from FABA co-op. Average inbreeding coefficient and relationships were estimated for animals born between 1970 and 2017. Effective population sizes were estimated separately for each birth-year group. In addition, genetic contribution of the most important ancestors of the population were investigated. The Software packages RelaX2 and R-program were used to estimate the population parameters. Average inbreeding coefficient had either stayed at the same level or decreased for all breeds except Western Finncattle. Average inbreeding coefficient of Western Finncattle has increased 2.2 %-units during the last 20 years. In addition, average relationships between breeding animals has remained stable in other breeds except Western Finncattle. Estimated effective population sizes were 163 (AY), 78 (PSK) 74 (LSK) and 57 (ISK) for animals born between 2015 and 2017. The most important ancestors to animals born between 2015 and 2017 of each breed were A Lier (AY), Opari (LSK), Asa (ISK) and Fager (PSK). Effective population sizes of different Finncattle breeds were larger than the minimum recommendation of 50 and average relationship coefficients between breeding animals have stabilized during the past few years. Despite this, the diversity of all Finncattle breeds needs to be strictly monitored. The genetic diversity of Finnish Ayrshire is at the sustainable level that is partly due to cooperation of the Nordic breeding organizations. In the future, genomic information will hopefully provide more effective tools to estimate and manage population genetic diversity.