Browsing by department "Avdelningen för ekonomi"

Tutkielman tavoitteena oli selvittää millaisia vastuullisuuteen liittyviä odotuksia ja velvoitteita kohdistuu suomalaiseen alkutuotantoon osana suomalaista ruokaketjua. Haluttiin myös selvittää ruokaketjun tulevaisuudenkehityksen vaikutusta alkutuottajaan kohdistuviin vaatimuksiin. Suomessa oli aiemmin tunnistettu ruokaketjussa seitsemän vastuullisuuden ulottuvuutta. Niitä ovat ympäristö, tuoteturvallisuus, ravitsemus, työhyvinvointi, eläinten hyvinvointi, taloudellinen vastuu ja paikallisuus. Vastuullisen toiminnan tavoitteena on sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys. Se on myös Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteissa mukana. Politiikan ohjauskeinoja tavoitteiden saavuttamiseksi ovat täydentävät ehdot, viherryttäminen, ympäristökorvaus, ympäristösopimukset ja eläinten hyvinvointikorvaus. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla ruokaketjun ja sen sidosryhmien asiantuntijoita. Teemahaastatteluihin osallistui seitsemän asiantuntijaa. Mukana oli asiantuntijoita isosta kauppaketjusta, pienistä lähi- ja luomutuotteiden kaupoista, elintarviketeollisuudesta, tutkimusorganisaatiosta sekä ympäristöjärjestöstä. Haastateltavat olivat organisaatioiden johtajia ja yrittäjiä. Haastatteluteemoja olivat suomalaisen ruokaketjun nykytila, vastuullisuus ruokaketjussa, alkutuottajan vastuullisuus ja suomalaisen ruokaketjun tulevaisuus. Haastattelut tehtiin vuonna 2010. Ruokaketjun tulevaisuuteen vaikuttaviksi tekijöiksi tunnistettiin kansainvälisen kilpailun kiristyminen, ilmastonmuutos, veden riittävyys ja kuluttajien preferenssit. Tulevaisuuden suuntaa ohjaa politiikka ja lainsäädäntö. Alkutuottajille tärkeimmiksi vastuullisuuden ulottuvuuksiksi nimettiin tuoteturvallisuus, ympäristö ja eläinten hyvinvointi. Parannettavaa nähtiin eläinten hyvinvoinnissa ja ympäristövastuussa. Ympäristövastuullisuuden todentaminen koettiin ongelmalliseksi. Markkinalähtöiseksi ratkaisuksi ehdotettiin vastuullisuutta todentavia laatustandardeja tai -merkkejä. Eläinten hyvinvoinnin todentamista helpottaisi läpinäkyvyyden ja jäljitettävyyden parantaminen. Vastausten perusteella vastuullisuuden kehittäminen ruokaketjussa edellyttää alkutuottajilta tulevaisuudessa tiiviimpää ketjuyhteistyötä, jatkuvaa toiminnan kehittämistä, aiempaa suunnitelmallisempaa toimintaa tuotantopäätöksissä- ja tavoissa ja markkinalähtöisemmän ajattelutavan omaksumista. Maatalouden tuottamissa markkinattomissa tuotoksissa ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin osalta ei saavuteta yhteiskunnallista optimia ilman julkisvallan väliintuloa. Tulevaisuudessa Euroopan unionin yhteisellä maatalouspolitiikalla ohjataan alkutuottajia negatiivisten ulkoisvaikutusten vähentämiseen ja julkishyödykkeiden tuottamiseen entistä enemmän.

Päivittäistavarakaupan asiakkaat kohtaavat nykypäivänä enemmän mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia itsepalveluteknologioita osana päivittäistavarakaupan palveluprosessia. Yksi päivittäistavarakaupan kehittyvimmistä itsepalveluteknologiatrendeistä on kerää ja skannaa-itsepalveluteknologia eli myymälässä asiakkaiden mukana kiertävät käsiskannerit. Tehokkuus ja potentiaaliset kustannussäästöt ovat tärkeimpiä syitä sille, miksi päivittäistavarakaupat ovat alkaneet investoimaan itsepalveluteknologioihin perustuviin palvelumuotoihin. Itsepalveluteknologioiden laajamittaista käyttöönottoa on kuitenkin rajoittanut teknologioiden heikko vastaanotto asiakkaiden keskuudessa ja tästä johtuva teknologiainvestointien heikko kannattavuus. Teknologiaan liittyvää valintakäyttäytymistä on perinteisesti tutkittu teknologiaan itseensä tai teknologiaan läheisesti liittyvien ulkoisten tekijöiden näkökulmista. Perinteisten teknologian hyväksymismallien on katsottu soveltuvan parhaiten perinteiseen teknologiaan liittyvän valintakäyttäytymisen arviointiin organisatorisissa ympäristöissä, joissa teknologian käyttäjät hyödyntävät teknologiaa lähinnä työhön liittyviin suoritteisiin. Kuluttajapalveluihin liittyvien teknologioiden käyttö liittyy puolestaan enemmän teknologian käyttäjään itseensä. Teknologian käyttäjällä itsellään on ratkaiseva asema teknologian käyttäjänä ja palvelun asiakkaana. Kirjallisuudessa on tästä syystä esitetty kasvava tarve tunnistaa teknologian käyttöä selittäviä tekijöitä, jotka liittyvät yksilöön itseensä. Kerää ja skannaa-itsepalveluteknologian valintakäyttäytymisen arviointia lähestyttiin asiakkaan kokemien arvojen ja tilannetekijöiden näkökulmista. Kvalitatiivisella haastattelututkimuksella tunnistettiin neljä utilitaristiseen- sekä neljä hedonistiseen arvoulottuvuuteen liittyvää alateemaa, jotka selittävät kerää ja skannaa-itsepalveluteknologian säännöllistä valintakäyttäytymistä. Lisäksi tutkielmassa tunnistettiin neljä tilannetekijää, jotka vaikuttavat kerää ja skannaa-itsepalveluteknologian valintakäyttäytymiseen ja asiakkaan arvokokemukseen eli siihen, mitä hyötyjä ja uhrauksia asiakkaat kokevat itsepalveluteknologian käytöstä. Tutkielman empiirisen aineiston mukaan kerää ja skannaa-itsepalveluteknologian valintakäyttäytymiseen vaikuttavat: a) koetut utilitaristiset arvot (tehokkuus, säästäminen, vaivattomuus sekä henkilökohtainen kontrolli ja yksityisyys), b) koetut hedonistiset arvot (elämyksellisyys, vuorovaikutus, vaihtelunhalu ja yhteenkuuluvuus) ja c) tilannetekijät (saatavuus, ostoskorin suuruus, ajallinen paine ja ostettavat tuotteet).

In this thesis the changed paradigm of international climate policy from negotiated top-down targets of the Kyoto era to the new, Paris Agreement bottom-up mitigation contributions, NDCs is introduced. NDCs are submitted to the UNFCCC on the basis of what countries consider as their fair share of efforts in line with global warming targets, equity considerations and national circumstances. This means that normative decisions on fairness need to be made when selecting a long-term target required by the Paris Agreement. For this purpose, a framework was developed for considering some of the key issues that emerge in examining long-term climate policy. Different equity measures exist for assessing fairness, of which Equality, Ability to Pay and Historic Responsibility were selected as the ones to consider, since they are the most unambiguous as formulas and are the most prevalent in carbon budget allocation studies. The Paris Agreement temperature targets can be calculated into carbon budgets, of which the most recent IPCC estimation for the 1.5 degree budget was selected and subsequent global emissions subtracted from. To be able to consider all sources and sinks of GHGs, the carbon budgets are applied GHG budgets instead of purely carbon budgets and all emissions and sinks reported in national GHG inventories are included, which are reported in line with IPCC 2006 guidelines. While not a completely accurate utilisation of the carbon budget, this approach is sufficient for examining climate policy ambition. The equity calculations for allocating the GHG budget to countries for the period of 2020-2050 produced an emissions reduction pathway while the land-use sector net sink was kept fixed according to the historical average with an illustrative pathway for required additional emissions removals. These results were presented in graphs, and key figures pointed out, such as the mitigation rate, the year GHG neutrality occurs, what the 2050 end result is as a reduction of emissions compared to 1990, and at what rate emissions removals are required to increase. The goal of suggesting a long-term climate policy target in line with climate science, equity and 1.5 global carbon budget was successful in part; all the set conditions were successfully applied and a calculation alongside a demonstrative graph with specific key targets was produced. However, some of the results were unrealistic for applying to real life conditions, such as the amount of emissions removals required in some cases. Mitigation rates, which were fixed as linear, were very drastic in some cases, which might not be possible in present conditions. Contrary to what initially was set out to discover, GHG neutrality targets to be achieved in the 2030s for most cases transpire as the most significant result. GHG neutrality is however only a milestone toward a long-term target, which based on these case studies is a significantly over 100% emissions reduction target.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee elintarvikebrändien markkinoinnissa hyödynnettävää tarinallisuutta osana brändi-imagon muodostumista. Tarinallisuus on tärkeässä roolissa brändien markkinoinnissa. Brändien tarinallisuus tarjoaa mahdollisuuden viestiä tavalla, joka vetoaa kuluttajan tunteisiin. Vahva bränditarina muun muassa mahdollistaa erottautumisen kilpailijoista, vahvistaa kuluttajan ja brändin välistä suhdetta, luo positiivisia mielleyhtymiä brändiin sekä parantaa brändi-imagoa. Teoreettinen viitekehys rakentuu brändin tarinallisuuden erilaisten komponenttien sekä brändi-imagon ja brändiassosiaatioiden ympärille. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella. Aineisto kerättiin brändien markkinointimateriaaleista keskittyen digitaalisiin lähteisiin. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Empiirisessä osiossa brändien imago otettiin valmiiksi mitattuna. Tutkielmassa tarkasteltiin yhteensä kahdeksaa elintarviketuotebrändiä, jotka valittiin Taloustutkimuksen Brändien Arvostus 2016 -tutkimuksen top 200 -brändilistalta. Tutkielmaan valikoitui neljä kaikkein arvostetuinta brändiä (Fazerin Sininen, Valio Voi, Valio Oivariini ja Juhla Mokka) sekä neljä listan loppupään brändiä (Hartwall Novelle, Anni Helena, Järvikylä ja Valio Kippari). Tarkoituksena oli selvittää, löytyykö elintarvikebrändien markkinoinnista tarinankerrontaa ja mikäli löytyy, niin missä määrin ja minkälaista tarinallisuutta on löydettävissä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella, löytyykö listan kaikkein arvostetuimpien brändien tarinallisuudesta tiettyjä elementtejä, eroja ja yhtäläisyyksiä suhteessa toisiinsa sekä listalla heikommin sijoittuneisiin brändeihin. Keskeisenä päämääränä oli selvittää, voisiko brändin tarinallisuudella ja hyvällä brändi-imagolla olla yhteys toisiinsa. Tutkituista kahdeksasta brändistä viiden markkinoinnissa ilmenee vahvaa tarinallisuutta. Puolestaan kolmen brändin tapauksessa tarinallisuus ei ole yhtä vahvasti esillä. Tarinallisuutta markkinoinnissaan hyödyntävien brändien kohdalla tarinoiden tyypeistä ilmenevät brändin persoonaan perustuva tarina sekä yritykseen perustuva tarina. Kyseisten brändien tapauksessa tarinallisuus on selkeästi esillä kaikissa tarkastelluissa materiaaleissa. Aineiston tarinoissa teemoina korostuvat muun muassa suomalaisuus, aitous, nautinnollisuus sekä brändin rooli osana kuluttajien elämää. Tulosten perusteella voidaan todeta, että tarinallisuus korostuu imagoltaan vahvimpien brändien joukossa, mutta tästä huolimatta rajatun aineiston perusteella ei voida kuitenkaan väittää, että kyseisten brändien tarinallisuus poikkeaisi merkittävällä tavalla muista tarkastelluista brändeistä.

Tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa tutkittiin suomalaisten elintarvikealan yritysten energiavalintoja, syitä ja seurauksia eettisen arvoteorian ja hyvän eri muunnelmien näkökulmista. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu arvoteorian lisäksi kestävyydestä, energiasta sekä yritysvastuusta. Energiavalintojen fokus oli uusiutuvien energialähteiden käytössä, eli energian laadullisessa parantamisessa sekä energiankulutuksen määrällisessä vähentämisessä, mikä oli tämän tutkielman tutkittava tapaus. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka ”hyvin” yrityksissä toteutetaan energian laadullista parantamista ja määrällistä vähentämistä. Tutkielman aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastatteluihin osallistui edustajat neljästä eri yrityksestä, joiden elintarviketuotannossa käytetään uusiutuvia energialähteitä ja kiinnitetään huomiota energiankulutuksen määrään. Analyysin teoriapohjana toimi eettinen arvoteoria hyvän eri muunnelmista sekä itseisarvoiset ja välinearvoiset tulkinnat. Aineistoa tulkittiin teemoittelun kautta. Analyysissä havaittiin, että energian laadullinen huomiointi ilmenee uusiutuvien energialähteiden valintana ja omavaraisuutena. Energiankulutuksen määrällinen vähentäminen ilmeni energiankulutuksen tehostamisena, johon oli erilaisia keinoja riippuen yrityksestä. Energiankulutuksen kokonaismäärä ei ollut laskenut, vaan energian kokonaiskulutus oli noussut johtuen esimerkiksi halusta kasvattaa tuotantoa, eikä siten energiankulutusta tehostavat toimet laskeneet energian kokonaiskulutusta. Yrityksellä itsellään koetaan olevan vastuuta kestävyydessä, mutta muiden sidosryhmien, kuten valtion ja kuluttajien, vastuut nousivat myös esille. Energiavalintojen syyt olivat sekä itseisarvoisia, eli ympäristöarvoihin perustuvia, että välinearvoisia eli taloudellisiin kustannuksiin ja säästöihin liittyviä tulkintoja. Energiavalinnoista oli seurannut välineellistä ja hedonista hyvää yritykselle sekä hyvää tekevää yrityksen sidosryhmille. Energiavalintoja tulkittiin myös hyväksi teoksi, jolloin energiavalintojen seuraukset tulivat ympäristölle esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen alentamisen seurauksena. Johtopäätöksenä voidaan sanoa kestävään energiatulevaisuuteen tarvittavan sekä laadullista parantamista että määrällistä vähentämistä, jotta energiavalinnoista seuraa hyvää yritysten ja niiden sidosryhmien lisäksi ympäristölle ja luonnolle. Kestävän energiatulevaisuuden saavuttamiseksi tarvitaan vastuuta niin yrityksiltä, kuluttajilta kuin poliittisilta päättäjiltä. Muutosten on tapahduttava arvoissa, asenteissa sekä toiminta- ja kulutustavoissa kohti tarvevetoista tuotantoa ja kuluttamista.

Tulevalla maatalouspolitiikan ohjelmakaudella 2021–2027 suorien tukien leikkaamista on ehdotettu asteittain 60 000 eurosta 100 000 euroon. Lisäksi komissio on ehdottanut tukikattoa yli 100 000 euroa suoria tukia saaville tiloille ja leikkautuvien tukien uudelleenjakoa pienille sekä keskisuurille tiloille. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon tukileikkausten kautta voitaisiin edistää yhteisen maatalouspolitiikan toiseen pilariin kuuluvia ei-tuotannollisien investointitukien kosteikkoinvestointeja. Tutkimuksessa hyödynnettiin hyvinvointitalousteoreettista analyysia, jonka perusteella arvioitiin politiikan oikeutuksen vahvistamista. Työssä selvitettiin, kuinka paljon suorien tukien asteittainen leikkaaminen ja tukikatto vapauttaisi varoja sekä kuinka suuri osa tutkitusta kansalaisten maksuhalukkuudesta ja viljelijöiden hyväksymishalukkuudesta voitaisiin kattaa tukileikkausten kautta. Tutkimusaineistona käytettiin Ruokaviraston antamaa dataa, jonka perusteella tutkielmaan kerättiin yli 60 000 euroa suoria tukia saavat tilat. Koottujen tietojen perusteella tutkielmassa laskettiin, kuinka paljon suoria tukia leikkaantuisi komission ehdottamien tukileikkausten ja tukikaton myötä. Tulokseksi saatiin 16,8 miljoonaa euroa. Laskelmissa ei ole otettu huomioon komission ehdottamia työvoimakustannusten vähennyksiä. Lisäksi tutkimusaineistona käytettiin Tienhaaran ym. (2019) tutkimuksessa esiin nostettuja kansalaisten maksuhalukkuuksia ja viljelijöiden hyväksymishalukkuuksia. Saadun aineiston perusteella tutkittiin, miten paljon ekosysteemipalveluita, eli tutkimuksessa tarkastelun kohteena olevia kosteikkohehtaareja, olisi mahdollista kattaa leikkauksilla saatavien suorien tukien sekä kansalaisten maksuhalukkuuden ja viljelijöiden hyväksymishalukkuuden kautta. Tukileikkauksilla saavutettava rahamäärä riippuu siitä, kuinka jäsenvaltio tulkitsee komission ehdotusta. Jos tukileikkauksien kautta vapautuva rahamäärä kohdennettaisiin ei-tuotannollisiin investointeihin, eli tässä tapauksessa kosteikkoihin, kasvaisi tukisumman mahdollistava hehtaarimäärä moninkertaisesti verrattuna nykyiseen ohjelmakauteen 2014–2020. Tutkimuksessa käsiteltyyn kirjallisuuteen ja käytettyihin laskentatapoihin perustuen suorien tukien uudelleen kohdentaminen ekosysteemipalveluihin ja sitä kautta julkishyödykkeiden tuottamisen tukemiseen voisi parantaa maataloustukien oikeutusta.

Magisteravhandlingen behandlar temat unga jordbrukare och deras roll i EU:s gemensamma jordbrukspolitik. Målet med avhandlingen är att kartlägga vilken roll unga jordbrukare spelar i Finlands lantbruk och jämföra med situationen i hela EU. Genom att undersöka utvecklingen i åldersstrukturen, stödformer och särdragen på gårdar ägda av jordbrukare yngre än 35 år kan man skapa en grund för utarbetandet av Finlands nationella strategi för att nå EU:s gemensamma målsättningar för inkommande stödperiod 2021–2027. Avhandlingen strävar också till att ge svar på om det finns någon interventionslogik mellan åtgärden att betala ut stöd till unga jordbrukare i Finland och EU:s gemensamma målsättningar för kommande stödperiod. Som teoretisk referensram används teorin bakom den politiska processen och i avhandlingen analyseras aggregerade data. Andelen unga jordbrukare har minskat inom EU, men åldersdistributionen avspeglar samtidigt en allmän trend för Europas befolkning. Oron för en åldrande landsbygdsbefolkning grundar sig primärt på antagandet att Europas lantbruk förlorar potential som unga jordbrukare skulle tillföra lantbrukssektorn. I litteraturen finner man belägg för att unga jordbrukare är mer produktiva än äldre jordbrukare och mer troliga att ta i bruk nya innovationer. Undersökningar visar även på skillnader i miljöbeteende och villighet at satsa på djurens välfärd åldersgrupperna emellan. Inom ramen för EU:s gemensamma jordbrukspolitik har man under den senaste programperioden stött unga jordbrukare främst genom ett riktat arealbaserat direktstöd under första pelaren och ett etableringsstöd under andra pelaren. Bägge stödformerna ser ut att kunna utnyttjas i kommande stödperiod. Speciellt direktstödet till unga jordbrukare har fått kritik för att det saknar tydliga mål, interventionslogik och indikatorer för att granska effekten av stödet. Genom att undersöka aggregerade data, främst från Lantbrukets strukturundersökning, kan man se att andelen jordbrukare yngre än 40 i Finland varit ungefär densamma 2010-2019, medan andelen jordbrukare som är 65 år eller äldre ökat drastiskt. Trenden avspeglar den allmänna situationen för Finlands befolkning och kommer sannolikt att fortsätta i samma riktning. Resultaten visar även att de finländska jordbrukare som är yngre än 35 år främst odlar gårdar i de största storleksklasserna och de är mest sannolika att förbinda sig till miljöåtgärder. Frågan hur jordbrukarens ålder påverkar ekonomiska nyckeltal på de finländska gårdarna har inte fått sitt svar i denna avhandling på grund av bristande tillgång på data. Analysen av interventionslogiken för stödet till unga jordbrukare tyder på att antagandet att en ökad andel unga jordbrukare bidrar till målsättningarna för EU:s gemensamma jordbrukspolitik är korrekt. Däremot finns det skäl att anta att andelen unga jordbrukare inte ökar genom att man riktar ett arealbaserat direktstöd till åldersgruppen och således brister interventionslogiken. Målbilden för jordbrukspolitiken är väldigt komplex och det finns andra stöd som står i konflikt med målet att öka andelen unga jordbrukare.

Yritysten keskeisimpiä menestystekijöitä ovat johdon kyvykkyys rakentaa ja johtaa erityyppisiä liiketoimintaverkostoja. Verkostojen johtamisella luodaan ja toteutetaan strategia, tuotetaan yhteinen näkemys tavoitteista ja sitoutetaan ihmiset toimintaan. Yhteistyön kehittyminen on jatkuva prosessi. Tavoitteena oli selvittää horisontaalisen yritysverkoston johtamisen nykytila ja kehittämiskohteet. Tutkimusongelma, miten horisontaalista yritysverkostoa johdettiin, jakaantui tutkimuskysymyksiin: millaisia tavoitteita verkostolla oli, millä tavoin verkoston johtaminen ja päätöksenteko oli organisoitu, millaisia toimintatapoja verkostoyhteistyössä käytettiin sekä millä tavoin johtamiskeinot tukivat yrittäjien sitoutumista verkostoon ja keskinäisen luottamuksen rakentumista. Yritysverkoston tarkastelussa hyödynnettiin Håkansonin ja Johanssonin (1992) kehittämää ARA -mallia. Pienyritysten yhteistyön ja verkostoituminen analysointi pohjautui Varamäen (1997) kehittämän Kuutiomallin ja Vesalainen ym. (2004) laatimien liiketoiminnallisten ja organisaationaalisten sidosten ulottuvuuksiin. Horisontaalisen yritysverkoston tavoitteellista johtamista lähestyttiin Hyötyläisen ja Simonsin (1999) Yritysverkoston johtamiskolmion -mallilla. Verkoston johtamiskeinoja tarkasteltiin Rajalan ja Westerlundin (2009) määrittämillä vaikuttamisen, integroinnin, koordinoinnin ja ohjauksen ulottuvuuksilla. Toimeksiantajana oli Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, jonka toteuttamiin matkailun kehittämishankkeisiin verkoston yritykset ovat osallistuneet. Empiirisessä osassa tutkittiin Saimaa Gastronomy -verkostoa, mihin kuuluvat Tertin Kartano Mikkelistä, TeaHouse of Wehmais Juvalta, Sahanlahti Resort Puumalasta ja Hotelli Punkaharju Punkaharjulta. Verkoston tarkoituksena oli kehittää Järvi-Suomen elinvoimaisuutta, Saimaan alueen ruokakulttuuria ja -matkailua sekä yritysten liiketoimintaa. Laadullisen tutkimusotteen aineistonhankintamenetelminä käytettiin dokumenttiaineistoja ja neljän yrittäjän teemahaastatteluja. Dokumenttiaineistoille tehtiin sisällönanalyysi ja haastatteluaineistot luokiteltiin teemoittain. Tutkimuksessa sovellettiin deduktiivista tutkimusotetta. Yrittäjät olivat sitoutuneita verkoston tarkoitukseen, mutta tavoitteista ei ollut yhteistä näkemystä. Käynnistysvaiheessa olleen yhteistyörenkaan johtaminen pohjautui epävirallisiin henkilösuhteisiin ja keskinäiseen luottamukseen. Yrittäjät muodostivat johtoryhmän, jonka demokraattiseen päätöksentekoon oli menettelytapoja. Verkostoyhteistyö perustui eri kohteiden voimavarojen integrointiin. Toimintatapoja pidettiin avoimina, oikeudenmukaisina ja reiluina. Kehittämiskohteiksi esitetään verkoston vision, strategian, tavoitteiden ja mittareiden suunnittelua sekä niitä tukevien organisaatiorakenteiden ja toimijoiden roolien määritystä yhteistoiminnallisesti.

Tässä pro gradu työssä selvitettiin kenttäkokeella jätteen kuormauksen yhteiskuntataloudellisia vaikutuksia Helsingin keskustassa. Tutkielmassa laskettiin palvelun tuottamisen kustannuksia ja ulkoiskustannuksia kenttäkokeesta saaduilla tuloksilla. Kustannukset laskettiin kolmelle eri työskentelyn aloitusajalle. Tutkielma osoitti, että ulkoisvaikutusten kustannuksilla voi olla merkittävä vaikutus kokonaiskustannuksissa tai sitten arvioidut ulkoiskustannukset voivat jäädä odotettua vähäisemmiksi, eivätkä ne vaikuta vaihtoehtojen paremmuusjärjestykseen.

Tutkielmassa tarkastellaan kankaita ostavien kuluttajien sekä kangaskaupan asiakkaiden kulutustyylejä. Teoreettinen viitekehys perustuu Do-it-yourself –kirjallisuuteen sekä teoriaan kulutus- ja elämäntyyleistä. Kankaita ostavat kuluttajat tekevät usein käsitöitä. Aiempi käsitöihin liittyvä määrällinen DIY-tutkimus on keskittynyt kodin ehostamiseen kuten remontointiin tai pihan hoitoon. Tutkielma tehtiin kvantitatiivisella menetelmällä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelissa helmikuussa 2020. Tutkimuksessa on 1105 vastaajaa. Vastaajista 577 on kangaskaupan asiakkaita ja 528 kankaita ostavia kuluttajia. Kankailla tarkoitetaan tutkielmassa metri- ja palakankaita. Tulosten analysoinnissa käytettiin ei-parametrista varianssianalyysiä, ristiintaulukointia ja t-testejä. Tutkimuksen tarkoituksena on syventää ymmärrystä kankaita ostavista kuluttajista. Tutkimuksessa selvitetään, miten ompelevien kuluttajien kulutustyylit eroavat ei-ompelevista kuluttajista. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten erilaiset taustamuuttujat kuten ikä ja tulot vaikuttavat kulutustyyleihin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös yleisesti sitä, mitkä tekijät ovat tärkeitä kankaita ostaville kuluttajille. Tulokset osoittavat, että kankaita ostavan väestön ja kangaskaupan asiakkaiden kulutustyyleissä on merkittäviä eroja. Erot liittyvät siihen, miksi ja mihin tarkoitukseen kankaita ostetaan. Kangaskaupan asiakkaat ostavat kankaita enimmäkseen vaatetukseen ja käsityöharrastukseen. Vastaavasti väestön keskuudessa kankaita ostetaan sisustustarkoitukseen. Kangaskaupan asiakkaiden ja kankaita ostavan väestön kulutustyylit ovat yhteydessä tuloihin, ompelukertojen useuteen ja osittain ikään. Matalatuloiset ostavat kankaita korkeatuloisia useammin edullisen hinnan vuoksi. Ompelevat kuluttajat ostavat kankaita muita useammin valmistuotteiden heikon saatavuuden, laadun ja ompelusta saatavan nautinnon vuoksi. Lisäksi nuoremmat ikäryhmät ostavat vanhempia ikäryhmiä harvemmin vaatteita edullisen hinnan vuoksi.