Browsing by study line "Uppgifter i kyrkorna och religiösa samfund"

Suomen Helluntaiherätyksen reilun sadan vuoden historian aikana on liikkeestä irtaantunut monia uusia yhteisöjä. Seinäjoen Houm-seurakunta on yksi näistä yhteisöistä. Tämä tutkielma tarkastelee Seinäjoen Houm-seurakunnan syntyä ja sen toimintaa vuosina 2014–2019. Tutkielmassa tuodaan esiin Houm-seurakunnassa avainrooleja esittäneiden Johannes Saranpään ja Niklas Niemelän helluntaiseurakunnasta eroamisen vaiheita sekä syitä Houm-seurakunnan perustamiseen. Lisäksi tutkielma tarkastelee Houm-seurakunnan toiminnan muotoutumista sen alkuvuosina, seurakunnan toiminnan erityispiirteitä sekä seurakunnan johtohahmoja ja heidän motiiveejaan seurakunnan perustamiseen. Saranpään ja Niemelän ero helluntailiikkeestä ja Houm-seurakunta saivat osakseen laajalti näkyvyyttä mediassa. Tutkielman ensisijaisina lähteinä ovat paikallislehti Seinäjoen Sanomat, maakuntalehti Ilkka sekä helluntailaisten äänenkannattaja Ristin Voitto. Aikarajauksena tutkielmassa ovat vuodet 2014–2019. Saranpään ja Niemelän eroprosessi helluntailiikkeestä lähti liikkeelle syyskuussa 2014 heidän kerrottuaan Seinäjoen helluntaiseurakunnan johdolle aikeistaan perustaa uusi seurakunta. Helluntaiseurakunnan johdolle asia tuli täytenä yllätyksenä. Saranpään ja Niemelän ilmoituksesta seurasi neuvottelut helluntaiseurakunnan kanssa, jotka päättyivät Saranpään ja Niemelän eroon ja uuden itsenäisen Houm-seurakunnan perustamiseen. Seurakuntaa oli alusta asti mukana perustamassa Saranpään ja Niemelän lisäksi heidän vaimonsa sekä joukko vapaaehtoisia. Tutkielma osoittaa, että syyt seurakunnan perustamiseen olivat moninaiset. Yksi keskeinen syy Houm-seurakunnan perustamiseen, oli halu perustaa organisaatioista irrallinen sitoutumaton kristillinen seurakunta. Seurakunnan toimintaa ei haluttu sitoa tiukkoihin rakenteisiin ja kaavoihin. Houm-seurakunnan keskeisinä piirteinä oli nuorten aikuisten osallistuminen, moderni musiikki, sosiaalisen median keskeisyys seurakunnan markkinoinnissa ja evankeliumin sanoman kertominen yksinkertaisesti. Houm-seurakunnan perustajien halu perustaa sitoutumaton seurakunta kutoutui myös osaksi laajempaa postmodernin ajan ideaalia, jossa yksilönvapaus ja riippumattomuus olivat keskeisinä elementteinä. Tutkielma osoittaa, että nuorten irtaantuminen helluntaiseurakunnasta ja uusien itsenäisten sitoutumattomien oli osa laajempaa ilmiötä, joka helluntaiherätyksen piirissä oli 2000- ja 2010-luvulla käynnissä. Helluntaiseurakunnan toiminnasta irtaantuneet nuoret halusivat tehdä asioita uudella tavalla. Nuoremman sukupolven helluntailaiset eivät enää kokeneet helluntaiseurakunnan perinteistä kulttuuria merkitykselliseksi jatkaa. Lähdeaineisto osoittaa, että Houm-seurakunnan kaltaisille uuskarismaattisia piirteitä omaaville seurakunnille oli kysyntää niin maailmanlaajuisesti, pohjoismaissa kuin Suomessakin. 2000-luvulta lähtien pohjoismaissa karismaattisen kristillisyyden kenttä oli muuttunut yhä monimuotoisemmaksi ja uusia liikkeitä syntyi jatkuvasti. Nuoremmat sukupolvet perustivat uusia karismaattisia yhteisöjä, joissa näkyi piirteitä eri karismaattisista perinteistä, eikä yhteisöjä pyritty lokeroimaan tietyn karismaattisen kristillisen perinteen alle.

Tutkielma käsittelee Basileios Suurta, joka on yksi merkittävimmistä teologeista 300-luvulla. Hänellä on valtava kirjallinen tuotanto, joista tutkielman kannalta merkittävimmät ovat hänen esipuheensa ensimmäiseen Psalmiin ja kuuluisa puhe Ad adolescentes. Tutkielmassa tarkastelen erityisesti Basileioksen käsitystä mimesiksestä, jolla on sielua tai tunteita parantava luonne, joka näkyy kolmella tavalla hänen teksteissään: negatiivinen mimesis, positiivinen mimesis ja antiikin kirjallisuuden jäljittelevä ominaisuus suhteessa pyhiin kirjoituksiin. Mimesiksellä on myös kolmitasoinen luonne: se näyttäytyy sekä suoraan että epäsuoraan ja sillä on yhteisöllinen ulottuvuus. Basileioksen käsitys mimesiksestä on olla välineenä hyveeliseen elämään, ja sillä on myös sielun therapeiaan liittyvä ulottuvuus. Ensimmäinen pääluku antaa aatehistoriallisen pohjan Basileioksen mimesis-käsitteelle. Keskityn tässä luvussa antiikin ajan mimesis-käsitteeseen, jota tarkastelen runoudessa ja musiikissa esiintyvän mimesiksen avulla. Antiikin ajan mimesiksellä on muun muassa jäljittelevä, kopioiva tai matkiva luonne sekä sillä on vahva yhteisöllinen ulottuvuus. Toinen pääluku käsittelee varhaiskirkon hymnografiaa, jossa tutkin mimesistä nimenomaan jumalanpalveluskontekstissa. Tässä luvussa otan huomioon askeettien tavan käyttää mimesistä, sillä Basileios on askeettisesti elävä luostarin johtaja. Tämä toinen pääluku osoittaa myös Basileioksen kontekstin yhteisöelämiseen suuntaavaan luonteeseen, jossa on mimeettisiä aineksia. Kolmas pääluku ottaa huomioon antiikin ja varhaiskirkon hymnografian, kun kyseessä on Basileioksen mimesis-käsite, jota tarkastelen hänen esittämän antiikin kirjallisuuden ja musiikin valossa. Mimesiksellä on hyveelliseen elämään ja sielun parantumiseen liittyviä ominaisuuksia Basileioksen ajattelussa.

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyö Tekijä: Toni Timlin Työn nimi: Hyvä suarna kirkossa, ni se antaa lohdullisuutta ja piäseepi tuas etteenpäin. Miten savolainen kuulija kokee lohdutuksen saarnasta. Työn laji: Maisteritutkielma Kuukausi ja vuosi: Huhtikuu 2024 Sivumäärä: 58+9 Avainsanat: saarnakokemukset, kohtaaminen, armonvälineet, oppi Ohjaaja: Johan Bastubacka Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkielman tavoitteena oli tarkastella Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksen saarnan kuulijan kokemuksia lohdutuksesta kuormittavassa elämäntilanteessa. Jumalanpalveluksen saarnan kuulijan kokemukseen vaikuttavat useat tekijät, jotka periytyvät jo luterilaisen saarnan alkuajoista asti. 1500-luvulla reformaation ja Martin Lutherin keskeiset näkemykset saarnaan ja saarnan kuulemiseen sekä ennen kaikkea uskon todeksi elämiseen liittyen ovat vieläkin ajankohtaisia. Maailma on muuttunut Lutherin ajoista, mutta uskon peruskysymykset ovat edelleen samoja. Luterilaisen uskon mukaan saarnassa voidaan kuulla Jumalan ääni ja kohdata itse Jumala. Saarnalta haetaan ennen kaikkea kuormittavassa elämäntilanteessa rohkaisua ja toivoa tulevaisuuteen. Saarnan viestin välittymisessä on useita tekijöitä, jotka vaikuttavat saarnan kuulijan kokemukseen. Saarnaajan puhetaito on merkittävässä asemassa erityisesti omasta toiminnastaan ahdistuneen ja kuormittavan elämäntilanteessa keskellä olevan kuulijan saarnakokemuksessa, jotta hän kuulisi siinä Jumalan anteeksiantavan äänen. Isoon osaan huomioitavista asioista saarnaaja pystyy itse vaikuttamaan mutta on myös tekijöitä, jotka ovat kuulijan vaikutuksen alaisia. Yksi tällainen ulottuvuus on saarnan kuulijan luottamus siihen, että saarnatuolista kuuluva ääni todella on Jumalan ääni. Tutkimukseni lähtökohta oli juuri saarnan kuulijan kokemuksissa. Näin tutkimuskysymykseksi muotoutui: mitkä asiat vaikuttavat saarnan kuulijan lohdullisuuden kokemukseen kuormittavassa elämäntilanteessa? Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka toteutettiin marras- joulukuussa 2023. Haastatteluihin osallistuneet henkilöt osallistuivat aktiivisesti paikkakuntansa jumalanpalveluselämään Pohjois-Savon maakunnassa. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysin avulla. Tutkimustuloksina saarnan lohdullisuuden kokemukseen kuormittavassa elämäntilanteessa tutkimuksen mukaan vaikuttavat kuulijan kokemukset kohtaamisesta, anteeksiantava ilmapiiri saarnassa ja opillisten asioiden selkeä selittäminen. Kohtaamisen kokemukseen vaikuttavat niin nonverbaali viestintä kuin empaattinen rinnalla kulkeminen. Synninpäästön kokemus ja anteeksiantava ilmapiiri saarnassa on aivan keskeisessä asemassa erityisesti kuulijan omasta toiminnasta johtuneen ahdistuksen yhteydessä. Se, että oppia ei selitetty, vaikutti kuulijan kielteiseen kokemukseen saarnan lohdullisuudesta. Luterilaisen uskon peruskäsitteistä laki ja evankeliumi selkeästi selitettynä ovat tutkimuksen mukaan saarnan keskeisintä ydintä kuulijan kokemuksissa. Elämäntilanteiden vaikutus saarnan viestin vastaanottokykyyn leikkasi läpi kaikki kolme osa-aluetta tutkimustuloksissa.

Tutkielmassani selvitän, millaista toimijuutta profeetta Hesekielillä on Hesekielin kirjan luvuissa 3–4. Kyseisissä luvuissa Hesekielille tapahtuu monia epämääräisiä ja epätavallisia asioita, jotka antavat aihetta perusteelliselle toimijuuden analysoinnille. Hän esimerkiksi syö kirjakäärön sekä saa käskyt maata kyljellään yli vuoden ja paistaa leipää ihmisen lannalla. Tutkin toimijuutta käyttäen sekä sen sosiaalitieteellisiä että kognitiotieteellisiä määritelmiä. Kognitiivisen uskonnontutkimuksen menetelmille on tarvetta erityisesti siksi, että teksti sisältää kuvauksia possessiosta ja rituaalisesta toiminnasta. Tutkielmani siis kokeilee erilaisten toimijuuskäsitysten hyödyntämistä yhdessä – tämän monitieteisen lähestymistavan on osaltaan tarkoitus herättää keskustelua toimijuuden käsitteen määrittelystä. Koska tekstin keskeisenä teemana on Hesekielin profeettuus, analysoin myös erityisesti Hesekielin profeetallista toimijuutta. Analyysini jakautuu viiteen tapaustutkimukseen. Tutkin Hesekielin käärön syömistä (2:8–3:11), Hengen ja Jahven käden esiintymistä (3:12–15, 22–24), Hesekielin mykkyyttä (3:24–27), symbolisia tekoja (4:1–11) ja ruoan puhtauteen liittyvää valitushuutoa (4:12–15). Hesekielin toimijuus tutkimassani tekstissä on välineellistä ja tiukasti rajoitettua. Ajallisesti se suuntautuu eniten taaksepäin eli valmiiksi määritettyihin toimintamalleihin, mutta muitakin suuntautumisia on havaittavissa. Jumala hallitsee Hesekielin toimijuutta käskyillä, rajoituksilla ja myös possessiolla Hengen ja Jahven käden kautta. Tästä yleiskuvasta poikkeaa jae 4:14, jossa Hesekielin toimijuus on henkilökohtaista, itsenäistä ja käytännöllistä; hän pystyy vaikuttamaan toimintansa sisältöön oman identiteettinsä ja moraalikäsityksensä pohjalta. Monipuolinen teoriapohja auttaa luomaan Hesekielin toimijuudesta kattavan kuvan. Parempi käsitys toimijuudesta hyödyttää yleisesti muidenkin Hesekielin henkilöhahmon osa-alueiden tutkimista.

Ilmastonmuutos on nykytutkimuksen mukaan etenevä globaali ilmiö, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä niin valtioilta kuin kansalaisiltakin. Poliittisia toimenpiteitä on usein pidetty liian vähäisinä, ja ilmastonmuutoksen etenemisen hidastaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi toteuttaa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ilmastonmuutoskeskustelun argumentaatiota eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissa. Näkökulma on sosiaalieettinen, ja pyrkimyksenä on löytää puheenvuorojen taustalla olevia motiiveja, yhteisiä teemoja ja näkökulmia. Vaikka hallitusohjelmissa kautta eduskunnan historian on sitouduttu edistämään yhteistä oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia, näkemykset siitä, mitä toimenpiteitä näiden yhteisten päämäärien saavuttamiseksi tulisi toteuttaa, vaihtelevat huomattavasti. Yksimielisyyttä edes siitä, mitä nämä yhteiset päämäärät aina kussakin ajassa ja kontekstissa ovat, ei ole helppo saavuttaa. Vuonna 2023 julkaistu Parlamenttisampo, eduskunta semanttisessa webissä -palvelu tarjoaa luettavaksi lähes miljoona vuosina 1907–2022 eduskunnassa pidettyä puheenvuoroa. Lisäksi palvelussa on julkaistu puhujia koskevaa taustadataa. Palvelu mahdollistaa nyt täysistuntopuheenvuorojen tutkimisen aikaisempaa laajemmassa mittakaavassa. Tutkittava aineisto valittiin aiheen esiintyvyyden perusteella. Suurin osa aineistosta kerättiin käyttämällä ilmastonmuutokseen liittyviä johdannaishakusanoja kuten ilmastonm*. Lisäksi mukaan lisättiin Parlamenttisammon muita relevantteja hakusanayhdistelmiä sekä biografisia tietoja. Eniten ilmastonmuutosta käsiteltiin täysistuntopöytäkirjoissa vuosina 2008 ja 2019, ja näiden vuosien täysistuntojen puheenvuorot muodostavat suurimman osan tutkimusaineistosta. Puheenvuoroja tutkittiin tulkinnallisen tekstianalyysin avulla. Päämääränä oli tehdä aineiston perusteella keskustelua kuvaavia luokitteluja ja tunnistaa toistuvia teemoja, mutta antaa samalla kansanedustajien oman äänen kuulua mahdollisimman paljon suorien lainauksien muodossa. Lisäksi tekstianalyysissä hyödynnettiin poliittisten puheiden tutkimuksessa käytettyä Narrative Policy Framework Research -lähestymistapaa, jossa poliittisia prosesseja tutkitaan useilla eri tasoilla ja eri konteksteissa. Tämä lähestymistapa mahdollisti tavallista laaja-alaisemman aiheen käsittelyn sekä auttoi sitomaan keskustelun kuhunkin aikaan ja kontekstiin. Ilmastoaiheisia tai siihen läheisesti liittyviä täysistuntopuheenvuoroja kertyi aineistoksi yli 1000. Aineiston perusteella eduskunnan keskustelussa ilmastonmuutosta pidettiin ennemmin uhkana kuin uusia mahdollisuuksia tarjoavana ilmiönä, joskin suomalaiseen teknologiaan viitattiin usein puhuttaessa ilmastonmuutoksen mahdollisuuksista. Tutkimus paljasti, että eduskunnassa käyty ilmastonmuutoskeskustelu koostuu monista eri teemoista. Ilmastonmuutos sidottiin muun muassa liikenteeseen, energiaan, metsiin, biodiversiteettiin, maatalouteen, ruokaan tai eläimiin. Ilmastonmuutosta käytettiin myös politiikan välineenä yhdistämällä se muihin teemoihin kuten kaupunkisuunnitteluun tai liikenneratkaisuihin. Vaikka yhteisesti oltiin sitä mieltä, että ilmastonmuutos vaatii toimia, niiden laadusta saatettiin olla täysin vastakkaista mieltä. Tekstianalyysi osoitti kansanedustajien käyttävän eri vaikuttamisen keinoja käsitellessään ilmastonmuutosta. He eivät kuitenkaan laajemmin ottaneet kantaa ympäristöeettisiin kysymyksiin. Eettiset arvot ovat puheenvuorojen valossa sidoksissa useisiin muihin muuttujiin, jotka vaihtelevat kulloisenkin poliittisen agendan, hallitusvastuun tai vaikkapa eturyhmäintressien mukaan. Vaikka puheenvuoroissa oltiin yhtä mieltä siitä, että ilmastotoimenpiteillä on kiire, niiden sisällöllinen hajanaisuus paljastaa tarpeen pohtia yhteisiä ilmastoeettisiä periaatteita. On kysyttävä, kenen etuja ilmastotoimilla ajetaan ja mikä on asemamme globaalissa maailmantaloudessa.

Roomalaiskirje nousee edelleen esille yhteiskunnallisessa keskustelussa, varsinkin puhuttaessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Tästä syystä sen taustavaikutteiden tutkiminen on edelleen relevanttia, vaikka tutkimusta Paavalin suhteesta stoalaiseen filosofiaan sekä kreikkalais-roomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin on tehty runsaasti. Paavalin tiedetään tavanneen stoalaisia matkallaan Ateenassa, mutta tämän lisäksi Paavali on todennäköisesti kouluttautunut Tarson yliopistossa, jota voidaan pitää stoalaisen filosofian kehtona. Samoin jokainen teksti on oman aikansa tuotos, joten ympäröivä yhteiskunta ja kulttuuri ovat vääjäämättä vaikuttaneet Paavalin teoksiin. Tässä tutkielmassa pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, onko stoalaisen filosofian ja kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan sekä kulttuurin vaikutuksia nähtävissä Paavalin ajatuksissa Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeissa 18–32, erityisesti koskien samasukupuolisuutta. Käytän tukielmassa kriittisen raamatuntutkimuksen, antiikin historian tutkimuksen sekä vertailevan tutkimuksen metodeita, joiden avulla pyrin rekonstruoimaan kattavan kuvan Paavalin aikaisen yhteiskunnan suhtautumisesta samasukupuolisuuteen sekä vertailemaan aikalaisia käsityksiä ja stoalaisen filosofian periaatteita Paavalin ajatusten kanssa. On huomattava, ettei rekonstruointi ole koskaan täysin aukotonta, vaan parhaimmillaankin se luo kuvan mahdollisuuksista – ei absoluuttista totuutta. Kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin osalta käytän tutkimuksessani hyödyksi sekä kuvataidetta että aikalaisia tekstejä. Stoalaisen filosofian suhteen pyrin luomaan mahdollisimman kattavan yleiskuvauksen stoalaisuuden keskeisistä periaatteista fysiikan ja etiikan saralla, mutta vertailen Paavalin ajatuksia myös Zenon Kitionilaisen, Filon Aleksandrialaisen sekä Lucius Annaeus Seneca nuoremman ajatuksiin ja periaatteisiin. Esitän, että kreikkalais-roomalainen yhteiskunta ja kulttuurikonteksti sekä stoalainen filosofia ovat selkeästi nähtävissä Paavalin ajatuksissa. Täten ne ovat vaikuttaneet Paavalin tapaan käyttää erilaisia käsitteitä ja periaatteita, mutta myös Paavalin ajatusmaailmaan samasukupuolisuudesta. Huomattavaa on, että Paavali käyttää stoalaisuuden termejä sikäli kun ne palvelevat tämän päämäärää ja tarkoitusta. Osaa käsitteistä Paavali on muokannut täysin sopimaan omaan agendaansa, mutta joitain käsitteitä hän käyttää myös stoalaisessa muodossaan. Paavali ei ole kirjeen kirjoitushetkellä käynyt Rooman kaupungissa, joten todennäköisesti tämä hyödyntää toisen käden tietoa kaupungin ilmapiiristä ja hyödyntää kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tietämystään sekä stoalaista filosofiaa osoittaakseen olevansa erityisesti pakanakristittyjen puolella.

Tutkielmassani tarkastelen Johanneksen evankeliumin antamaa kuvaa äitiydestä ja äidin toimijuudesta Jeesuksen ja tämän äidin välisen kanssakäymisen kautta. Jeesuksen äiti esiintyy Johanneksen evankeliumissa kahdessa hyvin merkittävässä kohdassa: Kaanan häissä, heti toisen luvun alussa (Joh. 2:1–5), sekä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä evankeliumin lopulla (Joh.19:25–27). Tutkimusmenetelminä hyödynnän pääasiassa sukupuolentutkimuksesta nousevaa termistöä sekä kulttuuriantropologiasta nousevaa ymmärrystä kunnian- ja häpeän kulttuurista, joka vaikutti vahvasti kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa evankeliumin syntyaikana. syvennyn sukupuolentutkimuksen avulla tarkastelemaan Jeesuksen äidin toimintaan ja toimijuuteen; mitä Johanneksen evankeliumi kertoo Jeesuksen äidin toiminnan ja tämän edustaman toimijuuden kautta äitiydestä, mutta myös naisen roolista? Intersektionaalisuuden huomioidakseni käytän apuna myös arkeologisia huomioita. Jeesuksen maskuliinisuuden voi nähdä olevan myös yhteydessä äidin toimijuuteen. Ristillä äiti esiintyy selvästi täysin vastakkaisessa roolissa kuin Kaanan häissä, jossa tulkinta sallii äidin aktiivisen toimijuuden. Ristillä passiivisella esiintymisellään äiti ilmentää korostetun naiseuden ihanteita. Äidin edustaessa ristillä korostettua naiseutta, Jeesus esiintyy selvästi maskuliinisemmassa roolissa kuin Kaanan häissä. Kuvaus ei selvästi salli evankeliumin päättyvän naisen aktiiviseen toimintaan, vaan Jeesus ikään kuin palauttaa toiminnallaan sukupuolille ihanteelliset toimintatavat. Joh.2:1-5 ja Joh.19.25-27 tekstijaksot luovat selvästi yhteneväisen kokonaisuuden, joka tarjoaa hetkellistä toimijuutta äidille kuitenkin lopulta palauttaen sukupuolirooleille ihanteellisen järjestyksen.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on suomalaisten maallisten ja uskonnollisten järjestöjen käyttämä retoriikka lahjoituspyynnöissä. Mitä yhteistä niissä on löydettävissä ja miten ne puolestaan eroavat toisistaan. Sisällönanalyysin katsotaan lähtevän liikkeelle siitä, että mitä teksti kertoo ja retorisen analyysin siitä miten kerrotaan. Tässä työssä käytetään molempia. Tutkielmassa paneudutaan valittujen järjestöjen verkkosivujen sisältöön, jonka jälkeen vastataan siihen miten lahjoituksia pyydetään. Erityisesti kiinnitetään huomioita seuraaviin retorisiin keinoihin: toisto, samaistaminen, me/muut-erottelu ja tiettyjen viestitien vahvistaminen, koska analyysin kohteena olevien verkkosivujen kieli on lyhyttä, jolloin nähdään parhaaksi keskittyä juuri tiettyjen tehokeinojen käyttämiseen. Aineistona käytetään tutkielmaan valittujen järjestöjen verkkosivuja. Tuloksena saadaan käsitys siitä millaista retoriikkaa järjestöt käyttävät lahjoituspyynnöissään. Tutkielmaan valitut järjestöt ovat Suomen Unicef, Kirkon Ulkomaanapu, Patmos Lähetyssäätiö, IRR-TV ja Yhteisvastuukeräys. Maallisista järjestöistä eniten rahaa keräävät Suomen Unicef ja uskonnollisista Kirkon Ulkomaanapu ja Patmos Lähetyssäätiö. Näiden kolmen suurimman järjestön lisäksi tutkielmassa tarkastellaan lahjoituspyyntöjä IRR-TV:n ja Kirkkopalveluiden Yhteisvastuukeräyksen osalta. Tutkimustulosten merkittävimmäksi anniksi nousee, että järjestöjen niin maallistenkin kuin uskonnollisten lahjoituspyyntöjen keskiössä on usein lapset. Vaikka varainhankinnan pyynnöt rakentuvatkin usealla järjestöllä lasten ympärille, löytyy järjestöistä myös eroja. Unicef painottaa numeroihin perustuvaa viestintää, Kirkon Ulkomaanapu puolestaan nostaa esiin kaikkein heikoimpia tai kaikkein köyhimpien auttamisen, Patmos Lähetyssäätiö vetoaa Jeesuksen esimerkkiin, Kirkkopalveluiden Yhteisvastuukeräys lähimmäisenrakkauteen ja IRR-TV puolestaan lähetyskäskyn toteuttamiseen. Tehokeinoista toisto on keskiössä Unicefilla ja Kirkon Ulkomaanavulla. Järjestöistä Kirkon Ulkomaanapu ja Unicef ovat lähimpänä toisiaan – lahjoituspyynnöt ovat samantyyppisiä ja lahjoittaminen oli verkkosivuilla vahvasti esillä. Toinen ääripää on IRR-TV, jolla lahjoituspyyntöjä on verkkosivuilla harvassa eikä samoja tehokeinoja – toisto, lukijoiden samaistaminen tai tiettyjen viestien vahvistaminen – ole käytössä samassa määrin kuin muilla järjestöillä.

Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut siitä, mitä kristillistä joogaa harrastavat ihmiset kokevat saavansa kristillisestä joogasta ja tarkastelen, millainen uskonnollinen, hengellinen tai henkinen merkitys kristillisellä joogaharjoituksella on yksilölle itselleen. Tutkimustehtävänäni oli selvittää: Millaisena ihmiset kokevat kristillisen joogan? Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusaineiston olen kerännyt teemahaastatteluin. Tutkimuksestani käy ilmi, että kristillinen jooga on harjoittajilleen uskonnon kaltaista, hengellistä elämää ylläpitävä ja sitä ruokkiva keino. Kristillisestä joogasta haetaan hengellisyyttä, joka on yksilöä henkilökohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti koskettavaa ja merkityksellistä. Haastateltavat käyttävät kristillistä joogaa keinona kokea ja vahvistaa omaa, itselleen mieluisaa hengellisyyttä elämässään. Kristillisen joogan keinoin myös etsitään itseä ja tutustutaan omaan hengelliseen identiteettiin. Kristillisestä joogasta saadut kokemukset vaikuttavat yksilöiden elämässä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin hengelliselläkin tasolla. Tutkimukseni mukaan kristillisen joogan voidaan sanoa kuuluvan harrastajiensa arkeen merkittävänä osana elämää. Kristillisen joogan koetaan olevan osa elettyä uskonnollisuutta.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ranskalaisen filosofin Georges Bataillen ajattelua inkarnaation teologian viitekehyksessä. Kysyn, miten inkarnaation prosessia voi tarkastella Bataillen kehittämän transgression käsitteen kautta. Lisäksi kysyn, millainen on ihmisen ja Jumalan välisen rajan merkitys inkarnaatiossa transgression prosessin kautta ymmärrettynä. Bataillen ajattelussa transgressio on rajan ylittämistä prosessissa, jossa raja sekä sen ylittäminen ylläpitävät toisiaan. Tutkielman aluksi kontekstualisoin tutkimuskysymykseni kristologisen ongelman viitekehykseen esittelemällä teologisia ratkaisuja Kristuksen ihmisen ja Jumalan luonnon ristiriidan ratkaisemiseksi. Sen jälkeen analysoin Bataillen transgression käsitettä niiltä osin, kun se mielestäni vastaa kristologisessa ongelmassa esiintyvään kahden ristiriitaisen todellisuuden samanaikaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Bataille näkee Jumalan inkarnaation ja ristinkuoleman mahdottomaksi tulemisena. Tämä mahdottomuus ilmenee pyhän ja profaanin välisen rajan äärimmäisyyden viitekehyksessä. Profaanin maailman suhde rajan äärimmäisyyteen edustaa paradoksaalista riippuvuussuhdetta. Tässä suhteessa profaani maailma on riippuvainen pyhästä todellisuudesta juuri äärimmäisen erotuksensa kautta. Näin ollen luodun määrittelee sen erotus luojasta ja profaani on olemassa vain erotettuna pyhästä. Bataillen kuvaamaa mahdottomuuden ajatusta ja sen merkityksiä analysoin teologisen mystiikan, mannermaisen filosofian sekä ontoteologisten teemojen kautta. Mahdottomuus sekä olemattomuus implikoivat Bataillen ajattelussa jatkuvuutta sekä äärettömyyttä. Inkarnaatiossa toisilleen vastakkaisten käsitteiden rajat ylittyvät tavalla, jossa kumpikin käsite tulee mahdottomaksi siinä merkityksessä, että kumpikaan ei enää määrity toisesta erotuksen kautta. Inkarnaation prosessin näkeminen transgressiona merkitsee pyhän ja profaanin todellisuuden rajan äärimmäistä ylittämistä, joka kuroo niiden erotuksen umpeen.