Browsing by Issue Date

Tutkin yliluonnollisia kokemuksia kokeneiden käsityksiä yliluonnollisesta. Tutkimuskysymykseni ovat ensiksi, kuinka tutkittavat käsittävät yliluonnollisen ja toiseksi, millaisia merkityksiä yliluonnollinen saa siihen keskittyvissä Facebook-yhteisöissä ja haastateltavien kertomuksissa yhteisöllisyyden kautta. Aineisto koostuu kolmen ihmisen teemahaastatteluista sekä yliluonnollista käsittelevän Facebook-ryhmän, Yliluonnollista! (K18), etnografisesta havainnoinnista. Analysoin aineistoni käyttäen fenomenografista analyysimenetelmää. Tutkittavat ymmärsivät yliluonnollisen itselleen luonnollisena, arkielämään kuuluvana. Samalla he kuitenkin hyväksyivät yliluonnolliseen liittyvän selittämisen vaikeutta. Käsitykseen yliluonnollisesta sisältyi myös yliluonnollisen kohtaaminen. Tutkittavat kohtasivat esimerkiksi kuolleita läheisiään, henkioppaita ja muita yliluonnollisia olentoja sekä kokivat voimakasta läsnäolon tunnetta. Yliluonnollinen kuului myös tutkittavien käsityksiin elämästä ja kuolemasta. Tutkittavat eivät pelänneet kuolemaa, sillä he kokivat, ettei elämä pääty siihen. Yliluonnollinen koettiin myös todella merkitykselliseksi asiaksi elämässä. Tutkittavien omaan käsitykseen yliluonnollisesta vaikuttivat ensisijaisesti omat kokemukset. Yliluonnolliseen liittyy myös sosiaalisia ulottuvuuksia. Facebook-ryhmä asettaa oman määritelmänsä yliluonnolliselle. Facebook-ryhmässä koettiin ryhmän tarjoavan vertaistukea, mutta siellä esiintyi myös ilmauksia vähättelyn kokemuksista. Tutkittavat kokivat yhteiskunnan normien vaikuttavan siihen, että yliluonnollisesta kertominen muille ihmisille on haastavaa. Tästä syystä he jakoivat kokemuksiaan mieluiten luotettaville perheenjäsenille ja ystäville.

Tutkielmani tavoitteena on narraatiokriittistä metodia hyödyntäen tutkia Vanhan testamentin kohdissa 1. Moos. 6:1-4; 4. Moos. 13, 1.Sam.17, 1.Sam.21:1-10 ja 1.Sam.22:6-10 esiintyviä jättiläishahmoja, joihin kuuluvat Goljat ja ja נפלים-hahmot. Tutkimuskysymykseni on, miten kyseisiä jättiläisiä kuvataan kertomuksissa ja millaisia merkityksiä ne voivat saada. Narraatiokriittisessä lähestymistavassa keskeistä on tekstien tutkiminen kirjallisuutena ja kokonaisina teoksina. Lähestymistavassa sovellan Adele Berlinin esittämiä Vanhan testamentin kertomusten kirjallisia piirteitä, jotka keskittyvät kertomusten hahmojen ja eri näkökulmien hahmottamiseen. Lähetysmistavan haasteena on esimerkiksi sen suhde historialliallis-kriittiseen raamatuntutkimukseen. Tutkimuksen haasteena on נפלים-hahmojen kertomuksellisen materiaalin niukkuus, sekä sanaan tulkintaan liittyvät haasteet. Kertomusten ymmärtäminen vaatii sanojen ja tekstien tulkinnallisten ongelmien taustoitusta, joita kartoitan muuhun tutkimukseen tukeutuen. Tutkimuksestani käy ilmi, että tarkasteltavina olevien kertomusten jättiläiset ovat 1.Moos.6:1-4 ja 4.Moos.13 tapauksissa niukasti kuvattuja. 1.Moos.6:1-4 jättiläisten merkitys ei avaudu kertomuksessa eksplisiittisesti ja 4.Moos.13 jättiläiset toimivat kertomuksessa lähinnä kerronnallisena välineenä, eikä ensisijaisesti hahmoina. Goljat on tarkastelluista jättiläisistä laajemmasti kuvattu, muiden hahmojen ja kertomuksen kertojan kautta. Kuvaus on kuitenkin yksipuolinen sotilaallisuuden ja israelin kansan vastustamisen kautta ja oleellisimmin Goljat hahmottuu kontrastien kautta suhteessa Daavidiin.

Tutkin Timothy Kellerin käsitystä työn teologiasta käyttäen päälähteenä teosta Every Good Endeavour. Connecting Your Work to God´s Plan for the World (2014). Käytän myös muuta Timothy Kellerin tuotantoa soveltuvin osin. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi, jossa referoin, jaottelen ja analysoin Timothy Kellerin ajatuksia työhön liittyen. Timothy Kellerin työn teologiaa strukturoivana prinsiippinä toimii hänen käsityksensä evankeliumista. Keller erottelee kaksi erilaista lähestymistapaa evankeliumiin: evankeliumi yksilön pelastumiseksi sekä evankeliumin pelastushistoriallinen narratiivi. Tutkielmassa työn teologian analysoinnin viitekehyksenä toimii Kellerin narratiivisen evankeliumikäsityksen neljä kulminaatiopistettä, jotka ovat luominen, lankeemus, lunastus ja ennalleen asettaminen. Kellerin mukaan työ on muun luomakunnan ohella itsessään hyvä asia. Kaikki työ on arvokasta ja Keller näkee työn olevan yksi ihmisen perustarpeista. Työ on tärkeä osa ihmisen tehtävää luomakunnassa ja työnteko tuo Jumalan kuvaa näkyviin ihmisissä. Kellerin mukaan synnin seurauksena työ joutui kirouksen alle. Synnistä johtuvat työhön liittyvät ongelmat, mutta aynnistä huolimatta työ tuottaa edelleen hedelmää, joskin vajavaista. Synnistä seuraavan epävarmuuden vuoksi ihmiset saattavat rakentaa identiteettinsä työn varaan, mikä on Kellerin näkökulmasta ongelmallista. Timothy Keller ajattelee että vastaus työn ongelmiin on Jeesus, joka pelastaa ihmiset uskon kautta ja sen seurauksena ihmiset saavat olla rakastettuja ja hyväksyttyjä ilman omia ansioita. Jeesuksen kautta eksistentiaaliset tarpeet täyttyvät ja tämän seurauksena ihmiset saavat tehdä työtään levosta käsin Kristuksen ohjeistuksen mukaan. Kristittyjen tulisikin olla avoimesti kristittyjä myös työelämässään ja näyttää vakaumuksensa kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Kellerin mukaan oikea motiivi työlle on Jumalan ja ihmisten palveleminen, jonka kautta myös työn merkitys ja arvo syntyy. Aikojen lopulla Jeesuksen palatessa koko luomakunta luodaan uudeksi ja oikeutta mutta kristittyjen tulisi uusina luomuksina elää ikään kuin tästä tulevasta ajasta käsin ja tuoda taivasten valtakuntaa maan päälle omien elämiensä kautta. Yleisesti Timothy Kellerin työn teologia on hyvin käytännöllistä teologiaa, sillä hän pyrkii etsimään käytännöllisiä yhteyksiä teologian ja arkielämän välillä. Hänen ajattelussaan näkyy vahva teologinen realismi sekä usko siihen että hengelliset ja materiaaliset asiat vaikuttavat toisiinsa todellisella tavalla.

Raamattu on vuosisatojen ajan toiminut vaikuttimena taiteilijoille. Monet maalaukset sisältävät Raamatun kertomuksia ja tematiikkaa. Taiteilijalla on lähes aina jokin syy maalata tietty teos. Tarkoituksena on voinut olla tarkan kuvan luominen Raamatun kertomuksesta tai muunnellun kuvauksen luominen omilla näkemyksillä. Jotta maalauksen merkitykset selviävät, täytyy tarkastella taiteilijan taustoja, mahdollisia motiiveja ja tavoitteita teosten maalaamiselle. Tässä tutkielmassa tarkastelen alankomaalaisen taidemaalarin Hieronymus Boschin (n. 1450–1516) triptyykkejä, eli kolmiosaisia tauluja, Maallisten ilojen puutarha ja Viimeinen tuomio. Teokset sisältävät runsaasti raamatullista tematiikkaa, ja niiden näkyvimmät teemat ovat nautinto, synti ja viimeinen tuomio. Keskiajalla ei ollut tavatonta, että näitä teemoja esiintyi maalauksissa. Boschin triptyykit eroavat tyyliltään ja yksityiskohtaisuudeltaan selkeästi verrattuna muihin sen ajan raamatullisiin maalauksiin. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Miten Hieronymus Bosch käyttää Raamattua triptyykeissään "Maallisten ilojen puutarha" ja "Viimeinen tuomio"? 2) Mikä on raamattukytkentöjen merkitys triptyykeissä. Tarkoituksenani on paikantaa Raamatun reseptio triptyykeistä ja selvittää reseption syyt ja merkitykset. Reseption paikannan intertekstuaalisella analyysilla. Tämän jälkeen tarkastelen paikannettua reseptiota reseptiohistoriallisella analyysilla. Reseptiohistoriallisessa analyysissa keskityn Boschin syihin ja tavoitteisiin maalata nämä triptyykit. Olennaista on myös sen ajan maailma ja vallitsevat ideologiat. Analyysissa käytän apuna Kari Syreenin kolmen maailman mallia, johon kuuluvat tekstimaailma (kuvamaailma), historiallinen maailma ja symbolinen maailma. Tutkimustulokset osoittavat, että Raamatun reseptiota löytyy runsaasti. Erityisesti Genesis ja Ilmestyskirja ovat toimineet vaikuttimina maalauksissa. Bosch on kuvannut molemmissa triptyykeissä ihmisen elämän luomisesta viimeiseen tuomioon. Vasemmissa paneeleissa on puutarha ja oikeissa helvetti. Keskipaneelit kuvaavat kaikkea sitä, mikä johtaa ihmiset tuomioon. Raamattukytkennät maalauksissa ovat osittain suoria ja osittain muunneltuja. Boschin tarkoituksena on ollut herättää katsojat siihen, millaisia valintoja he tekevät. Hän painottaa maalauksissaan sekä perisyntiä että tekosyntien vaikutusta. Helvettikuvauksillaan hän pyrkii pelottelemaan katsojaa siitä, mitä voi pahimmillaan seurata, jos omaa toimintaansa ei muuta. On myös todennäköistä, että triptyykit ovat vaikutuspyrkimysten lisäksi luotu viihdyttämään värileikittelyillään, yksityiskohdillaan ja erikoisilla hahmoillaan

Maisterintutkielmassa tarkastellaan koronaviruspandemian mukanaan tuoman koronadenialistisen puheen yhteyttä nykyaikaiseen suomalaiseen antisemitismiin. Lisäksi tarkastellaan, millä tavoin antisemitismi ilmenee koronadenialistisessa puheessa ja millaista kuvaa antisemitistiset lausunnot luovat juutalaisista. Tutkielman aineisto koostuu Me Kansa -kansanliikkeen verkkosivujen koronapandemiaa käsittelevistä blogijulkaisuista vuosilta 2020-2022.Tälle aikavälille sijoittuu 110 blogijulkaisua, joista 17 on valittu tarkempaan analyysiin. Aineistoa tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin. Analyysin kautta on nähtävissä kolme diskurssia: maailmanhallintadiskurssi, uhkadiskurssi ja holokaustidiskurssi. Maailmanhallintadiskurssi on aineistoa hallitseva diskurssi, sillä siinä esitetyt ajatukset tulevat ilmi myös muissa diskursseissa. Maailmanhallintadiskurssissa esitetään juutalaiset häikäilemättömän halukkaina hallitsemaan maailmaa ja koronapandemia nähdään yhtenä keinona sen saavuttamiseksi. Uhkadiskurssissa ja holokaustidiskurssissa korostetaan etenkin koronapandemian ja siihen liittyvien koronarajoitusten luomaa uhkaa ihmisten vapaudelle. Aineistolla on vahvat kytkökset salaliittoteorioihin, sillä diskurssit toisintavat vanhoja salaliittoteorioita nykypäivään mukautettuina. Tämä näkyy diskurssien kautta muotoutuneesta juutalaiskuvasta, jossa juutalaiset nähdään ensisijaisesti ahneina, vallanhimoisina ja häikäilemättöminä oman edun tavoittelijoina.

René Girardin filosofiassa ihmisen synnynnäinen perusominaisuus, kaiken oppimisen ja haluamisen lähtökohta on jäljittäminen eli mimeesis. Halun objekti ei ole haluamisen kannalta lainkaan oleellinen, vaan tuota kohdetta haluava todellinen tai kuvitteellinen toinen, jota Girard nimittää varhaisimmissa teoksissaan välittäjäksi (mediator) ja myöhemmin malliksi (model) tai kilpailijaksi (rival). Mallin ristiriitaiset kaksoisimperatiivit, double bind; ”jäljittele minua”; ”älä jäljittele minua” ovat samalla haluamisen este (obstacle). Freudin seksuaalisuus on Girardille vasta "viimeinen verho", jonka takaa paljastuu ihmisyyden synkkä perussalaisuus, mimeettisen halun kiihottama väkivalta. Girard uskoo, ettei ole olemassa perustarpeiden ulkopuolista väkivallatonta halua. Tämä tekee kulttuurisen järjestyksen saavuttamiseksi sijaisuhrista välttämättömän vastavuoroisen väkivallan ratkaisijana. Mysteerinä on uhraaminen, joka näyttää rikolliselta väkivallalta ja päinvastoin, mutta jossa uhri ei kosta. Latinalaisperäisissä kielissä uhri tarkoittaa pyhäksi tekemistä - sacrum facere. Vaikka väkivalta itsessään on pahaa, muuttuu se sijaisuhrimekanismin kautta yhteisöä suojelevaksi pyhäksi. Eläinmaailmassa uhrin ja saalistajan suhde kerran muodostuttuaan säilyy, mutta ihmisten suhteilla on eläimistä poiketen historia. Kosto on mahdollinen. Alkumurhan ensimmäinen ihmisuhri oli todennäköisesti vahinko. Tekijän anonymiteetistä johtuen, eli kun kukaan ei tunnusta, tunnemme tapahtuneesta kollektiivista syyllisyyttä. Uhrin satunnaisuus synnytti halun lopettaa väkivalta. Kaikki myöhemmät uhrit, muistuttavat meitä tuosta ensimmäisestä uhrista, tarkoituksenaan estää destruktiivinen väkivalta. Vaikka muistuma ei enää ole tietoinen, on se kuitenkin Girardin mukaan kaiken ritualisoidun uhritoimen taustalla. Väkivallan kääntäminen sijais-uhriin on tulosta eräänlaisesta jättiläismäisestä kollektiivisesta transferenssista, jossa uhri ottaa koko yhteisön paikan ja astuu sen tilalle. Uhrioperaation edellytyksenä on siis tietty uskonnollisuuden taustalla oleva hämärtynyt todellinen syy eli jäljittely ei tiedä mitä jäljittelee ja alkutapahtuma pysyy salaisuutena. Koska riitti on ennaltaehkäisevä, ei parantava, rituaaliuhri ei korvaa yhteisöä tai sen yksittäistä jäsentä vaan aina sijaisuhrin. Todellisen tapahtuman muistamiseksi järjestettävässä rituaali-uhraamisessa on kyse kaksoiskorvauksesta, jossa ensinnäkin yhteisö korvataan yhdellä sijaisuhrimekanismilla ja toisaalta alkuperäinen uhri korvataan uhrikelpoisella yhteisön ulkopuolisella, kostamaan kykenemättömällä riittiuhrilla. Ilman uhrimekanismin ja uskonnon tavoittelemaa yhteisön ytimen välttämätöntä väkivallattomuutta, ei olisi ihmisyyttäkään eikä inhimillisiä yhteisöjä. Uhrin kohtaama väkivalta on samalla tavoin turmiollista (maléfique) kuin mikä tahansa muukin väkivalta, mutta koska sen uskotaan katkaisevan vastavuoroisen väkivallan kierteen ja siten tuovan rauhan, sen on samalla myös siunauksellista (bénéfique) väkivaltaa. Kostolta suojautumisen voidaan luokitella kolmeen kategoriaan; 1) ennaltaehkäisy uhraamisen avulla 2) korjaavuudet; sovittelu, kaksintaistelut, joissa tärkeintä kostamaton uhri, ei syyllinen 3) oikeusjärjestelmä Luokitus on paitsi kehitysvaihe- myös tehokkuusjärjestyksessä. Uhrikriisissä uhraamisen katsotaan ”epäonnistuneen”, kun paha väkivalta ei korvaudukaan hyvällä vaan pysyy tahraavana. Tällöin turmiollinen väkivalta kohdistuu niihin, jotka uhraamisella olisi pitänyt säästää. Girard näkee, että Jeesuksen ja kristinuskon varsinainen sanoma oli ja on ihmisyhteisöjen kätketyn väkivaltarakenteen paljastaminen. Viattomana uhrina Jeesuksen ristinkuolema paljastaa uhrimekanismin valheellisuuden ja tuo esiin kristinuskon väkivallattomuuden väkivallan vaihtoehtona. Vaikka ristinuhrin kertomus on perinteisen uhrimallin mukainen, se samalla eroaa siitä oleellisesti, koska uhrimekanismi kyseenalaistetaan, myötätunto ja näkökulma on uhrin puolella. Tämän tutkimuksen tehtävänä analysoida edellä kuvattua teoriaa, sen käsitteistöä ja käsitteiden keskinäisiä riippuvuussuhteita. Tarkastelun painopiste on pyrkiä avaamaan mitä Girard tuolla väkivallan kontrollilla tarkoittaa, kuinka hän on tuohon päätelmäänsä päätynyt ja kuinka hän sitä puolustaa. Samoin tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, onko Girardin teoria yhtä kattava ajatusrakennelma kuin Freudin seksuaalisen kehityksen teoria. Tutkimuksen päälähteenä käytän Väkivalta ja pyhä -teosta, joka on ensimmäinen Girardilta suomennettu teos ja jota pidetään Girardin akateemisena päätyönä. Hänen myöhemmät teoksensa käsittelevät samaa mimeettisen halun teoriaa ja syntipukkimekanismia, vaihdellen ainoastaan painotusten ja teoriaa tukevien tekstimateriaalien suhteen. Teokset myös asteittain muuttuvat yhä apologeettisimmiksi, pyrkien sovittamaan kokonaisteoriaa yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Girardin myöhemmät teokset ovat silti myös mukana lähteinä. Girard on itse määritellyt ajattelussaan ja kirjoittamisessaan olleen kolme tähtihetkeä; ensimmäinen, kun hän löysi mimeettisen halun ja kilpailun, toisena löytönä syntipukkimekanismi ja kolmantena kun hän alkoi nähdä Raamatun ja kristilliset tekstien ainutlaatuisuuden syntipukkiteoriansa näkökulmasta. Tämän tutkielman rakenne noudattaa analyysissään samaa kehityskaarta, mukaillen lähteenä olevan pääteoksen päälukujen järjestystä.

Tutkimuksessani selvitän evankelis-luterilaisen kirkon sairaalapappien kokemuksia työnsä hengellisyydestä. Tutkimustehtävääni lähestyn kolmen kysymyksen näkökulmasta: 1. Mitä sairaalapapit mieltävät hengellisyyden sairaalansielunhoitotyössä olevan? 2. Millä tavoin vastaajat kokevat hengellisyyden näkyvän heidän itse tekemässään sairaalasielunhoitotyössä? 3. Miten sairaalapapit tunnistavat hengellisen tuen tarpeen ja miten sairaalapapit kokevat hoitohenkilökunnan tunnistavan hengellisen tuen tarpeen? Työtäni ohjaavana teoreettisena viitekehyksenä toimii kirkon sairaalasielunhoidon palvelulupaus, joka pohjautuu sairaalapapin ydinosaamiskuvaukseen.Toisena tärkeänä lähtökohtana on sairaalasielunhoidon periaatteet. Tutkimusaineiston keräsin laadullisin menetelmin. Haastattelin kahdeksaa sairaalassa päätoimisena työskentelevää sairaalapappia teemahaastattelun menetelmin. Haastateltavat sairaalapapit olivat eri puolilta Suomea neljän eri hiippakunnan alueelta. Tutkimusaineiston analyysiin käytin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen analyysia ohjaa kolme teemaa, jotka nousevat haastattelurungosta.Tutkimukseni mukaan sairaalapapit kokevat hengellisyyden sairaalasielunhoitotyössä uskontoon ja vakaumukseen liittyvänä. Papin työtä pidetään hengellisenä työnä, joka haastateltavien mukaan toteutuu sairaalapapin työssä. Tuloksissa ilmenee, että sairaalapapin työssä hengellisyys on läsnä pappeudessa itsessään sekä Jumalan läsnäolona kaikessa tekemisessä ja kohtaamisissa. Jumalan läsnäoloa tarkennettiin helpommin selitettäväksi hengellisten apuvälineiden käytön yhteydessä ehtoollisen jakamisessa, rukoilussa, rukoushetkissä, virsien laulamisessa sekä Raamatun lukemisessa. Sairaalapapeilla on kokemus, että heitä arvostetaan sairaalassa ja heidän apuaan ja tukeaan hyödynnetään, jos hoitohenkilökunnalla on riittävästi tietoa heidän palveluistaan. Pääsääntöisesti hoitohenkilökunta koetaan osaavana hengellisen tuen tarpeen tunnistamisessa, mutta haasteitakin sanoitetaan. Sairaalamaailman haasteet ovat samoja kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Haasteena nähdään maallistuminen, joka vie hengellistä elämää kauemmaksi ihmisten arjesta sekä moniuskontoinen seurakunta sairaalassa.

Roomalaiskirje nousee edelleen esille yhteiskunnallisessa keskustelussa, varsinkin puhuttaessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Tästä syystä sen taustavaikutteiden tutkiminen on edelleen relevanttia, vaikka tutkimusta Paavalin suhteesta stoalaiseen filosofiaan sekä kreikkalais-roomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin on tehty runsaasti. Paavalin tiedetään tavanneen stoalaisia matkallaan Ateenassa, mutta tämän lisäksi Paavali on todennäköisesti kouluttautunut Tarson yliopistossa, jota voidaan pitää stoalaisen filosofian kehtona. Samoin jokainen teksti on oman aikansa tuotos, joten ympäröivä yhteiskunta ja kulttuuri ovat vääjäämättä vaikuttaneet Paavalin teoksiin. Tässä tutkielmassa pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, onko stoalaisen filosofian ja kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan sekä kulttuurin vaikutuksia nähtävissä Paavalin ajatuksissa Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeissa 18–32, erityisesti koskien samasukupuolisuutta. Käytän tukielmassa kriittisen raamatuntutkimuksen, antiikin historian tutkimuksen sekä vertailevan tutkimuksen metodeita, joiden avulla pyrin rekonstruoimaan kattavan kuvan Paavalin aikaisen yhteiskunnan suhtautumisesta samasukupuolisuuteen sekä vertailemaan aikalaisia käsityksiä ja stoalaisen filosofian periaatteita Paavalin ajatusten kanssa. On huomattava, ettei rekonstruointi ole koskaan täysin aukotonta, vaan parhaimmillaankin se luo kuvan mahdollisuuksista – ei absoluuttista totuutta. Kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin osalta käytän tutkimuksessani hyödyksi sekä kuvataidetta että aikalaisia tekstejä. Stoalaisen filosofian suhteen pyrin luomaan mahdollisimman kattavan yleiskuvauksen stoalaisuuden keskeisistä periaatteista fysiikan ja etiikan saralla, mutta vertailen Paavalin ajatuksia myös Zenon Kitionilaisen, Filon Aleksandrialaisen sekä Lucius Annaeus Seneca nuoremman ajatuksiin ja periaatteisiin. Esitän, että kreikkalais-roomalainen yhteiskunta ja kulttuurikonteksti sekä stoalainen filosofia ovat selkeästi nähtävissä Paavalin ajatuksissa. Täten ne ovat vaikuttaneet Paavalin tapaan käyttää erilaisia käsitteitä ja periaatteita, mutta myös Paavalin ajatusmaailmaan samasukupuolisuudesta. Huomattavaa on, että Paavali käyttää stoalaisuuden termejä sikäli kun ne palvelevat tämän päämäärää ja tarkoitusta. Osaa käsitteistä Paavali on muokannut täysin sopimaan omaan agendaansa, mutta joitain käsitteitä hän käyttää myös stoalaisessa muodossaan. Paavali ei ole kirjeen kirjoitushetkellä käynyt Rooman kaupungissa, joten todennäköisesti tämä hyödyntää toisen käden tietoa kaupungin ilmapiiristä ja hyödyntää kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tietämystään sekä stoalaista filosofiaa osoittaakseen olevansa erityisesti pakanakristittyjen puolella.

Kun keskiaikaisessa maailmassa hallitsija vaihtui tavallisen ihmisen elämä ei paljoa muuttunut. Mutta kun hallitsija päättää vaihtaa koko uskonnollisen järjestelmän muuttuu tavallisen ihmisen elämä huomattavasti. Tutkielmassani selvitän kuina Englannin reformaatio vaikutti tavallisten ihmisten uskonnolliseen elämään. Tutkielmani tarkasteluvälillä 1547–1570 Englannin uskonnollinen suuntaus vaihtui kolme kertaa aina hallitsijan vaihtuessa. Miten ihmiset suhtautuivat ja kuinka he toimivat muuttuneessa uskonnollisessa maailmassa? Perehdyn tutkielmassani kirkonvartijoiden päiväkirjoihin, joista selviää hyvin paljon ihmisten elämään vaikuttaneita asioita pelkästään tutkimalla seurakuntien taloutta. Yhdessä lähteessäni pääsen perehtymään hieman paremmin kyseisen seurakunnan ihmisten elämään, johtuen kylässä toimineen kirkkoherran tarkasta, päiväkirjamaisesta kirjanpidosta. Rakenteellisesti käyn tutkielmassani läpi Edvard VI:n ja Maria I:n hallintokaudet kokonaan, mutta Elisabet I:sen kohdalla rajaan tarkasteluni hänen ensimmäiseen kahteentoista hallintovuoteensa. Tämä rajaus siksi, että Elisabet I oli pitkäaikaisin Tudor-suvun monarkki, jonka hallinnon ensimmäisen kahdentoista vuoden aikana reformaatio vietiin loppuun. Elisabet I:n myöhemmät hallintovuodet Englannissa keskityttiin enemmän Euroopan ulkopolitiikkaan ja siirtokuntiin. Reformaation aika oli hyvin myrskyisää aikaa Euroopan eri maissa, eikä väkivaltaisuuksilta säästytty Englannissakaan. Englannissa nähtiin kuitenkin poikkeuksellista ikonoklasmia, sillä katolilaisuuden palauttamisen ajan aikana kirkkoja jälleenrakennettiin, jolloin ikonoklasmille tuli niin sanotusti toinen tilaisuus. Mutta oliko tässä kaikessa kyseessä kansalaisten oma halu uudistaa kirkkoa, vaiko kruunun käsky on mielenkiintoinen kysymys. Englannin reformaatio kaiken kaikkiaan poikkeaa monilla osin manner-Euroopan reformaatiosta, myös ihmisten osalta. Englannin reformaatio ei ollut pelkkää väkivaltaa, vaan myös sovintoja eri uskontokuntien kesken. Uskonnollisen kentän muutokset heijastuivat tavallisten ihmisten elämään, välillä jopa yllättävillä tavoilla.

Tässä tutkielmassa perehdyn Lars Levi Laestadiuksen oppiin sielusta, sen kyvyistä, sielunkykyjen keskinäisistä suhteista, sekä niiden taustalla olevasta korkeammasta voimasta. Tarkoituksenani on selvittää, miten ihminen voi saavuttaa Jumalan armon ja pelastuksen vai voiko hän niitä edes itse saavuttaa. Tutustun aiheeni kannalta olennaisin osin Laestadiuksen ajatteluun vaikuttaneisiin henkilöihin, sekä luterilaiseen oppiin, sillä Laestadius oli itse luterilainen. Lisäksi esittelen hieman yleisiä teorioita sielusta ja aiheen käsitteistä, jotta kokonaisuuden ymmärtäminen olisi helpompaa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja päälähteeni on Laestadiuksen teologinen pääteos Hulluinhuonelainen. Tutkielmani lopputulos on, että ihmisen sielunkyvyt eli tahto, järki, ymmärrys, omatunto, muisti ja mielikuvitus, toimivat sielun eli hermoelämän alueella, mutta ne ovat riippuvaisia orgaanisesta elämästä eli ruumiista ja sen elimistä. Kaiken keskuksena toimii sydän, sillä ruumiin toiminnot ja elimet ovat sydämestä riippuvaisia. Sielunkyvyt ovat myös riippuvaisia sydämestä, sillä sydän on hyvän ja pahan ensisijainen lähde. Sydämestä lähtee liikkeelle moraalinen tai epämoraalinen aines, joka määrittää sen, onko ihminen hyvä vai paha. Aineksen moraalisuus riippuu siitä, vaikuttaako sydämessä Pyhä Henki vai paha henki, jotka ovat korkeampia voimia. Pyhä Henki herättää ihmisessä moraaliset passiot eli muun muassa katumuksen, rakkauden ja uskon, jolloin ihmisen omatunto herää ja alkaa kaivata sovitusta. Sydämessä voi vaikuttaa myös paha henki, jolloin ihmistä hallitsee alhaiset passiot kuten kunnianhimo ja itsekkyys. Ihminen on luonnollisessa tilassaan pahan hengen vallassa, mutta kääntymyksen kautta hänessä alkaa vaikuttaa Pyhä Henki. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen voi saada Jumalan armon ja pelastua. Ihminen itse on täysin kyvytön ja korkeamman voiman armoilla.