Browsing by Title

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia tarinoita rahapeliongelmasta selviytyneet kokemuksestaan kertovat ja minkälaiset kulttuuriset tarinamallit näiden kertomusten takana vaikuttavat. Rahapelaamisen aiheuttamista ongelmista ja ongelmapelaamisesta puhutaan suomalaisessa mediassa ja kahvipöydissä edelleen vähän verraten alkoholiongelmaan. Ongelmapelaajat kokevat itse usein, että heidän ongelmaansa ei tunnisteta tai oteta todesta. Tällä tutkimuksella on haluttu tehdä ongelmapelaajien tarinaa tunnetummaksi ja laajentaa ongelmapelaajista kerrottavien tarinoiden kulttuurista tarinavarantoa. Ongelmapelaamiseen haluttiin tässä tutkimuksessa tuoda uudenlaista kulttuurintutkimuksen näkökulmaa. Sairausdiskurssin sijaan pelaamista tarkasteltiin uskonnonkaltaisena merkitysjärjestelmänä, johon ihminen voi orientoitua tai kääntyä ja josta hän voi orientoitua pois. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa käytettiin etnografisia menetelmiä: havainnointia ja haastattelua. Tutkimusta varten havainnoitiin viittä pelaajien vertaistukiryhmää. Lisäksi havainnoitiin kuutta virtuaalista vertaistukiryhmää. Haastatteluaineisto koostui kahdesta osasta: toinen puoli haastatteluaineistoa oli kasvokkain toteutetut teemahaastattelut, toinen puoli virtuaalisessa ympäristössä tehdyt teemahaastattelut. Haastateltavia oli yhteensä 16, joista 11 oli kasvokkaisia ja 5 virtuaalisia. Haastattelut analysoitiin narratiivisesti, juonentaen ja yhdistellen haastateltavien kertomuksista kolme tarinatyyppiä. Tyypittelyssä käytettiin erottelevina tekijöinä peliongelmalle kertomuksissa annettuja syitä ja peliongelmaan löydettyä ratkaisua. Pelaajien kertomuksia tarkasteltiin myös arvojen ja moraalisen arvioinnin kannalta. Aineistosta löydetyt tarinatyypit olivat Itsensä löytäjät, Järkeilijät ja Turvaverkon rakentajat. Itsensä löytämisen tarina oli keski-ikäisten naisten kertoma. Tarinan kulttuurisena tarinamallina oli nimensä mukaisesti itsensä uudelleen löytäminen, jota voi verrata valaistumisen tai jälleensyntymisen kokemukseen. Tällaisen elämänmuutoksen ja uudelleenorientoitumisen voi rinnastaa voimakkuudeltaan uskonnolliseen kääntymykseen. Nuorten miesten kertoman Järjen ääni -tarinan eetoksena oli ihmisen kyky hallita luontoaan järjen avulla. Tarina näytti myös toistavan useimmissa kulttuureissa miehille varattua sankarimyyttiä. Turvaverkkotarinan kulttuurinen tarinamalli pohjasi kristinuskon ydinajatukseen lähimmäisen rakkaudesta ja anteeksiannosta. Tarinassa arvotettiin pahaksi yksinäisyys ja yksin pärjäämisen eetos, ja hyväksi anteeksianto ja rohkeus myöntää oman tuen tarve. Itsensä löytämisen tarina ja Järjen ääni -tarina olivat selkeästi sukupuolittuneita ja ikäjakautuneita. Turvaverkkotarinassa oli tarinatyypeistä eniten sisäistä vaihtelua sekä sukupuolessa että iässä. Kulttuurin tarjoamat perinteiset sukupuoliroolit toistuivat aineiston kertomuksissa: nuoret miehet toistivat kerronnassaan sankarimyyttiä siinä missä keski-ikäiset naiset kertoivat paenneensa ikuista huolehtijan ja vastuunkantajan roolia pelaamiseen. Myös tunteista puhuminen ja itsensä tutkiskelu näyttää tarinamallien vahvan sukupuolittumisen perustella olevan edelleen kulttuurisesti hyväksyttävämpää naisille kuin miehille. Haastatteluaineistossa näkyi myös pilkahduksia pelaamisen uskonnollisesta ulottuvuudesta ja pelimaailman luomasta toisesta todellisuudesta, jonne pelaajat pakenevat ja josta he hakevat ontologista turvaa yksinäisyyteensä ja ahdistukseensa.

Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalitieteiden maisteriopiskelijoiden kuvauksia heidän opintojen aikaisesta urasuunnittelustaan. Työmarkkinoiden epävarmuuden ja työn muutoksen vuoksi erityisesti generalistialojen opiskelijoiden on aiemmin todettu olevan hankalaa suunnitella omaa uraansa. Tutkielman tavoitteena on tarkastella sitä, miten opiskelijat pyrkivät puheessaan vastaamaan heihin kohdistuviin urasuunnittelun odotuksiin ja millaisia kuvauksia urasuunnittelulle ja toimijuudelle urasuunnittelun kontekstissa rakentuu. Tutkielman teoreettis-metodologinen lähestymistapa on laadullinen asennetutkimus, minkä lisäksi tutkielma nojaa relationaaliseen ja retoriseen sosiaalipsykologiaan sekä sosiaaliseen konstruktionismiin. Aineisto koostuu yhdeksän yhteiskuntapolitiikan ja sosiologian opiskelijan haastatteluista. Opiskelijoiden puhetta tarkastellaan itse-esityksinä ja teoreettisinä analyysikäsitteinä hyödynnetään lisäksi tulkintarepertuaarin ja toimijuuden käsitteitä. Analyysin perusteella todetaan, että urasuunnittelu rakentuu opiskelijoiden puheessa monitulkintaisena ilmiönä. Lisäksi todetaan, että kaikki opiskelijat hyödyntävät omaa urasuunnitteluaan arvottavassa puheessa sekä ilmaisullisen individualismin että utilitaristisen individualismin tulkintarepertuaaria. Näistä ensimmäisessä korostuvat tehtyjen valintojen kohdalla kiinnostusten seuraaminen ja itsen toteuttaminen, kun taas jälkimmäisessä painotetaan valintojen kautta saatuja hyötyjä suhteessa omiin tavoitteisiin ja tulevaan uraan. Haastateltavien toimijuus rakentuu aineistossa edelleen erilaisena sen mukaan kumpaa tulkintarepertuaaria he ensisijaisesti hyödyntävät omien valintojensa kuvauksessa sekä riippuen siitä kuvaavatko he valintojensa kautta voivansa profiloitua jonkin tietyn aihepiirin osaajina. Erilaisia aineistosta tunnistettuja toimijuustyyppejä ovat tavoiteorientoitunut toimijuus, toimijuus geneerisen osaamisen hankkimisena, toimijuus itsen toteuttamisena ja toimijuus osaamisen tunnistamisena. Opiskelijoihin kohdistuva odotus omaa uraa ohjaavien valintojen aktiivisesta tekemisestä opintojen aikana merkityksellistyi aineistossa ensisijaisesti utilitaristisena uran optimointiin tähtäävänä tavoiteorientoituneena toimijuutena. Muuttuvien työmarkkinoiden ja yksilöityvien urapolkujen kontekstissa voi olla, että juuri konkreettisten valintojen kautta työllistyvyyden optimointiin tähtäävä urasuunnittelu koetaan vaikeana. Sen sijaan oman osaamisen tunnistamisena rakentunut toimijuus näyttää aineiston valossa linkittyvän joustavuuteen uraa koskevia valintoja tehdessä. Tässä toimijuustyypissä korostuvat erilaisten valintojen kautta saatujen hyötyjen ja osaamisen monipuolinen ja jatkuva reflektointi sekä kyky sanoittaa omaa osaamista tarvittaessa eri tavoin ja tilannesidonnaisesti.

Itseohjautuvien autojen kehittyessä niiltä oletetaan turvallisempaa liikennekäyttäytymistä kuin ihmiskuskeilta. Itseohjautuva järjestelmä voi käsitellä tietoa nopeammin kuin ihminen, mutta kun vastassa on onnettomuustilanteiden aiheuttamat moraaliset ongelmat, ei oikeudenmukaisesti toimivaa järjestelmää ole helppo rakentaa. Moraaliset ongelmat nousevat varsin tärkeäksi kysymykseksi tilanteessa, jossa itseohjautuvan auton tulee päättää mitä tehdä onnettomuuden sattuessa. Kun kyseessä on hengenvaarallinen tilanne, on vaikea ohjelmoida miten auton tulisi toimia. Samoja ongelmia on pohdittu moraalikonekokeen ja ADC-mallin kautta, jonka myötä käyttäjät on laitettu vastaamaan miten itseohjautuvan auton tulisi toimia ongelmatilanteessa. Vastauksia analysoimalla voidaan päätellä, miten inhimillisen moraalikäsittelyn ja intuition voisi ohjelmoida itseohjautuvalle autolle. Moraaliongelmien lisäksi itseohjautuvassa järjestelmässä löytyy myös teknologisia puutteita, esimerkiksi miten auton ympärillä olevaa ympäristöä pystytään mallintamaan hankalissa sääolosuhteissa, kuten sumussa tai sateessa. Lisäksi itseohjautuvaa teknologiaa kohtaan on huomattu selkeää käyttäjävastarintaa ja ennakkoluuloja, jotka vaikuttavat uuden teknologian käyttöönotossa. Silti itseohjautuvat järjestelmät ovat kehittyneet paljon viimeisen 20 vuoden sisällä ja monet autonvalmistajat ja tutkimuskeskukset ovat valmiita keksimään ratkaisuja näihin haasteisiin ja kehittämään urbaaneissa olosuhteissa toimivan ja moraalisesti oikein toimivan itseohjautuvan auton.

Self-regulated learning (SRL) is a goal-oriented process in which the learner monitors and regulates his or her own learning. Meta-skills of learning such as SRL are important both in formal education and in professional development taking place in working environments. For the teaching profession, it is crucial that teacher education supports its students' abilities to critically reflect on and research and develop their own work. In short, teachers need competences for continuous professional learning. This master's thesis analyzes the connection between student teachers' SRL and competences in continuous professional learning. SRL was defined as forethought of learning, learning strategies, and learning skills. Competences in continuous professional learning were constructed on an understanding of the teacher as a professional capable of researching and developing his or her work. Because there are structural and content differences between class and subject teacher education, this thesis also analyzes whether there are differences in continuous professional learning competences between the two programmes. The data were collected using a web-based survey as part of a research project on teacher education. SRL was measured using a self-report instrument for higher education students, including questions about regulatory strategies of learning and motivational factors. The instrument for continuous professional learning focused on teaching professions' reflective features and professional development. Both constructs were measured using a five-point likert-scale. The respondents were student teachers from University of Helsinki and University of Oulu studying to be either class or subject teachers (N = 417). Data analysis was conducted using correlations, t-tests, and linear regression analyses. In addition, confirmatory and exploratory factor analyses were conducted in the preliminary analysis. Students' competences in continuous professional learning correlated with the different constructs of self-regulated learning, although none of the correlations could be described as strong. Regression analysis indicated that in the forethought of learning dimension, utility value of studies and self-concept as a learner best explained competences in continuous professional learning. In the dimension of learning strategies, self-management was the only statistically significant explanatory variable. In the learning skills dimension, application of theories and rehearsal best explained continuous professional learning. There was a significant difference between class and subject student teachers in continuous professional learning, although the effect size was moderate. The division between class and subject teachers was also a significant explanatory variable in all regression models. Depending on the model, 6.9 to 11.5 percent of variance in continuous professional learning could be explained. The results indicate that self-regulated learning is connected to continuous professional learning competences, but the explanatory power of SRL is not very strong. In the future, it will be important to investigate whether these results are due to an actual relationship between the two phenomena or a matter of data and measurement. Class and subject teacher education seems to some extent to produce differences in continuous professional learning competences. This could indicate that there is a need to develop subject teacher studies in order to make sure that all teachers, regardless of their training, have the necessary competences to develop professionally.

Muuttuva ympäristö vaatii organisaatioilta kykyä tarttua nopeasti ja joustavasti toimeen, minkä myötä yhä useampiorganisaatio on alkanut harjoittaa ketteriä menetelmiä ja itseorganisoitua. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Yleisradio Oy:ssa toimivan teknologiaosasto yle.devin itseorganisoitumista mahdollistavia ja rajoittavia tekijöitä siten, miten yle.deviläiset sen itse kokevat. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti Yleisradio Oy:n visio ja strategia kehittää ketterää työkulttuuria ja yle.devin tarve kehittää itseorganisoitumistaan yhä sujuvammaksi. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tarkoituksena oli saada yksityiskohtaista tietoa itseorganisoitumisen ilmiöstä. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen yle.deviläisen puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka analysoitiin temaattisen analyysin avulla. Tutkimus omaa realistisen näkökulman, joka tarkoittaa tutkimuksen kannalta sitä, että tiedon ja tiedonantajan välinen suhde tulkitaan hyvin suoraviivaisena. Toisin sanoen haastateltavien kokemukset itseorganisoitumisesta heijastavat itseorganisoitumisen todellista muotoa yle.devissä. Tuloksissa esiintyi seitsemän itseorganisoitumista mahdollistavaa tekijää, neljä rajoittavaa tekijää sekä yksi hidastava tekijä. Yle.devin itseorganisoitumista mahdollistavat avoin ja luottava yhteisöllisyys, autonomiset ja itseohjautuvat yksilöt, toiminnan kehittäjät, toiminnon vetäjä, oikeaan suuntaan organisoituminen, verkostoituminen sekä toimintaympäristö. Itseorganisoitumista rajoittavat huonosti toteutettu onboarding –prosessi (perehdytys), osaston kasvu, passiivisuus ja hiljaisten yle.deviläisten määrä. Hidastavana tekijänä on yle.devin toiminnan periaate: vapaaehtoisuus. Vapaaehtoisuus koetaan kuitenkin tärkeäksi ominaisuudeksi, eikä se sen takia ole rajoittava tekijä. Tulosten perusteella laaditut kehitysehdotukset yle.deville ja muille organisaatioille kannustavat kehittämään tiimiytymistä ja verkostoitumista tehostavia toimenpiteitä esimerkiksi tiimipäivien muodossa; luomaan onboardingprosessin, joka auttaa uusia sopeutumaan ja sitoutumaan verkostoon; tiedostamaan vapaaehtoisuuden tuomat haasteet; ja selvittää, kuinka merkityksellisenä tiimiläiset kokevat oman osastonsa. Itseorganisoitumista tapahtuu jo organisaatioissa ja kyseistä ilmiötä tapahtuu enemmän käytännön tasolla kuin tutkimuksen tasolla. Tämä tutkimus on paitsi avustanut yle.deviä ja yleä tavoitteessaan kehittyä yhä ketterämmäksi työpaikaksi, se on myös lisännyt empiiristä tietoa itseorganisoitumisesta organisaatioissa, jonka tutkimus on jälkijunassa. Sen lisäksi tämä tutkimus on valaissut itseorganisoitumista sellaisessa toiminnossa, johon yksilöt vapaaehtoisesti saavat osallistua tai olla osallistumatta. Lisää tutkimusta tarvitaan kuitenkin itseorganisoitumisesta vapaaehtoistoiminnassa.

Tutkielman tarkoituksena on rikoslainopillisen tarkastelun kautta käsitellä ns. itsepesun rangaistavuutta Suomessa erityisesti kriminalisoinnin näkökulmasta. Rahanpesu on ollut Suomessa rangaistavaa vuodesta 1994 lähtien, jonka jälkeen kriminalisointisäännökset ovat kehittyneet huomattavasti laaja-alaisemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi. Itsepesun kriminalisoinnissa on kyse viimeisimmästä rahanpesukriminalisointien muutoksesta, joka on astunut voimaan 1.5.2012. Itsepesu säädettiin rangaistavaksi kansainvälisten velvoitteiden seurauksena sekä huumausaine- että järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Kriminalisointi toteutettiin rajoitetusti lainsäädäntöteknisesti uudella tavalla lisäämällä rikoslain 32 luvun 11 §:n rajoitussäännökseen momentti, jonka mukaan esirikoksen tekijä tai osallinen voidaan tuomita törkeästä rahanpesusta, jos rahanpesu muodostaa rikoskokonaisuuden olennaisimman ja moitittavimman osan ottaen huomioon tekojen jatkuvuus ja suunnitelmallisuus. Tutkimus alkaa rahanpesurikoksiin yleisesti liittyvien seikkojen tarkastelulla. Ensimmäiseksi tarkastellaan rahanpesuprosessia yleisellä tasolla. Rahanpesun kriminalisointeja on tarkasteltava kansainvälisessä kontekstissa rahanpesukriminalisointien kansainvälisen taustan vuoksi. Näin ollen jatkan tutkimustani rahanpesua koskevien kansainvälisten sopimusten sekä rahanpesun vastaisen työryhmän toiminnan tarkastelulla. Tarkastelu painottuu etenkin itsepesun kriminalisointivelvoitteisiin. Tämän jälkeen käsitellään rahanpesun ja kätkemisrikosten välistä suhdetta sekä rahanpesurikosten rangaistavuuden alan laajentumista, jotta itsepesu voidaan ilmiönä sijoittaa osaksi laajempaa rahanpesuun liittyvää kontekstia. Laajemman kontekstin luomisen jälkeen tarkastellaan itsepesun rankaisemattomuuteen liittyviä lähtökohtia ja esitellään seikat, joilla itsepesun rangaistavuutta ollaan yleisesti perusteltu. Tämän jälkeen tarkastellaan itsepesun rangaistavuuden alaa nykyisessä oikeustilassaan. Itsepesusäännöstä ei ole tiedettävästi sovellettu oikeuskäytännössä vielä kertaakaan ja säännöksen soveltamistilanteiden lukumäärän on arvioitu jäävän suhteellisen vähäiseksi, joten lain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen soveltamisohjeiden merkitys on erityisen korostunut. Rahanpesua koskevien kansainvälisten sopimusten asettamien vaatimusten mukaan itsepesun kriminalisointivelvoitteista poikkeaminen on mahdollista, jos kansalliset perusperiaatteet tai -käsitteet muodostavat tosiasiallisen esteen kriminalisoinnin toteuttamiselle. Näin ollen tarkastelun kohteena on lainkonkurrenssioppi, ne bis in idem -periaate, itsekriminointisuoja, syyttömyysolettama sekä yleiset kriminalisointiperiaatteet itsepesun kriminalisoinnin ja kansainvälisiin sopimukseen sisältyvien turvalausekkeiden näkökulmasta. Itsepesun kriminalisoinnin kannalta kyseiset periaatteet näyttäytyvät tietyissä tapauksissa ongelmallisina, joten tutkimuksessa pyritään selvittämään muodostavatko ne tosiasiallisen itsepesun kriminalisoinnille. Viimeiseksi esitetään itsepesun rangaistavuutta koskevia de lege ferenda -argumentteja.Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että itsepesun kriminalisointi on ongelmallinen tarkasteltujen periaatteiden näkökulmasta, mutta ei kuitenkaan suoraan niiden vastainen. Näin ollen nykyistä oikeustilaa on pidettävä jokseenkin asianmukaisena, eikä rajoitussäännöksen kumoamista tai itsepesun dekriminalisointia voida nähdäkseni pitää tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona. Tästä huolimatta itsepesun rangaistavuuden ala on myös nykyisessä oikeustilassa vaikeaselkoinen ja ennakoimaton, joten oikeustilan selventäminen oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön tai lainsäädännön avulla on tarpeellista.

Paino ja pituus sekä niistä johdettu painoindeksi (BMI) ovat lääketieteessä ja epidemiologiassa keskeisiä suureita. Potilaalta kysymällä kerätyn eli itseraportoidun painon ja pituuden mahdollinen ero vastaaviin mitattuihin arvoihin nähden on keskeinen kysymys niihin perustuvia johtopäätöksiä tehtäessä. Kirjallisuuden mukaan ihmiset pääsääntöisesti ilmoittavat painonsa mitattua kevyemmäksi ja pituutensa mitattua pidemmäksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisista nuorista aikuisista (ikä 18–23 vuotta) koostuvaa aineistoa (n=149). Tutkimuksessa havaittiin, että naiset raportoivat painonsa keskimäärin 0,74 kg mitattua kevyemmäksi ja pituutensa keskimäärin 0,35 cm mitattua lyhyemmäksi. Miesten ja naisten, joiden BMI oli 25 kg/m2 tai enemmän havaittiin raportoivan painonsa vastaavasti keskimäärin 0,98 kg ja 1,9 kg mitattua kevyemmäksi. Miehet, joiden BMI oli alle 25 kg/m2 raportoivat painonsa keskimäärin 1,1 kg mitattua painavammaksi. Naiset, joiden BMI oli alle 25 kg/m2, raportoivat pituutensa keskimäärin 0,49 cm mitattua lyhyemmäksi. Itseraportoidun ja mitatun painon ja pituuden pohjalta laskettujen BMI-arvojen välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä paitsi miehillä, joiden BMI oli alle 25 kg/m2 (keskimääräinen erotus 0,27 kg/m2) ja naisilla, joiden BMI oli 25 kg/m2 tai enemmän (keskimääräinen erotus -0,66 kg/m2). Itseraportoidun painon ja pituuden pohjalta laskettu BMI ei johtanut merkitsevään eroon ylipainon ja lihavuuden esiintyvyysarviossa. Tutkimuksen tulokset täydentävät nuoria aikuisia koskevaa kirjallisuutta. Tutkimuksen perusteella itseraportoitu paino ja pituus eivät keskimäärin eroa kliinisesti merkitsevissä määrin vastaavista mitatuista suureista paitsi pienellä osalla henkilöitä ja etenkin niillä, joiden BMI on 25 kg/m2 tai enemmän.

Aim of this study was to investigate the connection between children’s self-regulation and temperament. Additionally, the aim of the study was to determine whether a child’s age, gender or mother’s level of education modified the associations between temperament and self-regulation skills. The research material was collected in 2017 in kindergartens in Salo (N=29) and Riihimäki (N=3) as part of the DAGIS project. Data consisted of questionnaire material collected during the baseline measurement of the project. The subjects (N=802) were 3–6 years old children and their families. Children’s self-regulation skills were measured using PikkuKesky survey (challenges in self-regulatory skills) completed by early childhood education teachers or other professional (N=757). Also, parents filled a form that measured child’s cognitive and emotional self-regulation skills separately. Children’s temperament was assessed using Children’s Behavior Questionnaire (very short form). This questionnaire was filled by parents. The relationship between child’s temperament and self-regulation was analysed using linear regression analysis. In addition to that, regression analysis was used to examine whether a child’s age and gender or maternal education level had an interaction effect with temperament on self-regulation. The results of the research showed that there was a connection between children’s temperament and self-regulation. Children with high levels of surgency had more challenges in their self-regulatory skills, while better effortful control meant that the child had fewer challenges in self-regulation. This study did not find connection between challenges of self-regulation and negative affectivity. Children with high levels of effortful control as well as those with more surgency was associated to better cognitional self-regulation. In contrast, children with high levels of negative affectivity had weaker cognitive self-regulatory skills. Children with high levels of surgency or negative affectivity had weaker emotional self-regulation skills, while children with high levels of effortful control was associated to better emotional self-regulation. In this study, age, gender and maternal educational background, had no interaction between temperament and self-regulation. Children’s personal temperament needs to be taken into account when developing child’s self-regulatory skills and pay attention to supporting the self-regulatory skills of children with different temperaments - especially surgency ones - at an early stage.

Tutkimuksen tarkoitus oli arvioida itselujittuneeni itsestäänliukenevan (SR-PLLA) levyn lujuutta ja verrata sitä vastaavaan metallilevyyn lampaan alaleuan osteotomian korjaamisessa. Tutkimuksessa käytettiin 36 lammasta, lisäksi leikattiin 3 lammasta, jotka poistettiin tutkimuksesta syvän haavainfektion johdosta. Kunkin lampaan alaleuasta vasen puoli leikattiin ja oikea puoli jätettiin kontrolliksi. Osteotomia kiinnitettiin joko SR-PLLA- tai metallilevyllä ja (molemmissa tapauksissa) metalliruuveilla. Röntgenkontrolli suoritettiin 3 viikon kuluttua leikkauksesta. Seuranta-ajat olivat 6, 12 ja 24 viikkoa, jonka jälkeen lampaat teurastettiin. Kussakin ryhmässäoli 3 lammasta. Seuranta-ajan jälkeen luut analysoitiin radiologisesti, mikroradiografisesti, histologisesti ja mekaanisesti. Molemmat kiinnitystavat olivat riittäviä murtuman paranemiseksi. Tuloksista voitiin päätellä, että 4-kerroksinen SR-PLLA-yhdistelmälevy oli riittävän luja, jotta kaikki lampaiden osteotomiat paranivat. 12 viikon kuluttua oli molemmissa ryhmissä tapahtunut luutumista ja voimakasta kallasmuodostusta sekä luun ulkopuolella (levyn päällä) että luun sisäpuolella (kanavassa). Luu oli paksuuntunut vielä 24 viikon kuluttua leikkauksesta. Levyn pettämisestä ei ollut merkkejä. Luutuminen näytti tapahtuvan nopeammin SR-PLLA-ryhmässä. Taivutusvoima, joka vaadittiin murtamaan SR-PLLA -levyllä korjatut osteotomiat 6 viikon seurannan jälkeen oli lähes 90% kontrolliryhmässä tarvittavasta voimasta. Metallilla kiinnitetyt näyttivät luutuvan hitaammin, niiden prosentuaalinen suhdekontrolliin ollen vielä 12 viikon seurannan jälkeenkin vasta 75 %. 24 viikon jälkeen leikkauksesta ryhmien välillä ei esiintynyt merkittäviä eroja. Lampaan alaleuan osteotomiat saadaan luutumaan levyllä ilman kompressiota.

The christening of a child can be virtually considered to be the self-evident choice among the majority of the population in our country, for in 2014, 75,2% of were baptised into the evangelical lutheran church of Finland. The christening gown is a part of the singular and unique instance of the baptismal ritual, and it's roots go back 2000 years. According to previous studies, the modern usage of the gown is informed by social, aesthetic and economic values. When the gown is hand-made, it is considered an especially meaningful garment. There is not as much attention given in written research into the christening gown and what it represents, as the subject might deserve. Investigation into stories of their making and the associated traditions increases understanding of the cultural value and meaning of the christening gown. In this study, the focus of interest was on the process of how the gowns came to be made, and what kinds of craft- and christian traditions self-made gowns carry with them. In the study an investigation is made on why the gown is self-made, what the process of designing and making them was like, what craft- and christian traditions it represents, and how the process relates to each maker's life history. The material for the case-study was collected through interviews of six gown-makers, all women. At the time of the interviews. Their ages ranged from 62-90. The interviewees were reached through a christening gown exhibit held in the spring 2012 in Leppävaara church, organised by the Espoo diocese. Thematic interviews were conducted in the fall of 2012. Each interviewee was interviewed separately, and the interviews were taped. In addition, numerous gowns were photographed. Combined length of the interviews was 7 hours 13 minutes. Transcripted, the interview material came to 120 pages. The material was analyzed using methods of theory-based content analysis. Self-made christening gowns had been made out of desire to create something meaningful by hand. Each gown had been used multiple times. The gowns were revealed to evoke and represent strong emotions and memories, having become deeply intertwined in the family history of the makers. A strong motivation for the makers was a desire to demonstrate their love for the following generations. The gowns' christian symbolism and continuation of christian tradition were also important to the makers. The makers' personal tastes and preferences were expressed in the gowns' individual design. White was considered the self-evident colour of choice for the gowns.