Browsing by Title

Tämän tutkielman lähtökohtana on se, että kielifilosofisessa metaforatutkimuksessa hyvin harvasta asiasta vallitsee konsensus. Näin on etenkin kielifilosofisten metaforakysymysten osalta, jotka koskevat metaforan olemusta, merkitystä, toimintaperiaatetta ja totuutta. Tässä tutkielmassa metaforaa tarkastellaan Robert Brandomin kielifilosofian avulla. Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on Brandomin kielifilosofisen järjestelmän laajentaminen siten, että se selittäisi kielen metaforisen käytön. Tutkielman toissijaisena tavoitteena on edellä mainittuihin kielifilosofisiin metaforakysymyksiin vastaaminen muodostetun metaforateorian perustalta. Tutkielma tukeutuu keskeisesti Brandomin kielifilosofiseen merkkiteokseen Making it Explicit (1994), jossa hän esittää systemaattisen ja pragmatistisen teorian kielellisestä käytännöstä. Brandom pyrkii tunnistamaan sosiaalisten käytänteiden rakenteen, jota niiden on välttämättä ilmennettävä, jotta ne olisivat laskettavissa juuri kielellisiksi käytänteiksi. Näiden perustavien käytänteiden käsitetään antavan semanttisen sisällön tiloille, teoille ja ilmaisuille, joilla on sopiva rooli kyseisissä käytänteissä. Tuloksena on päättelyllisen roolin semanttinen teoria, joka on juurrutettu pragmaattiseen teoriaan kielenkäytöstä puheaktien tuottamisena ja kuluttamisena. Mallillaan kielellisestä käytännöstä Brandom pyrkii vastaamaan valtavaan määrään filosofisia kysymyksiä. Lisäksi hän ilmaisee sitoumuksensa siihen, että mallilla on voitava selittää kehittyneempiä kielellisiä käytänteitä, joita malli ei huomioi; metaforinen kielenkäyttö näyttäytyy vastaavina käytänteinä. Tämän mukaisesti tutkielmassa määritetään käytänteet metaforiselle kielenkäytölle. Tutkielma osoittaa, että Brandomin kielifilosofista mallia voidaan laajentaa harmonisesti metaforan selittämiseksi siten, ettei mitään Brandomin esittämää tarvitse muuttaa. Metaforan osoitetaan olevan mielekkäästi käsiteltävissä Brandomin mallissa tukeutumalla siihen, miten Brandom käsittelee demonstratiivi-ilmaisuja. Tämä tarkoittaa olennaisesti tietynlaista selityksellisten pyrkimysten rajausta, jossa keskeiseksi kysymykseksi käsitetään se, mistä koostuu ilmaisun kohteleminen metaforana. Vastaavan kysymyksenasettelun perustalta metafora näyttäytyy ilmaisuna, jolle kieliyhteisön osallisten on annettava tulkinnassa uusi merkitys, joka johdetaan metaforisen kantailmaisun merkityksestä. Tämän perustalta metaforan osoitetaan olevan semanttisesti alimääräytynyt ilmaisu, jolla on kuitenkin tietyssä tulkinnassaan määrätty merkitys; kyseisen merkityksen määräytyneisyyden nojalla metafora ei uhkaa sen käsittävän lauseen propositionaalisuutta tai totuuskelpoisuutta. Lisäksi tutkielmassa esitetään, miten metaforinen merkitys voi konventionaalistua ilmaisun uudeksi merkitykseksi. Yleisesti tutkielma esittää, miten moni metaforan piirteistä voidaan riisua arvoituksellisuudestaan Brandomin kielifilosofian avulla. Etenkin kielifilosofisiin metaforakysymyksiin kyetään vastaamaan pitkälti tyydyttävästi. Suurimpana haasteena on metaforan toimintaperiaatteen muotoilu, mikä myös ilmentää metaforan teoreettista haastavuutta. Brandomin filosofisen hankkeen osalta tutkielma alleviivaa sitä, että implisiittisesti Brandom on rajautunut tarkastelemaan kirjaimellista kielenkäyttöä. Samalla kuitenkin osoitetaan, miten metafora kuvaannollisen kielenkäytön muotona on mielekkäästi jäsennettävissä hänen mallinsa avulla. Brandomin sitoumus siihen, että hänen mallinsa on laajennettavissa kehittyneempien kielenkäytön muotojen ymmärtämiseen, tulee tässä metaforan osalta siis lunastetuksi.

The use of different methods of extended reality (xR) as a support in teaching has been under research for a long time. Although the use of various xR-technologies in other fields of healthcare, such as medical and nursing education, is already common, their use in pharmacy education is not yet well established. There is evidence that xR-technology has a positive impact for example on students’ motivation and learning outcomes. On the other hand, there are limiting factors that inhibit the technology becoming widespread, such as costs as well as a lack of knowledge about the technology usability. The aim of the study was to investigate usability and advantages of the augmented reality (AR) in a laboratory course as an educational supportive tool by using AR-glasses. The aim was also to investigate the learning outcomes of the students who participated in the study in three different phases: before carrying out the laboratory work (pre), immediately after the laboratory work (post) and in the course exam (delayed). Furthermore, the motivation of the students to use new technology in their studies was studied. The research was done in a collaboration with the Centre for University Teaching and Learning (HYPE) and with Sciar Company Oy. The researchers of HYPE were responsible for the pedagogical point of view, whilst the experts from the Faculty of Pharmacy were responsible for the study measurements of laboratory work related content knowledge. The research was implemented in two laboratory courses in Bachelor of Science level pharmacy studies: Medicinal product II and Pharmaceutical biology and asepsis in the fall of 2020. The students (n=18) prepared eye drops by using AR-glasses in the Medicinal product II -course and reference group (n=14) without AR-glasses. In the course of Pharmaceutical biology and asepsis, students (n=7) used AR-glasses to study the microbiological purity of the eye drops by utilizing membrane filtration method in cleanroom and reference group (n=9) without AR-glasses. ln addition, a serial dilution method was performed on a 96-well plate using an AR mobile application. The effect on learning outcomes was evaluated by using six open-ended questions measuring the understanding of content knowledge underlying the laboratory work, that were answered by the students at three different stages of the study (pre, post, delayed). To measure the usability of the AR equipment, a five-point Likert scale questionnaire studied the experimental groups students’ opinions on whether the AR mobile application could provide sufficient guidance and feedback while performing the laboratory work. In an open question, the students had the possibility to comment on the overall user experience of the AR mobile application. There were no statistically significant differences in learning outcomes between the AR-group and the reference group in both laboratory courses. The results showed indicative differences in short-term and long-term learning, with the AR-group achieving better learning outcomes in the short-term and the reference group in the long-term. In the course of Pharmaceutical biology and asepsis, the learning outcomes were the opposite. Students’ were found to be receptivity to the new technology that together with motivation supports positively the learning process. The use of AR-hardware increased certainty and reduced nervousness about the use of AR technology. As a conclusion, the study could not demonstrate the benefit of AR-technology in student learning outcomes. The study was limited by the small sample size. However, further studies are encouraged due to students’ positive attitudes and motivation towards AR technology. Regarding further studies, it is important to take into consideration the different backgrounds and learning methods of students. Thereby, the effects of xR-technologies on learning outcomes can be assessed as objectively as possible.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Työväkivalta on toimintaa, jossa työntekijää uhkaillaan tai pahoinpidellään työssä, ja joka suoraan tai epäsuoraan vaarantaa hänen turvallisuutensa, hyvinvointinsa ja terveytensä. Suomessa työväkivaltaa ja sen uhkaa on pyritty ehkäisemään lainsäädännöllä esimerkiksi vaatimalla työnantajalta ennaltamäärättyjä toimia, mikäli työn katsotaan sisältävän ilmeistä väkivallan uhkaa. Työväkivallan on tutkimuksissa kuvattu aiheuttavan uhreilleen niin fyysisiä kuin psyykkisiä ongelmia, kuten kipuja, masennusta, uniongelmia sekä työ- ja toimintakyvyn laskua. Sosiaali- ja terveysala on katsottu niin maailmanlaajuisesti, kuin Suomessakin kuuluvan työväkivallan riskialoihin. Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda suomenkielinen kirjallisuuskatsaus lääkäreiden kohtaaman työväkivallan yleisyydestä, sen riskitekijöistä, terveysvaikutuksista ja ennaltaehkäisemisestä. Kirjallisuuskatsauksen lähdeaineistona käytettiin suomalaisesta Medic- tietokannasta ja PubMedistä haettuja aihetta käsitteleviä artikkeleita. Vuonna 2020 4,1 % suomalaisista työntekijöistä ilmoitti kokeneensa väkivaltaa työssä. Vuonna 2019 Lääkäriliiton suorittamassa ”Lääkärien työolot ja terveys”- kyselyssä 12 % suomalaisista lääkäreistä ilmoitti kohdanneensa työväkivaltaa edellisen vuoden aikana. Heistä noin 1 % oli joutunut fyysisen työväkivallan kohteeksi. Työväkivaltaa kohdanneiden lääkäreiden määrä on Suomessa laskenut, sillä ensimmäisessä sitä koskevassa tutkimuksessa vuonna 1997 työväkivaltaa oli kohdannut 22,3 % lääkäreistä. Lääkäreiden kokema väkivallan yleisyys vaihtelee valtioittain. Tutkimusten mukaan ympäri maailman eniten työväkivaltaa kohtaavat nuoret, kokemattomammat ja erikoistumattomat lääkärit. Työväkivallan riski on suurin päivystystyössä ja psykiatrisissa hoitoyksiköissä. Lääkäreiden kohtaaman väkivallan riskiä lisäsivät potilaiden pitkät odotusajat, työpisteen alimiehitys, päihtyneet tai sekavat potilaat ja riittämättömät turvallisuuspalvelut ja -laitteet. Lääkäreiden kohtaaman työväkivallan ehkäisyyn tarkoitettuja interventioita on tutkittu vähän, ja tällaisille tutkimuksille on tarvetta tulevaisuudessa. Tutkielman lopussa pohdinnassa annetaan ehdotuksia, joilla väkivaltaa voitaisiin lääkärin työssä ehkäistä.

The price competition of biological medicines induced by biosimilars has started slower than expected in Europe. One of the main reasons has been the differences in physicians’ attitudes toward biosimilars. Switching biological medicines to clinically comparable alternatives is an important way to enhance the cost-effectiveness of using biological medicines. The focus of the conversation has shifted from the general similarity of biosimilars and the originators to whether frequent switching involves additional risks. The purpose of this master’s thesis was to investigate factors influencing physicians’ prescribing of biological medicines. In addition, their perceptions of the automatic substitution of biological medicines in Finland were explored. The study was based on structured personal interviews of rheumatologists and gastroenterologists including specialising physicians who work at HUS Helsinki University Hospital in the Hospital District of Helsinki and Uusimaa (n=48). They had a chance to comment on their responses at any time freely. The interview consisted of four sections: demographics, general attitudes toward biosimilars, factors affecting prescribing biological medicines, and perceptions of the automatic substitution of biological medicines. Study participants had a chance to comment on their structured responses during the interview. The interviews were recorded for further analysis of the comments. The results are based on a descriptive quantitative analysis and an inductive analysis of the comments. The interviewed physicians’ (n=27, response rate 56,3%) attitudes toward biosimilars were highly positive. Most of the physicians (21/27, 78%) also strive to motivate patients to switch biological medicines to clinically comparable but lower-cost options despite the challenges associated with switching, for example the differences in the administration devices. Of the previously determined factors, the ones affecting prescribing biological medicines the most were the willingness to support the price competition between the biological medicines, reimbursement status, and the hospital’s drug formulary when initiating the biological treatment in the hospital. The attitudes toward the automatic substitution of the biological medicines were positive among 13/27 (48 %) physicians. Our study results are in line with the results of earlier studies, but the open responses especially to the automatic substitution of biological medicines might indicate more positive perceptions on the subject among physicians in Finland.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten lääkäreiden eettiset ohjeet ovat kehittyneet Suomessa vuosina 1847–1982. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat Immanuel Ilmonin kirjoitus Mietteitä lääkärin ammatista ja hänen velvollisuuksistaan vuodelta 1847, Max Oker-Blomin teos Lääkärintoimi ja sen etiikka vuodelta 1911, Arne Palménin Lääkärin etiikka vuodelta 1956 ja Lääkärin etiikka muuttuvassa maailmassa vuodelta 1968 ja vuonna 1982 ilmestynyt Lääkintäetiikka. Lääkärin etiikan perusperiaatteissa on tutkitulla aikavälillä tapahtunut vain vähän muutoksia. Yleinen kehityssuunta on ollut lääkärin roolin muuttuminen läheisestä perhelääkäristä pikemminkin objektiiviseksi asiantuntijaksi. Lääkärin puuttuminen muuhun kuin tiukasti hoitoon liittyviin kysymyksiin on vähentynyt, mikä näkyy annetussa ohjeistuksessa.

Tämä tutkielma tarkastelee tulkkausta keskittyen sen kahteen varsin ainutlaatuiseen alalajiin: asioimis- ja konferenssitulkkaus. Tutkielmassa selvitetään sekä asioimis- että konferenssitulkin suosituimpia urapolkuja, uravalintoja ja syitä, jotka rohkaisevat tulkkeja suuntautumaan tiettyyn lajiin. Keskeistä tässä tutkimuksessa on asioimis- ja konferenssitulkkauksen välisten erojen ja yhtäläisyyksien kartoittaminen. Kummankin lajin erityispiirteiden ja pääasiallisten haasteiden määritteleminen muodostaakin tutkielman tärkeämmän tutkimuskysymyksen. Lisäksi tutkimuskysymyksissä selvitetään, mistä ammattitulkin ura saa alkunsa ja mitkä tekijät vaikuttavat sen kehitykseen. Lopuksi tarkastellaan, miten asioimistulkki voi toteuttaa siirtymän konferenssitulkkaukseen tai toisinpäin. Haastattelumetodina käytetään asiantuntijahaastattelua. Sen avulla kerätään tutkimusaineisto, joka koostuu neljästä puolistrukturoidusta haastattelusta. Haastattelujen kohteiksi valittiin Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton (SKTL) hakupalvelusta sellaiset ammattitulkit, jotka ovat työskennelleet sekä asioimis- että konferenssitulkkeina. Haastateltaville esitettiin kymmenen kysymystä, joista jokainen liittyi yhteen seuraavista aihealueista: uran alku ja uramuuttujat, asioimis- ja konferenssitulkkauksen erot sekä siirtymä lajista toiseen. Analyysin ja sen tuottamien tulosten valossa voidaan todeta, että kaikkiin tutkimuskysymyksiin löydettiin vastaus. Ammattitulkin ura lähtee käyntiin usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa korkeakouluopintoja, ja sille on ominaista tietynlainen sattumanvaraisuus. Pääasiallisempana erona tulkkauslajien välillä nousi esille läheisyys tulkkaustilanteen osapuolten välillä, mikä on asioimistulkkauksessa hyvin välitön. Konferenssitulkkauksessa on taas tyypillisempää, että osapuolet ovat tietyn etäisyyden päässä. Kysymyksissä koskien siirtymistä tulkkauslajista toiseen koettiin, että siirtymä konferenssitulkkauksesta asioimistulkkaukseen on yleisempi ja helpompi.

Suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän haasteena on ollut terveyskeskuslääkäreiden kato. Viime vuosikymmeninä lääkäriprofessio on muuttunut muun yhteiskunnan mukana ja elää etsikkoaikaansa ammatillisessa kentässä. Tässä työssä on tutkittu, miten lääkäriprofession sisäisessä keskustelussa puhutaan lääkäriprofession työn suhteesta yhteiskuntaan. Aineistona on Suomen lääkäreiden edunvalvontajärjestön, Lääkäriliiton, julkaisema Lääkärilehti ja sen pääkirjoitukset. Aineisto kerättiin joka toiselta vuodelta alkaen 1980 ja päättäen kevääseen 2014. Tutkimusote on diskurssianalyyttinen, jossa mukaillaan kriittisen diskurssianalyysin ja retoriikan analyysin teorioita. Analyysia on jatkettu kvantifioimalla aineisto ja osoittamaan löydöksistä puhetapojen muutosta sekä vertaamalla näitä havaintoja terveyspalvelujärjestelmän historiallisiin aikakausiin. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että pääkirjoituksissa lääkäriprofessio positioidaan neljäntoista erilaisen toimijuuden avulla, joissa peilataan profession työn yhteiskunnallista suhdetta. Näistä positioista osa korostaa työn tehtäväkeskeisiä piirteitä, osa historiallisia ideologioita sekä osa työn olosuhteita. Positiot ottavat kantaa myös vastuun kysymykseen. Tulokset osoittavat, että 1980-luvulla lääkäriprofession työn suhteesta yhteiskuntaan puhuttiin enemmän tehtävää korostavien positioiden kautta kun taas 2000-luvulla puhetavoissa korostuvat olosuhteita korostavat positiot. Myös vastuuseen suhtautumisen ristiriitaiset sävyt esiintyvät suhteessa aikaisempia vuosikymmeniä useammin. Tulokset osoittavat, että pääkirjoitusten tapa puhua lääkäriprofession yhteiskuntasuhteesta mukailee terveyspalvelujärjestelmässä tapahtuneita muutoksia, omalla tavallaan. Lääkäriprofession työn suhde yhteiskuntaan nähdään tänä päivänä olosuhdekeskeisenä ja vastuukysymyksen kannalta ristiriitaisena, mikä osaltaan tuottaa ja toisintaa käsityksiä lääkärin työn murroksesta. Terveyskeskustyön kiinnostavuutta voidaan yrittää palauttaa työn olosuhteita kohentamalla, mutta yhtälailla myös lääkäriprofession sisäisessä keskustelussa.

Tutkielmassa tarkastellaan lääkärin asemaa työnsuorittajana. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka lääkärin kilpailevaan toimintaan suhtaudutaan lääkärin harjoittaessa ammattiaan eri oikeussuhteissa ja millaisia työaikasääntelyyn liittyviä haasteita lääkärin työssä on noussut esille. Lääkäri voi harjoittaa ammattiaan useassa eri oikeussuhteessa niin työ-, vuokratyö-, kuin virkasuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. Erityisesti työneuvoston lausuntokäytännöstä ilmenevällä tavalla lääkärin työoikeudellista asemaa ei kuitenkaan aina ole ollut täysin yksiselitteistä määritellä, vaan työsuhteen ja yrittäjyyden välisiä rajanvetoratkaisuja on tehty kokonaisarvioinnin kautta. Kokonaisarviointia käytetään tilanteessa, jossa kaikki TSL 1:1 §:n mukaiset työsuhteen tunnusmerkit sinänsä täyttyvät, mutta tästä huolimatta on edelleen epäselvää, onko kyseessä työsuhde vai ei. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka lääkärin kilpailevaan toimintaan suhtaudutaan työ- ja vuokratyösuhteessa työsopimuslain näkökulmasta. Virkasuhteessa toimivien lääkäreiden kohdalla käsitellään sitä, kuinka lääkärin esteellisyyteen liittyviä kysymyksiä on arvioitu viranomaisen myöntäessä lääkäreille sivutoimilupia. Kilpailevan toiminnan kielto lääkärin työssä ei ole oikeuskäytännössä noussut esille. Arvioitaessa lääkärin kilpailevaa toimintaa työsuhteessa lähtökohtana on lääkärin vapaa ammatinharjoittamisoikeus. Lääkärin työskennellessä usealle työnantajalle työnantajan ja työntekijän välisiä intressiristiriitoja ei juuri nouse esille, sillä taustalla vaikuttaa muun muassa lääkäreiden yleinen kollegiaalinen oikeus hankkia tarvitsemansa työkokemus haluamastaan työpaikasta. Kilpailevan toiminnan kielto ei ole ollut tuomioistuimen arvioitavana kertaakaan myöskään virkalääkäreiden kohdalla. Lääkäreiden työaikoihin liittyen tutkielmassa tarkastellaan erityisesti lääkäreiden päivystykseen liittyviä näkökohtia sekä aiheen EU-oikeudellista taustaa. Suomen työaikalainmukainen työajan käsite päivystyksen osalta ei vastaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön tulkintalinjoja. Päivystys tulisi yhteisöjen tuomioistuimen mukaan laskea tunti tunnista työajaksi, mutta Suomessa lääkäreiden päivystykseen käytetty aika lasketaan työajaksi vain niiden tuntien osalta, joiden aikana lääkäri on tosiasiassa työskennellyt. Työaikalaki sallii myös käytännössä lääkäreiden ylipitkät päivystysvuorot, sillä varallaoloaika ja lepoaika voivat käytännössä kulua päällekkäin. Työvuorosuunnittelussa ei siten voida käytännössä aina toteuttaa riittävää vuorokausilepoa, sillä lääkärin tekemiä työtunteja ja päivystysaktiivisuuden määrää ei voida ennakolta ottaa huomioon työvuorosuunnittelussa.

Biopharmaceutical Classification System (BCS) is a scientific framework for classifying drug substances based on their aqueous solubility and intestinal permeability. When combined with dissolution of the drug product, the BCS takes into account three major factors that govern the rate and extent of drug absorption. For a BCS biowaiver, the in vitro dissolution study may be used as a surrogate for in vivo bioequivalence studies. Currently, BCS I drugs are accepted as biowaiver candidates by EMEA, FDA and WHO. EMEA and WHO also accept class III drugs in some conditions. The main difficulty in classifying drugs according to BCS is the determination of permeability. Biopharmaceutics Drug Distribution Classification System (BDDCS) was introduced to provide a surrogate for permeability. If the major route of elimination is metabolism, then the drug exhibites high permeability. There are two parts in this master thesis. BCS and BDDCS are discussed and evaluated in the literature part. The focus is in the BCS III drugs. The purpose of the experimental part is to evaluate BCS III drug, hydrochlorothiazide as a biowaiver candidate. Solubility of the drug substance and dissolution of the drug product was determined. Aim of the permeability studies with Caco-2 cells were to study if hydrochlorothiazide permeates by passive diffusion across the monolayer. Importance of paracellular diffusion was evaluated by opening tight junctions with EDTA. Influence of dissolution rate was evaluated by theoretical simulation. According to the results of this study, hydrochlorothiazide has good solubility in aqueous buffer. It has been reported to diffuse passively across the epithelial cells but in this study permeability increased when concentration decreased. This may be due to active transport. Hydrochlorothiazide diffuses partially through the tight junctions. Dissolution of the hydrochlrothiazide tablet was very rapid. Drug eliminates almost entirely by metabolism, it is also BDDCS class III drug. EMEA and WHO accept BCS III drugs as biowaiver candidate if dissolution rate is very rapid. According to this, hydrochlorothiazide could be suggested as a biowaiver candidate. There are also other issues to be considered, for example excipients used in tablets. Since hydrochlorothiazide has been discovered to be absorbed in the upper part of the small intestine, the influence of excipients is especially important. This possible influence should be evaluated before the final decision of biowaiver.

The liver is the major site of drug metabolism and excretion. Within the liver endogenous and exogenous compounds are eliminated through many metabolizing enzymes. Drug removal is not only dependent on metabolic enzymes, but also on transporters. Before cellular metabolism can occur, a drug must first enter the hepatocyte. Very lipophilic drugs enter the cell membrane through passive diffusion, but polar or ionized organic compounds can enter the cell membrane only by transporters. Transporters in the basolateral membrane of the hepatocyte facilitate drug entry and access to drug metabolizing enzymes. Transporters in the canalicular domain (apical) of the hepatocyte faclitate removal of drugs or metabolites from the cell interior. Recent studies have shown that transporters can mediate drug-drug interactions, and transporter genes are subject to genetic polymorphism which may affect pharmacokinetic parameters of a drug, such as absorption, distribution, and excretion. This Master's thesis consists of two parts, a literature review and an experimental section. In the literature review two transporters, OATP1B1 and MRP2, are discussed in detail. OATP1B1 is expressed on the basolateral and MRP2 on the apical membrane of the hepatocyte. These transporters are responsible for the vectorial transcellular hepatobiliary transport of various organic anions in humans. The experimental section aims at modelling vectorial hepatobiliary transport of three compounds in a double-transfected (OATP1B1/MRP2) MDCKII cell line. All three compounds studied, rosuvastatin, estrone sulphate, and estradiol glucuronide, are substrates of both transporters. Wild type (WT) MDCKII cells were used as a control. Tight junctions form a barrier between cells. This barrier regulates the paracellular passage of, for example, water, ions, large molecules, and drugs. In the experimental section the tight junctions were reversibely opened to distinguish between trans- and paracelluar routs of transport of the three compounds studied. Permeation of rosuvastatin and estradiol glucuronide in the basolateral to apical direction was faster in the double-transfected cell line compared to the MDCKII-WT cell line. Permeation of estrone sulphate, however, behaved unexpectedly in the double-transfected cell line. The permeation of this compound was almost equal in the apical to basolateral and basolateral to apical direction. The reason for this unexpected finding remains unclear. By opening the tight junctions the permeation of all compounds in both cell lines was increased, indicating that the compounds studied preferred the paracellular route and the importance of transporters were reduced. The double-transfected MDCKII cell line is a useful in vitro model of hepatic vectorial transport of organic anions in humans.