Browsing by Title

Tutkielmassa tarkastellaan henkilöautoja koskevaa kulutusta Suomessa vuosina 1980–2021 laadullisen tutkimuksen keinoin. Autokannan nuorentaminen, liikenteen sähköistäminen ja päästöjen leikkaaminen ovat ajankohtaisia diskursseja, joihin autoilijoita tarkasteleva kulutustutkimus voi tuoda täydentäviä näkökulmia. Tarkoituksena on ymmärtää yhteiskunnallisen muutoksen ja ihmisten elämänvaiheiden suhdetta autojen hankintaan sekä sitä, miten kuluttajat itse kuvaavat omaa toimintaansa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haasteltavat ovat 28–65-vuotiaita naisia ja miehiä kaupunki- ja maaseututaustoista. Haastatteluissa henkilöt pohtivat autojen vaihtoon ja valintaan liittyneitä olosuhteita ja kokemuksia elämänsä varrelta. Aineisto on kertomuksellista luonteeltaan, ja narratiivianalyysin avulla aineistosta tarkastellaan erityisesti kertomusten rakentumista sekä kertojan omaa asennoitumista ja esitystapaa. Kertomuksista hahmottuu kaikkien ikäryhmien kohdalla kulutusasenteiden muutosta, joka on sidoksissa sosioekonomisen aseman kehitykseen, arvoihin, sosiaaliseen piiriin ja identiteettiin. Ydinnarratiiveiksi nousevat järjellisyys eli kulutuspäätösten esittäminen rationaalisina syy-seuraussuhteina, edistyksen viehätys eli uusimpaan teknologiaan keskittyvä kulutus sekä juurtuminen eli kulutuksen kohdistuminen tietyn aikakauden autoihin. Teknologisen uutuuden viehätys ja autojen kulutuksen lisääntyminen suhteessa vaurastumiseen on nähtävissä erityisesti 1980- ja 2000-luvuille sijoittuvissa kaupunkilaiskertomuksissa. Ympäristödiskurssi puolestaan alkoi vaikuttaa kertojien ostopäätöksiin ja kuluttajaidentiteetteihin selkeämmin vasta 2010-luvulla. Tulosten pohjalta on todettavissa, että teknologian viehätys, kehittyvä mukavuus sekä sosiaalinen hyväksyntä voivat olla voimakkaammin kulutusta ohjailevia tekijöitä kuin autokaupan poliittinen ja verollinen ohjailu. Kuluttajat siirtyvät elämänsä aikana eri kuluttajasegmentteihin, joilla on myös yleistettävissä olevia tarpeita ja ominaisuuksia, mutta elämänhistoria tuottaa yksilöllisiä ratkaisuja. Kuluttajien sosiaalisen ja paikallisen todellisuuden ymmärtämiseen tähtäävä tutkimus on suositeltavaa esimerkiksi verotuksellisia muutoksia pohdittaessa

Iän myötä ajaminen saattaa vaikeutua kognitiivisten, sensoristen ja motoristen taitojen heiketessä. Useimmissa Euroopan maissa on siksi käytössä autonkuljettajien ikäkausitarkastukset, joiden ajatuksena on seuloa liikenteestä pois kaikkein suurimman onnettomuusriskin omaavat kuljettajat. Tutkimukset ovat kuitenkin kyseenalaistaneet tarkastusten aikana suoritettavien testien tehon. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, vähentävätkö autonkuljettajien ikäkausitarkastukset liikenneonnettomuuksia, sekä arvioida iäkkäiden mahdollisesti korkeampaan onnettomuusriskiin vaikuttavia tekijöitä. Tätä varten tehtiin laaja kirjallisuuskatsaus ja vertailtiin kahdentoista Euroopan maan liikennekuolemia vuosilta 2019–21, samalla huomioiden, mikäli kyseisissä maissa on käytössä ikäkausitarkastukset vai ei. Lisäksi perehdyttiin myös mahdollisiin ikäkausitarkastuksista aiheutuviin haittoihin, liikenneonnettomuustilastojen tulkintaan liittyviin harhoihin, sekä niistä aiheutuviin suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, ettei autonkuljettajien ikäkausitarkastuksilla vaikuta olevan liikenneonnettomuuksia merkittävästi vähentävää vaikutusta ja että tietyissä tapauksissa ne ovat saattaneet johtaa iäkkäiden suojaamattomien tienkäyttäjien (pyöräilijät, kävelijät, moottoripyöräilijät) liikennekuolemien merkitsevään kasvuun. Muutamassa tutkimuksessa ajokortin uusiminen paikan päällä (esimerkiksi tieliikenneviranomaisen luona) ja näöntarkastukset olivat yhteydessä iäkkäiden vähäisempiin auto-onnettomuuksiin. Yhdessäkään tutkimuksessa ei kuitenkaan osoitettu, että lääkärintarkastuksilla olisi iäkkäiden liikenneonnettomuuksia vähentävää vaikutusta. Ikäkausitarkastusten arvioitiin maksavan Suomen veronmaksajille noin 6 000 000 euroa vuodessa, minkä lisäksi on huomioitava rajalliset lääkäriresurssit. Näistä syistä johtuen ainakaan lääkärien suorittamat autonkuljettajien ikäkausitarkastukset eivät ole perusteltuja.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sosiaalikeskus Satamasta (2009-2011) ja sen pihalla sijainneesta romanileiristä käytyä kamppailua. Tuo kamppailu tapahtui sosiaalikeskuksen aktiivien eli Vapaa katto ry:n ja Helsingin kaupungin välillä. Kaupungilla oli tapauksessa monta roolia. Nuorisoasiankeskus oli Sataman vuokranantaja, joka tarkasteli tilannetta nuorisopolitiikan näkökulmasta ja toimi välittäjänä Sataman ja kaupungin muiden tahojen välillä. Kaupungin johto halusi romanileiristä eroon, minkä vuoksi se kohdisti Satamaan voimakkaita hallintatoimia. Tässä välittävänä tekijänä toimivat kaupungin virastojen Satamaan kohdistamat turvapoliittiset toimet. Tutkielmassa on tarkasteltu kamppailua näiden eri osapuolten näkökulmista. Tutkimus on toteutettu tapaustutkimusmenetelmällä. Tutkimuksen aineisto koostuu asiakirjoista, havainnoinnista ja haastatteluista. Lisäksi tietoa Satamasta ja siihen liittyneistä tapahtumista on kerätty sanoma- ja aikakauslehdistä sekä Intenetistä. Aineistoa on käytetty sekä informaation keräämiseen että analysointiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on hallinnan analyyttinen. Hallinnan analyysi on kohdistettu nuorisopoliittisiin diskursseihin sekä tilan hallinnan keinoihin. Tutkimuksessa tehty tilan hallinnan analyysi osoittaa vallan käytön muodot ja seuraukset. Tilan hallintaa ovat käyttäneet sekä kaupunki että Satama. Näin tutkimus edustaa samalla myös niin sanottua tilan sosiologiaa, joka ottaa tilan erityisyyden huomioon. Lisäksi tutkimus jatkaa sosiaalisten liikkeiden ja erityisesti talonvaltaus- ja sosiaalikeskus-liikkeiden tutkimusta. Yksi työn tuloksista on nuorisotoimen asiakirjoista löydetyt diskurssit. Ne on tutkimuksessa nimetty aktiivisen kansalaisuuden ja vaarallisen nuorison diskursseiksi. Työssä esitetään, että nuorisotoimi käytti diskursseja perusteluna Sataman perustamiseksi ja sen säilyttämiseksi. Liberaalin hallinnan mukainen aktiivinen kansalaisuuden ihanne, jollaisen nuorisotoimi näki Satamassa, törmäsi kuitenkin hallinnan kontrolli-aspektiin. Sataman autonomiaa haluttiin rajoittaa, jotta romanileiristä päästäisiin eroon. Satamalle yhteistyö kaupungin kanssa oli ollut kompromissiratkaisu laillisten tilojen saamiseksi. Romanileiri kuitenkin polarisoi liikkeen radikaalin, autonomiaan pyrkivän puolen ja yhteistyö kaupungin kanssa päättyi. Työn tulokset liittyvät laajemmin suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin ja demokratian kriisi -keskusteluun. Sataman edustama vastademokratia törmäsi jähmeään hallintademokratiaan.

Dominioteologialla tarkoitetaan Yhdysvalloissa syntynyttä kalvinistisen kristinuskon muotoa ja siitä lähtenyttä liikettä, jonka tärkein vaikuttaja oli Rousas John Rushdoony. Armenialaistaustainen Rushdoony vaikutti ensin presbyteerikirkossa pastorina, mutta omistautui 1960-luvulta lähtien yksinomaan kirjoittamiselle ja kiertävän puhujan uralle. Työskentely lähetyssaarnaajana syrjäisessä intiaanireservaatissa oli saanut Rushdoonyn suhtautumaan epäilevästi julkisen valtiovallan mahdollisuuksiin auttaa ihmisiä yksilöinä, ja hän alkoi muotoilla kalvinistista poliittista teologiaa, jonka pohjana oli usko Vanhan testamentin lakisäädösten pätevyyteen myös nykykristittyjen elämässä. Hän kutsui itse ajatteluaan nimellä kristillinen rekonstruktionismi, mutta julkisuudessa se opittiin tuntemaan nimellä dominioteologia tai dominionismi. Rushdoonyn tärkeimmät teologiset oppi-isät olivat alankomaalaiset kalvinistit Abraham Kuyper ja Cornelius Van Til. Kuyperilta hän omaksui alueitsenäisyytenä tunnetun ajatuksen, jossa kaikki yhteiskunnan instituutiot ovat Jumalan tehtäviinsä ordinoimia ja siten samanarvoisia. Tältä pohjalta hän vastusti valtion alueen ylivaltaa suhteessa muihin alueisiin. Van Tililtä hän sai filosofiset perustelut poliittiselle ajattelulleen. Presuppositionalismina tunnetun filosofian mukaan Jumalan, ei ihmisen, on oltava kaiken päättelyn lähtökohta eikä yksikään tästä oletuksesta poikkeava filosofia kykene selittämään maailmankaikkeuden toimintoja tyydyttävästi. Rushdoonylla näihin yhdistyi postmillenialistinen historiakäsitys, jonka mukaan kristittyjen on omilla ponnisteluillaan saatettava Jumalan valtakunta maan päälle ennen Kristuksen toista tulemista. Tutkielmassa pyrin avaamaan Rushdoonyn ajatuksia hänen kirjansa Salvation and Godly Rule pohjalta ja havainnoimaan, miten Kuyperin ja Van Tilin ajattelu tulee hänellä esiin. Vertailemalla Rushdoonya ja valtavirtaisempaa teologia Stanley Hauerwasia pyrin näyttämään, että Rushdoonylle olennainen arvoliberaalin yhteiskunnan kritiikki on mahdollista myös vähemmän dogmaattisessa teologiassa. Kuvaamalla Rushdoonyn paikkaa Yhdysvaltain kristillisen oikeiston vaiheissa pyrin alleviivaamaan eroa Rushdoonyn tarkoitusperien ja seuranneen dominioteologian yhteiskunnallisen vaikutuksen välillä. Tutkielmassa selvisi, että Rushdoonyn tärkeimpiä painotuksia Vanhan testamentin lain noudattamisesta ja yhteiskunnallisten instituutioiden jakamisesta jumalallisesti ordinoituihin alueisiin ei omaksuttu Yhdysvaltain konservatiivikristittyjen poliittisiin ohjelmiin sellaisinaan. Hänen julkikuvaansa vaikutti negatiivisesti media, joka kiinnitti paljon huomiota Rushdoonyn lausuntoihin kuolemanrangaistuksesta. Sen sijaan kotiopetusliikkeessä hän oli pidetty hahmo, jopa siinä määrin, että liike sai ensi kertaa nostetta juuri hänen vuosikymmeniä jatkamansa taustatyön ansiosta.

Tutkielmassa käydään läpi autonomisten ajoneuvojen mahdollisia tietoturvauhkia sekä uhkien riskitasoja. Eri hyökkäystavoista ja -tyypeistä selvitetään mitä heikkouksia ne hyödyntävät, ja miten näiltä hyökkäyksiltä voi koittaa suojautua. Potentiaaliset tietoturvauhat jakautuvat uhkiin ajoneuvon toimintaan sekä ajoneuvossa olevan henkilön yksityisyyden suojan uhkiin. Ajoneuvon toiminnan uhat jakautuvat vielä hyökkäyksiin suoraan itse ajoneuvon järjestelmiin, hyökkäyksiin ajoneuvoon välillisesti verkottuneiden ajoneuvojen ja telematiikan kautta, sekä hyökkäyksiin viihdejärjestelmien ja kannettavien laitteiden kautta. Ajoneuvon järjestelmistä tietoturvauhkia on muun muassa navigointijärjestelmässä kuten kartta-aineistossa ja satelliittipaikannuksessa, ajoneuvon lähisensoreissa kuten kameroissa, lidarissa, tutkassa ja akustisissa sensoreissa, sekä ajoneuvon sisäisissä laitteissa ja antureissa kuten esimerkiksi langattomissa rengaspainesensoreissa. Verkottuneiden ajoneuvojen kautta tietoturvauhkia on erilaiset väärennetyt viestit turvallisuusjärjestelmään tai ruuhkanhallintaan, palveluestohyökkäys, karttatietojen myrkytys tai salanimen vaihtamisen häirintä. Myös infrastruktuurin kautta voidaan hyökätä palvelunestohyökkäyksenä, väärennetyin turvallisuusviestein tai karttatiedolla. Ajoneuvon CAN-väylään voidaan hyökätä sekä ajoneuvon omien sensoreiden kautta, että verkottuneilla viesteillä toisesta ajoneuvosta tai infrastruktuurista. CAN-väylään voi tehdä palveluestohyökkäyksiä ja valeviestejä. Viihdejärjestelmistä ja kannettavista laitteista voi hyökätä muun muassa FM-radion, mediatiedostojen tai älypuhelimen kautta. Yksityisyyden suojaa uhkaavat salakuuntelu ja -katselu, sekä erilaiset tavat seurata ajoneuvon sijaintia kuten nopeuden seuranta, suuret joukot autonomisia ajoneuvoja ja kilometripohjainen tienkäyttömaksu. Keinoja suojautua tietoturvauhilta on käyty läpi sekä jokaisen hyökkäyksen kohdalla erikseen, että kootusti kategorisoituna tietotekniseen suojaukseen, sensoridatan suojaukseen sekä yksityisyyden suojan suojaukseen. Perinteiset tietotekniset suojaukset kuten autentikaatio, suojatut yhteydet ja palomuurit ovat tarpeellisia myös autonomissa ajoneuvoissa. Sensoridatan luotettavuutta ja vikasietoisuutta voidaan parantaa suodatuksella, sensorifuusiolla ja parviennusteella. Lisäksi lohkoketjulla on esitetty ratkaisumalleja yksityisyyden suojan, kuten sijainnin seurannan, ongelmiin verkottuneissa ajoneuvoissa. Läpikäytävistä uhista on tehty riskianalyysi riskin suuruuden selvittämiseksi. Riskianalyysissa käytettiin hyökkäyksen onnistumisen todennäköisyyttä ja hyökkäyksen vaikutuksia, joista saatiin riskimatriisilla riskin suuruus. Suurimpia riskejä hyökkäyksissä autonomisiin ajoneuvoihin ovat satelliittipaikannuksen huijaussignaali ja häirintä, sekä kartta-aineiston vaihtaminen, sähkömagneettinen pulssi sekä tutkan toimintaa haittaava häivemateriaali. Suurimpia riskejä hyökkäyksissä verkottuneisiin ajoneuvoihin ja liikennetelematiikkaan ovat verkottuneiden ajoneuvon väärennetyt turvallisuusviestit verkottuneiden ajoneuvojen kautta tuleva karttatietojen myrkytys. Lopuksi tarkastelussa pohditaan riskien hyväksyttävää tasoa, mietitään käytettyjen menetelmien luotettavuutta, sekä esitetään kirjoittajan omia mielipiteitä.

This research was inspired by the need to repair teared car upholstery. The subject of this study was an original upholstery fabric from a year 1962 Volvo Amazon. The aim of this study was to collect knowledge of craft-based design and manufacturing process based on an original car upholstery fabric. The research question was: How do I design and develop an upholstery fabric according to an original design while maintaining authenticity? Due to the hand craft based and practical nature of the subject, development research was chosen as the research method. The design process moves forward in three stages. At the first stage the situation was outlined, and the original upholstery fabric was analyzed to find the problems. To support the analysis, Katja Hynninen was consulted as a weaving expert, and Eila Lindfors’ (2002) dissertation was helpful when textile use and caring features were estimated in a sensory manner. The most important attributes of sensory evaluation were the feel, the density, the colors, the stripe rhythm and the general look. Problems with the origi-nal fabric were analyzed by the weak structure of the upholstery fabric yarn, the thin density and the length of the stripe pattern. At the second stage, the aim was to find solutions to the problems found at the first stage. The problems were solved by finding materials and by do-ing experimental weaving on a sample warp. At the final stage the swatches were compared to the original upholstery fabric and to the problems found at the first stage. The experiments were evaluated by the same sensory properties as in the analysis. As a result of the devel-opment process, the most appropriate proposal for the upholstery fabric was presented ac-cording to the objective defined by the researcher. Although the aim of this study was not to produce general information on car upholstery, the research results can also be beneficial to others who are interested in doing similar car up-holstery fabric restoration.

Soil respiration is a process in which soil organic carbon is released in the atmosphere as carbon dioxide. In boreal forests, soil carbon storage is particularly high relative to the carbon storage of aboveground biomass. Due to the large size of the forest areas of the biome, boreal forests’ soil organic carbon storage is globally is significant. The cool climate drives the formation of soil carbon storage in boreal regions. With climate change, the growing conditions can become drier and warmer than they have been in the past, which can accelerate the carbon release from soil to the atmosphere, thereby further warming the climate. Soil respiration is divided into two distinct processes: heterotrophic respiration where carbon dioxide is released from decomposi-tion of dead organic matter, and autotrophic cellular respiration of plant roots and root associated fungi. Increase in heterotrophic respiration in relation to litter formation rate implies a decrease in the carbon stock of the soil, whereas increase in autotrophic respiration implies an acceleration in the activity of the photosynthesizing biomass and, at the same time, an increase in the amount of carbon stored in the root system. The effect of drought on the activity of both components has been studied extensive-ly, and it appears that autotrophic terrestrial respiration responds to drought more slowly and less strongly in the boreal forest ecosystem. Atmospheric carbon dioxide contains two stable carbon isotopes, carbon-12 and carbon-13, of which C3 plants prefer lighter carbon-12 in photosynthesis. The relationship between these carbon isotopes is expressed with δ13C-value, and the discrimina-tion of carbon-13 in photosynthesis reflected in the cellular respiration of the autotrophic organisms. As a result, the δ13C-value of autotrophic respiration has been found to be lower than the δ13C value of heterotrophic respiration, as carbon-13 is discriminated less in the heterotrophic respiration. However, it has been found that during a drought period there is less discrimination of car-bon-13 in plants’ carbon assimilation, as the photosynthesizing plant may not be as selective for the carbon as when it is not exposed to drought. Thus, there is a difference in the δ13C-value of the soil respiration components, but it becomes smaller as the components experience drought. The purpose of this study was to determine whether the respiration rate of the components vary in different ways as they experi-ence drought by examining whether autotrophic respiration decreases more slowly than heterotrophic. In addition, it was sought to determine whether the components could be distinguished by their δ13C-value, so the study examined the development of the components’ δ13C-valu during drought. The measurements were done in two different experiment sites. The first one was an artificial drought experiment with pine saplings (Pinus sylvestris) in a greenhouse, where carbon dioxide flux and its δ13C-flux was measured from pine roots and their soil by incubation method. Second one was in a Pirkanmaa pine forest where carbon dioxide flux and its δ13C-flux were measured with incubation method and chamber measuring method. After the sampling, the development of the phenomenon was examined together with moisture- and temperature conditions at the time of the measure-ment. In this study, soil respiration’s autotrophic component changed more slowly in relation to drought than the heterotrophic compo-nent. In addition, in the pine forest, the δ13C-value of autotrophic respiration was below the heterotrophic δ13C-value, as the theory suggests. However, there was no clear development in relation to drought with the components’ δ13C-value. In the green-house experiment, no clearly distinguishable development was observed between the development of the components, and the δ13C-value of soil respiration was rather similar between the components. In both experiment sites, there appeared to be sources of error as environmental conditions improved unexpectedly in both the greenhouse and in the forest. Furthermore, it can be stated that the less destructive chamber measuring protocol seems to produce more reliable data.

Anteeksiantoa ja sen merkitystä tutkitaan nykypäivänä paljon niin psykologian, teologian kuin sosiaalitieteiden puolella. Kliinikot ovat olleet jo useiden vuosikymmenien ajan kiinnostuneita anteeksiannon terapeuttisista hyödyistä, mutta vasta hiljattain sen tieteellinen tutkimus on noussut julkisuuteen. Tutkimuksessani keskityn anteeksiannon teologiseen puoleen ja tarkastelen kahden kirkkokunnan – luterilaisten ja mennoniittojen – välistä raporttia, jossa anteeksianto ilmenee. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, mitä anteeksiantoon ajatellaan kuuluvan Healing memories -raportissa. Pyrin selvittämään, minkälaisia anteeksiannon malleja raportissa ilmenee ja miten se on vaikuttanut luterilaisten ja mennoniittojen välisiin suhteisiin vuoden 2010 mennoniitta aktion jälkeen. Tutkielmani metodina on systemaattinen analyysi. Systemaattisen analyysin metodia käyttäen analysoin kahta lähdeteostani ja pyrin löytämään näistä raporteista keskeisiä teemoja ja käsitteitä liittyen anteeksiantoon ja siihen, mitä anteeksiantoon nähdään kuuluvan näissä raporteissa. Luterilainen maailmanliitto pyysi yleiskokouksessaan Stuttgartissa vuonna 2010 julkisesti anteeksi “mennoniittaveljiltään -ja sisariltaan” uudestikastajia kohtaan kohdistuneita vainoja 1500-luvulla. Mennoniitat ovat uudestikastajaliikkeen perillisiä, jonka vuoksi he identifioivat itsensä vahvasti kastajaliikkeen perinteiden kautta. Tämä julkinen anteeksipyyntö tunnetaan nimellä mennoniitta aktio ja sen vaikutukset molemmille kirkkokunnille olivat valtaisat. Healing memories -raportti on lopputulema luterilaisten ja mennoniittojen kansainvälisen tutkimuskomission työstä. Tutkimuskomissio kävi läpi kansainvälisiä dialogeja luterilaisten ja mennoniittojen välillä ja näiden dialogien keskeiset tulokset ovat koottuina tutkimuskomission toimesta vuonna 2010 ilmestyneessä Healing memories -raportissa. Komission järjestäytymisen tavoite oli sovinnonteko näiden kahden kirkkokunnan välille. Tutkielmani keskeinen päätelmä on se, että luterilaiset ovat kasvaneet mennoniitta aktion jälkeen forensisesta anteeksiannon mallista kohti terapeuttista, vapaaksi lunastavaa anteeksiannon mallia. Luterilaiset eivät näe anteeksiantoa pelkästään “velan kuittaamisena” tai Jumalan suosionosoituksena syntiselle ihmiselle, vaan raportissa luterilaiset korostavat katumuksen, eheytymisen ja muistojen paranemisen vaikutusta anteeksiannossa. Anteeksiannon lisäksi luterilaiset toivovat sovintoa mennoniittojen kanssa ja yhteisen tulevaisuuden rakentamista Jumalan armon avulla.

Paperittomien henkilöiden oikeus terveyspalveluihin on herättänyt laajaa keskustelua Suomessa viime vuosina. Huolena ovat terveysongelmat ja se, kuinka terveyspalvelut tulisi rajata luvattomasti maassa oleskeleville. Väestöryhmän terveyspalveluiden puutteisiin on vastattu perustamalla vuonna 2011 vapaaehtoisvoimin ylläpidetty maanalainen klinikka, joka tarjoaa maksutonta terveydenhoitoa paperittomille ja muille Suomen julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle jääville ryhmille. Tutkimuksen tavoitteena on käsitteellistää piilotetun klinikan arkea ja sen vapaaehtoisuuteen perustuvaa asiantuntijatyötä, joka todentuu työntekijöiden välisissä tilanteissa ja potilaiden kohtaamisissa. Tarkastelussa painotetaan työntekijän näkökulmaa: millaisia kohtaamistilanteita arkityöhön liittyy ja miten näitä tilanteita tulkitaan? Tutkimuksen teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä sovelletaan Erving Goffmanin (1974) kehysanalyyttistä lähestymistapaa, jonka avulla tarkastellaan klinikan toimintaa ja työntekijöiden kohtaamisista tulkittuja merkitysrakenteita. Ensisijaisena aineistona hyödynnetään havainnointi- ja haastatteluaineistoa, joka on kerätty Helsingin alueella sijaitsevalta paperittomien klinikalta. Tukevana aineistona hyödynnetään klinikan tapahtumaraportointia tutkimuskontekstin suppean ajantasaisen tutkimuksen vuoksi. Kehysanalyysin avulla analysoidaan niitä keinoja ja käytäntöjä, joita hoitohenkilökunta käyttää eri tilanteissa. Tutkimus osoittaa klinikkatyöhön liittyvien toimintojen sijoittuvan neljään toimintakokonaisuuteen tai kehykseen: käytännölliseen, henkilökohtaiseen, professionaaliseen ja arkihallinnan kehykseen. Jokainen kehys välittää oman merkitysrakenteensa ja selittää ne velvollisuudet ja oikeudet, joita vuorovaikutustilanteessa läsnä olevat arvioivat itsellään ja muilla olevan. Käytännöllisessä kehyksessä työ määrittyy ihmisten, ympäristön ja ajan päivittäisenä organisointina. Henkilökohtaisessa kehyksessä työntekijä asettuu tuntevaksi ja kokevaksi subjektiksi, joka seuraa haavoittuvassa asemassa olevien kärsimystä. Professionaalisessa kehyksessä työn keskiössä on ruumiillisten tapahtumien arviointi ja hoito lääketieteellisen tiedon, käsitteistön ja instrumenttien avulla. Arkihallinnan kehyksessä työ määrittyy järjestyksen ylläpitämisenä ja kaaoksen välttämisenä. Työ klinikalla on ensisijaisesti lääketieteellistä työtä, mutta sen rinnalla toimii muita kehyksiä, joissa toiminta näyttäytyy lääketieteellisestä perspektiivistä poikkeavalla tavalla kullekin kehykselle ominaisten piirteiden mukaisesti. Tutkimus mahdollistaa päättäjien ja muiden tahojen perehtymisen paperittomien klinikan arkielämään, joka on suljetun luonteensa vuoksi osittain arkiymmärryksen ulkopuolella. Paperittomien terveyspalveluita tuottavat työyhteisöt voivat hyödyntää tutkimusta oman työnsä arvioinnissa. Sen tuloksia voidaan soveltaa esimerkiksi hoitotyön -ja vapaaehtoistyön täydennys -ja peruskoulutuksissa.

Autuus on katsojan silmässä: lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12 on reseptioanalyyttisellä metodilla tehty tutkimus siitä, miten akateeminen tutkimuskirjallisuus ja kymmenen valikoitua Jeesus-elokuvaa ovat ymmärtäneet autuaaksijulistusten merkityksen. Kartoitettuaan autuaaksijulistusten tulkintahistoriaa ja Jeesus-elokuvien kulttuurihistoriaa tutkielma kääntyy reseptiohistorialliseksi analyysiksi. Akateemisen tutkimuskirjallisuuden ja Jeesus-elokuvien esittämät tulkinnat Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksista rinnas-tetaan suhteessa autuaaksijulistusten tyyliin, sisältöön, rakenteeseen ja merkitykseen. Autuaaksijulistusten tyylin tulkinnan analysointi tapahtuu vertailemalla millainen narratiivinen sijainti autuaaksijulistuksille on tarinassa annettu, millaiseksi elokuvat ja tutkimuskirjallisuus tulkitsevat julistusten esitykselliset puitteet sekä mitä näkemyksiä niillä on julistusten kohdeyleisöstä ja Jeesuksen esiintymistavasta. Autuaaksijulistusten sisällön analysointi tarkoittaa yksittäisten autuaaksijulistusten merkityksen selvittelyä. Tämä tapahtuu edelleen Jeesus-elokuvien ja tutkimuskirjallisuuden tekemiä tulkintoja vertailemalla. Näiden lisäksi tekijä esittää oman käännöksensä autuaaksijulistuksista eksegeettisen analyysin keinoin. Käännöksen tavoitteena ei kuitenkaan ole sanatarkkuus, vaan dynaamisuus lukijan tulkinnan säilyttämiseksi. Autuaaksijulistusten rakenteen analysointi esittelee muutamia erilaisia malleja, joiden mukaan tutkimuskirjallisuudessa Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksia on ryhmitelty. Tässä alaluvussa elokuva-aineiston ja tutkimuskirjallisuuden erot ovat selkeimmin näkyvillä, sillä elokuvat pyrkivät ryhmittelyn sijasta luomaan autuaaksijulistuksille kokonaan uuden rakenteen, joka sopii elokuvakerrontaan julistuslistaa paremmin. Autuaaksijulistusten merkitystä analysoitaessa tutkielmassa asetetaan rinnan kolme Jeesus-elokuvaa, jotka edustavat tulkintahistoriasta tuttuja tulkinnallisia pääsuuntia: autuaaksijulistukset tulkitaan joko eettisiksi kehotuksiksi tai lupauksiksi armosta. Kolmas Jeesus-elokuva edustaa kontroversiaalista näkemystä, joka kiistää molemmat edellä mainitut tulkintatavat. Johtopäätöksissä osoitetaan reseptiohistorialliseen analyysiin viitaten, että tulkintojen muotoutuminen ei ole yksinkertaista. Tulkintaan vaikuttavat paitsi tulkitsijan ennakkokäsitykset, myös tulkittava teksti ja tulkintatilanne. Johtopäätöksissä puolustetaan myös populaarikulttuurin teologisten elementtien tutkimusta osana eksegetiikkaa.