Browsing by Title

There has been increasing research attention on wellbeing of students in higher education both in Finland and internationally. Because of its goal-oriented nature, higher education resembles working in many ways. Thus, research on students´ wellbeing has started utilizing concepts derived from occupational research. Burnout and study engagement are concepts that are being used in research on both lower educational levels and higher education. Burnout describes feelings of exhaustion, cynicism and inadequacy experienced when demands of studying exceed available resources. Engagement on the other hand means feeling vigorous, dedicated and absorbed in studying and arises when demands and resources are better balanced. The goal of this thesis was to increase understanding of social resources that can guard against the negative effects of demands and foster engagement in higher education. It investigated how social support, guidance and counselling from the educational institution and sense of belonging to studying related groups are related to burnout and engagement experienced by students. The data for this study was the Finnish Student Health Service´s Student Health Survey from 2016, which is a representative sample of students in universities and universities of applied sciences in Finland (N=3110). Burnout symptoms were measured using the SBI-9 measure and engagement using the Schoolwork Engagement Scale. The total scores on these two scales were analyzed together with social support, guidance and counselling and sense of belonging to studying related groups. Pearson´s correlation coefficients were obtained to reveal the bivariate associations of these variables followed by two hierarchical regression analyses on burnout and engagement individually. All of the social resources were included as predictors in these models and the stage of studies, gender and feeling of being in the right field of study were controlled for as background variables. The results supported both hypotheses and existing literature. It was found that those students who were able to talk about their matters with someone, had received guidance to their studies and felt like they belong to studying related groups had lower levels of burnout symptoms. Similarly, students with sufficient social resources were more engaged in their studies. The results indicate that social resources are an important factor in wellbeing of higher education students. Future research should continue to further study these resources using more accurate measures incorporating different types of social support or different groups in the educational context.

Rakennusteollisuuden suuret päästöt, alati nouseva ympäristötietoisuus ja tavoitteet kohti hiilineutraaliutta yhdessä väestönkasvun kanssa ajavat rakennusteollisuutta vääjäämättä keskelle muutosta. Puukerrostalojen on nähty toimivan yhtenä ratkaisuna tämän muutoksen edesauttamiseksi. Puukerrostalohankkeiden ekosysteemiin liittyvillä toimijoilla onkin täten mahdollisuus yhdessä toimien löytää uusia rakennusalan innovaatioita, joilla vastata koko alan kohtaamiin ulkopuolelta tuleviin muutostekijöihin, jotka osaltaan luovat painetta niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli saada parempi käsitys liiketoimintaekosysteemikonseptin soveltuvuudesta puukerrostalohankkeisiin ja miten hanketoiminta tukee ekosysteemin toimintaa. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä pyrittiin saamaan vastauksia yhteistyöstä ja viestinnästä. Toinen tutkimuskysymys käsitteli puukerrostalohankkeissa mukana olleiden toimijoiden ympäristötietoisuutta. Tutkimus toteutettiin tekemällä 10 teemahaastattelua, jotka liittyivät kolmeen eri puukerrostalokohteeseen, jotka sijaitsivat Suomessa eri paikkakunnilla. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että näiden kolmen puukerrostalohankkeen liiketoimintaekosysteemit muodostavat useiden eri toimijoiden verkostoja, jotka toimivat ekosysteemin eri tasoilla yhteisenä päämääränään tuottaa laadukasta ja ympäristöystävällistä rakentamista, joka osaltaan lisää maamme hiilivarastojen määrää. Tätä edellyttää toimijoiden välinen yhteistyö, jossa viestintä koettiin pääsääntöisesti sujuvaksi. Toisaalta haasteita oli havaittavissa keskinäisessä kommunikoinnissa ja toimintatapojen yhteensovittamisessa, johtuen työskentelystä uuden asian äärellä. Aikataulutus, tutut toimijat sekä materiaalitoimittaja vaikuttivat positiivisesti hankkeen lopputulokseen. Hiilijalanjälki ja -kädenjälki laskelmiin toivottiin yhteneväisiä laskentatapoja, jotta vertailtavuus lisääntyisi. Hankkeissa tunnistettiin rakennusten potentiaali hiilivarastona ja puukerrostalohankkeiden ympäristömerkitys nähtiin suurena. Hankkeessa mukana olleet toimijat kokivat, että tarvittaisiin asennemuutosta niin kuluttajien kuin rakennusteollisuuden osalta, jotta puukerrostalohankkeiden määrää saataisiin nostettua. Nähtävissä oli haastateltujen taholta pohdintaa siitä, ovatko yritykset tarpeeksi laajasti omaksuneet ympäristöajattelun ja tullaanko asetettuihin vastuullisuustavoitteisiin pääsemään niin yrityksissä kuin laajemmalti rakennusteollisuuden puolelta. Tästä huolimatta puukerrostalorakentaminen nähtiin positiivisena asiana, jonka myötä on mahdollisuus ottaa askel kohti nykyrakentamista kestävämpää tilaa ja siten olla osana suurempaa, yhteistä muutosta, johon pääseminen edellyttää toimialat ylittävän yhteistyön laajentumista. Tämä kuitenkin vaatisi rakennuskäytäntöjen muuttamista ja rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla sekä avoimempaa yhteistyötä eri toimijoiden keskuudessa.

The popularity of wooden multi-storey construction (WMC) has increased in Finland during the recent years. Reasons for this could be the favorable changes in the legislation, the action plans of government agencies endorsing the WMC, and the developing business models of the construction industry. The business ecosystem (BE) concept has become a topical research subject and recent research suggests that the BE concept could be a useful tool in analyzing the value creation in the construction industry. This qualitative case study examined the applicability of the BE concept for the field of wood construc-tion. Semi-structured interviews were used to elicit the experiences of people involved in a specific wood construction project and thematization was used in the analysis of the data. The case construction project was a two-storey wooden loft. The aims of this thesis included the exploration of the functioning of the case BE, and identifying the roles of the BE participants, the benefits of belonging in a BE, and the key factors for the success of the BE. The study also aimed in examining the end-user involvement and the innovation detection and communication in the case BE. The interviews revealed that the core companies of the case construction project have cooperated for years before the case project took place. Some coevolutive efforts were revealed between some of the project participants, such as attempts to cut the turnaround time of the projects by focusing on process enhancements, and addressing to varying service demands by offering the services of a partner company among own services. The results suggest that a BE exists around the main contractor, which also acts as a keystone player, leading the BE. The other core companies act as niche players, bringing specialized expertise and skills that complement the inputs of others. According to the interviewees, the co-opera-tion and the construction project created benefits, such as reference value and value for the research and development. The interviewees also thought the familiarity of the project participants creates trust, and leads to better understanding of the working habits of the other participants, and thus increasing project efficiency. In addition, well-functioning communication and cooperation, and the high quality of plan-ning were seen as some of the essential factors for the success of the construction project. The residents were involved in the project only after the construction had already started, but they could nevertheless affect interior materials and could make change requests. The building project itself was perceived as relatively traditional one by the interviewees, although some innovativeness was identified in the pro-cesses and components of the project. In the future, business ecosystems in the WMC could be studied further, for example, by also examining larger scale WMC projects.

Tutkielmassa käsitellään osakeyhtiön johdon vastuuta liiketoimintapäätöksistä ja yhdysvaltalaista business judgment rule -doktriinia oikeudellisena siirrännäisenä Suomessa. Osakeyhtiöille on yleismaailmallisesti tyypillistä erityisen hallintorakenteen avulla toteutettu johdon ja omistuksen erillisyys. Omistuksen ja vallan erillisyyden johdosta osakkeenomistajien ja johdon välille syntyy osakeyhtiössä päämies-agenttisuhde, jonka ytimessä ovat osakkeenomistajien ja johdon välinen informaatioepäsymmetria sekä intressiristiriidat. Osakeyhtiöoikeus pyrkii ratkaisemaan näitä päämies-agenttisuhteesta aiheutuvia ongelmia erilaisilla oikeudellisilla keinoilla, kuten johdolle asetettavalla huolellisuusvelvollisuudella ja sen rikkomisesta seuraavalla vahingonkorvausvelvollisuudella. Suomessa osakeyhtiön johdon huolellisuusvelvollisuus on nykyään määritelty OYL 1:8:ssa. Huolellisuusvelvoitteen vastaisesti aiheutettuja vahinkoja koskevasta johdon vahingonkorvausvelvollisuudesta yhtiötä kohtaan säännellään OYL 22:1.1:ssa. Johdon vahingonkorvausvelvollisuuteen liittyy myös tiettyjä, esimerkiksi syy-yhteyttä ja vahingon ennalta-arvattavuutta koskevia, yleisiä vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa on perinteisesti katsottu riskien kuuluvan liiketoimintaan, ja että osakeyhtiön johdolla ei tule olla vahingonkorvausvelvollisuutta normaaliin liiketoimintaan kuuluvan riskin aiheuttamasta vahingosta. Kyseessä on eräänlainen suomalainen liiketoimintapäätösperiaate. 1990-luvulle tultaessa suomalaisessa yhtiöoikeudellisessa oikeuskirjallisuudessa ruvettiin kuitenkin viittaamaan nimenomaisesti yhdysvaltalaiseen business judgment ruleen ja doktriini on viimeistään 2010-luvun alussa saavuttanut sellaisen aseman, että voidaan puhua oikeudellisesta siirrännäisestä. OYL 22:1.1:tä koskevassa hallituksen esityksen (109/2005 vp) kohdassa todetaan, että korvausvastuun perustavasta tuottamuksellisesta menettelystä ei ole kysymys tilanteissa, joissa yhtiön johdon tekemät olosuhteisiin nähden asianmukaiseen harkintaan ja selvitykseen perustuvat liiketoimintapäätökset jälkikäteen osoittautuvat yhtiön kannalta liiketaloudellisesti epäonnistuneiksi. Hallituksen esityksessä 109/2005 vp viitataan nimenomaisesti angloamerikkalaiseen business judgement ruleen. Hallituksen esityksessä arvopaperimarkkinoita koskevaksi lainsäädännöksi (HE 32/2012 vp) business judgment rulesta puhutaan jo Suomessa voimassa olevana oikeutena. Business judgment rule on kehittynyt Yhdysvalloissa johdon huolellisuusvelvollisuutta käsitelleessä oikeuskäytännössä. Delawaren tuomioistuimet rupesivat viittaamaan doktriiniin nimenomaisesti 1960-luvulla ja sen asema perustavanlaatuisena yhtiöoikeudellisena periaatteena vakiintui viimeistään 1980-luvulla, jolloin vihamieliset ostotarjoukset ja niihin liittyvät oikeustapaukset olivat hyvin yleisiä Yhdysvalloissa. Viimeaikaisessa yhdysvaltalaisessa oikeuskirjallisuudessa on korostettu business judgment rulen prosessioikeudellista luonnetta: soveltuessaan, sääntö tarkoittaa asiallisesti tuomioistuimille asetettua kieltoa arvioida liiketoimintapäätösten sisältöä. 2000-vuosikymmenen lopussa alkaneen finanssikriisin jälkeinen delawarelainen oikeuskäytäntö osoittaa, että business judgment rule elää ja voi hyvin. Oikeudellinen siirrännäinen (legal transplant) voidaan määritellä jossakin oikeusjärjestyksessä käytössä olevaksi tai tunnetuksi oikeudelliseksi ilmiöksi, joka on sittemmin siirtynyt toiseen oikeusjärjestykseen. Oikeudellisten siirrännäisten taustalla voi olla niiden käytännöllinen hyödyllisyys, poliittinen tai symbolinen selitys, tai lainsäätäjän suorittama mekaaninen kopiointi. Transplantti voidaan määritellä onnistuneeksi silloin, kun vastaanottavan järjestelmän juristikunta ottaa sen käyttöön. Siirrännäisen onnistumiseen vaikuttaa sen motiivin ohella myös transplantin ja vastaanottavan järjestelmän mikro- ja makrotason yhteensopivuus. Business judgment rulen siirtymistä Suomeen selittänee symboliset syyt (yhdysvaltalaisen yhtiöoikeuden prestiisi), mutta kyse voi olla myös lainsäätäjän suorittamasta mekaanisesta kopioinnista. Muu suomalainen juristikunta on joka tapauksessa ottanut doktriinin käyttöön, ja siirrännäisen voidaan tässä mielessä katsoa olevan onnistunut. Tästä huolimatta transplantti kokee aina jonkinlaisia muutoksia – onnistuneellakin siirrännäisellä lienee aina jonkinlaisia kasvukipuja uudessa ympäristössä. Vuoden 2006 osakeyhtiölakiuudistuksen myötä suomalainen yhtiöoikeus erkani pohjoismaisesta traditiosta ja siirtyi kohti angloamerikkalaista sääntelymallia. Onkin odotettavissa, että business judgment rulen ohella Suomeen rantautuu ennemmin tai myöhemmin myös muita yhtiöoikeudellisia transplantteja Yhdysvalloista. Yhtiöoikeuden yhdysvaltalaistuminen on yleismaailmallinen kehityssuunta, ja sitä on perinteisesti selitetty konvergenssiteorian näkökulmasta. Vaihtoehtona transplanttikeskustelulle on esitetty teoriaa polkuriippuvuudesta (path depence), jonka mukaan kulloinkin voimassa oleva sääntelyjärjestelmä riippuu aikaisemmasta sääntelyjärjestelmästä ja omistusrakenteista. Angloamerikkalaisten doktriinien siirtymisessä ei tällöin olisi kyse transplanteista, vaan kansallisen osakeyhtiöinstituution lokaalisesta sopeutumisesta läpimarkkinaistuneeseen rahoitusympäristöön. Konvergenssi- ja polkuriippuvuusteorioiden väliin sijoittuu yhdistely- ja kasaamisteoria, jonka mukaan yhtiöoikeudelliset siirrännäiset liittyvät monimutkaiseen ja ennalta arvaamattomaan valikoimisprosessiin, jossa yli kahden vuosisadan aikana kehittynyttä Delawaren yhtiö-oikeutta yhdistellään kansallisten instituutioiden kanssa ja kasataan näiden päälle. Joka tapauksessa on selvää, että suomalaisessa yhtiöoikeudessa on tilausta laajemmalle oikeudelliselle tutkimukselle yhtiöoikeudellisista siirrännäisistä.

Lucia Berlin (1936–2004) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka on saanut laajempaa tunnustusta vasta kuolemansa jälkeen, kun hänen valikoiduista novelleistansa toimitettiin uusi kokoelma, A Manual for Cleaning Women (2015). Maisterintutkielmassani tutkimuskysymykseni on, miten ja millä perustein Lucia Berlinin novellikokoelmaa voidaan lukea osana omaelämäkerrallisen kirjallisuuden tradition jatkumoa. Omaelämäkerrallisesta kirjallisuudesta tyypillisiä esimerkkejä ovat omaelämäkerta ja autofiktio. Tutkijat ovat osoittaneet, että naiskirjailijoilla ei ole yhtä vahvaa perinnettä omaelämäkerrassa tai sen sisarlajeissa. Päivi Kososen mukaan tyylipuhtaan omaelämäkerran sijaan naiskirjailijoilla on ollut tapana turvautua fiktioon, kun he ovat kirjallisuuden avulla kertoneet omista elämistänsä. Sen lisäksi, että naiskirjailijoiden omaelämäkerrallinen kirjallisuus on historiallisesti marginalisoitu lajikaanonin ulkopuolelle, myös tutkimus on jättänyt huomiotta teokset, jotka poikkeavat omaelämäkerrallisen kirjallisuuden ihanteista ja normeista. Sen lisäksi, että naiskirjailijoiden omaelämäkerrallinen kirjallisuus on historiallisesti marginalisoitu lajin kaanonin ulkopuolelle, väitän, että omaelämäkerrallisen kirjallisuuden tutkimus on vastaavasti ja kategorisesti marginalisoinut ”näennäisesti” fiktiiviset teokset. Tutkielmani lähtökohta on, että Berlinin novellit muodostavat omaelämäkerrallisen kokonaisuuden, jota voi lukea niin omaelämäkertana kuin autofiktiona. Omaelämäkerta ja autofiktio muodostavat tutkielmani teoreettisen lähtökohdan. Omaelämäkerran näkökulmasta merkittävää on, millainen omaelämäkertasopimus teoksessa on, ja miten tekijän, kertojan ja henkilöhahmon jaettu identiteetti ilmenee siinä. Hyödynnän myös Päivi Kososen feminististä omaelämäkertakritiikkiä sekä hänen käsitettänsä epäjatkuvista omaelämäkerroista. Lisäksi erittelen, mitä Berlin itse ajatteli totuudesta ja vilpittömyydestä oman kirjoittamisensa kontekstissa ja tarkastelen sitä, miten totuudellisuutta ja sepitteellisyyttä kuljetetaan rinnakkain novelleissa. Analysoin novelleja fiktion valossa ja tutkin sitä, miten kaunokirjalliset keinot (kuten kerronta, metafiktio, paralleelit ja fragmentaarisuus) tukevat ja rakentavat Berlinin novelleiden omaelämäkerrallisuutta. Lopuksi osoitan, miten novellikokoelmasta on erotettavissa kokonainen elämänkaari. Osoitan tutkielmassani, että novellikokoelmaa voi lukea niin omaelämäkertana kuin autofiktiona, ja että Berlinillä on kiistatta paikkansa osana omaelämäkerrallisen kirjallisuuden traditiota.

This thesis examines the politics of language and d/Disability enacted by the participants in Kivimedia, a media workshop where d/Disabled persons are aided by media professionals in producing media content. Through an ethnographic analysis of Kivimedia radio broadcasts, the thesis develops a theoretical framework that weaves together linguistic anthropology with critical disability studies. My aim is to understand how ableist ideologies are both reproduced and challenged through linguistic practice. The thesis thus explores Kivimedia as a linguistic and discursive space where d/Disabled and a/Able-bodied interlocutors cooperate, interact and frame one another’s speech, thereby indexing the broader discursive field of d/Disability politics. Ultimately, the thesis contends that Kivimedia participants produce a d/Disability counterpublic through their radio broadcasting, that functions against the backdrop of an ableist public sphere. By establishing a public platform premised on the validity and value of d/Disabled experiences, Kivimedia allows d/Disabled speakers to “Crip” culture, that is, make evident, and possibly transform, the material positionalities of d/Disabled identities within an ableist structure and to interrogate their d/Disabled experiences outside ableist regimentation. In doing so, d/Disability becomes reconfigured as a valued, agentive interactional positionality, manifested relationally and dialogically with a/Able-bodied allies. Through this analysis, the thesis theorizes the interconnection between d/Disability and ableism as something emergent both in and across interaction, as both relational and dialogical. When perceived as interactional achievement, one can understand and scrutinize the dialectical relationship between the abstract institutions that perpetuate ableism and discourses on d/Disability and the interactional practices that comprise everyday life. Within such an interactional understanding, we can analyze and critique ableism and its everyday violence and recognize how both individuals and groups work to expose, challenge and transform ableist structures.

This thesis does study buyer-supplier dyads in the context of corporate responsibility for sustainability. Companies have recognized the need to act on sustainability when expectations on corporate responsibility increases. The pressure to act more responsibly comes from various stakeholders, however this research focuses on buyers’ expectations on suppliers. The aim of the study is to identify (a) the expectations buyers (B2B customers) have on the focal company (supplier) in terms of the responsibility of its supply and (b) analysing how the focal firms should communicatively respond to these expectations. The thesis was completed using a qualitative research method by executing a semi-structured thematic interview style. Interviews were done to find out, what corporate responsibility expectations buyers really have on their supply and how suppliers should respond to them. Eight thematic interviews with B2B customers were conducted. The theoretical framework of this research is based on previous research concerning the research theme. The study results were analysed through thematic analysis. The theoretical framework got formed based on Carroll’s (1979) pyramid of CSR: economic responsibility, legal responsibility, ethical responsibility, and philanthropic responsibility. Another framework of five CR categories: the defensive, compliance, managerial and risk tackling, opportunity and strategy, and transformative CR category was also formed and used. The theory was used to identify and categorize buyers’ CR expectations. The study results indicated buyers’ expectations on corporate responsibility for sustainability to be mostly related to environmental and social corporate responsibility. Domesticity (Finnish origin)/background of products and processes, quality (long life cycle) and reduced CO2-emissions are specific CR themes that B2B customers have most expectations on in their procurement. Other expectations are product responsibility, responsible procurement, longevity, environmental-labels, environmentally friendly packaging, recyclability, and safety in production/service. The buyers’ expectations are mostly categorized in the economic and legal responsibility as well as the compliance category of CR. The CR expectations are however very little prioritized in procurement of buyers, which challenges the idea of a big and increasing CR pressure on suppliers. The content of suppliers CR reporting and communication should involve the themes that customers raise expectations on. The importance of CR and sustainability reports got challenged due to buyers highlighting a demand for other communication sources. Salespersons and websites are more requested sources to receive suppliers CR information from than specific CR reports. The most important factors of CR communication and reporting for buyers is easy access and uncomplicated comprehension. The CR expectations do also indicate a movement towards CR reporting in shared databases. The B2B customers varying CR expectations should all be acknowledged while suppliers are developing their CR for sustainability as well as the reporting/communication. The identification and categorization of buyers CR expectations is important for suppliers to understand the phenomena profoundly. A consistent result that this study indicates is a prominent need for increased CR related dialogues in buyer-supplier dyads. A better understanding of buyers CR expectations help suppliers respond to their expectations and communicate them according to the demand.

In recent years, European societies have been affected by processes of increased diversity and migration. This master’s thesis explores the involvement in the local civil society of migrants. It takes place within the context of organisations of multiethnic composition working for migrants’ conditions and/or rights in the capital cities of Helsinki in Finland and Athens in Greece, two European metropolitan areas with stark differences in their migration, integration, and civil society panorama. The main aim of the study is to investigate how individuals of migrant origin construct and present themselves as agents for civil society organisations. The theoretical framework for the research is informed by previous studies on social movements and the civil society, in particular the social psychological model by Klandermans and the corpus of research stemming from Goffman’s framing theory. Another central theoretical reference is Goffman’s impression management theory, not previously applied to this research area. Adopting a micro-social constructionist perspective, the theoretical concepts listed above are operationalized with the tools offered critical discursive psychology and positioning theory. The data consists of transcripts of semi-structured interviews with five participants in each city, active in different organisations and from different countries of origins. The analysis led to the individuation of three main self-presentation styles across the participants, varying on different dimensions including the fit between them and the organisation, their position towards the organisation’s team and towards its target – migrant communities. The three styles are: Team Player, Enterprising Leader, and Expert Critic. In light of the results, it can be argued that the participants all attempted to present themselves in a positive light as agents for the organisations. Plus, participants’ self-presentations were impacted on one side from their origin and the stereotypes attached to it, on the other from the dominant migration regime and its consequences for migrants and their integration at the local level. Over all, the analysis yields interesting insights on how societal, organisational, and personal characteristics impact the participation and position in the civil society for migrant actors.

In my master thesis I analyse Byzantine warfare in the late period of the empire. I use military operations between Byzantines and crusader Principality of Achaia (1259–83) as a case study. Byzantine strategy was based (in “oriental manner”) on using ambushes, diplomacy, surprise attacks, deception etc. Open field battles that were risky in comparison with their benefits were usually avoided, but the Byzantines were sometimes forced to seek open encounter because their limited ability to keep strong armies in field for long periods of time. Foreign mercenaries had important place in Byzantine armies and they could simply change sides if their paymasters ran out of resources. The use of mercenaries with short contracts made it possible that the composition of an army was flexible but on the other hand heterogeneous – in result Byzantine armies were sometimes ineffective and prone to confusion. In open field battles Byzantines used formation that was made out from several lines placed one after another. This formation was especially suitable for cavalry battles. Byzantines might have also used other kinds of formations. The Byzantines were not considered equal to Latins in close combat. West-Europeans saw mainly horse archers and Latin mercenaries on Byzantine service as threats to themselves in battle. The legitimacy of rulers surrounding the Aegean sea was weak and in many cases political intrigues and personal relationships can have resolved the battles. Especially in sieges the loyalty of population was decisive. In sieges the Byzantines used plenty of siege machines and archers. This made fast conquests possible, but it was expensive. The Byzantines protected their frontiers by building castles. Military operations against the Principality of Achaia were mostly small scale raids following an intensive beginning. Byzantine raids were mostly made by privateers and mountaineers. This does not fit to the traditional picture that warfare belonged to the imperial professional army. It’s unlikely that military operations in war against the Principality of Achaia caused great demographic or economic catastrophe and some regions in the warzone might even have flourished. On the other hand people started to concentrate into villages which (with growing risks for trade) probably caused disturbance in economic development and in result birth rates might have decreased. Both sides of war sought to exchange their prisoners of war. These were treated according to conventional manners that were accepted by both sides. It was possible to sell prisoners, especially women and children, to slavery, but the scale of this trade does not seem to be great in military operations treated in this theses.

The aim of this Master's thesis is to assess how the first criterion of the notion of State aid laid down in Article 107(1) TFEU, that of aid having been granted by the Member State or through State resources, is interpreted. The purpose is to assess what the basic rules governing the interpretation and application of the criterion are, how the criterion has been interpreted and applied in practice, and what problematic aspects and challenges the application of the criterion has brought about. Instead of attempting to identify an exhaustive list of aid schemes in which the assessment of the criterion has been relevant, the focus of this thesis is on its interpretation through a series of interesting categories of aid schemes and recent examples of cases. The analysis of the research question relies primarily on the jurisprudence of the Court of Justice of the European Union. The main rule guiding the interpretation of the criterion is simple: it consists of two cumulative subconditions. In order to fulfil the public origin criterion, a measure must be imputable to the State and granted through State resources. The concept of State is interpreted broadly. Nevertheless, case law shows that the application of this test in practice is not necessarily as clear as it may seem. Although the Court of Justice of the European Union has rendered a number of significant judgments on the matter in recent years, what the first criterion of Article 107(1) TFEU actually means remains unclear. Aid schemes can be very complex in one way or another. For example, they might involve intermediary bodies or areas previously uncontested from the point of view of State intervention in terms of State aid control. Sometimes it can prove challenging to apply principles already laid down in case law to other schemes in a consistent manner. The difficulty of assessing public undertakings' actions in terms of the fulfilment of the criterion lies in the necessity of case-by-case assessments of whether the State has influenced an undertakings' actions. Applying the indicators for imputability in a clear, consistent and detailed way may prove challenging. It is evident that the issue of forgone revenue can be relevant in more creative schemes than one would think. The issue of private bodies and private resources involved in aid schemes is particularly problematic due to the fluctuating results it has led to and the seemingly illogical outcomes of cases with very similar circumstances and effects. One of the challenges regarding the interpretation of the criterion is finding a balance between the influence of the organisational model chosen by the State for the execution of an aid scheme and the influence of the effects of the measure on its categorisation as State aid. Another important issue surrounding the interpretation of the criterion is whether its second leg, the requirement of the use of State resources, should be abandoned. Nevertheless, no clear signs of a permanent shift towards this approach have been witnessed. For the moment, the general principles surrounding the interpretation of the criterion are not so clear as to remove the need for a detailed case-by-case analysis of whether measures fulfil the criterion or eliminate the risk of surprising results for stakeholders and Member States. Clearer guidance on the interpretation of the criterion would be more than welcome in order to improve legal certainty.