Browsing by master's degree program "Yhteiskunnallisen muutoksen maisteriohjelma"

Tässä tutkielmassa tarkastelen jatkosodan aikaista Puolustusvoimien viihdytystoimintaa. Rintamalla viihdytys tuli tarpeeseen nostattamaan mielialoja. ja ratkaisemaan asemasodan aiheuttamaa vapaa-ajan ongelmaa, joka viljeli joukkoihin levottomuutta ja sotaväsymystä. Aikarajaukseni on 1941–1945 välisinä vuosina. Aineistonani toimii Puolustusvoimien viihdytystoimiston kirjeenvaihtoaineisto, sekä rintamalehti Hakkapeliitan valikoidut julkaisut. Tutkimusmenetelmäni on dokumenttianalyysi, unohtamatta lähdekritiikkiä ja kontekstualisointia. Ensin lähden tarkastelemaan, kuinka armeijan johto käsitti viihteen vaikuttavan miehistön mielialaan. Tässä keskityn viihdytyksen eri muotoihin, kuten ulkopuolisen tahon tuottamaan viihteeseen, sekä omatoimiseen viihteeseen. Tutkin näiden muotojen onnistumisia ja haasteita, jotka vaikuttivat paljon niiden tehoon ja näin myös mielialoihin. Toisena näkökulmana tarkastelen viihdytyksen sisällön heijastamia korkean ja matalan kulttuurin piirteitä ja jännitteitä. Nämä heijastuvat yleensä esitettyjen toiveiden ja kritiikin kautta. Kolmanneksi tutkin taiteilijoiden asemaa viihdytysjoukoissa. Katson myös, millaista kritiikkiä taiteilijat kohtasivat, ja mistä se saattoi johtua. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että viihdytys otettiin positiivisesti vastaan, ja sen vaikutukset mielialoihin katsottiin pääosin hyviksi. Mielialoihin vaikutti enemmin se, oliko viihdytyskiertueita tai muun tyyppistä viihdytystä saatavilla. Usein saattoi olla, että kiertueet eivät saavuttaneet kaikkia tarvitsijoita, tai muu viihdytysvälineistö oli huonossa kunnossa. Kulkuyhteydet ja etäisyys olivat tekijöitä, jotka vaikuttivat viihdytyksen saatavuuteen ja näin myös mielialoihin. Niin matalan ja korkealla kulttuurilla voitiin katsoa olevan sama päämäärä: auttaa selviämään sodasta. Näin pyrittiin säilyttämään silti tasapaino viihteellisen ja vakavan ohjelman välillä. Taiteilijoiden työ viihdytysjoukoissa oli henkisesti ja fyysisesti haastavaa. Aina taiteilijoita ei ollut tarpeeksi, joka vaikutti siihen, että viihdytys ei saavuttanut kaikkia tarvitsijoita, viihdytyksen laatu kärsi, ja jo olemassa olevat esiintyjät väsyivät kovan kysynnän paineen alla. Silti osa taiteilijoista koki viihdytystyön merkittäväksi. Myös reservistä värvättiin osaavia viihdytysjoukkoihin, ja heistä löytyi monia osaajia. Voidaankin sanoa, että viihdytystoiminta jatkosodan aikana todella oli Suomen puolustusvoimien salainen ase, joka pyrki parhaansa mukaan edistämään joukkojen mielialoja.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin muuttoliikepolitiikan ulkoistumista EU:n ja Libanonin välisissä suhteissa vuosina 2014–2017. Tutkielman kontekstin muodostaa 1990-luvulta vahvistunut kehitys, jonka myötä EU:n muuttoliikepolitiikan ulkoinen ulottuvuus on kasvanut. Tässä keskeisessä roolissa on yhteistyö niin kutsuttujen kumppanimaiden kanssa. Muuttoliikepolitiikan ulkoistumisen myötä EU on pyrkinyt hyödyntämään kolmansien maiden kanssa tehtävässä yhteistyössä laajasti erilaisia toimintamekanismeja, kuten humanitaarista apua, kehitysyhteistyötä sekä kauppapolitiikkaa. Tutkielman primaariaineiston muodostavat EU:n eri instituutioiden asiakirjat. Näistä keskeisimmässä roolissa ovat Euroopan komission sekä Euroopan ulkosuhdehallintoon kuuluvan Euroopan unionin Libanonin-delegaation dokumentit. Suurin osa tutkielman primaariaineistosta on haettu EU:n ylläpitämästä EUR-Lex -tietokannasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään tapaustutkimusta. Tutkimustulokset osoittavat, että Libanonista tuli EU:lle keskeinen kumppani sen jälkeen, kun maa vastaanotti vuonna 2011 alkaneen Syyrian sisällissodan myötä merkittävästi pakolaisia Syyriasta. EU pyrki lisäämään muuttoliikeyhteistyötä Libanonin kanssa erityisesti niin kutsutun vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin seurauksena. Kasvaneen yhteistyön taustalla oli EU:n halu hallita muuttoliikkeitä sekä varmistaa, että Libanonia ja sen vastaanottamaa pakolaisväestöä tukemalla pakolaiset jäisivät Syyrian naapurustoon eivätkä jatkaisi matkaa eteenpäin EU:n alueelle.

This thesis delves into the identity of Somali women and its intricate connections with their sense of belonging and overall well-being. The central theme revolves around intersectional theory, weaving together the intersecting identities of Somali women. Utilizing focus interviews, pair and group interviews, and ethnography, the aim was to explore individual and communal perspectives on identity, specifically examining how the multicultural environment, belonging, and perceptions of well-being shape the lives of young Somali women. Within the realm of immigration and diaspora studies, the second generation often confronts complex and ambiguous notions of home, identity, and a sense of belonging. Additionally, the concept and phenomenon of identity can exhibit either a static or entirely variable nature, emphasizing the importance of studying this intricate subject. The theoretical foundation of this research rests on the theory of intersectionality. By employing this theory, the study aims to understand the complexities of individuals' identities. This framework acknowledges the dynamic interplay among diverse social identities, recognizing the intricate mechanisms through which systems of power and privilege shape their lived experiences. Besides intersectionality theories, the thesis utilizes anthropological theories of belonging as by comprehending the notion of belonging, we can gain understanding into the elements that foster or impede a sense of belonging. The theories of wellbeing used in this thesis helps us understand well-being, encompassing its pursuit and moral assessment, within diverse cultural contexts. The analysis and ethnographic evidence presented in this thesis indicate a complex experience for Somali women in Finland. They often perceive themselves as not aligning with the prevailing collective identity presented in society, leading to a sense of being "othered." Despite this, Somali women consistently rely on their intersectional identities for peer support and embrace the evolution of their identities as a natural part of growing up and living in Finland. Through ethnographic descriptions of a trip abroad and attending a wedding, the thesis explores how belonging manifests in physical spaces. In the well-being chapter, factors that enhance or impede well-being are examined from both communal and individual perspectives. Tässä tutkielmassa tarkastellaan somalinaisten identiteettiä ja sen yhteyksiä heidän yhteenkuuluvuuden tunteeseen sekä hyvinvointiin. Tutkimuksen keskeinen teema pyörii intersektionaalisuuden teorioiden ympärillä ja kutoo yhteen somalinaisten risteäviä identiteettejä. Fokushaastatteluja, pari- ja ryhmähaastatteluja sekä etnografiaa hyödyntäen tavoitteena oli tutkia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä näkökulmia identiteettiin, erityisesti kuinka monikulttuurinen ympäristö, kuuluminen ja hyvinvoinnin käsitykset muovaavat nuorten somalinaisten elämää. Maahanmuutto- ja diasporatutkimuksen alalla toinen sukupolvi kohtaa usein monimutkaisia ja moniselitteisiä käsityksiä kodista, identiteetistä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Lisäksi identiteetin käsite ja ilmiö voivat olla joko staattisia tai täysin muuttuvia, mikä korostaa tämän monimutkaisen aiheen tutkimisen tärkeyttä. Tämän tutkimuksen teoreettinen perusta nojaa intersektionaalisuusteorioihin. Näitä teorioita hyödyntäen tutkimuksessa pyritään ymmärtämään yksilöiden identiteetin monimutkaisuutta. Tämä viitekehys tunnustaa erilaisten sosiaalisten identiteettien dynaamisen vuorovaikutuksen ja tunnistaa monimutkaiset mekanismit, joiden kautta valta- ja etuoikeusjärjestelmät muokkaavat heidän elämiään kokemuksiaan. Intersektionaalisuus teorioiden lisäksi opinnäytetyössä hyödynnetään antropologisia kuulumisen tunteen teorioita, sillä kuulumisen tunteen ymmärtämisellä voidaan saada ymmärrystä niihin elementteihin, jotka edistävät tai estävät kuulumisen tunnetta. Tässä opinnäytetyössä käytetyt hyvinvoinnin teoriat auttavat ymmärtämään hyvinvointia, mukaan lukien sen tavoittelua sekä moraalista arviointia erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa. Tässä opinnäytetyössä esitetyt analyysit ja etnografiset todisteet osoittavat kuinka somalinaisilla on monimutkaisia kokemuksia Suomessa. He kokevat usein itsensä olevan epä sopusoinnussa yhteiskunnassa vallitsevan kollektiivisen identiteetin kanssa, mikä johtaa "toiseuden" tunteeseen. Tästä huolimatta somalinaiset luottavat johdonmukaisesti risteäviin identiteettiinsä vertaistukeen ja omaksuvat identiteettinsä kehittymisen luonnollisena osana Suomessa kasvamista ja asumista. Opinnäytetyössä tutkitaan etnografisten kuvausten kautta ulkomaanmatkaa ja sekä tapahtumsisa kuten häissä käymistä ja miten kuuluminen ilmenee fyysisessä tilassa. Hyvinvointiluvussa tarkastellaan hyvinvointia edistäviä ja estäviä tekijöitä sekä yhteisöllisestä että yksilöllisestä näkökulmasta.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen akateemista kenttää sukupuolinäkökulmasta 1800-luvun lopulta toisen maailmansodan alkuun. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat miten Suomen akateeminen kenttä näyttäytyy sukupuolinäkökulmasta 1900-luvun alkupuolella sekä millaisia akateemisen naisen hahmoja aikakaudella on esiintynyt. Huomio on akateemisten naisten moniulotteisuudessa, eli sukupuolen lisäksi tutkielmassa on huomioitu naisten sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma sekä ensisijainen kieli. Tutkimusmenetelmä on joukkobiografinen: akateemista kenttää tutkitaan Suomen ensimmäisen kolmenkymmenenkuuden tohtoriksi väitelleen naisen kautta. Aineisto koostuu arkistoainestosta, henkilötietokirjallisuudesta sekä digitoidusta sanoma- ja aikakausilehtiaineistosta. Lisäksi aineistoa on täydennetty kolmen tutkimusjoukkoon kuuluvan tohtorinaisen päiväkirja- ja muistelma-aineistolla, joka kertoo akateemisen kentän kokemisesta. Tutkitut naiset olivat yleisesti ottaen melko korkeasta sosioekonomisesta taustasta, ja sosiaalisella ja kulttuurisella pääomalla vaikuttaa olleen merkitystä akateemiseen menestykseen. Sosiaalisella pääomalla on ollut naisille monenlaista merkitystä. Yliopisto on merkinnyt monille myös sosiaalista nousua. Vaikka ruotsinkieliset naiset olivat joukossa yliedustettuna, akatemian kielessä tapahtuva muutos suomenkielisyyteen on havaittavissa tutkimusjoukossa. Tutkimusjoukosta ei ole selvästi havaittavissa yhtä akateemisen naisen tyyppiä, vaan useita. Tämä liittyy paitsi yliopiston ja yhteiskunnan muutokseen tutkitulla ajanjaksolla, myös akateemisen kentän jakautumisesta alakenttiin, tässä tutkielmassa etenkin filosofiseen ja lääketieteelliseen tiedekuntaan. Naisten luokka- ja kielitaustoissa on ollut eroja tiedekunnasta riippuen, minkä lisäksi perheen perustaminen on ollut yleisempää filosofian tohtoreille. Ajallisesti muutosta on tapahtunut paitsi naistohtoreiden määrän kasvussa myös muun muassa akateemisen kentän suomenkielistymisessä sekä akateemisen naisen hahmon muuttumisessa: avioituminen on ollut yleisempää ajanjakson loppupuolella väitelleille naisille. Toisaalta yliopistomaailmaa ei ole koettu sukupuolisesti tasa-arvoisena, vaikka akateeminen kenttä on tarjonnut naisille monia mahdollisuuksia, ja vaikka melko suuri osa naisista eteni akateemisella uralla vähintään dosentiksi. Sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman merkitys ei vaikuta juuri muuttuneen. Akateeminen kenttä sukupuolinäkökulmasta ei ole ollut täysin yhtenäinen, vaan moniulotteinen ja osittain ristiriitainen, ja kenttä on muuttunut tutkitulla ajanjaksolla.

This thesis examines French political debates related to the founding of the League of Nations in the years 1917-1919 and the political and ideological reasons that led to the oblivion of the French juridical internationalist model for the League. When the League of Nations was created in the Paris Peace Conference that followed the end of World War I, the French delegation presented a model for the League that was based on a specific French current of internationalism (juridical internationalism) largely forgotten today. It was opposed both to the Anglo-American view presented by American President Woodrow Wilson and the British delegation and the view of French Premier Clemenceau. In order to recover the intentions of the participants to the political discussions, this thesis employs Quentin Skinner’s methodological reflections on the history of ideas. The source material consists of the minutes of the French National Assembly, the Senate and the Paris Peace Conference as well as the notes of the most prominent advocate of juridical internationalism, Léon Bourgeois. These records are studied by situating them in their historical context and in relation to relevant intellectual traditions and ongoing political discussions. The formulation of the French policy is explored in three different contexts that capture the national and international levels of discussion: the French parliament, the French Interministerial Commission on the League of Nations and the Paris Peace Conference. The studies of Peter Jackson (2013) and Scott G. Blair (1992) on the French League of Nations policy constitute the main works of secondary literature. The theoretical framework of this study relies on the English School’s pluralistic approach to international relations. Different conceptions of the League of Nations are examined using the concepts of realism and idealism in international relations theory. These concepts help demonstrate the differences and similarities between juridical internationalism, Wilsonian idealism and traditional realist power politics. Historiography of the Paris Peace Conference has often presented the situation as a confrontation between traditional balance of power politics and Wilsonian idealism, but the juridical internationalist conception of the new world order was actually something between these two. By analysing this French current of internationalism through the concepts of realism and idealism, this thesis demonstrates that juridical internationalism represented a third way between the two traditional paradigms that combined elements of both. The juridical internationalists envisaged a League of Nations based on the codification of international law and equipped with a permanent tribunal and powerful systems of legal, economic, diplomatic and military sanctions enforced by an international army and a permanent command structure. This thesis puts forward the interpretation that the merits of this conception of the League were not properly appreciated during the Paris Peace Conference because it was overshadowed by the diplomatic and political calculations of Wilson and Clemenceau. Later, the juridical internationalist model has been disregarded as a result of being misunderstood as idealism and linked to the negative connotations the term carries. In reality, this model combined elements of realism and idealism similar to the rationalist and solidarist inclinations of the English School.

Tutkimus käsittelee yksityisten alojen työeläkejärjestelmän institutionaalista muutosta ja kehitystyötä Suomessa ja Ruotsissa vuosina 1980–1996. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat siirtäneet painopistettä universalistisista, asumiseen perustuvista sosiaalisista oikeuksista palkkatyöhön perustuviin etuihin, joista eläkejärjestelmä on tärkein. Kiinnostuksen kohteena on yksityinen vakuutusala, joka hallinnoi eläkepääomia ja hoitaa keskeiset sosiaalivakuutukset. Vakuutusala pyrkii vaikuttamaan Sosiaali- ja terveysministeriön, Eläketurvakeskuksen ja työmarkkinajärjestöjen laatimiin muutosehdotuksiin, joista eduskunta lopulta päättää. Ruotsissa eläkeuudistusten valmistelu tehdään parlamentaarisena työnä. Tutkimuksessa arvioidaan sitä, millaista ansioeläkejärjestelmää Suomessa rakennettiin, mikä rooli vakuutusalalla oli hyvinvointivaltion menojen supistamisessa 1990-luvun alussa ja oliko yksityisellä hallintomallilla vaikutusta siihen, että Suomen ja Ruotsin eläkereformit 1990-luvun alussa toteutettiin eri tavoin. Tutkimuksessa käytetään historiallisen institutionalismin teoriaa. Historiallinen selitys ja institutionaalinen muutosta vastustava ympäristö ovat eläkejärjestelmiä voimakkaasti ohjaavia tekijöitä. Paul Piersonin tutkimus hyvinvointivaltion leikkauksista 1990-luvulla on merkittävässä asemassa historiallisen institutionalismin teoriassa, jossa politiikka ohjaa vallankäyttöä ja mahdollistaa sosiaalivakuutusten lakiuudistukset. Globaalin kilpailuvaltion eläkejärjestelmän tavoitteet poikkeavat keynesiläisen politiikan luomista sosiaaliturvajärjestelmistä. Politiikkateorioiden mukaan korporatismilla työeläkejärjestelmissä on polkuriippuvuutta vahvistava toimintatapa, joka suojelee hyvinvointivaltion valmiita rakenteita. Tutkimuksessa selitetään polkuriippuvuuden mekanismia, jolla Suomen 1990-luvun alun eläkeuudistukset toteutettiin. Tämän tutkimuksen aineistona ovat Vakuutussanomat-lehden 147 numeroa vuosilta 1980–1996. Lehti oli vakuutusalan merkittävin aikakauslehti, jonka toimituskunta koostui vahinko-, henki- ja eläkevakuutusyhtiöiden ja kunnallisten eläkevakuuttajien asiantuntijoista. Toinen pääaineisto tutkimuksessa ovat lainsäädäntöasiakirjat niistä hallituksen esityksistä vuosilta 1980–1996, jotka käsittelevät yksityisten alojen työeläkejärjestelmään toteutettavia muutoksia. Tutkimuksen menetelmä on teoriaohjaavasti toteutettu sisällönanalyysi. Aineistoa käsiteltiin luokittelemalla ja analysoimalla sitä eläkkeiden avoimelle koordinaatiolle asetettujen kolmen funktion avulla: eläkkeiden riittävyyden, eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyyden ja eläkejärjestelmien nykyaikaistamista koskevien funktioiden avulla. Ensimmäisen funktion näkökulma on sosiaalipoliittinen, toisen talouspoliittinen ja kolmannen modernisoinnin näkökulma. Aineiston tulkinnassa hyödynnetään teoriasta ja aikaisemmasta tutkimuksesta johdettuja käsitteitä. Työeläkkeiden muutoksia koskevat havainnot kvantifioitiin edellä mainittujen funktioiden lisäksi 15 alaluokalla, joiden perusteella valittiin kuusi eniten havaintoja saanutta aihealuetta. Nämä aiheet on tutkimuksessa käsitelty mahdollisimman tarkasti. Tutkimuksen tuloksena havaittiin se, että yksityisellä vakuutusalalla oli johdonmukainen pyrkimys ansioeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden vaalimiseen. Vakuutusala vastusti poikkeamia työeläkkeiden rahoituksen pitkän aikavälin suunnitelmasta. Tällaiset poikkeamat syntyivät talouden suhdanteista tai työmarkkinaneuvotteluissa tehdyistä kompromisseista. Eläketurvakeskuksen, Työeläkelaitosten liiton, tai Vakuutusyhtiöiden keskusliiton esittämät korjaavat näkemykset olivat usein yhteneväisiä. Tutkimuksesta voi havaita sen , että vakuutusala pyrki Suomessa varmistamaan yksityisen sosiaalivakuutusten hoitomallin jatkuvuuden. Aihetta käsiteltiin koko tutkimuksen kattaman ajan kannanotoissa ja diskurssissa korostaen yksityisen toimeenpanon etuja ja julkisen vaihtoehdon haittoja. Sosialisointikeskustelu oli vilkkaimmillaan sosiaalidemokraattisten hallituskokoonpanojen ollessa vallassa. Suomessa työmarkkinoiden ongelmia ja vanhenevien pitkäaikaistyöttömien sosiaalista turvaa hoidettiin eläkejärjestelmällä, joka oli vastoin vakuutusalan toiveita. Ikääntyneiden työttömien työeläkejärjestelmään aiheuttamien kustannuksien rahoittamiseen ei voitu käyttää vakuutusalan riskienhallinnan tai lääketieteen osaamista, koska työttömyyseläkkeiden taustalla olevat päätökset olivat poliittisia. Suomessa ja Ruotsissa siirryttiin 1990-luvun aikana työeläkejärjestelmän supistamisen aikakaudelle. Tärkeimpänä syynä tähän oli kilpailuvaltion kansantalouden ja budjetin hallinnan vaikeus. Eläkejärjestelmän rahoituksellinen kriisi oli nähtävissä eläköitymisen lisääntyessä ja demografisten ennusteiden osoittaessa, etteivät eläkejärjestelmät olleet pidemmän päälle rahoituksellisesti kestäviä. Tutkimuksessa havaittiin myös se, että eläkejärjestelmiin tehdyt muutokset ovat hitaita, yhteiskunnallisen muutosten ”pakottamia” valintoja. Tämä havainto vahvistaa aikaisempaa tutkimusta siitä, että 1990-luvun ”uuden politiikan” luomisen taustalla oli Suomessa ja Ruotsissa useita pitkään vaikuttaneita syitä. Tutkimuksessa löydetty ulkoinen shokki on institutionalisoituneiden käytäntöjen ja toimijoiden rooleihin liittyvä yllätyksellisyys. Valtiovarainministeriö teki oman hallinnonalansa ulkopuolisia aloitteita. Tutkimus paljastaa eläkkeiden kehityksessä tapahtuneen muutoksen. Työmarkkinoilla keskitetty sopiminen on muuttunut ja eläkeiästä ja muista eduista neuvotteleminen yhdessä palkankorotusten kanssa on vaikeutunut. Eduskunta on luovuttanut lisää eläkepolitiikkaan liittyvää valtaa poliittisesta vastuusta vapaalle virkamieskoneistolle ja institutionaalista epämääräisyyttä ei ole korjattu. Eduskunta voi pyrkiä työeläkkeisiin liittyvän poliittisen vallan kasvattamiseen. Muuten korporatistinen toimintamalli jatkuu nykyisellään tai yksityiset markkinat saavat entistä suuremman roolin lisääntyneen kilpailun avulla.

Tämä maisterin tutkielma analysoi Suomen historian suurinta nälänhätää. Kylmien keväiden, loppukesien yöpakkasten ja sateisten syksyjen vuoksi Suomi koki kaksi peräkkäistä katovuotta 1695 ja 1696. Sadot olivat huonoja myös muualla Ruotsin valtakunnassa, ja pääsy kansainvälisiin viljamarkkinoihin oli rajallinen, joten alueelle ei voitu kuljettaa riittävästi korvaavaa ruokaa. Puute oli ajanut monet ihmiset vaeltamaan kaupunkeja kohti kerjäten ruokaa. He toivat mukanaan tauteja, kuten punatautia, lavantautia ja pilkkukuumetta, jotka lisäsivät kriisin tappavuutta. Noin 130 000 ihmistä kuoli näinä vuosina, karkeasti neljäsosa väestöstä. Tämä tutkielma keskittyy tarkastelemaan sitä, kuinka nälänhätä vaikutti eri sosiaalisten ja ammatillisten ryhmien toimeentuloon ja selviytymiseen, jota ei ole aiemmin systemaattisesti tutkittu. Tutkielma käyttää analyysin teoreettisena viitekehyksenä Amartya Senin muotoilemaa oikeuksien lähestymistapaa. Tässä viitekehyksessä nälänhätiä ei tarkastella niinkään koko väestön tasolla, vaan niitä analysoidaan yksilöiden ja varsinkin sosiaalisten ja ammatillisten ryhmien näkökulmasta. Lähestymistapa kysyy, kenellä oli ja kenellä ei ollut mahdollisuutta saada ruokaa nälänhädän aikana ja miksi. Nälänhädissä ruokaa on kyllä saatavilla, mutta pääsy niukkaan ruokaan määräytyy yhteiskunnallisesti. Historiallisten nälänhätien teoreettinen ymmärrys voi antaa välineitä tulevaisuuden nälänhätien ennakoimiseen ja ehkäisemiseen ekologisten kriisien kanssa kamppailevassa maailmassa. Tutkielma argumentoi, että erityisesti maattomilla maaseudun asukkailla oli heikoimmat mahdollisuudet hankkia ruokaa nälänhädän aikana. Heillä ei ollut suoria oikeuksia ruokaan, koska vaikka he viljelivät maata, heillä ei ollut omistusoikeutta kasvattamiinsa satoihin. Lisäksi heillä oli heikko asema kaupassa köyhyyden ja nousevien elintarvikehintojen vuoksi. Yhtä lailla kruunulta tai muilta tahoilta maat vuokraavilla maanviljelijöillä ei ollut oikeutta kasvattamaansa ruokaan, minkä vuoksi heidän mahdollisuutensa saada riittävästi ruokaa olivat heikot. Niillä maanomistajilla, joilla ei ollut hedelmällisiä vaihtoehtoisia elinkeinoja, kuten kalastusta, tervanpolttamista tai kauppaa, oli vaikeuksia kerätä tarpeeksi ruokaa selviytyäkseen. Korkeammat säädyt kärsivät myös niukkuudesta, mutta eivät samassa määrin kuin yhteiskuntahierarkian alapäässä olevat ihmiset. Nälänhätä ei aiheuttanut samanlaista puutetta koko maassa, joten yksilön sosiaalisen aseman lisäksi hänen sijaintinsa määritti tärkeästi hänen pääsynsä ruokaan. Pohjoiset alueet kärsivät eniten sadonkorjuun epäonnistumisista, kun taas joillain eteläisillä ja rannikon alueilla jopa maattomilla ihmisillä saattoi olla mahdollisuudet hankkia riittävät määrät ruokaa. Ihmisten mahdollisuudet selviytyä niukkuudesta olivat kuitenkin myös yksilöllisiä 1690-luvun suomalaisen agraarisen yhteiskunnan monimutkaisen luonteen vuoksi, jossa oli runsaasti vaihtoehtoisia elinkeinoja ja epävirallisia solidaarisuusverkostoja. On kuitenkin tärkeää muistaa, että ruoan saatavuus ja sen puute eivät suoraan selitä nälänhädän kuolleisuutta, sillä kriisin loppupuolella ihmiset kuolivat lähinnä epidemioihin.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan ja vertaillaan kahden oikeistokonservatiivisen puolueen, Saksan AfD:n ja Itävallan FPÖ:n, mediakuvia vuonna 2017, jolloin molemmissa maissa pidettiin parlamenttivaalit. Tärkeimmät tutkimuskysymykset ovat: millaisia median kautta välittyneet kuvat olivat vuonna 2017? Miten ne erosivat toisistaan, mikä niitä yhdisti ja miksi? Mitkä syyt vaikuttivat mahdollisten eroavaisuuksien taustalla? Tutkielman lähtökohtana toimii olettamus siitä, että eroavaisuuksia oli, ja että syyt niiden taustalla olivat historiallis-kulttuurisia. Puolueet on valittu vertailupariksi siksi, koska niiden ideologioissa ja äänestäjäkunnissa on huomattavia yhtäläisyyksiä, minkä lisäksi kumpikin puolue saavutti merkittävän vaalivoiton vuonna 2017. Primääriaineistona tutkielmassa käytetään neljää sanomalehteä, kahta saksalaista ja kahta itävaltalaista. AfD:n mediakuvia analysoidaan Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Bildin artikkeleiden perusteella huhtikuulta syyskuulle, ja FPÖ:n tapauksessa aineistona ovat Der Standardin ja Kronen Zeitungin uutiset toukokuulta lokakuulle. Aikarajaukseksi on valittu vuosi 2017 useista syistä. Saksassa järjestettiin liittopäivävaalit ja Itävallassa kansallisen neuvoston vaalit. AfD:lle vaalitulos oli sen historian paras ja FPÖ:lle toiseksi paras. Saksassa historiakuvat nousivat intensiiviseen julkiseen keskusteluun vuoden 2017 alussa, kun AfD:n poliitikko piti kiistanalaisen puheen. Vuosi on valittu myös siksi, koska se on kahden eurooppalaisen viimeaikaisen suuren kriisin, euro- ja pakolaiskriisin, jälkeistä aikaa. Tarkasteluvälinä on kuusi kuukautta ennen vaaleja, koska lähestymistapa osoittaa mediakuvissa vaalivuonna tapahtuneen kehityksen. Kokonaisaineisto käsittää yli tuhat uutisartikkelia, joista tämän tutkielman aineisto-osuuteen on valittu noin 200. Sekundääriaineistona käytetään tutkimuskirjallisuutta. Metodiksi on valittu laadullisen tutkimuksen menetelmät. Tutkielmassa käytetään historiantutkimukselle ominaista historiatieteellistä lähdekriittistä lähestymistapaa, jonka avulla tulkitaan lähdeaineistoa ja pyritään kasvattamaan ymmärrystä oikeistokonservatismista poliittisena ilmiönä. Maisterintutkielmassa tullaan tulokseen, että oikeistokonservatiivien vuoden 2017 mediakuvissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. AfD:stä ja FPÖ:stä välittyi lähdeaineiston perusteella monilta osin samankaltainen vaikutelma: niiden ideologioissa, ohjelmissa, toimintatavoissa ja äänestäjäkuntien demografioissa oli yhtäläisyyksiä. AfD:stä ja FPÖ:stä kirjoitettiin lehdistössä erittäin aktiivisesti, joten ne saivat huomattavaa medianäkyvyyttä, mutta puolueisiin suhtauduttiin silti varauksellisesti, etenkin Saksassa. Yleisesti ottaen uutiset olivat kuitenkin kirjoitusasultaan ja sävyltään varsin neutraaleja. Eri lehtien välillä oli profiilieroja, erityisesti Der Standard erottui kriittisellä käsittelytavallaan. Tuloksista voidaan vetää johtopäätös, että Saksan varautuneempi suhtautuminen, joka näkyi mediakuvissa, johtui historiakuvista, erityisesti toisen maailmansodan kokemuksista. David Artin teorian mukaan Saksan julkista keskustelua on hallinnut niin sanottu katumuskehys, kun taas Itävallan julkista keskustelua on hallinnut uhrikehys: Itävallassa maa on nähty kansallissosialismin ensimmäisenä uhrina. Tämä ero selittää eroavaisuudet mediakuvissa. Tutkielmassa pohditaan lopuksi myös sitä, mikä mahdollisti puolueiden historiallisen menestyksen parlamenttivaaleissa 2017. Antonis A. Ellinaksen teorian mukaan oikeistolaisille puolueille jopa kielteinen julkisuus on parempi asia kuin ei julkisuutta ollenkaan, ja koska sekä AfD että FPÖ saivat runsaasti medianäkyvyyttä osakseen, niin voidaan todeta, että näkyvyys todennäköisesti edesauttoi puolueiden menestystä vaaleissa 2017.

Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielman tavoitteena on kuvata 2010-luvun lopulla Suomessa trendikkääksi nousseen KonMari-järjestyssiivouksen merkitystä menetelmästä kiinnostuneiden näkökulmasta tarjoten ilmiölle yhteiskunnallinen ja kulttuurinen konteksti. Tutkielma vastaa kysymyksiin, miten kodin esineistön arvoa määritellään uudelleen ja miksi kodin järjestäminen nähdään mielekkäänä. Tutkimuksen kohteena on affektinen ja tunnepitoinen suhde esineisiin, sekä tavaran järjestäminen elämänhallinnallisena toimintana. Työn teoreettisena taustana on keskustelu tavaran merkityksen muodostumisesta sekä muuttumisesta. Haastateltavien KonMari-prosessin myötä muuttuneita kulutustottumuksia tarkastellaan eettisen kuluttamisen näkökulmasta. Tutkielman aineisto muodostuu 11 puolistrukturoidusta haastattelusta sekä tukittavien kotona tehdystä havainnoinnista. Kenttätyö toteutettiin vuonna 2018 Suomessa haastatellen pääosin suurissa suomalaisissa kaupungeissa asuvia ihmisiä. Työssä esitetään etnografinen kuvaus järjestelmäprosessista sekä siihen liittyvistä motiiveista ja tunteista. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua. Tutkielma osoittaa, kuinka tavaran karsiminen henkilökohtaisten mieltymysten mukaiseksi, värittää positiivisesti kokemusta paitsi ympäristöstä, mutta auttaa myös elämään arvojensa mukaista elämää. KonMari-projekti auttaa ja rohkaisee pohtimaan itselle tärkeitä arvoja sekä muuttamaan elämäntyyliään niiden mukaiseksi. KonMari-metodia tulkittiin omien henkilökohtaisen sekä laajemmin sosiaalisesti hyväksyttyjen ideaalien mukaisesti. Ekologisuuden ja eettisyyden ihanteet kuluttamisen suhteen motivoivat suomalaisia järjestelmäsiivouksen pariin. Tavarasuhde muodostuu niin henkilökohtaisista mieltymyksistä kuin sosiaalisista vaatimuksista. Tämän päivän suomalaisten KonMari-innostusta leimaa vastuuntunto omia valintoja kohtaan sekä halu vaikuttaa laajemmin hyvin henkilökohtaisessa tilassa eli omassa kodissaan. KonMari-järjestäminen näyttäytyy tämän päivän suomalaisen elämäntyylin ihanteiden mukaisena toimintana tähdätessään tehokkaaseen, ekologiseen ja eettiseen elämäntyyliin. Samanaikaisesti sen toteuttajat näkevät valintansa vastakulttuurisena, vastustaessaan kulutusyhteiskunnan normeja.

The thesis examines how human rights were understood in Finnish politics from 1960 to 2023. It explores how the discussion about human rights has changed over time, which issues have been framed as human rights questions and the differences between political parties. The topic is analyzed through a conceptual historical approach, focusing on the controversies and historical development surrounding the concept of human rights. Party programs are used as the primary source material. Sentences containing the term human rights were extracted and then analyzed both quantitatively and qualitatively. The thesis also compares the human rights issues highlighted by political parties with the themes raised by Amnesty International's Finland section. The thesis argues that the history of the concept of human rights can be divided into three periods named after Reinhart Koselleck's analytical concepts of historical processes. The concept was slowly politicized between 1960 and 1995. The Cold War and it’s ending significantly influenced the Finnish discourse on human rights. From 1996 to 2009, the concept was democratized, meaning it was used frequently and broadly by various parties. From 2010 to 2023, the concept was ideologized, allowing for discussion of increasingly diverse ideological issues under its umbrella. Initially, human rights were mostly discussed in the context of foreign policy, but over time the discussion expanded to issues concerning domestic and even municipal politics. Human rights also came to encompass corporate responsibility, healthcare, and the rights of various minorities. The demands presented by the parties regarding human rights policies also became more concrete over time. As a research result, it is clear that each party emphasized certain aspects of human rights that are core issues to their policies. Through the concept of human rights, they also sought to legitimize politically controversial goals. The parties were categorized based on the number of mentions and the political issues they framed as human rights questions. Clear groupings emerged: right-wing parties (National Coalition, Centre, and the Swedish People's Party), which often spoke of human rights from a values-based perspective, and the red-green parties (Social Democrats, Greens, and Left Alliance), which used the concept most extensively and diversely in various themes. The Christian Democrats also frequently used the concept, linking it to conservative values. The Finns Party used the concept the least and often associated it with anti-immigration sentiments, also uniquely questioning the concept of human rights by making it a target and a tool of political disputes. The concept of human rights became a Koselleckian basic concept in the early 2000s, when its use became widespread. A basic concept refers to the idea that it is difficult to imagine political discourse without the concept of human rights. This change was underpinned by international developments that Finland joined somewhat belatedly. So far, there is no indication that the discourse on human rights is subsiding or that the political significance of the concept is diminishing.