Browsing by Title

Alphaviruses are positive-stranded RNA-viruses and they belong to the family of Togaviridae. Alphaviruses are spread by mosquitoes of family Aedes. Alphaviruses have spread on all continents except Antarctica. So far 29 alphaviral species have been identified and they can be divided in two groups, Old and New world viruses, by their geographical distribution and by diseases they cause. Chikungunya virus (CHIKV) is one of the Old World alphaviruses and it has been found in Africa and Asia. However, due to the global warming, Chikungunya is also spreading to southern Europe. In humans, it causes fever, headache, rash and joint pain, which can last for several years and be very painful. In small children, Chikungunya can cause neurological symptoms such as encephalitis. Genome of alphaviruses encodes for four structural proteins and four non-structural proteins (nsP), of which nsP3 contains a macro domain. Macro domains are conserved in most kingdoms of life but their function has not been elucidated. It has been shown that macro domains bind ADP-ribose and its derivatives and it has been shown that nsP3-protein has an important role in alphavirus replication. The aim of the study was to study the use of compounds which bind to macro domain protein as antiviral agents. 45 compounds were chosen for antiviral studies by molecular modeling. These compounds were expected to bind to macro domain proteins. In a competitive binding assay five compounds inhibited more than 50 % poly-ADP-ribose (PAR) binding to MDO1-macro domain protein, which was the protein on which the molecular modeling was performed. When the competitive binding assay was performed with SFV macro domain (nsP3), only one compound inhibited poly-ADP-ribose binding more than 50 %. In SFV-antiviral assay seven compounds had inhibition percentage higher than 50 %. In a CHIKV replicon assay five compounds had more than 50 % inhibition on replicon expression. We also studied possible inhibition mechanism by studying whether the compounds inhibit the virus to enter the cell. Almost all compounds included in this assay inhibited the virus entry to some extent. In general, the inhibition of PAR binding and antiviral activity did not correlate among the studied compounds. Even though compounds which had antiviral potency did not inhibit PAR binding to macro domains, potential antiviral agents were found which deserve further investigation as virus entry inhibitors.

The underwater vegetation of the coastal zone has been studied in the Helsinki capital region with comparable methodology since the 1970s. The water framework directive (WFD) which was implemented in 2000 requires that new methodology is applied in the monitoring of underwater vegetation. In this study, the old contamination methodology is compared to the new WFD-compatible methodology based on ecological status classification of the water. This study was also a part of the monitoring of underwater vegetation carried out by the Helsinki Environment Centre. In this study, the occurrence of submerged aquatic vegetation was studied in the summer of 2005 in the sea area stretching from Seurasaarenselkä to Katajaluoto. Twenty sampling sites were included, all situated on rocky and stony shores. With the rake method, a stretch of shoreline was studied to the depth of two meters, and with the diving method a line from the shoreline was mapped downwards to the depth were all vegetation ceased. Based on their vegetation, the areas were placed into classes which are used to describe the state of near-shore waters. The contamination methodology is based on the species composition and relative abundance of several indicator plants, while the WFD-derived ecological status classification at present is based solely on the lowest depth at which bladder wrack (Fucus vesiculosus) L. grows. No significant improvements have occurred in the near shore aquatic vegetation compared to the previous monitoring study (1999) in either Seurasaarenselkä or the eastern shore of Lauttasaari. Bladder wrack has not returned to the area, although several of the sampling sites would suit the species. The turbidity of the water impedes the growth of submerged macrophytes, and the high sedimentation of material derived from the water column prevents the attachment of small plants to the bottom. Internal loading weakens the status of the water in the area and maintains a high number of species which are indicators of eutrophication. The status of Vattuniemi was still worse than that of the other sampling sites on Lauttasaari s eastern shore. The aquatic vegetation of Lauttasaarenselkä has remained only slightly disturbed or in natural state. Towards the outer archipelago area the aquatic vegetation indicates an improved state of the water; almost all the sampling sites were classed as in natural state. At the sampling sites in the Katajaluoto area the improvement in the state of the water is probably due to the reduced nutrient loading. Due to improvements in water purification technology, less nutrients, especially nitrogen, are released through the sewage tunnel. Physical and chemical parameters are used to support the biological indicators in using the ecological status classification. One of the most important physical factors is the exposition of the shore which can be defined by estimating the effect of wind disturbance (fetch). Either of the statistical tests I used (the linear regression analysis and the Spearman s ordinal correlation) gave statistical significance for more than one species; according to these tests only Cladophora glomerata (L.) Kütz. has negative correlation between the fetch and the structure of the vegetation (r2 = 0,076, n = 69 ja p = 0,022). However, the variation in the structure of the C. glomerata is mostly explained with other factors than the fetch. Fewer species were found using the rake method than by diving. According to the Friedman s two-way variance analysis sampling method do has on effect on the contamination index (n = 20, df = 2 ja p = 0,001). A more positive picture of the status of the water was gotten with the diving method than with the rake method. The rake method is not intended for the study of species occurring at more than two meters depth, and thus not suited for determining the lowest depth at which bladder wrack occurs as the WFD requires. The diving method is suitable for both types of classification. Based on this study, the ecological status classification gives on average a worse picture of the status of the water than the contamination method. When only one variable related to only one indicator species is used in the study as postulated in the WFD the result is limited, and does not necessarily give a true picture of the status of the water. It has been observed that the lowest growth depth of the bladder wrack clearly correlate with the eutrophication. That supports its using as the only parameter in the implementation of the WFD. The ecological classification of the state of the water cannot be applied to the inner bays due to the absence of bladder wrack, and the status of the water can there only be estimated using the contamination classification. However the use of the contamination classification is problematic: it s not easy to define the indicator value of the species because there are several environment factors in addition to eutrophication that have an impact on the species.

Opisthorchiidae-heimon maksamadot ovat kansainvälisesti ihmisillä yksiä merkittävimpiä kalavälitteisiä parasiittejä. Heimon maksamatoja esiintyy yleisesti Itä- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Venäjällä, mutta niitä on havaittu myös laajalti Euroopassa kalaa syövillä nisäkkäillä ja linnuilla. Suomessa on aiemmissa tutkimuksissa havaittu esiintyvän zoonoottisista Opisthorchiidae-heimon maksamadoista Pseudamphistomum truncatumia ja Metorchis bilistä. Maksamatoja tai niiden metacercarioita on löydetty harmaahylkeistä, merikotkista, ketuista ja särjistä. Ihminen voi saada Opisthorchiidae-heimon maksamatoinfektion syömällä raakaa tai huonosti kypsennettyä särkikalaa. Särkikalojen käyttö elintarvikkeena on Suomessa koko väestön tasolla melko vähäistä, mutta viimevuosina kotimaisen kalan käytön puolesta on markkinoitu voimakkaasti ja suosiossa ovat erilaiset raakaa kalaa sisältävät ruuat. Tutkielman tavoitteena oli selvittää maksamatojen metacercaria-muotojen esiintyvyyttä suomalaisissa särjissä. Tutkimusaineistona oli kahdeksalta eri paikkakunnalta pyydetyt kalanäytteet, yhteensä 78 kalaa. Näytteitä oli sekä sisävesistä, että merialueilta. Tutkimuksessa kalat digestoitiin metacercarioiden vapauttamiseksi kalojen lihaksista. Metacercariat laskettiin ja luokiteltiin morfologian perusteella mikroskopoimalla. Löydetyt metacercariat poimittiin talteen sekvensointia varten. Metacercarioiden esiintyvyys koko tutkimusaineistossa oli 42 %. Merialueilta pyydetyissä kaloissa metacercarioita esiintyi 83 %:lla ja sisävesissä 18 %:lla tutkituista kaloista. Yhden löydetyn metacercarian osalta laji saatiin varmistettua ITS2-geenialue sekvensoimalla P. truncatumiksi. Muiden metacercarioiden osalta sekvensointia ei voitu tehdä, koska näytteiden DNA:ta ei saatu monistumaan PCR-menetelmällä. PCR:n epäonnistuminen saattoi johtua siitä, että näytteissä ei ollut alukkeita vastaavaa DNA:ta. Näytteenä olleet metacercariat saattoivat olla lajia, jonka DNA ei vastannut alukkeita, jolloin alukkeet eivät kiinnittyneet DNA:han. Ongelmana saattoi olla myös se, että alukkeita vastaava ITS2-geenialue ei välttämättä ole riittävän konservatiivinen tunnettujen lajien osalta, jotta alukkeet kiinnittyisivät kaikissa tapauksissa.

Metabolinen oireyhtymä suurentaa voimakkaasti kardiovaskulaarisairauksien riskiä, ja rasvamaksa on yksi sen ilmentymä. Metabolisen oireyhtymän diagnostiikka perustuu kliinisiin parametreihin ja laboratoriomäärityksiin. Familiaalista kombinoitua hyperlipidemiaa sairastavilla potilailla on alttius sairastua metaboliseen oireyhtymään. Tässä tutkimuksessa selvitettiin familiaalisen kombinoidun hyperlipidemian merkitystä sekä metabolisen oireyhtymän diagnoosikriteerien toimivuutta rasvamaksan tunnistamisessa protonimagneettispektroskopialla ja keskivartalorasvan segmentaatiolla. Familiaalisen kombinoidun hyperlipidemian ei todettu vaikuttavan keskivartalon rasvapooleihin. Laboratoriomääritysten todettiin olevan osuvuudeltaan heikkoja rasvamaksan tunnistamisessa. Sen sijaan normaalin vyötärönympäryksen todettiin sulkevan pois rasvamaksan. Protonimagneettispektroskopia tarjoaa kajoamattoman ja luotettavan menetelmän maksan rasvoittumisen arviointiin.

Maksansiirtopotilaiden immunosupressiivinen lääkitys altistaa infektioille ja maligniteeteille. Interleukiini-1 beta (IL-1β) ja tuumorinekroositekijä alfa (TNF-α) ovat sytokiineja, jotka toimivat välittäjäaineina tulehdusreaktioissa ja ilmentävät elimistön systeemistä tulehdustilaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten maksasairauden etiologia, maksansiirtopotilaan terveydentila, tietyt elintavat ja suun terveydentila vaikuttavat näiden sytokiinien määrään syljessä. 84 maksansiirtopotilaan suu ja hampaat tutkittiin 2-11 vuotta maksansiirron jälkeen. Samassa yhteydessä otettiin sylkinäytteet ja potilaat täyttivät kyselykaavakkeen. Syljestä analysoitiin IL-1β ja TNF-α ELISA menetelmällä. Tilastoanalyysit tehtiin SPSS 21 -ohjelmalla ja merkitsevyydet laskettiin käyttämällä Mann-Whitney U -testiä. Tupakoivilla TNF-α pitoisuuksien havaittiin olevan suurempia kuin tupakoimattomilla (p=0,005). Vastaavasti IL-1β pitoisuudet olivat suurempia diabeetikoilla verrattuna ei-diabeetikoihin (p=0,008). Molempien sytokiinien pitoisuudet olivat keskimäärin korkeammat kroonista maksasairautta sairastaneilla verrattuna akuuttia maksan vajaatoimintaa sairastaneisiin. Myös huono suuhygienia, suusyövälle altistavat limakalvomuutokset sekä alkoholin käyttö näyttivät kohottavan sytokiinien pitoisuuksia syljessä, mutta nämä tulokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Nämä syljen sytokiinit voisivat antaa tietoa systeemisestä tulehdustilasta ja toimia apuna maksansiirtopotilaiden tulehdusmuutosten havaitsemisessa ja terveydentilan kokonaisriskin määrittämisessä.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää Salon seudun sosiaalipäivystyskokeiluun 1.4.1996-31.3.2001 osallistuneiden sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vapaamuotoisena varallaolona toteutetusta sosiaalipäivystyksestä. Tutkielmassa etsitään vastauksia siihen, miten sosiaalityöntekijät ovat onnistuneet päivätyön ja sosiaalipäivystyksen yhdistämisessä, miten sosiaalityöntekijät ovat onnistuneet vapaa-ajan ja sosiaalipäivystyksen yhdistämisessä, millaisia tunteita päivystystyö herättää ja miten sosiaalityöntekijtä kehittäisivät päivystystyötä. Tutkielman aineisto koostuu lomakekyselystä, kolmesta ryhmähaastattelusta ja päivystysvuoroilla kirjoitetuista päiväkirjoista. Lomakekysely toteutettiin tammikuussa 2000, päiväkirjoja pyydettiin ajalla 14.6.2000-31.1.2001 ja ryhmähaastattelut toteutettiin marraskuussa 2000. Kysely postitettiin 24 sosiaalityöntekijälle ja sen palautti 22 sosiaalityöntekijää. Ryhmähaastatteluista kahteen osallistui neljä sosiaalityöntekijää ja yhteen viisi sosiaalityöntekijää. Päiväkirjoja palautettiin yhdeksän. Aineiston analyysissä on käytetty framework-menetelmää. Sosiaalityöntekijät kokivat vapaamuotoisena varallaolona toteutetun sosiaalipäivystyksen rajoittavan vapaa-aikaa ja vaikuttavan myös perheenjäsenten elämään. Mahdollisen tehtävän odottaminen aiheutti jännitystä. Sosiaalityöntekijät pelkäsivät erityisesti herätyksiä keskellä yötä ja tehtäviä, jotka kokivat liian vaikeiksi itselleen. Yksin tehtävän työn sosiaalityöntekijät kokivat haastavaksi. Hyvin hoidetuista tehtävistä sosiaalityöntekijät kokivat onnistumisen iloa. Sosiaalityöntekijöiden päivätyöhön sosiaalipäivystys vaikutti siten, että yöunet saattoivat jäädä vähäisiksi ja sen vuoksi päivätyössä väsytti. Myös päivystystehtävän raportointiin liittyviä tehtäviä oli vaikea sovittaa normaaliin päivätyöhön. Sosiaalityöntekijöiden kehittämisehdotuksia päivystysmallille olivat työpari, yhteinen asiakastietojärjestelmä ja aktiivityön perystuvan päivystysyksikön perustaminen. Tutkielman aineisto on kerätty vuonna 2000, joten tutkielma on paitsi sosiaalityöntekijöiden kokemuksia avaava raportti myös historiakuvaus Salon alueen sosiaalipäivystyksen järjestämisen alkutaipaleesta.

Kuntotestejä käytetään apuna liikunnalliseen elämäntapaan motivoitaessa sekä suorituskyvyn mittaamiseen ja siinä tapahtuvien muutosten seuraamiseen. Tarvetta on juosten toteutettavalle submaksimaaliselle kenttäkuntotestille, jonka voivat toteuttaa myös kestävyysliikuntaa säännöllisesti harrastavat. Juostessa rasitustaso nousee luotettavan tuloksen saamiseksi riittävän korkealle parempikuntoisellakin, mutta submaksimaalisesti toteutettuna vältetään äärirasituksen haittapuolet. Selvitimme kestävyyskuntoa kuvaavan maksimaalisen hapenkulutuksen (VO2max) määrittämistä sykemittauksen ja vapaasti valitun juoksunopeuden perusteella. Aineisto kerättiin Helsingin Urheilulääkäriasemalla suoran maksimaalisen rasitustestin juoksumatolla tehneiden joukosta. 25 tutkittavaa juoksi kolmen jakson intervallityyppisen testiharjoituksen. Testiharjoituksessa mitattiin syke ja juoksunopeus. Hapenkulutuksen arviointiin käytettiin Balken & Waren 1959, Londereen 1986, ACSM:n 1995 ja Basset:n & Howleyn 1997 määrittämiä laskukaavoja. Maksimisykkeen ja testiharjoituksen tietojen perusteella arvioitiin tutkittavan maksimaalinen juoksunopeus, josta kaavoilla laskettiin VO2max. Testiharjoituksessa vastaavalla juoksunopeudella syke ja hapenkulutus olivat matalampia kuin suorassa testissä. Kaavat Londeree E:n arvolla 0 ja Basset & Howley arvioivat parhaiten submaksimaalisia hapenkulutuksia ja ennustivat parhaiten ja riittävällä tarkkuudella maksimaalista hapenkulutusta. Yksilöllinen vaihtelu kaavojen ennustetarkkuudessa oli suurta. Tämän tutkimuksen perusteella kenttäkuntotesti onkin lupaava väline kestävyyskunnon muutoksen seuraamiseen.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maksuohjelman muuttamista velallisen maksukyvyn heikennyttyä maksuohjelman vahvistamisen jälkeen yksityishenkilön velkajärjestelyssä. Tutkimuskysymyksinä ovat, millä edellytyksillä ja miten vahvistettua maksuohjelmaa voidaan muuttaa velallisen maksukyvyn heikentymisen nojalla maksuohjelman vahvistamisen jälkeen. Maksuohjelman muuttamisen aineellisoikeudellisten edellytysten lisäksi tutkimuksessa selvitettiin edellytysten käsittelyä koskevia menettelyperiaatteita sekä muutosohjelman laatimista ja muutosohjelman sisältöä koskevia erityisiä kysymyksiä. Tutkimus toteutettiin lainopillisista lähtökohdista käsin. Pääasiallisena lähteenä tutkimuksessa olivat lain esityöt ja oikeuskirjallisuus. Tutkimukseen sisältyi lisäksi empiirinen aineisto, joka koostui selvittäjähaastattelusta ja oikeustapausaineistosta, joka muodostui eri puolella Suomea käräjäoikeuksissa vuonna 2015 vireillä olleesta yhteensä 71 maksuohjelman muutostapauksesta. Tutkimuksessa selvitettiin tutkimuskysymystä koskevan lain sisältö lainopillisessa tutkimuksessa sallittujen lähteiden valossa. Empiirisen aineiston avulla pyrittiin selvittämään tutkimuskysymystä koskevan lain soveltamiskäytäntöä alioikeuksissa ja lain soveltamisessa esiin tulevia mahdollisia ristiriitoja ja ongelmia sekä etsimään niihin oikeudellisia ratkaisuvaihtoehtoja. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että lähtökohtaisesti maksuohjelmassa vahvistettu maksuvelvollisuus on täytettävä maksukyvyn heikentymisestä huolimatta (VJL 40.1 §). Mikäli velallinen ei kykene noudattamaan ohjelmaa, velkoja voi periä siihen perustuvaa korottomaksi säädettyä saatavaansa ulosotossa, jolloin velallinen saa lisäaikaa maksuvelvollisuutensa täyttämiseksi. Tuomioistuin voi vuonna 2003 voimaan tulleen ja edelleen voimassa olevan VJL 44.1 §:n 1 kohdan nojalla velallisen ohjelman keston aikana tekemästä hakemuksesta muuttaa maksuohjelmaa, mikäli velallisen maksukyky on ohjelman vahvistamisen jälkeen ennakoimattomasti heikentynyt niin olennaisesti, että olisi kohtuutonta edellyttää vahvistetun maksuvelvollisuuden täyttämistä. Kohtuuttomuutta arvioitaessa on erityisesti otettava huomioon maksuvelvollisuuden täyttämiseen tarvittava aika. Mainitun lakimuutoksen esitöiden mukaan maksuvelvollisuutta ei voitaisi alentaa, jos velallinen kykenisi täyttämään sen noin vuoden kuluessa maksuohjelman päättymisen jälkeen. Maksuvelvollisuutta ei voida alentaa vähäisen tai tilapäisen maksukyvyn heikentymisen nojalla. Maksuohjelman muutoksen edellytysten selvittämiseksi on määriteltävä velallisen VJL 4 §:n mukainen kokonaismaksukyky ja sen suhde ohjelman mukaan jäljellä olevaan maksuvelvollisuuteen. Arvioitaessa velallisen maksukyvyn heikentymistä ja mahdollisuuksia selviytyä jäljellä olevasta maksuvelvollisuudesta on otettava huomioon velallisen myötävaikutusvelvollisuus (VJL 7.2 §) ja ansaintamahdollisuudet (VJL 4.1 § 2 k.). Tutkimuksen oikeustapausaineisto osoittaa, että alioikeuksissa muutosmenettelyssä sovellettavan summaarisen käsittelymenetelmän vuoksi maksuohjelma voi alioikeuskäytännössä tulla muutetuksi, vaikka laissa asetetut edellytykset maksuvelvollisuuteen puuttumiselle eivät täyttyisi. Velkojen mahdollisuus vaikuttaa edellytysten selvittämiseen ja ratkaisun sisältöön jää velkojien tiedonsaannin puutteiden vuoksi vähäiseksi. Tutkimuksessa katsotaan, että käsittelymenetelmän sijasta tuomioistuimen tulisi hakemusasioissa lähtökohtaisesti sovellettavan tutkimismenetelmän mukaisesti viran puolesta selvittää maksuohjelman muuttamisen edellytykset. Tuomioistuimen selvitysvastuu supistuu, jos asiassa syntyy osapuolten välinen riita-asiatyyppinen vastakkain asetelma. Tutkimuksen mukaan soveltamiskäytännössä ei riittävästi oteta huomioon lain tavoitetta lisätä velallisen ansiotulojen hankkimista, yhteiskunnalle muutosmenettelystä aiheutuvia kustannuksia eikä velkojien kannalta lievimmän keinon periaatetta. Lisäksi tutkimus osoittaa, että maksuohjelman muutoshakemuksen, -menettelyn ja -ohjelman sisällön puutteellisen sääntelyn vuoksi käytännöt muutosmenettelyssä ovat muodostuneet vaihteleviksi. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että maksuohjelman muutoshakemuksen sisällöstä, sen käsittelystä ja muutosohjelman sisällöstä tulisi täsmällisemmin säätää velkajärjestelylaissa. Lisäksi lainsäädäntöä tulisi tarkistaa siten, että se mahdollistaisi velallisen maksuvaikeuksien ratkaisemisen tuomioistuimen ulkopuolella ja ensisijaisesti maksuaikaa pidentämällä. Viime mainittu edellyttää tuomioistuimien soveltamiskäytännön muuttamista muun muassa siten, ettei velallisen maksuvelvollisuutta tuomioistuimessa toteutettavassa muutoksessa leikata vain maksuohjelman päättymiseen asti kertyvään velallisen maksuvaraan.

Det ökade antalet äldre i samhället och konsekvenserna av detta är ett bekant ämne för diskussion i massmedia. Frågor som tangerar äldreomsorgens utveckling och resurser är förekommande teman 1 debatten. Syftet med den här avhandlingen är att utforska hur äldreomsorgen diskuteras och vilka representationer och diskurser om äldre som lyfts fram i mediatexter. Jag fokuserar på texter från åren 1999 och 2009 ur två finländska dagstidningar, Vasabladet och Huvudstadsbladet. Materialet omfattar artiklar, insändare och ledare. Som teoretiska utgångspunkter har jag valt socialkonstrulctionism och empowerment. Empowerment perspektivet valdes främst på grund av maktaspekten dvs. hur den strukturella och diskursiva makten tar sig uttryck. Förutom att se hur äldrefrågor lyfts fram 1 texterna är jag intresserad av att utforska hur mycket de äldre själva framträder och huruvida empowerment har en del i skapandet av diskurserna. Jag använder mig av ett diskursanalytiskt närmelsesätt för att analysera det sätt på vilket man talar om äldrefrågor i dagstidningarna. En diskurs kan beskrivas som ett specifikt sätt att tala om nägot, en diskussion som går att utmärka enligt olikheter i språk och begrepp. Man kan också säga att det är en samling koncept och representationer som tillsammans bildar en sorts version av något. Att analysera diskurser ger möjlighet att närmare fokusera på språkets betydelse och utforska hur det sätt vi uttrycker oss både i tal och skrift påverkar sociala handlingar och praxis. Tidigare forskning om äldre 1 massmedia visar att äldre oftast representeras enligt polariserade bilder, antingen positivt eller negativt. Deras aktörskap och framträdande 1 tidningar har också visat sig vara svagt. Detta visar bland annat studier av Nilsson (2008) om konstruktioner av äldre i offentligheten och Markström (2009) som fokuserar på problembeskrivningar av äldreomsorgen i offentligheten. Andra viktiga undersökningar för min avhandling innefattar t.ex. Dozois (2005) Frail Gardeners and Super Seniors: Representation of Older Adults in Local Print Media samt Rozanova (2010) Discourse of successful aging in The Globe & Mail. Resultatet av den här studien omfattar te dominerande diskurser som på olika sätt beskriver diskussionen kring äldrefrågor i dagstidningarna. Den politisk-ekonomiska diskursen, ansvar- och moraidiskursen samt diskursen om äldre som resurs. Dessa diskurser har sin utgångspunkt i olika argurnent och åsikter och åskådliggör hur en samhällsfråga som det vid första anblick verkar råda relativt stor konsensus kring, egentligen är ett mycket mångfacetterat och komplext ämne. Empowerment visade sig inte ha en särskilt framträdande roll i debatten om äldres situation i samhället trots att förespnikande för deras behov och rättigheter nog lyftes fram i den offentliga diskussionen.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sitä, kuinka hyvää ja huonoa makua määritellään lifestyle-blogeissa. Blogit ovat viime vuosien aikana räjähdysmäisesti kasvanut verkkokulttuurinen ilmiö, jossa yksityishenkilöt pääsevät esittelemään arkeaan ja elämäntyyliään julkisesti kaikille kiinnostuneille. Tutkimuksessa mukana on kymmenen nuoren naisen ylläpitämää sivustoa, joissa kirjoittajat kertovat elämästään, sekä esittelevät erilaisia tyyli-, kulutus- ja elämäntyylivalintojaan. Tässä tutkimuksessa blogeissa käsiteltyjen teemojen kautta pyritään tuomaan esiin erilaisia hyvän maun kriteereitä ja määrityksiä käyttämällä hyväksi aiempaa maun, muodin ja elämäntyylien sosiologista tarkastelua. Tutkimus pyrkii vastaamaan kysymyksiin, mitkä ovat hyvän maun kriteereitä lifestyle-blogeissa ja kuinka makua pyritään legitimoimaan. Aiempi sosiologinen tutkimus mausta on pitkälti pohjautunut luokkien välisten erontekojen tarkasteluun, joten tässä tutkielmassa pyritään myös selvittämään sitä, mikä on luokan merkitys makuarvioiden taustalla. Tutkimuksen toteutuksessa on hyödynnetty virtuaalista etnografiaa, jonka avulla blogeja on havainnoitu kuvien, tekstien, videoiden ja vuorovaikutuksen kokonaisuuksina. Samalla, kun tutkimus pyrkii tuomaan esiin makuun liittyviä määritelmiä, sen tarkoitus on myös avata verkkokulttuurien mahdollisuuksia laadullisessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimuksessa tarkastellaan blogitekstejä esimerkiksi Beverley Skeggsin brittiläisen luokkatarkastelun ja sen sisältämien kategorisointien ja stereotyyppien kannalta. Makuarvioita on lähdetty avaamaan erilaisten rajanvetojen kautta ja näiden avulla on nostettu esiin esimerkiksi niitä piirteitä, joista hyvä maku pyrkii erottautumaan. Tätä kautta tutkimus pyrkii rakentamaan kuvaa siitä, mitä pidetään arvostettuna ja tavoittelemisen arvoisena. Tutkimus paljastaa, kuinka suomalaisesta keskiluokkaistuneena tai luokattomana nähdystä yhteiskunnasta on löydettävissä yhtymäkohtia esimerkiksi brittiläiseen luokkakeskusteluun. Monista makuarvioista voidaan nostaa esiin sen kaltaisia erontekoja, joita Skeggs kuvaa usein keskiluokkaisten haluna erottautua työväenluokasta. Maun määrittymisen taustalla on siis edelleen havaittavissa sosiaalisen kerrostuneisuuden merkitys. Tämä tulee esiin eräänlaisena luokkapuheena, vaikka blogiteksteissä luokkaa tai siihen samaistumista ei tuodakaan esille.