Browsing by Title

The aim of the study: Every organization learns through either motivated employees or a strategically learning-oriented vision. If organizational learning depends on motivated employees, employees and teams might learn things and skills that are contrary to organizational goals. That is why it is important for organizations to lead and manage workplace learning strategically and foster a positive organizational learning culture. Methods: The data of this research consisted of eight individual interviews. All the data were collected from one organization, and all the participants worked in a same team. The participants were asked to review a situational description of workplace learning that had been important to them some way. The data were collected using Critical Incident method and analyzed using an abductive strategy. Results and conclusions: The results suggested that workplace learning mostly occurs while working. Most of the participants had learned by doing themselves or through interactions with others. Additionally, the results suggested that the workplace is both promoted and disturbed by various factors. The factors can be divided into six categories: personal factors, leadership, teamwork, situational factors, work organization and feedback. In the category of work organization, most of the disruptive factors influencing workplace learning appeared, with the most common one being lack of time. However, an organization might have positive organizational learning culture despite disturbed factors that influence workplace learning. Positive organizational learning culture depends on employees’ personal experiences. Organization can influence these personal experiences by strategically leading workplace learning and organizational learning culture toward positive learning attitudes.

In a tightening economic situation it has become more difficult to find work or study place. This can create a threat that leads to the danger that young people are getting socially excluded from education and working life. Social exclusion has brought up a great concern in Finland. Youth guarantee is been used to prevent social exclusion and to improve adolescents' possibilities to have a degree after the basic education and be employed. One of the tools to prevent social exclusion is Youth guarantee which raises workshop activities that aim to support adolescents' life management skills, strengthening their involvement and preventing social exclusion. In the previous workshop studies it has been brought up that it would be important to study workshop activities in qualitative measures to get the voices of the people being in the risk of social exclusion to be heard. This study examines the way the young people that work in workshop in Tampere under the Youths start- project talk and how they give meanings to being part of the society, participation and how are they relating to the work shop activity. This study analyzed two group interview materials that are collected in Youth start workshops. There were eight young people that participated to this study. The material was analyzed using discursive analysis methods. The discursive analysis is built to the assumption of being context related, assumption of meanings being built using the language, assumption that several lateral discursios exist and to the assumption that use of the language has causes and it socially constructs the reality. In this research four repertoires were analyzed from the participants' discourses. These were being part of the society, participation, social exclusion and workshop repertoires. The tightening competition situation from the work and studying places showed up as a factor that in the adolescents' discourses caused insecurity and repetitive disappointment that had negative influence to their self-esteem and these factors can lead to even faster social exclusion. The Workshop appeared as a safe place, kind of like a second home where it was easy to come. Working in a workshop brought meaningful things to do and building blocks to build self-esteem and recover courage. Outside of the workshop social inclusion of the people going there it was considered to be shameful and even stigmatizing. Because of this factor it is important that the image of the workshop can be improved. In the light of this study it is important to improve the participation and feeling social inclusion of the surrounding world. The adolescents need to have real power and responsibility to decide and influence the matters that concern them in the workshop activities.

Tutkielmassa tarkastellaan työperäistä ihmiskauppaa erityisesti syyteharkinnan kannalta. Työperäisen ihmiskaupan käsittelyn eri viranomaisissa on todettu olevan haasteellista, ja ihmiskaupan uhreja ei ole helppo tunnistaa muun muassa siksi, että viranomaisilla saattaa olla epäselvä kuva siitä, mitä työperäinen ihmiskauppa oikein on. Työperäisen ihmiskaupan on viime vuosina havaittu olevan vakava ongelma myös Suomessa, ja siihen onkin kohdistettu kasvavasti huomiota ja tutkimusta. Tutkimus on kuitenkin kohdistettu usein niihin käytännöllisiin, oikeudellisiin ja näytöllisiin ongelmiin, joita ihmiskauppaan rikoksena liittyy erityisesti esitutkinnassa ja tuomioistuimessa. Syyttäjän näkökulmaan on kiinnitetty tutkimuksissa suhteellisen vähän huomiota. Syyttäjällä ja tämän toimittamalla syyteharkinnalla on kuitenkin erittäin merkittävä rooli rikosprosessin etenemisen kannalta; hänen syyteharkintaratkaisustaan on kiinni, nostetaanko asiassa syyte ja täten jatketaan asian käsittelyä tuomioistuimessa, vai päätetäänkö asian käsittely syyteharkintavaiheeseen. Täten työperäisen ihmiskaupan tutkimukseen myös erityisesti syyttäjä-lähtöisesti on olemassa perusteltu tarve. Tutkielmassa työperäistä ihmiskauppaa syyteharkinnan kannalta on tarkasteltu sekä oikeuskysymysten että näyttökysymysten valossa. Tutkielman ensimmäisessä varsinaisessa käsittelyluvussa eli luvussa kaksi perehdytään syyteharkinnan teoreettiseen taustaan - rangaistavuuden edellytysten eli oikeuskysymysten ja näyttökysymysten eli todistusharkinnan ja näytön riittävyyden arvioimiseen. Kolmannesta luvusta alkaen siirrytään käsittelemään syyteharkinnan vaiheita eritellymmin erityisesti työperäisen ihmiskaupan tapauksissa. Ensin käsitellään sitä, millaisia oikeudellisia ongelmakohtia työperäiseen ihmiskauppaan liittyy. Toiseksi käsitellään ihmiskaupparikosten ominaispiirteistä johtuvia haasteita todistusharkinnan kannalta. Lopuksi käsitellään vielä näytön riittävyyteen liittyviä kysymyksiä erityisesti ihmiskauppa-kontekstissa. Tutkimuksessa käytetään metodina perinteisen laintulkinnan lisäksi myös empiiristä tutkimusta, jota harjoitetaan analysoimalla haastehakemuksia ja esitutkintapöytäkirjoja. Näiden avulla pyritään tuomaan konkretiaa tutkielman teoreettisiin kysymyksiin. Empiirinen aineisto käsitellään tutkielman viimeisessä varsinaisessa käsittelyluvussa. Tutkimuksen tuloksena nousi esiin monia seikkoja, jotka aiheuttavat sekä oikeus- että näyttökysymysten osalta haasteita erityisesti syyteharkinnassa. Oikeudellisia ongelmia aiheutuu ensinnäkin ihmiskauppasäännöksen tulkinnanvaraisista käsitteistä; erityisesti pakkotyön käsitteestä. Myös soveltamisongelmia kohdataan runsaasti; monissa tilanteissa näyttäisi olevan vaikeaa subsumoida tosielämän tapahtumat ihmiskaupan tunnusmerkistön alaisuuteen. Kenties huomattavimmat ongelmat liittyivät näytön arviointiin; työperäiselle ihmiskaupalle on ominaista uhrien traumatisoituminen, pelko ja häpeä, jotka vaikuttavat siihen, millaisen kertomuksen he esitutkinnassa antavat. Todistajanpsykologian mukaan esimerkiksi traumatisoituminen saattaa vaikuttaa merkittävästi henkilön muistikykyyn. Pelko taas saattaa johtaa valehteluun. Tällöin syyttäjän voi olla erityisen vaikea arvioida kertomuksia ja erityisesti niiden luotettavuutta. Ongelmatonta ei ole sekään, että syyttäjä joutuu suorittamaan todistusharkinnan henkilötodisteiden osalta kirjallisten kuulumiskertomusten pohjalta.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää ihmiskaupan ja sen lähirikosten: törkeän kiskonnan ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän välistä rajanvetoa. Ulkomaisen työvoiman osuus Suomessa on kasvanut ja samaa tahtia on myös lisääntynyt riski työvoiman hyväksikäytöstä. Työvoiman hyväksikäytön vakavin muoto on työperäinen ihmiskauppa, joka on kriminalisoitu rikoslain 25 luvun 3 §:ssä. Jo vuonna 2010 muun muassa kansallinen ihmiskaupparaportoija on nostanut esille, että työperäisen ihmiskaupan tunnistaminen on haastavaa niin viranomaisissa kuin tuomioistuimissa. Tunnistamista hankaloittaa erityisesti se, että työvoiman hyväksikäyttötilanteisiin soveltuu myös alemman soveltamiskynnyksen tunnusmerkistöjä. Kyse on niin sanotuista työperäisen ihmiskaupan lähirikoksista ja niiden tunnusmerkistöt ovat osittain päällekkäisiä ihmiskauppatunnusmerkistöjen kanssa. Tuomioistuinten ratkaisukäytännön perusteella erityisesti tällaisia työperäistä ihmiskauppaa lähestyviä rikoksia ovat törkeä kiskonta ja kiskonnantapainen työsyrjintä. Tunnusmerkistöjen rajanvedon ongelmat liittyvät nimenomaan tilanteisiin, jossa työvoiman hyväksikäyttö asettuu vakavuudeltaan jonnekin ihmiskaupan ja näiden tunnusmerkistöjen väliin. Rajanvedolla on kuitenkin erityistä merkitystä mahdolliselle ihmiskaupan uhrille muun muassa Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tarjoaman avun vuoksi. Kun huomioidaan käytännön työvoiman hyväksikäyttötilanteet ja tunnusmerkistöjen päällekkäisyys, näyttää niiden välinen rajanveto tiivistyvän edellytettyyn toiminnan tarkoitukseen. Ihmiskauppatunnusmerkistö edellyttää tältä osin, että henkilö saatetaan pakkotyöhön, kun esimerkiksi työperäisessä ihmiskaupassa henkilö tulee asettaa huomattavan epäedulliseen asemaan. Rajanveto onkin tämän vuoksi ongelmallista, sillä pakkotyön käsite on avoin, eikä sitä ole määritelty Suomen lainsäädännössä. Tunnusmerkistöjen välistä rajanvetoa ja pakkotyön käsitettä on pyritty selventämään ihmiskauppatunnusmerkistön vuoden 2015 muutoksen yhteydessä. Tällöin pakkotyön käsitettä ei päädytty määrittelemään lainsäädäntöteitse, mutta hallituksen esitykseen (HE 103/2014 vp) sisällytettiin käsitettä koskevat tulkintaohjeet ja laajat viittaukset Kansainvälisen työjärjestö ILO:n pakkotyön määritelmään ja ohjeistuksiin. Pakkotyö jätettiin täsmentymään tarkemmin oikeuskäytännössä. Käsite on siten edelleen avoin ja se määritellään ikään kuin esimerkkien kautta. Oikeuskäytännön tulkinta onkin olennaista, jotta työperäistä ihmiskauppaa pystytään tunnistamaan tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa yhtenäisesti rikosprosessin kaikissa vaiheissa. Tutkielmassa ihmiskaupan ja sen lähirikosten välistä rajaa pyritään selventämään tutkimalla, mitkä seikat käytännössä täyttävät pakkotyön määritelmän. Kyseessä on perinteinen lainopillinen tutkimus, jossa oikeuskirjallisuuden ja virallislähteiden lisäksi keskitytään työperäistä ihmiskauppaa ja pakkotyön käsitettä koskevan oikeuskäytännön tulkintaan ja jäsentelyyn. Tutkimusaineistoksi on kerätty kaikki Suomen käräjä- ja hovioikeuksissa annetut työperäistä ihmiskauppaa koskevat tuomiot aikaväliltä 1.1.2015-1.1.2021. Näitä tuomioistuinten ratkaisuja analysoimalla on tarkoitus systemaattisen tulkinnan keinoin selvittää pakkotyön käsitteen sisältöä ja siten myös ihmiskaupan soveltamisen alarajaa. Tutkielman perusteella näyttää siltä, että hallituksen esitykseen otetut viittaukset ja tulkintaohjeet ovat selkeyttäneet pakkotyön arviointia tuomioistumissa. Ihmiskauppatunnusmerkistön muutoksen jälkeen annetuissa tuomioissa on viitattu kattavasti kyseisiin tulkintaohjeisiin ja sovellettu niitä onnistuneesti. Hallituksen esitykseen otettujen selkeiden viittausten johdosta ILO:n pakkotyön osoittimien ja ohjeistusten käyttö tulkinta-apuna on perustellumpaa myös laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Koska työperäistä ihmiskauppaa on käsitelty tuomioistuimissa verrattain vähän viranomaisten tietoon tulleisiin tapauksiin nähden, ei tulkintaongelmaa voida vielä katsoa selätetyksi. Pakkotyön käsitteen voidaan kuitenkin olettaa selkeytyvän ja vakiintuvan sitä mukaa, kun sitä koskevaa ratkaisukäytäntöä kertyy. Pakkotyön arvioinnissa on viimekädessä kyse työntekijän näkökulmasta tehtävästä kokonaisarviosta, jonka lopputuloksen kannalta ratkaisevaa on se, onko työntekijällä ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia lopettaa työntekoa ja lähteä työsuhteesta.

Aim. The purpose of this study was to examine teachers' conceptions on classroom management, their experiences and ways in getting involved in classroom management problems, preventing these problems from occurring and what they consider as reasons behind these problems. Classroom management problems are still current phenomena that disturbs learning and teaching. That is why studying this topic is socially current and meaningful. The theoretical framework introduces the "functional school" – model, which closely relates to classroom management issues and concepts such as interaction skills and tries to explain reasons behind classroom management problems. The study concentrates on teachers' concepts and procedures based on their own experiences in getting involved and prevent classroom management problems from occurring. The aim is to add understanding of the examined phenomenon, identify and develop ways to get involved in classroom management problems. Methods. The study was conducted as a qualitative research and the manner of approach was fenomenographic. The fenomenographic approach used is appropriate, because this study focuses on ordinary day thinking by teachers on conceptions and experiences regarding the topic at hand. Ten classroom teachers from elementary schools around the metropolitan area of Helsinki participated in this study. The material was collected with a questionnaire that included open questions. The questions were derived from scientific literature and previous studies on classroom management problems. Results. The findings from this study suggest that teachers define classroom management in a similar manner. All the teachers taking part in the study had experienced classroom management problems in their classes and a majority have had situations where intervening to violent behavior was necessary. The teachers had various ways to prevent and get involved in classroom management problems. According to the teachers, the reasons for classroom management problems come mainly from the home situations of students, which highlights the importance of school and home collaboration in the prevention of classroom management problems.

New open learning environments have become more common in Finnish school con-struction over the past decade. Open learning environments are thought to offer opportunities for increasing students' self-directedness, group-based and active learning, and co-teaching. However, the effects of open spaces on learning and classroom management have not been thoroughly researched yet. Media reports have been critical of the noise in open schools, raising concerns about the burden on teachers and students. In this study, I examine the practices of classroom management in elementary education within an open learning environment. This includes how teachers prevent disturbances in the classroom, the types of disturbances that occur during the lessons, and the corrective practices the teachers use to address disturbances in an open learning space. I also explore the teachers' perspectives on the benefits and challenges of open spaces from the standpoint of classroom management. The research material consists of ethnographic observation data focused on two first grade elementary school classes and their two teachers, who partially work as co-teachers. In addition to the observation data, the study includes interviews with the teachers of these classes. The data was collected in November-December 2023 over three school days and analyzed through content analysis. The study found that in classroom management, the emphasis was on preventive practices against disturbances, including routines and structures, positive feedback and motivation, variation in teaching and learning methods, and the teacher's presence. Different methods supported each other and were integrated into the teachers' work. Classroom disturbances were minimal, with the most typical being speaking without permission or making extra movement or noise. The teachers consistently addressed disturbances with various corrective practices, such as a gentle touch and eye contact, and by mentioning the pupil's name, and having a private conversation with them. Teachers thought that open learning environments provided opportunities for versatile teaching methods, functionality, and physical activity, but if the use of space is not practiced with the pupils, the stimuli caused by the space can pose challenges to classroom management. It is important to keep different types of learners in mind while developing future learning environments. In elementary education, it is also crucial that the pupils have their own safe place or seat in the school.

The goal of this study is to find out how class teachers define an ideal working environment in a classroom, how they maintain this ideal working environment and how they react when it's disturbed. An ideal working environment is something every class teacher has to deal with in their job and it plays a great role in it. There's no absolute definition to what an ideal working environment actually is and every teacher creates the definition themselves. In this study knowledge about class teachers' definitions of the term was assembled in a configuration where the interviewed class teachers were experts of their own teacher being and their educational philosophy. The aim was to gather answers from class teachers without making any generalizations depending on the answers. Eight class teachers were interviewed for this study on the area of Uusimaa. Six of them have graduated within the last five years and two of them over 20 years ago. The interviewed teachers were chosen randomly for the interviews. In this study it occurred that the definitions for an ideal working environment that the teachers defined bore a resemblance to one another, even though the theme isn't discussed in the teacher education at the university. It seems that the atmosphere in the classroom plays an important role in the formation of the ideal working environment and so does the teacher's attitude. The teachers have various ways to prevent issues that can disturb the ideal working environment they have built in their classroom, to maintain it and to react to the disturbances. The teachers have taken many of the measures into their repertoire after having heard or read about them elsewhere.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani työriitojen sovittelujärjestelmän kehitystä ja uudistamista 1950–60-luvun vaihteessa. Tutkin, miksi sovittelujärjestelmä haluttiin uudistaa, miten uudistaminen tapahtui ja miten siihen suhtauduttiin. Suhtautumisen selvittämisessä keskityn puolueisiin ja työmarkkinakeskusjärjestöihin, koska ne olivat muutosprosessissa tärkeimpiä toimijoita. Tarkastelen lyhyesti myös pohjoismaisen työmarkkinamallin omaksumista Suomessa, ja tutkin, oliko sovittelujärjestelmän uudistaminen osa tätä työmarkkinapolitiikan murrosta. Pohjoismaisella mallilla viittaan yhteiskuntaan, jossa yhteistyö sekä työmarkkinaosapuolten kesken että niiden ja valtiovallan välillä on laajaa. Oleellinen osa pohjoismaista mallia on työrauhajärjestelmä, joka nimensä mukaisesti pyrkii takaamaan rauhan työmarkkinoilla ja siten myös yhteiskunnassa. Työriitojen sovittelu on osa työrauhajärjestelmää. Tärkeimpiä lähdeaineistoja tutkimuksessani ovat eduskuntatyöhön liittyvät mietinnöt ja pöytäkirjat, Suomen Ammattijärjestön (SAJ) ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) arkistomateriaalit, valtakunnansovittelijan toimiston arkiston asiakirjat sekä useat sanomalehdet. Tutkimuskirjallisuudesta haluan nostaa esiin Aarne Mattilan kirjoittaman Työriitojen sovittelun historian, Markku Mansnerin laatimat Suomen työnantajain keskusliiton (STK) historiikit sekä Tapio Bergholmin kirjoittamat SAK:n historiikit. Sodanjälkeiset vuodet olivat Suomen työmarkkinajärjestelmän muotoutumisen ja työmarkkinasuhteiden kehityksen kannalta merkittäviä. Työmarkkinakeskusjärjestöjen välisten suhteiden paraneminen, ammattiyhdistysliikkeen voimistuminen ja yleisen poliittisen tilanteen muuttuminen muuttivat työmarkkinoiden toimintaperiaatteita. Muun muassa työmarkkinoiden levottomuus ja koko maan kattavien työehtosopimusten yleistyminen loivat tarvetta työriitojen sovittelujärjestelmän uudistamiselle. Uudistusta valmistelemaan asetettu komitea, joka koostui työmarkkinajärjestöjen edustajista, otti ehdotuksessaan mallia muiden Pohjoismaiden järjestelmistä ja jätti lähes yksimielisen mietinnön. Eduskunnassa vaa’ankieliasemassa olleet sosiaalidemokraatit saivat valiokuntakäsittelyssä muokattua komiteamietintöön perustuneen lakiesityksen haluamaansa muotoon, mutta puolue kääntyi vastustamaan lakia juuri ennen hyväksymiskäsittelyä lakiin ilmeisen myöhään heränneen SAJ:n painostuksen takia. Karkeasti jaoteltuna työnantajapuoli ja oikeisto kannattivat lakiesitystä, kun taas ay-liike ja vasemmisto vastustivat. Lakiuudistus meni läpi vasta, kun porvaripuolueet saivat enemmistön eduskunnassa. Vasemmiston käymä keskinäinen taistelu vallasta ja kannattajista näkyi sovittelulain käsittelyn yhteydessä niin eduskuntapuheenvuoroissa kuin lehtien palstoilla. Laki työriitojen sovittelusta tuli voimaan vuonna 1962. Sen toteuttamista uudistuksista tärkein oli sovittelujärjestelmän keskittäminen: sovittelutoiminnan johtaminen annettiin valtakunnansovittelijan tehtäväksi. Aiemmin työriitojen sovittelu oli kuulunut lähinnä sivutoimisille piirisovittelijoille. Uudistus myös lisäsi työriitojen sääntelyä. Työriitojen sovittelulain uudistus liittyi selvästi pohjoismaisen työmarkkinamallin omaksumiseen Suomessa, vaikka asiasta ei uudistuksen yhteydessä puhuttukaan. Työnantajat ja työntekijät loivat välilleen neuvottelusuhteet, jotka 1960-luvun alussa vakiintuivat konsensukseen ja luottamukseen perustuviksi, ja valtio alkoi puuttua enenevässä määrin työmarkkinoiden toimintaan turvatakseen yhteiskuntarauhan säilymisen.

Säännöstyskeino-opin mukaan eri normilähteet (säännöstyskeinot) määrittävät työsuhteen ehtoja omana itsenään säilyttäen omat oikeusvaikutuksensa. Työsopimus on yksi säännöstyskeino muiden joukossa. Säännöstyskeino-opissa työsuhteen ehtojen muuttamistilanteissa työsuhteen ehdon muuttamisen arviointi palautuu lähtökohtaisesti siihen säännöstyskeinoon, johon ehto perustuu. Tämän kanssa ristiriidassa on työsuhteen ehtojen muuttamisoppi, jonka mukaan työsuhteen olennaista ehtoa voi muuttaa vain irtisanomisperusteella irtisanomisaikaa noudattaen. Työsuhteen ehdoille annetaan siis työsopimuksen ehdon oikeusvaikutuksia ja työsuhteen ehdon muuttaminen samaistetaan työsopimuksen irtisanomiseen. Tutkielmassa selvitetään säännöstyskeino-opin ja työsuhteen ehtojen muuttamisopin sisältöä. Tutkimuksen kohteena on myös, mitä ongelmia työsuhteen ehtojen muuttamisopin työsopimuskeskeisyydestä ja sopimusoikeudellisesta argumentaatiotavasta aiheutuu työoikeuden yleisten oppien selitysvoimalle. Edelleen tutkielmassa pohditaan, mistä lähtökohdista käsin työsuhteen ehtojen yksipuolisia muuttamistilanteita koskevaa järjestelmää olisi tarkoituksenmukaista tarkistaa. Työoikeuden yleisten oppien alueelle sijoittuvia tutkimuskysymyksiä ratkotaan teoreettisen lainopin metodein. Kritiikki johdetaan yleisten oppien konsistenssia ja koherenssia koskevista vaatimuksista, sopimusoikeuden yleisten oppien toimintatilojen havainnoinnista työoikeudessa sekä työoikeuden yleisten oppien selityskyvyn puutteista suhteessa vallitsevaan normiympäristöön. Keskeisiin havaintoihin kuuluu se, ettei ongelmitta voida väittää työsuhteen olennaisen ehdon muuttamisen olevan työsopimuksen irtisanomista. Edelleen olennaisena havaintona voidaan pitää työoikeuden käsitejärjestelmän johdonmukaisuutta koskevia puutteita. Työoikeudessa työsuhteen ja työsopimuksen käsitteitä käytetään ristiriitaisesti ja asiayhteyssidonnaisesti. Edelleen keskeisiin havaintoihin kuului vakiintuneen käytännön epäselvä luonne työoikeudellisena ilmiönä. Työoikeudessa olisi tarpeen selkiyttää vakiintuneen käytännön ja sopimuksen veroisen käytännön jäsentelyä. Oikeuskäytännössä ja kirjallisuudessa on taipumusta muuntaa työnantajan yksipuolisen ryhmää koskevan tahdonilmaisun perusteella syntyneitä työsuhteen ehtoja työsopimuksen veroisiksi käytännöiksi, vaikka perusteita olisi hienojakoisempaan kohdesopimusten jaotteluun. Työoikeuden yleisien oppien uudistustyössä olisi tarpeen huomioida paremmin ryhmiä koskevien tahdonilmaisujen jäsentely. Uudistajan vaikeuskerrointa kasvattaa tarve huomioida sekä oikeudenalan johtavat periaatteet että työoikeuden dynaamisuus ja sääntelyn monitahoisuus. Säännöstyskeino-opillisempi lähestymistapa muuttamisopin tarkoittamiin kysymyksiin saattaisi olla perusteltua, joskin asia edellyttää runsaasti jatkotutkimusta.

Tutkielmassa tarkastellaan läheisavun ja hyvinvoinnin eri ulottuvuuksilla ilmenevän huono-osaisuuden yhteyksiä työssäkäyvien suomalaisten joukossa. Tutkimuksen avulla pyritään selvittämään, ovatko läheisiään päivittäin tai pari kertaa viikossa auttavat alttiimpia huono-osaisuudelle kuin muut työssäkäyvät. Huono-osaisuutta tarkastellaan erikseen seitsemällä hyvinvoinnin ulottuvuudella. Nämä osa-alueet ovat toimeentulo, terveys, tarmokkuus, yksinäisyys, vapaa-ajan toimintamahdollisuudet, koetut kielteiset tuntemukset sekä elämänlaatu. Tutkielmassa tarkastellaan myös huono-osaisuuden kasautumista päivittäin, pari kertaa viikossa ja harvoin tai ei koskaan auttavavien ryhmissä. Tutkimuksen aineistona on Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut 2009 -kyselytutkimuksen aineistosta erotettu osa-aineisto, joka muodostuu työssäkäyvistä vastaajista (n=2164). Sovellettava tutkimusote on kvantitatiivinen. Läheisauttajien todennäköisyyttä sijoittua huono-osaisiin tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Lisäksi tutkittaessa naisten ja miesten sekä eri ikäluokkien todennäköisyyttä valikoitua läheisauttajaksi hyödynnettiin multinominaalista logistista regressioanalyysia. Huono-osaisuuden kasautumista selvitettiin ristiintaulukoimalla ja korrelaatioiden avulla. Saatujen tutkimustulosten perusteella päivittäin läheistään auttavat ovat muita työssäkäyviä alttiimpia huono-osaisuudelle terveydentilan, tarmokkuuden, elämänlaadun, vapaa-ajan toimintamahdollisuuksien sekä kielteisten tunteiden ulottuvuuksilla. Läheistään päivittäin auttavilla riski sijoittua huono-osaisten joukkoon tarmokkuuden, elämänlaadun ja kielteisten tunteiden ulottuvuuksilla oli noin kaksi ja puoli kertainen verrattuna niihin, jotka auttoivat läheistään harvoin tai eivät auttaneet ollenkaan. Terveyden ulottuvuudella huono-osaisuuden riski oli lähes nelinkertainen harvoin auttavien riskiin verrattuna. Läheisen päivittäisellä auttamisella ei havaittu yhteyttä huono-osaisuuden riskiin yksinäisyyden tai toimeentulon ulottuvuudella. Pari kertaa viikossa auttavien havaittiin eroavan harvoin auttavista huono-osaisuuden riskin suhteen ainoastaan toimeentulon ulottuvuudella. Huono-osaisuus myös kasautui päivittäin läheistään auttavien kohdalla. Päivittäin auttavat kokevat muita useammin huono-osaisuutta usealla hyvinvoinnin ulottuvuudella samanaikaisesti.