Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Bouktouf, Fatima (2023)
    Fenomenet våld är ett mångfacetterat och välstuderat forskningsområde. Däremot finns det mindre utforskade områden av våld, däribland våld i ungas sällskapsrelationer. I Finland finns det ett betydande glapp i forskningen beträffande denna kategori av våld och på basis av tidigare forskningar är det därför svårt att få ett grepp om hur våld i ungas sällskapsrelationer ser ut i Finland och hur det eventuellt kan åtgärdas. Därav är syftet med avhandlingen att skapa en förståelse för hur problemet våld i ungas sällskapsrelationer uppfattas av professionella i skolvärlden. Avsikten har även varit att kartlägga hur de professionella resonerar kring sitt eget och skolans ansvar i frågan om förebyggande arbete med våldet och möjligt stöd för de ungdomar som utövat våld och/eller upplevt våld i en sällskapsrelation. Teorin om det ideala offret har använts för att stöda analysen av informanternas konstrueringar av problemet, medan teorin om gräsrotsbyråkratier fungerat som ett sammanfogande element för att skapa en övergripande förståelse för hur informanterna beskriver sin roll i arbetet med våldet. Studien har utförts med kvalitativa metoder och en socialkonstruktivistisk utgångspunkt. Materialet består av 7 semi-strukturerade intervjuer med skolkuratorer, skolhälsovårdare och lärare i svenskspråkiga skolor i södra Finland. Intervjuerna är gjorda med tre skolkuratorer, två skolhälsovårdare och två lärare. Det transkriberade materialet har analyserats med hjälp av en teoristyrd innehållsanalys. Resultaten visar att våld i ungas sällskapsrelationer är ett problem som långt förblir osynligt för skolan. Även om vissa av informanterna hade haft erfarenheter av att arbeta med fall av våld i ungas sällskapsrelationer, var andelen fall som kommit till informanternas kännedom relativt få. Informanternas reflektioner kring föreliggande våldstyp var komplexa och ibland även motstridiga. Samtidigt som ungdomarnas våld ansågs vara jämförbart med det våld vuxna utövar i nära relationer fanns det en uppfattning om att ungdomarna inte bär lika mycket moraliskt ansvar för våldet. Det fanns även motstridigheter gällande ingripandet i våld som utövas i sällskapsrelationerna. Å ena sidan sågs våldet som allvarligt, å andra sidan föreföll åtminstone en del av informanterna att uppfatta att tröskeln att ingripa i våldsrelationer mellan ungdomarna var ställvis lägre än i jämförelse med vuxna. Informanterna gjorde inte heller en stor åtskillnad mellan våldsutövare eller våldsutsatt utan uppfattade att bägge parter var berättigade till samma stöd, och man var hoppfull att situationen skulle förbättras för bägge parter då ungdomarna mognade och fått stöd, alternativt vård. Eftersom våld i ungas sällskapsrelationer på basis av denna studie förblir relativt dolt för professionella i skolvärlden, behövs mer forskning om ämnet i en finländsk kontext. Viktigt skulle även vara att utföra fler studier i syfte att undersöka ungdomarnas hjälpsökande beteende och hur myndigheter som dagligen jobbar med ungdomar kunde identifiera och ta tag i fall av våld i sällskapsrelationer.
  • Koivisto, Nina (2020)
    Vihamielisellä ostotarjouksella tarkoitetaan julkista ostotarjousta, jota ei toteuteta yhteistyössä kohdeyhtiön hallituksen kanssa. Tämän erityispiirteensä vuoksi vihamielinen ostotarjous on keskeinen osa yhtiöjohtoa kontrolloivia määräysvaltamarkkinoita. Määräysvaltamarkkinoiden teesin mukaan yhtiön osakekurssi heijastaa yhtiön johdon tehokkuutta, jolloin tehottomasti johdettu yhtiö päätyy yritysvaltauksen kohteeksi. Vihamielisellä ostotarjouksella on näin ollen kaksoisfunktio, sillä se ensinnäkin lieventää omistuksen ja johdon eriytyneisyydestä johtuvaa päämies–agenttisuhteen intressiristiriitaa rajoittamalla johdon opportunistista käytöstä ja toiseksi parantaa allokatiivista tehokkuutta ohjaamalla resursseja tehokkaampaan käyttöön. Näiden positiivisten vaikutusten ilmeneminen ei välttämättä edellytä konkreettisen ostotarjouksen toteutumista, vaan pelkkä uhka yritysvaltauksesta riittää. Johtoon kohdistuvasta markkinaperusteisesta kontrollitehtävästään huolimatta tehottoman johdon vuoksi toteutettava vihamielinen ostotarjous aiheuttaa intressiristiriidan tarjouksen kohdeyhtiön osakkeenomistajien ja hallituksen välillä. Osakkeenomistajien intressissä on yleensä ostotarjouksen hyväksyminen tarjousvastikkeeseen sisältyvän preemion vuoksi, mutta hallituksen edun mukaista on ostotarjouksen torjuminen, koska vihamielinen ostotarjous muodostaa riskin hallituksen kokoonpanon vaihtumisesta. Kohdeyhtiön hallitus saattaa tämän vuoksi yrittää torjua julkistetun ostotarjouksen, ja siten itseensä kohdistuvan valvonnan, aktiivisilla puolustautumistoimillaan. Tällaiset puolustautumistoimet tekevät vihamielisen ostotarjouksen toteuttamisesta vaikeampaa ja näin tosiasiallisesti estävät määräysvaltamarkkinoiden toimintaa. Tutkielman tarkoituksena on ensinnäkin selvittää vihamielisen ostotarjouksen kohdeyhtiön hallituksen ja osakkeenomistajien välistä toimivallanjakoa voimassa olevan lainsäädännön näkökulmasta. Osakeyhtiön hallituksella on lähtökohtaisesti laaja yleistoimivalta toteuttaa erinäisiä liiketoimintapäätöksiä. AML 11:14 rajaa kuitenkin hallituksen yleistoimivaltaa asettamalla hallitukselle velvollisuuden siirtää ostotarjousta estävät tai vaikeuttavat puolustautumistoimet yhtiökokouksen päätettäväksi. AML 11:14:n taustalla vaikuttaa Euroopan unionin ostotarjousdirektiivi, jonka vapaaehtoisiin säännöksiin AML 11:14:n säätäminen perustuu. Kohdeyhtiön yhtiökokouksessa päätettäviä asioita koskeva säännös on siis lainsäätäjän tietoinen ratkaisu ostotarjouksen kohdeyhtiön osakkeenomistajien ja hallituksen väliseen toimivallanjakoon. Hallitukselle asetetusta siirtovelvollisuudesta huolimatta voimassa olevassa oikeustilassa kohdeyhtiön hallituksen on sallittua ryhtyä puolustautumistoimiin ilman osakkeenomistajien valtuutusta rajatuissa ja tulkinnanvaraisissa tilanteissa. Toiseksi tutkielmassa selvitetään tehokkainta sääntelyratkaisua kohdeyhtiön hallituksen käyttämiin puolustautumistoimiin liittyen. Tarkastelussa keskitytään vihamielisen ostotarjouksen rooliin päämies–agenttisuhteesta johtuvien agenttikustannusten alentajana ja määräysvaltamarkkinoiden toimintaa turvaamana ilmiönä. Tutkielmassa suhtaudutaan kriittisesti kohdeyhtiön puolustautumistoimia koskevaan nykyiseen AML 11:14:ään, sillä säännöksessä ei eksplisiittisesti kielletä kaikkia ostotarjouksen kohdeyhtiön hallituksen ostotarjousta vastustavia tai estäviä toimia. Lainsäädäntömuutokselle havaitaan siis selkeä tarve, sillä osakeyhtiön sisäiset valtasuhteet ja sijoittajien luottamus arvopaperimarkkinoihin sekä taloudellinen tehokkuus puoltavat ostotarjousta vastustavien toimien jättämistä kohdeyhtiön osakkeenomistajien toimivaltaan. Tutkielmassa päädytään esittämään nykyisen puolustautumistoimia koskevan säännöksen korvaamista osakeyhtiölakiin otettavalla säännöksellä, jonka mukaisesti kaikki julkistettua ostotarjousta estävät taikka vaikeuttavat toimet ja järjestelyt tulisivat yksinomaan kohdeyhtiön osakkeenomistajien päätettäväksi yhtiökokouksessa.
  • Keckman, Katja (2009)
    Tutkielmassa tarkastellaan kahta aikakauslehtitekstiä eräänä tapana rakentaa henkilöjuttu. Jutut eivät ole vain kuvauksia niistä julkisuuden henkilöistä, joita ne käsittelevät, vaan ne on kirjoitettu kertomuksiksi. Työssä käydään läpi piirteitä, joiden perusteella jutut muodostavat kertomuksen. Tarkastelun kohteena ovat juttujen rakenteet ja juttujen toimijoiden (kertoja-toimittajan, haastateltavan ja lukija-yleisön) roolit ja suhteet. Tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä juttuihin syntyy sen avulla, että ne on rakennettu kertomuksiksi. Analyysin kohteena olevat henkilöjutut ovat Vihanhallintaprojekti Tuisku (Nyt-liite 49/2006) ja Syytettynä Heli Laaksonen (Image 4/2006). Keskeinen taustateoria on narratologia eli kertomuksen tutkimus. Työssä hyödynnetään myös tekstin tutkimuksen, kognitiivisen kielitieteen ja dialogisuuden tutkimuksen tarjoamia välineitä. Työssä osoitetaan, että henkilöjutut on rakennettu kertomuksiksi ongelmanratkaisumallin avulla. Juttujen aluissa kertoja-toimittaja ilmaisee inhoavansa haastateltavaa, mikä muodostaa ongelman, jota ratkotaan muun muassa haastateltavan tapaamisella ja tämän esiintymistilaisuuteen osallistumalla. Juttuihin muodostuu episodeja, joissa ongelmaa käsitellään eri tavoin. Lopulta saavutetaan ratkaisu, koska kertoja-toimittaja pääsee vihastaan eroon. Ongelmanratkaisumalli tuo juttuihin jännitystä, koska ne etenevät vähitellen kohti ratkaisua. Kertoja-toimittaja rakentaa kertomuksen vaihtelemalla erilaisia rooleja. Roolit ovat henkilöhahmo, ajattelija, havainnoija, ulkopuolinen kertoja ja lainaaja. Roolien avulla kertoja-toimittaja asettaa näyttämölle huomion kohteeksi joko itsensä, haastateltavan, haastattelutilanteen olosuhteet tai jonkin tekstin ulkopuolisen seikan. Roolit vaikuttavat myös näkökulmaan, josta asioita tarkastellaan. Tiettyjä rooleja ilmaisevat tyypillisesti tietyt kielelliset keinot. Roolien vaihtelu synnyttää juttuihin keskusteluja, joissa kertoja-toimittaja, haastateltava ja lukija-yleisö ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Nämä keskustelut jäsentävät toimijoiden rooleja ja suhteita. Keskusteluissa muovataan kertoja-toimittajan mielipiteitä haastateltavasta, konstruoidaan lukija-yleisölle useita rooleja ja vaikutetaan haastateltavalle rakentuvan roolin itsenäisyyteen. Tutkimuksessa päädytään siihen, että henkilöjutut rikkovat tietoisesti perinteisen henkilöjutun konventiota rakentamalla kertomuksen, jolla on kaksi päähenkilöä, kertoja-toimittaja ja haastateltava. Päähenkilöiden välisen suhteen voi tulkita kahdella tavalla. Jutut voivat ensinnäkin olla kertoja-toimittajan aitoja kertomuksia hänen haastateltavaan kohdistuvista negatiivisista tunteistaan. Toiseksi on mahdollista tulkita, että kertoja-toimittaja ironisoi jutuissa itseään ja ahdasmielisyyttään. Jutut ovat tyyliltään liioittelevia, mikä vahvistaa ironista tuntua. Kahdella tulkintatavalla teksteihin rakennetaan moniäänisyyttä, jotta ne tavoittaisivat erilaisia yleisöjä.
  • Hihnala, Joonas (2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten suomalainen radikaalioikeisto pyrkii hyödyntämään sosiaalista mediaa toiminnassaan ja rekrytoimaan ihmisiä mukaan toimintaan. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että radikaalioikeistolaiset liikkeet ovat hyvin verkostoituneita keskenään. Sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä väline radikaalioikeistolaisille liikkeille ideologiansa levittämiseen, uusien jäsenten rekrytoimiseen, tuen saamiseen ja vihollisten uhkaamiseen. Sosiaalisen median palveluiden algoritmit tarjoavat käyttäjäprofiililtaan samanmielisille ihmisille samankaltaista sisältöä. Näin sosiaalinen media ”pakottaa” samanmielisiä ihmisiä yhteen, mikä synnyttää kaikukammioita ja mielipiteiden sekä ajatusten kärjistymistä. Näin sosiaalisen median vihayhteisöissä normalisoidaan ajatuksia, joita ei välttämättä muualla yhteiskunnassa pidettäisi hyväksyttävinä. Sosiaalinen median alustat kannustavat kierrättämään vihamielistä sisältöä. Radikaalioikeistolaiset pyrkivät hyödyntämään vihasisältöä tavoittaessaan erilaisia yleisöjä, koska alustojen algoritmit suosivat vihamielisen sisällön levittämistä sosiaalisessa mediassa. Tutkielmassa sovelletaan sosiaalisen mobilisaation teoriaa käyttäjien mobilisoimiseen sosiaalisessa mediassa. Tutkielmassa selvitetään, millaisten aiheiden ympärille syntyy vihaa ilmentäviä vuorovaikutuksellisia verkostoja, millaiset aiheet ylläpitävät näitä verkostoja, millaisia eroja on näissä verkostoissa ja millaisia erilaisia tehtäviä niillä voidaan nähdä olevan. Aineistona käytetään Facebookin verkostodataa vastamediasivulta ja viharyhmästä. Verkostodata koostuu julkaisusta ja niiden kommentoijista. Havaintoaikana on 30.11.-7.12.2016. Menetelminä käytetään sosiaalista verkostoanalyysia ja sisällönanalyysia. Sosiaalisessa verkostoanalyysissa on hyödynnetty Gephi-verkostoanalyysiohjelmistoa. Sisällönanalyysin avulla merkitään lähdekirjallisuuden ja empiiristen havaintojen perusteella kategorioittain verkostojen oleellisimmat julkaisut. Gephi-ohjelman avulla rajataan aineiston solmujen astelukuarvot, jotta saadaan selville eniten vuorovaikutusta aiheuttaneet julkaisut. Tulokset osoittavat, että radikaalioikeistolaisilla verkostoilla on erilaisia tehtäviä. Vastamediaverkoston päätehtävänä on tavoittaa erityisesti uusia jäseniä liittymään mukaan toimintaan. Viharyhmäverkoston mobilisoiva tehtävä on yhteydenpito ihmisiin, joiden radikaalioikeistolainen maailmankuva on jo vakiintunut. Facebookissa vastamedia- ja viharyhmäverkostot pyrkivät hyödyntämään julkaisuja, jotka käsittelevät mm. maahanmuuttajia anomaliana, eliittivastaisuutta, sosiaalipolitiikkaa, liikkeen ulkopuolisia kansalaisia vihollisina sekä oman yhteisöllisyyden ja ”me”-kuvan luomista. Näistä eniten vuorovaikutusta herättävät julkaisut, jotka käsittelevät maahanmuuttajia, eliittivastaisuutta ja sosiaalipolitiikkaa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastustava julkaisu esiintyy vain viharyhmän verkostossa. Seksuaalirikollisia käsittelevät julkaisut esiintyvät vain vastamedian verkostossa. Tulokset osoittavat, että radikaali oikeisto pyrkii hyödyntämään mobilisoinnissa sosiaalista mediaa alustana vihan levittämiselle. Erityisesti vihaa, inhoa ja pelkoa sisältävät affektiiviset julkaisut ovat tähän tehokas väline. Samalla radikaali oikeisto pyrkii valkopesemään omaa toimintaansa ja huolestuttamaan potentiaalisia kannattaryhmiä, jotka muuten voisivat väheksyä liikkeeseen osallistumista, ja edelleenlevittämään arvojaan. Näin tavoitteena on heittää ihmisiä radikaaliin ajatusmaailmaan huolestuttamalla julkaisujen lukijoita ja saada heidät mukaan toimintaan, edes hetkellisesti.
  • Kekkonen, Aki (2015)
    Tutkimuksen tarkoitus on piirtää kuva suomalaisesta uskonnollisesta vihapuheesta kristillisessä, luterilaisessa kontekstissa Suomessa. Tutkimuksen lähdeaineistona on piispa Irja Askolan saama vihaposti, jota Askola sai siunattuaan homoseksuaalin miesparin lähetystehtäviin kesällä 2013. Kyseessä on näin ollen yhden tapauksen piirtämä kuva uskonnollisesta vihapuheesta. Taustoitin tutkimusta aiemmalla vihaan ja vihapuheeseen sekä sananvapauteen liittyvällä yleiseurooppalaisella ja Yhdysvalloissa tehdyllä tutkimuksella. Niissä käsitellään vihaa ja vihapuhetta useista eri näkökulmista. Samalla sananvapaus ja laillisuuskysymykset nousevat esiin. Lähestyn tutkimusaineistoa toiseuden näkökulmasta. Kathleen Taylorin esittämä toiseuden tulkinta on tärkeä osa näkökulmaani. Metodina käytin teoriasidonnaista systemaattista analyysia. Käytössäni ollut lähdeaineisto koostuu erilaisista teksteistä: kirjeistä, postikorteista ja sähköposteista. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: Mitä provokaatioita on uskonnollisen vihapuheen taustalla? Mitä erityispiirteitä on uskonnollisessa luterilaisessa kontekstissa esiintyvässä vihapuheessa Suomessa? Tutkimusaineistosta paljastui analyysissä ärsykkeitä, jotka laukaisevat uskonnollista vihapuhetta. Olen luokitellut nämä provokaatiot kolmeen ryhmään: jumalallisen järjestyksen rikkominen, kirkon järjestyksen rikkominen ja puhtauden rikkominen. Jumalan sanasta ja Raamatusta luopuminen toimii provokaationa. Tähän jumalallisen järjestyksen rikkomiseen liittyvät aineiston mukaan olennaisesti kysymykset Raamatun tulkinnasta, seksuaalisuudesta ja sukupuolesta. Toiseen provokaatioon, kirkon järjestyksen rikkomiseen, liittyvät kysymykset kirkon ykseyden rikkomisesta, opista ja perinteestä. Puhtauden rikkominen on kolmas provokaatio. Siihen liittyvät puhtauden ja saastaisuuden käsitteet symbolisella -, fyysisellä - ja patogeenisella tasolla. Näiden eri järjestysten rikkomisilla on myös seurauksensa. Väärintekijää kohtaa rangaistus. Jumalan koston tai tuomion uhkakuvilla maalailu ja jopa suoranainen uhkailu on yleisestä uskonnollisessa vihapuheessa. Uskonnollisen vihapuheen erityispiirteiksi paljastuu sen yliluonnollinen motivoituminen. Vihapuhetta perustellaan Jumalalla ja ollaan ikään kuin Jumalan puhemiehiä. Tästä syystä myös uskonnollista vihapuhetta tuotetaan useammin omalla nimellä kuin anonyymisti. Kun ollaan Jumalan asialla, voidaan tulla julki omalla nimellä. Vihapuheen leimaa ei kuitenkaan mielellään liitetä omaan (viha)puheeseen, vaan tästä leimasta pyritään pois. Se tapahtuu siirtämällä vastuuta puheesta Jumalalle. Uskonnollista vihapuhetta voidaan myös tuottaa käyttämällä uskontoa hyväksi tuottamalla vihapuhetta, joka perustuu muihin kuin uskonnollisiin motiiveihin. Uskonto toimii näin muun vihapuheen areenana ja keppihevosena. Uskonnolliseen vihapuheeseen on sekoittuneena myös muita vihan muotoja kuten esimerkiksi naisvihaa, ulkomaalaisvihaa, herravihaa ja homofobiaa. Vihapuheessa on kyse vallasta. Siksi vallan rakenteiden paljastaminen on vihapuheen torjunnassa tärkeää. Myös lainsäädännön keinoin tulee rajoittaa loukkaavaa puhetta. Lainsäädännön määritelmää vihapuheesta olisi kuitenkin hyvä täsmentää. Julkista keskustelua tulisi käydä enemmän siitä mikä on sopivaa ja sallittua. Koulutuksessa tulisi huomioida uudet keskustelutavat ja niihin sopivan keskustelukulttuurin opetus tehokkaammin. Syytä olisi lisätä myös vähemmistöjen puhetta uskontojen sisällä. Antaa sorretuille yksilölliset kasvot, identiteetti ja moraalinen ääni. Saada heidät osaksi arkipäivää. Taistelussa vihapuhetta vastaan sananvapautta ja sen merkitystä ei saa unohtaa.
  • Vihavainen, Jonna (2015)
    Vihapuheella tarkoitetaan ennakkoluuloon perustuvaa vihan lietsomista jotakin ihmisryhmää tai henkilöä kohtaan tällaiseen ihmisryhmään kuulumisen perusteella. Rangaistavaa vihapuhetta koskevissa kriminalisoinneissa suojan ala rajataan kuitenkin vain määrättyihin viiteryhmiin kuuluviin ryhmiin ja yksilöihin. Tutkielmassa selvitetään, mitkä ovat nämä ihmisryhmät, jotka nauttivat vihapuhesääntelyn suojaa, ja miten ja miksi nykyiseen sääntelytilaan on päädytty. Pääasiallisena tarkastelun kohteena ovat rikoslain kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva pykälä sekä rangaistuksen koventamissäännös. Kyseiset säännökset ovat rasistisia rikoksia koskevia kriminalisointeja, joiden tunnusmerkistöissä suojan kohde määrittyy rikoksen motiivitekijän kautta. Tutkielmassa avataan tällaista motiiveihin perustuvaa sääntelyä sekä kansainvälisessä että kansallisessa kontekstissa oikeudellisella ja yhteiskuntapoliittisella tasolla. Tutkielmassa osoitetaan, että monet normit, arvot ja periaatteet sotivat keskenään suojan alaan kuuluvien ihmisryhmien määrittelyssä. Sääntelyn vähemmistöjen suojelemiseen tähtäävä tarkoitus, sananvapauden merkitys demokraattisessa yhteiskunnassa ja sen rajoittamisen edellytykset sekä rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ovat olennaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat säännösten soveltamiseen ja samalla uhrikategorioiden määrittämiseen. Viimeisimmät vuoden 2011 kiihottamispykälää ja rangaistuksen koventamissäännöstä koskeneet lakimuutokset sisällyttivät suojan kohteeksi seksuaalisen suuntautumisen, vakaumuksen ja vammaisuuden perusteella määrittyvät ihmisryhmät. Näihin muutoksiin tukeutuen tutkielmassa osoitetaan, että vihapuheelta suojaa saavien ryhmien kanssa vastaavassa asemassa olevien ryhmien tulisi olla yhtä lailla oikeutettuja vihapuhesääntelyn suojaan. Käytännössä muutokset ovat tarkoittaneet säännösten sovellettavuuden laajentumista rasistista motiivia edellyttävistä säännöksistä laajemmin viharikoksia koskeviksi säännöksiksi. Samalla vihapuhemotiivien lisääminen on johtanut siihen, että vihapuhesääntelyn suojan piiri vastaa entistä lähemmin syrjintää koskevan sääntelyn laajempaa suojanalaa. Tutkielmasta selviää, että seuraavia mahdollisia lakimuutoksia koskevat teemat liittyvät erityisesti uskontoon ja uskonrauhan rikkomista koskevaan lakipykälään. Uskonnollisuuteen perustuvien vihanilmausten rajoittaminen lainsäädännön keinoin on oma haasteensa, joka on saanut paljon huomiota myös esimerkiksi Euroopan neuvoston ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön piirissä. Tutkielmassa tuodaan esille, että monet rasististen ilmausten uhrit jäävät kokonaan lain suojan ulkopuolelle. Jos vihapuheen johdosta aloitetaan rikosprosessi, uhrikategorioiden lopullinen määrityskin tapahtuu vasta tuomioistuimissa. Vihapuhemotiivien soveltamisessa on jonkin verran joustovaraa sekä määrättyjen vihapuhemotiivien että niitä koskevan rinnastettavan muun perusteen suhteen. Tutkielmassa osoitetaan, että rinnastuslauseke toimii kaksisuuntaisesti: se avaa portteja uusien vihapuhemotiivien lisäämiseksi lainsäädäntöön ja toisaalta antaa lain-soveltajalle enemmän liikkumavaraa suojanalan suhteen. Lainsoveltajan roolia uhrikategorioiden määrittämisessä voikin pitää tärkeänä globalisoituvassa maailmassa, jossa kulttuurit ja ihmisryhmät sekoittuvat ja muotoutuvat jatkuvasti vaikuttaen tällä tavoin myös ennakkoluuloihin ja asenteisiin, ja jossa lainsäädäntö ei aina heijasta tarkasti kulloistakin yhteiskunnallista tilannetta. Myös vihapuheen tapauksessa sääntelyn tulisi tähdätä siihen, mikä parhaiten ehkäisee rasismia ja ennakkoluuloja ja niistä kumpuavaa viharikollisuutta.
  • Virtanen, Anna-Leena (2014)
    Tutkielma lähestyy vihapuhetta eri näkökulmista. Kantavana teemana on käsitys punninnan tärkeydestä modernissa sananvapaus- oikeuskäytännössä. Tutkielma pyrkii kartoittamaan perus- ja ihmisoikeuksien kasvanutta merkitystä vihapuheen osalta rikosoikeudessa. Tavoitteena on tunnistaa oikeuslähteiden fragmentoituneisuus, aiheen poliittisuus ja eri arvojen muodostama ristipaine. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan osa vihapuheesta on niin vakavaa, että se ei ole lainkaan sananvapauden alueelle kuuluvaa vaan oikeuksien väärinkäyttöä. Osa vihapuheesta taas on ihmisoikeustuomioistuimen mukaan sananvapausartiklan rajoituslausekkeen mukaan harkittavaa. Tällöin ihmisoikeustuomioistuin suorittaa kokonaisvaltaisen punninnan toisin kuin silloin, kun se pitää puhetta oikeuksien väärinkäyttönä. Rajat eivät ole kuitenkaan selkeät. Tutkielma erittelee, millaisia vaikutuksia ihmisoikeustuomioistuimen vihapuhekäsityksillä on suomalaisten tuomioistuinten lainkäyttöön. Tätä tarkoitusta varten tutkielmassa on kartoitettu suomalaista vihapuheoikeuskäytäntöä erityisesti rajoittuen rikoslain kansanryhmää vastaan kiihottamisen oikeuskäytäntöön 2000-luvulta. Erityisesti tutkielmassa mietitään ainoan vihapuheesta annetun kor- keimman oikeuden ratkaisun (KKO 2012:58) vaikutuksia ja merkitystä. Tutkielma nojautuu ajatukseen vihapuheen kontekstisidonnaisuudesta. Kontekstisidonnaisuuden ajatusta hahmotellaan vertaamalla ekskursiossa amerikkalaista vihapuheoikeuskäytäntöä eurooppalaiseen lähestymistapaan. Tutkielma pyrkii lähestymään vihapuhetta moniarvoisena, jännitteisenä sääntelyn kenttänä, jossa toisiinsa vaikuttavat sananvapaus, vähemmistöjen suoja ja poliittisen puheen erityisarvo. Vihapuhe sijoittuu usein poliittisen puheen alueelle, joka on sananvapauden ydinaluetta. Toinen ekskursio käsittelee holokaustin kiistämistä. Se on oma asiallinen erityiskysymyksensä. Ekskursio pyrkii konkretisoimaan oikeuslähteiden polysentrian ajatusta ja osoittamaan, miten helposti kansainväliset velvoitteet asettuvat toistensa kanssa ristiriitaan. Ratkaisua perustellaan mm. kontekstisidonnaisuuden ajatuksella. Tutkielma pohtii, onko ihmisoikeustuomioistuimessa omaksuttu vihapuhelinja onnistunut. Se pyrkii osoittamaan, että muutos ihmis- oikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön voisi heijastua myönteisesti tasolla kansalliseen kiihottamisrikoksen soveltamiseen ja ottaisi paremmin huomioon eri arvojen välisen ristipaineen erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa.
  • Korpi, Antti (2020)
    Tässä tutkielmassa on mielenkiinnon kohteena EIT.n suhtautuminen sananvapauden rajoittamiseen Suomen RL:n 11.10 §:n kiihottamisen kansanryhmää vastaan perusteella. Oleellisimmat tarkasteltavat ylikansalliset normit ovat EIS:n sananvapautta koskeva artikla 10 ja oikeuksien väärinkäytön kieltoa koskeva artikla 17. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1.) Millaisia seuraamuksia tunnusmerkistöstä kiihottaminen kansanryhmää vastaan voidaan tuomita Suomessa ilman EIS 10 artiklan loukkausta? 2.) Milloin EIS 10 artiklaa loukataan sovellettaessa Suomen tunnusmerkistöä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan? 3.) Miten EIS 17 artikla suhteutuu Suomen oikeustilaan kiihottamisrikoksen osalta? Työssä taustoitetaan eurooppalaisen sananvapauden eetosta ja käydään läpi artiklat 10 ja 17. Pääsääntöistä EIS 10 artiklaa sovellettaessa sananvapauden rajoituksen on oltava laissa säädetty, jonkun nimenomaisen rajoituskriteerin täyttävä ja EIT:n tulkinnan mukaan välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa. Poikkeustapausten EIS 17 artiklaa sovellettaessa väittämä jää automaattisesti sananvapaussuojan ulkopuolelle. Sananvapausasioissa keskeiset harkintamarginaalin, suhteellisuusperiaatteen ja konsensusperiaatteen käsitteet esitellään. Suomalaista sananvapauskäsitystä suhteutetaan yleiseurooppalaiseen ja yhdysvaltalaiseen sananvapauteen. RL 11.10 §:ää käydään läpi tunnusmerkistötekijöiden, tahallisuuden ja oikeuskäytännön rangaistavuuden rajan osalta. Oleellisimmat kriteerit tunnusmerkistössä ovat ryhmään kohdistuva uhkaaminen, panettelu tai solvaaminen, ns. levittämiskriteeri ja olosuhdetahallisuuden soveltaminen. Työssä käydään läpi EIT:n sananvapauden loukkauskanteisiin antamia ratkaisuja, jotka koskevat eri EIS:n soveltamisalueen maissa annettuja kiihottamisrikosta vastaavia tuomioita. Osassa todetaan sananvapauden loukkaus, osassa todetaan, ettei sananvapautta loukattu ja osassa katsotaan väittämien jääneen kokonaan sananvapauden soveltamisen ulkopuolelle. Osassa ratkaisuja EIT käyttää vihapuheen käsitettä ja osassa ei. Tapauksista esitetään hypoteettiset arviot, miten ne olisi ratkaistu, jos ne olisivat koskeneet Suomea ja niitä verrataan myös keskeiseen RL 11.10 §:ää koskevaan suomalaiseen prejudikaattiin KKO 2012:58, jossa kunnallispoliitikko tuomittiin somaleita koskeneista väittämistään. EIS 10 artiklaa sovellettaessa sakkorangaistus katsotaan useimmiten oikeasuhtaiseksi ja ehdoton vankeusrangaistus suhteellisuusperiaatteen vastaiseksi. Vankeusrangaistuksen mahdollisuuteen ei suhtauduta silti aivan yhtä jyrkän torjuvasti kuin kunnianloukkaustapauksissa. EIS 17 artiklan soveltamisen väkivallalla uhkaamisen tapaiset tyyppitapaukset näyttävät olevan Suomessa rangaistavia. EIS 17 artikla keskittyy kuitenkin RL 11.10 §:ää vahvemmin sanomisten ideologiseen sisältöön siinä, missä RL 11.10 §:n lähtökohta on sanomisen tapa eli uhkaavuus, panettelevuus tai solvaavuus. Aineistoon perustuen on todennäköistä, että EIT ei olisi todennut vain sakotetun tapauksen KKO 2012.58 poliitikon kohdalla sananvapauden loukkausta. Tutkimusaineiston perusteella vaikuttaa siltä, että EIT antaa sananvapauden suojaa paremmin lehdistön sanankäytölle ja uskonnolliselle puheelle kuin poliittiselle keskustelulle, vaikka viimeksi mainittua korostetaan kirjallisuudessa sananvapauden ydinalueena. Myös vihapuheen uhrikategoriat näyttävät olevan EIT:n käytännössä eriarvoisessa asemassa keskenään. Vaikuttaa siltä, että antisemitistisiksi ja islamofobisiksi miellettyihin sekä vähemmistöihin kohdistuviin väittämiin suhtaudutaan torjuvammin kuin soveltamismaan valtaväestöön kohdistuviin väittämiin. Valtaväestöön kohdistuvan väkivallan oikeuttamiseen suhtautuminen on kuitenkin viime aikoina tiukentunut. Työssä myös kritisoidaan EIT.n ratkaisukäytäntöä, ja perusoikeuskysymysten viimekätistä poliittista ulottuvuutta tuodaan esille. Tutkielmassa päädytään kannattamaan eurooppalaista sananvapaustraditiota, joka sinänsä antaa mahdollisuuden sananvapauden rikosoikeudelliselle rajoittamiselle rajoituskriteerien täyttyessä. Poliittista keskustelua julkisen mielenkiinnon kohteena olevista asioista tulisi suojata kuitenkin nykyistä paremmin kriteerien tiukemmalla tulkinnalla ja ohjenuoraksi tulisi ottaa EIT-ratkaisun Féret vs. Belgia eriävä mielipide: Todennettavissa olevaa uhkaa ilmentämätön vihapuhe tulisi jättää rankaisematta. Tapauksen KKO 2012:58 poliitikon kirjoitukselle olisi tullut antaa sananvapauden suojaa. Median raportointi vastaavista kommenteista saa nykykäytännössä sananvapauden suojaa. EIT:n käytännön ja Ruotsin korkeimman oikeuden siihen viittaavan tuomion perusteella on puolestaan todennäköistä, että esimerkiksi uskonnollisessa asiayhteydessä esitetyt kielteiset kommentit homoseksuaalisuudesta saavat sananvapauden suojaa. Jatkotutkimusta tarvitaan vihapuheen käsitteen käytön kehityksestä EIT:n ratkaisuissa.
  • Lindvall, Ida (2015)
    Pro gradu – avhandlingens syfte är att studera socialarbetares/handledares handlingsutrymme och handlingsfrihet på en socialbyrå med inriktning på vuxensocialt arbete. Jag är intresserad av att studera hur byråkrati begränsar handlingsutrymmet för socialarbetare/handledare inom vuxensocialt arbete. Handlingsfriheten studeras utifrån socialarbetares/handledares möjlighet att utnyttja sin handlingsfrihet inom det givna handlingsutrymmet. Mina teoretiska referensram utgår ifrån Webers (1978) byråkratiteori, Lipskys (1980) teori om gräsrotsbyråkratin samt Giddens (1984) struktureringsteori. Min studie har därmed ett fokus på både strukturer och aktörskap. Byråkratin uppfattar jag som strukturer (regler, hierarki, expertiskunskap, m.m.). Aktören uppfattar jag som socialarbetaren/handledaren som använder sin handlingsfrihet inom de byråkratiska ramarna. Mitt empiriska material består av intervjuer med tre socialarbetare och tre socialhandledare. Informanterna jobbar på samma socialbyrå och har samma arbetsuppgifter. Materialet har sedan analyserats med stöd av teoristyrd innehållsanalys. Med stöd av den teoretiska innehålls analysen kunde jag upptäcka tre teman där byråkratin begränsar socialarbetarnas/handledarnas handlingsfrihet.De tre teman som skapar handlingsutrymmet är skrivna regler, arbetsgemenskapen och arbetets uppbyggnad. De skrivna reglerna handlar om lag och de interna anvisningarna för utkomststöd. I förhållande till beslutsfattande över utkomststöd upplevde informanterna att de hade en handlingsfrihet att agera som de ville. De interna anvisningarna skapade struktur för arbetet som i regel upplevdes som relevant. Arbetsgemenskapen bestod främst av teamet. Handlingsutrymmet begränsades av teamet genom att gruppen kunde lägga upp mera regler för arbetet. Teamet gjorde också en grupptolkning av beslut där den enskilda socialarbetarens individuella bedömning fick ett mindre utrymme. Vid beslutsfattandet upplevde socialarbetarna/handledarna fortfarande att de hade möjlighet att utnyttja sin handlingsfrihet. Team möten kunde upplevas som ett stödjande element i vardagen men kunde också skapa normer för det sociala arbetet. Det tredje temat som lyftes upp ur materialet handlar om arbetets uppbyggnad. Detta handlar om hur arbetet ser ut på en gräsrotsnivå, dvs. ärendemängden, pappersarbete, samarbetet med andra instanser, förhållandet mellan efterfrågan och utbud av service, m.m. Då jag tittade närmare på denna struktur kunde jag lägga märke till att socialarbetare/handledare hade en väldigt liten möjlighet att påverka. Socialarbetare/handledare kunde inte förändra de rådande strukturerna. Istället fick de vänja sig med ramarna och finna ett lämpligt sätt att jobba inom handlingsutrymmet. Slutsatserna är att socialarbetare/handledare fortfarande har en handlingsfrihet i sitt arbete. Prövningsrätten utnyttjas fortfarande aktivt vid beslutsfattandet över utkomststödsbeslut. Utmaningarna med handlingsfriheten kommer speciellt upp i förhållandet till arbetets uppbyggnad som informanterna inte kan rå över. Informanterna önskar dock en större frihet bort från de byråkratiska ramarna i sitt arbete. Samtidigt som socialarbetare/handledare också med stöd av byråkrati vill minska på en osäkerhet i arbetet. De byråkratiska ramarna skapar en struktur för att arbetet på en gräsrotsnivå kan fungera.
  • Paul, Karl Fredrik Hermann (2021)
    When a person experiences a sense of belonging, she can feel joy, contentment and excitement. This feeling emerges in groups, in relationships with others. Sense of belonging, relational pedagogy and group dynamics constitute the theoretical background in this research. The purpose of the research is to distinguish variation in students' perceptions of sense of belonging in school. The problem that the study highlights is that sense of belonging and group development is not explicitly noticed in pedagogy, neither for new teachers nor in the curriculum. Relational pedagogy focuses on the space between us humans and on the meaningful that grow in the human encounter with the world. Group dynamics is a complex whole. The students in the classroom, how these interact with each other and the climate between them form the structure of the group. The processes, how something take place in a group: cooperation, influence and communication, are affected by the group structure. In addition, groups in general are developing and changing. The study was qualitative and phenomenographic. The data was collected using semi-structured interviews, the questions in the interviews were compiled based on central themes in the theoretical background of the thesis. The data collection took place at the same time as a work placement, which favoured the relationship between the interviewer and the students. The sample consisted of nine students aged 12–13. The material was examined using a phenomenographic analysis method. The most characteristic aspects that contributed to the students experiencing belonging in the classroom were that no one is left out and that they always have someone to turn to. It was also clear that it is important to have fun in the classroom and that you need to respect each other. The teacher has a significant role in promoting perceived belonging. The teacher needs to care about her students and be supportive, she needs to be empathetic and have an inviting attitude. The students need to feel confident with the teacher. The teacher needs to be appropriately strict and support the students. Group work is an example of activities that promote a sense of belonging between students. In addition, peer relationships are significant for both the students' sense of security at school and for the perception that they sense a belonging with their classmates.
  • Kurkela, Marja (2016)
    Tässä Pro Gradu –työssä perehdyttiin kaupunkien viheralueiden terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin ja niiden taloudelliseen arvottamiseen. Tutkielman teoriaosiossa tarkastellaan markkinattomien hyödykkeiden taloudellista arvottamista ekosysteemipalveluiden sekä terveyden ja hyvinvoinnin osalta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu luonnonvara- ja terveystaloustieteeseen, mutta tutkimuksen taustana on kaupunkirakennetta tiivistävän maankäyttösuunnittelun problematiikka. Tutkimuksen empiirinen osa käsittelee Helsingin Meri-Rastilan ulkoilumetsän virkistyskäyttöä. Meri-Rastilaa koskeva uusi osayleiskaava mahdollistaa asuntorakentamisen osittain nykyisen ulkoilumetsän alueelle. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää paitsi ulkoilumetsän nykyistä virkistyskäyttöä, myös ennakoida tulevan maankäytön muutoksen vaikutuksia kohdealueella ulkoiluun. Tavoitteena oli lisäksi estimoida, miten mahdolliset ulkoilutottumusten muutokset vaikuttavat asukkaiden hyvinvointiin ja edelleen mahdollisen hyvinvointimuutoksen taloudellista arvoa. Tutkimuksen empiirisen osan aineisto kerättiin ulkoilumetsän lähialueen asukkaille postitetulla lomakekyselyllä kesällä 2015. Tuloksissa korostui alueen huomattava merkitys asukkaiden fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Tulosten perusteella rakennushanke tulee vähentämään jonkin verran lähialueen asukkaiden ulkoilua Meri-Rastilan ulkoilumetsässä sekä kokonaisliikuntamäärää, sillä kohdealueella vähenevä liikunta tulee korvautumaan vain osittain sisäliikunnalla ja ulkoilemalla muualla. Ennakoitavat muutokset jäävät siinä määrin vähäisiksi, että asukkaiden hyvinvoinnin muutokselle ei voitu tulosten perusteella määritellä taloudellista arvoa tutkimukseen valittujen menetelmien avulla.
  • Nevanto, Milena (2023)
    Viime vuosikymmeninä tutkimukset kaupunkiluontoon liitetyistä terveyshyödyistä ovat lisääntyneet. Asuinaluekohtaisten viheralueiden on havaittu olevan yhteydessä myös hyväksi koettuun terveyteen. Erilaiset viherympäristöt ja lähiluontoalueet tarjoavat käyttäjilleen määrältään ja laadultaan erilaisia hyvinvointihyötyjä. Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia miten viheralueiden määrä ja laatu ovat yhteydessä koettuun terveyteen Helsingin asuinalueilla. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan Helsingin viheralueiden alueellisia eroja kaupunkirakenteessa. Tutkielman on tarkoitus lisätä tutkimustietoa urbaanien viheraluetyyppien yhteydestä koettuun terveyteen ja selvittää viheralueiden merkitystä terveydelle suomalaisessa kaupunkikontekstissa. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta pääasiallisesta aineistolähteestä: kysely- ja paikkatietoaineistosta. Toinen aineistoista on Helsingin metropolialueen kaupunkitutkimuksen tutkimus- ja yhteistyöohjelman (KatuMetro) hyvinvointikyselyaineisto, joka on kerätty vuonna 2012. Viheralueita kuvaava paikkatietoaineisto on Helsingin kaupunkiympäristön toimialan ylläpitämä Yleisten alueiden rekisterin (Ylre) viheralueiden hoitoluokka -aineisto vuodelta 2012. Viheralueiden luokitusjärjestelmä perustuu Viherympäristöliiton määrittelemään valtakunnalliseen viheralueiden ABC-hoitoluokitukseen. Tutkielman menetelminä ovat monitasoinen logistinen regressioanalyysi sekä kuvaileva analyysi. Tutkielman keskeisimpinä tuloksina havaittiin viheralueiden suuremman määrän ja laadun olevan yhteydessä hyväksi koettuun terveyteen Helsingin asuinalueilla. Viheralueiden päähoitoluokista rakennettujen viheralueiden ja taajamametsien suuremmat osuudet asuinalueen pinta-alasta olivat yhteydessä yleisempään hyväksi koettuun terveyteen. Avoimet viheralueet eivät olleet tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä. Lisäksi viheraluetyyppien yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa havaittiin, että viheralueiden alahoitoluokista käyttöviheralueet, lähimetsät sekä ulkoilu- ja virkistysmetsät olivat yhteydessä hyväksi koettuun terveyteen. Tuloksia tarkastellessa tulee kuitenkin huomioida sensitiivisyysanalyysien tulokset, joiden perusteella alahoitoluokkien tulokset saattavat olla jonkin verran herkkiä valitulle analyysimenetelmälle. Kuvailevien analyysien tulokset osoittivat etenkin nuorten aikuisten ja korkeimmassa sosioekonomisessa asemassa olevien keskittyvän asuinalueille, joissa viheralueosuus on matala sekä asuinalueille, joissa rakennettujen viheralueiden osuus on korkea. Alueellisessa tarkastelussa havaittiin, että Helsingin kantakaupungissa viheralueiden osuudet ovat matalammat kuin esikaupunkialueella. Kantakaupungin viheralueet koostuvat pääasiassa rakennetuista viheralueista ja esikaupunkialueella viheralueiden ominaisuudet ovat monipuolisempia. Tutkielman tulokset havainnollistavat sitä, että välittömässä asuinympäristössä viheralueiden laatu ja suurempi määrä saattavat olla merkityksellisiä tekijöitä koetulle terveydelle. Lisäksi alueellisesti Helsingin viherrakenne eroaa määrällisesti ja laadullisesti eri puolilla kaupunkia.
  • Stark, Ella (2020)
    Espoon kaupunkirakenne tiivistyy yhä enemmän asukasmäärän kasvaessa. Viheralueiden tärkeys osana terveellistä ja viihtyisää kaupunkiympäristöä on huomioitu Espoon strategiassa valtuustokaudelle 2017-2021. Kaupunkirakenteen tiivistyminen aiheuttaa kuitenkin usein painetta rakentaa viheralueille. Viheralueiden väheneminen ja pirstoutuminen voi vähentää asuinympäristön viihtyisyyttä. Asukkaiden kokemusten kerääminen voi antaa tärkeää tietoa asuinympäristöjen viheralueista, jotka usein etenkin Suomessa koetaan merkityksellisinä paikkoina. Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen yleiskaavayksikössä onkin Kaupunkikeskustatyön yhteydessä tarkoitus selvittää viheralueisiin liittyviä arvostuksia, sekä kokemuksia eri kaupunkikeskusten viheralueista. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää viheralueisiin liittyviä kokemuksia ja merkityksiä Espoon viiden kaupunkikeskuksen asemanseuduilla asukasnäkökulmasta. Tulokset toimivat viheraluesuunnittelun tukena Espoon kaupunkikeskustatyössä. Tutkielmassa on pyritty vastaamaan siihen, millaisia viheralueita Espoon kaupunkikeskuksissa arvostetaan, mikä merkitys lähiviheralueilla on, sekä millaisia kokemuksia asukkailla on viheralueista muun muassa sosiaalisten arvojen osalta. Kaupunkikeskusten (Espoon keskus, Espoonlahti, Leppävaara, Matinkylä-Olari ja Tapiola) välisiä eroja tarkastellaan asemanseutujen viheralueiden osalta. Näitä viheralueiden käyttöön vaikuttavia tekijöitä tutkittiin karttapohjaisen PPGIS-kyselyn avulla, jossa asukkaat saivat paikantaa kartalle erilaisia viheralueita, sekä kertoa kokemuksistaan. Kyselytulokset kertovat, että kaupunkikeskusten asukkailla on läheinen suhde luontoon. Vastaajajoukon (N=616) vastausten perusteella Espoon kaupunkikeskuksissa lähiviheralueet ovat hyvin tärkeitä ja vaikuttavat asuinpaikan valintaan. Asukkaat arvostavat etenkin hyviä ulkoilureittejä, asuinympäristön vehreyttä, hiljaista ja rauhallista ympäristöä, sekä metsiä. Lisäksi tulokset kertovat millaisia positiivisia ja negatiivisia koettuja laatuja viheralueilla esiintyy. Kaupunkeskuksissa käydään erityisesti hyvin saavutettavissa olevilla ja sellaisilla viheralueilla, joilla on mahdollisuus eri liikuntamuotoihin, sekä virkistymiseen ja stressin vähentämiseen. Liikunta-aktiviteettien ja rauhoittumisen lisäksi moni tarkkailee luontoa. Kaupunkiluonto edistääkin asukkaiden psyykkistä että fyysistä terveyttä liikunnan ja positiivisten luontokokemusten johdosta.
  • Kuusisto, Kari (2012)
    Tutkimusten mukaan viheralueen määrä asuinympäristössä on yhteydessä asukkaiden hyvinvointiin. Luontomaisessa ympäristössä vietetyllä ajalla tai sillä, kuinka kaukana lähin viheralue sijaitsee on todettu olevan yhteys koetun terveyden ja hyvinvoinnin, stressistä toipumisen sekä fyysisen kunnon välillä. Vaikka aiheesta on kasvavassa määrin tutkimustietoa, ovat aikaisemmat tutkimukset keskittyneet pääasiassa työikäisen väestön tarkasteluun. Tutkimukset ovat kuitenkin antaneet viitteitä siitä, että viheralueiden terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä yhteys on voimakkain lapsilla ja vanhuksilla, jotka viettävät enemmän aikaa rajatulla alueella kodin läheisyydessä. Yhä suuremman osan ihmisistä asuessa kaupungeissa, joissa kosketus luontoon on ohuempi, on tärkeää tutkia, miten kaupunkien puistot ja muut viheralueet voivat vaikuttaa asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tämän tutkimuksen tavoite on antaa lisää tietoa ikääntyneiden kaupunkiasukkaiden ajan vietosta kaupunkiviheralueilla. Tarkoitus on tutkia, mitkä tekijät ovat yhteydessä viheralueilla vierailuun, sekä tarkastella, onko ajanvietolla viheralueilla tai etäisyydellä lähimmälle viheralueelle yhteyttä koettuun elämänlaatuun. Tarkoitus on myös aineistolähtöisesti rakentaa teoreettisesti perusteltu malli vastanneiden elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksen aineistona on Ikäinstituutin keräämä määrällinen kyselyaineisto. Aineisto kerättiin osana Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaa Vanhuksen koti keskellä kaupunkia -projektia syksyllä 2008. Kysely lähetettiin kaikille Helsingin Kampinmalmin alueella kotonaan itsenäisesti asuville 75 vuotta täyttäneille henkilöille (N=1981). Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa ikääntyneiden arkiselviytymistä ja toimintakykyä. Kyselyyn vastasi 1395 henkilöä, 456 miestä ja 939 naista. Vastausprosentti oli 71 %. Tutkimusote on kvantitatiivinen, ja aineiston analysointimenetelminä ovat muuttujien väliset korrelaatioanalyysit, pääkomponenttianalyysi sekä lineaarinen regressioanalyysi. Tämän tutkimuksen tulokset ovat pääasiassa linjassa aiheen aikaisempien tutkimustulosten kanssa. Näyttää siltä, että viheralueilla vierailu saattaa parantaa koettua elämänlaatua, ja mitä lähempänä lähin viheralue sijaitsee kotoa sitä useammin viheralueilla vieraillaan ylipäänsä. Etäisyyden lisäksi vastanneiden toimintakyky, yksinäisyyden kokeminen ja masentuneisuus ovat yhteydessä viheralueilla vierailuun. Masentuneisuus ja yksinäisyyden kokeminen näyttäisivät lientyvän mitä useammin vastanneet vierailevat viheralueilla. Tämä tulos on samansuuntainen kuin aikaisempien tutkimusten tulokset, joissa viheralueiden yhteys stressin ja uupumuksen helpottumiseen on todettu. Toisin kuin useissa muissa tutkimuksissa, ei etäisyydellä lähimmälle viheralueelle ollut tässä tutkimuksessa itsenäistä yhteyttä elämänlaatuun tai masentuneisuuden tai yksinäisyyden kokemiseen. Tämä saattaa johtua siitä, että etäisyydet lähimmälle viheralueelle olivat verrattain lyhyitä koko tutkimusalueella, eikä kunnollista vertailua alueen sisällä voitu toteuttaa.
  • Lahti, Emmi (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuttoaiheisia verkkokeskusteluja siitä näkökulmasta, miten niissä nimetään ja rakennetaan erilaisia ihmisryhmiä sekä millaisissa toiminnoissa ja rooleissa ryhmät esitetään. Huomio on kiinnitetty erityisesti maahanmuuttajaryhmien tarkasteluun sekä siihen, miten keskustelun osapuolet nimeävät toisiaan. Tutkielman aineisto koostuu maahanmuuttoaiheisista keskusteluketjuista, jotka on poimittu Suomi24-verkkofoorumilta. Viestiketjuja on yhteensä viisi ja niissä on viestejä yhteensä 312. Aineisto on poimittu foorumilta syyskuussa 2013. Tutkielman taustalla on kognitiivinen lingvistiikka ja sen käsitys kielestä, minkä lisäksi tutkielmassa hyödynnetään diskurssianalyyttista lähestymistapaa ja sen sisältämää kriittistä diskurssianalyysia. Kognitiivisen lingvistiikan piiriin kuuluvista teorioista ja käsitteistä hyödynnetään erityisesti prototyyppiteoriaa, ideaalisia kognitiivisia malleja, kehyssemantiikkaa ja analysoitavuutta. Toimintoja ja rooleja tarkastellaan semanttisten roolien avulla. Maahanmuuttajaryhmistä käytettävät nimitykset on tutkielmassa jaettu viiteen luokkaan: maahanmuuttaja ja se muunnelmat, etnonyymit, pakolaistermit, ulkomaalaisuuteen ja toiseuteen viittaavat sekä kreatiiviset ja metaforiset ilmaukset. Erityyppisillä nimityksillä aineistossa rajataan erilaisia ryhmiä ja korostetaan ryhmien eri puolia. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, miten ryhmiä erotellaan toisistaan ja kontrastoidaan erilaisilla määritteillä sekä maahanmuuttajaryhmiä rakennetaan, luonnehditaan ja niihin liitetään ominaisuuksia restriktiivisillä relatiivilauseilla. Keskustelun osapuolten havaitaan nimittävän toisiaan ensinnäkin erilaisin poliittisin termein. Tämän lisäksi aineistossa käytetään halventavia ja vastapuolta demonisoivia nimityksiä. Kiinnostavaa on, miten keskustelun osapuolista rakentuu myös miehet vastaan naiset -asetelma: maahanmuuton vastustajia nimetään miehiin viittaavilla nimityksillä, puolustajia sen sijaan naisiin viittaavilla. Tutkielmassa luodaan myös lyhyt katsaus siihen, mitä muita ryhmiä keskustelussa nousee esiin. Näitä ovat esimerkiksi poliitikot ja suomalaiset. Tutkielman viimeinen analyysiluku tarkastelee maahanmuuttajien rooleja erilaisissa toiminnoissa. Havaitaan, että useimmin maahanmuuttajat ovat patienttimaisia, toiminnan kohteita. Agentiivisina heidät kuvataan toisinaan silloin, kun on kyse maahantulosta, toisten kustannuksella elämisestä tai rikoksista ja levottomuuksista. Yleistä aineistossa on myös, että maahanmuuttajista puhutaan tarvitsemisen ja hyödyttämisen näkökulmasta.
  • Nevalainen, Jussi (2020)
    Tässä työssä tarkastellaan huhuja verkkokeskusteluissa. Huhuista tämän työn keskiöön on nostettu kaksi tapaustutkimusta. Toinen huhuista koskee kotitalousjätteiden kierrättämisen oletettua turhuutta ja toinen maahanmuuttajien sosiaalituen suuruutta. Työn tavoite on vastata seuraaviin kysymyksiin: Mikä on huhujen sisältö tämän tutkielman aineistossa ja mitä näitä huhuja levittämällä argumentoidaan? Tunnistetaanko huhupuhe genrenä ja puhetyylinä keskustelijoiden joukossa? Kuinka huhupuheeseen suhtaudutaan ja miten genren nimeämistä käytetään retorisena välineenä? Minkälaisia motiiveja huhun kommentoimiselle ilmenee? Lopuksi selvitetään minkälaisia stereotyyppisiä kuvauksia huhut rakentavat kohteistaan? Minkälaisia nämä tapaustutkimuksiin kytkeytyvät kuvaukset ovat muualla aineistossa, tapaustutkimuksia laajemmassa kontekstissa? Tapaustutkimusten aineistona toimivat keskustelut käydään pääosin aiheisiin liittyvien verkkouutisten alla, mutta niitä kommentoidaan myös muilla verkkoalustoilla. Tapaustutkimuksissa ilmenevät stereotyyppiset kuvaukset eivät ole yleisiä vain tämän työn tapaustutkimusten parissa, vaan ne kytkeytyvät laajemmin aineistossa esiintyviin diskursseihin. Näin ollen aineisto on laajempi ja sitä rajaavat tapaustutkimusten yhteydessä esiin nousseet diskurssit. Aineistosta nousee esiin kaksi huhua: 1) Maahanmuuttajilla on kalliimmat lastenvaunut, koska he saavat paljon suurempaa sosiaalitukea kuin suomalaiset. 2) Jätteiden syntypaikkalajittelu on turhaa, koska jätteet sekoitetaan myöhemmässä vaiheessa prosessia takaisin yhteen. Lähilukemisen, diskurssianalyysin ja argumentaatioanalyysin avulla aineistosta ilmenee, että huhuja levittämällä ja niitä kommentoimalla argumentoidaan eri motiivein monenlaisia yhteiskunnallisia asioita. Genren nimeämistä käytetään eri tavoin retorisena välineenä, useimmiten pyrkien heikentämään huhupuheiden sisältämien väitteiden totuusarvoa. Huhupuheet tunnistetaan aineistossa melko hyvin, mutta niiden tarkempi nimeäminen vaihtelee. Tapaustutkimuksista nousee esiin joitakin selkeitä stereotyyppisiä kuvauksia, kuten vaatimattomat suomalaiset, ahneet maahanmuuttajat ja selvemmin poliittisena konstruktiona epärationaalinen vihervasemmisto. Nämä stereotyyppiset kuvaukset kytkeytyvät laajempaan yhteiskunnalliseen verkkokeskusteluaineistoon ja niitä konstruoidaan monipuolisesti erilaisia nimityksiä käyttämällä ja ajallisesti laajalti eri aikoina, monissa eri yhteyksissä. Tämä työ osoittaa, kuinka kansanperinteen genret toimivat keskustelussa asenteiden ilmaisijoina ja perinteistä tietoa voidaan käyttää sosiaalisen todellisuuden muokkaajana sekä vakuuttelun keinona.
  • Halonen, Minna (2012)
    Kaupungistumisen lisääntyessä luonnontilaiset elinympäristöt pirstaloituvat, jonka seurauksena kaupunkeihin tarvitaan lisää viheralueita monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Jotta kaupunkeihin saataisiin lisää elämää tuovia virkistäviä viheralueita, on viherkattoja käytetty muiden kaupungin viheralueiden rinnalla. Viherkatot ovat nimensä mukaisesti rakennusten katoille rakennettuja viheralueita, jotka voivat olla sekä tasakattojen että vinojen kattojen päällä. Tavallisesta, maan pinnalla sijaitsevasta viheralueesta poiketen viherkatolla on rajallinen maaperän paksuus, sillä sen pohjana on talon kattorakenne. Viherkatot ovat osa kaupunkien ekosysteemipalveluita, joilla tarkoitetaan ihmisen saamia hyötyjä ekosysteemeistä. Viherkatoista saatavat hyödyt ovat monenlaisia: hiilen sitominen yhteyttämisessä ja hapen vapautuminen ilmaan, elinympäristöjen tarjonta, melun väheneminen kasvillisuuden avulla sekä pölytys ovat esimerkkejä viherkattojen tarjoamista ekosysteemipalveluista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voisivatko viherkatot toimia korvaavina elinympäristöinä katoaville elinympäristöille ja uhanalaisille kasvilajeille viherkattojen eristyneisyydestä ja kaupunkiympäristöstä huolimatta. Katoavilla elinympäristöillä tarkoitetaan usein maankäytön muutosten takia harvinaistuneita elinympäristöjä, kuten niittyjä ja paahdeympäristöjä. Erityisesti kasvilajeista putkilokasvit, joihin tutkimus keskittyy, ovat uhanalaistuneet elinympäristöjen katoamisen vuoksi. Niittyjen ja ketojen umpeenkasvu, ilmastonmuutos ja kaupunkien rakentaminen ovat suurimmat syyt uhanalaistuneiden ja silmälläpidettävien kasvilajien lisääntymiseen. Viherkattojen kasvilajistoa inventoitiin kesän 2012 aikana pääkaupunkiseudulla 51 viherkatolla keskittyen putkilokasvien esiintymiseen. Viherkatoilta löydettiin yhteensä 192 putkilokasvilajia ja 27 sammal- ja jäkälälajia. Näistä putkilokasveista kahdeksan on luokiteltu Punaisen kirjan uhanalaisuusluokituksen mukaisesti uhanalaisiksi ja Retkeilykasvion luokittelun mukaisesti kymmenen lajia osoittautui harvinaisiksi. Viherkatoilta löydettyjen uhanalaisten ja harvinaisten lajien luontaisia esiintymisalueita olivat pääosin kuivat niityt, kedot, tienpientareet, joutomaat ja kallioiset alueet. Näin ollen viherkatot voisivat toimia korvaavina elinympäristöinä edellä mainittujen elinympäristöjen harvinaistuville ja uhanalaisille kasvilajeille. Viherkattojen kasvillisuutta selittäviä tekijöitä tarkasteltaessa harvinaisten ja uhanalaisten lajien määrää selittää parhaiten kasvualustan syvyys. Tulokset kasvualustan syvyyden merkityksestä ovat selviä: mitä syvempi kasvualusta, sitä enemmän viherkatoilla esiintyi harvinaisia ja uhanalaisia kasvilajeja. Muista tekijöistä uhanalaisten ja harvinaisten kasvilajien esiintymiseen vaikuttavat viherkaton pinta-ala, ikä, viherkaton kokonaislajimäärä ja viherkaton korkeus. Näytealan etäisyydellä reunasta ei havaittu olevan merkitystä uhanalaisten ja harvinaisten lajien esiintymiseen.
  • Matikka, Eveliina (2019)
    Suomen ilmasto-olosuhteissa viherkattojen toiminnasta ja vedenpidätyskyvystä on vielä niukasti tietoa. Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen viherkattotyyppi olisi optimaalisin hulevesien hallintaan. Tutkielmassa selvitetään kokeellisesti sekä kirjallisuuden avulla viherkattojen kasvillisuuden sekä kasvualustan paksuuden ja koostumuksen vaikutuksia kattojen toimintaan. Tutkielman koeasetelmaan kuului kolme erilaista viherkattovaihtoehtoa. Kaikki on perustettu tiilimurskapohjaiselle kasvualustalle. Kasvillisuutena on joko sammalia, maksaruohoja, kukkakasveja ja heiniä kasvava valmismatto (3 kpl) tai taimi-istutuksin ja kylvämällä perustettu taimikylvökatto (3 kpl). Näiden lisäksi on yksi valmismattokatto, johon on lisätty 1 cm:n kerros biohiiltä. Taimikylvön kasvillisuus koostuu ruohovartisista kukkakasveista ja parista maksaruohosta. Vedenkulkua koeasetelmassa seurattiin kahdella sademittarilla sekä seitsemällä valuntamittarilla, jotka seurasivat sadannan ja valunnan määrää sekä ajoitusta. Lisäksi kolmessa kattoruudussa oli jatkuvatoimiset kosteus- ja lämpötilasensorit eri syvyyksillä: 2 cm, 5cm, 8 cm ja 8 cm etureunassa. Tutkimusten avulla selvitetään 1) miten kasvualustojen vedenpidätyskyvyt eroavat, 2) mikä käsittely hidastaa valuntaa eniten, 3) miten kasvualustojen lämpötilat eroavat ja 4) mistä erot johtuvat. Biohiilen uskotaan lisäävän veden pidättymistä sateen yhteydessä ja hidastavan veden poistumista sadetapahtumien välillä. Valmismattojen uskotaan pidättävän vettä paremmin kuin taimikylvön, koska runsaampi kasvillisuus pidättää enemmän vettä. Pienimmän valunnan oletetaan vapautuvan hitaimmin. Taimikylvön lämpötilan odotetaan kohoavan korkeimmaksi, koska sen vähäinen kasvillisuus ei varjosta tai haihduta yhtä paljon. Korkean lämpötilan odotetaan nopeuttavan kosteuden poistumista kuivilla kausilla. Keskimääräinen vedenpidätyskyky oli hieman korkeampi taimikylvössä kuin muissa käsittelyissä. Kaikki käsittelyt pidättivät hyvin vettä verrattaessa kirjallisuuteen. Vedenpidätyskyvyn todettiin vähenevän sademäärän kasvaessa. Keskimääräistä suurempien sadetapahtumien (yli 7,3 mm) kohdalla vedenpidätyskyky vaihteli valmismattokatolla 19–97 % välillä, biohiilikatolla 33–98 % välillä ja taimikylvössä 22–99 % välillä. Keskimääräistä pienempien sadetapahtumien kohdalla vedenpidätyskyky puolestaan vaihteli valmismattokatolla 90–99 % välillä, biohiilikatolla 64–99 % välillä ja taimikylvössä 65–100 % välillä. Valuntamäärillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja käsittelyjen välillä. Suodosvesi valui nopeimmin taimikylvöstä ja hitaimmin biohiilikatosta. Biohiili siis hidasti valuntaa. Tilastollisia eroja valunnan kestoille ei löytynyt Kruskal-Wallisin testillä. Taimikylvön todettiin olevan yleensä kuivin käsittelyistä, mutta se myös vettyy nopeimmin. Taimikylvökatolla mitattiin käsittelyjen korkeimmat sekä matalimmat lämpötilat. Lähellä pintaa lämpötila vaihteli huomattavasti. Valmismaton ja biohiilikaton lämpötilat olivat tasaisempia, koska runsaampi kasvillisuus varjostaa ja eristää. Regressioanalyysin perusteella valmismatto- ja biohiilikattojen kosteuspitoisuus vaikutti merkitsevästi niiltä syntyvän valunnan määrään, kun sademäärä oli yli 7,3 mm, mutta ei pienemmillä sateilla. Sateen intensiteetti myös selitti kosteuspitoisuuden muutosta.
  • Lehtovuori, Laura (2015)
    The trend and aim in urban planning at the moment is to build compact urban areas where the new districts are constructed in the vicinity of the old infrastructure and existing areas are supplementary built. This increasing amount of built environments can cause unmanageable flooding if at the same time the amount of impervious areas grows. Green infrastructure is one solution that can improve storm water management in urban areas by retaining and delaying water. This study focus on the green roofs as a one example of green infrastructure storm water management solutions. The study examines the green roof potential of Helsinki and the potential to improve storm water management in Helsinki. In this thesis there are three research sites by which Helsinki is examined as a whole. These three research areas are Itä-Pasila, Pihlajamäki and Veräjämäki. These areas are planned and constructed in different decades by the times when different ideals have dominated. Itä-Pasila is a densely built area where there is a limited number of small green spaces and large concrete buildings dominate the view. As for Pihlajamäki, it is an example of suburb that is built by 'lähiöteoria' (suburb theory) principle. Even though the buildings are also large concrete-block buildings they are surrounded by large green areas. Third site is Veräjämäki, which represents an example of single family residential area where there are own plots around every house. In this study LiDAR data, collected by the City of Helsinki, is used to examine what are the green roof potentials in these three research sites, if the green roofs would be fitted to all of the roofs that have a 10 degree or a lower pitch. The storm water management study combines rain and runoff data measured from the test green roofs of Lahti and rain and flow rate data measured in Helsinki. In this research frame there are two intense rain events, 16.2 mm/4 h and 24.6 mm/8 h, which occurred in Helsinki. To these two rain events there are combined retention capacities that are calculated from test green roofs. In conclusion classified SLICES land use data is used to examine division of land use classes in Helsinki area and for this there are combined land use classification and green roof potential of the research sites. In this study the results are that in the areas like Itä-Pasila and Pihlajamäki there is potential to fit green roofs to the area. But in Veräjämäki the most part of the roofs have higher than 10° pitch so in similar areas there is no great potential for fitting green roofs. In the storm water management study, it was realized that collected data included many sources of errors that affected to these research results. However in general it is possible to say that the green roofs reduced the amounts of runoff in studied rain events. But at the areas similar to Veräjämäki the retention capacity of existing green areas is so effective that green roofs did not have significant influence to the outflow. Through SLICES land use classes it is possible to see that there are many densely built areas in Helsinki and if urban areas will become even denser, the number of areas like Itä-Pasila and Pihlajamäki can increase. For these areas green roofs can be, like other green infrastructure, a way to improve urban storm water management. However in urban planning there are still limited ways to implement green roofs. But as this research has realized there are potential areas in Helsinki for fitting green roofs and in these areas green roofs can have a positive effect to storm water management in examined rain events. In this way there might be a need to clarify tools to take green roofs into account in urban planning so the potential of the roofs would be taken into use.
  • Haapasalo, Anna (2023)
    Kestävyys kasvaa trendinä ja kestävän rahoituksen rooli taloudessa on suuri. Tämä tuo mukanaan ikäviä lieveilmiöitä, kun organisaatiot ovat tunnistaneet vihreiden tuotteiden kilpailukyvyn. Yritykset pyrkivät maksimoimaan tuottonsa ja heillä on käytössään eri tekniikoita tuoton parantamiseen, esimerkiksi manipuloimalla yleisön mielipiteitä. Tämä ilmiö on tärkeää tunnistaa, eli mistä siinä on taloustieteellisestä näkökulmasta kyse ja millaisia seurauksia se aiheuttaa. Tutkielman keskiössä on viherpesu. Viherpesulla on monia muotoja ja siihen voi törmätä lähes jokaisella alalla. Tässä tutkielmassa ilmiöön pureudutaan kestävän rahoituksen näkökulmasta ja sijoitetaan se taloustieteelliseen kontekstiin. Tässä kontekstissa voidaan nähdä, että viherpesussa on pohjimmiltaan kysymys epäsymmetrisestä informaatiosta, mikä voi johtaa muun muassa haitalliseen valikoitumiseen ja näin ollen aiheuttaa markkinahäiriöitä. Jotta viherpesua pystyttäisiin estämään, tarvitaan sääntelyä sen avuksi. Tutkielmassa käsitellään tarkemmin EU:n taksonomia-asetusta. Tutkielmassa käsitellään sitä, miten laajamittainen ongelma viherpesu on. Se voi johtaa markkinahäiriöihin, joten sitä on pyrittävä estämään sääntelyn keinoin. Kestäviä ja vihreitä tuotteita on markkinoitu viime vuosina paljon ja tyhjät lupaukset ovat laskeneet sijoittajien luottamista koskien tuotteiden todellista kestävyyttä. Sääntelyn on tärkeää kohdistua kestävyyskriteerien määrittelemiseen sekä tiedonantovelvollisuuteen. EU-tasoinen sääntely harmonisoi lainsäädäntöä, jolloin jäsenmaiden väliset erot kestävyyskriteerien määrittämisessä katoavat.