Browsing by Title

Aims: The aim of this study was to test the feasibility of a new phonemic awareness test to study children who have potential problems in their reading skills. The children were second graders whose reading skills either had or had not caused worry at home or school. The phonemic awareness test was developed for investigating and providing intervention on phonemic awareness. This new method includes ten different ways to change phonemes in a word. We determined if some of these phonemic changes are better at separating the groups from each other and whether there are differences between the tasks in the degree of difficulty. In addition, the children were also tested with standardized neuropsychological tests that measure reading-related skills. The study was done completely remotely and one of its aims was also to get additional information on feasibility of neuropsychological testing in remote environments. Methods: 16 participants took part in the study. Eight of them were children whose reading skills had caused worry and other eight whose reading skills had not caused such worry. The study was done remotely using Zoom and the experiment took about 1-1,5 hours depending on how quickly the child completed the tasks. There were 11 tasks altogether, which assessed the child’s reading and writing skills and skills that can affect these, such as phonological skills, working memory and rapid naming. Results: The groups differed from each other almost in every standardized test and also in the new phonemic awareness test. In the new phonemic awareness test children who had caused worry on their reading skills got less points in every part, but the groups differed statistically significantly in five of them only. These five included changing the beginning or the ending of the word, diphthong, diphthong to long vowel and changing a vowel to a consonant. The degree of difficulty varied between the subtests of the phonemic awareness task, the pattern of performance being comparable in the two groups. Detecting differences between word beginnings and syllables was the easiest and detecting diphthong and vowel to consonant or consonant to vowel changes were the most difficult. These results are promising, suggesting that the phonemic awareness test could serve to identify problems in phonemic awareness in children whose reading skills are suspected to be poor. This study also suggested the feasibility of carrying out neuropsychological tests remotely.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan miten japanin ääntämistä käsitellään suomenkielisissä oppimateriaaleissa. Tutkimuksessa kartoitetaan, millainen asema ääntämisellä on oppikirjoissa ja millaisin termein sitä käsitellään, ja samalla pohditaan, onko käsittely riittävää ja johdonmukaista. Lopuksi pyritään myös antamaan ehdotuksia käsittelytapojen kehittämiseksi. Tutkimuksen materiaalina on käytetty kahdeksaa oppikirjaa, jotka on kaikki kirjoitettu alun perin suomeksi suomenkielisiselle opiskelijoille ja jotka kaikki ovat yleisesti saatavilla. Analyysitapana käytetään kvalitatiivista sisällönanalyysiä, jolla arvioidaan oppimateriaalien ääntämiseen liittyvää sisältöä. Käsittelyssä huomioidaan myös oppimateriaaleihin mahdollisesti liittyvät äänitteet ja oppikirjoista löytyvät harjoitukset. Tutkimuksen teoriaosuudessa käydään ensin läpi ääntämisen teoriaa ja ääntämisen opetusta yleisesti kielitieteen ja opetustieteen näkökulmasta. Tässä osiossa esitellään esimerkiksi erilaisia teorioita siitä, millaiset asiat ääntämisessä ovat yleensä oppijoille vaikeita. Osiossa nostetaan esille esimerkiksi kielten eroja korostava kontrastiivisen analyysin hypoteesi sekä kielten samankaltaisuuksia korostava havaintoassimilaatiomalli. Seuraavassa osiossa kerrotaan japanin ja suomen ääntämisestä ja sen jälkeen vertaillaan kielten foneettisia järjestelmiä. Osiossa pohditaan vertailun ja teorioiden pohjalta, mitkä asiat japanin ääntämisessä mahdollisesti voisivat olla vaikeita tai helppoja suomenkieliselle oppijalle. Varsinaisessa analyysiosassa eritellään kategorioittain miten ääntämistä käsitellään oppikirjoissa. Analyysin perusteella ilmeni, että ääntämisen käsittely on melko vähäistä ja käsittelytapa sekä sen painopisteet vaihtelevat hyvin paljon kirjasta toiseen. Kielen ilmiöihin viittavissa termeissä esiintyy myös paljon vaihtelua. Analyysin, kielen oppimisen teorioiden ja kielten foneettisen vertailun perusteella käsittelylle on esitetty joitakin parannusehdotuksia, mutta on selvää, että aihe vaatii lisää tutkimusta. Erityisen tärkeää olisi tutkia, miten suomenkieliset oppijat todella ääntävät japania.

Tutkielma käsittelee suomen kielen äänteellisesti motivoituneiden hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeiden merkityksiä. Näihin pesy-eisiin kuuluvia sanoja ovat esimerkiksi hyrsky, hyrskytä, hyrskähtää; tyrsky, tyrskytä, tyrskähtää; pyrskiä, pyrskähtää ja myrsky, myrskytä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia merkitysryhmiä pesyeiden sisällä muodostuu, miten merkitysryhmät jakautuvat pesyeiden kesken ja minkälaiset piirteet yhdistävät Cyrsk-pesyeiden merkitysryhmiä. Aineisto on kerätty Suomen murteiden sana-arkistosta. Aineisto ajoittuu pääasiassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Tutkielmassa käytetään murreaineistoa, koska se tuo odotetusti esille yleiskieltä enemmän lekseemejä ja laajemman merkityskirjon. Aineistona ovat Suomen murteiden sana-arkiston hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-alkuiset sanat, sanojen esimerkkilauseet ja merkityksenselityk-set. Tutkielmassa havaitaan, että hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeissä muodostuu melko selkeitä merkitysryhmiä ja että osa Cyrsk-pesyeiden merkitysryhmistä jakautuu useamman pesyeen kesken. Hyrsk- ja tyrsk-pesyeet jakavat keskenään eniten samoja merki-tyksiä ja myrsk-pesyeellä on vähiten yhteisiä merkityksiä muiden pesyeiden kanssa. Kaikissa Cyrsk-pesyeissä ilmaistaan veteen liittyviä merkityksiä, kuten veden, vesialueen tai aaltojen liikettä ja/tai ääntä. Lisäksi kaikissa pesyeissä ilmaistaan äänimerkityksiä, jotka eivät liity veteen. Muita keskeisiä useammassa kuin yhdessä pesyeessä toteutuvia merkitysryhmiä ovat esimerkiksi hyrsk- ja tyrsk-pesyeiden heilut-tamista ja nesteen käsittelyä ilmaisevat ryhmät sekä hyrsk-, tyrsk- ja pyrsk-pesyeiden ihmisen ilmaukset. Hyrsk-, tyrsk- ja pyrsk-pesyeissä ilmaistaan itkemiseen ja nauramiseen liittyviä merkityksiä, tyrsk- ja pyrsk-pesyeissä myös aivastamiseen ja yskimiseen liittyviä merkityksiä. Tutkielmassa osoitetaan, että on olemassa tiettyjä piirteitä, jotka usein yhdistävät hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeiden merkitys-ryhmiä. Cyrsk-alkuisilla sanoilla ilmaistaan suomen kielessä tyypillisesti sellaisia ilmiöitä, joihin liittyy jokin tai jotkin seuraavista piir-teistä: veden ääni ja/tai liike, katkonaisuus ja/tai edestakaisuus, rikkoutuminen, roiskuminen tai sinkoileminen, voimakkuus ja/tai vihaisuus. Lisäksi tutkielmassa tehdään huomioita Cyrsk-alkuisten sanojen äänteellisestä motivoituneisuudesta ja äännesymboliikasta. Huo-mioita tehdään muun muassa liikettä ilmaisevien merkitysten äänimotivaatiosta sekä [h]-, [t]- ja [p]-konsonanttiäänteiden ilmaise-mista merkitysvivahduksista.

Objectives. The aim of the current study was to explore whether there is an association between phonological processing and neural auditory discrimination in 5–6-years-old children. Phonological processing is defined by the ability to recognize and modulate small units of words, like phonemes. Neural auditory discrimination is defined by brain's automatic and preconscious ability to discriminate changes in auditory stimuli. Both phonological processing and neural auditory discrimination are important factors in the language development and deficits in those factors are known to be related to many language impairments. Single studies have reported an association between phonological processing and neural auditory discrimination but this theme is not well studied. In addition to group differences, we also studied differences in the ability to discriminate different sound deviants. Methods. The sample consisted of 38 children, whose mean age was 5 years and 10 months. The study was executed by dividing children into two groups by Nepsy-II phonological processing scores and comparing these two groups with the amplitudes of the brain's mismatch negativities (MMN) and late discriminative negativities (LDN). The comparison was made with repeated measures analysis of variance. Brain's event-related potentials were recorded with multifeature-paradigm in which the stimuli were modulated by vowel, consonant, duration of the vowel, intensity and frequency. Results and conclusions. The results of this current study demonstrate that differences in the phonological processing can be seen in the neural auditory discrimination. Both MMN- and LDN-potentials were stronger in those children, whose ability to process phonemes was better. In MMN-potentials the group difference was only seen in frequency, vowel and consonant deviants, whereas in LDN-potentials group differences were seen across all deviant types. In this study the phonological processing seems to be associated particularly to stronger LDN-potentials, which can provide information about the cognitive processes related to LDN-potentials. No previous studies about the association between phonological processing and LDN-potentials are known to be done.

Boreaaliset suot ovat globaalilla tasolla merkittäviä hiilen varastoja sekä monimuotoisia ekosysteemejä. Ombrotrofisia keidassoita esiintyy erityisesti eteläboreaalisella vyöhykkeellä, kun minerotrofiset aapasuot ovat yleisempiä keski- ja pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä. On kuitenkin odotettavissa, että ilmastonmuutos siirtäisi keidas- ja aapasuovyöhykkeen rajaa pohjoisemmaksi, mikä tarkoittaisi nykyisten aapasoiden rahkoittumista keidassoiksi. Keidas- ja aapasoiden suhteellisten osuuksien muuttuminen vaikuttaisi soiden kaasuvirtoihin sekä monimuotoisuuteen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nykyisten aapasuovyöhykkeen soiden sukkessiovaihetta rahkoittumista indikoivien avainlajien kautta. Kasvillisuus- ja ympäristöaineisto tutkimukseen kerättiin 21:ltä luonnontilaiselta suolta Pohjois-Pohjanmaalta sekä Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta. Avainlajien optimielinympäristöä mallinnettiin yleisten lineaaristen mallien ja regressiopuumenetelmien avulla. Myös ekologisten monimuuttujamenetelmien (DCA ja CCA) avulla selvitettiin suokasvien esiintymistä suhteessa ympäristötekijöihin sekä tutkimusalueiden välisiä mahdollisia eroja. Tulosten perusteella avainlajien (Eriophorum vaginatum, Sphagnum angustifolium, S. balticum ja S. magellanicum) esiintymistä selittää parhaiten sekä pH, sijainti sekä turpeen paksuus. Ilmastomuuttujien osuus on vähäinen, mutta niiden mukanaolo kuitenkin paransi GLM-mallien selityskykyä. DCA:n perusteella myös vedenpinnantaso vaikuttaa avainlajien esiintymiseen. Vasteet ympäristötekijöiden suhteen kuitenkin vaihtelevat avainlajien välillä. Itäisen ja läntisen tutkimusalueen välillä on havaittavissa tilastollisesti merkitsevää lajistoeroa, ja erityisesti S. balticumin esiintyminen on painottunut itäiselle tutkimusalueelle. Yhdistettäessä avainlajien dominanssitulokset ja soiden trofiatasot havaittiin tutkimusalueella kolmea erilaista kehitysvaihetta: selkeät aapasuot, selkeät rahkasuot, sekä muutosvaiheen suot. Aapasoiden osuus aineistosta on 43 %, muutosvaiheen soiden 19 % ja keidassoiden 38 %. Tulokset kertovat, että rahkoittuminen on jo alkanut aapasuovyöhykkeen eteläisissä osissa. Rahkoittumisen taustalla voi olla useita tekijöitä. Koska soiden välillä on suuriakin eroja kehitysvaiheen suhteen, voidaan päätellä, ettei suurilmaston merkitys ole kovinkaan voimakas soiden kehityksen kannalta. Itäisen tutkimusalueen suot ovat tulosten perusteella hieman enemmän rahkoittuneet, mutta itäisellä tutkimusalueella vallitsee edelleen myös selkeitä aapasoita. Niinpä rahkoittumiskehitykseen näyttää vaikuttavan erityisesti paikalliset ympäristötekijät. Tulosten perusteella on oletettavaa, että avainlajien dominanssi tulee kasvamaan erityisesti muutosvaiheen soilla ja suot muuttuvat keidassoiksi. Aapasoiden rahkoittuminen vähentäisi ravinteikkaiden suotyyppien monimuotoisuutta, joten aapasoiden suojelu tulee jatkossa olemaan nykyistäkin tärkeämpää. Boreaaliset suoekosysteemit ovat muutoksen alla, ja ilmastonmuutoksen ja soiden sukkession välisten suhteiden selvittäminen vaatii lisätutkimusta.

Northern aapa mires are important carbon sinks. Their CO2 exchange with the atmosphere is based on plant photosynthesis and respiration, and the decomposition of peat and other dead organic matter by microbial activity. The photosynthetic efficiency of plants depends on environmental factors and the amount and development of plant leaf area and biomass. There is not much research on the leaf area index and biomass of plants on aapa mires which makes them an interesting and important subject of research. This study investigated plant community composition, development and their effect on CO2 exchange at a northern aapa mire in Finland. The purpose of this study was to survey the biomass and leaf area index of plants within mire types and determine how they, together with water level and microbial activity, and explain the CO2 exchange between the mire and atmosphere. Another aim of this study was to construct regression models for predicting biomass and leaf area index using the plants height and coverage data. The study was conducted in summer 2014 at Halssiaapa, an aapa mire in Sodankylä. The mire was divided into oligotrophic, mesotrophic and eutrophic hummocks, lawns and hollows. The plant community species, their height and coverage were determined in early June, mid-July and mid-August. Moreover, the growth of plant groups was monitored weekly at 16 inventory squares between 6th June and 18th August. Biomass and leaf area samples were collected from different mire types in mid-July, and by the use of regression analysis, two equations were modelled for each plant group, one for predicting biomass and another for predicting leaf area index. The equations were used for predicting biomass and leaf area index for plant groups and mire types based on early June and mid-August data, and the weekly inventory squares. CO2 exchange, and factors controlling it, were measured via an eddy covariance method (measures exchange at ecosystem scale), and a closed chamber method (measures exchange from 1m2). Biomass, leaf area index, species composition, water level and soil factors (indicators of decomposer activity) were used to explain CO2 fluxes. The activity of decomposers in peat was measured via a decomposition test where litter bags containing tea or straw were placed at sampling sites on the mire. The regression models based on plant sample data explained well the biomass and leaf area indices of plant groups. The mire s overall and maximum biomass and leaf area indices were 147 g m-2 and 0,73 m2 m-2 respectively for vascular plants, and 351 g m-2 and 5,5 m2 m-2 respectively for mosses. Hollows displayed the lowest leaf area index and biomass values, whilst hummocks showed the highest values. Mesotrophic hummocks had the highest values for vascular plants and eutrophic lawns showed the highest values for mosses. Despite having a considerably higher level of biomass and leaf area index than vascular plants, Sphagnum mosses had a much lower gross photosynthetic capacity. Plant communities on lawns and hummocks with an abundancy of sedges (Cyperaceae) had a higher gross photosynthetic capacity and respiration level than plant communities in hollows. Factors leading to increased respiration were increasing vascular leaf area index, release of carbon from straw (indicating decomposer activity), decreasing water level (drier peat) and carbon content in surface peat. Factors leading to increased gross photosynthetic capacity were increasing vascular leaf area index, decreasing water level and decreased straw mass in surface peat (indicating decomposer activity). Temperature and PAR (Photosynthetically Active Radiation) explained 25 % of the variation in gross primary production and 39 % in respiration. The other environmental factors explained 55 % of the residual variation in gross primary production and 78 % in respiration. The mire s gross primary production showed highest increase rate in June and reached its maximum level in early August. Mean plant biomass and leaf area index had the same growth pattern as gross primary production, reaching peak levels at the end of July. The plants Menyanthes trifoliata , Potentilla palustris, Andromeda polifolia and the functional group containing sedges and Scheuchzeria palustris, had a similar growth pattern, but no change in biomass and leaf area index of Betula nana and Vaccinium oxycoccos was detected during the growing season. The models constructed in this study for predicting biomass and leaf area index can be used at Halssiaapa and other nearby aapa mires. Plant surveying and CO2 exchange measurements will be continued at the site in future. Longterm changes in plant community species and CO2 exchange can be researched by comparing results from year 2014 with in coming summers.

Työssä tarkastellaan ääriarvoteorian perusteiden pohjalta kahta tunnettua ääriarvojakaumaa ja niiden antamia häntätodennäköisyyksiä havaintoaineistolle, joka esittää osaketuottojen kuukausitappioita. Lukijalla oletetaan olevan hallussa todennäköisyysteorian -ja laskennan perustiedot. Ääriarvoteoriassa ollaan kiinnostuneita jonkin havaintoaineiston otosmaksimien käyttäytymisestä sekä niiden jakaumasta. Kiinnostuksen kohteena on siis harvoin sattuvien tapahtumien todennäköisyydet eli havaintojen häntätodennäköisyydet ja tarkoitus on analysoida tiettyyn hetkeen mennessä havaittuja tapahtumia suurempien tapahtumien todennäköisyyksiä. Tutkielman alussa käydään lävitse ääriarvoteorian muutamia olennaisia tuloksia. Käsiteltävä teoria on nimenomaan klassista ääriarvoteoriaa, jossa havaintojen oletetaan olevan riippumattomia ja samoin jakautuneita. Olennainen tulos ääriarvoteoriassa on se, että mikäli sopivilla vakioilla normeerattu otosmaksimi suppenee jakaumaltaan kohti jotain ei-degeneroitunutta jakaumaa, kun otoskoko kasvaa rajatta, niin tällöin tämän jakauman täytyy olla tyypiltään yksi kolmesta standardista ääriarvojakaumasta Fréchet, Weibull tai Gumbel. Tällöin sanotaan, että otosmaksimin jakauma kuuluu ääriarvojakauman vaikutuspiiriin maksimin suhteen. Teorian käsittelyn jälkeen esitellään ääriarvoteorian kaksi tunnetuinta ääriarvojakaumaa. Ensimmäinen niistä on standardi yleistetty ääriarvojakauma eli ns. GEV-jakauma, joka pitää sisällään nuo kolme edellä mainittua standardia ääriarvojakaumaa. Toinen esiteltävä jakauma on yleistetty Pareto-jakauma eli ns. GP-jakauma, jonka jakaumaperheen jäsenet niinikään kuuluvat GEV-jakauman antamien ääriarvojakaumien vaikutuspiiriin maksimin suhteen. Molempien jakaumien avulla pystytään vähän eri menetelmin tutkimaan ääriarvojen tapahtumista jonkin tietyn havaintoaineiston pohjalta ja ekstrapoloimaan havaintoaineiston alueelle, jota ei paljon tunneta eli ääriarvoalueelle. Teorian ja jakaumien konkretisoimiseksi tutkielmassa käydään esimerkin avulla läpi minkälaisia tuloksia ääriarvojakaumilla voidaan saavuttaa. GEV-jakauman sovitus havaintoaineistoon tapahtuu ns. blokkimaksimimenetelmällä. Siinä aineisto jaetaan vuoden blokkeihin ja kustakin blokista poimitaan suurin osaketappio. Tämän jälkeen GEV-jakauma sovitetaan ns. suurimman uskottavuuden menetelmällä havaintoihin. GP-jakauman sovitus aineistoon tapahtuu ns. ylitemenetelmällä, jossa havaintoihin otetaan mukaan tietyn korkean tason ylittävät havainnot. Tämän jälkeen myös GP-jakauma sovitetaan havaintoihin suurimman uskottavuuden menetelmällä. Tuloksista käy ilmi, että molemmat jakaumat vaikuttavat sopivan suhteellisen hyvin havaintoihin joskin GP-jakauma antaa monipuolisempia tuloksia. Lopuksi kerrataan vielä käsiteltyjä asioita sekä kurotetaan esitellyn teorian ohi kohti yleisempää teoriaa. Klassinen ääriarvoteoria ei riippumattomuus oletuksineen nimittäin sellaisenaan sovi reaalimaailman havaintoaineistoon. Asia on tutkielmassa kuitenkin pääosin sivuutettu esityksen helpottamiseksi.

Tausta Lapsen äärimmäinen pitkäkasvuisuus (eli pituus ≥+3 keskihajontaa (SD) yli ikä- ja sukupuolikohtaisen keskiarvon) on yleinen syy lapsen lähettämiseen erikoissairaanhoitoon jatkotutkimuksiin. Kuitenkaan kattavaa tutkimusnäyttöä äärimmäisen pitkäkasvuisuuden etiologiasta ei ole julkaistu. Tutkimuksessamme raportoimme lasten äärimmäisen pitkäkasvuisuuden etiologian, syndroomisiin kasvuhäiriöihin liittyvien kliinisten piirteiden yleisyyden sekä syndroomiselle pitkäkasvuisuudelle tyypilliset auksologisiset piirteet. Oletamme, että tutkimusaineistomme kuvaa hyvin populaatiotasoa, sillä Suomessa lasten pituuskasvua seurataan ja kasvun poikkeavuuksia seulotaan kattavasti ja systemaattisesti. Aineisto ja menetelmät Tutkimusaineistoon valikoimme Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueelta lapset, jotka olivat syntyneet 1990 ja 2010 välisenä aikana ja joiden suhteellisen pituus oli ≥+3 SD kolmannen ikävuoden jälkeen. Identifioimme pitkäkasvuiset lapset Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueen kasvutietojärjestelmästä, ja tutkittavien sähköiset potilaskertomukset käytiin kattavasti läpi joulukuuhun 2020 asti diagnostisten tutkimusten tulosten, oheissairauksien, kliinisten piirteiden ja kasvuparametrien keräämiseksi. Löydökset Sisäänottokriteerien perusteella tutkimusaineistoon valikoitui 424 tutkittavaa (214 tyttöä, 210 poikaa). Pitkäkasvuisuuden taustalla todettiin primaarinen tai sekundaarinen kasvuhäiriö 61:llä (14 %) potilaalla, joista tyttöjä oli 36 (17 %) ja poikia 25 (12 %) (p=0,15). Sekundaarinen kasvuhäiriö diagnosoitiin 42:lla (10 %) potilaalla. Kaksi yleisintä sekundaarista syytä olivat sentraalinen ennenaikainen murrosikä ja ennenaikainen adrenarke, jotka olivat yleisempiä tytöillä. Primaarinen kasvuhäiriö todettiin 19 potilaalla (4 %), joista yleisimpiä olivat Marfanin ja Sotosin oireyhtymät. Osana pitkäkasvuisuuden diagnostiikkaa geenitestejä käytettiin 120 lapsella. Sen sijaan geenipaneeleja ja array-tutkimuksia käytettiin harvoin. Dysmorfisia piirteitä tai neurologisen kehityksen ongelmia todettiin 104:llä (29 %) idiopaattisesti pitkäkasvuisilla lapsilla. Primaarisen kasvuhäiriön todennäköisyys assosioitui kasvuhäiriön asteeseen, suhteellisen pituuden poikkeamaan odotuspituudesta sekä kasvunopeuteen (pituuden SD:n muutokseen) Pohdinta Huomattavalla osalla äärimmäisen pitkäkasvuisista lapsista todettiin poikkeavan kasvun taustalla primaarinen tai sekundaarinen kasvuhäiriö. Primaarisiin sekä sekundaarisiin kasvuhäiriöihin liittyi tunnusomainen kasvutapa; primaarista kasvuhäiriötä sairastavat keskittyivät aineiston pisimpien joukkoon, sekundaarista syytä sairastavat taas kasvoivat keskimääräistä nopeammin. Syndroomisiin kasvuhäiriöihin liittyviä kliinisiä piirteitä todettiin yllättävän usein idiopaattisesti pitkäkasvuisilla lapsilla. Löydöksemme viittaavat siihen, että idiopaattisesti pitkien lasten joukossa oli fenotyypiltään lieviä syndroomisesti pitkäkasvuisia lapsia, joita ei ollut molekyyligeneettisesti diagnosoitu. Tuloksemme viittaavat siihen, että aktiivisella, uuden sukupolven molekyyligeneettisten testien käytöllä voidaan tarkentaa diagnostiikkaa äärimmäisen pitkäkasvuisten lasten kohdalla. Tutkimuksemme tarjoaa työkaluja äärimmäisten pitkäkasvuisten lasten jatkotutkimuksiin ja erotusdiagnostiikkaan

Tutkielmani käsittelee Aarni Voipiota (1891 – 1965) unissasaarnaamisen tutkijana. Voipio tutki unissasaarnaamista kahdessa väitöskirjassaan Unissasaarnaaminen suggestio ilmiönä (1921) sielutieteeseen ja Unissasaarnaaminen uskonnollisena ilmiönä (1922) kirkkohistoriaan. Tutkielmani keskittyy juuri näiden väitöskirjojen tutkimiseen. Voipio julkaisi englanninkielisen teoksen Sleeping Preachers: A Study in Elastic Religiosity (1951). Lisäksi Voipio julkaisi unissasaarnaamisesta populaariteoksia Suomalaisia unissasaarnaajia (1919) ja Profeettoja ja valheprofeettoja (1927). Tutkielmani tutkimustehtävänä on tarkastella Aarni Voipion teoksia siitä näkökulmasta, mikä sai hänet tutkimaan unissasaarnaamista, mitä lähteitä ja menetelmiä hän käytti tehdessään väitöskirjojaan ja muita teoksisiaan unissasaarnaamisesta. Lisäksi tutkimustehtävänäni on löytää, millaisiin tutkimustuloksiin Voipio päätyi aikansa tiedekäsitysten puitteissa unissasaarnaamisesta. Tutkielmassani selvitän, kuinka Voipion aikansa tiedemaailma vastaanotti hänen teoksensa. Tutkimukseni sijoittuu ajallisesti Aarni Voipion aktiiviseen tutkimustyöhön unissasaarnaamisessa vuosina 1919 – 1950 lukujen välille. Unissasaarnaaminen eli horrossaarnaaminen on ollut uskonnollinen ilmiö. Unissasaarnaamisessa Voipio tuo kirjoituksissaan esille käsitteet hypnoosi, suggestion eri käsitteet ja hysterian. Tutkielman ensimmäisessä osassa keskitytään unissasaarnaamiseen sielutieteen ja psykiatrian näkökulmasta. Toinen osa tutkielmasta käsittelee unissasaarnaamisen historiaa Euroopassa ja Pohjoismaissa. Tutkielmassa esitellään unissasaarnaaminen katolisessa ja protestanttisessa kirkossa. Kolmas osa tutkielmasta käsittelee Voipiota kansainvälisenä unissasaarnaamisen tutkijana. Tutkielman muut osat sisältävät Voipion populaariteosten käsittelyä ja esitellään tunnetuimpia suomalaisia unissasaarnaajia. Tutkielmani sisältää Voipion kertomuksia unissasaarnaajien toiminnasta ja ilmiöön liittyvistä taustoista sekä saarnaajien omasta kehittymisestä toimintaansa. Voipion kertomuksista unissasaarnaajista voidaan päätellä selkeitä tunnusmerkkejä saarnaajien fyysisistä muutoksista horroksen aikana. Lisäksi Voipion tutkimukset tuovat esille saarnaajien taustalla olleet tekijät, mitkä heitä ovat kehittäneet unissasaarnaajiksi.