Browsing by discipline "Hampaiston oikomishoito"

Distaalipurennassa alahampaisto sijaitsee taaempana kuin ylähampaisto. Distaalinen purentasuhde saattaa olla havaittavissa jo maitohampaistossa, ja sen spontaani korjautuminen on harvinaista pysyvään hampaistovaiheeseen siirryttäessä. Tässä asiakirjatutkimuksessa pyrittiin selvittämään, kuinka hyvin oikomishoidettujen distaalipurentojen hoitotulokset säilyivät hoidon lopetuksen jälkeen pitkässä seurannassa. Aineistona oli kymmenen distaalipurentapotilasta "Äiti-lapsi tutkimuksesta", joka on toteutettu Helsingin yliopistossa vuosina 1967-1993. Tutkimuksessa havaittiin, että distaalipurentojen hoitotulokset säilyivät hyvinä myös retention jälkeen, eikä merkittävää relapsia tapahtunut yhdelläkään tutkittavista potilaista. Kaikkien tutkittavien korjatut molaarisuhteet säilyivät hoidon jälkeen.

Tutkielman tavoitteena on sekvensoida 21 henkilön DNA-näytteistä FGF20-geeni. Henkilöiltä puuttuu vaihteleva määrä hampaita synnynnäisesti ja puutokset painottuvat etuhammasalueelle. Heidän ilmiasunsa viittaisi EDA-reitin vajeeseen, mutta EDA:sta tai sen reseptorista EDAR:sta ei ole heiltä löytynyt mutaatioita. FGF20-geenin puutoksen on huomattu aiheuttavan hiirimalleilla samantyylisen ilmiasun kuin EDA-geenin puutos. FGF20-geenin mutaatio voisi siten selittää tutkittavien henkilöiden EDA-vajeeseen viittaavan ilmiasun ilman EDA:n toiminnan puuttumista. Tutkimuksessa käytettiin PCR:ää ja DNA:n sekvensointia. Tutkimuksessa huomattiin kahdeksan SNP:tä tutkittavilla henkilöillä. Kaksi niistä sijaitsi eksonin alueella, mutta ne eivät aiheuta aminohapon vaihtumista. Sekvensoinnissa ei löytynyt selittävää tekijää tutkittavien henkilöiden hammaspuutoksille.

Osa kallon ja kasvojen luista kehittyy elimistön kannalta ainutlaatuisella tavalla intramembranoottisesti suoraan mesenkyymistä. Siten osteoblastien erilaistumista säätelevien geenien mutaatiot tulevat usein selkeästi esiin kallon ja kasvojen alueen kehityshäiriöinä. Gli2 on Hedgehog-signaalireitin transkriptioaktivaattori, jonka tiedetään vaikuttavan osteoblastien erilaistumiseen. Sen mutaatiot aiheuttavat pään alueella erityisesti keskiviivadefektejä kuten holoprosenkefaliaa ja siihen liittyvää fenotyyppiä. Kuitenkin Gli2:n merkityksestä kallon luiden kehittymiseen ja muodon määräytymiseen tiedetään varsin vähän. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä pilottitutkimuksesta, jossa kuvataan Gli2-poistogeenisten hiirten alizarin red -värjättyjen kallojen ja kasvojen luiden morfologiaa, ja täten pyritään selvittämään Gli2:n merkitystä näiden luiden kehityksessä. Hiirillä havaitaan muun muassa luukudoksen kehityksen viivästymistä sekä etenkin kuonon ja otsan alueella synostoottisia luusaumoja sekä suulakihalkioita. Kallon ja kasvojen luuston kehityksen ymmärtäminen on välttämätöntä suulakihalkioiden ja kraniosynostoosien tutkimuksen ja hoitojen kehittämisen kannalta.

Syventävien opintojeni tavoitteena oli tuoda itselleni lisää ymmärrystä purentavirheistä ja niiden oikomishoidollisesta korjaamisesta potilastapauksen avulla. Myös oikomishoidon esteettiset hyödyt ja potilaan elämänlaadun parantaminen normalisoimalla hänen kasvonpiirteitään ovat asioita, joita halusin oppia ymmärtämään paremmin syventävien opintojeni aikana. Syventävät opintoni koostuvat sekä kliinisteoreettisesta että puhtaasti teoreettisesta osuudesta. Teoriaosuudessa, joka toteutetaan kirjallisuuskatsauksen muodossa, käsitellään purennan kehitystä ja horisontaalisen ylipurennan diagnosointia ja hoitoa. Kliinisteoreettisessa osuudessa paneudutaan kliiniseen oikomishoitoon potilastapauksen merkeissä. Kirjallisuuskatsaukseni aineisto perustuu ortodontian oppikirjallisuuteen, tieteellisiin artikkeleihin sekä Helsingin Yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan Hammaslääketieteen laitoksen ortodontian opetukseen ja kurssimateriaaleihin. Osaltaan kirjallisuuskatsaukseen tulevat liittymään myös kasvojen ja purennan kehitys ja purentavirheiden – varsinkin horisontaalisen ylipurennan – hoito. Kliinisessä osuudessa keskitytään tarkemmin potilaan hoitoon. Tähän kuuluu muun muassa anamneesi, kliinistä tutkimista, kefalometrisen analyysin tekemistä ja potilaan hoitamista.

Tutkielma on kirjallisuuskatsaus lastemreuman (juveniilin idiopaattisen artriitin, JIA) vaikutuksista leukaniveleen (temporomandibular joint, TMJ) ja kasvojen kasvuun, reuman affisioiman leukanivelen diagnosoinnista ja sairaudesta aiheutuneiden purentavirheiden ortodontisesta ja kirurgisesta hoidosta. Kirjallisuuskatsaus pohjautuu pääasiassa tieteellisiin artikkeleihin, jotka on kerätty PubMed-, Ovid medline- ja Google Scholar –palveluista. Myös aiheesta julkaistuja kirjoja on käytetty lähteenä. Lastenreuma on etiologialtaan tuntematon ja käsittää joukon taudin alalajeja, joille on yhteistä artriitin (niveltulehduksen) puhkeaminen ennen 16 ikävuotta oireiden kestäessä yli 6 viikkoa. JIA on lasten yleisin reumaattinen sairaus, joka aiheuttaa leukaniveltä affisioidessaan häiriöitä nivelen rakenteessa, alaleuan kasvussa ja toiminnassa. Lastenreuman aiheuttama leukanivelartriitti on tärkeä diagnosoida aikaisessa vaiheessa, jotta mahdolliset syntyvät haitat saadaan estettyä tai minimoitua.

Klinefelterin oireyhtymä eli XXY-oireyhtymä on miessukupuolta koskeva sukupuolikromosomipoikkeavuus, jonka oirekuvassa on paljon heterogeenisyyttä eri potilaiden välillä. Tätä selittää osaltaan se, että oireyhtymä voi esiintyä mosaikismina, jossa kromosomipoikkeavuus on vain osassa soluista. Klinefelterin syndrooma on verrattain yleinen ja laajalti alidiagnosoitu miesten oireyhtymä, jolla on potilaisiin laaja-alaisia psykososiaalisia, fysiologisia ja fyysisiä vaikutuksia. Nämä vaikutukset voivat suurestikin komplisoida potilaiden jokapäiväistä elämää ja huonontaa heidän elämänlaatuaan. Klinefelterin syndroomapotilaista valtaosan arvioidaan elävän ilman kyseistä diagnoosia jopa koko elämänsä ajan. Näin oireyhtymään liittyvät ominaisuudet ja problematiikka voivat jäädä huomiotta esimerkiksi terveydenhuollossa tai koulussa ja potilas voi kärsiä tilanteestaan tiedonpuutteen vuoksi monissa eri yhteyksissä. Monet taudinkuvaan liittyvistä oireista ja piirteistä voivat olla havaittavissa myös hammaslääkärin toimesta tavanomaisella hammaslääkärin vastaanotolla. Piirteisiin kuuluu muun muassa oireyhtymälle tyypillistä potilaiden keskimääräistä korkeampaa pituutta ja monenlaisia kasvojen ja hampaiston piirteitä, kuten prognaattinen mandibula sekä kapea ja korkea suulaki. Samoin Klinefelterin syndroomassa on raportoitu tavanomaista enemmän hampaiston taurodontiaa ja hypodontiaa, mikä voi aiheuttaa haasteita hammaslääketieteellisestä näkökulmasta suun ja hampaiston hoitoa suunniteltaessa ja toteutettaessa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on koottu yhteen Klinefelterin oireyhtymän taudinkuvan piirteitä, jotka voivat potentiaalisesti olla havaittavissa kyseisestä syndroomasta kärsivillä potilailla hammaslääkärin toimesta. Klinefelterin syndrooman aikaisella diagnosoimisella ja potilaan hoitoonpääsyllä voi olla suuri vaikutus potilaan kliiniseen taudinkuvaan ja elämänlaatuun. Hammaslääkäreiden on hyvä tuntea syndrooman yleiset kraniofakiaaliset ja sosiaalisetkin piirteet ja heillä tulee olla valmiudet tunnistaa mahdollinen Klinefelterin syndrooma ja tarvittaessa lähettää nämä potilaat jatkotutkimuksiin diagnoosin löytymiseksi.

Tutkielman tarkoituksena on perehtyä luustoankkureiden käyttöön III-luokan purentavirheiden hoidossa. Pääpaino on BAMP-hoidossa, koska tähän asti on tehty tutkimusta ainoastaan minilevyjen käytöstä kyseisen purentapoikkeaman hoidon luustoankkureina. Tutkielman kliinisessä osuudessa kuvataan kahden potilaan BAMP-hoito asiakirjatutkimuksena. Tutkielman aineisto koostuu oikomishoidon oppikirjoista sekä PubMedissä julkaistuista artikkeleista. Kliinisessä osuudessa kuvattavien potilaiden hoidon tuloksista tehdään kefalometriset analyysit. Potilaat ovat olleet hoidossa Suu- ja leukasairauksien yksikössä HYKS:ssä. Kirjallisuuskatsauksen perusteella BAMP-hoidon tulokset ovat lupaavia joskin tuloksissa esiintyy paljon vaihtelua. Maksilla saadaan BAMP-hoidon avulla siirtymään horisontaalisuunnassa enemmän kuin perinteisen kasvomaskihoidon (KM) avulla. Samalla vaikutetaan positiivisesti koko yläkasvojen alueeseen orbitan alareunaan saakka. BAMP-hoidossa ei ole havaittu KM-hoidolle tyypillisiä ei-toivottuja vaikutuksia, kuten mandibulan kiertymistä alas ja taakse tai dentoalveolaarista kompensaatiota. Hoito ajoittuu hieman perinteistä KM-hoitoa myöhempään ajankohtaan ja sen ansiosta saadaan hoidon piiriin myös ne potilaat, joita ei ole tavoitettu riittävän ajoissa perinteistä hoitoa ajatellen tai se ei ole tuottanut tulosta. Asiakirjatutkimuksena kuvattujen potilaiden hoitotulokset olivat yhteneväisiä kirjallisuudessa esitettyjen tulosten kanssa. BAMP-hoitojen lyhyen aikavälin tulokset ovat kiistatta hyviä. Pitkän aikavälin hoitotulosten pysyvyydestä ei vielä ole tutkimustietoa saatavilla. Tarvitaan lisää tutkimusta BAMP-hoitojen pitkän aikavälin tulosten pysyvyydestä ja keinoja, joiden avulla seuloa potilaista ne, jotka hyötyvät BAMP-hoidoista eniten.

PURPOSE: There is an increasing tendency to use oral appliance (OA) as an alternative treatment for sleep apnea. Here we report the long-term adherence and clinical effects of OA therapy. METHODS: All sleep apnea patients treated at the Department of Dentistry between the years 2006 and 2013 (n=1208) were reviewed. A questionnaire about OA adherence, asthma symptoms (Asthma Control Test™, ACT), and general health was sent to all patients who continued OA therapy after the 1-month follow-up visit (n=811). OA was adjusted to obtain at least 70 % of the maximal protrusion of the mandible. RESULTS: The response rate was 37.4 % (99 women, 204 men). The mean±SD age and BMI were 58.7±10.3 years and 27.3±4.0 kg/m(2), respectively. During the mean follow-up period of 3.3 years, there was no significant variation in BMI. Forty-one patients abandoned OA therapy yielding an adherence rate of 86 %. Ninety-seven percent of patients used OA ≥4 h/day, and the mean daily use was 7.2±1.1 h. The ACT score improved with OA use from 16.0±5.9 to 20.1±3.8 (p=0.004), indicating better asthma control. The apnea and hypopnea index decreased significantly from 27±19 at baseline to 10±10 with OA therapy (p=0.001). CONCLUSIONS: After a 1-month trial period, the long-term adherence to oral appliance was good. OA therapy decreased apneas and hypopneas significantly, and its long-term use was associated with an improvement in respiratory and asthma symptoms.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS), suu- ja leukasairauksien klinikassa (SLK), tehdään vuosittain 70-80 ortognaattis-kirurgista leukojen leikkausta aikuisille, joilla on vaikea purentavirhe ja siihen liittyvä vertikaalinen, transversaalinen ja/tai antero-posteriorinen leukojen epäsuhta. Purentavirheet ja leukojen virheasennot pyritään normaalisti hoitamaan kasvuikäisillä nuorilla kasvua hyväksikäyttäen. Toisinaan purentavirheet palautuvat, purentavirhettä ei ole hoidettu kasvuiässä tai hoito voidaan toteuttaa vasta kasvun päätyttyä. Näissä tapauksissa on hyvin usein turvauduttava perinteisen oikomishoidon lisäksi myös kirurgiaan, jotta purennalliset epäsuhdat saadaan korjattua. Ortognaattis-kirurgisen hoidon suunnittelu on monialaista yhteistyötä, johon tarvitaan oikomishoidon erikoisahammaslääkärin sekä suu- ja leukakirurgin lisäksi mahdollisesti myös parodontologi sekä proteetikko. Hoito jaetaan pääsääntöisesti kolmeen vaiheeseen: preoperatiiviseen oikomishoitoon, leikkaukseen ja postoperatiiviseen oikomishoitoon. Kokonaisuudessaan hoitojaksot ovat hyvin pitkäkestoisia ja raskaita, ja vaativat potilaalta sitoutumista hoitoon. Pelkästään oikomishoitojaksot kiinteillä kojeilla kestävät noin 2-3 vuotta. Tämän kaksiosaisen tutkielman ensimmäinen osa on kirjallisuuskatsaus, joka kirjoitettiin alaan liittyvän kirjallisuuden pohjalta, ja se tarjoaa tietoa ortognaattis-kirurgisen potilaan hoidosta. Toisessa osassa tutustutaan yksittäiseen potilastapaukseen ja potilaan mielipiteisiin saamastaan hoidosta. Potilastyytyväisyyttä kartoitettiin haastattelun avulla. Hoidon pitkäkestoisuudesta ja kuormittavuudesta huolimatta potilas oli tyytyväinen saamaansa hoitoon ja kävisi hoidon läpi uudestaan, mikäli se olisi tarpeen. Potilas kiitti erityisesti hyvästä informoinnista läpi hoitojakson. Potilastyytyväisyyden kannalta on erityisen tärkeää käydä huolella läpi hoitosuunnitelma potilaan kanssa. On tärkeä informoida hoidon pitkästä kestosta, hoidon eri vaiheista ja mahdollisista komplikaatioista.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selventää ortognaattis-kirurgisen prosessin läpikäyneen potilaan hoitopolkua, mitä erityistä se sisältää ja millainen hoitopolku käytännössä on. Ortognaattis-kirurgisia leukaleikkauksia tehdään HUS:n Suu- ja leukasairauksien klinikassa (SLK) ja Pää- ja kaulakeskuksessa vuosittain noin 70–80. Hoitoprosessiin kuuluu ennen leikkausta suoritettava prekirurginen sekä leikkauksen jälkeinen postkirurginen oikomishoito. Tutkimus tehtiin perehtymällä kirjallisuuteen sekä seuraamalla yhden potilaan ortognaattis-kirurgista hoitoprosessia sekä haastattelemalla häntä.