Browsing by discipline "Social Policy (prior to 1.8.2011)"
Now showing items 1-20 of 66
-
(2011)Pro gradu -tutkielmassani tutkin aikapankkijärjestelmässä tapahtuvaa palveluiden vaihtoa vertaamalla sitä lahjanvaihtoon. Tutkielmassa kuvaan kuinka Kumpulan Vaihtopiirinä toimintansa aloittaneen Stadin Aikapankin aktiiviset jäsenet kokevat toiminnan, kun se on laajennut oman asuinalueen ulkopuolelle. Aikapankin voi mieltää uudenlaiseksi vapaaehtoistyön muodoksi. Aikapankin jäsenet tuottavat toisilleen palveluita ja mittaavat näihin käytettyä aikaa aikapisteillä, jotka toimivat vaihdon välineenä. Aikapankissa kaikkien työ arvotetaan saman arvoiseksi. Tutkielman pääaineistona on kymmenen käyttäjän avohaastattelut. Näitä täydennetään vaihtotilastolla ja osallistuvan havainnoinnin menetelmällä. Tutkimusta varten on kerätty tausta-aineistoa kahdella sähköpostihaastattelulla kahdelta Ruotsissa ja Englannissa toimivien aikapankkien työntekijältä. Merkittävin tutkimusongelma liittyy aikapankin tasa-arvoisen työnarvottamiseen. Kysyn miten ja millä ehdoin aikapankin kaltainen sosiaalinen innovaatio toimii? Lisäksi kysyn, mitä ehtojen täyttymisestä seuraa? Lähestyn kysymystä Emil Durkheimin modernisaatioteoriaan ja Marcel Maussin lahjanvaihtoa käsittelevään teoreettiseen ajatteluun nojaten. Teoreettisessa keskustelussa viitataan myös Karl Polanyin Maussia tukevaan näkemykseen esimodernien vaihtokäytäntöjen ilmenemisestä markkinatalouden rakenteistamassa maailmassa. Lisäksi pohdin tutkielmassani sitä, mitä aikapankissa vaihdettavat aikapisteet tekisivät, mitä oikea raha ei tekisi paremmin. Vastaus on se, että tutkittavani eivät saisi rahalla sitä, mitä he tavoittelevat – yhteisöä. Tutkielman lopussa keskustelen myös sitä, mikä on aikapankin luomien epämarkkinataloussuhteiden taloudellinen konteksti. Kontekstiin liittyen voidaan todeta, että tutkittavat eivät pakene rahataloutta. He solmivat perinteisen yhteisöllisen siteen (perheen) mukaista (lahjaperustaista) vaihtoa lähellä asuviin ihmisiin. Tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että aikapankin haasteeksi ei muodostu niinkään markkinoille vieras tasapuolinen työn hinnoittelu, vaan sellaisten yhteisöllisten siteiden heikkous, joiden varaan vaihto leviäisi. Tästä syystä aikapankkia perustettaessa ratkaisevaksi muodostuu se, minkä yhteisöllisen siteen varaan vaihtosuhteet muodostuvat. Tästä syystä tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että aikapankkitoiminta olisi hyvä pitää paikallisena. Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta katsottuna tutkimusaihe on merkittävä ja tuore. Aihetta tutkittu jo sosiaalipolitiikan alalla, muttei aikaisemmin Suomessa. Aikaisemman muualla tehdyn tutkimuksen tulokset ovat lähestyneet aihetta muun muassa sosiaalisen pääomaan käsitteen avulla. Tutkittavani vaihtavat myös sellaisia palveluita, joita julkinen sektori tuottaa Suomessa, kuten lastenhoitoa. Taustoitan tutkimusta aikaisemmalla tutkimuskirjallisuudella ja kuvaan Suomessakin yleistynyttä vertaistuotantokeskustelua. Vertaistuotanto avaa uuden näkökulman palvelutuotantoon 1990-luvulla jalansijaa saaneiden tilaaja-tuottaja–mallien rinnalle. Tutkielman tarkoitus on tuottaa käytännönläheistä tietoa aikapankkitoiminnasta kiinnostuneille yhteisöille ja organisaatioille. Tämän lisäksi tutkimus täydentää aiempien aikapankkeja käsitelleiden tutkimusten tuloksia tarkastelemalla toiminnan ehtoja, ei ainoastaan sen seurauksia.
-
(2016)Finland has gained a reputation worldwide as a leader both in educational performance and equality of outcomes. In the last decade, however, the results of Finnish schools have grown more unequal. This trend is particularly visible in urban areas: both the bottom and top performing schools in the country are found in Helsinki (Kuusela, 2010). The current 'positive discrimination' (PD) funding model has provided additional support to schools in certain areas of Helsinki since 2008. The PD funding policy breaks from the universalist approach typical to Finnish education policy as one of the first policies to explicitly target existing inequalities. This thesis examines the institutional characteristics and impact of the PD funding policy. The theoretical framework for this thesis situates the PD funding model in Helsinki against a backdrop of Nordic welfare state policies more broadly before approaching the PD funding policy through a framework centered on governance, particularly education governance. This thesis employs mixed-methods, combining data from stakeholder interviews with a difference-in-differences econometric model. Semi-structured interviews conducted with municipal policy-makers, school principals, and teachers in spring 2016, and quantitative data from both Statistics Finland and the Helsinki Department of Education provide the empirical backbone for this research. The quantitative analysis in this thesis finds increased rates of enrollment in post lower-secondary education amongst students from schools that receive PD funding. Equally important, the stakeholder interviews suggest that the high levels of local autonomy and trust between stakeholders combined with a notable absence of performance-based accountability are central to the operation of PD funding in Helsinki.
-
(2013)In recent years, Cambodia has endured a siege of land conflicts, notably land grabbing. Land grabbing is a serious issue as it violates fundamental human rights and denies land from local communities. Moreover, the question of land ownership tends to exhaust informal dwellers as they have no legal documents to their land. Various international donors, especially the World Bank supported the Land Management Administrative Project (LMAP) in order to establish land titling in Cambodia. An important figure behind such proposal is Hernando De Soto. This research is primarily focused upon four crucial aspects of land and housing situation in informal settlements: the Cambodians conceptions of land ownership and their perceptions on land titling; the effects of private development; land disputes cases; and housing wishes/needs or recommendations from the locals. I seek to close the gap of previous research on landownership and land tenure in Cambodia. I have conducted a qualitative research that is based on twenty-one semi-structured interviews in Phnom Penh. In the literature review I draw on the history of land ownership in Cambodia and the Land Law, as well as land titling theory by De Soto (2000) and previous studies on the effect of land titling. The major findings are based on people’s conceptions of land ownership that were shaped by the 2001 Land Law. Although 18 of the 20 interviewees are without land titles, they still consider themselves as owners of their land. The interviewees referred to the 2001 Land Law, states that anyone who has occupied their land for five consecutive years prior to the Land Law has the right to apply for a definite title. Thus, the interviewees are inspired to obtain land title as they believe that land titling will prevent them from eviction. Only two of the twenty interviewees viewed land titling as insignificant and inefficient, this is mainly because the Government/authorities are corrupted and does not obey the Land Law. Such feelings stems from the corrupted and violent nature of the Cambodian Government/authorities. Land disputes in Phnom Penh mainly revolve around resettling/eviction of poor dwellers in informal settlements. Informal dwellers are often alienated from socioeconomic seriously hampered them from integrating into the society, thus, preventing them from finding formal jobs. As interviewees from the outskirt of the city confirmed relocation would mean that their living condition and housing situation will be significantly reduced. The interviewees want to stay in the city due to the great locations, proximity to services, and work. Interviewees stated that private development is 'making the poor poorer and the rich richer.' In general, slum dwellers are happy and satisfied to live in city center.
-
(2014)Asiakaslähtöisyys- ja osallisuus nähdään mahdollisuudeksi julkisten palveluiden kehittämisessä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden laatua voidaan parantaa hyödyntämällä palveluiden käyttäjien palvelukokemuksia palveluiden kehittämisen tukena. Asiakkaiden näkemysten avulla palvelut on mahdollista saada paremmin vastaamaan palveluiden käyttäjien tarpeita. Palveluiden käyttäjien kokemustiedon hyödyntäminen mahdollistaa entistä asiakaslähtöisemmät ja laadukkaammat palvelut. Tutkielmassa tarkastellaan Mikkelin seudulla asuvien näkemyksiä alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden laadun puutteista sekä kehittämistarpeista. Palveluiden laatu ymmärretään tässä tutkimuksessa palveluiden vastaamisesta asiakkaan tarpeisiin. Tavoitteena on selvittää asiakaspalautteen merkitystä osana julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden laadun arviointia ja niiden kehittämistä. Aineisto koostuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämistä kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalvelukokemuksista kuntalaisen palvelufoorumissa vuonna 2012. Kyselylomakkeen viiden avokysymyksen vastaukset on analysoitu luokittelemalla käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Palveluiden laatu muodostui asiakkaille kolmesta eri tekijästä: palveluiden piiriin pääsemisestä, palveluiden teknisestä laadusta ja palveluprosessista. Kuntalaiset kertoivat palveluiden piiriin pääsemisen esteinä olleen muun muassa palveluiden välimatka, aukioloaika sekä odotusaika. Olemassa olevat palvelut eivät välttämättä olleet kaikkien saavutettavissa johtuen erilaisista puutteista ajanvarauksessa, julkisessa liikenteessä, omassa aktiivisuudessa sekä neuvonnassa ja ohjauksessa. Yksilöllisyys ja kokonaisvaltaisuus eivät kuntalaisten mielestä olleet toteutuneet palveluissa, vaan palvelut koettiin usein asiakkaan pompotteluna paikasta toiseen. Ongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen oli harvinaista, sillä useimmiten vain kiireelliset asiat ehdittiin hoitamaan. Palveluvalikoimalta toivottiin enemmän monipuolisuutta, sillä puutteet palveluvalikoimassa johtivat palveluiden saamatta jäämiseen. Resurssien vähäisyydestä johtuva henkilöstöpula näkyi palveluissa kiireenä, työntekijöiden runsaana vaihtuvuutena sekä lukuisina sijaisuuksina. Henkilöstöltä odotettiin ammattimaisuutta, jatkuvuutta sekä yhteistä asiointikieltä. Työntekijän käyttäytyminen ja asenteet asiakasta kohtaan olivat toisinaan epäasiallisia, loukkaavia sekä välinpitämättömiä. Asiakkaan osallistuminen palveluprosessiin oli mahdollista ainoastaan kunnioittamalla hänen ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta. Palvelukokemusten selvittäminen kyselylomakkeen muodossa osoittautui haastavaksi keinoksi arvioida palveluiden laatua ja kehittämistarpeita. Asiakaspalautteet olivat hyvin vaihtelevia, eivätkä ne antaneet aina selvää kuvaa vastauksista. Yksittäisiä ehdotuksia ja moitteita tuli sen sijaan runsaasti. Toisinaan kuntalaisten ehdotukset olivat yllättäviä ja uusia, mutta eivät täysin toteuttamiskelpoisia. Palveluiden käyttäjät kommentoivat eniten niitä palveluja, joista heillä oli kokemusta sekä mitkä koskettivat heitä itseään. Vaikeuksia oli kommentoida itselle tuntemattomia palveluja. Henkilöstön käyttäytymisestä ja asenteista oli helppoa kommentoida, mutta sen sijaan kuntalaiset eivät osanneet välttämättä arvioida palveluja laajemmassa suhteessa. Asiakaspalautteen käytettävyyttä heikensi se tosiasia, ettei aina ollut mahdollista erottaa toisistaan asiakkaan odotuksia, mielikuvia sekä tarpeita. Kuntalaisten palaute antoi vihjeitä erilaisista palveluongelmista sekä siitä, mitä asioita asiakkaat pitivät merkityksellisinä. Konkreettisia kehittämistoimia oli mahdotonta suunnata pelkän asiakaspalautteen perusteella, mutta kuntalaisten palvelukokemukset antoivat uutta näkökulmaa perinteisen asiantuntijatiedon rinnalle.
-
(2008)Tutkimus on tapaustutkimus osallistumisesta asunnottomien asumispalveluiden sijoittamiseen 2000-luvulla Helsingissä. Tutkimuskohdetta kutsun 2000-luvun asuntolahankkeeksi. Olen tutkinut tapausta käyttäen aineistona niitä selvityksiä ja päätöksiä, joita asunnottomien asumispalveluista on tehty 2000-luvulla. Tutkimuskohteena on päätöksentekoprosessi: miten Helsingin kaupunki toimi asuntolahankkeen eri vaiheissa ja miten asukkaat, yrittäjät ja muut paikalliset toimijat osallistuivat asunnottomien palvelukeskuksen sijoittamisprosessiin? Tutkimukseni painottuu erityisesti kevääseen 2006 ja siihen, miten kaupunki päätyi sijoittamaan asunnottomien palvelukeskuksen Hietaniemenkatu 5 b:n. Tarkastelen institutionaalisten toimijoiden, Helsingin kaupungin eri tahojen, menettelytapoja sekä osallistumisen, paikallisten toimijoiden, roolia tapauksen eri vaiheissa. Kaupunkisuunnitteluun osallistuminen on vahvistunut viime vuosina. Vuonna 2000 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaupunkisuunnittelu ja erityisesti kaavoittaminen tulee toteuttaa vuorovaikutteisesti osalliset mukaan ottaen. Osallistumisesta on säädetty myös kuntalaissa. Asunnottomien asumispalveluiden sijoittamisessa osallistuminen on koettu ongelmallisena, sillä 2000-luvulla niiden sijoittaminen on herättänyt vastustusta asukkaiden sekä muiden paikallisten toimijoiden keskuudessa. 2000-luvun asuntolahankkeen aikana kaupunki ei lähtenyt toteuttamaan sellaisia hankkeita, jotka vaativat kaavoittamista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kommunikatiivisesta suunnitteluteoriasta sekä oikeus kaupunkiin -keskustelusta. Keskeistä tutkimuksessa on osallistumis- ja oikeus kaupunkiin -näkökulmien välinen jännite sekä oikeudet; kaupunkilaisten oikeus vaikuttaa sekä osallistua omaa ympäristöään koskevaan päätöksentekoon ja asunnottomien oikeus saada sosiaalipalveluita. Ongelmallisena osallistuminen näyttäytyy silloin, kun sen seurauksena jonkin toisen ryhmän ei ole mahdollista saada lakisääteisiä palveluita. Erilaisten sosiaalipalveluiden sijoitusratkaisujen paikallista vastustamista on kutsuttu nimby-ilmiöksi (Not In My BackYard), jolloin vastustamisen päämääränä on estää palvelun sijoittaminen omaan naapurustoonsa. Keskeistä 2000-luvun asuntolahankkeessa oli paikallisten toimijoiden ja kaupungin erilainen suhtautuminen osallistumiseen. Paikalliset toimijat kokivat oikeudekseen osallistua ympäristöään koskevaan suunnitteluun. Kaupunki näki osallistumiseen hidasteena ja esteenä ja torjui paikallisten toimijoiden vaatimukset osallistumistilaisuuksien järjestämisestä. Keskeinen tekijä päätöksessä sijoittaa palvelukeskus Hietaniemenkatu 5 b:n oli voimassaoleva kaavoitus, jolloin sijoitusprosessia ei tarvinnut toteuttaa vuorovaikutteisesti. Oikeudenmukaisen kaupungin näkökulmasta kaupungin päätös voidaan nähdä perusteltuna, mutta samalla prosessin toteuttamistapa vahvisti nimbymäisiä asenteita. Asuntolahankkeen perusteella näyttää siltä, että vaikeissa sijoitushankkeissa institutionaaliset toimijat käyttävät valtaansa niin, ettei osallistumiselle anneta mahdollisuutta. Näin prosessissa päädytään konfliktiin ja nimbymäiset asenteet vahvistuvat. Tämän välttämiseksi olisi tärkeää huomioida kaupunkilaisten elämisympäristö, eletty tila, jo suunnitteluvaiheessa. Tutkimus painottaa kaupunkisuunnittelun ja osallistumisen laajaa ymmärtämistä. Tutkimukseni perusteella ongelmallisena kaupunkisuunnittelussa näyttäytyy lakien tulkinnanvaraisuus ja osallistumisen toteutuminen pääasiassa vain silloin, kun kyse on kaavoittamisesta.
-
(2011)Pro gradu -tutkielman aiheena on talouden kasvukriittinen degrowth-ilmiö. Degrowth on lähtöisin Ranskasta ja sen isänä pidetään emeritusprofessori Serge Latouchea. Degrowth-termi on tunnettu lähinnä läntissä teollisuusmaissa, joiden hyvinvointi ja toiminta perustuvat taloudelliseen kasvuun. Tutkielma kuuluu yhteiskuntapolitiikan alaan. Degrowth löytyi tutkielman keskeiseksi aiheeksi tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin kuuluvan heikkojen signaalein etsinnän avulla. Kronologisesti tarkasteltuna työ on edennyt menetelmä edellä, mikä tarkoittaa metodin valintaa ennen tutkimusaiheen löytymistä. Näin tehtynä työn ensimmäinen lähtökohta oli löytää käytettävästä aineistosta ilmiöitä, jotka eivät ole vielä yleisesti tiedettyjä trendejä. Tämän vaiheen jälkeen oli mahdollisuus syventyä heikoista signaaleista muodostuneen ilmiön kuvaukseen ja luonteeseen. Löydöksen ja rajauksen tuloksena syntyi tutkielman tavoite selvittää mikä degrowth on ja miten se ilmenee aineistosta. Tutkielman aineistona on noin puolen vuoden ajan painetuista sanoma- ja aikakauslehdistä kerätty artikkeliotos sekä degrowthia käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja aiheesta kirjoitettuja artikkeleita. Lehtiartikkeleiden aiheita ja tekstejä analysoimalla oli tavoitteena löytää mahdollisesti hajallaan eri artikkeleissa olevia merkkejä, jotka teemoittain yhdistettyinä muodostavat vahvistumassa olevan yhteiskunnallisen ilmiön. Heikkojen signaalien luonteeseen kuuluu olennaisesti niiden hetkellisyys: ne joka vahvistuvat tunnetuksi trendiksi tai häviävät kokonaan ilman, että niistä tulee tunnettuja. Menetelmän heikkojen signaalien etsintä on yhteiskuntapolitiikan opinnäytteissä varsin harvoin käytetty. Aineiston analyysin avulla löytyi kolme ilmiötä, joista degrowth valikoitui tarkemman tarkastelun kohteeksi. Muut ilmiöt ovat näyttäytyminen ja pelon yhteiskunta, joihin tutkielmassa ei syvennytä, mutta jotka kuitenkin pääpiirteittäin kuvataan. Tämä on perusteltua siksi, että siten tulee näkyväksi muun muassa menetelmän ominaisuus työvälineenä havaita useita yhteiskunnallisia ilmiöitä ja toisaalta siksi, että tuloksellisesti eri ilmiöt on mahdollista asettaa keskenään vertailuasemaan esimerkiksi vahvuutensa perusteella. Näyttäytyminen sisältää ihmisten halun ja tavoitteen tehdä itsestään brändi. Pelon yhteiskunta liittyy ihmisten valintoihin suojautua uhiksi koetuilta asioilta ja torjua niitä esimerkiksi teknisen valvonnan ja torjunnan keinoin. Degrowth on aineiston tulkinnan perusteella ilmiönä olemassa, mutta ei kovin vahva. Se on jatkumoa talouskasvuun kriittisesti suhtautuvien liikkeiden ketjussa, joka on syntynyt erityisesti kapitalistista markkinataloutta arvostelevien toimijoiden kannanottojen tuloksena. Degrowthin uutuutta kuvaa muun muassa se, että termillä ei ole vielä vakiintunutta suomennosta. Siitä käytetään muun muassa sanoja kohtuullistaminen, kasvuton yhteiskunta, ei-kasvu. Ilmiönä sitä nimitetään liikkeeksi, ideologiaksi ja ajatteluksi. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan degrowthin olevan yhteiskunnallisena ilmiönä olemassa, joskin heikkona. Signaaleita siitä löytyy media-aineistosta, ei varsinaisesti degrowthiksi nimettyinä, mutta aiheista ja teksteistä tulkittuina. Menetelmällisenä johtopäätöksenä todetaan heikkojen signaalien etsinnän olevan käyttökelpoinen ja kiinnostava metodi yhteiskuntapoliittisessa tutkimuksessa.
-
(2012)The thesis examines families living in the neighborhood of Kallio in Helsinki. The research focus is on housing as a choice. The idea to investigate this group rose from the media-hyped phenomenon of Kallio becoming more popular among families with children. It attracted the researcher´s interest since until now Kallio had been primarily pictured as the notorious, former worker´s and bohemian´s neighborhood. The primary research questions are: Why do some families reside in Kallio? Is it a choice and how is this choice made? The additional questions are: What characterizes these families and how do they identify themselves with Kallio as a neighborhood? The primary material consists of interviews with local parents. The material consists of ten 1-1,5 h semi-structured interviews and six ad hoc interviews (duration 10-20 min.) Ad hoc-interviews were conducted in communal three parks: in Linjan puisto, Kirkkopuisto and Brahen puisto.The study area is limited to include the sub-districts of Linjat, Torkkelinmäki and Harju. General observation and taking photographs were conducted on this area. Different social scientists, such as Anthony Giddens, characterize the contemporary society as dispersed and fragmented in terms of lifestyles and institutions. Socio-cultural differentiation is a central phenomenon of the postmodern society. Lifestyle choice has become central to the constitution of self-identity. People choose different lifestyles; some families choose an urban lifestyle. Housing research in Finland has largely focused on the housing wishes, 'stated preferences'. Housing choices have mainly been explained from a microeconomic or environmental angle, often aiming at high level of generalization. The context where choices are made often receives less emphasis. The actual choices, 'revealed preferences', have been studied less. In this thesis I argue that choices are composed of wishes, needs and constraints. Interviews and qualitative analysis methods are suitable for this research which aims to look at the qualitative changes in housing choice. The research confirmed that the thematic interview method is a useful way to clarify housing choice as a process. Results are presented by themes: 1) social class, 2) housing situation and background, 3) conceptions of places, 4) housing wishes, 5) self-identity, 6) choice, and 7) urban lifestyle. The results indicate that the families had clearly made a lifestyle choice to live in Kallio. Urban environment was a central wish. The constraints families face were often economic, and the needs were associated with the daily routines, such as connections to public transportation, hobbies, kindergartens, schools and jobs. Families often divided their housing wishes to two groups: dreams and realistic possibilities. Both of these were often located in an urban environment. The central choice for all the families seemed to be an urban lifestyle but their self-identities varied. For all of them urban lifestyle meant enjoying life and living in an exciting environment. Their self-identities were described with three different groups: life-style urbans, suburbans and gentrifiers. The life-style urbans identified themselves to Kallio as it is now, as a socially and culturally multifaceted area. The suburbans were not sure if they identify to Kallio, and they considered moving out. The gentrifiers identified to the aesthetic features of Kallio, and hoped that Kallio would become tidier. The context of choice provides more detailed and realistic information for urban planners and policy makers on how families want to live. Context of choice is important because it is based on the everyday context, and not on unreliable dreams. Literature and the background of this study support the viewpoint that the housing wishes (stated preferences) are completely different than the housing choice (revealed preferences).
-
(2015)This thesis studies a case of female Vietnamese immigrants in Finland and the structure of new gender roles due to the adaptation in the new land. Considering gender roles are practiced differently in different cultures and societies (Lindsey, 1990; Spain, 1993), it is sensible to study the changes of gender roles in families occurring as the result of adaptation when Vietnamese immigrants move from prevalent Confucius culture to Nordic one. The main objective of this thesis is to find out how Vietnamese female immigrants have defined their familial roles after migrating to Finland. Following the framework adopted from Foner (1997), this thesis analyzes the data taken from in-depth interviews with 10 lately-arrived female immigrants and supplementary information from 3 male immigrants, field notes and biographical questions. The research determines that these women experience new types of gender roles, which are formed by both some elements brought from home country and newly-learnt practices in Finland. The results show that although the main features of traditional gender relations are maintained, radical changes in different aspects including familial model, kin relationship, division of labour and decision-making power, could be noticed. Adapting to Finland, Vietnamese families in Finland have been transformed from traditional extended to nuclear family model, which has had a major effect on traditional familial relationships and defining gender roles. These Vietnamese women lose the position of co-breadwinners, therefore, they maintain the traditional role as homemakers. However, as a strategy of coping with the lack of support and influence of external family members, Vietnamese women seem to have more power in making decision and benefit better involvement of husbands in domestic work and child-care.
-
(2014)Tutkielma käsittelee Helsingin (seudun) kauppakamarin edunvalvontatyön tavoitteita Helsingin seudun suunnittelulle. Tavoitteita analysoidaan kolmella osa-alueella: 1. Toiveet Helsingin seudun kuntien yhteistyölle ja -hallinnolle. 2. Toiveet Helsingin seudun kuntien maankäytön suunnittelun järkeistämiseksi. 3. Toiveet Helsingin seudun tarpeiden paremmasta huomioimisesta valtiollisessa aluepolitiikassa. Tutkielmassa selvitetään, minkälaista Helsingin seutua kauppakamari alueen yritysmaailman etujärjestönä haluaa luoda. Analyysi kohdistuu kauppakamarin lausuntoihin vuosilta 1987-2007. Pitkä tarkastelujakso mahdollisti myös tulkinnat kehityksestä lausuntosisällöissä. Tutkielmaa varten läpikäydystä noin 700 lausunnosta valikoitiin 141 lausunnon tutkimusaineisto. Lausuntoaineisto analysoitiin sisällön erittelyn (luku 9.) ja teoriasidonnaisen sisällönanalyysin (luku 10.) keinoin. Tutkielman teoreettisia lähteitä ovat seuraavat: Harvey Molotchin teoria kaupungista kasvukoneena, David Harveyn teoria yrittäjäkaupungista, Andrew Jonasin ja Kevin Wardin käsitykset kaupungin ja valtion suhteesta, Neil Brennerin käsite metropolialueesta talouden kannalta luonnollisena alueena, Christian Lefèvren kuntienvälisen ja ylikunnallisen mallin jako seudun hallinnassa, sekä Patrick LeGalèsin näkemys sisäisen ja ulkoisen integraation tärkeydestä seudun menestykselle. Tutkielman keskeiset tulokset ovat seuraavat. 1. Kauppakamarin mielestä kuntarajat ovat ylikorostuneet julkisessa hallinnossa. Tutkitun jakson alkupuolella kauppakamari kannatti kuntienvälisen yhteistyön lisäämistä, loppupuolella myös ylikunnallisen hallinnon luomista ja jopa kuntaliitoksia pääkaupunkiseudulla. Hallinnollisen alueen tuli vastata toiminnallista aluetta. Toiminnallisella alueella kauppakamari viittasi aluksi pääkaupunkiseutuun, myöhemmin laajempaan Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kuntia käsittävään alueeseen. 2. Kauppakamari katsoi, että pääkaupunkiseudun kuntien yleiskaavat on sovitettava keskenään ja yhdenmukaistettava seutukaavoihin. Ihannetilanteessa kaavoitus tehtäisiin toiminnalliselle aluekokonaisuudelle. Kaavoitusta ohjaa parasta asiantuntemusta edustavan paikallistason sijasta liiaksi valtio. 3. Helsingin seutu oli koko tutkitun ajan "kielteisen aluepolitiikan" kohde. Kauppakamari kritisoi etenkin tulonsiirtoja Helsingin seudulta muualle Suomeen. Seudun eritystarpeita maankäytön suunnittelun, infrastruktuurin, asuntopolitiikan ja koulutuksen suhteen ei riittävästi ymmärretty. Aluepolitiikan on oltava ohjelmapainotteista ja elinkeinopolitiikkaa tukevaa. Se tuli pitää erillään resursseja uudelleenjakavasta sosiaalipolitiikasta. Kauppakamari vaikuttaa kaksoisroolissa julkisen ja yksityisen sektorin välissä. Sillä on lainsäädännössä tunnustettu julkinen tehtävä yritysten edunvalvojana. Asetelman arvioidaan vaikuttavan kauppakamarin edunvalvontatyöhön: Se ajaa tavoitteitaan maltillisesti pitkän tähtäimen strategioiden ohjaamana. Kauppakamari katsoo edustavansa paitsi yritysten etua, myös yleistä ja yhteistä etua Suomen talousveturina pitämänsä Helsingin seudun yritysmaailman toimintaedellytyksiä kehittäessään. Kauppakamarin edunvalvontatyön sisältöjä voi pitää pitkäjänteisenä ja proaktiivisena.
-
(2020)This thesis has two intertwined goals: to articulate a coherent approach to sport loyal to Lefebvre’s philosophy using the concrete case of Finnish football, and so to point possible paths for improving Finnish football using Lefebvrian theory. Based in the ‘Third Wave’ of Lefebvrian scholarship, I explore the humanism, critique, and urbanism in his physical, mental, and lived dialectic. I engage with the influences of Heidegger, Nietzsche, Hegel, and, most prominently, Marx on his expansive oeuvre and the arising concepts of: totality and the residuality of everyday life held together in a collective subjectivity; globalisation and the neoliberal and neomanagerial strategies of the state; metaphilosophy, transformative praxis, the bodily truth of poietic creativity, and mimetic repetition (as not always an empty copy); time, its moments, and its linear and cyclical rhythms; alienation and the romantic revolution against the fetishised concrete abstractions of the exchange value, ideologies (with a more inclusive definition of ideology than in which Lefebvre has usually been understood), and space, as well as the latter’s reimagining in utopias. Using these concepts, I describe some features of Finnish football and critically uncover problems in it. Beyond my own experiences, especially coaching, I describe the general capitalist mode of Finnish football under globalisation and the neoliberal and neomanagerial strategies of the Finnish national and municipal governments and sports associations (the democracy of the new Finnish Football Federation’s structure remains to be seen). I explore the alienation arising from the abstractions of the game by the federation-run ‘skill competitions’, the logic of the exchange value, and from both sides of the ideological clash between sport as achievement and the sport-for-all Kaikki Pelaa (Everybody Plays) programme. I set the task for all people involved in football to live a new praxis and imagine the possible futures of a disalienated game.
-
(2020)Hietsu Beach Volley (HBV) on urheiluyhteisö, jonka pelipaikkana toimii Hietarannan uimaranta, Hietsu. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millä tavoin HBV:ssa määritellään koettua paikkaa, naisvartaloiden seksualisointia ja toiminnallista yhteisöä. Kiinnostus aiheeseen perustuu omakohtaisiin kokemuksiin beach volleyn harrastamisesta ja Hietsu Beach Volley -yhteisöön kuulumisesta. Tutkimusmenetelmänä on autoetnografia. Aineistona käytetään tutkijan henkilökohtaisia kokemuksia yhteisöstä. Tutkielmassa liitetään omakohtaisten kokemusten rinnalle haastateltavien kertomuksia ja lehtiartikkeleista kerättyä aineistoa. Tutkimukseen on haastateltu yhdeksää seuraan kuuluvaa jäsentä. Paikkaa tarkastellaan Arnold Berleantin luoman käsitteistön pohjalta. Berleant kuvaa paikkaa koettuna ja elettynä elämänä, joka koetaan kehollisesti ja moniaistisesti. Tutkielmassa selvitetään, minkälainen koettu paikka Hietsu on HBV:n jäsenille. Naisvartaloiden seksualisoinnin merkitystä beach volley yhteisössä tarkastellaan sekä harrastus- että huippu-urheilun näkökulmasta. Tutkittava ilmiö liitetään siihen, millaista naiskuvaa luodaan kulttuuriin perustuvan median kautta. Tutkimuksessa selvitetään myös, millainen toiminnallinen yhteisö on HBV. Tarkastelu perustuu Heikki Lehtosen luomaan toiminnallisen yhteisön käsitteeseen. Lehtosen mukaan toiminnallinen yhteisö perustuu vuorovaikutukseen ja yhdessä jaettuun asiaan. Tutkimuksessa päädyttiin seuraavanlaisiin johtopäätöksiin. Hietsu on ensisijaisesti pelipaikka. Beach volleyn pelaajat eivät tule rannalle aistikokemuksien vuoksi, mutta ne ovat merkittävä osa pelikokemusta ja lajiin liittyvää rentoutta. Hietsu on hiekkaa varpaissa, auringon lämpöä ja tuulen hyväilyä iholla. Naisvartaloiden seksualisoinnin merkitys beach volley -yhteisössä on kaksijakoinen. Harrastajien parissa ei ole seksualisointia, mutta huippu-urheilussa naisvartalot seksualisoidaan pienillä peliasuilla. Tällä tavoin haetaan medianäkyvyyttä, mutta samalla tuotetaan ja ylläpidetään naisvartaloiden seksualisointia. HBV on aikuisten harrastajayhteisö, joka liittää yhteen samasta lajista kiinnostuneet. Kyse on beach volleyn ympärille rakentuvasta vuorovaikutuksesta. Ikäeroilla ja taustoilla ei ole merkitystä, vaan kaikki ovat beach volleyn pelaajia ja HBV:n jäseniä.
-
(2018)In thesis at hand, there´s three cases of automobility which have affected the ways electric vehicle technology has progressed. The birth of automobility and modern car industry was affected by multiple things and electric vehicle had a role in it. The combustion engine came to be the dominating technology. The situation remained long unchanged, until the Opec Oil Embargo of 1973 and battery innovation by Ford of 1966, among other things, changed the era. Thirdly technological forcing was introduced in the 1990s. The goal of the research is to understand where non-fossil energy systems have gained momentum and progressed. Non-determinist ways of understanding history are displayed. The material has been gathered from newspaper articles, popular science literature and the research of electrochemistry. Thus, the research is using history research methods. The goal has not been to make linear or determinist picture of historical events, because very random social issues shape the using of technology. Social constructivist issues displayed are the gender in private car use, whereas broader issues are the vested interests of car and oil industry. At the dawn of new electro-chemical era, we still need new social ways in understanding mobility.
-
(2019)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten perhesosiaaliset etuudet jakautuvat vuorovanhempien välillä. Lähtökohtana on familistisen perhekäsityksen valta-asema suomalaisessa perhepolitiikassa. Tutkielmassa avataan suomalaisen perheen sekä vuorovanhemmuuden käsitteitä ja pohditaan sitä, miten suomalaisen perhepolitiikan muutos nykyistä perhekäsitystä vastaavaksi voisi vaikuttaa perheiden tasavertaisuuteen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on suomalainen perhepolitiikka ja perhesosiaaliset etuudet sisältäen perheen ja vuorovanhemmuuden käsitteet. Pro gradu -tutkielman tutkimuskysymykset ovat jakautuuko perhepoliittiset etuudet vuorovanhempien välillä sekä mitkä asiat vaikuttavat etuuksien tasavertaiseen jakautumiseen. Tutkimusotteeni on laadullinen ja tutkimusaineisto koostuu 12 henkilön teemahaastattelusta. Aineisto on analysoitu sisällön analyysillä. Tutkimuksen keskeisinä tuloksina esitetään, että perhepoliittisten etuuksien jakaminen ei toteudu tasapuolisesti vanhempien välillä. Tulosten perusteella lapsilisä jää hyvin helposti lähivanhemman etuudeksi ja käytettäväksi. Lähivanhempi ei luovu helposti statuksestaan lähivanhempana etävanhemman eduksi, ja siten etävanhempi ei pääse hyötymään perhepoliittisista etuuksista, kuten asumistuesta lapsikorotuksella. Tulosten perusteella voidaan osoittaa, että enemmistö etävanhemmista ei maksanut elatusapua lähivanhemmalle. Syyt elatusavun maksamattomuudelle voidaan jakaa neljään kategoriaan haastateltavien vastausten mukaan. Elatusapua ei makseta, koska: 1) molemmat vanhemmat ovat vuorovanhempia, 2) tulot tasavertaisia, 3) etävanhempi vastaa muista kuluista lähivanhempaa enemmän ja 4) ei maksukykyä. Etuuksien tasavertaiseen jakautumiseen nousi tutkimustuloksina esiin neljä teemaa, jotka vaikuttavat etuuksien tasavertaiseen jakautumiseen. Haastateltavat nostivat esiin kolme ensimmäistä teemaa, joiden kokivat edistävän vuorovanhempien eriarvoisuutta. Neljänneksi teemaksi nostin aineiston perusteella aiheen, joka aineiston analyysissä nousi tärkeäksi vaikuttajaksi. Nämä neljä teemaa olivat: 1) terminologia, 2) tukien jakautumattomuus, 3) lastenvalvojan rooli sekä 4) vanhempien keskinäinen vuorovaikutus. Tutkimuksen perusteella voidaan nähdä selkeä tarve suomalaisen perhepolitiikan muutokselle. Perhepolitiikan tulee huomioida muuttuneet ja monipuolistuneet perhemuodot ja hyväksyä erilaiset perhemuodot tasavertaisesti lain edessä. Perhepolitiikan tulee huomioida muuttuneet ja monipuolistuneet perhemuodot, ja hyväksyä ne tasavertaisesti lain edessä. Etuusjärjestelmän tulisi jatkossa pystyä joustamaan siten, että lapsi voitaisiin huomioida kahden ruokakunnan jäsenenä.
-
(2010)Tämä tutkielma keskittyy julkisen kaupunkitilan kontrollin eri muotoihin. Ihmiset käyttävät kaupunkitilaa eri tavoin ja eri tarkoituksiin. Tilan sallitut ja kielletyt käyttömuodot ovat aina erilaisten toiveiden yhteensovittamista: yhteisen neuvottelun tulos. Tilaa myös kontrolloidaan vastaamaan erilaisia toiveita ja odotuksia. Tutkielmassa julkisen tilan kontrollin muodot on jaettu kolmeen: tilan fyysinen muokkaaminen, tilan valvonta ja asenteisiin vaikuttaminen esimerkiksi politiikkaohjelmilla. Tärkeimpänä kiinnostuksen kohteena on tilanne, jossa jokin toiminta kielletään kokonaisuudessaan. Tutkielmassa käytetään konkreettisena esimerkkinä yrityksestä kontrolloida tilaa Helsingin kaupungin Stop Töhryille -projektia: kyseessä on tapaustutkimus em. projektista. Projekti toteutettiin vuosina 1998–2008 Helsingin kaupungin rakennusviraston sekä yleisten töiden lautakunnan alaisuudessa. Projektin tavoitteena oli vähentää ja poistaa kaupunkitilassa näkyviä graffiteja. Keinoina tähän oli tekninen siivous, valvonta ja viestintä. Graffitit voidaan nähdä yhtenä keinona vallata tilaa itselle. Tutkimuksen ongelmanasettelun taustalla on pohdinta siitä, kohdistuuko julkisen tilan kontrolli jonkin tietyn toiminnon ei-toivottavuuteen vai kohdistuuko kontrolli tiettyjen toimijoiden ei-toivottavuuteen. Tavoitteena on selvittää, minkälainen tilan kontrolliin tähtäävä ohjelma Stop Töhryille -projekti oli. Tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miksi projekti toteutettiin, mihin projektin toimenpiteet kohdistuivat ja miten nollatoleranssi määriteltiin projektissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Jock Youngin määritelmälle nollatoleranssista, nollatoleranssin kritiikille sekä Henri Lefebvren, Don Mitchellin, Andrea Sharkeyn ja Rob Shieldsin kirjoituksiin oikeudesta tilaan. Aineistona käytetään yleisten töiden lautakunnan kokousten esityslista- ja pöytäkirjamateriaalia sekä haastatteluja projektissa mukana olleille tai projektiin vaikuttaneille tahoille (N=4). Analyysin menetelmänä sovelletaan diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että projektissa hyödynnettiin laajasti erilaisia kontrollin keinoja. Projektin toimenpiteet keskittyivät alussa enemmän toimintoon (graffitien puhdistamiseen ja ehkäisyyn), mutta viimeisinä vuosina painopiste siirtyi enemmän toimijaan (graffitintekijään). Aineiston analyysissä yhtenä olennaisena toimijaryhmänä esille nousivat nuoret ja nuoriso, jotka mainittiin useaan otteeseen graffitintekijöinä. Tutkielmassa tätä ilmiötä pohditaan Mike Presdeen nuoruuden kriminalisointi -käsitteen sekä Zygmunt Baumanin ulossulkemisen paradigman kautta. Nollatoleranssiretoriikka on löydettävissä projektista kolmella tasolla: ideologisella, toiminnallisella sekä viestinnällisellä. Nollatoleranssia perusteltiin ideologisella tasolla rikottujen ikkunoiden teesillä: pieniä sosiaalisia häiriöitä poistamalla voidaan ehkäistä suuria rikoksia. Tämä perustelu vietiin toiminnalliselle tasolle, jossa häiriökäyttäytyjiä valvottiin ja heille vaadittiin kovia rangaistuksia. Viestinnällä pyrittiin madaltamaan kansalaisten sietokykyä graffiti-ilmiöön ja edesautettiin mahdollisimman laajan kansalais- ja asukasyhteistyön syntymistä. Lisäksi projektissa luotiin aktiivisesti tiedon ja kielen politiikkaa, joissa tuotetaan käsitystä siitä että graffitit lisäävät turvattomuutta ja konstruoidaan sellainen kieli, jossa graffitit nähdään ongelmana.
-
(2018)Suomen väestön ja suurten ikäluokkien ikääntyessä myös muistisairaiden ihmisten lukumäärä ja osuus väestöstä kasvaa. Muistisairautta on tutkittu paljon lääke- ja hoitotieteissä, mutta sen sosiaalitieteellinen tai sosiaaligerontologinen teoretisointi on jäänyt vähemmälle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on täydentää sosiaalitieteellistä muistisairaustutkimusta tarkastelemalla muistisairauden maailmaa ja muistisairaiden ihmisten elämää muistakin kuin sairauden ja hoivan näkökulmista. Tämä vaatii teoreettisilta lähtökohdiltaan avointa ja käsitteellistävää tutkimusotetta. Näistä lähtökohdista kiteytettynä tämän tutkimuksen tehtävänä on muodostaa aineistolähtöinen abstraktin tason malli siitä, miten muodostuu muistisairauden sosiaalinen. Tutkimus nojautuu toimijaverkkoteoriaan ja ajatukseen sosiaalisen moniaineksisuudesta. Menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä ja käsitteellisen tason tietoa tuottavaa grounded theorya, joka sopii lähtökohdiltaan avoimiin tutkimuskysymyksiin ja alueille, joiden teoretisointi on niukkaa. Aineisto poimittiin kaunokirjallisista teoksista, joissa muistisairaus on mukana pääteemana tai sivuosassa. Tutkimuksen tuloksena on aineistolähtöinen abstraktin tason malli, joka on nimetty kelpoisten kokoonpanojen teoriaksi. Teoria selittää käsitteidensä avulla, miten muistisairauden sosiaalinen tapahtuu. Teorian mukaan sosiaalinen näyttäytyy kokoonpanoissa ja kokoonpanojen muutoksissa. Kokoonpanot muodostuvat kolmesta jäsenestä: muistisairaasta, läheisestä ja osallisesta. Kokoonpanon jäsenet muodostavat toisiinsa suhteita, joiden määrä vaihtelee ja joita voi olla samanaikaisestikin useita erilaisia. Suhteiden ominaisuuksia ovat suuntautuminen, intensiteetti ja affektiivisuus. Suhteiden luonne muuttuu kun niihin liittyy tai niistä poistuu oheisia. Kokoonpanon jäsenten ominaisuuksia ovat minuus, kuuluminen ja kelpoisuus. Minuus on kuulumista erilaisiin kokoonpanoihin ja kelpoisuutta näissä kokoonpanoissa. Kokoonpanon jäsenet osoittavat kuulumistaan ja kelpoisuuttaan. Jäsenet tuottavat näitä ominaisuuksia suhteiden välityksellä kokoonpanon muille jäsenille. Näin ollen kokoonpanon suhteita voi tarkastella kuulumis- ja kelpoisuussuhteina ja tätä kautta minuuteen vaikuttavina suhteina. Kuuluminen jakautuu minän kuulumisen ja minulle kuulumisen suhteisiin. Kelpoisuus koostuu kelpoisuudesta jäsenelle itselleen, kelpoisuudesta muille kokoonpanon jäsenille ja kelpoisuudesta kokoonpanossaan. Kokoonpanon sisältämät suhteet vaikuttavat kokoonpanon kelpoisuuteen, joten kelpoisuus on myös kokoonpanon ominaisuus. Hahmottamis- ja kontrollisuhteet tukevat kuulumisen ja kelpoisuuden suhteita. Näiden suhteiden yhdistelmä tuottaa koosteisuuden, joka on kokoonpanon ominaisuus ja vaikuttaa kokoonpanon kelpoisuuteen. Orientoituminen ja organisointi ovat suhteiden muodostamisen tapoja. Orientoituminen liittyy kuulumisen ja hahmottamisen suhteisiin siinä, missä organisointi on ensisijaisesti kelpoisuus- ja kontrollisuhteiden muodostamisen tapa. Kelpoisten kokoonpanojen teoria kuuluu sosiaalisen elämän suhteisuutta ja moniaineksisuutta painottaviin lähestymistapoihin. Se lisää ymmärrystä muistisairauden sosiaalisesta ja sosiomateriaalisuudesta ja kytkeytyy tutkimuksen kirjallisuuskatsauksensa kautta yhteiskunta- ja ihmistieteiden teorioihin. Kelpoisten kokoonpanojen teoria on tarkoitettu muistisairaan ihmisen elämän ja toiminnan ymmärtämisen apuvälineeksi. Teoria tuo esiin esimerkiksi sen, että suhteisiin vaikuttamisella näyttää olevan suotuisammat seuraukset verrattuna suoraan muistisairaaseen ihmiseen tai hänen toiminnan kohteeseensa suuntautuviin toimenpiteisiin. Tämä on merkittävä havainto muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnin ja toimijuuden tukemisen kannalta. Teoriaa voi muokata soveltuvaksi myös muille elämän alueille ja yhdessä kirjallisuuskatsauksensa kanssa se tarjoaa ideoita uusien tutkimusten lähtökohdiksi. Tässä tutkimuksessa on kartoitettu sosiaaligerontologian katvealuetta – muistisairauden sosiaalista – rajautumatta ainoastaan ihmistoimijoiden välisiin suhteisiin. Tämä lähestymistapa auttaa havaitsemaan ihmisten toimintakentät laajemmassa mittakaavassa ja useampien ulottuvuuksien kautta. Sosiaalisen toiminnan ymmärtäminen ihmistoimintaa laajempana ilmiönä avaa uusia näkökulmia myös ihmisten välisten suhteiden tarkasteluun, jolloin ihmiskeskeisestä näkökulmasta luopuminen voi tuottaa inhimillisemmän ja ihmislähtöisemmän näkökulman.
-
(2013)Tutkielmassa tarkastellaan vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia nyky-yhteiskunnassa erityisesti nuorten näkökulmasta. Kansalaisten äänestysaktiivisuus on laskenut, luottamus politiikkoihin on alhainen ja ihmiset eivät enää ole kiinnostuneita yhdistys- toiminnasta. On kuitenkin ilmeistä, että kansalaisten vaikuttamishalu ei ole hävinnyt. Erityisesti nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen on heikkoa. Ihmiset, ja varsinkin nuoret, toimivat mieluummin sosiaalisessa mediassa kuin marssivat kadulla. Suuri kysymys on ollut viime aikoina se, miten saada kansalaiset aktivoitumaan. Tutkielmassa pyritään löytämään syitä potentiaalisten vaikuttajien passiivisuuteen ja pyritään kehittämään keinoja, joilla kehityskulun suunta saataisiin käännettyä erityisesti ihmisiä lähellä olevassa kunnallisessa päätöksenteossa. Tutkielma jakautuu teoriaosuuteen ja haastatteluihin perustuvaan empiiriseen osioon. Tutkielman teoreettisessa osassa on tutkittu vaikuttamisen nykytilaa sekä esitelty ja vertailtu vaikuttamis- ja demokratiateorioita peilattuna kunnallisvaikuttamiseen ja tultu siihen lopputulokseen, että demokratiaa tarvitaan yhä tulevaisuudessakin. Erityiseen tarkasteluun on otettu Habermasin diskursiivinen demokratiateoria, jonka puitteissa on analysoitu myös haastatteluista saatua aineistoa. Lisäksi teoreettisessa osiossa verrataan Suomen vaikuttamistilannetta Euroopan muiden maiden tilanteeseen ja esitetään ja kehitellään myös uusia vaikuttamis- ja osallistumiskäytäntöjä, joissa teledemokratia on tärkeässä roolissa. Tutkimuksen empiiristä osaa varten on haastateltu kymmentä Tuusulan kunnan nuorisovaltuuston jäsentä. Nuorilta on haastattelemalla pyritty selvittämään sitä, miten nuoret kokevat oman kansalaisvaikuttamisensa ja mitkä tekijät aktivoivat nuoria osallistumaan. Empiirisen osan aineisto on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Haastatteluja analysoimalla selvisi, että vaikka tilastot ja tutkimukset eivät luo valoisaa kuvaa nuorten vaikuttamis- ja osallistumiskäytäntöjen kehityksestä, nuoret kuitenkin näkevät tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia. Nuoret haluavat vaikuttaa paitsi omaan elinympäristöönsä, myös muiden nuorten mahdollisuuksiin. Nuoret olivat tietoisia haasteista, joita nuorten aktivoiminen tulee asettamaan, mutta yleisesti nähtiin, että haasteet oli voitettavissa. Moni nuori on kiinnostunut osallistumaan, mutta harva tietää, että se on mahdollista. Nuorisovaltuutetut pyrkivät aktivoimaan muita ja levittämään tietoa nuorten vaikutusmahdollisuuksista. Kuitenkin tutkimukseni valossa voidaan päätellä, että koululla ja opettajilla on suurin vaikutus nuorten aktivoimiseen. Koulujen oppilaiden aktiivisuuden välillä on merkittäviä eroja riippuen opettajien innokkuudesta levittää tietoa nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. Tarkastelin tutkielmassani nuorten käsityksiä päätösvallasta ja sen oikeutuksesta Habermasin diskursiivisen demokratiateorian valossa. Teorian mukaan nykyisissä pluralistisissa yhteiskunnissa sosiaaliset normit voivat saada oikeutuksensa vain niiden henkilöiden tahdon ja järkeilyn kautta, joita normit tulevat sitomaan. Habermas uskoo, että tietyistä perustavanlaatuisista normatiivisista periaatteista päästään universaaliin yhteisymmärrykseen. Hän perustelee tämän kommunikatiivisen toiminnan teorialla. Haastatteluissa nuoret toivat selkeästi esille, että oleellista päätöksenteossa on se, että asioissa on kuultu henkilöitä, joita asia tulee koskemaan. Nuorten asioista päätetään usein ilman, että heidän kantaansa niihin huomioidaan. Tähän epäkohtaan nuoret toivoivat muutosta. Johtopäätöksenä tutkimuksesta voidaan todeta, että nuorten näkemys vaikuttamisestaan on melko positiivinen ja että vaikuttaminen kuuluu edelleen demokratiamalliimme, mutta vaikuttamiseen tarvitaan uusia kanavia. Nuorten vaikuttamismahdollisuudet valtakunnallisella tasolla nähtiin vajavaisiksi, mutta paikallisella tasolla nuoret kuvailivat, että heitä kuunnellaan ja kannanotot huomioidaan. Nuoret kokivat vahvasti, että nuorten äänen tulisi kuulua päätöstason politiikassa. Kaikki haastateltavani uskoivat, että nuorilla on paljon annettavaa poliittiisella areenalla. Heille tulee vain antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. ! Teknologiaa tulee hyödyntää yhä enemmän kuntien vaikuttamis- ja osallisuushankkeissa. On oleellista, että osallistumisen muotoja päivitetään niin, että ne toimivat vallitsevassa yhteiskunnassa. Vanhoja hyväksi havaittuja malleja ei tarvitse hylätä, mutta niiden rinnalle on hyvä kehittää toimintamuotoja, jotka sopivat tähän päivään ja tämän päivän sukupolvelle.
-
(2011)Aiemmat kiirettä käsittelevät tutkimukset ovat käsitelleen pääosin kiirettä työelämässä. Tämä tutkielma käsittelee opiskelijoiden kokemuksia kiireestä sekä niitä merkityksiä, joita he kiireelleen tai kiireettömyydelleen antavat. Lisäksi tutkielmassa käsitellään niitä selityksiä, joita opiskelijat antavat kiireelleen tai kiireettömyydelleen eli mitkä asiat aiheuttavat tuntemuksen kiireestä. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa kuva korkeakouluopiskelijoiden kiirekokemuksista ja kiireestä ilmiönä. Tarkastelen kiireen kokemuksia sosiaalisen konstruktionismin ja kulttuurintutkimuksen metodologisesta viitekehyksestä lähtien. Näihin liittyy ajatus todellisuudesta sosiaalisesti rakennettuna kokonaisuutena ja todellisuuden näyttäytymisestä toimijoille merkitysten kautta. Aineistona on valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vastauksia kiirettä koskevaan kyselyyn. Tutkimus on toteutettu pääosin laadullisilla menetelmillä, mutta aineistoa on tarkasteltu lisäksi määrällisin menetelmin. Laadullisena menetelmänä on hyödynnetty temaattista sisällönanalyysiä. Analyysi on sekä aineisto- että teorialähtöistä. Teen analyysiäni aineiston ehdoilla, mutta tukeudun valmiisiin teoreettisiin käsitteisiin. Täysin teorialähtöinen on kappale, jossa aineistoa tarkastellaan Hartmund Rosan kiihtymisteoriasta käsin. Opiskelijoiden kiirekokemukset ovat moninaisia. Kiire näyttäytyy kuitenkin kulttuurin osana, ja etenkin pitkään jatkuessaan, kielteisenä, stressiä aiheuttavana asiana. Opiskelijat liittävät kiireen vastauksissaan länsimaiseen kulttuuriin sekä suomalaisuuteen. Kiirellä on opiskelijoiden mukaan monia negatiivisia fyysisiä vaikutuksia. Kiire ei kuitenkaan ole kaikkien vastaajien mielestä ainoastaan negatiivinen asia. Kiire voi lisätä sitoutumista ja paneutumista työhön sekä mahdollistaa flow-tilan, jossa tekeillä olevaan asiaan keskittyy täysin ja tekeminen tuntuu mielekkäältä. Aineistosta erottuu pitäisi-mieliala eli puhe jossa krooninen kiire ei aina ole varsinaista ajanpuutetta vaan tunne riittämättömyydestä. Pitäisi-mieliala aiheuttaa tarpeen saada koko ajan jotakin hyödyllistä aikaiseksi. Työssäkäynti on useimpien vastaajien mielestä kiireen aiheuttaja, sillä se vie aikaa esimerkiksi opiskelulta. Osa vastaajista ei kuitenkaan näe työn lisäävän kiireisyyttä heidän elämässään. Opiskelijoiden välillä on eroja suhtautumisessa ajatukseen kiireestä joko itseaiheutettuna tai itsestä riippumattomana asiana. Suurin osa näkee kiireen kuitenkin monitahoisena asiana, johon omien valintojen lisäksi vaikuttavat myös kulttuuri ja yhteiskunta jossa elämme.
-
(2018)Lapsuudessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen myöhemmän elämän hyvinvoinnissa on havaittu eroja muuhun väestöön verrattuna. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla työttömyys ja toimeentulon vaikeudet, mielenterveyspalvelujen käyttö ja vain perusasteen koulutus ovat muuhun väestöön verrattuna yleisempiä. Sijoitukset voivat tapahtua eri iässä, eri paikoissa, vaihtelevan pituisen ajan ja usein monta kertaa, mutta aiempaa tutkimustietoa edellä mainittujen sijoitukseen liittyvien tekijöiden yhteydestä myöhempään elämään on olemassa niukasti. Tutkimuksessa pyritään tarkentamaan tietoa sijoituksiin liittyvien tekijöiden yhteydestä myöhempään elämään. Tutkimuksessa tarkastellaan sijoitusiän, sijoituspaikan, sijoitusten kokonaiskeston, sijoitusten lukumäärän ja sijoitusperusteen yhteyttä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen 21–28-vuotiaana. Tutkimusaineistona käytetään Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoa, joka sisältää lastensuojelurekisteritiedot kaikista vuonna 1987 syntyneistä, jotka ovat olleet lapsuudessaan sijoitettuina (N=1983). Lastensuojelurekisteritietojen lisäksi käytetään tietoja toimeentulotukirekisteristä. Tutkimusmenetelmänä käytetään multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Sijoitukseen liittyvien tekijöiden yhteyttä ja sen voimakkuutta toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen mitataan vetosuhteiden (odds ratio, OR) avulla. Tulokset osoittavat, että kaikkien tutkimusasetelmassa mukana olleiden tekijöiden vakioinnin jälkeen toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen ovat voimakkaimmin yhteydessä sijoitus ensimmäistä kertaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä eli 16–17-vuotiaana, sijoitus 13–15-vuotiaana ja mikäli sijoituksia on ollut kolme tai enemmän. Myös laitokseen sijoittaminen on yhteydessä pitkäaikaiseen toimeentulotuen saamiseen. Sijoitusten kokonaiskeston osalta tulokset jäävät monitulkintaisiksi. Kaikkien mukana olleiden tekijöiden vakioinnin jälkeen epäsuotuisista oloista pitkäksi ajaksi sijoittamisen ei havaita olevan heikommin yhteydessä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen lyhytkestoiseen sijoitukseen nähden. Myöskään laillisilta perusteiltaan voimakkaammat interventiot, kiireellinen sijoitus ja huostaanotto, eivät juurikaan eroa yhteydessä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen avohuollon tukitoimena tapahtuneeseen sijoitukseen nähden.
-
(2011)Tutkimuksen ensisijainen tavoite on selvittää, miksi työtapaturma-asioissa tehdään runsaasti valituksia. Keskeisin kysymys koskee sitä, minkälaisia oikeutusperusteluja korvauksenhakijat valituskirjelmissään esittävät ja miten ne kilpailevat vakuutuslaitoksen perustelujen kanssa. Lisäksi tutkimus tarkastelee millaista problematiikkaa ja epävarmuutta liittyy siihen tietoon, johon päätökset perustuvat. Tutkimuksen aineisto koostuu suomalaisen vakuutuslaitoksen 204 valitustapauksesta, joista kukin sisältää vakuutuslaitoksen päätöksen, valituskirjelmän, vastineen valitukseen ja tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen. Tutkimus perustuu teoreettisesti konstruktionismiin, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti. Tarkastelun painopisteessä on subjektiivinen kokemusmaailma. Analyysimenetelmänä on käytetty laadullista teema-analyysia, jossa on hyödynnetty diskurssianalyyttistä lähestymistapaa sekä retoriikan analyysia. Tutkimuksen keskeisin tulos on osapuolten käsitysten huomattava poikkeavuus toisistaan ja usein fundamentaalinen ristiriita määrittelykysymyksissä. Tämä poikkeavuus näkyy tutkimuksessa käsitellyissä teemoissa: tapaturman juridispainotteisessa määrittelyssä, lääketieteellisen syy-yhteyden ymmärtämisessä, pysyvän haitan arviossa ja siinä mitkä asiat ylipäätään ajatellaan olevan ratkaisun perusteena. Tulokset tukevat edeltävän tutkimuksen teoriaa, jonka mukaan toimeenpanevaan viranomaiseen usein kohdistetaan valitus koetusta vääryydestä, vaikka asia olisi ratkaistu säädösten mukaisesti. Tähän voivat olla selityksenä elämäkerralliset ja identiteettiin liittyvät syyt. Toisaalta koko vakuutuksen solidaarinen idea, riskiteknologia ja aktuaarinen oikeudenmukaisuus ymmärretään usein väärin, mikä lisää valitusten määrää. Tutkimuksen mukaan lainsäädäntö ja erityisesti asian ratkaisuun vaikuttava oikeuskäytäntö ovat joko korvauksenhakijoiden saavuttamattomissa tai niin vaikeasti ymmärrettäviä, että voidaan puhua asiantuntijatiedon hegemoniasta. Tätä korostaa potilastyötä tekevän lääkärikunnan ja käytännön vakuutuslääketieteen usein vastakkaiset näkemykset. Tulkinnat riskitiedosta poikkeavat selvästi toisistaan, jolloin muutoksenhaku ilmentää usein kahden epävarman kausaliteettiarvion kilpailua. Tässä vastakkainasettelussa toisessa leirissä vaikuttavat olevan asian ratkaisevat instanssit ja toisessa korvauksenhakija sekä lisäksi häntä hoitaneet lääkärit, joiden käsityksiä muutoksenhakijat arvostavat suuresti. Vakuutuslääketieteen käyttämä todennäköisen syy-yhteyden määritelmä ja hoitavien lääkäreiden vastaava kausaliteettiarvio vaikuttavat molemmat ongelmallisilta omista lähtökohdistaan tarkasteltuna. Tutkimus tukee käsitystä siitä, että vakuutusteollisuus muokkaa riskiyhteiskunnan ääriviivoja muun muassa tuottamalla sairaanhoitojärjestelmään emergenttejä ilmiöitä ja luomalla sosiaalista inflaatiota. Lisäksi tutkimus antaa viitteitä siitä, että muutoksenhaku olisi jossain määrin ja joiltain osin sukupuolittunut ilmiö.
-
(2013)Tutkielmassa selvitetään, mikä on kodin merkitys arjessa, kun ihmiset liikkuvat yhä enemmän paikasta toiseen. Kuinka koti rakennetaan, ja onko kodilla merkitystä tänä päivänä. Ilmiötä tarkastellaan suomalaisten naisten, jotka ovat lähteneet mukaan miestensä määräaikaisille ulkomaantyökomennuksille näkökulmasta. Heidän elämäntapansa ilmentää myöhäismodernin yhteiskunnan luonteenomaista piirrettä – liikkuvuutta ja siirtymistä paikasta toiseen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on erityisesti Suomessa tehty kodintutkimus sekä ekspatriaateista tehty tutkimus. Tutkimusaineiston koostuu kahdeksasta Kuala Lumpurissa asuneen suomalaisen naisen teemahaastattelusta. Syynä Malesiassa oleskeluun heillä oli miehiensä työkomennus. Haastattelut on tehty haastateltavien kotona Kuala Lumpurissa. Aineiston analyysi perustuu aineistolähtöiseen sisällönanalyysiin. Lopuksi analysoitu haastatteluaineisto on järjestetty siten, että lukija pystyy seuraamaan empiiristen lukujen myötä suomalaisten puolisoiden lähtöä komennukselle ja kodin pakkaamista, asettumista Kuala Lumpuriin, kodin rakentamista ja arkea siellä sekä lähtöä seuraavaan paikkaa. Tutkimuskysymyksiin vastataan haastateltavien kokemuspuheen kautta. Komennuskoti ja sen paikka arjessa on aiheena yhteiskunnallisesti merkityksellinen ja ajankohtainen. Koti tutkimuskohteena on alkanut kiinnostaa hyvinvointitutkimuksen painottuessa kokemuksellisen hyvinvoinnin tutkimiseen (Vilkko ym. 2010). Kysymykseen onko kodilla enää merkitystä? Saatiin selkeä vastaus haastateltavilta: kodilla on suuri merkitys perheen hyvinvointiin sekä viihtymiseen komennuspaikassa ja kaiken kaikkiaan komennuksen onnistumiseen. Kodin paikka vain korostuu kaukana asuttaessa tuttuna ja turvallisena kotipesänä. Mutta kotipesä ei tule itsestään. Kotiin täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota, siihen tulee panostaa ja sitä ei pidä pitää itsestään selvyytenä. Koti tulee tekemällä, asumalla, olemalla eli elämällä.
Now showing items 1-20 of 66