Browsing by discipline "Socialpolitik"

Finland has gained a reputation worldwide as a leader both in educational performance and equality of outcomes. In the last decade, however, the results of Finnish schools have grown more unequal. This trend is particularly visible in urban areas: both the bottom and top performing schools in the country are found in Helsinki (Kuusela, 2010). The current 'positive discrimination' (PD) funding model has provided additional support to schools in certain areas of Helsinki since 2008. The PD funding policy breaks from the universalist approach typical to Finnish education policy as one of the first policies to explicitly target existing inequalities. This thesis examines the institutional characteristics and impact of the PD funding policy. The theoretical framework for this thesis situates the PD funding model in Helsinki against a backdrop of Nordic welfare state policies more broadly before approaching the PD funding policy through a framework centered on governance, particularly education governance. This thesis employs mixed-methods, combining data from stakeholder interviews with a difference-in-differences econometric model. Semi-structured interviews conducted with municipal policy-makers, school principals, and teachers in spring 2016, and quantitative data from both Statistics Finland and the Helsinki Department of Education provide the empirical backbone for this research. The quantitative analysis in this thesis finds increased rates of enrollment in post lower-secondary education amongst students from schools that receive PD funding. Equally important, the stakeholder interviews suggest that the high levels of local autonomy and trust between stakeholders combined with a notable absence of performance-based accountability are central to the operation of PD funding in Helsinki.

Asiakaslähtöisyys- ja osallisuus nähdään mahdollisuudeksi julkisten palveluiden kehittämisessä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden laatua voidaan parantaa hyödyntämällä palveluiden käyttäjien palvelukokemuksia palveluiden kehittämisen tukena. Asiakkaiden näkemysten avulla palvelut on mahdollista saada paremmin vastaamaan palveluiden käyttäjien tarpeita. Palveluiden käyttäjien kokemustiedon hyödyntäminen mahdollistaa entistä asiakaslähtöisemmät ja laadukkaammat palvelut. Tutkielmassa tarkastellaan Mikkelin seudulla asuvien näkemyksiä alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden laadun puutteista sekä kehittämistarpeista. Palveluiden laatu ymmärretään tässä tutkimuksessa palveluiden vastaamisesta asiakkaan tarpeisiin. Tavoitteena on selvittää asiakaspalautteen merkitystä osana julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden laadun arviointia ja niiden kehittämistä. Aineisto koostuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämistä kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalvelukokemuksista kuntalaisen palvelufoorumissa vuonna 2012. Kyselylomakkeen viiden avokysymyksen vastaukset on analysoitu luokittelemalla käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Palveluiden laatu muodostui asiakkaille kolmesta eri tekijästä: palveluiden piiriin pääsemisestä, palveluiden teknisestä laadusta ja palveluprosessista. Kuntalaiset kertoivat palveluiden piiriin pääsemisen esteinä olleen muun muassa palveluiden välimatka, aukioloaika sekä odotusaika. Olemassa olevat palvelut eivät välttämättä olleet kaikkien saavutettavissa johtuen erilaisista puutteista ajanvarauksessa, julkisessa liikenteessä, omassa aktiivisuudessa sekä neuvonnassa ja ohjauksessa. Yksilöllisyys ja kokonaisvaltaisuus eivät kuntalaisten mielestä olleet toteutuneet palveluissa, vaan palvelut koettiin usein asiakkaan pompotteluna paikasta toiseen. Ongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen oli harvinaista, sillä useimmiten vain kiireelliset asiat ehdittiin hoitamaan. Palveluvalikoimalta toivottiin enemmän monipuolisuutta, sillä puutteet palveluvalikoimassa johtivat palveluiden saamatta jäämiseen. Resurssien vähäisyydestä johtuva henkilöstöpula näkyi palveluissa kiireenä, työntekijöiden runsaana vaihtuvuutena sekä lukuisina sijaisuuksina. Henkilöstöltä odotettiin ammattimaisuutta, jatkuvuutta sekä yhteistä asiointikieltä. Työntekijän käyttäytyminen ja asenteet asiakasta kohtaan olivat toisinaan epäasiallisia, loukkaavia sekä välinpitämättömiä. Asiakkaan osallistuminen palveluprosessiin oli mahdollista ainoastaan kunnioittamalla hänen ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta. Palvelukokemusten selvittäminen kyselylomakkeen muodossa osoittautui haastavaksi keinoksi arvioida palveluiden laatua ja kehittämistarpeita. Asiakaspalautteet olivat hyvin vaihtelevia, eivätkä ne antaneet aina selvää kuvaa vastauksista. Yksittäisiä ehdotuksia ja moitteita tuli sen sijaan runsaasti. Toisinaan kuntalaisten ehdotukset olivat yllättäviä ja uusia, mutta eivät täysin toteuttamiskelpoisia. Palveluiden käyttäjät kommentoivat eniten niitä palveluja, joista heillä oli kokemusta sekä mitkä koskettivat heitä itseään. Vaikeuksia oli kommentoida itselle tuntemattomia palveluja. Henkilöstön käyttäytymisestä ja asenteista oli helppoa kommentoida, mutta sen sijaan kuntalaiset eivät osanneet välttämättä arvioida palveluja laajemmassa suhteessa. Asiakaspalautteen käytettävyyttä heikensi se tosiasia, ettei aina ollut mahdollista erottaa toisistaan asiakkaan odotuksia, mielikuvia sekä tarpeita. Kuntalaisten palaute antoi vihjeitä erilaisista palveluongelmista sekä siitä, mitä asioita asiakkaat pitivät merkityksellisinä. Konkreettisia kehittämistoimia oli mahdotonta suunnata pelkän asiakaspalautteen perusteella, mutta kuntalaisten palvelukokemukset antoivat uutta näkökulmaa perinteisen asiantuntijatiedon rinnalle.

Pro gradu -tutkielman aiheena on talouden kasvukriittinen degrowth-ilmiö. Degrowth on lähtöisin Ranskasta ja sen isänä pidetään emeritusprofessori Serge Latouchea. Degrowth-termi on tunnettu lähinnä läntissä teollisuusmaissa, joiden hyvinvointi ja toiminta perustuvat taloudelliseen kasvuun. Tutkielma kuuluu yhteiskuntapolitiikan alaan. Degrowth löytyi tutkielman keskeiseksi aiheeksi tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin kuuluvan heikkojen signaalein etsinnän avulla. Kronologisesti tarkasteltuna työ on edennyt menetelmä edellä, mikä tarkoittaa metodin valintaa ennen tutkimusaiheen löytymistä. Näin tehtynä työn ensimmäinen lähtökohta oli löytää käytettävästä aineistosta ilmiöitä, jotka eivät ole vielä yleisesti tiedettyjä trendejä. Tämän vaiheen jälkeen oli mahdollisuus syventyä heikoista signaaleista muodostuneen ilmiön kuvaukseen ja luonteeseen. Löydöksen ja rajauksen tuloksena syntyi tutkielman tavoite selvittää mikä degrowth on ja miten se ilmenee aineistosta. Tutkielman aineistona on noin puolen vuoden ajan painetuista sanoma- ja aikakauslehdistä kerätty artikkeliotos sekä degrowthia käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja aiheesta kirjoitettuja artikkeleita. Lehtiartikkeleiden aiheita ja tekstejä analysoimalla oli tavoitteena löytää mahdollisesti hajallaan eri artikkeleissa olevia merkkejä, jotka teemoittain yhdistettyinä muodostavat vahvistumassa olevan yhteiskunnallisen ilmiön. Heikkojen signaalien luonteeseen kuuluu olennaisesti niiden hetkellisyys: ne joka vahvistuvat tunnetuksi trendiksi tai häviävät kokonaan ilman, että niistä tulee tunnettuja. Menetelmän heikkojen signaalien etsintä on yhteiskuntapolitiikan opinnäytteissä varsin harvoin käytetty. Aineiston analyysin avulla löytyi kolme ilmiötä, joista degrowth valikoitui tarkemman tarkastelun kohteeksi. Muut ilmiöt ovat näyttäytyminen ja pelon yhteiskunta, joihin tutkielmassa ei syvennytä, mutta jotka kuitenkin pääpiirteittäin kuvataan. Tämä on perusteltua siksi, että siten tulee näkyväksi muun muassa menetelmän ominaisuus työvälineenä havaita useita yhteiskunnallisia ilmiöitä ja toisaalta siksi, että tuloksellisesti eri ilmiöt on mahdollista asettaa keskenään vertailuasemaan esimerkiksi vahvuutensa perusteella. Näyttäytyminen sisältää ihmisten halun ja tavoitteen tehdä itsestään brändi. Pelon yhteiskunta liittyy ihmisten valintoihin suojautua uhiksi koetuilta asioilta ja torjua niitä esimerkiksi teknisen valvonnan ja torjunnan keinoin. Degrowth on aineiston tulkinnan perusteella ilmiönä olemassa, mutta ei kovin vahva. Se on jatkumoa talouskasvuun kriittisesti suhtautuvien liikkeiden ketjussa, joka on syntynyt erityisesti kapitalistista markkinataloutta arvostelevien toimijoiden kannanottojen tuloksena. Degrowthin uutuutta kuvaa muun muassa se, että termillä ei ole vielä vakiintunutta suomennosta. Siitä käytetään muun muassa sanoja kohtuullistaminen, kasvuton yhteiskunta, ei-kasvu. Ilmiönä sitä nimitetään liikkeeksi, ideologiaksi ja ajatteluksi. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan degrowthin olevan yhteiskunnallisena ilmiönä olemassa, joskin heikkona. Signaaleita siitä löytyy media-aineistosta, ei varsinaisesti degrowthiksi nimettyinä, mutta aiheista ja teksteistä tulkittuina. Menetelmällisenä johtopäätöksenä todetaan heikkojen signaalien etsinnän olevan käyttökelpoinen ja kiinnostava metodi yhteiskuntapoliittisessa tutkimuksessa.

This thesis studies a case of female Vietnamese immigrants in Finland and the structure of new gender roles due to the adaptation in the new land. Considering gender roles are practiced differently in different cultures and societies (Lindsey, 1990; Spain, 1993), it is sensible to study the changes of gender roles in families occurring as the result of adaptation when Vietnamese immigrants move from prevalent Confucius culture to Nordic one. The main objective of this thesis is to find out how Vietnamese female immigrants have defined their familial roles after migrating to Finland. Following the framework adopted from Foner (1997), this thesis analyzes the data taken from in-depth interviews with 10 lately-arrived female immigrants and supplementary information from 3 male immigrants, field notes and biographical questions. The research determines that these women experience new types of gender roles, which are formed by both some elements brought from home country and newly-learnt practices in Finland. The results show that although the main features of traditional gender relations are maintained, radical changes in different aspects including familial model, kin relationship, division of labour and decision-making power, could be noticed. Adapting to Finland, Vietnamese families in Finland have been transformed from traditional extended to nuclear family model, which has had a major effect on traditional familial relationships and defining gender roles. These Vietnamese women lose the position of co-breadwinners, therefore, they maintain the traditional role as homemakers. However, as a strategy of coping with the lack of support and influence of external family members, Vietnamese women seem to have more power in making decision and benefit better involvement of husbands in domestic work and child-care.

This thesis has two intertwined goals: to articulate a coherent approach to sport loyal to Lefebvre’s philosophy using the concrete case of Finnish football, and so to point possible paths for improving Finnish football using Lefebvrian theory. Based in the ‘Third Wave’ of Lefebvrian scholarship, I explore the humanism, critique, and urbanism in his physical, mental, and lived dialectic. I engage with the influences of Heidegger, Nietzsche, Hegel, and, most prominently, Marx on his expansive oeuvre and the arising concepts of: totality and the residuality of everyday life held together in a collective subjectivity; globalisation and the neoliberal and neomanagerial strategies of the state; metaphilosophy, transformative praxis, the bodily truth of poietic creativity, and mimetic repetition (as not always an empty copy); time, its moments, and its linear and cyclical rhythms; alienation and the romantic revolution against the fetishised concrete abstractions of the exchange value, ideologies (with a more inclusive definition of ideology than in which Lefebvre has usually been understood), and space, as well as the latter’s reimagining in utopias. Using these concepts, I describe some features of Finnish football and critically uncover problems in it. Beyond my own experiences, especially coaching, I describe the general capitalist mode of Finnish football under globalisation and the neoliberal and neomanagerial strategies of the Finnish national and municipal governments and sports associations (the democracy of the new Finnish Football Federation’s structure remains to be seen). I explore the alienation arising from the abstractions of the game by the federation-run ‘skill competitions’, the logic of the exchange value, and from both sides of the ideological clash between sport as achievement and the sport-for-all Kaikki Pelaa (Everybody Plays) programme. I set the task for all people involved in football to live a new praxis and imagine the possible futures of a disalienated game.

In thesis at hand, there´s three cases of automobility which have affected the ways electric vehicle technology has progressed. The birth of automobility and modern car industry was affected by multiple things and electric vehicle had a role in it. The combustion engine came to be the dominating technology. The situation remained long unchanged, until the Opec Oil Embargo of 1973 and battery innovation by Ford of 1966, among other things, changed the era. Thirdly technological forcing was introduced in the 1990s. The goal of the research is to understand where non-fossil energy systems have gained momentum and progressed. Non-determinist ways of understanding history are displayed. The material has been gathered from newspaper articles, popular science literature and the research of electrochemistry. Thus, the research is using history research methods. The goal has not been to make linear or determinist picture of historical events, because very random social issues shape the using of technology. Social constructivist issues displayed are the gender in private car use, whereas broader issues are the vested interests of car and oil industry. At the dawn of new electro-chemical era, we still need new social ways in understanding mobility.

Tämä tutkielma keskittyy julkisen kaupunkitilan kontrollin eri muotoihin. Ihmiset käyttävät kaupunkitilaa eri tavoin ja eri tarkoituksiin. Tilan sallitut ja kielletyt käyttömuodot ovat aina erilaisten toiveiden yhteensovittamista: yhteisen neuvottelun tulos. Tilaa myös kontrolloidaan vastaamaan erilaisia toiveita ja odotuksia. Tutkielmassa julkisen tilan kontrollin muodot on jaettu kolmeen: tilan fyysinen muokkaaminen, tilan valvonta ja asenteisiin vaikuttaminen esimerkiksi politiikkaohjelmilla. Tärkeimpänä kiinnostuksen kohteena on tilanne, jossa jokin toiminta kielletään kokonaisuudessaan. Tutkielmassa käytetään konkreettisena esimerkkinä yrityksestä kontrolloida tilaa Helsingin kaupungin Stop Töhryille -projektia: kyseessä on tapaustutkimus em. projektista. Projekti toteutettiin vuosina 1998–2008 Helsingin kaupungin rakennusviraston sekä yleisten töiden lautakunnan alaisuudessa. Projektin tavoitteena oli vähentää ja poistaa kaupunkitilassa näkyviä graffiteja. Keinoina tähän oli tekninen siivous, valvonta ja viestintä. Graffitit voidaan nähdä yhtenä keinona vallata tilaa itselle. Tutkimuksen ongelmanasettelun taustalla on pohdinta siitä, kohdistuuko julkisen tilan kontrolli jonkin tietyn toiminnon ei-toivottavuuteen vai kohdistuuko kontrolli tiettyjen toimijoiden ei-toivottavuuteen. Tavoitteena on selvittää, minkälainen tilan kontrolliin tähtäävä ohjelma Stop Töhryille -projekti oli. Tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miksi projekti toteutettiin, mihin projektin toimenpiteet kohdistuivat ja miten nollatoleranssi määriteltiin projektissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Jock Youngin määritelmälle nollatoleranssista, nollatoleranssin kritiikille sekä Henri Lefebvren, Don Mitchellin, Andrea Sharkeyn ja Rob Shieldsin kirjoituksiin oikeudesta tilaan. Aineistona käytetään yleisten töiden lautakunnan kokousten esityslista- ja pöytäkirjamateriaalia sekä haastatteluja projektissa mukana olleille tai projektiin vaikuttaneille tahoille (N=4). Analyysin menetelmänä sovelletaan diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että projektissa hyödynnettiin laajasti erilaisia kontrollin keinoja. Projektin toimenpiteet keskittyivät alussa enemmän toimintoon (graffitien puhdistamiseen ja ehkäisyyn), mutta viimeisinä vuosina painopiste siirtyi enemmän toimijaan (graffitintekijään). Aineiston analyysissä yhtenä olennaisena toimijaryhmänä esille nousivat nuoret ja nuoriso, jotka mainittiin useaan otteeseen graffitintekijöinä. Tutkielmassa tätä ilmiötä pohditaan Mike Presdeen nuoruuden kriminalisointi -käsitteen sekä Zygmunt Baumanin ulossulkemisen paradigman kautta. Nollatoleranssiretoriikka on löydettävissä projektista kolmella tasolla: ideologisella, toiminnallisella sekä viestinnällisellä. Nollatoleranssia perusteltiin ideologisella tasolla rikottujen ikkunoiden teesillä: pieniä sosiaalisia häiriöitä poistamalla voidaan ehkäistä suuria rikoksia. Tämä perustelu vietiin toiminnalliselle tasolle, jossa häiriökäyttäytyjiä valvottiin ja heille vaadittiin kovia rangaistuksia. Viestinnällä pyrittiin madaltamaan kansalaisten sietokykyä graffiti-ilmiöön ja edesautettiin mahdollisimman laajan kansalais- ja asukasyhteistyön syntymistä. Lisäksi projektissa luotiin aktiivisesti tiedon ja kielen politiikkaa, joissa tuotetaan käsitystä siitä että graffitit lisäävät turvattomuutta ja konstruoidaan sellainen kieli, jossa graffitit nähdään ongelmana.

Tutkielmassa tarkastellaan vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia nyky-yhteiskunnassa erityisesti nuorten näkökulmasta. Kansalaisten äänestysaktiivisuus on laskenut, luottamus politiikkoihin on alhainen ja ihmiset eivät enää ole kiinnostuneita yhdistys- toiminnasta. On kuitenkin ilmeistä, että kansalaisten vaikuttamishalu ei ole hävinnyt. Erityisesti nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen on heikkoa. Ihmiset, ja varsinkin nuoret, toimivat mieluummin sosiaalisessa mediassa kuin marssivat kadulla. Suuri kysymys on ollut viime aikoina se, miten saada kansalaiset aktivoitumaan. Tutkielmassa pyritään löytämään syitä potentiaalisten vaikuttajien passiivisuuteen ja pyritään kehittämään keinoja, joilla kehityskulun suunta saataisiin käännettyä erityisesti ihmisiä lähellä olevassa kunnallisessa päätöksenteossa. Tutkielma jakautuu teoriaosuuteen ja haastatteluihin perustuvaan empiiriseen osioon. Tutkielman teoreettisessa osassa on tutkittu vaikuttamisen nykytilaa sekä esitelty ja vertailtu vaikuttamis- ja demokratiateorioita peilattuna kunnallisvaikuttamiseen ja tultu siihen lopputulokseen, että demokratiaa tarvitaan yhä tulevaisuudessakin. Erityiseen tarkasteluun on otettu Habermasin diskursiivinen demokratiateoria, jonka puitteissa on analysoitu myös haastatteluista saatua aineistoa. Lisäksi teoreettisessa osiossa verrataan Suomen vaikuttamistilannetta Euroopan muiden maiden tilanteeseen ja esitetään ja kehitellään myös uusia vaikuttamis- ja osallistumiskäytäntöjä, joissa teledemokratia on tärkeässä roolissa. Tutkimuksen empiiristä osaa varten on haastateltu kymmentä Tuusulan kunnan nuorisovaltuuston jäsentä. Nuorilta on haastattelemalla pyritty selvittämään sitä, miten nuoret kokevat oman kansalaisvaikuttamisensa ja mitkä tekijät aktivoivat nuoria osallistumaan. Empiirisen osan aineisto on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Haastatteluja analysoimalla selvisi, että vaikka tilastot ja tutkimukset eivät luo valoisaa kuvaa nuorten vaikuttamis- ja osallistumiskäytäntöjen kehityksestä, nuoret kuitenkin näkevät tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia. Nuoret haluavat vaikuttaa paitsi omaan elinympäristöönsä, myös muiden nuorten mahdollisuuksiin. Nuoret olivat tietoisia haasteista, joita nuorten aktivoiminen tulee asettamaan, mutta yleisesti nähtiin, että haasteet oli voitettavissa. Moni nuori on kiinnostunut osallistumaan, mutta harva tietää, että se on mahdollista. Nuorisovaltuutetut pyrkivät aktivoimaan muita ja levittämään tietoa nuorten vaikutusmahdollisuuksista. Kuitenkin tutkimukseni valossa voidaan päätellä, että koululla ja opettajilla on suurin vaikutus nuorten aktivoimiseen. Koulujen oppilaiden aktiivisuuden välillä on merkittäviä eroja riippuen opettajien innokkuudesta levittää tietoa nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. Tarkastelin tutkielmassani nuorten käsityksiä päätösvallasta ja sen oikeutuksesta Habermasin diskursiivisen demokratiateorian valossa. Teorian mukaan nykyisissä pluralistisissa yhteiskunnissa sosiaaliset normit voivat saada oikeutuksensa vain niiden henkilöiden tahdon ja järkeilyn kautta, joita normit tulevat sitomaan. Habermas uskoo, että tietyistä perustavanlaatuisista normatiivisista periaatteista päästään universaaliin yhteisymmärrykseen. Hän perustelee tämän kommunikatiivisen toiminnan teorialla. Haastatteluissa nuoret toivat selkeästi esille, että oleellista päätöksenteossa on se, että asioissa on kuultu henkilöitä, joita asia tulee koskemaan. Nuorten asioista päätetään usein ilman, että heidän kantaansa niihin huomioidaan. Tähän epäkohtaan nuoret toivoivat muutosta. Johtopäätöksenä tutkimuksesta voidaan todeta, että nuorten näkemys vaikuttamisestaan on melko positiivinen ja että vaikuttaminen kuuluu edelleen demokratiamalliimme, mutta vaikuttamiseen tarvitaan uusia kanavia. Nuorten vaikuttamismahdollisuudet valtakunnallisella tasolla nähtiin vajavaisiksi, mutta paikallisella tasolla nuoret kuvailivat, että heitä kuunnellaan ja kannanotot huomioidaan. Nuoret kokivat vahvasti, että nuorten äänen tulisi kuulua päätöstason politiikassa. Kaikki haastateltavani uskoivat, että nuorilla on paljon annettavaa poliittiisella areenalla. Heille tulee vain antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. ! Teknologiaa tulee hyödyntää yhä enemmän kuntien vaikuttamis- ja osallisuushankkeissa. On oleellista, että osallistumisen muotoja päivitetään niin, että ne toimivat vallitsevassa yhteiskunnassa. Vanhoja hyväksi havaittuja malleja ei tarvitse hylätä, mutta niiden rinnalle on hyvä kehittää toimintamuotoja, jotka sopivat tähän päivään ja tämän päivän sukupolvelle.

Lapsuudessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen myöhemmän elämän hyvinvoinnissa on havaittu eroja muuhun väestöön verrattuna. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla työttömyys ja toimeentulon vaikeudet, mielenterveyspalvelujen käyttö ja vain perusasteen koulutus ovat muuhun väestöön verrattuna yleisempiä. Sijoitukset voivat tapahtua eri iässä, eri paikoissa, vaihtelevan pituisen ajan ja usein monta kertaa, mutta aiempaa tutkimustietoa edellä mainittujen sijoitukseen liittyvien tekijöiden yhteydestä myöhempään elämään on olemassa niukasti. Tutkimuksessa pyritään tarkentamaan tietoa sijoituksiin liittyvien tekijöiden yhteydestä myöhempään elämään. Tutkimuksessa tarkastellaan sijoitusiän, sijoituspaikan, sijoitusten kokonaiskeston, sijoitusten lukumäärän ja sijoitusperusteen yhteyttä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen 21–28-vuotiaana. Tutkimusaineistona käytetään Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoa, joka sisältää lastensuojelurekisteritiedot kaikista vuonna 1987 syntyneistä, jotka ovat olleet lapsuudessaan sijoitettuina (N=1983). Lastensuojelurekisteritietojen lisäksi käytetään tietoja toimeentulotukirekisteristä. Tutkimusmenetelmänä käytetään multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Sijoitukseen liittyvien tekijöiden yhteyttä ja sen voimakkuutta toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen mitataan vetosuhteiden (odds ratio, OR) avulla. Tulokset osoittavat, että kaikkien tutkimusasetelmassa mukana olleiden tekijöiden vakioinnin jälkeen toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen ovat voimakkaimmin yhteydessä sijoitus ensimmäistä kertaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä eli 16–17-vuotiaana, sijoitus 13–15-vuotiaana ja mikäli sijoituksia on ollut kolme tai enemmän. Myös laitokseen sijoittaminen on yhteydessä pitkäaikaiseen toimeentulotuen saamiseen. Sijoitusten kokonaiskeston osalta tulokset jäävät monitulkintaisiksi. Kaikkien mukana olleiden tekijöiden vakioinnin jälkeen epäsuotuisista oloista pitkäksi ajaksi sijoittamisen ei havaita olevan heikommin yhteydessä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen lyhytkestoiseen sijoitukseen nähden. Myöskään laillisilta perusteiltaan voimakkaammat interventiot, kiireellinen sijoitus ja huostaanotto, eivät juurikaan eroa yhteydessä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen avohuollon tukitoimena tapahtuneeseen sijoitukseen nähden.

Tutkielmassa selvitetään, mikä on kodin merkitys arjessa, kun ihmiset liikkuvat yhä enemmän paikasta toiseen. Kuinka koti rakennetaan, ja onko kodilla merkitystä tänä päivänä. Ilmiötä tarkastellaan suomalaisten naisten, jotka ovat lähteneet mukaan miestensä määräaikaisille ulkomaantyökomennuksille näkökulmasta. Heidän elämäntapansa ilmentää myöhäismodernin yhteiskunnan luonteenomaista piirrettä – liikkuvuutta ja siirtymistä paikasta toiseen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on erityisesti Suomessa tehty kodintutkimus sekä ekspatriaateista tehty tutkimus. Tutkimusaineiston koostuu kahdeksasta Kuala Lumpurissa asuneen suomalaisen naisen teemahaastattelusta. Syynä Malesiassa oleskeluun heillä oli miehiensä työkomennus. Haastattelut on tehty haastateltavien kotona Kuala Lumpurissa. Aineiston analyysi perustuu aineistolähtöiseen sisällönanalyysiin. Lopuksi analysoitu haastatteluaineisto on järjestetty siten, että lukija pystyy seuraamaan empiiristen lukujen myötä suomalaisten puolisoiden lähtöä komennukselle ja kodin pakkaamista, asettumista Kuala Lumpuriin, kodin rakentamista ja arkea siellä sekä lähtöä seuraavaan paikkaa. Tutkimuskysymyksiin vastataan haastateltavien kokemuspuheen kautta. Komennuskoti ja sen paikka arjessa on aiheena yhteiskunnallisesti merkityksellinen ja ajankohtainen. Koti tutkimuskohteena on alkanut kiinnostaa hyvinvointitutkimuksen painottuessa kokemuksellisen hyvinvoinnin tutkimiseen (Vilkko ym. 2010). Kysymykseen onko kodilla enää merkitystä? Saatiin selkeä vastaus haastateltavilta: kodilla on suuri merkitys perheen hyvinvointiin sekä viihtymiseen komennuspaikassa ja kaiken kaikkiaan komennuksen onnistumiseen. Kodin paikka vain korostuu kaukana asuttaessa tuttuna ja turvallisena kotipesänä. Mutta kotipesä ei tule itsestään. Kotiin täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota, siihen tulee panostaa ja sitä ei pidä pitää itsestään selvyytenä. Koti tulee tekemällä, asumalla, olemalla eli elämällä.