Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Medier och kommunikation"

Sort by: Order: Results:

  • Heino, Enni (2021)
    Tässä työssä tutkitaan ansaittua mediaa saavuttavan markkinointiviestin ominaisuuksia ja luonnetta laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Panimoalalla ansaittu media näyttelee erityisen suurta roolia brändin rakentamisessa, sillä Suomen alkoholimainonnan lainsäädäntö rajoittaa oman ja ostetun median käyttöä merkittävästi. Lisäksi tutkimukset osoittavat ansaitun median olevan omaa ja ostettua mediaa tehokkaampi markkinointiviestinnän keino, joten sitä on mielekästä tavoitella. Omaa, ostettua ja ansaittua mediaa on tutkittu paljon, mutta tutkimus siitä, minkälainen viesti lopulta saavuttaa ansaittua mediaa, on vajanaista. Tämä tutkimus pyrkii täydentämään tutkimusaukkoa vastaamalla tutkimuskysymykseen siitä, millaiset ominaisuudet edesauttavat markkinointiviestiä saavuttamaan ansaittua mediaa ennalta määriteltyjen sidosryhmien toimesta. Tutkimuksessa käsiteltävät sidosryhmät ovat ammattitoimittajat, vaikuttajat sekä tavalliset kuluttajat. Aluksi tutkimus asetetaan kontekstiin taustoittamalla alkoholimainontaa Suomessa, oman, ostetun ja ansaitun median aiempaa tutkimusta, ansaitun median tavoittelemisen keinoja nykypäivänä sekä sidosryhmien merkitystä onnistuneessa markkinointiviestinnässä. Tämän jälkeen esitellään PR-vaikuttaja Gini Dietrichin vuonna 2014 lanseeraama PESO-malli, jonka pohjalta määriteltiin tutkittavat teemat laadullisen sisällönanalyysin lähtökohdiksi. Teemat ovat 1. Toimivuus PESO-nelikentässä; 2. Kuvaus tavoitetuista sidosryhmistä; 3. Kuvaus tavoitetuista kohderyhmistä; 4. Kuvaus viestin ominaisuuksista sekä 5. Ansaitun median tuoma lisäarvo. Analyysin aineisto koostuu kolmesta panimoalalla vuosina 2019-2020 toteutetusta markkinointitoimenpiteestä, joista jokainen suunniteltiin jo lähtökohtaisesti niin, että toimenpiteellä tavoitettaisiin ansaitun median tarjoamaa lisänäkyvyyttä. Aineiston pohjalta laaditun temaattisen analyysin tavoitteena oli tunnistaa aineistossa esiteltyjen case-esimerkkien viestejä yhdistäviä ja erottavia ominaisuuksia sekä tarkastella toimenpiteiden onnistumista PESO-mallin määrittämän ideaalin puitteissa. Tutkimustulokset voidaan tiivistää viiteen keskeiseen johtopäätökseen. Kolmen ensimmäisen PESO-mallin kehystämän johtopäätöksen mukaan yritysten tulee sisällyttää oman median rooli tehokkaammin markkinointiviestinnän suunnitteluun, yrityksen tulee myös itse ottaa vastuuta sisällön jakamisesta sekä luopua ajatuksesta, että yhdellä viestillä olisi mahdollista tavoitella kaikkia sidosryhmiä. Neljäs johtopäätös kiteyttää tutkimuskysymykseen vastauksen, jonka mukaan ansaittua mediaa saavuttava viesti on ominaisuuksiltaan yllätyksellinen, ainutlaatuinen, ajankohtainen, kekseliäs ja nokkela sekä sellainen, jota kilpailijoiden on vaikeaa kopioida uskottavasti. Viides johtopäätös koskee aineistossa esiteltyjen viestien eroavaisuuksia. Sen mukaan toimenpiteen kustannukset tai koko eivät automaattisesti korreloi saavutetun ansaitun median määrän kanssa. Tämän tutkimuksen kontribuutio markkinointiviestinnän aihealueelle on tuoda esille ansaitun median mahdollisuuksia ja rajoituksia useista eri näkökulmista. Tutkimuksessa onnistuttiin täydentämään havaittua tutkimusaukkoa tunnistamalla ansaittua mediaa saavuttavan viestin ominaisuuksia temaattisen analyysin sekä aineistossa esiteltyjen case-esimerkkien avulla. Tutkimustuloksissa tulee kuitenkin ottaa huomioon aineiston ja sidosryhmien rajallisuus sekä tutkijan subjektiivinen näkemys toimenpiteiden kulusta. Viestin ominaisuuksiin liittyviä havaintoja voidaan kuitenkin pitää melko yleistettävinä ja vähintään suuntaa-antavina ohjeina markkinointiviestinnän suunnitteluun. Tulevaisuudessa tutkimusta on mahdollista jatkojalostaa analysoimalla laajempaa aineistoa sekä huomioimalla erilaisia sidosryhmiä ja julkaisukanavia täysin objektiivisesta näkökulmasta. Lisäksi ansaitun median tavoittelun epäonnistumista kuvaava aineisto voi täydentää kokonaiskuvaa ja johdatella uusien tutkimuskysymysten äärelle.
  • Meurman, Iiris (2021)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan keinoja eri asiantuntijaryhmät käyttävät rakentaessaan henkilökohtaista brändiään sosiaalisen median kanava LinkedInissä. Tarkastelun keskiössä on myös se, miten henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat toisiinsa asiantuntijoiden LinkedIn-profiileissa. Tutkimuksen lähtökohtana on verkkoon siirtynyt asiantuntijuus, joka on saanut vauhtia vuosina 2020 ja 2021 koronavirusepidemiasta. Epidemian myötä myös työttömyysluvut ovat lähteneet nousuun ympäri maailman, ja oman asiantuntijuuden esittämisestä on tullut kauppatavaraa, kun kilpailu työpaikoista on koventunut. Verkosta on tullut vaikuttamisen ja verkostoitumisen sekä oman asiantuntijuuden kauppaamisen areena. Merkittävään asemaan nousee sosiaalisen median palvelu LinkedIn, joka on asiantuntijoiden ja yrityselämän keskiössä oleva sosiaalisen median kanava, ja samalla maailman suurin ammatillinen verkostoitumispalvelu. Tutkimuksen kohteena on se, miten ja millaisin keinoin asiantuntijuutta rakennetaan LinkedInissä ja miten viestin vakuuttavuutta voidaan lisätä. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii vaikuttamisen ja verkkovaikuttamisen sekä henkilö- ja asiantuntijabrändäyksen käsitteet. Tutkimusmenetelmänä on käytetty retorista analyysia. Tutkimusaineisto koostuu 20 asiantuntijan LinkedIn-profiiliteksteistä. Asiantuntijat on jaettu tutkimuksessa neljään eri kategoriaan: sosiaalisen myynnin, markkinoinnin ja brändin ja asiantuntijabrändäyksen ammattilaisiin sekä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoihin. Tutkimus toteutettiin keräämällä aineisto LinkedInistä 7.1.–19.1.2021 välisenä aikana. Jokaiselta tutkimukseen osallistuneelta asiantuntijalta pyydettiin kirjallinen suostumus aineistojen käyttöön ja profiilien tekstikatkelmien esittämiseen osana pro gradu -tutkielmaa. Aineiston analyysin tukena on käytetty Arja Jokisen (2016) jaottelua väitteen esittäjään ja esitettyyn argumenttiin liittyviin retorisiin keinoihin sekä muihin retorisiin keinoihin. Aineiston analyysi osoittaa, että LinkedInin henkilö- ja asiantuntijabrändäyksessä käytetään verrattain paljon retorisia keinoja. Eniten retorisia keinoja käytetään esitettyyn argumenttiin liittyvien retoristen keinojen kategoriasta. Runsainta retoristen keinojen käyttö on henkilö- ja asiantuntijabrändääjien ryhmässä ja vähäisintä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoiden ryhmässä. Käytetyimpiä retorisia keinoja asiantuntijoiden henkilökohtaisessa brändäyksessä ovat numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen, kolmen lista sekä puhujakategorialla oikeuttaminen. Tällaisten lyhyiden ja nopeiden vakuuttamisen keinojen nähdään tukevan monien sosiaalisen median kanavien struktuuria, joissa julkaisujen merkkimääriä on usein rajattu. Verkkovaikuttamiselle tyypilliseen tapaan, myös LinkedInissä yleisöjen rajaaminen on haasteellista, mikä osaltaan lisää puhujakategorialla oikeuttamisen suhteellisen suurta käyttöä aineistossa. Samalla tämä haastaa asiantuntijoita puhumaan useille yleisöille samanaikaisesti, mikä on ristiriidassa asiantuntijabrändäyksen kanssa, koska sen ydin keskittyy yhteen teemaan kerrallaan. Henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat LinkedInissä vahvasti toisiinsa. Asiantuntijaprofiileissa esiintyy molempia brändäyksen tyylejä, ja niitä käytetään jokaisessa asiantuntijaryhmässä päällekkäin. Suurempi painotus on kuitenkin asiantuntijabrändäyksessä. Tutkimus osoittaa, että henkilöbrändäyksellä voidaan värittää asiantuntijabrändäystä ja luoda inhimillisyyttä.
  • Hiilloskorpi, Henriikka (2022)
    Tämän maisterintutkielman tavoitteena on ollut selvittää, miten Suomen pääministeri Sanna Marinin henkilöbrändi on kehittynyt Instagramissa. Tutkielman lähtökohtana olivat Suomen suurimpien medioiden, kuten Ilta-Sanomien, Helsingin Sanomien ja Ylen tekemät huomiot Marinin rennommasta ja henkilökohtaisemmasta Instagram-käytöksestä kesän 2021 jälkeen. Tutkielman aineistona on käytetty pääministeri Marinin virallista Instagram-tiliä @sannamarin. Aineisto on kerätty Marinin pääministerikauden alusta alkaen tasan kahden vuoden ajalta. Aineistoa on analysoitu sekä määrällisen että laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Määrällisessä analyysissä aineistosta on luotu kokonaiskuva luokittelemalla julkaisuiden pääsisältöjä sekä näkökulmaa. Laadullisessa analyysissä on keskitytty aineiston määrällisessä analyysissä henkilökohtaiseksi luokiteltuihin sisältöihin, ja analysoitu, millainen henkilöbrändi niiden perusteella Sanna Marinista Instagramissa rakentuu. Lähes 90 prosenttia Marinin julkaisemista Instagram-sisällöistä koskee hänen työtään Suomen pääministerinä. Suurin osa hänen kuvistaan on myös kuvan ulkopuolisen henkilön näkökulmasta otettuja. Selfieitä hän julkaisi muutamia viidennestä tarkastelujaksosta eteenpäin. Henkilökohtaisia sisältöjä Marinin tilillä julkaistiin 0–2 kappaletta tarkastelujaksoina 1–4 ja 6. Tarkastelujaksolla 5 henkilökohtaisia sisältöjä julkaistiin yhteensä 15. Kesällä 2021 Marinin tilin henkilökohtaisten kuvien määrä siis moninkertaistui muihin tarkastelujaksoihin verrattuna. Syksyllä henkilökohtaisten sisältöjen määrä kuitenkin tippui takaisin aikaisemmalle tasolle. Marinin henkilökohtaisissa kuvissa korostuivat esteettisyys, huoliteltu olemus ja iloinen tunnelma. Marin esiintyi useissa kuvissa yksin, eivätkä ne kertoneet henkilökohtaisia yksityiskohtia hänen elämästään. Kesällä 2021 Marin julkaisi itsestään muutamia selfieitä, kuvia ystäviensä kanssa illanvietosta ja kertoi kuvateksteissä enemmän vapaa-ajanvietostaan kuin hän on aiemmin tilillään tehnyt. Marinin Instagram-henkilöbrändi ei ole tutkielman mukaan kokenut radikaalia muutosta. Tarkastelujaksolla 5 tapahtunut henkilökohtaisten kuvien aiempaa suurempi määrä ja yksityiskohtaisemmin vapaa-ajasta kertominen eivät jatkuneet enää seuraavalla tarkastelujaksolla. Marinin henkilöbrändiä rakentavat kuitenkin myös hänen Instagram-julkaisuidensa lisäksi muun muassa hänen Instagram-tarinansa, muut sosiaalisen median tilinsä, perinteinen media sekä hänen julkiset esiintymisensä. Nämä vaikuttavat siis taustalla mielikuviin, joita luodaan hänen Instagram-julkaisuidensa pohjalta.
  • Rentola, Annika (2020)
    Syftet med denna pro gradu-avhandling är att sondera ett antal finländska journalisters uppfattning om det journalistiska hantverket i förhållande till frågor om demenssjukdomar och personer med demenssymtom. Frågorna är aktuella i ljuset av den finska demografiutveck- lingen. Allt fler finländare blir allt äldre och som en följd uppskattas allt fler ha problem med minnet, svårigheter att gestalta verkligheten och problem med att förstå sammanhang. I ett praktiskt journalistiskt perspektiv blir det då nödvändigt både inom journalistutbildningen och i arbetslivet att diskutera hur reportrar och redaktioner kan förbereda sig inför den utvecklingen. Den teoretiska referensramen för avhandlingen är dubbel. Dels diskuteras journalistisk praxis mot Mark Deuzes teori om journalistikens fem ideal och Thomas Hanitzschs begrepp journalistisk kultur. Dessa två teoretiska, men praktiskt betonade, modeller speglas mot en bakgrund av klassisk medieetik. Svaret på forskningsfrågorna har jag sökt genom att analysera halvstrukturerade samtalsintervjuer, som jag har gjort med sex finländska journalister som har erfarenhet av hälsojournalistik och demensrelaterade uppdrag. Intervjuerna har jag analyserat genom kvalitativ innehållsanalys. Två forskningsfrågor ställdes: Hur anser de intervjuade finländska journalisterna att frågor kring demenssjukdomar, inklusive representatio- nen av demenssjuka personer som har problem med minne och tänkande, kan hanteras på ett etiskt genomtänkt sätt i journalistiken? Vilka omständigheter påverkar möjligheterna att producera och publicera journalistiskt material i fråga om demenssjukdomar? Min undersökning visar att de demenssjukas egen röst uppfattas som för svag i journalistiken. Samtidigt ser journalisterna de demenssjuka som delvis problematiska källor. De intervjuade journalisterna anser att de demenssjuka bör framställas också i andra sammanhang än som representanter för sin sjukdom, men är inte själva säkra på om de förmår se bortom sjukdomen eller inte. Klichémässiga framställningar, särskilt i bildväg, väcker negativa känslor hos respondenterna. Gemensamt för dem är att de uttrycker sitt arbete som ett uppdrag med flera skikt: att granska demensfrågorna som samhällsfråga för sina läsares, lyssnares och tittares räkning, att värna om integriteten och välbefin- nandet hos de sjuka och deras närstående samt att lyfta fram information om sjukdomarna. Vissa centrala omständigheter uppfattas särskilt påverka möjligheterna att producera och publicera journalistiskt material i fråga om demenssjukdomar: svårigheter att verifiera demensrelaterade uppgifter bland annat på grund av de demenssjukas symtom, behovet av fungerande relationer till anhörigkällor, tidspress i arbetet, krav kring anonymisering och journalistkårens nivå av substanskunskap om demenssjukdomar.
  • Ekengren, Annette (2021)
    Ilmastokriisin torjuminen ja kestävä kehitys ovat nousseet viime vuosien aikana ilmastoaktivistien puheesta valtioiden, yritysmaailman ja yhteiskunnallisten toimijoiden tulevaisuusstrategioiden keskiöön. Keskustelussa nykyisen talousmallin kyvyttömyydestä luoda edellytyksiä hyvälle tulevaisuudelle esitetään ratkaisuksi usein kiertotaloutta. Kiertotalous on kestävä vaihtoehto lineaariselle talousmallille ja tärkeässä osassa yllä mainituissa suunnitelmissa. Samalla ympäristötietoisuus ja kiinnostus kestäviä ratkaisuja kohtaan ovat yleistyneet myös kansalaisten parissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa kestävyysteemojen valtavirtaistumista tarkastellaan viestinnän näkökulmasta. Tutkielma perehtyy siihen, miten kiertotalousyritysten asiantuntijat kehystävät kiertotalouden viestintää ja mikä kiertotalouden viestinnän kehysten suhde on kestävän viestinnän teorioihin. Kiertotalouden viestintä on aiheena ajankohtainen, mutta niukasti tutkittu. Myös kestävän viestinnän teorian pohjalta tehtyjä empiirisiä tutkimuksia on vähän. Tutkielmassa on pyritty osaltaan täydentämään näitä puutteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu viestinnän ja markkinoinnin tutkimuksen kestävän viestinnän teorioiden pohjalta. Kestävä viestintä on tutkimuksen mukaan viestintää, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä ja luomaan yhteiskunnallista muutosta. Tärkeimpiä lähteitä ovat Leuphanan yliopiston ympäristö- ja kestävän viestinnän instituutin tutkijat sekä William Kilbourne ja Pierre McDonagh. Tutkimuksessa todetaan, että luonnon itseisarvoa korostava eli ekosentrinen kestävä viestintä haastaa länsimaissa hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman, joka pyrkii jatkuvaan talouskasvuun luonnon kustannuksella. Tästä syystä kestävän viestinnän toteutumista pidetään epätodennäköisenä. Kestävän viestinnän teoria saa tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä parikseen kiertotalouden käsitteen, johon liittyy ajatus luonnonvarojen ja talouskasvun irtikytkennästä. Tutkimusaineisto koostuu kuuden suomalaisen kiertotalousyrityksen viestinnän parissa työskentelevän henkilön teemahaastatteluin toteutetuista haastatteluista. Yritykset valittiin yhtä lukuun ottamatta Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -listauksesta ja ne edustavat erilaisia kiertotalouden liiketoimintamalleja. Teoriaohjaavassa aineiston kehysanalyysissa käytettiin Anna-Maija Puroilan puheen kehysanalyysia, jonka avulla puheesta tunnistettiin yhteisiä perspektiivejä ja kielellisiä kuvauksia. Aineiston analyysissa kiertotalousyritysten asiantuntijoiden puhe jakautui neljään kehykseen, jotka ovat muutoksen, vaikuttamisen, tasapainoilun ja ymmärrettäväksi tekemisen kehykset. Kehyksissä muodostuu kuva ajan hermolla toimivista kiertotalousyrityksistä, jotka haluavat tuottavan liiketoiminnan ohella olla luomassa kestävää muutosta. Tärkeä löydös oli kiertotalouden viestinnässä nähtävät haasteet, jotka liitettiin kuluttajille suunnattuun kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemojen viestintään. Yhteiskunnallisten tahojen puolestaan koettiin olevan hyvin perillä kiertotalouden ja kestävän kehityksen aiheista ja niiden merkityksestä. Tutkielman tärkein anti on sen tarjoama uusi tieto sekä kiertotalouden viestintää että kestävää viestintää koskien. Analyysi osoittaa, että kun kestävää kehitystä tavoitellaan kiertotalouden keinoin, on haasteena hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman sijaan ruohonjuuritaso: kansalaisten asenteet, ennakkoluulot ja tiedon puute. Tutkielman tulokset viittaavat näin ollen siihen, että kestävä kehitys on länsimaissa noussut talouskasvun vierelle osaksi paradigmaa ylläpitävien yhteiskunnallisten toimijoiden intressejä. Kestävän viestinnän teorian kannalta olennainen johtopäätös on se, että kiertotalous mahdollistaa kestävää kehitystä edistävän viestinnän tavalla, joka ei ole ollut kestävän viestinnän teorioiden näkökulmasta aiemmin mahdollista.
  • Dahlskog, Sofia (2021)
    Keväällä 2020 Suomeen rantautunut uusi koronavirus (COVID-19) on muuttanut merkittävästi yhteiskunnan tapoja ja edellytyksiä toimia normaalisti. Poikkeuksellinen aika on haaste myös medialle, joka aktiivisesti pyrkii sanoittamaan uutta sairautta, sen syitä sekä vaikutuksia. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan suomalaismedioiden tapoja esittää syitä koronaviruspandemialle ja yksittäisille sairastumisille. Nykyaikaisessa suomalaisessa terveysjournalismin tutkimuksessa on tarkasteltu median tapoja esittää kiireettöminä hoidettavia kansansairauksia, kuten esimerkiksi diabetesta. Suomalaismedioiden toimintaa ei ole aikaisemmin tutkittu koronaviruspandemian kaltaisen poikkeustilan aikana, ja siksi tämä tutkielma tarjoaa uusia näkökulmia kotimaisten medioiden toimintatapoihin ja sisältöihin. Tutkielman teoreettisen perustan luovat terveysviestinnän ja -journalismin käsitteet sekä teoriat liittyen median toimintaan kansainvälisen terveyskriisin aikana. Työ kuitenkin osoittaa, että terveysviestinnän ja -journalismin käsitteet eivät ole riittävän laajoja kuvaamaan pandemian aikaista median toimintaa, sillä poikkeusaikana kysymykset terveydestä ja sairaudesta kytkeytyvät journalismin ja myös yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin. Tutkielman analyysi toteutetaan diskurssianalyysin metodein. Kerätty tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Ylen verkkouutisoinnista rajattuina tarkastelujaksoina maalis- ja syyskuussa 2021. Aineistoon valikoitui 119 verkkoartikkelia, joissa tulkinnan mukaisesti media esittää syytä koronaviruspandemialle tai yksittäisille sairastumisille. Aineiston analyysista käy ilmi, että suomalaismedioiden tavat esittää sairautta ja sen syitä heijastavat kansainvälisessä tutkimuksessa aikaisemmin havaittuja diskursiivisia tapoja. Erityisen vahvasti aineistossa esiintyi toiseuttamisen diskurssi, jolla tarkoitetaan syyn etsimistä ryhmästä tai yksilöistä, jotka leimataan ”muiksi” esimerkiksi maantieteellisen tai sosiaalisen etäisyyden vuoksi. Media-aineisto osoittaa, että toiseuttaminen on toistuvaluonteinen prosessi, kun media esittää syytä sairaudesta. Toiseuttamisen vastinparina aineistosta erottuu häivyttämisen diskurssi, jolla tarkoitetaan sisäisen ryhmän syyn neutralisointia ja tyynnyttelyä. Poikkeusaikana media lähestyy sairautta useista eri näkökulmista ja tuo esiin sen vaikutukset yhteiskunnan eri instituutioihin ja yksilöihin. Moninaiset näkökulmat selittävät myös moninaisia esitettyjä syydiskursseja. Aineiston ja aikaisemman tutkimuksen perusteella tutkielma esittää, että media käy pandemian aikana läpi erilaisia vaiheita, jotka selittävät osittain median valintoja ja tapoja esittää syitä koko terveyskriisille ja yksittäisille sairastumisille.
  • Kantola, Emmi (2021)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia sitä, miten ekologista estetiikkaa käytetään Suomen markkinoilla toimivien vaateyritysten visuaalisessa markkinointiviestinnässä sekä miten markkinointiviestintä sopii yhteen yritysten vastuullisuuskuvausten ja toimintatapojen kanssa. Ekologisen estetiikan käsitteellä viitataan siihen, miten estetiikan avulla ihmisten kulutustottumuksia voidaan ohjata kestävämpään suuntaan. Tutkimus toteutettiin analysoimalla neljän eri kokoisen Suomen markkinoilla toimivan ja itseään vastuullisuudella markkinoivan yrityksen lookbook-kuvastoja. Tutkimusmenetelmänä on representaatioanalyysi. Kaikissa aineiston kuvastoissa on käytetty ekologisen estetiikan piirteitä. Yhdessä kuvastossa oli käytetty teknisiä ratkaisuja ja kolmessa muussa ympäristöarvoja, mutta ympäristöarvojen piirteet vaihtelivat. Kuvastojen visuaalisen markkinointiviestinnän ekologisuuden representaatiot loivat samaa kuvaa kuin myös yritysten vastuullisuuskuvaukset. Osa yrityksistä ei kuitenkaan kertonut läpinäkyvästi omista toimintatavoistaan. Vaikka ekologisen estetiikan avulla voidaan muuttaa kulutustottumuksia kestävämpään suuntaan, se ei ole ainoa ratkaisu. Ekologisen estetiikan lisäksi tarvitaan myös enemmän tietoa kuluttajille ostopäätöksien tueksi ja yritysten tuotantotapojen sääntelyä.
  • Saukkonen, Tuuli (2022)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen käsittelyä suomalaisessa talousmediassa riskin käsitteen näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisena riskinä ilmastonmuutos esitetään Suomen suurilevikkisimmän taloussanomalehden ja elinkeinoelämän äänenkannattajan, Kauppalehden, pääkirjoituksissa ja kolumneissa ja kuinka aihetta kehystetään kirjoituksissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 61 pääkirjoituksesta ja kolumnista, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.2018-31.12.2021. Aineistoa tarkasteltiin kehysanalyyttisesti ja teorialähtöisesti peilaten sitä aiemmassa tutkimuksessa löydettyihin riskin kehyksiin sekä teoriajohtoisesti peilaten sitä aiemmassa tutkimuksessa löydettyihin ilmastonmuutonmuutoksen kehyksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa mediatutkimuksen ja erityisesti kehysteorian (framing), sosiologi Ulrich Beckin riskin ja riskiyhteiskunnan käsitteiden sekä ilmastonmuutosviestinnän tutkimusperinteeseen. Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi; ilmastonmuutos nähdään sosiaalisena konstruktiona, jonka merkityksistä käydään julkisessa keskustelussa määrittelykamppailua. Tutkimus osoittaa Kauppalehden esittävän ilmastonmuutoksen ennen kaikkea mahdollisuutena ja toisaalta taloudellisena riskinä, johon tulee varautua ja jota voidaan pyrkiä hallitsemaan. Aineistossa ongelmaksi määritellään ennen kaikkea politiikan ja julkisen vallan epävarmuus ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Ratkaisuja osoitetaan markkinatalouden mekanismeista.
  • Vähälä, Aino (2021)
    Tänä päivänä journalismia ja mainontaa leimaa sisältösekaannus: journalistista ja maksettua sisältöä on entistä vaikeampi erottaa toisistaan. Organisaatiot julkaisevat itse sisältöjä, joita kutsutaan maksetuiksi sisällöiksi, brändijournalismiksi tai sisältömarkkinoinniksi. Samalla journalistin ja kaupallisen sisällöntuottajan roolit sekoittuvat, ja organisaatiot ostavat entistä enemmän ammattimaista sisällöntuotantoa erilaisilta sisältö-, markkinointi- ja viestintätoimistoilta. Tutkielmassa sisältötoimistoissa työskenteleviä kaupallisten sisältöjen tekijöitä kutsutaan asiakastyötä tekeviksi sisällöntuottajiksi. Heidän työnsä journalistisuutta tutkitaan analysoimalla sisällöntuotannon työprosessia, sen suhdetta journalistisen työn prosessiin sekä sisällöntuottajien kokemuksia työn journalistisuudesta. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu journalistisen työn mallista sekä journalistisen profession tutkimuksesta journalistisen etiikan sekä ydinarvojen, kuten objektiivisuuden ja riippumattomuuden kautta. Tutkielman aineisto on kerätty verkossa toteutetulla sisällöntuottajille suunnatulla lomakekyselyllä, ja aineiston n=20. Lomake sisälsi sekä suljettuja kysymyksiä valmiilla vastausvaihtoehdoilla että avoimia kysymyksiä, joita on analysoitu laadullisella sisällönanalyysillä. Laadullinen sisällönanalyysi on toteutettu koodaamalla, luokittelemalla, teemoittelemalla ja tyypittelemällä aineistoa. Tulokset osoittavat, että sisällöntuotannon prosessi muistuttaa journalistista prosessia, ja sisältää samat vaiheet kuin journalistinen työprosessi: tiedon keräämisen, tiedon käsittelyn sekä julkaisemisen vaiheet. Merkittävimpänä erona journalistiseen prosessiin on asiakkaan eli maksajan rooli prosessin alussa ja lopussa. Asiakas hyväksyy suunnitelmat prosessin alussa ja tarkastaa valmiit sisällöt ennen julkaisua. Vaikka työprosessi muistuttaa journalistista, muilta osin sisällöntuottajien työn journalistisuus vaihtelee suuresti. Tulosten perusteella sisällöntuottajista löytyy kolme erilaista tyyppiä. Häkissä pyristelevät pyrkivät työn journalistisuuteen ja he usein noudattavat journalistisia arvoja. He myös palvelevat ensisijaisesti lukijaa, ei asiakasta. Huolettomat kiistävät, että maksetut sisällöt olisivat journalismia, mikä poistaa tarpeen pohtia työn journalistisia arvoja. Heille työ on asiakkaan tavoitteiden täyttämistä. Sielunsa myyneet asettuvat näiden kahden tyypin välille. Heillä on usein ymmärrystä journalistisesta työstä, mutta sisällöntuottajina heidän tehtävänsä on mukautua asiakkaan toiveisiin omista arvoistaan riippumatta. Vaikka sisällöntuottajien työ voi sisältää journalistisia piirteitä, yhteisiä normeja alalla ei ole. Ammattikunta on vielä uusi, ja brändijournalismin tuotanto asettuu journalismin, markkinointiviestinnän ja mainonnan välimaastoon. Näin journalismin tutkimus ei yksin anna riittäviä työkaluja työn ymmärrykseen. Maksettujen sisältöjen tuottajille ja osaamiselle on jatkossakin kysyntää, joten tarvitaan lisää poikkitieteellistä tutkimusta, jotta alaa voidaan ymmärtää paremmin sen omilla ehdoilla.
  • Säävälä, Roosa (2020)
    Euroopan unionia syytetään usein demokratiavajeesta eli demokraattisen vastuun puutteesta kansalaisia kohtaan. Demokratiavaje merkitsee kansalaisista etääntymistä, yhteisen ja koherentin politiikan puuttumista ja usein myös julkisuusvajetta eli päätöksenteon ja kansalaiskeskustelun läpinäkymättömyyttä. Ylikansallisen eurooppalaisen julkisuuden esteinä voidaan nähdä eurooppalaisten suuri diversiteetti, kuten erilaiset identiteetit ja lukuisat eri kielet. Tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, miten Euroopan komission viestintästrategiassa esiintyvät eurooppalaisen julkisuuden ideaalit toteutuvat Instagramissa. Komission viestintästrategia ihannoi habermasilaisia keskustelun ideaaleja korostaen demokraattisen kansalaiskeskustelun tärkeyttä. Se esittelee kunnianhimoisia tavoitteita siitä, kuinka nousevassa eurooppalaisessa julkisuudessa kansalaisten ääni pääsee kuuluviin ja komissaarit voivat olla suorassa vuorovaikutuksessa kansalaisten kanssa. Instagram on valikoitunut tutkimuksen kohteeksi siksi, että se on yksi maailman suosituimmista sosiaalisista medioista ja erityisesti nuorten käyttäjien suosiossa. Instagramia on tutkittu vain vähän organisaatioviestinnän ja poliittisen viestinnän alustana, ja valtaosa tutkimuksesta on painottunut yksittäisiin käyttäjiin. Tutkielmassa havaitaan, että Instagramissa ei juuri synny aitoa kansalaiskeskustelua: suurin osa kommenteista ei tuo keskusteluun lisäarvoa eikä komissio itse ole aktiivisesti keskustelussa mukana. Aineisto osoittaa, että komission strategiassa esiintyviä habermasilaisia ideaaleja on vaikea toteuttaa käytännössä, eivätkä ne välttämättä sovi sosiaalisten medioiden toimintaympäristöön. Kansalaisten tavoittaminen sekä rationaalisen keskustelun puute ovat edelleen Euroopan julkisuusongelman ytimessä. Tutkielma ehdottaa, että julkisuutta tulisi kenties ymmärtää uusilla tavoilla Habermasin kritiikin kautta esimerkiksi Mckeen postmodernin julkisuusteorian tai Mouffen kiistelevä moniarvoisuuden kautta.
  • Petman, Julia (2022)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan populismin toimintalogiikkaa ja siihen sisältyvää vastakkainasettelujen rakentamista kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkimusanalyysin lähtökohtana on oikeistopopulismin suhde feminismiin, ja tämän ilmeneminen Twitterissä. Tutkimusaineisto perustuu perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon vuoden 2020 Twitter -julkaisuihin, joissa kritisoidaan feminismiä ja feministisiä toimijoita sekä näiden julkaisujen kommentteihin. Työn tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Jussi Halla-aho rakentaa vastakkainasetteluja feminismiä kohtaan Twitterissä? ja 2) Miten populismin logiikka ilmenee vastakkainasettelujen rakentamisessa? Tutkimusanalyysi pohjautuu ensisijaisesti Ernesto Laclaun diskursiivis-teoreettiseen näkemykseen populismista, jonka mukaan populismi tarkoittaa viholliskuvan rakentamista suhteessa määriteltyyn “toiseen”. Tutkielman tarkoitus on analysoida, kuinka populismin toimintalogiikkaa ymmärtämällä, voidaan havainnollistaa vastakkainasettelujen muodostumisen prosessia. Analysiin tarkoituksena on näin ollen läpivalaista Jussi Halla-ahon harjoittamaa poliittista viestintää Laclaun kuvaaman populismin logiikan viitekehyksessä. Analyysissa Halla-ahon julkaisuja ja niiden kommentteja tarkastellaan ennen muuta merkitysten liittämisen sekä hegemonian muodostamisen prosessien kautta. Analyysin perusteella voidaan todeta, että vastakkainasettelujen rakentuminen on noudattanut Laclaun kuvaamaa populismin logiikkaa. Halla-ahon feminismiin ja feministisiin toimijoihin kohdistamaa kritiikkiä analysoimalla, voidaan havaita, että Halla-aho pyrki tietoisesti liittämään näihin kohteisiin kriittisiä merkityksiä ja rakentamaan siten viholliskuvaa sekä muodostamaan vastakkainasetteluja. Halla-ahon viestit ovat aiheuttaneet kärjekästä ja kovasanaista kommentointia selkeästi sekä julkaisujen puolesta että niitä vastaan. Halla-ahoon ja tämän harjoittamaan viestintään kohdistetaan, myös voimakasta kritiikkiä kommenteissa. Aineistossa feminismi ei kuitenkaan saanut osakseen muita kuin kriittisiä määritelmiä, eikä Halla-ahon esittämiä määritelmiä pyritty kyseenalaistamaan. Kommenttikentässä kriittisten merkitysten liittämisen prosessi on sen sijaan tehostunut, sillä lukuisat kommentoijat ovat jatkaneet Halla-ahon käyttämien kriittisten merkitysten liittämistä feminismiä ja feministisiä toimijoita kohtaan. Analyysin kautta kuvataan, kuinka vastakkainasettelujen muodostumisessa on lopulta kyse poliittisesta vallanjaosta ja sen rakentumisesta diskursseissa. Sekä Jussi Halla-ahon sosiaalisen median julkaisut että feminismi edustavat tässä tutkielmassa ennen muuta esimerkkiparia, joiden kautta tarkastellaan populististen toimijoiden harjoittamaa vastakkainasettelujen rakentamista diskursiivis-performatiivisena toimintana.
  • Lempiäinen, Nikolas (2020)
    One of the most debated legislations of the European Union addresses the questions of free speech on the internet and remuneration between the content creators and the content provider platforms. Directive on Copyright in the Digital Single Market came to force on 7 June 2019 and EU countries have 24 months to translate it into national law. The directive has been called one of the most controversial directive implementations in recent history. It has changed the rules of how content sharing platforms (social media platforms) can present and share content made by users. Thus it addresses questions of free speech and communication. The objective of the thesis was to understand how freedom of speech was presented in the news coverage regarding the directive and who supported and who were against the directive. It was important to understand how the new rules for social media age were argued to understand possible motives for these rules, which have an effect on social media communication and thus for the operating model of traditional media. The research method of the thesis is a thematic qualitative text analysis and the data was collected from online newspaper articles from Finland, UK, USA. Six themes were identified from the data: argumentation related to remuneration for content, discourse of power struggle, sharing of content, banning of memes and videos, “saving of the European culture” and lobbying. Most importantly free speech together with the economic aspects were the most underlying themes of the data. This is due to the fact that the sharing of content and remuneration are the main aspects of the legislation and thus it was logical that the discussion surrounded these topics. What resonated in the free speech context was the “meme ban” issue, which could be identified as the most populistic cornerstone in the discussion as it was the most concrete effect, which was argued to be realised from the legislation. Populist politicians seemed to oppose the legislation, while some EU politicians argued for it. Technology companies promoted the meme ban in a way that could be described as lobbying. Some famous artists also published columns in support of the directive, but it has to be noted that the directive most likely benefits them financially. The dichotomy of technology companies vs. EU, content creators such as newspapers was present. Mostly the directive was opposed due to its restriction on free speech and the directive was supported due to leveling the playfield financially. Free speech and financial benefit thus worked in a counterpoise to each other. Overall the argumentation proved interesting questions of the traditional media's role in the age of social media and how the agenda setting role of the traditional media has diminished to a point where a legislator finds it necessary to force rules to preserve the quality of public discourse, at the cost of freedom of speech. How much of the actual effects will diminish freedom of speech remains to be seen and thus could be a subject to a future research.
  • Savo, Roosa (2021)
    Vaihtoehtohoidoista on käyty Suomessa laajaa julkista keskustelua 60-luvulta lähtien. Tässä Pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten Helsingin Sanomien verkkojutuissa kehystetään vaihtoehtohoitoja ja minkälaisia terveys- ja sairauskäsityksiä jutuissa ilmenee. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja tutkimus sijoittuu terveysviestinnän tutkimuksen kulttuurilinjalle. Lähtökohtana on ajatus siitä, että terveysjournalismi rakentaa käsityksiä siitä, mitä sairaus ja terveys ovat. Tämä tutkimus pyrkii hahmottamaan terveysjournalismin terveyttä konstruoivaa luonnetta kehysanalyysin avulla. Verkkojutut ovat toimitustyön käytännöissä ja kulttuurisessa kontekstissa muodostuneita ”tulkintapaketteja”, joissa tuotetaan vaihtoehtohoitoihin liittyviä merkityksiä. Aineisto koostuu 72:sta Helsingin Sanomien verkkojutuista, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.2018–22.11.2020. Vaihtoehtohoitoja ei tutkita vain yksittäisenä ilmiönä, vaan osana yhteiskunnallista terveys- ja sairauskäsitysten merkityskamppailua. Analyysin tukena hyödynnetään lääketieteen filosofiaa, lääketieteen antropologiaa ja sosiologiaa. Vaihtoehtohoitoja kehystetään aineistossa neljällä tavalla. Vaarallisuuden kehyksessä vaihtoehtohoidot esitetään riskien, uhan ja sääntelyn kautta. Huijauksen kehyksessä vaihtoehtohoidot liitetään laajempaan keskusteluun ”huuhaan” leviämisestä. Yhteistyön kehyksessä vaihtoehtohoidot esitetään mahdollisena apukeinona lääketieteelliselle hoidolle. Inhimillisyyden ja henkisyyden kehyksessä vaihtoehtohoidot näyttäytyvät henkisyyden ja elämän merkityksellisyyden kontekstissa. Äänessä ovat eniten lääketieteen edustajat ja terveysviranomaiset. Vaihtoehtohoitojen tarjoajat ja niiden käyttäjät saavat vain vähän tilaa. Jutuissa näkyy tieteellinen maailmankuva, jossa sairauksien hoitamisen tulee perustua tutkittuun tietoon. Kautta linjan esiin nousee kysymys vaihtoehtohoidoista bisneksenä. Moraalinen viesti on se, että sairaiden ihmisten rahastaminen epätieteellisillä vaihtoehtohoidoilla on väärin. Tulokset ovat linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan biolääketieteelliset terveys- ja sairauskäsitykset saavat mediassa hegemonisen roolin. Vaarallisuuden, huijauksen ja yhteistyön kehyksissä terveys määrittyy suhteessa lääketieteeseen ja auktoriteetteihin. Viimeisessä kehyksessä terveys esittäytyy yksilön kokemuksellisuuden kautta murtaen vallitsevia käsityksiä.
  • Trémouille, Laura (2020)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa asiantuntijoiden suhtautumista sosiaalista mediaa ja niiden algoritmeja sekä personointia kohtaan. Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaalisen median muuttama tapamme vastaanottaa tietoa maailmasta ja ajankohtaisista aiheista. Sosiaalisen median vaikutus esimerkiksi sosiaalisten kuplien muodostumiseen on puhuttanut julkisuudessa paljon, mutta aihe jakaa tutkijoiden mielipiteitä vahvasti. Vaikka monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet kuplien muodostumisen, niistä puhutaan edelleen paljon. Ja vaikka julkisessa keskustelussa on lisääntynyt puhe sosiaalisen median mahdollisista haittapuolista ja sen seurauksena luottamus palveluita kohtaan on käyttäjien keskuudessa horjunut, palveluiden käyttö ei ole suinkaan vähentynyt. Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, kuinka sosiaalinen media vaikuttaa tapaamme saada tietoa ja mikä rooli käyttäjän omalla toiminnalla on tiedon kulussa. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla neljää sosiaalisen median ja algoritmien parissa työskentelevää asiantuntijaa. Kaksi haastateltavaa työskentelee tutkijana ja kaksi sosiaalisen median algoritmien parissa konsultteina. Haastattelut analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen. Haastateltujen asiantuntijoiden näkemykset sosiaalisesta mediasta ja algoritmeista sekä suhtautuminen niitä kohtaan mukailivat vahvasti yleistä asiantuntijoiden suhtautumista: he näkivät palveluissa paljon hyvää, mutta suhtautuivat kriittisesti moniin vallitseviin suuntauksiin ja kehityskulkuihin. Haastateltavien näkemyksen mukaan palveluiden käyttäjillä on merkittävä vaikutus siihen, millaista sisältöä algoritmit näille personoivat. Käyttäjät eivät kuitenkaan ole tietoisia omasta vaikutuksestaan tai mahdollisuuksistaan vaikuttaa sisältöjen personointiin. Kaikissa haastatteluissa korostui sosiaalisen median kasvanut merkitys ihmisten arjessa. Sosiaalisen median hyödyt yksittäisille käyttäjille ovatkin niin suuret, että mahdollisia haittoja on helppo ylenkatsoa. Sen sijaan, että käyttäjien tietoisuutta potentiaalisista ongelmista pyrittäisiin lisäämään, ehkä tärkeämpää olisikin saada käyttäjät välittämään. Vaikka sosiaalisen median vaikutusta sosiaalisten kuplien muodostumiselle on monissa tutkimuksissa kyseenalaistettu, ei ajatusta niistä kannata kuitenkaan haudata ja hylätä. Erityisesti, koska sosiaalisen median palvelut ja niihin liittyvä teknologia kehittyvät huomattavasti nopeammin kuin kattava tutkimustieto aiheesta, on sosiaaliseen mediaan liittyvä keskustelu ajankohtaista ja tärkeää.
  • Hakulinen, Siiri (2020)
    Tässä maisterintutkielmassa pyritään vastaamaan työnantajabränditutkija Lara Morokon ja Mark D. Uncles’n vetoomukseen työnantajabrändikokemusten tutkimiseksi ja tarkastelemaan sitä, millainen rooli työnantajabrändikokemuksilla on työnantajan houkuttelevuuden rakentumisessa. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen puitteissa tutkitaan sitä, millaiset työnantajabrändikokemukset koetaan vaikuttavimpina. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee puolestaan sitä, millaiset työnantajabrändimielikuvat lisäävät työnantajan houkuttelevuutta. Kolmas tutkimuskysymys perehtyy siihen, miten tutkimuksessa sovellettu työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta. Tutkimusaineisto koostuu kuuden Suomessa työskentelevän ohjelmistokehittäjän teemahaastatteluista. Ohjelmistokehittäjät ovat työnantajabrändin tutkimuksen näkökulmasta kiinnostava kohde siksi, että heistä on digitalisaation myötä tullut haluttua työvoimaa, joista työnantajat kilpailevat kiivaasti. Analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa analyysirunkoina hyödynnettiin työnantajabrändikokemuksen käsitettä sekä Pierre Berthonin ym. luomaa ja Mira Matilaisen suomalaisiin ohjelmistokehittäjiin soveltamaa työnantajabrändin houkuttelevuutta mittaavaa EmpAt-mallia. Tutkimustulokset osoittavat, että vaikuttavimmiksi koetaan sellaiset työnantajabrändikokemukset, jotka ovat ihmisten—mieluiten ennalta tuttujen yrityksen työntekijöiden—välittämiä ja joissa työnhakija saa sisäpiiritietoa siitä, millaista yrityksessä on olla töissä. Houkutteleviksi mielletään kovamaineiset työnantajat, jotka tarjoavat rennon, yhteisöllisen ja ihmiskeskeisen työympäristön ja tukevat työntekijöidensä ammattitaidon kehittymistä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tulevien kollegojen työntekijäkokemuksella on merkittävä vaikutus siihen, miten houkuttelevaksi työnhakijat työnantajayrityksen mieltävät. Perinteisen, viestinnän ja markkinoinnin keinoin tehtävän työnantajabrändäyksen sijaan yritysten saattaakin olla kannattavampaa keskittyä nykyisten työntekijöiden työntekijäkokemuksen kehittämiseen. Tutkimuksen perusteella työnantajien tulisi keskittyä erityisesti luomaan epäformaali ja työntekijöitä sekä yhteisöä arvostava työympäristö, jossa panostetaan työntekijöiden ammatillisen kehityksen tukemiseen. Ammattitaitoiset työntekijät ovat omiaan nostattamaan työnantajan mainetta, joka niin ikään houkuttelee työntekijöitä yrityksen palkkalistoille. Tutkimuksessa todettiin myös, että työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta tarjoamalla tutkijoille näkökulman, joka ottaa huomioon sekä yrityksen markkinoinnin ja viestinnän keinoin kehittämän työnantajabrändin, että subjektiivisen työntekijä- ja työnhakijakokemuksen. Työnantajabrändikokemuksen linssin läpi katsottuna työntekijät ja hakijat nähdään passiivisen yleisön sijaan aktiivisina toimijoina, joilla on paljon valtaa määritellä, millaiseksi yrityksen työnantajabrändi mielletään. Yritysten mahdollisuudet hallita ja kontrolloida työnantajabrändipääoman muodostumista sen sijaan nähdään aiempaa rajallisempina. Työnantajabrändikokemus syntyy työnantajabrändin ja työntekijäkokemuksen vuorovaikutuksessa ja tuottaa työnantajabrändimielikuvia, joista työnantajabrändipääoma puolestaan muodostuu. Tämän uuden käsitteen avulla niin tutkijat, kuin työnantajatkin voivat lisätä ymmärrystään siitä, miten työnantajabrändipääoma kumuloituu työnhakijakokemuksen, työntekijäkokemuksen ja työnantajabrändäyksen vaikutuksen tuloksena.
  • Jussila Osváth, Johanna (2020)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ilmastonmuutosta kulttuurisena ilmiönä. Teoriakehyksenä tutkimuksessa toimii kulttuurisen trauman teoria, joka painottaa trauman kollektiivista ja kulttuurista luonnetta sekä tuo esiin trauman kerronnallistamisen prosessin osana trauman kokemista. Ilmastonmuutos ymmärretään tutkimuksessa kulttuurisena traumana. Lokakuussa 2018 julkaistiin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raportti Global Warming of 1,5 °C, joka käänsi julkisen keskustelun vahvemmin kohti ilmastonmuutosta. Raportin julkaisu ja sen ympärillä käyty keskustelu nähdään pro gradu -tutkielmassa kulttuurisen trauman realisoijana. Tutkimus on laadullinen ja pohjaa kulttuurintutkimukselliseen ymmärrykseen tiedosta. Tutkimuksen aineistona toimii kaksitoista suomalaista kolumnia eri aikakausi- ja sanomalehdistä. Kertomusten yleistettävyys ei ollut aineiston analyysin tavoitteena. Aineiston erittelyn metodina käytettiin kulttuurisen trauman teoriaa, joka pyrkii löytämään trauman sanallistamisesta mallikertomuksia. Menetelmässä etsittiin teksteistä kivun laatua, uhria, vastuunkantajaa ja uhrin suhdetta laajempaan yleisöön. Tutkimuksen analyysissa tarkasteltiin, millaisia kertomuksia aineistosta löytyy ja voidaanko nämä kertomukset nähdä traumaattisina mallikertomuksina. Mallikertomuksella viitataan tutkielmassa kulttuuriseen tarinavarantoon, josta yksilöt ammentavat määritellessään itseään ja elämänkulkuaan. Tutkimuksessa paikannettiin em. menetelmän avulla aineistosta kaksi vallitsevaa kertomusta, jotka nimettiin ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomukseksi sekä ”Järjestyksen ylläpito” -kertomukseksi. ”Inhimillisen kontrollin kriisi” tulkitsee ilmastonmuutosta inhimillisenä tragediana. Tässä kertomuksessa luonto näyttäytyy peilinä, joka paljastaa inhimillisen perisynnin. ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomus jaettiin vielä kahteen alakertomukseen loppuratkaisujen perusteella: nämä nimettiin ”Vaikeuksien kautta voittoon” sekä ”Syntien sovittaminen” -kertomuksiksi. Ensimmäisessä ihminen voittaa ilmastonmuutoksen, toisessa ihminen tuhoutuu ja sovittaa näin syntinsä. ”Syntien sovittaminen” -kertomuksesta löytyi myös raamatullisia viittauksia. ”Järjestyksen ylläpito” puolestaan korostaa ihmisen rationaalista päättelykykyä ja vetoaa nimensä mukaisesti vallitsevan järjestyksen säilyttämiseksi muutoksen vaarallisuuteen vedoten. Kun ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomus vetoaa tunteisiin, ”Järjestyksen ylläpito” vetoaa järkeen. Tutkimuksessa päädyttiin siihen, että ”Inhimillisen kontrollin kriisi” on traumaattinen mallikertomus, mutta ”Järjestyksen ylläpito” ei täytä traumaattisen mallikertomuksen vaatimuksia. Kertomuksista löytyi myös yhteisiä piirteitä. Molemmissa korostetaan ihmisen valtaa luonnon yli. Valtapositiossa on huomattavissa yhtäläisyyksiä valistusfilosofiseen ajatteluun. Kertomukset tukevat myös aiemmassa tutkimuksessa esitettyä ”ympäristön perisynnin” ajatusta, jossa ihminen asetetaan universaalina toimijana vastuuseen ilmastonmuutoksesta. Tällöin sivuutetaan globaali rakenteellinen epätasa-arvo. Lisäksi kertomukset ovat tietyiltä osin kytköksissä toisiinsa: ”Inhimillisen kontrollin kriisi” hyödynsi ”Järjestyksen ylläpito” -kertomusta ja toisin päin. Tämä hyödyntäminen ilmeni esimerkiksi vastustajan kuvailun tasolla. Kaiken kaikkiaan kertomuksista on havaittavissa voimakas kertomuksellinen eronteko ihmisen ja luonnon välillä. Tutkimus täydentää tieteellistä ymmärrystä ilmastonmuutoksesta, ei vain luonnontieteellisenä, vaan myös kulttuurisena ilmiönä.
  • Partanen, Helmi (2021)
    Suomalaiseen ilmastopolitiikkaan vaikuttaa moninainen joukko intressiryhmiä tuotannon organisaatioista ympäristöjärjestöihin. Vaikuttavuutta ilmastopolitiikassa tuo verkostoituminen hallinnon kanssa, sekä hallinnon kanssa jaettu arvopohja: useimmiten näkemys siitä, että talouden etu on turvattava. 1900-luvun loppupuoliskolta tätä vaikuttavuutta on rakennettu vaikuttajaviestinnän avulla. Viestintäala on kasvanut, ja sen yhteiskunnallista merkitystä on herätty tutkimaan kriittisesti. Tutkielma on haastattelututkimus yhdeksän suomalaisen ilmastopolitiikan intressiryhmän vaikuttajaviestijän kokemuksista työstään. Aineistoa on analysoitu laadullisesti erottamalla siitä pieniä tarinoita, antenarratiiveja, ja arvioimalla, millaisen kuvan ne antavat vaikuttajaviestijöiden työn arjesta ja arvoista, ammattieetoksesta. Työn teoreettisena viitekehyksenä on ammatillista itseymmärrystä kuvaava ammattieetoksen käsite. Tuloksena on neljä eetosta vaikuttajaviestijän työstä ilmastopolitiikan kentällä. Eetoksista käy ilmi, että vaikuttajat kokevat työnsä itselleen tärkeiden arvojen, ilmastovastuullisuuden, talousvastuullisuuden tai tiedepohjaisuuden puolustajina. He kokevat työnsä olevan tavanomainen osa deliberatiivista demokratiaa. Vaikuttajaviestintää he pitävät tehokkaampana ja asiantuntevampana tapana vaikuttaa, kuin julkista vaikuttamista. Toisaalta vaikuttajat myös kokivat vaikuttajaviestinnän merkityksen suomalaiselle ilmastopolitiikalle julkista käsitystä vähäisemmäksi. Analyysin ote on kriittinen: ammattieetoksen kertomusten ymmärretään olevan paitsi totuuden heijastelua, myös politiikan teon välineitä. Johtopäätös on, että ammattieetokset kuvastavat niin vaikuttajaviestijöiden ammatillista itseymmärrystä, kuin suomalaista ilmastopolitiikkaa. Ammattieetokset sisältävät ristiriitoja ja neuvotteluita merkityksistä. Ne kuvaavat liikkeessä olevan alan elävää tarinaa.
  • Tuovinen, Mari (2022)
    Ilmastonmuutoksen hillintää on kuvailtu ”yhteiseksi hyväksi”, vaikka ilmastotoimien hyödyt eivät jakaudu tasaisesti. Maailman rikkain osuus väestöstä on vastuussa suurimmasta osasta maailman päästöjä, mutta haavoittuvamassa asemassa ilmastonmuutoksen edessä olevilla on vähemmän vaikuttamismahdollisuuksia. Tunnustavan ilmasto-oikeudenmukaisuuden ytimessä onkin saavuttaa tasapuolinen osallistumismahdollisuus yhteiskunnan toimintaan sekä edistää haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksien toteutuminen. Tutkielman tavoite on selvittää, millaisia ilmastonmuutoksen ratkaisuja ja osallistumismahdollisuuksia ilmastonmuutoksen kuvissa rakentuu. Tutkielman aineisto koostuu vuoden 2021 Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojuttujen 323 ihmisteemaisesta pääkuvasta ja niitä kehystävistä juttujen teksteistä. Yhdessä lehdet antavat yhtä lehteä laajemman kuvan Suomen mediakentästä, ja toisaalta kaksi lehteä mahdollistaa kuvastojen välisen vertailun. Representaatioita tarkastellaan konstruktivistisen suuntauksen mukaisesti määrällistä sisällönanalyysia ja laadullista kehysanalyysia yhdistellen intersektionaalisen lähestymistavan avustamana. Kuvien inklusiivisuutta lähestytään kahden tutkimuskysymysten kautta: 1) Miten yhteiskunnallisesti erilaisissa positioissa olevat ihmiset ovat mukana ilmastonmuutoksen ratkaisuissa Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojuttujen ihmisteemaisissa pääkuvissa? 2) Miten inklusiivisia ilmastonmuutosta koskevat ihmisteemaiset pääkuvat ovat? Vuonna 2021 järjestetyn suuren ilmastonmuutoskonferenssin laaja uutisointi ja ilmastonmuutoksen yleinen käsittely Suomen kontekstista määrittelivät suurelta osin kuvastoa. Vaikka perinteiset uutiskriteerit ohjailivat juttuaiheita, olisi representaatiot olleet inklusiivisempia toisenlaisilla kuvavalinnoilla. Kehystäminen vahvisti kuvissa esiintyvien valta-asemaa ja superrikkaiden liikeyritysten miesjohtajien osuus ja kritiikittömät kehystämisen tavat korostuivat etenkin Helsingin Sanomissa. Ilmastonmuutoksessa haavoittuvassa asemassa olevat alkuperäiskansat ja eteläisen pallonpuoliskon väestöt jäivät kuvastossa marginaaliin, eikä heitä näkynyt Maaseudun Tulevaisuudessa lainkaan ratkaisijoiden roolissa. Tutkielma tuo lisäymmärrystä valokuvien käytön inklusiivisuudesta ilmastonmuutoksen kuvissa. Lisäksi tutkielma tuo esiin, millaisia erilaisia toimijuuksia ilmastonmuutoskuviin rakennettiin yhteiskunnallisen aseman ja ilmastoratkaisujen suhteen vuoden 2021 Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojutuissa. Jatkossa vertaileva analyysi historiallisista muutoksista ilmastokuvastoissa voisi syventää ymmärrystä ilmastokuvien inklusiivisuudesta ja toimituskäytäntöjen tutkiminen puolestaan ilmastokuvaston yksipuolisuudesta.
  • Strömgård, Sofia (2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Syftet med denna magisteravhandling är att undersöka den fantasi som Isabella Löwengrip bygger upp i sin blogg. Fantasin bygger på en prestationsinriktad livsstil och i studien undersöks också hur bloggens följare förhåller sig till Löwengrips liv och fantasi. Avhandlingen tar avstamp i den offentliga debatt kring prestationssamhället och hur det får framförallt unga kvinnor att känna press på att hela tiden prestera. Med avhandlingen strävar jag efter att undersöka och förklara hur Isabella Löwengrips blogg framställer en prestationsbaserad livsstil samt fantasin och dess paradoxer. Undersökningsmetoden är kvalitativ innehållsanalys. Avhandlingens teoretiska ramverk bygger på den psykoanalytiska teorin utvecklad av Sigmund Freud och senare av Jacques Lacan, med huvudfokus på Lacans teorier som kopplar samman begreppen fantasi, njutning (enjoyment) och ett undermedvetet begär (desire). Mina resultat visar att Isabella Löwengrip bygger upp en fantasi som bygger på det eviga jagandet (och avsaknaden av) njutning. Fantasin går ut på prestera, ställa och nå mål, vara passionerad och arbeta hårt, leva disciplinerat och tidseffektivt. I fantasin är ens människovärde sammanlänkat med ens prestationer och fantasin skapar en illusion av att man till slut kommer att uppnå någonting tillräckligt stort som kommer att få en att känna tillfredsställelse. I sin blogg framstår Löwengrip som en vän för läsarna och hon delar med sig av sitt “riktiga jag” då hon delar bilder på sitt hem, sina barn och osminkade ansikte en söndag morgon. Hon talar om sina problem och sitt liv på ett sätt som gör att hon framstår som riktig, och inte som en “bloggpersona”, vilket medför att läsarna kan känna tillit och tro på att hon är en vanlig människa som de. I fantasin matas mottagare med budskapet att man måste gå över sina egna gränser för att nå sina mål. Detta visar också på den paradox och de motsättningar som döljer sig inom fantasin. Löwengrip skriver om balans och återhämtning samtidigt som hon själv behöver läkemedel för att orka jobba på grund av sin depression. För dem som inte fäster uppmärksamhet vid Löwengrips bloggtexter kan fantasin framstå som fulländad. I själva verket är det en stor paradox: Må bra, men pressa dig själv till max utan att tänka på konsekvenserna. Isabella Löwengrip har byggt upp en individuell fantasi som förstärker den kollektiva, delade fantasin bland bloggläsarna. Då Löwengrips fantasi ter sig som lockande för läsarna, anammar de delar av hennes personliga fantasi. En del bloggläsare tar däremot avstånd från fantasin. Det finns en stark jämförande aspekt i förhållandet mellan bloggläsarna och Löwengrip. Bloggläsarna ser Löwengrip och hennes livsstil som en referenspunkt dit de kan återkomma då de funderar, utvärderar eller planerar sitt liv. Oavsett om bloggläsarna till synes förhåller sig positivt eller negativt till Löwengrips livsstil, verkar det ändå som att de jämför sig med henne i någon mån.
  • Kitunen, Elisa (2020)
    Uudistuminen ei ole enää vapaaehtoista. Suuret yritykset panostavat uudistumiseen ja elinvoimaisuutensa säilyttämiseen. Yksi parhaista resursseista uudistumiselle ovat henkilöstön uudet ideat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ovat uusien ideoiden ympärillä käydyt ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä. Tutkimus on rajattu koskemaan suurien yritysten innovaatiotyötä. Isoissa organisaatioissa ihmisten ja organisaation tasojen ja siilojen määrä on suuri, jolloin suurissa organisaatioissa myös idean jakaminen on oletettavasti haastavampaa. Tutkimus vastaa kahteen kysymykseen: (1) Millaisia ovat uusien ideoiden ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä? (2) Päätyvätkö digitalisaatiojohtajalle esitetyt uudet ideat katalyyttiseen keskusteluun? Tutkimus on rajattu koskemaan digitalisaatiojohtajia, koska heidän rooliinsa kuuluu muutosjohtaminen ja uusien digitaalisten liiketoimintojen kehittäminen. Heidän tavoitteena on edistää digitaalista transformaatiota, joka on riippuvainen uusien ideoiden toimeenpanosta. Digitaaliseen transformaatioon sisältyy väistämättä paljon nykyisestä eroavia ideoita sekä nykyiseen liiketoimintaan nähden kokonaan uusia ideoita. Tutkimusaineisto koostuu kuuden eurooppalaisen digitalisaatiojohtajan haastattelusta. Aineistonkeruun menetelmä tutkimuksessa käytetään puolistrukturoitua haastattelua ja analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimus osoittaa, että idean aivan ensimmäiset viestintätilanteet tapahtuvat epävirallisissa tilanteissa. Digitalisaatijohtajan arki täyttyy isosta määrästä uusia, joita esitetään epäformaaleissa tilanteissa kuten kahvitauolla, toisen palaverin lomassa, sähköpostiviestillä tai pikaviestimissä. Digitalisaatiojohtaja uuden idean vastaanottajana on sparraava, ratkaisuhakuinen, oikeudenmukainen ja keskusteluun mukaan lähtevä. Hän hakee uusi näkökulmia ymmärtääkseen paremmin innovaattoria. Idea tarvitsee keskustelun kahdesta syystä: jotta sitä päästään yhdessä kehittämään sekä sen arvioinnin pohjaksi saadaan tietoa. Uudet ideat päätyvät usein katalyyttiseen keskusteluun, jossa niitä kehitetään yhdessä. Tämä vaatii kuitenkin sen, että molemmat osapuolet ottavat vastuuta viestintätilanteessa. Ideoiden laadulla ei ole väliä: sekä hyvät että huonot halutaan käsitellä. Suullinen keskustelu päätyy useammin ideaa iteroivaan keskusteluun kuin kirjallisesti aloitettu keskustelu. Digitalisaatiojohtajat laittavat energiaa ja osaamistaan ideoita oikeudenmukaiseen käsittelyyn. He pyrkivät aktiivisesti siihen, että ideat päätyvät keskusteluun. Ideoita kohtaan halutaan olla reiluja, koska tiedostetaan, että uusien ideoiden kohdalla on haastavaa tietää, mikä on idean potentiaali. Tämä ei tarkoita sitä, että ihan jokaiseen idea otetaan keskustelun piiriin. Kirjoitetussa muodossa tullut epäkelvon oloinen idea saa suoraviivaisen hylkäyksen kaikista helpoiten. Keskustelu on katalyyttistä, koska ollaan valmiita käymään läpi idean juurisyitä, ei tyydytä vain geneerisiin vastauksiin. Digitalisaatiojohtajaa voi myös kuvailla viestinnälliseksi sparraajaksi, joka proaktiivisesti kehittää ideaa eteenpäin muillle viestittäväksi.