Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Olkkonen, Emmi (2021)
    Long non-coding RNAs (lncRNAs) are over 200 bp long RNA molecules that are not translated into protein. LncRNAs can regulate the expression of protein coding genes, and studies have indicated their role in stress response. Stress response has also been associated with differences in the structure of the myelin sheaths in the mouse brain cortex. Myelin is produced by mature oligodendrocytes (OLGs), and therefore, OLGs are likely to play a role in stress response. The aim of this thesis was to find lncRNAs differentially expressed in the oligodendrocytes and myelin on the medial prefrontal cortex of stressed mice in comparison to controls. Mice of strains C57/6NCrl and DBA/2NCrl, differing in stress response, were exposed to chronic social defeat stress. After the stress paradigm, the mice were assigned as stress-susceptible or stress-resilient, the susceptible mice exhibiting anxiety-like behavior. RNA from OLGs and myelin from the medial prefrontal cortex of the mice was sequenced, and I compared the lncRNA expression levels between stressed and control mice and stress-susceptible and resilient mice using bioinformatic methods. I also assessed modules formed by lncRNAs and protein coding genes correlating in expression in both datasets. I used RT-qPCR to investigate if results from two differentially expressed lncRNAs, Gm37885 and Neat1, replicate in a stress hormone-treated oligodendrocyte cell line. Three hundred and seventy lncRNAs were differentially expressed between stressed mice and controls or stress-susceptible and resilient mice in the OLG dataset and 132 in the myelin dataset. Two hundred and 87 of them overlapped with a protein coding gene in the OLG and myelin datasets, respectively. Sixty-one percent of the differentially expressed lncRNAs were specific to comparisons in the OLG dataset and 73 % in the myelin dataset, but 39 % of the differentially expressed lncRNAs in the OLG dataset and 27 % in the myelin dataset were shared between them. No module of genes with correlating expression levels was associated with stress, but the expression levels of two correlation modules from each dataset differed between strains. The results for one of the differentially expressed lncRNAs, Gm37885, replicated in stressed Oli-neu cells in RT-qPCR. The results of my thesis indicate that multiple lncRNAs are involved in the mouse stress response, as many were differentially expressed and shared between phenotype comparisons. Additionally, significant gene expression differences were observed between strains, which could contribute to the previously reported strain differences in stress susceptibility. The results also suggest a specific role of Gm37885 in GR-mediated stress response. However, the function of Gm37885 remains unknown, and further studies regarding Gm37885 and the other differentially expressed lncRNAs should be carried out to draw conclusions of their contribution to the OLG-mediated stress response.
  • Ajosenpää, Heikki (2020)
    Maatalousympäristö on muuttunut voimakkaasti ihmistoiminnan vaikutuksesta. Viime vuosikymmeninä on havahduttu monien maatalousympäristönlajien taantumiseen ja uhanalaistumiseen maailmanlaajuisesti. Monimuotoisuus on vähentynyt ja tehostunut maataloustuotanto aiheuttaa monia uhkia peltolinnustolle. Vaikka monia syitä on tunnistettu peltolintujen ahdingon aiheuttajiksi, niin yksittäisten lajien vähenemisen taustalla olevia syitä ei usein tunneta riittävän tarkasti. Elinympäristöjen laadun heikkenemisen ja katoamisen, keinolannoitteiden käytön sekä kasvinsuojeluaineiden tiedetään vähentävän peltolintujen kantoja. Torjunta-aineiden haitallisuus myös muille kuin niiden varsinaisille kohde-eliöille on ollut tiedossa pitkään. Tehoaineista on kehitetty vähemmän myrkyllisiä, mutta niiden kertyminen ja leviäminen pelloilta elinympäristöön ja muihin eliöihin aiheuttaa ongelmia. 1990-luvulla tuhohyönteisten torjuntaan kehitettiin neonikotinoideja, joiden käyttö yleistyi nopeasti maailmanlaajuisesti. Suomessa neonikotinoideja on käytetty pääasiassa siementen käsittelyyn peittaamalla, eli siemenen pinnoittamiseen torjunta-aineella. Neonikotinoidipeittausta on käytetty öljykasveilla ja sokerijuurikkaalla. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu näiden torjunta-aineiden aiheuttavan haittoja muillekin eliöryhmille kuin torjuttaville tuhohyönteisille. Tuloksia on saatu myös niiden yhteydestä peltolintujen taantumiseen. Suomessa asiaa ei ole tutkittu peltolinnuilla, mutta on todisteita, että neonikotinoideja löytyy linnuista. Linnut ovat hyviä indikaattorilajeja maatalousympäristössä tapahtuville muutoksille. Yksi voimakkaimmin taantuneista lajeista on avoimessa peltomaisemassa ruokaileva ja pesivä peltosirkku Emberiza hortulana. Sen uhanalaisuusluokitus Suomessa on nostettu äärimmäisen uhanalaiseksi, ja sen kanta on pienentynyt myös muualla Euroopassa. Lähitulevaisuudessa sen on ennustettu kuolevan Pohjois-Euroopassa sukupuuttoon, ellei tunnisteta kannankehitykseen vaikuttavia syitä. Tässä tutkimuksessa selvitetään öljykasvien ja sokerijuurikkaan peittauksessa käytettyjen neonikotinoidien yhteyttä peltosirkun kannankehitykseen. Tavoitteena on lisätä tietoa peltolintujen kantoihin vaikuttavista tekijöistä. Aineisto on kerätty peltolintulaskentojen yhteydessä kattavasti peltosirkun esiintymisalueilta eri puolilta Suomea vuosina 2000-2018. Peltosirkkureviirejä havaittiin yhteensä 4430, jotka jaettiin tutkimuksessa neljään maantieteelliseen alueeseen: 1) Pohjanmaa, 2) Etelä-Häme, 3) Lounais-Suomi ja 4) Uusimaa. Paikkatietoaineistossa muodostettiin 277 kpl peltosirkulle ominaista lauluryhmää eli osapopulaatiota, ja tutkittiin lajille tärkeiden elinympäristömuuttujien mahdollisia vaikutuksia lajin reviirimääriin. Elinympäristömuuttujia olivat pienpiirteisten maisemaelementtien määrä (tien-, ojan- ja joenpientareet), viljelykasviryhmien monimuotoisuus, rakennusten määrä, maantieteellinen alue, peltoalan osuus maisematasolla, keväällä kasvipeitteettömän peltoalan osuus sekä edelliskesän lämpötila ja sademäärä. Kiinnostuksen kohteena olivat erityisesti edellisenä kesänä viljeltyjen, neonikotinoideilla peitatuksi olettujen öljykasvien ja sokerijuurikkaan määrät. Näiden tekijöiden vaikutusta peltosirkun reviireihin selvitettiin R-ohjelmiston avulla sovittamalla aineistoon yhdeksän erilaista yleistettyä lineaarista sekamallia. Malleista valittiin neljä parasta, jotka keskiarvoistettiin luonnollisen keskiarvon menetelmällä. Peltosirkun reviirien määrää selittäviksi tekijöiksi saatiin viljelyalan osuus maisemassa, maantieteellinen alue, jokien pituus, lämpötila, vuosi sekä neonikotinoideilla peitattujen kasvien osuus. Mallilla laskettiin ennusteet kolmella eri peitattujen kasvien osuuksilla (matala, keskimääräinen tai korkea) jokaiselle neljälle osa-alueelle. Peitattujen kasvien (öljykasvit ja sokerijuurikas) osuudella ja peltosirkun reviirien määrällä on heikko negatiivinen korrelaatio jokaisella maantieteellisellä osa-alueella. Alueiden reviirimäärät muuttuivat synkronisesti eri peittaustasoilla. Tämän tutkielman tulosten perusteella öljykasvien ja sokerijuurikkaan viljelyllä on heikko yhteys peltosirkun reviirimääriin. Aineiston perusteella ei voi aukottomasti todeta, että syynä olisivat yksinomaan neonikotinoidit. Tiedetään, että ne aiheuttavat peltosirkun kaltaisille lajeille oireita, jotka voisivat selittää huonoa poikastuottoa, tai että yksilöt eivät selviä muuttomatkaltaan. Tulos nostaa esiin saman tärkeän asian, joka on todettu aiemminkin peltosirkun ja monen muun taantuvan lajin kohdalla. Emme tunne lajin käyttäytymistä ja populaatiobiologiaa riittävän hyvin, jotta voisimme nopeilla toimenpiteillä maatalousympäristössä kääntää kannankehityksen suunnan. Peltosirkun pesimämenestykseen liittyviä syitä tulisi tutkia lisää. Torjunta-ainejäämien tutkiminen voisi selittää peltosirkun kohdalla huonoa pesimätulosta. Tällaiselle tutkimukselle olisi tilausta laajemminkin, sillä tietoa kasvinsuojeluaineiden yhteisvaikutuksesta maatalousympäristön eliölajeihin ei ole.
  • Juurinen, Valtteri (2022)
    Opinnäytetyössä tutkittiin olosuhteiden muutosten vaikutusta torjunta-ainepitosuuksiin pilot-mittakaavan sedimenttipylväissä ja suodatinpylväissä. Pilot-mittakaavan pylväissä verrattiin ilmastuksen ja veden virtauksen muutosten vaikutusta pitoisuuksiin. Suodatinpylväissä tarkasteltavina tekijöinä oli orgaanisen aineen ja nollaraudan vaikutus torjunta-ainepitoisuuksiin. Tutkittavina torjunta-aineina olivat atratsiini, simatsiini, heksatsinoni ja diklobeniili, sekä hajoamistuotteet DIA, DEA, DEDIA ja BAM. Kyseisiä torjunta-aineita esiintyy pohjavesissä useissa eri Euroopan maissa mukaan lukien Suomi, vaikka niiden käyttö on lopetettu ja kielletty EU:n alueella useita vuosia sitten. Pylväistä analysoidut ulostulovedet valmisteltiin kaasukromatografia-massaspektrometria (GC-MS) mittausta varten kiinteäfaasiuutolla. Suodatinpylväiden torjunta-aineiden puhdistuskapasiteetti vaihteli testikertojen välillä ja yhdisteet käyttäytyivät eri tavalla suhteessa toisiinsa. Ensimmäisen kuukauden jälkeen talousveden raja-arvo 0,10 µg/l ylittyi heksatsinonin osalta. Toisen kuukauden jälkeen heksatsinonin pitoisuus ylitti jälleen talousveden raja-arvon, niin kuin myös BAM:n. Sitten viimeisellä testikerralla kohonneita yli 0,1 µg/l pitoisuuksia oli atratsiinilla ja heksatsinonilla. BAM:n ja heksatsinonin kulkeutuminen oli odotettavissa yhdisteiden ominaisuuksien perusteella ja niiden hajoaminen on hidasta verrattuna muihin yhdisteisiin. Puolestaan atratsiinin kohonneet pitoisuudet voidaan selittää maaperän kiintoaineksen liikkumisella suodatinpylväästä torjunta-aineiden kanssa. Pelkän hiekan vaikutus suodatinpylväissä aliarvioitiin, mikä vaikutti erityisesti BAM:n ja heksatsinonin pitoisuuksiin.
  • Laakso, Senja (2011)
    In my Master's Thesis I discuss consumption from the perspective of ecological and social sustainability. The environmental space concept is the framework for this study. The environmental space concept was developed in the beginning of the 1990's. It is a space that can be defined with different indicators and within which it is possible to live a decent and socially acceptable life and at the same time consume natural resources in a sustainable way. In this research the upper limit of environmental space is defined as the sustainable level of natural resource use calculated as material footprint and the lower limit as decent minimum reference budgets that illustrate the level of consumption allowing a household to fulfil all basic needs and to participate in society. The material of the study was collected by questionnaires and interviews on the consumption and lifestyle of the participating households. The households interviewed were all single and living on disability pension or basic unemployment allowance. The natural resource consumption of the households was calculated as material footprint. The material footprint is based on the MIPS concept (Material Input per Service Unit) that considers the whole life cycle of products and activities. The participants were also asked to report their income and consumption expenditures. We were also discussing about consumption, the social pressure to consume and use of natural resources. The results show that the low-income households have an average material footprint exceeding the ecologically sustainable level (18 100 kg per year), although the material footprint is lower than average (40 500 kg per year). They also indicate that a sustainable level of resource use cannot be achieved solely by individual choices but the society must improve the changes in the supply of products, services and infrastructure, enabling households to consume in a more sustainable way. The income level of the households remains below the level of the decent minimum reference budgets. The participating households experienced poverty as lack of possibility to consume and recognized the prevailing social pressure to consume. Consuming was characterized by pursuit of status and social comparison between people. The change in prevailing consumer culture is an essential part on the way towards sustainable society, because the amount of consumption grows as long as welfare is measured through consumption. The connection between consumption and natural resource use remained unclear to many of the households and attitudes towards nature alternated between the households. Those households that had been low-income for their whole life, hadn't thought about the sufficiency of natural resources. Their more ecological way of living than average is rather compulsory than their own choice. The rise in their income level would lead to increasing consumption, as households would want to raise their standard of living by moving to a bigger house and travelling. When we notice the limits of the Planet, we should pay more attention to the upper limit of the environmental space to those, who consume the most.
  • Stenberg, Otto (2020)
    Mammalian dentitions exhibit extraordinary diversity in morphology and function. Yet,the mechanisms governing dental development are considered highly conserved across Mammalia. The inhibitory cascade (IC) model is a developmental model explaining variation in molar size proportions observed in mammals. The IC model predicts a range of dental phenotypes based on a dynamic of cumulative inhibition and activation in the sequential development of molars. Whereas most mammals fit these predictions well, bears(Ursidae) are a known exception.Here I employ dental topographic analysis to examine the developmental basis of ursine molar dentitions defying the IC model.I quantified two aspects of tooth shape:molar complexity using orientation patch count (OPC), and tooth size as the area of occlusal surface. As the complexity and size of a tooth mainly emerge based on two different developmental processes –patterning and growth, respectively –these measurements were used to decompose the two phases of tooth development producing the final phenotype. To this end, also an estimate of feature density was calculated.As in previous studies, the molar size proportions of bears were highly incongruent with the IC model. However, complexity along the molar row followed a trend more closely matching the model. Feature density was highest in the third molar. Altogether, these observations suggest an early arrest in the growth of the third molar as the principal cause for bears falling outside the predictions of the IC model –consequently supporting the idea of the inhibitory cascade as a plesiomorphy of Mammalia.As an auxiliary part of this project, I assessed the functionality of Morphoviewer, a new piece of software for measuring complexity. Morphoviewer was successfully applied to infer diet from tooth complexity in a limited sample of carnivorans; and was thus used for all further OPC analyses.
  • Nevanpää, Johanna (2017)
    Different parties such as industry, tourism and research are more and more interested in arctic regions. Tourism is one of the biggest source of livelihood there and growing all the time. Arctic nature is vulnerable and there are indigenous peoples living there. Their way of life is based on natural sources of livelihood such as reindeer breeding. Tourist industry like all the other actions in the region should be socially, economically and environmentally sustainable. So it is important to do research on problems to reconcile different forms of industries and source of livelihoods. The purpose of this thesis is to study possibilities of tourist guidance to solve problems to reconcile reindeer husbandry and tourist industry in municipality of Enontekiö in Finland. It has been noticed in the research of ecotourism that it is possible to influence tourists’ behavior and attitudes by guidance if it is carried out in the right way. This is the reason why my interest is directed to the role of guidance to solve the problems. My research questions are: 1) What kind of problems there are between tourist industry and reindeer husbandry? 2) How is it possible to decrease the harm that tourist industry causes to reindeer husbandry by tourist guidance? 3) How the tourist guidance should be improved? I have done reviews on earlier studies and reports about problems between tourist industry and reindeer husbandry and also about the role of guidance in nature tourism management. Based on these reviews I have proposed a hypothesis how it could be possible to decrease the harm that tourist industry causes to reindeer husbandry by tourist guidance. To test my hypothesis I collected interviews of 15 tourism entrepreneurs and 5 representatives of Metsähallitus. I used the methods of qualitative content analysis to analyze the data. It came out that the biggest problems between tourist industry and reindeer husbandry are disturbance of the peace of pasture, decreasing pasture area, equity in land-use decision-making, and the willingness among the tourism entrepreneurs and reindeer herders to reconcile the source of livelihoods. Tourists do not know much about reindeer husbandry. It is possible to decrease some the harm that tourist industry causes by guidance when it is carried out as recommended in the studies. The role of guidance in decreasing the harms is not very remarkable, because the biggest harms caused by tourist industry are not outcomes of tourists’ thoughtlessness or behavior against rules that could be decreased by guidance. The best education and guidance is given in reindeer farm visits and in guided tours organized by program service companies. The participants of those programs are mainly foreigners even though the majority of tourists in Enontekiö are Finns. Their main source of information is the website of Metsähallitus. The most efficient way to increase tourists’ knowledge would probably be influencing the content of websites of Metsähallitus and marketing of reindeer farm visits and guided tours to Finns.
  • Herranen, Tuulianna (2020)
    Maisterin tutkielma käsittelee uupumuksen yhteyttä oppimisen lähestymistapoihin ja opintomenestykseen. Tutkimus-kohteena ovat bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ensimmäisen vuoden opiskelijat vuonna 2018. Tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa uupumuksen, opintomenestyksen ja oppimisen lähestymistapojen välisiä yhteyksiä, sekä muodostaa uupumusprofiileita joiden avulla havaitaan minkälaisia opiskelijoiden joukkoja tiedekunnassamme on. Aineisto on kerätty HowULearn palautejärjestelmän avulla ja tilastolliset testit on tehty SPSS ohjelmalla. Tutkimuksen tuloksena suunnitelmallisella opiskelulla on yhteys hyvään opintomenestykseen, mutta syväsuuntautuneel-la oppimisen lähestymistavalla ei ollut merkitsevää yhteyttä parempaan opintomenestykseen. Pintasuuntautunut op-pimisen lähestymistapa on yhteydessä uupuneisuuteen. Uupumusprofiilit (jotka on toteutettu ANOVA: lla) jakavat vastaajat neljään eri ryhmään. Uupumusprofiilit ovat aiemman tutkimuksen kanssa samankaltaisia, mutta uupuneisuus on bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa yleisempää muihin oppilaitoksiin verrattuna. Uupumusprofiilit eroavat merkitsevästi toisistaan oppimisen lähestymistapojen suhteen. Oppimisympäristö liittyy uupuneisuuteen, sekä oppimisen lähestymistapoihin. Yliopistot, lukiot ja peruskoulut voivat pyrkiä lisäämään opiskelijoiden hyvinvointia suuntaamalla oppimisen lähestymistapoja kohti suunnitelmallisempaa ja syvällisempää oppimista. Pedagogista tutkimusta oppimisen lähestymistapoihin vaikuttamisesta tulisi kuitenkin ensin tehdä enemmän, jotta syy-seuraussuhteet ymmärretään paremmin.
  • Järvinen, Maija (2010)
    The growing interest for sequencing with higher throughput in the last decade has led to the development of new sequencing applications. This thesis concentrates on optimizing DNA library preparation for Illumina Genome Analyzer II sequencer. The library preparation steps that were optimized include fragmentation, PCR purification and quantification. DNA fragmentation was performed with focused sonication in different concentrations and durations. Two column based PCR purification method, gel matrix method and magnetic bead based method were compared. Quantitative PCR and gel electrophoresis in a chip were compared for DNA quantification. The magnetic bead purification was found to be the most efficient and flexible purification method. The fragmentation protocol was changed to produce longer fragments to be compatible with longer sequencing reads. Quantitative PCR correlates better with the cluster number and should thus be considered to be the default quantification method for sequencing. As a result of this study more data have been acquired from sequencing with lower costs and troubleshooting has become easier as qualification steps have been added to the protocol. New sequencing instruments and applications will create a demand for further optimizations in future.
  • Tommila, Jenni (2021)
    Bacteraemia, the presence of bacteria in the bloodstream, may lead to severe and costly health issues. Sepsis, a serious complication of bacteraemia, is one of the top causes of mortality globally. Early and specific diagnostics as well as fast acting are essential in successful treatment. However, current diagnosis relies mainly on time-consuming blood culturing and clinical symptoms, which are unspecific for the causative agent. With the advanced technology and decreasing cost, state-of-art sequencing-based (Next generation sequencing) methods provide a new way to investigate the bacteria present. Metagenomics, which means sequencing and studying all DNA extracted from a microbial community sample, is widely used, but it only describes the genetic potential of a community and does not differentiate live from dead microbes. Metatranscriptomics, in which essentially all RNA from a sample is sequenced, provides information about expression and activity together with identification of viable bacteria, However, the high amounts of host cells and host RNA complicate the detection of bacterial transcripts from complex host-microbe samples. In this thesis, I investigated solutions for the efficient isolation and enrichment of bacterial RNA from whole blood to be used in sequencing and metatranscriptomics analysis. Firstly, I tested the capability of bacterial cell lysis of two commercial blood sampling tubes with Escherichia coli and Staphylococcus epidermidis suspensions. Both tubes, Tempus and RNAgard, were able to lyse gram-negative E. coli cells and good-quality RNA was extracted in measurable quantities with their respective RNA extraction methods. With Tempus tubes the RNA yield was clearly higher. With gram-positive S. epidermidis, RNA quantities from both extractions were below the measurement limits indicating insufficient lysis and need for further optimization. Secondly, I investigated the depletion of polyadenylated (poly-A) transcripts in order to reduce the host transcripts and thus to enrich the bacterial transcripts prior to costly sequencing step. I evaluated the performance of a previously designed in-house protocol, based on the capture of poly-A -transcripts with oligo-dT -beads, and tested different parameters to see whether the depletion efficiency could be enhanced. Most significantly, the amount of oligo-dT -bead suspension was reduced to half from the original protocol. In-house protocols were also compared to a commercial solution, which they clearly outperformed. Depletion performances were tested with a RT-qPCR and dot blot assay, which I designed along this thesis work. Finally, to make the poly-A depletion better suited for blood samples infested with globin transcripts (representing up to 80% of all poly-A transcripts extracted from whole blood), I tested and successfully pipelined the leading commercial method for depleting globin transcripts with the in-house poly-A depletion protocol. The optimized sample preparation protocol provides a platform for further bloodstream infection and sepsis studies. Next steps of the process, such as sequencing and testing with clinical samples, are already ongoing with promising preliminary results. In the future, the metatranscriptomics approach can be utilized in fast and specific identification of the pathogens and their antibiotic susceptibilities. In addition, infection mechanisms and host-pathogen interactions may be studied possibly providing novel insights for sepsis diagnostics and treatment.
  • Alitalo, Olga-Sofia (2017)
    Ympäristöön päätyvät orgaaniset yhdisteet ovat maailmanlaajuinen ongelma. Tällaisiin yhdisteisiin kuuluvat muun muassa lääkeaineet, kuluttajakemikaalit sekä muoviteollisuuden raaka-aineet. Nämä yhdisteet päätyvät vesistöihin pääasiallisesti jätevedenpuhdistamoiden epätäydellisten puhdistus prosessien seurauksena ja voivat aiheuttaa vesieliöille haittavaikutuksia jo pieninäkin pitoisuuksina. Lisäksi vesilaitokset käyttävät pintavesiä raakavesilähteinään, joten mahdolliset riskit koskevat myös ihmisiä. Näistä syistä on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota erilaisten haitta-aineiden esiintymiseen vesiympäristössä ja niiden puhdistusmenetelmiin. Yhtenä potentiaalisena menetelmänä pidetään UV-käsittelyä, joka on tehokas desinfiointimenetelmä ja käytössä paitsi juomavedenvalmistuksessa, myös jätevedenpuhdistamoilla, joissa sen avulla saadaan tehokkaasti poistettua koliformiset bakteerit. Kyseisen menetelmän on aiemmissa tutkimuksissa havaittu hajottavan myös orgaanisia yhdisteitä. Tämän pro gradu -työn tavoitteena oli tutkia valittujen orgaanisten yhdisteiden esiintymistä Lahden Ali-Juhakkalan jätevedenpuhdistamon puhdistetussa jätevedessä, niiden vuodenaikaisvaihtelua, sekä kyseisellä puhdistamolla käytössä olevan UV-käsittelylaitoksen tehokkuutta näiden yhdisteiden hajottamisessa. Tutkittavia yhdisteitä olivat lääkeaineista diklofenaakki, ibuprofeeni, naprokseeni ja karbamatsepiini, sekä muoviteollisuuden raaka-aine bisfenoli A ja synteettinen hajuste HHCB. Lisäksi suoritettiin laboratoriokokeita sekä puhdistetulla jätevedellä, että ultrapuhtaalla vedellä kotitalouskäyttöön tarkoitetulla UV-laitteistolla. Työ suoritettiin yhteistyössä MOTREM-projektin kanssa. Näytteitä kerättiin viitenä ajankohtana syksyn 2016 ja kesän 2017 välisenä aikana. Näytteet esikäsiteltiin kiinteäfaasiuuttomenetelmällä ja analysoitiin GC-MS:lla, jolle kehitettiin tässä työssä tutkittaville yhdisteille soveltuva analyysimenetelmä. Lisäksi pyrittiin löytämään diklofenaakin mahdollisia hajoamistuotteita ja nämä näytteet analysoitiin GC-TOF-MS:lla. Puhdistamolta mitatuissa näytteissä yhdisteiden pitoisuudet vaihtelivat välillä 27–1820 ng/l, korkein pitoisuus oli diklofenaakilla, ja korkeimmat pitoisuudet mitattiin helmikuussa. UV-käsittely laski diklofenaakin ja karbamatsepiinin pitoisuuksia kaikkina ajanhetkinä hieman, muiden yhdisteiden kohdalla vastaavaa ei havaittu. Laboratoriokokeista saatujen tulosten perusteella voitiin todeta, että diklofenaakki ja naprokseeni olivat herkkiä UV-säteilytykselle, puhtaassa vedessä diklofenaakista saatiin hajotettua jopa 97 %. UV-lamppukokeilla saatiin myös tietoa diklofenaakin hajoamisesta. Tästä työstä saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että puhdistettu jätevesi sisältää orgaanisia yhdisteitä pieninä pitoisuuksina ja UV-käsittely voisi olla potentiaalinen hajotusmenetelmä joillekin orgaanisille yhdisteille, kuten lääkeaineille. Veden uudelleenkäyttömahdollisuuksia on tulevaisuudessa pohdittava entistä tarkemmin ja tällaisten puhdistusmenetelmien kehittäminen on tärkeää.
  • Elolahti, Auli (2020)
    Previous studies have shown that involving citizens, especially young people, in environmental decision making, increases the ability to participate in environmental action (e.g. Riemer et al. 2014, Paloniemi and Koskinen 2005). There have been various school and after school projects to promote the engagement of young people in societal environmental action. Many youth engagement projects in the third sector have succeeded in achieving positive results in promoting environmental citizenship. This thesis evaluates the involvement of young people and young adults in environmental action at WWF Finland. The theoretical framework of this thesis is based on the model by Paloniemi and Koskinen (2005) of environmental policy action as a social learning process. According to the model, positive experiences of involvement can strengthen environmental action competence and encourage participants to take environmentally responsible action. In the spiral model, the context is taken into account in the results. The data for this thesis is from a survey of 30 young people at WWF, who took part in the project. The survey mapped the effects of the project on the participants' self-empowerment, social empowerment, and environmental citizenship. It also examined skills in environmental action, and the effects of the context on the results. These results were processed using a mix of qualitative content analysis and statistical analysis methods. In the content analysis, the open-question-answers were themed. The differences between numerical answers of those who suspended the project, and those who were involved until the end were compared, for example using a T-test. In addition, narrative inquiry was developed based on the answers to describe comprehensive profile of respondents. There were no statistically significant differences between those who discontinued the project and those who participated until the end. However, the content analysis of the study provided evidence that the activities succeeded to empower participants and strengthen their environmental citizenship and environmental action competence. According to the results, 26 out of 30 respondents received more information about environmental problems, and 24 received information about their own opportunities on environmentally responsible action. Almost everyone also learned other skills that support environmental citizenship. The project had a positive effect on self-empowerment and social empowerment for 21 respondents. More than half of the respondents also reported an increase in societal engagement, or encouragement to work in the field of environmental or sustainable development. The results of this thesis conclude that the context of WWF’s project was overall successful, as the desired results were achieved. Motivating and engaging factors that contributed to the goals of the operation were also identified. The results of the thesis are in line with previous research, which indicates that environmental participation in the third sector plays an important role in promoting environmental citizenship. However, more long-term research on the topic is needed, as well as research with different control groups.
  • Nyroos, Erik (2020)
    Participatory budgeting is one of the major democratic innovations of the recent decades. This participatory method from Brazil has been started to actively utilize in Finnish municipalities during 2010s. The basic idea of this methodology is that citizens can together decide how to use public assets. The goal of this thesis is to understand how participatory budgeting can have an impact on ecological sustainability in Finland. I’m focusing on the proposals of participatory budgeting which the citizens have voted for to be implemented. Research material has been collected from public online sources on all the Finnish participatory budgeting projects. Some of these projects have been excluded as they do not fulfill the characteristics of participatory budgeting. The material is analyzed using content analysis, building categories, themes and types. There are three key findings in this thesis. First, participatory budgeting has created ecologically sustainable solutions, but sustainability has been an unintended by-product. Proposals concerning environment focus primarily on people’s living environment. Second, the changes are minor, and individuals are the ones carrying the responsibility for the sustainability. Third, the means how proposals are carried out influences ecological sustainability. Here, municipal authorities have a significant role. Finnish participatory budgeting projects therefore have the chance to create ecologically sustainable proposals. However, the capability is limited by both small, project specific budgets and processes that do not acknowledge ecological sustainability. In the long run, the changes might be more significant as participatory budgeting still is relatively new method in Finnish society.
  • Shah, Saundarya (2019)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract OCRL1 is a phosphatase that cleaves phosphatidylinositol 4,5-bisphosphate (PI4,5P) to phosphatidylinositol-4-phosphate (PI4P). ORP4 is a lipid binding/transport protein implicated in G-protein coupled signaling, cellular calcium homeostasis, proliferation and viability. OCRL1 and ORP4 are found in the endoplasmic reticulum and membrane contact sites throughout the endosomal system and the Golgi complex. OCRL1 is also present in the plasma membrane and vesicular structures. ORP4 has high affinity for binding sterols through the OSBP related domain (ORD). ORP4 also interacts with vimentin intermediate filaments via the ORD and influences the localization and organization of vimentin. The membrane lipid phosphatidylinositol (PI) can be phosphorylated either singly or in combination at three different positions on its inositol ring (D-3, D-4, and D-5)—yielding 8 possible phosphoinositides; the interconversion between the species is regulated by kinases and phosphatases that either add or remove phosphate groups from the various positions on the ring. Phosphoinositide metabolism is heavily involved in signal transduction pathways and cytoskeletal organization. Interestingly, it has also been found to be spatially regulated with distinct phosphoinositides being enriched in particular membrane compartments. BiFC assays can provide an important tool for visualizing protein-protein interactions. Not only is BiFC able to determine protein-protein proximity but it is also able to localize the interaction with regard to compartment membranes and structures. This study examined the interaction of ORP4 with OCRL1 by using BiFC analysis. We were able to determine that the protein pair seems to be in close proximity in the endoplasmic reticulum near the Golgi. Interaction only took place when the OCRL1 was tagged with VB at the C-terminal.
  • Hietamies, Tanja (2005)
    Otsoni (O3) on ilmakehässä sekä elintärkeä että haitallinen ihmisille, eläimille ja kasvillisuudelle. Yläilmakehässä eli stratosfäärissä (15-50 km korkeudessa) otsoni estää vahingollisen UV-säteilyn pääsyä maanpinnalle. Alailmakehässä eli troposfäärissä (alle 15 km korkeudessa) otsoni on puolestaan kasvihuonekaasu sekä aiheuttaa ihmisille ja eläimille mm. hengitysteiden ärsytystä ja kasvillisuudelle vaurioita. Otsonin on todettu koeolosuhteissa aiheuttavan kasveille lehti- ja neulasvaurioita sekä vähentävän niiden fotosynteesiä ja kasvua. Myös luonnonkasveista on löydetty otsonivaurioita mm. Puolassa, Ukrainassa ja Sveitsissä. Erityisesti lämpimät ja aurinkoiset ajanjaksot lisäävät otsonivaurioita. Alailmakehän otsonipitoisuus on ihmistoiminnan vaikutuksesta noussut viimeisen sadan vuoden aikana kaksinkertaiseksi. Pohjoisella pallonpuoliskolla vuosittainen otsonipitoisuuden kasvu on viimeisen 30 vuoden aikana ollut noin 0.5-2.0 %. Otsonia ei sellaisenaan pääse ilmakehään, vaan se muodostuu ilmakehässä fotokemiallisissa reaktioissa hapesta, typen oksideista ja hiilivedyistä auringon säteilyenergian avulla. Typen oksideja ja hiilivetyjä pääsee ilmakehään lähinnä liikenteestä ja petrokemian teollisuudesta. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkittiin kesällä 2002 sveitsiläisiltä LESS-aloilta (light exposed sampling site) kerättyjä pyökin (Fagus sylvatica), saarnen (Fraxinus excelsior), villaheisin (Viburnum lantana) ja kuusaman (Lonicera xylosteum) lehtinäytteitä. Alat kuuluvat kansainväliseen metsien kuntoa kartoittavaan yhteistyöhankkeeseen (IPC-forest). Aloilta oli käytettävissä otsonipitoisuus ja sademäärätiedot. Lehdistä mitattiin näkyvien vaurioiden määrä, ilmarakotiheys, huulisolupituus, lehden paksuus sekä lehden poikkileikkauksen soluja soluvälimäärät. Tutkimuksen lajeista ilman näkyviä otsonivaurioita oli säästynyt vain pyökki. Osassa saarnen ja villaheisin lehtiä oli erittäin paljon näkyviä vaurioita (51-100%). Otsonipitoisuus korreloi tilastollisesti merkittävästi (p < 0.05) vain saarnen ilmarakotiheys/huulisolupituus-suhteen kanssa, tämä oli negatiivinen korrelaatio. Suuntaa-antavia korrelaatioita otsonipitoisuudella oli useiden lehtiparametrien kanssa. Sademäärän korreloi tilastollisesti merkittävästi negatiivisesti saarnen pylväs-/hohkatylppysuhteen kanssa ja positiivisesti pyökin pylvästylpyn osuuden kanssa. Suuntaa-antavia korrelaatioita oli myös sademäärän ja lehtiparametrien välillä useita. Näkyvät vauriot korreloivat villaheisillä negatiivisesti ilmarakotiheyden kanssa. Otsonin haitallisuus ehkä vähenee sen levittyessä lehteen tasaisemmin. Tämä tutkimus vahvistaa aiempia tutkimustuloksia siitä, että Sveitsissä puusto kärsii luonnossa vallitsevista alailmakehän otsonipitoisuuksista. Koska merkit kasvillisuuden otsonivaurioista ovat selvät, täytyisi otsonipitoisuudet saada laskemaan. Kasvien vaurioitumiseen vaikuttavat monet ympäristötekijät ja eri lajien (myös yksilöiden) otsoniherkkyys vaihtelee. Tämä tulisi huomioida otsonipitoisuuden raja-arvoja tarkennettaessa. Otsonin vaikutusten tutkimus on painottunut ihmisille taloudellisesti arvokkaisiin lajeihin. Myös muita lajeja ja luontotyyppejä tulisi tutkia enemmän
  • Joukainen, Nella (2022)
    Continuous development of urban areas poses challenges for sustainable use of resources and the management of complex waste streams. Recycling is seen as a solution for promoting sustainability, especially at the individual-level where waste sorting creates preconditions for successful material recovery operations. Behavior change strategies aim to encourage individuals to implement recycling practices in their daily lives. The effectiveness of behavior change strategies is achieved by broadly influencing capability, opportunity, and motivation to recycle, however, studies claim that many existing strategies are unable to do so. This study aims to gain an understanding in how extensively a municipal recycling service provider’s online communication on social media platforms (Instagram, Facebook, YouTube) enhances capability, opportunity, and motivation to recycle by communicating about means to overcome recycling barriers. Specifically, the study is interested in examining what types of recycling barriers are addressed in online communication and through which means it aims to deliver assistance for overcoming these barriers. Lastly, this study aims to explore the role of social media platform-based online communication as a channel to promote individual recycling behavior. This study focuses on social media materials published by a municipal service provider in the European Green Capital of 2021. The empirical material builds on a set of data collected from public and locatable online sources. The analysis includes 96 different types (pictural, textual, video) of recycling-themed online content. The data was analyzed by conducting qualitative content analysis. The results indicated that online communication addresses a broad range of recycling barriers. The most common means to overcome these was information provision through which the company aimed to increase knowledge and understanding of recycling practices. Although information provision alone is claimed to be insufficient to profoundly change behavior, results showed that it could serve as a means to generate a broad influence on areas behind behavior formation. The result of this study suggests that social media platforms as channels for online communication have the potential to create preconditions for overcoming recycling barriers especially through the means of information provision. The development of more profound recycling behavior, however, needs to include a broader range of collaborative information, motivation, and engagement elements that could engage and encourage people to implement more profound recycling behavior. This calls for future research that discovers means to stimulate behavior formation widely to support overcoming recycling barriers and the implementation of profound recycling behavior in everyday lives.
  • Kiviranta, Maarit (2009)
    Life cycle assessment is a method to estimate potential environmental impacts of a product from cradle to grave. The life cycle of waste starts when product, e.g. cardboard box is discarded. The main goal of this study was to estimate by LCA, how discarded cardboard should be utilized and the collection organised to minimize the harmful environmental impacts. Environmental impacts studied were climate change, eutrophication of soil and particles. The impacts were evaluated by using four different scenarios. In scenarios, discarded cardboard was not sorted at all (Scenario 0) or sorted and collected from regional collection points (kerbside collection) and/or from residential buildings (Scenarios 1-3). The sorted cardboard was utilised to produce cardboard cores for industry. The cardboard that was not sorted was transported by mixed household waste collection to the waste incineration plant where the generated heat and electricity were utililized. Environmental benefits were gained if emissions to environment could be avoided by replacing normal processes by recycling and incineration. For cardboard recycling, the process replaced was CTM-pulp production from virgin forest and for incineration, the fuel used to the average heat and electricity production in Finland. In all studied environmental impact classes, all scenarios produced environmental benefits. In climate change and particles, scenario 0, where all cardboard was utilized in incineration plant, achieved most benefits and the scenario 3, where the maximal amount of cardboard was sorted and collected from residential buildings, achieved the least. However, the differences between the scenarios - especially in climate change class - were small. In eutrofication class, the results were inverse to climate change and particles classes. The most beneficial scenario was the one, where the maximal amount of cardboard was sorted and collected from residential buildings. Due to the dissimilar results of different environmental impact classes it is not simple to say how to utilize discarded cardboard. When applying the results, it should be noticed that the results depend on which energy and material products are produced, and foremost, on what kind of products they replace. The final conclusions concerning which alternatives are the best depend on which environmental impacts are emphasized.
  • Malmberg, Sampsa (2019)
    Rinteen ekspositio eli rinteen kaltevuus ja ilmansuunta, johon rinne viettää, vaikuttaa rinteen vastaanottaman auringonsäteilyn määrään yhdessä leveyspiirin kanssa. Eksposition erot voivat saada aikaan selviä ja säännönmukaisia eroja eliöyhteisöjen koostumukseen. Ilmiötä on tutkittu laajalti luonnollisissa elinympäristöissä, muttei juurikaan ihmisen luomissa elinympäristöissä. Tässä tutkielmassa selvitän rinteen eksposition vaikutusta maakiitäjäisyhteisöjen koostumukseen täyttömäillä, täyttömäille kehittyvien maakiitäjäisyhteisöjen ominaispiirteitä sekä paikallisten tekijöiden ja ympäröivien alueiden merkitystä täyttömäkien maakiitäjäisyhteisöjen muodostumiselle. Kaupungistuminen tuhoaa ja pirstoo elinympäristöjä, mikä korostaa rakentamatta jäävien viheralueiden merkitystä kaupunkialueilla. Täyttömäille ei voi rakentaa, ne ovat useiden hehtaarien laajuisia, ja niitä on kaupunkialueilla, minkä takia täyttömäillä on huomattavaa potentiaalia biodiversiteetin säilyttämisessä ja lisäämisessä kaupunkialueilla. Tarkoituksenani on antaa tuloksiin perustuva alustava arvio täyttömäkien merkityksestä kaupunkien biodiversiteetille. Käytin 10 Suomen pääkaupunkiseudulla sijaitsevan täyttömäen etelä- ja pohjoisrinteiltä Jarmo Saarikiven kuoppapyydyksillä 19.5.-28.9.2010 keräämää 5557 maakiitäjäisyksilöä käsittävää aineistoa. Määritin kaikki maakiitäjäisyksilöt lajitasolle. Selvitin kunkin runsaimman lajin ja lajiryhmän runsaudessa näkyvää vastetta rinteen ekspositioon ja jatkuviin muuttujiin (pH, muurahaisten runsaus, täyttömäen ikä ja korkeus) yleistettyjen lineaaristen sekamallien (GLMM) avulla. Lisäksi vertasin etelä- ja pohjoisrinteiden välisiä sekä eri täyttömäkien välisiä lajiyhteisöjen eroja moniulotteisen skaalauksen (NMDS) avulla sekä tarkastelemalla laji- ja yksilömääriä. Rinteiden suosimisen ja lajin elinympäristövaatimusten välillä havaittiin selvä yhteys. Kuivan ja avoimen elinympäristön lajit suosivat enimmäkseen etelärinnettä, kun taas kostean metsäelinympäristön lajit suosivat selvästi pohjoisrinnettä, ja generalistilajeilla ero oli vähäinen. Täyttömäillä dominoivat pääasiassa kuivan elinympäristön lajit: niin kuivan elinympäristön generalistilajit kuin myös kuivan ja avoimen elinympäristön lajit. Silti niin yhteisöjen koostumus kuin myös lajimäärä vaihtelivat huomattavasti eri täyttömäkien välillä. Koko maakiitäjäisyhteisön koostumuksessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää säännönmukaista eroa etelä- ja pohjoisrinteiden välillä NMDS-tarkastelussa, mutta rinteiden välinen ero oli sitä suurempi, mitä suurempi täyttömäki oli, ja pelkästään suuria (17-38ha) täyttömäkiä tarkasteltaessa maakiitäjäisyhteisön koostumuksessa oli selvää rinteiden välistä säännönmukaista eroa. Tässä tutkimuksessa saatiin selvää näyttöä, että rinteen ekspositio vaikuttaa lajiyhteisön koostumukseen täyttömäillä siten, että etelärinteissä menestyvät parhaiten avoimen ja kuivan elinympäristön lajit ja pohjoisrinteissä taas kostean ja metsäisen elinympäristön lajit, kun taas generalistilajit menestyvät molemmissa rinteissä yhtä hyvin. Etelä- ja pohjoisrinteiden lajiyhteisöjen välille vaikuttaa kehittyvän selvä ja jossain määrin säännönmukainen ero vain riittävän suurilla (arviolta vähintään 6-17ha) täyttömäillä. Täyttömäkien lajiyhteisöt ovat keskenään uniikkeja, mutta kaikkien täyttömäkien lajiyhteisöjä karakterisoivat kuivan elinympäristön lajit sekä muissa avoimissa kaupunkielinympäristöissä tyypillisen lajin Poecilus cupreus täydellinen puuttuminen. Avoimen ja kuivan elinympäristön lajien joukossa ovat todennäköisimmin täyttömäistä hyötyvät uhanalaiset ja harvinaiset lajit, joten tulosten perusteella täyttömäkien etelärinteillä olisi eniten merkitystä lajien suojelun kannalta. Täyttömäet pystyvät elättämään sellaisenaan suunnilleen yhtä monipuolista ja samankaltaista maakiitäjäislajistoa kuin muutkin kaupunkien avoimet elinympäristöt, mutta täyttömäkien lajistoa voitaisiin ehkä monipuolistaa sopivalla kunnostuksella. Lajistoltaan monipuolisimmat yhteisöt vaikuttavat löytyvän kaupunkien reuna-alueiden täyttömäiltä, mikä voi kertoa ympäröivien alueiden merkityksestä niiden tarjoamasta lajipoolista dispersoivien lajien kolonisoidessa täyttömäen.
  • Jalkanen, Joel (2016)
    Biotopes and biodiversity within the Metropolitan Area of Helsinki (cities of Helsinki, Espoo, Vantaa and Kauniainen) were prioritized with a spatial conservation prioritization software called Zonation. The aim of the thesis was to examine how different, largely urban or semi-urban, areas supported biodiversity and thus, indirectly, ecosystem services provisioning. Furthermore, the effects of the new City of Helsinki Strategic Plan 2050 on the prioritization were examined. The analyses were based on expert elicitations, in which different urban biotopes were evaluated in terms of how well they supported species richness and the occurrence of specialist species of 8 taxonomic groups. Following the biotope classification, an urban biotope map was compiled from various GIS sources. Based on the expert answers, these biotope maps were then converted to suitability maps for each of the eight taxonomic groups. The urban biotope map, as well as the suitability maps, were made according to two land-use versions: current land-use in the research area, and a scenario describing the actual City of Helsinki Strategic Plan 2050. Separate Zonation prioritizations were then made for both scenarios. Urban biotopes a-priori evaluated as important for biodiversity, such as lakes and their shores, ruderal areas, dry meadows, manor yards, shoreline meadows and herb-rich forests, became emphasized in Zonation prioritizations as well, whereas the currently heavily built areas received lowest conservation priority in the analysis. Thus, according to this study, densification of the current residential and built-up areas does not threaten the urban biodiversity or ecosystem services of the Metropolitan Area of Helsinki. According to the present analysis, the new Helsinki Strategic Plan would have some relatively small effects on biodiversity in the research area. While the plan proposes development in some top-value biodiversity areas, the estimated effects of the plan were on average only a 3.3% loss of biotopes across taxonomic groups. Nevertheless, the plans of Helsinki could influence biodiversity priority areas in neighboring cities, and I recommend that the broader Metropolitan Area should be treated as a whole from the perspective of urban biodiversity. Rather than preserving sets of defined species, multi-functionality and ecosystem services provided by urban biodiversity should be emphasized when planning for urban nature conservation. As biodiversity ultimately underlies and supports both of these objectives, it should be central in the urban planning as well. Spatial conservation prioritization can well be used for ecologically sustainable urban planning, as long as the quality of the input data is taken care of and different uncertainties and limitations of the analyses are recognized in interpretation.
  • Rantala, Sonja (2020)
    PAH-yhdisteet ovat aromaattisia renkaita sisältäviä haitallisia hiilivetyjä, joita vapautuu ympäristöön enemmän antropogeenisistä kuin luonnollisista lähteistä. Tässä Pro Gradu -tutkielmassa tutkittiin Lahdessa ja Espoossa sijaitsevien päiväkotien pihamaiden ilman ja pintamaan PAH-pitoisuuksia ja niiden vaikutuksia lasten ihon ja maaperän bakteeristoon. PAH-yhdisteitä kerättiin ilmasta passiivikeräimillä sekä pihojen eri puolilta otetuista maaperänäytteistä. Näytteet käsiteltiin laboratoriomenetelmin ja analysoitiin GC-MS-laitteistolla, ja tulokset suhteutettiin ennalta kerättyyn bakteeritietoon. Ilman PAH-pitoisuudet osoittautuivat niukoiksi, eivätkä maaperänkään PAH-pitoisuudet yleensä ylittäneet kynnysarvoja. Korrelaatioita ilman PAH-yhdisteiden ja ihon bakteeriston väliltä löydettiin runsaasti, mutta selitysasteet jäivät mataliksi. Löydetyt korrelaatiot maaperän PAH-yhdisteiden ja maaperän bakteeriston välillä olivat määrältään niukemmat mutta selitysasteiltaan suuremmat. PAH-pitoisuuksien ei todettu olevan riski ympäristölle tai terveydelle tutkimuskohteissa, mutta PAH-yhdisteet muuttivat bakteeristoja sekä iholla että maaperässä, mikä voi vaikuttaa ihmisen immuunipuolustukseen. Jatkotutkimustarpeiksi tunnistettiin mm. vuodenaikojen, maaperän ominaisuuksien sekä ympäröivän maankäytön vaikutukset PAH-pitoisuuksiin.
  • Kauppinen, Vera (2018)
    2000-luvun alussa tapahtuneiden suurten tulvien jälkeen Euroopan Unionissa on tapahtunut paradigmanmuutos, jossa teknisiin ratkaisuihin keskittyvästä tulvasuojelusta on siirrytty kohti kokonaisvaltaisempaa tulvariskien hallintaa. Myös Suomessa on ollut suuria tulvia 2000-luvulla ja tulvariskien arvioinnin ja hallinnan direktiivin puitteissa on nimetty 21 merkittävää tulvariskialuetta. Samaan aikaan resilienssi on omaksuttu katastrofiriskien hallinnan yhdeksi tavoitteeksi. Resilienssi on systeemin kykyä vastata muutokseen tai häiriöön. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää yhteisön resilienssin kehittymistä sekä keskeisiä resursseja ja toimijoita Kittilän tulvariskien hallinnassa. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii yhteisön resilienssi, joka tarjoaa mahdollisuuden kiinnittää tarkempaa huomiota luonnonkatastrofien ja niiden hallinnan sosiaaliseen ulottuvuuteen. Tässä tutkimuksessa yhteisön resilienssi on määritelty yhteisön selvitymis-, sopeutumis- ja transformaatiokykynä häiriöiden kontekstissa. Tutkimuksen analyyttinen viitekehys jakaa yhteisön resilienssin kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat resurssit ja kyvyt, toiminta sekä oppiminen. Osa-alueet ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja niihin vaikuttavat myös yhteisön ulkopuoliset rakenteet, kuten katastrofiriskien hallinta sekä sosio-poliittinen, taloudellinen ja ympäristöllinen konteksti sekä niiden muutokset ja häiriöt. Vastauksia tutkimuksen kysymyksiin selvitettiin tapaustutkimuksen avulla. Tutkimuksen tapauksena on Kittilän vuoden 2005 tulva. Tutkimuksen aineistona ovat paikallisten ja alueellisten toimijoiden teemahaastattelut sekä tulvariskien hallintaa koskevat asiakirjat. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla käyttäen apuna Atlas.ti-analyysiohjelmaa. Yhteisö tulvariskien hallinnassa käsittää sekä institutionaaliset, järjestäytyneet että epäviralliset toimijat. Tulvariskien hallinta Suomessa on vahvasti institutionalisoitu ja vastuu viranomaisilla, mutta Kittilän tapauksessa asukkaiden ja heidän sosiaalisten verkostojensa toiminta oli tärkeässä osassa tulvasta selviytymisessä. Yhteisön resilienssin kannalta merkittävin resursseista oli yhteisön sosiaalinen pääoma, sillä sen avulla yhteisö pääsi käsiksi myös muihin resursseihin. Toimijoiden sosiaaliset verkostot olivat linkittyneet toisiinsa ja ulottuivat useammalle maantieteelliselle tasolle. Tulvan jälkeen toiminta oli kehittynyt järjestelmällisemmäksi ja ennakoivaksi. Vuoden 2005 tulvan jälkeen erityisesti varautuminen tulviin, instituutionaalisten toimijoiden organisaatiorakenteet ja yhteistyö, materiaaliset resurssit, tekniset ratkaisut sekä riskitietoisuus kehittyivät parempaan suuntaan. Vuoden 2005 tulvan jälkeen tapahtui pääasiassa yksikehäistä oppimista, jossa toimintaa muutettiin tulvakokemuksen perusteella. Kaksikehäistä oppimista ja kriittistä tarkastelua oli myös jonkun verran, mutta monikehäinen oppiminen ja yhteisön resilienssin transformatiivinen ulottuvuus puuttuivat kokonaan. Tulvariskien hallinta perustui vuoden 2005 tulvan jälkeen kunnan hallinnossa hyväksytyille tulvapenkereiden rakentamiselle, jotka olivat viivästyneet huomattavasti ja edelleen rakentamatta. Yhteisön resilienssiä tulville tulisi pystyä kehittämään, myös sellaisilla riskialttiilla alueilla, joilla ei ole viimeaikaisia tulvakokemuksia. Samalla yhteisöjen tulisi olla resilienttejä kaikenlaisille muutoksille, myös vaikeammin havaittaville ja hitaille sosio-ekologisille muutoksille, kuten ilmastonmuutokselle tai huoltosuhteen heikkenemiselle. Yksi ratkaisu voisi olla transformaatio, joka mahdollistaa ulkoisista häiriöistä selviytymisen lisäksi sosiaalisen systeemin siirtymisen kohti ekologisesti kestävämpää ja sosiaalisesti oikeudenmukaista tilaa. On myös muistettava, että yhteisön resilienssi on sidoksissa kontekstiin eli siihen vaikuttaviin ulkopuolisiin prosesseihin ja rakenteisiin. Tiedon yhteistuotannon ja tutkimushankkeiden yhteissuunnittelun avulla voitaisiin saada tietoa yhteisön resilienssistä, joka on sosiaalisesti kestävää, paikalliseen kontekstiin sopivaa ja jota voidaan suoraan hyödyntää yhteisön toiminnassa. Osallistavat tutkimusprosessit voivat myös vähentää konflikteja esimerkiksi tulvariskien hallinnan keinoista sekä lisätä riskitietoisuutta niillä alueilla, joilla ei ole aiempia katastrofi- tai häiriökokemuksia. Tutkimuksen aikana tuli esille myös jatkotutkimustarpeita. Yhteisön resilienssiä tulisi edelleen tutkia laajemmin sekä Kittilässä että muilla tulvariskialueilla esimerkiksi määrällisten tutkimusmenetelmien avulla tai suuremmalla aineistolla. Sosiaalisia resursseja on korostettu yhteisön resilienssille luonnonkatastrofeissa ja tässäkin tutkimuksessa ne tulivat monin tavoin esille. Tämän takia olisi mielenkiintoista tutkia myös sosiaalisten resurssien kehittymistä ja tarkempaa suhdetta luonnonkatastrofeihin. Esimerkiksi pitkittäistutkimukset riskialueilla voisivat tuoda lisää tietoa sosiaalisista resursseista ennen ja jälkeen luonnonkatastrofin