Browsing by Title

Arvoja pidetään eräinä perimmäisistä yksilöiden ja yhteisöjen toimintaa ohjaavista tekijöistä. Ne esimerkiksi kuvaavat toivottuja lopputuloksia ja menettelytapoja. Tiettyjen ympäristömuutosten mieltäminen ympäristöongelmiksi on myös sidoksissa arvoihin. Politiikassa arvot ohjaavat tavoitteiden asettamista ja keinojen valitsemista tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä tieteidenvälisessä työssä tarkastellaan suomalaista ympäristöpolitiikkaa arvojen valossa. Sosiaalipsykologisen arvoteorian ja ympäristötieteen pohjalta muodostettu viitekehys ohjasi arvo-puheen tarkastelua viiden suomalaisen eduskuntapuolueen ympäristöpoliittisissa ohjelmissa tai niitä vastaavissa asiakirjoissa. Mukana olivat Kansallisen Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien, Suomen Keskustan, Suomen Sosialidemokraattisen puolueen ja Vihreän Liiton ohjelmat. Työssä selvitettiin, millaiset arvot ympäristöpolitiikassa vaikuttavat, ja keitä arvojen mukainen toiminta niissä koskee – millainen on ympäristöpolitiikan moraalinen universumi. Analyysi toteutettiin teorialähtöisen laadullisen sisällönanalyysin keinoin: ympäristöpoliittisista ohjelmista etsittiin arvojen ja moraalisen universumin ilmauksia, joiden pohjalta analysoitiin arvopuheen laatua sekä yhtäläisyyksiä ja eroja puolueiden välillä. Ympäristöpoliittinen puhe oli ohjelmissa moniarvoista. Puolueiden ohjelmat olivat keskenään varsin samankaltaisia. Ympäristöpolitiikan tavoitteissa tavallisimpia olivat universalistiset luontoarvot; tärkeänä pidettiin esimerkiksi monimuotoisuuden säilyttämistä. Seuraavaksi tärkeimpiä olivat edellisille vastakkaiset resursseihin liittyvät valta-arvot; ympäristöpolitiikalla pyrittiin resurssien hyödyntämiseen ja talouskasvuun. Turvallisuusarvot olivat myös tärkeitä. Ympäristöpolitiikan keinoissa taas painottuivat suomalaisille tyypilliset työarvot, kuten yhteistyö, määrätietoisuus ja aktiivisuus, sekä koulutusarvot. Lisäksi niissäkin keskityttiin valta-arvoihin. Normeihin liittyviä yhdenmukaisuusarvoja edusti esimerkiksi sääntely. Ohjelmien moraalinen universumi oli laaja: se ulottui kaikilla puolueilla koko ihmiskuntaan. Neljässä viidestä ohjelmasta tuotiin lisäksi esiin ympäristökeskustelussa tavallinen tulevien sukupolvien edusta huolehtiminen. Muut lajit kuuluivat moraaliseen universumiin vain kolmessa ohjelmassa. Poliittisessa keskustelussa käytetty arvopuhe voi osaltaan muovata yhteiskunnan arvoja. Universalististen luontoarvojen korostuminen voi ohjata ympäristöystävällisyyteen myös yksilöiden tasolla. Sitä, miten toisilleen vastakkaisiin universalismi- ja valta-arvoihin vetoaminen vaikuttaa, on kuitenkin vaikea arvioida. Laaja moraalinen universumi on lupaava pohja kompleksisten kestävyys-kysymysten ratkaisemiseen.

Microplastics (usually particles smaller than 5 mm) have the potential to cause environmental damage in the ocean as they disperse efficiently accumulating on beaches and sea sediments. The effects are partly still unknown, but physiological changes in organisms have been detected with a relation to the plastic material. This study focuses on the microplastic abundances in southern Thailand and its shallow sandy sediments in Phuket. Plastic materials were also identified. The existence of a depth gradient in relation to the plastic abundance was studied. The density separation method was validated experimentally. A meta-analysis on existing microplastic studies was conducted. Samples were collected from four locations on the western side of Phuket from two eastern locations from an island (south of Phuket, called Racha Yai). Underwater samples from the depths of 3-5 meters and 8-10 meters were collected from the island locations. All sites are open sandy beaches affected by strong tides. Samples were dried and microplastics were separated with a saturated sugar-salt solution from the sediment. Organic matter was oxidized with H2O2 (30%). Plastic were recovered using a microscope and analysed with FTIR spectrometry and pyrolysis gas chromatography mass spectrometry. Differences in microplastic concentration in relation to the sampling site were studied statistically. Microplastic fibres were excluded from this study due to a high external contamination risk. The meta-analysis was conducted from 10 separate microplastic studies focusing on sandy beaches on 5 different continents. An equation was applied to transform all microplastic abundances such that they were comparable with each other (particles kg-1 dry sediment). This was done due to different practices in reporting microplastic abundances. Five studies were chosen to evaluate the plastic materials and their relation to global production proportions of different plastic materials A total of 12 microplastic particles were recovered from Phuket. The size class 1-5 mm was the most abundant size and polyethylene the most common plastic type. The island locations lacked microplastics in the depth of 3-5 m. No significant differences were found in the gradient or between the continental and island sampling sites despite a small difference in the mean values. Validation of the density separation method resulted in a recovery percentage of 94,5. Based on the meta-analysis microplastic abundances vary greatly (on average 2,4 to 740 particles kg-1 in the chosen studies). Some differences were seen in the relations of microplastic in beach sediments and global production rates. These might be due to the differences in accumulation of plastic materials and the life cycles of different plastic products. The microplastic abundance on beaches in Phuket was relatively low. A possible explanation for this can be found in the beach characteristics, these areas not being the accumulation areas for microplastics. Constructing the meta-analysis, it was evident, that microplastic study methods must be made comparable using the same protocols and reporting practices (preferably particles kg-1 dry sediment). The monitoring of microplastic abundances in different environments should be continued to ensure better understanding on the patterns of accumulation and to eventually reduce the plastic pollution globally.

In this Master’s thesis, I investigated the number of microplastics (< 5 mm) in three different groups of benthic invertebrates found in the Baltic Sea: the clam Limecola balthica, the polychaete Marenzelleria spp. and the bloodworm Chironomus spp. larvae. I also investigated the number of microplastics in the soft sediments that are the natural habitats of these animals. I collected the samples along the coast of the Gulf of Finland, between Hanko, Helsinki, and Kotka. To extract the microplastics from the samples I used density separation, hydrogen peroxide and enzymes. I analyzed the samples by focal plane array µFTIR and the spectra were automatically compared to a reference library by MPHunter software. According to this study, the benthic invertebrates are exposed to high quantities of microplastics in their natural habitat, and the animals end up ingesting microplastics. The number of microplastics in the sediment samples were high (between 0–10 145 kg-1 and 1 847–93 973 kg-1 DW sediment), and 90% of them were <300 µm sized particles that the animals used in this study normally ingest, and 54 % were <100 µm sized particles that the animals prefer the most. On average, all the animals had ingested the smaller microplastics that were available in sediments. Despite the high concentration of microplastics in the sediments, the animals had ingested only low numbers of microplastics per individual on average (L. balthica 0,11 ± 0,05 pcs., Marenzelleria spp. 0,46 ± 0,63 pcs., and Chironomus spp. 0,27 ± 0,19 pcs.). No relationship was found between the three different animal groups and the presence of ingested plastic particles, so the animal groups seem to be equally exposed to microplastics. No relationship was either found between the animal groups and the sizes of ingested microplastics. The plastic materials found in the animals and sediments (PA, PP, PE, PET, PMMA and PVC) are commonly used plastic materials. Most of these materials are used in disposable packaging and fishing gear that are the most common sources of microplastics found in marine environments. Although the number of ingested microplastics in benthic invertebrates in the Gulf of Finland seems to be low, the exposure to the microplastics can still be high during their lifetime. The results of this study depict the presence of microplastics in animals during a certain time. The low number of ingested microplastics may present the fact that microplastics do not accumulate in the animals, but rather pass through the digestive system in a short time (2–4 h). The ingested microplastics pose a risk to benthic invertebrates causing them physical and chemical harm. Oxidizing and bioturbating the sediments and as nutrition to other animals the benthic invertebrates have an important role in the Baltic Sea ecosystem, and therefore the consequences of the microplastic in benthic invertebrate community might be far-reaching. It is important to investigate the long term impact of microplastics on benthic invertebrates in order to estimate the real consequences to the marine ecosystems.

MikroRNA:t ovat tärkeitä, transkription jälkeen geenien ilmenemiseen vaikuttavia säätelijöitä. MikroRNA:iden tuotantoa on löydetty konservoituneena useista eri eliöryhmistä ja kudoksista, mikä osaltaan kertoo niiden toiminnan tärkeydestä. Rakenteeltaan miRNA:t ovat lyhyitä, noin 22 nukleotidin mittaisia yksijuosteisia RNA:ita, jotka tuotetaan pidemmistä esi-RNA:sta entsymaattisesti leikkaamalla. Geenien säätelyssä miRNA:iden teho perustuu niiden kykyyn tunnistaa kohdegeenit miRNA:n ja lähetti-RNA:n sekvenssien komplementaarisuuden perusteella. MikroRNA:iden kohteiden tunnistuksen kannalta tärkeätä, 6-8 nukleotidin jaksoa kutsutaan miRNA:n ydinalueeksi (seed-region). Yhdellä miRNA:lla voi potentiaalisesti olla satoja kohdegeenejä, joita se säätelee, minkä vuoksi näitä miRNA-mRNAinteraktioita on pyritty bioinformatiivisesti ennakoimaan useiden ohjelmien ja algoritmien avulla. miRNA:iden toiminnan tutkimista mutkistavat isomiR:it, jotka ovat yleisesti tunnettujen, kanonisten, miRNA:iden vaihtoehtoisia muotoja. IsomiR:ejä tuottavat poikkeamat miRNA:iden esiasteiden prosessoinnissa ja mikroRNA:ihin kohdistuva RNA-editointi. Tuloksena saadaan mikroRNA:ita joiden pituus tai emäskompositio eroavat kanonisista sekvensseistä. Myös miRNA:iden toiminta voi muun muassa alkaa kohdistamaan säätelyä eri geeneihin, kuin mitä kanonisen sekvenssin perusteella voisi olettaa. Tässä pro gradu -projektissa analysoin suurtehosekvensoinnilla tuotettua dataa kahdesta aivoalueesta kuudelta eri laboratoriohiirikannalta. Normalisoin datan ja todettuani sen laadun hyväksi jatkoin miRNA:iden ilmenemisen tarkastelua eri analyyseillä: Selvitin mitkä miRNA:t ilmentyivät tutkituilla aivoalueille jamiten niiden ekspressio erosi eri aivoalueiden ja hiirikantojen välillä. Tämän jälkeen tarkastelin miRNA:sta tuotettujen vaihtoehtoisten sekvenssien, isomiR:ien ilmentymistä. Vertailimme lisäksi aineistossa havaitsemiemme isomiR:ien ekspressiossa eroja aivoalueiden ja hiirikantojen välillä. Lopuksi pyrimme osoittamaan havaittujen isomiR:ejä tuottavien RNAeditointitapahtumien olevan funktionaalisesti merkittäviä. Tätä tarkoitusta varten transfektoimme soluviljelmiä lusiferaasi-reportterivektorilla ja editoiduilla ja editoimattomilla miRNA:ta muistuttavilla sekvensseillä. Analyysien tuloksena havaitsimme lukuisia miRNA:ita, jotka olivat eritavoin ilmentyneitä joko aivoaluiden, hiirikantojen tai molempien välillä. Lisäksi havaitsimme lukuisia isomiR-sekvenssejä: Noin 90%:sta havaittuja miRNA:ita löydettiin vähintään yksi vaihtoehtoinen, ei-kanoninen sekvenssi. IsomiR:ien suuresta määrästä huolimatta,miRNA:iden kokonaisekspressiosta suurin osaoli yleensä vain muutaman isomiR:in aikaansaannosta. Aineistoista löysimme myös runsaasti merkkejä RNA-editoinnista, ja erityisesti ADAR-entsyymin toiminnasta. Funktionaaliset kokeemme antoivat myös vahvoja viitteitä siitä, että miRNA:iden ydinalueisiin kohdistuvat editoinnit ovat funktionaalisesti merkittäviä tapahtumia. Muutosten seurauksena havaitsimme muuttuneiden ydinaluiden tunnistavan eri kohdegeenejä kuin kanoninen muuntelematon miRNA-sekvenssi. Johtopäätöksenä miRNA:iden ja erityisesti niiden isomiR:ien muunteluun on jatkossa syytä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Parempi ymmärrys isomiR:eistä ja niitä synnyttävistä mekanismeista voivat jatkossa mahdollistaa tehokkaamman koesuunnittelun ja helpottaa saatujen tulosten tulkintaa.

Advancements in both calcium indicators and optical instrumentation have led to new in vivo techniques, such as Miniscopes, capable of recording the spatiotemporal activity of multiple neurons during unrestrained behaviour in rodents. With these microendoscopic techniques, neuronal populations can be stably recorded over multiple sessions. As a result, Miniscopes allow for the investigation of a brain region’s changing activity patterns as a result of disease progression or behaviour. Recently, open source Miniscope initiatives have led to affordable and accessible versions of this technique. In addition, the collaborative open-source community facilitates rapidly evolving modifications, implementations and designs. Notwithstanding the potential and ever-increasing popularity of Miniscopes, the technique is still in its infancy and not widespread. This study consisted of a background review and a pilot study attempting to image neuronal ensembles in the central nucleus of the amygdala (CeA) using the open-source UCLA V3 Miniscope in mice. Despite not being able to successfully record neuronal activity in the CeA, the study has made progress in generating a protocol for Miniscope implementation at the Pharmacology department of Helsinki. Moreover, the study proposes different adjustments that might be implemented in the future. With the continuation of a synergistic collaboration with the Department of Psychology at the university of Jyväskylä, it is likely that both departments will be able to effectively implement the Miniscope technique in the foreseeable future.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttöön tuotteiden potentiaalisten ympäristövaikutusten vertailun menetelminä liittyviä ongelmia. Näkökulmana oli menetelmäkritiikki ja menetelmänä laadullinen sisällönanalyysi aiemmin esitetystä suoraan ja epäsuorasti MIPSiin ja ekologiseen selkäreppuun kohdistuvasta kritiikistä. Aineisto kerättiin pääasiassa tieteellisistä julkaisuista. Kritiikki lajiteltiin aihepiireittäin, sen pätevyyttä ja epäsuoran kritiikin sovellettavuutta arvioitiin ja sitä täydennettiin paikoin omalla kritiikillä. Analyysissä nousi esiin monentyyppisiä ongelmia, joista osa kyseenalaistaa voimakkaasti MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttökelpoisuuden. Indikaattorien jakaminen viiteen luokkaan ei ole tuonut ongelmiin helpotusta. Entropia ei tarjoa MIPSille ja ekologiselle selkärepulle pitävää teoriataustaa, eikä ole perusteita olettaa aineen määrän olevan ratkaisevassa asemassa ympäristövaikutusten suuruuden kannalta, kun muutkin tekijät muuttuvat. Näin aggregoidun massan käytölle potentiaalisten ympäristövaikutusten suuruuden mittarina ei ole teoreettisia perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät eksplisiittisesti arvioi materiaalivirtojen ympäristövaikutuksia. Ne eivät kykene kuvaamaan tuotteen aiheuttamien ympäristövaikutusten määrää, koska ne käytännössä antavat saman painoarvon kaikille päästöille luontoon ja poistoille sieltä huolimatta niiden yksilöllisistä ja suuruudeltaan toisistaan paljon poikkeavista ympäristövaikutuksista. Koska MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät kykene arvioimaan ympäristövaikutuksia suoraan, eikä aggregoidun massan käytölle välillisessä arvioinnissa ole pitävää teoriaperustaa, ne eivät ole tuotteiden ympäristövaikutusten indikaattoreita. Sen sijaan ne indikoivat tuotteiden haitallisuutta dematerialisaatiotavoitteen kannalta. Dematerialisaation nostamiselle tuotelähtöisen ympäristön-suojelun ensisijaiseksi tavoitteeksi ei ole perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu käyttävät sisäänrakennettua arvottamista, jolloin arvovalinnat on tehty käyttäjän puolesta. Arvovalintoja ei kuitenkaan tulisi piilottaa tai jättää indikaattorien kehittäjille. MIPS ja ekologinen selkäreppu ovat äärimmäisessä yksinkertaisuudessaan menetelmiä, jotka eivät vaadi arvioinnin tekijöiltä tai päätöksentekijöiltä käsillä olevien ongelmien ymmärtämistä tai niiden merkityksen arviointia. Neeivät myöskään mahdollista eturyhmien osallistumista arviointiprosessiin. Dematerialisaation ainoaksi tavoitteeksi asettamisen taustalla oleva käsitys ympäristöongelmista voi jäädä käyttäjälle hämäräksi. Tämä on ongelmallista, sillä MIPS ja ekologinen selkäreppu arvottavat kaikki päästö- ja poistokilogrammat samanarvoisiksi, mikä on järjetöntä ellei käyttäjä ole nimenomaisesti halunnut asettaa dematerialisaatiota ainoaksitavoitteeksi. Näiden merkittävimpien ongelmien lisäksi relevanteiksi ongelmiksi osoittautuivat epävarmuuksien arvioinnin puute, datan keräämisen ja valmiiden tietokantojen käytön ongelmat, rajausten erot ja keinotekoinen rajanveto ihmisen ja luonnon systeemien välillä sekä menetelmien vaatima työmäärä.

Studerande i början av sina akademiska studier har en varierande nivå av förhandskunskaper och det är väl rapporterat inom pedagogisk forskning att den tidigare kunskapen påverkar studerandens inlärning av olika koncept. Den konstruktivistiska inlärningsteorins grundprincip är att all ny kunskap byggs ovanpå den tidigare kunskapen och därför kan den tidigare kunskapen i stor mån förutspå hur väl inlärningen sker. Teorier kring konceptuell förändring bygger vidare på den konstruktivistiska inlärningsteorin och förklarar konceptuell förändring som den delen av inlärningen där mottagningen av den nya kunskapen leder till en omorganisering av den tidigare erfarna kunskapen, så att den tidigare kunskapen bearbetas och revideras så att den passar in med den nya kunskapen. De olika teorierna kring konceptuell förändring lyfter också fram att den tidigare kunskapen kan stå i strid med den nya kunskapen, och att det i dessa fall kan leda till att inlärningen av den nya kunskapen försvåras. I denna avhandling används begreppet missuppfattningar då man avser förståelse av koncept där tidigare kunskap står i strid med den nya kunskapen. Missuppfattningar kan delas in i faktuella och robusta missuppfattningar baserat på hur grova de är och i fyra olika kategorier enligt deras typ: felaktiga antaganden, bristfälliga mentala modeller, misskategorisering och avsaknad av schema. Denna studie undersökte utvecklingen av studerandes förståelse mellan det första, andra och tredje akademiska studieåret och förekomsten av missuppfattningar under det tredje akademiska studieåret. Studerandena som deltog i studien började studera i kandidatprogrammet i miljövetenskaper år 2019 och har besvarat studien under hösten i tre år i rad: år 2019 (N = 46) , 2020 (N = 37) och 2021 (N = 34). Studerandena besvarade ett frågeformulär med åtta öppna frågor som gällde centrala biologiska koncept: fotosyntesen, cellandningen, växternas roll ur näringskedjans perspektiv, växternas roll ur atmosfärens perspektiv och evolutionen. Svaren analyserades sedan kvantitativt för att undersöka utvecklingen av studerandenas förståelse mellan det första, andra och tredje akademiska studieåret. Dessutom analyserades svaren från det tredje (N = 34) akademiska studieåret kvalitativt för att undersöka vilka (miss)uppfattningar som förekom hos studerandena. Resultaten visar att studerandena klarade sig bättre i de uppgifter som mätte förmågan att ange fakta och sämre i de uppgifter som mätte förmågan att tillämpa kunskap. Det var en större variation mellan studerandenas svar i de faktabaserade uppgifterna, vilket överensstämmer med tidigare studiers resultat. I de tillämpade uppgifterna var studerandenas svar ganska korta och ytliga. Studerandenas prestationer under det tredje året varierade beroende på uppgift, och som förväntat baserat på tidigare studiers resultat hade den största utvecklingen skett i uppgiften som handlade om växternas roll ur näringskedjans perspektiv, medan studerandena i uppgiften om evolutionen presterat sämre under tredje året än under andra året. Evolutionen var också det koncept som hade flest grova missuppfattningar av typen avsaknad av schema, vilket indikerar att det finns en bristfällig förståelse för evolutionen. Då man känner till hur viktig roll den tidigare kunskapen har för inlärningen och hur väl kunskapen i början av de akademiska studierna kan förutspå studerandens inlärningsförmåga och prestationer i fortsatta akademiska studier förstår man hur viktigt det är att förstå sig på konceptuell förändring.

Luontosuhde on noussut tärkeäksi tutkimuskohteeksi muun muassa ympäristövastuullisen käyttäytymisen ja ihmis-ten hyvinvoinnin tutkimuksessa. Ihmisen ja luonnon suhteeseen liittyvä käsitteistö on kuitenkin vielä hyvin haja-naista, ja itse termi ”luontosuhde” voi viitata useampiin eri asioihin. Tämän työn tärkeimpänä tavoitteena on muo-dostaa yhtenäinen, kokonaisvaltaiseen tarkasteluun ohjaava käsitteellinen kehys luontosuhdetutkimuksen käyttöön ja toisaalta työkaluksi ympäristökasvatukseen. Työssä tarkastellaan tieteidenvälisesti sitä, miten luontosuhde käsitetään luontosuhdetutkimuksessa. Työssä etsitään Galtungin-Kuitusen tiedekäsityksen mukaisesti vastauksia kysymyksiin “Miten asioiden pitäisi [luontosuhdetutki-muksessa] olla?”, “Miten asiat ovat nyt?” ja “Miten asioita tulisi kehittää?” Näiden kolmen kysymyksen mukaan muotoiltiin kolme tutkimustehtävää, joita ratkotaan kokonaisvaltaisen lähestymistavan, hermeneuttisen kehän ja ab-duktiivisen päättelyn tuella. Vastauksena kysymykseen ”miten asioiden pitäisi olla?” muodostetaan käsitteellis-teoreettisesti kokonaisvaltaisen luontosuhdekäsityksen kehys, jolla pyritään tavoittamaan luontosuhteen monet eri puolet ja ilmenemistavat. Kehys koostuu kolmesta tasosta, joilla luontosuhdetta voidaan tarkastella. Lähtökohtana ja kehyksen ensimmäisenä tasona on näkemys luontosuhteesta ihmisen suhteena luonnon kokonaisuuteen, jonka osa hän systeemeineen itsekin on. Kehyksen toisella tasolla tarkastellaan käsityksiä ihmisen ja todellisuuden inhimillisen ulottuvuuden (esim. kaupun-git, tietokoneet, ajatusrakennelmat) kuulumisesta luontoon sekä ihmisen oman ekologisen ulottuvuuden, sisäisen luontomme, roolia osana luontosuhdetta. Kolmannella tasolla luontosuhde jäsennetään neljään eri ulottuvuuteen: ekologinen, tajunnallinen, toiminnallinen ja sosiokulttuurinen. Kehyksen avulla analysoidaan systemoidun kirjallisuuskatsauksen keinoin luontosuhdetutkimusten käsityksiä luon-tosuhteesta (vastauksena kysymykseen ”miten asiat ovat?”). Aineistoksi rajattiin 28 luontosuhdetutkimusta rapor-toivaa artikkelia. Tutkimuksista tunnistettiin neljä erilaista luontosuhdekäsityksen tyyppiä. Kokonaisuudessaan luon-tosuhdetutkimuksissa painottui luontosuhteen tajunnallisen ulottuvuuden sekä ihmisen ja muun luonnon suhteen tut-kiminen. Ihmisen omaa ekologista ulottuvuutta käsiteltiin hyvin harvassa tutkimuksessa. Todellisuuden inhimillinen ulottuvuus taas asetettiin läpi aineiston luonnon ulkopuolelle, ja useissa tutkimuksissa se kuvattiin ihmisen luonnosta eriyttävänä tekijänä. Systemoituun kirjallisuuskatsaukseen sisältyi teoriaohjaava sisällönanalyysi, jossa selvitettiin luontosuhdekäsitysten lisäksi luontosuhdetutkimusten kehityskohtia vastauksena kysymykseen “miten asioita tulisi kehittää?” Luontosuh-detutkimuksen käyttöön ehdotetaan kolmea, työssä muodostetun kokonaisvaltaisen luontosuhdekäsityksen mukaista välinettä, joista yksi soveltuu erityisen hyvin myös ympäristökasvatuksen välineeksi. Työn tulosten perusteella luon-tosuhdetutkimuksessa tulisi nostaa selvemmin esiin erityisesti luontosuhteen ilmeneminen myös todellisuuden inhi-millisen ulottuvuuden kautta sekä ihmisen oman ekologisen ulottuvuuden rooli luontosuhteen kokemisessa.

Kaupungistumisen myötä yhä suurempi osa ihmisistä on yhä harvemmin yhteydessä luontoon arkielämässään. Tätä ilmiötä vahvistaa yhä tiivistyvä kaupunkirakenne, jolloin viheralueet ovat jatkuvan rakentamispaineen alla ja uhkaavat vähetä ja pirstaloitua. Ihmisten vähentyneet mahdollisuudet kokea luontoa voivat johtaa luonnosta etääntymiseen. Ihmisen ja luonnon välisen kuilun kasvaessa vähenee myös luonnonsuojeluhalukkuus, mikä voi johtaa välinpitämättömiin asenteisiin luonnonsuojelua kohtaan. Yksi tämän päivän tärkeimpiä ympäristökysymyksiä on luonnon monimuotoisuuden kato. Ihmisten luontoyhteyden katoaminen sekä sen myötä vähenevä luonnonsuojeluhalukkuus uhkaa luonnon monimuotoisuuden säilymistä, sillä välinpitämätön asenne luontoa kohtaan heijastuu myös luonnonsuojelullisiin toimenpiteisiin. Julkiset viheralueet ovat tärkeimpiä paikkoja tarjoamaan kaupunkilaisille arkielämän luontokokemuksia. Tässä tutkielmassa selvitetään, voivatko rakennetut kaupunkipuistot tarjota luonnon monimuotoisuuden kokemuksia kaupunkilaisille, sekä löytyykö eroavaisuuksia väestöryhmien kokemuksissa luonnon monimuotoisuudesta puistoympäristössä. Puistot julkisina viheralueina tuottavat kaupunkilaisille luontokokemuksia, jotka taas edistävät niin psyykkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia. Aiemman tutkimuksen perusteella koettuun hyvinvointiin liittyy vahvemmin kokemus luonnon monimuotoisuudesta kuin viheralueen todellinen luonnon monimuotoisuus. Eri väestöryhmien erot koetussa luonnon monimuotoisuudessa voivat siten antaa osviittaa siitä, että puistot voivat tuottaa erilaisia hyötyjä eri väestöryhmille. Tutkielmassa luonnon monimuotoisuutta käsitellään lajirikkauden kautta. Tavoitteena oli selvittää, miten lajirikkaiksi puistot koetaan eri lajiryhmien osalta (puut ja pensaat, putkilokasvillisuus, koristekasvillisuus, perhoset, linnut, jäkälät ja sienet), eroaako kokemus luonnon monimuotoisuudesta eri sosioekonomisten ryhmien kesken, sekä vaikuttaako puistoon liitettävät ominaisuudet, kuten puiston todellinen lajirikkaus tai puiston pinta-ala, kokemukseen. Tutkielman aineisto on kerätty EU:n rahoittaman GREEN SURGE -tutkimushankkeen puitteissa. Tutkimusryhmässämme keräsimme haastattelu- ja lajistoaineistot kahdestatoista helsinkiläisestä puistoista, joille tutkimushanke asetti tietyt kriteerit. Haastattelut toteutettiin paikan päällä ja niitä kertyi yhteensä 596. Lajistoinventoinnit tehtiin kussakin puistossa neljälle lajiryhmälle: puut ja pensaat, putkilokasvillisuus, linnut ja jäkälät. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisesti, pääasiallisina tilastollisina menetelminä ANOVA ja korrelaatioanalyysit. Puistot koettiin ylipäänsä melko lajirikkaiksi ympäristöiksi. Eroja löytyi kuitenkin eri lajiryhmien välillä: puut ja pensaat sekä muu kasvillisuus koettiin kaikkein lajirikkaimmiksi lajiryhmiksi, mikä voi viitata siihen, että nämä lajiryhmät ovat puistokävijöille helpommin havaittavia muihin tässä tutkielmassa mukana oleviin lajiryhmiin verrattuna. Perhosten, jäkälien ja sienten lajirikkautta vastaajien oli vaikein hahmottaa. Myös puistojen välillä oli eroja siinä, miten lajirikkaiksi ne koettiin. Puiden ja pensaiden todellisella lajirikkaudella ei näyttänyt olevan yhteyttä siihen, miten paljon eri puu- ja pensaslajeja puistoissa koettiin olevan, vaan merkittävämpää näytti olevan puiden korkeus. Sen sijaan putkilokasvien todellisen ja koetun lajirikkauden välillä löytyi yhteys, mikä viittaa siihen, että ihmiset huomaavat kasvillisuuden lajirunsauden. Lisäksi vastaajat kokivat puiston kasvien lajirikkauden sitä suuremmaksi, itä monimuotoisempi puisto oli rakenteeltaan. Eri sosioekonomisten ja -kulttuuristen ryhmien välillä ei ollut juurikaan eroja siinä, miten monimuotoisiksi puistot koettiin, joskin iäkkäät vastaajat kokivat lintulajirikkauden suuremmaksi kuin nuoremmat vastaajat. Sen sijaan koettuun monimuotoisuuden vaikutti ennemminkin puiston käyttöaste, mikä viittaisi siihen, että osa tekijöistä, jotka vaikuttavat kokemukseen puiston luonnon monimuotoisuudesta, liittyvät itse puistoon tai alla piileviin puistoon liitettyihin arvostuksiin, jotka näyttäytyvät suurempana puiston käyttöasteena. Tämän tutkielman perusteella ei voida vetää suoria johtopäätöksiä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat luonnon monimuotoisuuden kokemukseen rakennetuissa kaupunkipuistoissa, mutta tulokset antavat viitteitä siitä, että puiston ominaisuuksilla sekä puiston käyttöasteella on jonkinlainen vaikutus kokemukseen luonnon monimuotoisuudesta. Tämä taas osoittaa sen, että puistot tulee nähdä sosio-ekologisina kokonaisuuksina, jotka yhtäältä edistävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja luontoyhteyttä, ja samalla ylläpitävät kaupungin luonnon monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä ympäristömuutoksille, sekä toisaalta taas puistot itse muokkautuvat jatkuvasti yhteiskunnassa esiintyvien toiveiden ja vaatimusten mukaisesti.

Tutkielmassa tarkastellaan makrotason kehityksen ja hyvinvoinnin mittaamiseksi kehitettyjä mittareita, ja tuodaan yhteen niistä sekä 70-luvulla että nykypäivänä käytyä keskustelua. Erityisesti keskitytään neljän esimerkkimittarin avulla mittareiden ympäristömuuttujissa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen. Tarkasteltu keskustelu pohjautuu talouskasvun arvostuksen ja kansantalouden tilinpidon keskeisten indikaattoreiden kuten bruttokansantuotteen (BKT) kritiikkiin. Aate- ja tieteenhistorialle ominaisin tavoin tutkin ympäristön käsitteelle annettuja merkityksiä mittareiden historiallisessa kontekstissa. Luokittelen esimerkkimittarit kahteen ryhmään: rahamääräisiin taloudellisen hyvinvoinnin mittareihin sekä sosiaalista ja ekologista hyvinvointia monipuolisesti yhdistäviin kokonaishyvinvointi-indekseihin. Esimerkkimittarit eli James Tobinin ja William Nordhausin kehittämä Measure of Economic Welfare (MEW), Redefining Progress -kansanlaisjärjestön Genuine Progress Indicator (GPI), Jan Drewnowskin Level of Living -indeksi (LLI) ja Robert Prescott-Allenin luoma Wellbeing-indeksi (WI) käsittelevät ympäristöä eri tavoin johtuen sekä mittareiden kehittämisen ajankohdasta ja aikakauden tavasta lähestyä ympäristökysymyksiä sekä siitä, millaisia metodologisia valintoja mittareiden kohdalla tehtiin. Sekä GPI että WI edustavat nykypäivän kehityksen mittaamisesta käytyä keskustelua ja pyrkivät korostamaan ympäristön tärkeyttä inhimilliselle hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa. Ne käsittelevät monipuolisesti erilaisia ympäristötekijöitä. Toisaalta 70-luvun alussa kehitettyjen MEW:n ja LLI:n huomioima lähiympäristön viihtyisyys ei saa GPI:ssä ja WI:ssä enää merkittävää sijaa. MEW ja LLI edustavatkin yleisen ympäristökeskustelun heräämisen aikaa ja antavat ympäristölle vielä melko vähäisen merkityksen hyvinvoinnin ja kehityksen tekijänä. Yleisesti on todettava, että hyvinvoinnin ja kehityksen mittaamiseen liittyy monia ongelmia. Samoja ongelmia, joita koettiin 70-luvulla pohditaan nytkin. Toisaalta mittarit voivat kriittisesti esiteltyinä ja tarkasteltuina tarjota hyvää materiaalia sosiaalisen ja ympäristön hyvinvoinnin ja niiden kehitysvaikutuksien määrittelyyn liittyvään arvokeskusteluun.