Browsing by Title

Biogeography is a crucial aspect to ecological studies, as an ecosystem is comprised of the physical habitat, the organisms living there, and the interactions of these components. Community structure, and therefore functioning, are inherently of a spatial nature. Spatial structure of populations is often crucial basic knowledge for understanding the evolutionary history, dispersal patterns, and resilience of any given species. One aspect of spatial structure, and the topic covered in this study, is community distance decay, or the rate at which community similarity decreases with physical distance. More of the landscape is constantly being altered by humans on a large scale, so it is increasingly important to understand the effects that these anthroprogenic changes to the environment has on local populations. Studying community distance decay helps form understanding of dispersal and establishment limitations for different organisms, which is necessary for mitigating biodiversity loss. Many studies show that habitat fragmentation and loss has greatly impacted the structure of plant and animal communities, but there has been much less focus on fungal communities. There’s no certainty that fungi is impacted in the same ways, given the different lifestyles and dispersal methods, so the aim of this study is to contribute to the much needed research on fungal community structure at various scales. This aim is addressed by examining fungal community distance decay from small scale of a couple kilometers or less to a fairly large scale encompassing a landscape of primarily urban, forest, and agricultural areas. The five main localities of sampling were in middle and southern Finland: Helsinki, Lahti, Tampere, Jyväskylä, and Joensuu. Sampling locations and plot design were chosen to allow the comparison of communities separated by a mosaic, as well as along a short rural to urban gradient, to assess the effects of habitat type. From each location, six plots were decided, two in urban core, one in urban edge, two in natural core, and one in natural edge. The role of dispersal ability and functional traits in distance decay is also studied by comparing results from two different methods of fungi sampling, which were collecting spores from the air using cyclone samplers, and taking soil cores to gather fungal biomass. All samples were DNA analysed with high-throughput sequencing and the results from the DNA barcoding were used to create OTU clusters, by which the 30 plots could be compared through relative abundances of OTU’s. I determined the similarity of fungal communities using an analysis of similarity (ANOSIM) test in R, where all possible variables (site, habitat type, sample type) were used as a grouping in individual tests, thereby indicating which variable is associated with highest community difference. I also determined the differences in functional groups and major taxonomic levels among locations and sampling method using interactive taxanomic (KRONA) charts. Results showed that there are differences in fungal community structure among habitat type and sampling type. However there was greater difference at the level of plots than site locations, so clear patterns of strong community distance decay with physical distance was not measured in this study. The results suggest that fungal communities can be fairly impacted by human caused habitat change, and individual characteristics, such as dispersal methods or lifestyle, effect the rate of community distance-decay. This provides a valuable early insight into fungal community patterns, which need deeper study to understand the complexities and mechanisms behind them.

Päivittäistavarakaupat ovat saavuttaneet ruokajärjestelmässä aseman, jossa kaupan myymälä on lähes välttämätön läpikulkupiste alkutuotannosta kulutukseen. Ruoan kulkiessa pellolta pöytään pääasiassa päivittäistavarakaupan kautta, ei kaupan risteysasemaa tuotannon ja kulutuksen välissä voida ohittaa. Päivittäistavarakaupan vallitsevan aseman ja toiminnan lähtökohtien merkitystä, mahdollisuuksia ja mahdollista vastuuta ruokavalion kestävyysmuutoksessa on otettu vasta hiljattain tutkimuskohteeksi ja aiheen kohdalla vallitsee tutkimusaukko. Aiheen tutkiminen on tärkeää, sillä päivittäistavarakauppojen saavuttama asema sekä toiminnan lähtökohdat vaikuttavat siihen mitä ruokaa tuotetaan, mitä tuotteita tarjotaan kuluttajille sekä minkälaisia valintoja kuluttajat myymälässä tekevät. Päivittäistavarakaupat ovat kiinnostuneita edistämään ruokavalion kestävyysmuutosta omien lähtökohtiensa ja tavoitteidensa mukaisesti, mutta yhteinen näkemys roolista, toimintamallista tai mahdollisesta vastuusta puuttuu. Tässä tutkielmassa pyrin tuottamaan tietoa vallitsevaan tutkimusaukkoon, päivittäistavarakaupan asemasta, lähtökohdista sekä keinoista ruokavalion kestävyysmuutoksessa toimimiseksi. EAT-Lancet komission planetaarisen ruokavalion mukaisen muutoksen tavoitteena on kasvisten kulutuksen lisääminen, lihan kulutuksen vähentäminen sekä eläinperäisen proteiinin osittainen korvaaminen kasvisperäisillä vaihtoehdolla. Suomalainen S-ryhmä on ottanut planetaarisen ruokavalion edistämisen osaksi uutta yhteiskuntavastuuohjelmansa ruoan kestävän kuluttamisen edistämisen teemaa, jota tarkastelen tapaustutkimuksena käytännön esimerkkinä päivittäistavarakaupan pyrkimyksistä kestävyysmuutokseen. S-ryhmää koskevan tapaustutkimuksen tutkimusajankohtana ilmenevien tulosten perusteella on mahdollista tulkita, että vaikka S-ryhmällä on halua edistää ruoan kestävän kuluttamisen sekä planetaarisen ruokavalion mukaista kestävyysmuutosta, keinot muutoksen edistämiseksi ovat vielä puutteelliset. S-ryhmän sekä alueosuuskauppojen tulkinta ja tekeminen planetaarisen ruokavalion edistämisestä ei ole suoraan tulkittavissa EAT-Lancet komission mukaiseksi. Tuotevalikoiman kautta tapahtuvan kestävyysmuutoksen avainrooli ja vastuu on jätetty kuluttajalle. Kestävyyttä edistetään ensisijaisesti valikoimaa kasvattamalla, joka voi vaikeuttaa kuluttajien kestävien käytänteiden kehittymistä ja toteutumista. Tulosten perusteella jää epäselväksi pystyykö taloudellisiin näkökulmiin sekä kuluttajalähtöisyyteen pohjaava toiminta edistämään yksilön ruokavalion ohjaamiseen liittyvää tavoitetta.

The intestinal epithelium is one of the fastest renewing tissues in mammals. Intestinal stem cells (ISC) are responsible for producing all differentiated cell types of the intestinal epithelium, through transit amplifying generations. ISCs reside in the crypt domain of the intestine which are pit like structures located between villi protrusions. The ISCs are interspersed between Paneth cells, which along with cells of the surrounding mesenchyme act as the stem cell niche. ISCs have been reported to divide symmetrically to produce two identical daughter cells. However, the symmetry of these divisions has been concluded based on mathematical modelling which do not account for the possibility that a very small population of ISCs would divide asymmetrically or for qualitative asymmetry occurring in these divisions. Asymmetric cell division is a process by which daughter cells gain different amounts or different qualities of certain factors which lead to their differing fates. Asymmetric division can include asymmetric segregation of organelles such as mitochondria or peroxisomes, which have both been shown to be asymmetrically apportioned in yeast mitosis. Peroxisomes are single membrane enclosed organelles which function in many metabolic processes, most importantly in lipid and reactive oxygen species (ROS) metabolism. Mitochondria have been reported to be age selectively apportioned during cell division of mammary epithelial stem like cell. The same has been shown to occur for peroxisomes based on unpublished data from my host lab. This prior research of the lab also indicates that selective peroxisomal apportioning would require peroxisomes to be specifically gathered at the centrosomes from metaphase onwards to control their inheritance. In this thesis I will look into peroxisomal dynamics in the intestinal crypt. The first aim is to verify the Lgr5-EGFP-creERT2 x LSL-SNAP-tag-PTS1 mouse model, by checking that the SNAP-tag-PTS1 fusion protein properly localizes to peroxisomes. Secondly, I aim to look into the ages of peroxisomes in ISCs compared to differentiated cells, concentrating on Paneth cells. The third and final aim is to look into the apportioning of old and young peroxisomes during stem cell division. This aim includes looking into the peroxisomal localization at metaphase and checking how peroxisomes are expected to be inherited in later mitotic cells. The SNAP-tag-PTS1 construct adequately co-localizes with the peroxisomal membrane protein 70, also at the old SNAP labelling time point chosen for the following experiments. The SNAP-tag-PTS1 old labelling does not co-localize with the lysosomal associated protein Lamp1 to a high extent, indicating that the peroxisomes with the labelling are not in autolysosomes in amounts that would hamper with the results of the following experiments. There is no noticeable difference between the age contents of peroxisomes in stem cells versus Paneth cells. However, when moving up from base of the crypt to the transit amplifying zone there seems to be an increasing number of peroxisomes, as would be expected based on previous reports of peroxisomes in the intestinal epithelium. At metaphase it seems that approximately half of the cells have a tendency to gather peroxisomes at one centrosome to a higher extent than elsewhere in the cell. Interestingly this condensation was rarely seen at both centrosomes in a given cell. A large heterogeneity was observed when looking into the apportioning of old and young peroxisomes in anaphase or later on in mitosis. A majority of the dividing cells apportioned approximately equal amount of young and old peroxisomes to both daughter cells. Some divisions apportioned inequal amounts of peroxisomes to the daughter cells, with one daughter getting more peroxisomes overall. The daughter cell getting more peroxisomes was more likely to get significantly more of the old label than its pair. This indicates that there could be a small subpopulation of intestinal stem cells that divide their peroxisomes asymmetrically qualitatively as well as quantitatively, however, to definitively conclude this further research is required.

The infection mechanisms between cold-active bacteria and their respective bacteriophages are currently relatively unknown and undocumented. Shewanella sp. 4 is a cold-active bacterium that was recently isolated from Baltic Sea ice along with bacteriophage isolate 1/4. Little is known about this particular isolate, although many Shewanella species have important environmental roles incl. carbon cycling, and they have also been associated with the spoilage of fishery products and bioremediation. Previous studies have shown that an infection caused by bacteriophages may lead to significant changes in transfer RNA (tRNA) modifications in the host cell. Commonly, tRNA modification levels may be altered as a response to different stressors, to which viral infections belong as well. Bacteriophages may take advantage of tRNA modifications during the infection of their host, as changes in tRNA modifications lead to much faster response than affecting only the transcription and translation machineries. Here, the infection cycle and changes in tRNA modifications in Shewanella sp. 4 were investigated, along with using a more defined growth media and comparing it to previously conducted characterization. A multitude of methods were applied, such as transmission electron microscopy and mass spectrometry, to observe both the infection mechanisms and changes in tRNA modifications over the course of the infection. I found that the infection cycle of the phage-host pair is predictable and consistent with previously conducted research, lasting 3 hours until cell lysis. Plaque assay and SDS-PAGE showed the release of virions 2-3 h post-infection (p.i.), and the production of viral proteins within cells starting from 100 min p.i. An intriguing periodic change in cell turbidity was also observed already before cell lysis. Furthermore, the tRNA modifications m1A, m5U, m6t6A, and Cm undergo statistically significant changes or display high variance during the course of the infection when comparing infected and uninfected cells. These may affect tRNA structural stability, translational accuracy, and cleavage in the host cell, showing possible importance during the infection. Understanding the fundamentals of the infection mechanisms involved in this bacterium-bacteriophage pair gives further insight into their role in the Baltic Sea ecosystem. This is especially relevant for establishing Shewanella as a potential laboratory model for studying molecular mechanisms that further cold-active metabolism.

The above-ground surfaces of plants (the phyllosphere) are inhabited by a diverse variety of microbes that interact with the host plant affecting its health and growth. One of the predominant factors influencing the composition and formation of the phyllosphere microbial community is the species and genotype of the plant. In my thesis, I investigated whether three different Rubus species (R. arcticus, R. saxatilis, and R. chamaemorus) form similar phyllosphere microbial communities, and whether the genotype of the host plant has more impact on the community composition than the microbiota that the plants are exposed to. I also tested how different microbiota treatments would affect Rubus plant growth. The experiment was conducted with micropropagated plants of the three aforementioned Rubus species. The plants were treated with different microbiota collected from the leaves of wild plants of the three Rubus species and the growth of the plants was observed. The phyllosphere fungal and bacterial communities of the plants were sequenced from leaf samples and analyzed to inspect the overall diversity and difference of the communities (using Kruskal-Wallis test and PERMANOVA) and to identify possible core microbes within the Rubus species’ phyllosphere communities. I found that Rubus phyllosphere microbiota was dominated by bacteria classes Alphaproteobacteria and Gammaproteobacteria, and fungal classes Eurotiomycetes, Sordariomycetes, Agaricomycetes, and Dothideomycetes. The host plant genotype had more significance on the composition of phyllosphere microbiota than the origin of the microbiota. The different microbiota treatments had no significant effect on the plant leaf growth. My thesis shows how host plant genotype influences the shaping of the phyllosphere communities as well as how transferable the microbial communities are between species from the same genus. Understanding of the phyllosphere microbiota can have potential applications in the promotion of plant health and fitness.

Biologisesti aktiivisilla oligosakkarideilla on vaikutuksia kasvin kasvuun ja kehittymiseen. Tietyn tyyppiset oligosakkaridit voivat myös indusoida puolustusreaktion valikoivasti oligosakkaridista riippuen. Useat biologisesti aktiiviset oligosakkaridit on löydetty kasvien soluseinää keinotekoisesti hajottamalla. Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli karakterisoida kuusen (Picea abies) solukkolinjan A3/85 solususpensiokasvatukseen erittämiä oligosakkarideja. Kuusisolukko A3/85 on otollinen kandidaatti tutkimukseen, sillä sen on todettu erittävän solunulkoista ligniiniä suspensioliuokseen. Oligosakkarideja karakterisoitiin yhden ja neljän vuorokauden kasvatuksista. Alustan sokeripitoisuutta alennettiin neljän vuorokauden kasvatuksissa karakterisoinnin helpottamiseksi. Oligosakkaridien pitoisuudet voivat olla hyvin alhaisia, joten solujen tuottamia yhdisteitä seurattiin myös radioaktiivisen D-[U-14C]-glukoosin avulla. Kasvien soluseinässä yleiset glukuronihappo, galakturonihappo, ksyloosi, arabinoosi ja apioosi valmistetaan glukoosi-6-fosfaatista, joko myo-inositolihapetusreitin tai sokerihapetusreitin kautta. Lisäksi tutkittiin, muuttuuko radioaktiivisen leiman jakautuminen näytteissä, kun kasvatusliuoksessa on tai ei ole myo-inositolia. Kasvatusliuos fraktioitiin geelisuodatuskromatografialla. Fraktioiden sisältämät yhdisteet eroteltiin paperikromatografialla ja värjättiin hopeanitraatilla, aniliinivetyftalaatilla tai ninhydriinillä. Hopeanitraatti on hyödyllinen monosakkaridien, oligosakkaridien ja alditolien värjäyksessä. Radioaktiivisuuden kertymistä yhdisteisiin seurattiin nestetuikelaskimella ja autoradiografialla. Paperikromatografialla erotelluista yhdisteistä valittiin mielenkiintoiseksi koetut yhdisteet, jotka eristettiin preparatiivisella paperikromatografialla. Eristetyille yhdisteille tehtiin happohydrolysointi, borohydridikäsittely tai entsymaattinen Driselaasi -käsittely. Happohydrolysointi avaa sokeriyksiköiden väliset glykosidiset sidokset. Natriumborohydridipelkistys muuttaa oligosakkaridiketjun pelkistävän sokerin sokerialkoholiksi ja Driselaasi -käsittely avaa isoprimeveroosin Xyl-α-(1 –> 6)-Glc -sidosta lukuun ottamatta muut glykosidiset sidokset. 14C-leima on jakautunut myo-inositolin kanssa kasvatetun näytteen fraktioinnissa vahvemmin suurimolekyylisiin yhdisteisiin, kun taas ilman myo-inositolia kasvatetussa näytteessä suurin aktiivisuus D-[U-14C]-glukoosin jälkeen on trisakkaridien alueella. Suspensioliuoksista analysoitiin useita oligosakkarideja polymerisaatioasteella 1-4. Analysoiduista yhdisteistä kolme sisälsivät ksyloosia, jota solut voivat syntetoida joko myo-inositolin hapetusreitin tai glukoosin hapetusreitin kautta. Myo-inositolin puuttuminen alustasta lisäsi näiden leimattujen yhdisteiden pitoisuutta. Alustan myo-inositoli ei ole radioaktiivista, joten myo-inositolihapetusreitin kautta valmistetut monosakkaridit eivät näy autoradiografiassa. Vaikuttaisi siis siltä, että myo-inositolihapetusreitti on aktiivinen ainakin, jos solukolle tarjotaan myo-inositolia. Lisätty myo-inositoli vähentää sokerihapetusreitin aktiivisuutta. Työn aikana onnistuttiin eristämään ja osittain tunnistamaan useita kuusen suspensioliuoksen yhdisteitä. Myo-inositolihapetusreitti todettiin aktiiviseksi solukkokasvatuksessa, kun ravintoalustassa on myo-inositolia.

Maaperän fysikaaliset, kemialliset ja biologiset ominaisuudet tarjoavat lukuisia ekosysteemipalveluja, joista erityisesti haitallisten yhdisteiden, mukaan lukien hiilidioksidin, sidonta on saanut paljon huomiota ilmastonmuutosta hillitsevän potentiaalinsa tähden. Orgaanisten ja epäorgaanisten yhdisteiden varastointi on tärkeää etenkin kaupungeissa, jotka kuuluvat suurimpiin kasvihuonekaasujen päästölähteisiin. Kaupunkien vihermaat kuuluvat tehokkaimpiin sitojiin runsaiden orgaanisen aineen varantojensa ansiosta, minkä lisäksi ne tuottavat useita muita paikallisia ekosysteemipalveluja sekä toimivat virkistysalueina. Vihermaat vähenevät kuitenkin jatkuvan rakentamisen vuoksi, kun niitä peitetään esimerkiksi asfaltilla ja mukulakivillä, minkä seurauksena myös pinnoitetun kaupunkimaaperän merkitystä on alettu tutkia. Selvitysten mukaan pinnoitettu maa on hiili- ja typpivarannoiltaan selkeästi pinnoittamattomia vihermaita niukempi, mikä johtuu fyysisen esteen rajoittavasta vaikutuksesta kaasujenvaihtoon ja veden läpäisyyn. Lisäksi hiilen (C) ja typen (N) sidonnassa ja ravinnekierrossa olennainen pintamaa poistetaan ja korvataan C:n ja N:n osalta niukemmalla rakennusmaalla. On tärkeää selvittää, kuinka nämä muutokset vaikuttavat kaupunkimaaperän kykyyn sitoa ilmakehän hiiltä ja haitallisia yhdisteitä ja ylläpitää ainekiertoja. Tutkimuksessani tarkastelin pinnoitetun kaupunkimaan ominaisuuksia Helsingissä, sillä Suomen kaltaisilla kylmillä alueilla tutkimukseen perustuvaa tietoa ei käytännössä ole. Tätä varten keräsin maanäytteen 11 katutyöojasta kahdelta eri syvyydeltä rakennusmaasta. Näytteistä mitattiin kokonaishiili ja –typpi, hiilen ja typen suhdeluku (C/N), orgaanisen aineen määrä, kosteusprosentti, pH, maahengitys ja tiheys (engl. bulk density). Vertailin maan ominaisuuksia syvyyksien, pinnoitetun ja pinnoittamattoman maan sekä kylmien ja lämpimämpien alueiden välillä, minkä lisäksi laskin tulosten perusteella pinnoitetun ja pinnoittamattoman maan C- ja N-varastot Helsingin keskustassa sekä pinnoitteen osuuden maa-alasta. Aikaisempien tutkimusten perusteella laadin 3 hypoteesia: 1) Pinnoitetun maan C- ja N-pitoisuudet ovat selkeästi pienempiä pinnoittamattomaan maahan nähden. 2) Pinnoitetussa maassa C- ja N-pitoisuuksien erot kahden syvyyden välillä ovat tasaisemmat kuin pinnoittamattomassa maassa, sillä C- ja N-rikas pintamaa on vaihdettu niukempaan rakennusmaahan ja pinnoite estää karikkeen tuomaa C:tä ja N:ä kulkeutumasta ja keskittymästä pintamaahan. 3) Kylmillä alueilla pinnoitteen aiheuttama C- ja N-hävikki on suurempi kuin lämpimämmillä alueilla paksumman rakennusmaakerroksen vuoksi. Odotusten mukaisesti 1) pinnoitetun maan C- ja N-pitoisuudet olivat pienemmät kuin pinnoittamattomassa maassa, 2) pinnoitetun maan C- ja N-pitoisuudet pysyivät tasaisina eri syvyyksillä verrattuna pinnoittamattomaan maahan ja 3) Helsingin C- ja N-hävikki on suurempi verrattuna aiempiin tutkimustuloksiin lämpimämmistä maista. Kaikkien kolmen tarkastelukohdan tulokset ovat yhdistettävissä maanvaihdon ja pinnoituksen aiheuttamiin muutoksiin. Muidenkin muuttujien tulokset vastasivat kirjallisuuden luomia ennakkokäsityksiä. Helsingin C- ja N-varastot ovat myös huomattavasti pienentyneet pinnoitteen lisäännyttyä, mikä heikentää kaupungistuneiden alueiden ekosysteemipalvelupotentiaalia. Tulokset vahvistavat oletuksia pinnoitteen tuomista muutoksista maaperän sitomiskykyyn sekä yleisesti että verrattaessa kylmiä ja lämpimämpiä alueita keskenään.

Ihmisten aiheuttama ympäristönmuutos nähdään nykyään joka puolella maailmassa. Haitallisimmat ihmisperäiset vaikutukset ovat elinympäristöjen heikkeneminen, häviäminen ja pirstoutuminen. Muutokset eliöiden ympäristössä vaikuttaa väistämättä niiden elinympäristönvalintaan. Monien eliölajien ohella myös lepakoiden on havaittu herkistyneen ympäristön muutoksen, erityisesti vanhojen metsien häviämisen, vaikutuksille. Tästä syystä ne toimivatkin oivina tutkimuskohteina ympäristönmuutoksen vaikutusten selvittämisessä. Tutkimuksessa selvitin Suomessa yleisesti tavatun lepakkolajin, pohjanlepakon (Eptesicus nilssonii), elinympäristönvalintaa ihmisen muokkaamassa ympäristössä sekä luonnontilaisessa ympäristössä. Tutkimuksessa otettiin huomioon erilaiset ympäristömuuttujat mutta myös kauden sisäinen vaihtelu aktiivisuudessa eri kuukausien välillä. Tutkimusalueeksi rajattiin koko pääkaupunkiseudun kattava 400 km2 kokoinen alue, joka kattoi osan Helsingistä, Vantaasta sekä Espoosta. Koko tutkimusalue jaettiin viiteen ympäristöluokkaan: vanha metsä, talousmetsä, maatalousalue, esikaupunkialue ja kaupunkialue, joiden jokaisen oli tarkoitus edustaa erilaista ihmisperäistä ympäristönmuutosta. Tutkimuksessa oletettiin, että ympäristöluokista esikaupunki olisi ollut eniten käytetty ympäristöluokka ja kaupunki sen sijaan vähiten käytetty. Lepakoiden aktiivisuuden seuranta toteutettiin bioakustista ääniaineistoa keräämällä AudioMoth-passiividetektoreja käyttäen. Tutkimuksen tilastoanalyysit koostuivat kahdesta pääanalyysistä: spatiotemporaalinen analyysi sekä ympäristöanalyysi. Analyyseillä pyrittiin selvittämään pohjanlepakon riippuvuutta habitaatista sekä erilaisista ympäristömuuttujista. Spatiotemporaalisessa analyysissä aktiivisuudessa havaittiin eroja ympäristöluokkien ja kuukausien välillä. Ympäristöluokista vanhoissa suojelluissa metsissä aktiivisuus oli kaikkein suurinta. Lepakkoaktiivisuus oli korkeimmillaan elokuussa. Ympäristöanalyysiin valituista ympäristömuuttujista rakennusten lukumäärä, lehtipuiden latvuspeittävyys ja etäisyys vesistöön vaikuttivat pohjanlepakon aktiivisuuteen eniten. Tulokset viittaavat siihen, että pohjanlepakko kykenee käyttämään hyvinkin moninaisia elinympäristöjä, mutta hieman vaihtelevalla intensiteetillä. Kuitenkin vähintään yhtä merkittävä, ellei jopa merkittävin aktiivisuuteen vaikuttava tekijä oli oletettavasti kauden sisäinen vaihtelu ympäristössä sekä pohjanlepakon käyttäytymisessä. Tulosten perusteella vanhoja suojeltuja metsiä voidaan pitää tärkeimpänä elinympäristönä pohjanlepakolle. Sen sijaan esikaupunkialueet voitaisiin alhaisen aktiivisuuden perusteella nähdä vähiten sopivaksi elinympäristöksi pohjanlepakon kannalta. Vaikka tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että pohjanlepakko kykenee esiintymään myös alueilla, joissa ihmisperäinen häiriö on vahvasti läsnä korostavat ne lepakoiden kannalta tärkeiden habitaattien, kuten vanhojen suojeltujen metsien, säilyttämisen merkitystä.

Tekstiiliteollisuudessa käytetään merkittäviä määriä kemikaaleja, joista osa on ympäristölle ja terveydelle haitallisia. Tekstiiliteollisuuskehityksen kasvaessa ja kulutuskäytäntöjen kiihtyessä pois heitettävän tekstiilin määrä lisääntyy. Samalla haitalliset kemikaalit vapautuvat saastuttamaan ihmistä ja ympäristöä. Tämä käy ilmi aiemmasta tutkimuksesta, vaikka poistotekstiilien ympärillä tehty tutkimus on muutoin vähäistä. Tämä tutkimus tehdään yritysyhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n kanssa määrittämään poistotekstiilien lajittelutyön yhteydessä ilmeneviä terveysvaikutuksia ja sovellettavia testimenetelmiä yrityksen tarpeisiin. Tutkielman tavoitteena oli ensisijaisesti selvittää kemikaalien, pölyn ja homeen terveysvaikutukset ja ne testimenetelmät, joita tulisi terveysvaikutusten vähentämiseksi tehdä. Muiden tutkimuskysymysten osalta tarkoituksena oli selvittää poistotekstiilien sisältämät merkittävimmät haitalliset kemikaalit ja niiden enimmäisraja-arvot. Näitä tutkittiin tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä. Tutkimuksessa käytettiin laadullista tutkimussuuntausta ja sen menetelmiä. Aineiston keruumenetelmänä oli asiantuntijahaastattelu, jossa tietoja kerättiin puolistrukturoidun kysymyksenasettelun kautta neljältä asiantuntijataholta: Turun ammattikorkeakoululta, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselta, Työterveyslaitokselta ja Aalto-yliopistolta. Haastattelut toteutettiin puhelinhaastatteluina. Aineistoa analysoitiin temaattisen sisällönanalyysin avulla, jossa aineisto luokiteltiin tutkimuksen kannalta merkittävimpiin teemoihin. Saatuja tuloksia verrattiin olemassa olevaan tutkimuskirjallisuuteen. Hengitystievälitteinen altistuminen yksistään pölylle nähtiin merkittävimmäksi terveysriskiksi laitosolosuhteissa. Kemikaalien, pölyn ja homeen aiheuttamien terveysvaikutusten vähentämiseksi soveltuvimpina testimenetelminä nähtiin erilaisten keräävien menetelmien käyttö ja biomonitorointi. On selvää, että poistotekstiilit sisältävät ihmisen terveydelle ja ympäristölle haitallisia kemikaaleja, pölyä ja homeita. Testimenetelmiä hyödyntämällä voidaan terveysriskejä paikantaa ja niiden osuutta työperäisessä altistumisessa vähentää. Tutkimustulosten tieteellisen luotettavuuden lisäämiseksi on suositeltavaa, että laitoksella otetaan käyttöön kokeelliset testausmenetelmät.